Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/409

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Tavoitteena vahva Eurooppa


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Tavoitteena vahva Eurooppa
  • Vuosi: 2005
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

TAVOITTEENA VAHVA EUROOPPA

SOSIALIDEMOKRAATTIEN VISIO-OHJELMA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA

Hyväksytty 40. puoluekokouksessa, Jyväskylässä 11.6.2005

S I S Ä L T Ö

1. EUROOPAN UNIONIN ARVO JA TEHTÄVÄ MUUTOKSEN MAAILMASSA
1.1. Unioni rauhan ja hyvinvoinnin edistäjänä
1.2. Eurooppa uusien haasteiden edessä
1.3. Sosialidemokratian vastaus tulevaisuuden haasteisiin
1.4. Sosialidemokraattiset arvot
1.5. Euroopan unioni muutoksen välineenä

2. PAREMMAN TYÖLLISYYDEN EUROOPPA
2.1. Lissabonin strategia lähtökohtana
2.2. Ulkoiset ja sisäiset muutokset
2.3. Jäsenmaiden erot hyvinvoinnissa
2.4. Ennakoivaa hyvinvointipolitiikkaa
2.5. Erot säilyvät - tarve yhteistyölle kasvaa
Johtopäätökset:

3. EUROOPAN TALOUDEN KILPAILUKYKY
3.1. Taloudellisen perustan vahvistaminen
3.2. Yhteinen etu
3.3. Eurooppalainen kolmikanta
3.4. Maatalouspolitiikka muutoksessa
3.5. Alue- ja rakennepolitiikkaan tehokkuutta
3.6. Markkinat yhteiskuntaa palvelemaan
Johtopäätökset:

4. EUROOPAN TALOUS JA YHTEINEN VASTUU
4.1. Eläkejärjestelmien kestävyys huomion kohteeksi
4.2. Vakaus- ja kasvusopimus
4.3. Yhteistyötä talouskasvun edistämiseksi
4.4. Avoin koordinaatio yhteistyön välineenä
Johtopäätökset:

5. KESTÄVÄN YMPÄRISTÖN EUROOPPA
5.1. Uusi teknologia ja kestävä kehitys
5.2. Hyvä ympäristöterveys tavoitteena
5.3. Itämeri ja lähialueet
Johtopäätökset:

6. KANSALAISTEN EUROOPPA
6.1. Euroopan unioni ja demokratia
6.2. Kansalaisuus Euroopan unionissa
6.3. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue
Johtopäätökset:

7. MONIKASVOINEN EUROOPPA
7.1. Työllistäminen tärkeintä
7.2. Yhteinen maahanmuuttopolitiikka
Johtopäätökset:

8. TURVALLINEN MAAILMA JA EUROOPPA
8.1. Hyvät naapuruussuhteet
8.2. Globaalivastuu
8.3. Pohjoisen ulottuvuuden uudet haasteet
8.4. Euroopan unioni ja Venäjä
8.5. EU:n ja Yhdysvaltain yhteistyö
8.6. Yhteinen turvallisuus
8.7. YK:n asema turvattava
Johtopäätökset:

1. EUROOPAN UNIONIN ARVO JA TEHTÄVÄ MUUTOKSEN MAAILMASSA

"Eurooppa korostaa yhteisöllisyyttä yksilöön verrattuna, kulttuurista monimuotoisuutta yhdenmukaisuuden sijasta, elämän laatua ohi materiaalisen elämän, kestävää kehitystä rajattoman materiaalisen kasvun sijaan, elämän merkityksellisyyttä armottoman raatamisen sijaan ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia."

Jeremy Rifkin teoksessa The European Dream (Blackwell Publishers, 2004)

Euroopan unionin jäsenyys on Suomelle merkittävä. Suomi on tasa-arvoinen jäsen yhteisössä, johon se kuuluu historiallisesti, poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti.

Berliinin muurin murtuminen marraskuussa 1989 ja toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan kahtiajaon päättyminen on tarjonnut Suomelle muiden maiden ohella mahdollisuuden osallistua täysipainoisesti eurooppalaiseen yhteistyöhön. Aktiivinen osallistuminen unionin toimintaan sen kaikilla tasoilla vahvistaa asemaamme Euroopassa ja maailmassa.

Euroopan unioni on maailmanhistoriassa ainutlaatuinen poliittinen järjestelmä. Se ei ole valtio, mutta ei kansainvälinen järjestökään. Unionilla on ylivaltiollista toimivaltaa, jonka täysivaltaiset jäsenvaltiot ovat sille myöntäneet. Euroopan unioni on muuttunut voimakkaasti siitä, mitä se oli aikaisemmin ja sen muuttuminen tulee jatkumaan sekä laajentumisen vuoksi että yhteistyön syvenemisen myötä. Unionin kehittäminen on prosessi, jossa meidän on oltava aktiivisesti mukana.

Suomi on mukana ainoana Pohjoismaana unionin kaikilla toimialueilla. Olemme ottaneet käyttöön yhteisen valuutan, kannamme vastuumme vakaus- ja kasvusopimuksen täytäntöönpanosta ja olemme jäsenmaiden kärjessä Lissabonin strategian noudattamisessa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella Suomi on ollut aloitteellinen eurooppalaisen kriisinhallintajärjestelmän rakentamisessa. Aktiivisuutemme on antanut meille kokoamme suuremman vaikutusvallan unionin päätöksenteossa. Laajentuneessa unionissa Suomen on edelleen toimittava aloitteellisesti.

Eurooppalaisen sosialidemokraattisen perheen jäsenenä Suomen Sosialidemokraattinen Puolue voi vaikuttaa siihen, että vapauden, tasa-arvon ja yhteisvastuun ihanteet otetaan huomioon unionin päätöksenteossa. Sosialidemokraattisten näkökantojen vahvistamiseksi EU:n kaikessa päätöksenteossa Euroopan sosialidemokraattisen puolueen toimintaa on tehostettava.

1.1. Unioni rauhan ja hyvinvoinnin edistäjänä

Euroopan unioni ja sen edeltäjä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö syntyivät tahdosta sitoa Saksa ja Ranska taloudellisesti ja poliittisesti keskinäiseen riippuvuuteen ja yhteistyöhön, joka estää sotien synnyn niiden välillä.

Euroopan unioni on onnistunut perustehtävässään. Eurooppa on tänään vakaampi ja vauraampi kuin koskaan ennen. Unionin laajentuminen on tapahtunut rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Eurooppaa ei jaeta enää poliittisesti itään ja länteen eikä eurooppalaisia maita lueta suurvaltojen etupiireihin.

Unionin laajeneminen vappuna 2004 vahvisti yhteistä Eurooppaa ja sitä kautta rauhaa. Meneillään oleva laajentumisprosessi merkitsee, että yhä suurempi osa Euroopan kansalaisista ja valtioista on sitoutunut demokratiaan, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä oikeusvaltion perustalta tapahtuvaan yhteistyöhön.

EU on sitoutunut vahvistamaan yhteisille sopimuksille perustuvaa maailmanjärjestystä ja panostamaan kriisien ennaltaehkäisyyn. Unioni on myös valmis tehostettuun kriisinhallintaan levottomilla alueilla.

Euroopan unioni on merkittävä taloudellinen toimija maailmassa. Laajenemisen myötä unionin sisämarkkinoilla on 450 miljoonaa kansalaista. EU tuottaa neljäsosan maailman bruttokansantuotteesta. Sen sisämarkkinat luovat mahdollisuuksia kasvulle ja työllisyydelle.

Euroopan unioni on yhdessä sen jäsenvaltioiden kanssa maailman suurin kehitysavun antaja. Maailmanlaajuinen vastuu YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamisesta tulee olla tärkeä osa eurooppalaista yhteistyötä, jotta YK:n tavoitteet mm. köyhyyden ja lapsikuolleisuuden vähentämiseksi sekä koulutuksen lisäämiseksi voitaisiin toteuttaa. Globaalin vastuun tulee olla osa Euroopan unionin perusarvoja tulevaisuudessakin.

Eurooppalaisen yhteiskuntamallin tavoitteina ovat yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja kansalaisten tasavertaisuus. Myös ympäristönsuojelu, kestävä kehitys ja toimivat työmarkkinasuhteet ovat tärkeä osa mallia.

Pohjoismaissa käydään vilkasta keskustelua Pohjoismaisen mallin kestävyydestä ja sen tulevaisuudesta. Euroopan unionin jäsenmaista Pohjoismaiden katsotaan parhaiten valmistautuneen eurooppalaisen yhteiskuntamallin tulevaisuuden haasteisiin. Lähes kaikissa kansainvälisissä vertailuissa Pohjoismaat sijoittuvat kärkipäähän; miesten ja naisten tasa-arvo, köyhyyden vähentäminen, korruption vähäisyys, kestävä kehitys, koulutus, kilpailukyky, innovatiivisuus, eläkejärjestelmien kestävyys ja julkisen talouden tasapaino.

Kaikki tämä on saavutettu ottamalla huomioon sekä taloudellinen tehokkuus että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus.

Euroopan unioni on sitoutunut eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja kulttuurisen moninaisuuden vaalimiseen. Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus saada palvelua unionin virallisilla kielillä EU:n instituutioilta. EU-kansalaisille on tärkeää sitoutuminen kulttuuriseen moniarvoisuuteen ja kielelliseen rikkauteen ottaen huomioon myös pienten vähemmistökielten asema.

Jäsenyys Euroopan unionissa on ollut merkityksellistä suomalaisille taiteelle ja kulttuurille. Lisääntynyt kanssakäyminen sekä unionin rahoitus- ja koulutusohjelmat eri taiteen aloille, niiden ammattilaisille ja opiskelijoille ovat osaltaan parantaneet suomalaisten taiteilijoiden toimintamahdollisuuksia sekä tunnettavuutta muualla Euroopassa.

Unionin ohjelmat kulttuurin, koulutuksen, nuorisovaihdon ja tutkimuksen alueilla jäsenmaissa, niiden välillä sekä osana naapuruuspolitiikkaa lisäävät itsetuntemusta, keskinäistä ymmärtämystä ja yhteistä henkistä pääomaa.

Lisääntynyt eurooppalainen kanssakäyminen on osoittanut positiivisella tavalla sen, että kansallinen kulttuuri tarvitsee kansainvälisiä yhteyksiä ja vertailtavuutta säilyäkseen ja kehittyäkseen. Tämä edellyttää jatkossakin kansallisen kulttuurin merkityksen ymmärtämistä sekä eri taiteen alojen tarvitsemien voimavarojen turvaamista erityisesti kansallisesti.

1.2. Eurooppa uusien haasteiden edessä

Eurooppa ja koko maailma käyvät läpi syvää sisäistä kehitystä. Kylmän sodan päättymisen jälkeen uusi maailmanjärjestys on syntymässä globalisaation paineessa. Uudet poliittiset ja taloudelliset voimat muokkaavat maailmaa.

Yhdysvalloilla on tällä hetkellä ylivoimaiset taloudelliset ja sotilaalliset resurssit maailmassa. Siksi Yhdysvaltain asema maailman politiikassa ja kriisien ratkaisussa korostuu. Kansainvälisen järjestelmän on perustuttava monenkeskisyydelle, jossa mukana ovat kaikki maailman valtiot suurimmasta pienimpään, rikkaimmasta köyhimpään. Kansainvälisen järjestelmän tavoitteeksi asetettiin kylmän sodan jälkeen monenkeskisyyden vahvistaminen ja sitä tulee tavoitella tulevaisuudessakin.

Eurooppalaisen yhteiskuntamallin säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Euroopan taloudellinen kasvu on hidastunut. Markkinavoimien lisääntynyt valta on kasvattanut eriarvoisuutta. Rahoitusvaikeuksiin ajautuneilla hyvinvointiyhteiskunnilla on yhä vähemmän mahdollisuuksia ohjata kehitystä.

Oikeisto on tehnyt hyvinvointiyhteiskunnista syntipukin taloudellisen kasvun hidastumiselle ja Euroopan kilpailukyvyn puutteille. Ympäristönsuojelukin uhkaa vaikeutua, jos siihen ei saada riittäviä taloudellisia voimavaroja. Eurooppalaista mallia uhkaa demokraattisten instituutioiden heikkeneminen alhaisen äänestysaktiivisuuden muodossa ja ääriliikkeiden kannatuksen lisääntyessä.

Eurooppalaisella yhteiskuntamallilla, jonka avulla on tähän saakka saatu aikaan hyviä tuloksia, on siten vastattavanaan useita haasteita:

1) Muuttuva talous. Kaikki eurooppalaiset taloudet eivät ole kyenneet siirtymään tieto- ja teknologiaperusteiseen yhteiskuntaan samassa tahdissa. Makrotaloudellisen budjetti- ja rahapolitiikan tulee luoda edellytyksiä uusien innovaatioiden luomiselle.

2) Kansalaisten uudet tarpeet. Eurooppalaisille ei riitä enää, että he saavat suojaa valtiolta vaikeuksissaan. EU:n kansalaiset haluavat tasavertaiset mahdollisuudet menestymiseen ja onnistumiseen.

3) Eurooppa ikääntyy. Japanin ohella Eurooppaa koskettaa ensimmäisenä maailmassa väestön ikääntyminen. Se luo uusia haasteita taloudelliselle kasvulle ja lisää paineita hyvinvointijärjestelmää kohtaan.

4) Ympäristöongelmien voittaminen. Euroopassa on maailman paras tietoisuus ympäristöongelmista ja muutokset ympäristön tilan parantamiseksi ovat olleet askelia myönteiseen suuntaan. Jatkossa kokonaisvaltaista otetta on terävöitettävä ja keskityttävä syihin eikä niinkään seurauksiin.

5) Luottamus demokratiaa kohtaan. Yhteiskunnan heikko-osaiset kokevat liian usein demokratian omalta kannaltaan tehottomaksi ja parhaiten pärjäävät vetäytyvät yhteiskunnallisesta vastuustaan. Kansalaisten on voitava luottaa Euroopan kykyyn vastata tulevaisuuden haasteisiin.

6) Hyvinvointimalli globalisaation aikana. Talouden globalisaatio on pääasiassa myönteinen myös Euroopalle. Globalisaatiokehitys voi kuitenkin heikentää hyvinvointivaltiota, mikäli emme riittävän ajoissa reagoi sen kielteisiin vaikutuksiin. Seurauksena voi olla houkutus heikentää hyvinvointivaltion palveluita, sosiaalinen dumppaus ja haitallinen verokilpailu eurooppalaisten valtioiden kesken. Hyvinvointivaltion vahvuuksia on hyödynnettävä globalisaation hallinnassa ja hyödyt on saatava kaikkien ihmisten ulottuville.

7) Uudenlaiset uhat. Kansainvälinen terrorismi, ympäristökriisit, hallitsematon siirtolaisuus, ihmiskauppa, hajoavat valtiot ja epädemokraattiset hallitukset haastavat eurooppalaisen turvallisuusajattelun. Euroopalla on edessään paradoksi: jos se haluaa turvallisuuden perustuvan lainkunnioitukseen, se tarvitsee resursseja ja voimaa taakseen sekä monipuolisen valikoiman keinoja uhkien torjumiseen.

1.3. Sosialidemokratian vastaus tulevaisuuden haasteisiin

Eurooppalaisen sosialidemokratian on vastattava moniin mittaviin haasteisiin. Sosialidemokraattien on jatkettava työtä globalisaation monenkeskistä hallintaa vahvistavan toimintaohjelman luomiseksi.

Koko Euroopan kannalta on tärkeää, että työskentelemme yhdessä epävakautta, terrorismia ja kulttuurien yhteentörmäystä vastaan. Euroopan avattua ovensa maahanmuuttajille, on sen samalla toimittava laittoman siirtolaisuuden ja siitä aiheutuvien ongelmien ehkäisemiseksi.

Pohjoisen ulottuvuuden syventäminen ja EU:n uusi naapuruuspolitiikka, jonka tavoitteena on luoda hyvin hallittujen demokraattisten maiden vyöhyke unionin ulkorajoille, ovat myös lähivuosien toiminta-alueita, joihin on panostettava.

Sosialidemokraattien on vahvistettava solidaarisuutta ympäröivän maailman kanssa rauhan, maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Euroopan sisäistä solidaarisuutta on vahvistettava täystyöllisyyden ja tasa-arvon sekä toimivan hyvinvointiyhteiskunnan hyväksi. Siksi Suomenkin on vahvistettava panostaan maailman köyhyyden torjunnassa.

Laajentuneen unionin sisällä on suuria elintasoeroja, joita on tasoitettava yhteisin ponnistuksin. Sosialidemokraattien on uusissa jäsenmaissa jatkettava työtä hyvän hallinnon ja syrjimättömyyden perinteen vakiinnuttamiseksi.

Syrjimättömyys kuuluu Euroopan unionin perusarvoihin. Erilaisten uskontojen ja tapojen Euroopassa on kunnioitettava kanssaihmisten vakaumusta ja henkilökohtaista koskemattomuutta.

Unionin laajeneminen ja talous- ja rahaliiton synty ovat osoituksia yhteisestä tahdosta. Kuitenkin viime aikoina on ilmennyt merkkejä sisäisestä epäsolidaarisuudesta, että kansalliset intressit ajavat ohi yhteisen eurooppalaisen edun. Sosialidemokraattien on toimittava aktiivisesti sen puolesta, että uusi perustuslakisopimus saadaan voimaan. Sopimus tehostaa unionin toimintaa sekä vahvistaa demokratiaa ja avoimuutta.

Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimintaa on edelleen helpotettava. Samalla on kiinnitettävä huomiota eurooppalaisen lainsäädännön laatuun ja käytännön vaikutuksiin.

Enemmistöpäätösten lisääntyminen neuvostossa ja Euroopan parlamentin vallan kasvaminen yhteispäätösmenettelyn laajentuessa selkiyttävät päätöksentekoa. Mahdollisimman laaja yksimielisyys EU:n instituutioiden välillä auttaa saavuttamaan kestävimmät tulokset.

1.4. Sosialidemokraattiset arvot

Sosialidemokraattien keskeisenä tehtävänä on sosiaalisen Euroopan rakentaminen, osaamistason lisääminen sekä kilpailukyvyn vahvistaminen. Eurooppa menestyy kansainvälisessä kilpailussa panostamalla omiin vahvuuksiinsa eli korkeaan osaamiseen, hyvinvointiin ja monipuoliseen kulttuuriin.

Tässä ohjelma-asiakirjassa etsimme vastauksia ja toimintatapoja Eurooppaa kohtaaviin haasteisiin sosialidemokraattisten perusarvojen ja päämäärien pohjalta. Lähtökohtana ovat seuraavat arvot:

  • Rauha ja turvallisuus
  • Vapaus, demokratia ja ihmisten tasa-arvoinen osallistuminen
  • Tasa-arvo ja hyvinvointi
  • Ihmisen ja luonnon kestävä kehitys
  • Solidaarisuus

Euroopan unionilla on edessään uusia haasteita. Perinteisten poliittisen vaikuttamisen yksiköiden - kuntien, alueiden ja valtioiden - kyky säännellä ja ohjata kehitystä on aiempaa rajoitetumpaa. Euroopan unioni on sosialidemokraattien tärkein väline globaalin muutoksen hallintaan.

Seuraavat kysymykset ovat keskeisiä EU:n tulevaisuudelle:

  1. Paremman työllisyyden Eurooppa
  2. Euroopan talouden kilpailukyky
  3. Euroopan talous ja yhteinen vastuu
  4. Kestävän ympäristön Eurooppa
  5. Kansalaisten Eurooppa
  6. Monikasvoinen Eurooppa
  7. Turvallinen maailma ja Eurooppa

Haasteisiin vastataan poliittisella toiminnalla alueellisesti, kansallisesti sekä enenevästi Euroopan ja maailman tasolla. Uusiin haasteisiin on löydettävä laajemmat ja globaalimmat poliittisen vaikuttamisen rakenteet.

Vapaakaupan ja vapaiden pääomaliikkeiden edistäminen, markkinoiden vapauttaminen ja sääntelyn purkaminen sekä julkisen talouden tasapainottaminen ovat olleet kaikissa teollisuusmaissa talouspolitiikan keskeisiä kysymyksiä, myös Suomessa.

Sosialidemokraatit pitävät tervettä ja vakaata taloutta hyvinvointivaltion perustana. Toimintaamme ohjaavat yhteiset arvot, joiden pohjalta pyrimme tasapainottamaan avautuvien markkinoiden vaikutuksia ja vääristymiä, luomaan kaikilla tasoilla hyvää hallintoa sekä suojelemaan heikoimpia, muutoksista kärsiviä ihmisiä ja ihmisryhmiä.

On olemassa erilaisia näkemyksiä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Vaikka konkreettisia turvallisuusuhkia on torjuttava suoraan, voimankäytön korostamisen sijasta sosialidemokraatit haluavat kiinnittää huomion konfliktien ja terrorismin syihin sekä tekijöihin, jotka aiheuttavat syrjäytymistä, pakolaisuutta, muukalaisvihaa ja ääriliikkeitä. Globaali oikeudenmukaisuus ja kansainvälinen oikeusjärjestys edellyttävät sitoutumista. Kansainvälisiä järjestöjä on kehitettävä laajan turvallisuuskäsitteen hengessä.

Kansainvälisen vaikuttamisen vahvistaminen ei kuitenkaan merkitse kansallisvaltion kuolemista. Sillä on edelleen tehtävänsä kehityksen ohjaajana ja identiteetin tukijana. Paikallisen ja alueellisen päätöksenteon vaikutus ihmisten arkeen on tärkeää tulevaisuudessakin.

1.5. Euroopan unioni muutoksen välineenä

Euroopan unionin on vastattava muuttuviin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ongelmiin. Euroopan talouden kilpailukyky ja sitä kautta eurooppalaisen hyvinvoinnin ja vaurauden turvaaminen vaativat tehokkaita toimia. EU:n on parannettava kykyään tehdä yhteisiä päätöksiä ja lisättävä demokratiaa. Unionia on edelleen kehitettävä poliittiseksi unioniksi, jolla on mahdollisimman hyvät edellytykset vastata ongelmiin, joita eurooppalaisella tasolla voidaan parhaiten ratkaista.

Euroopan unioni on jäänyt polkemaan paikoillaan kasaantuvien ongelmien edessä. Yhteisten tavoitteiden sijasta ilmenee luottamuspulaa, valtataisteluja ja voimattomuutta ratkaista taloudellisen kehityksen kannalta keskeisiä ongelmia. Sisämarkkinoiden kehityksessä ollaan pisteessä, jossa yhä useammat vaikeudet liittyvät jäsenvaltioiden perinteisiin rakenteisiin.

Unionin onnistuminen mitataan sen kyvyssä ratkoa Euroopan todellisia ongelmia. Sosialidemokraattien on pyrittävä poliittisesti määrittelemään, mihin asioihin unionin tasolla on järkevää puuttua.

Eurooppalaisen yhteiskuntamallin puolustaminen ja edelleen kehittäminen vaatii poliittisen ja sosiaalisen Euroopan rakentamista. Vakauden ja oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi on asetettava seuraavat tavoitteet:

1) Paremman työllisyyden Eurooppa; tie uuteen kasvuun. Antamalla Lissabonin strategian toteutumiseen riittävät voimavarat, turvataan talouden kehittyminen, hyvä työllisyys ja sosiaalinen turva ympäristöllisesti kestävästi. Sisämarkkinoiden toimintaa on parannettava turvaamalla ja lisäämällä investointeja tulevaisuuteen. Unionilla on oltava aktiivinen elinkeinopolitiikka. Eurooppalaista kolmikantamallia on kehitettävä ja työntekijöiden osallistumis-mahdollisuuksia on lisättävä.

2) Koulutus lisää tasa-arvoa ja tuottavuutta. Elinikäinen oppiminen on yksilön kehityksen, työmarkkinoiden toimivuuden ja talouden kilpailukyvyn kannalta olennaista. Tutkimukseen ja koulutukseen on panostettava. Oikeus olennaiseen tietoon on taattava. Kansallisen ja Eurooppa-tason tutkimus-, koulutus- ja kehitystoiminta lisää koko unionin kilpailukykyä.

3) Sosiaalisten mahdollisuuksien Eurooppa; tasa-arvon turvaaja. Yhteiskunnan on taattava kaikille tasavertaiset mahdollisuudet elämän eri vaiheissa varhaislapsuuden kasvuedellytyksistä aina ikäihmisten elämänlaatuun.

4) Ympäristön mahdollisuuksien Eurooppa; kestävän kehityksen maanosa. Ympäristöpolitiikan on perustuttava uusiutumattomien luonnonvarojen maltilliseen käyttöön, tuotannon jätemäärän vähentämiseen ja ekosysteemin suojaamiseen. Euroopan unioni tarvitsee yhteistä ympäristöpolitiikkaa.

5) Hyvinvoinnin Eurooppa; turvaverkko kaikille eurooppalaisille. Eurooppalaisen yhteiskuntamallin ydin on huolenpitoa kaikista kanssaihmisistä. Sosiaalisen Euroopan on oltava edelleen kansalaisiaan suojaava. Solidaarisuutta tarvitaan unionin kansalaisten välillä, mutta myös jäsenvaltioiden kesken. Unionin on huomioitava eri kehitysvaiheessa olevat jäsenmaat. Taloudellisissa vaikeuksissa olevia on autettava yhteisvastuullisesti.

6) Eurooppa maailmassa; vientituotteena kansainvälisen oikeudenmukaisuuden malli. Eurooppalaisen yhteiskuntamallin on heijastuttava unionin kansainväliseen toimintaan. Euroopan tulee puolustettava ja vahvistettava tasavertaisia monenkeskisiä suhteita ja organisaatioita sekä tuettava kehitysmaita taloudellisen kehityksen aikaansaamiseksi. Sosialidemokraattien on pyrittävä siihen, että kaikissa EU:n jäsenmaissa saavutetaan YK:n suosituksen mukainen kehitysavun 0,7 % osuus bruttokansantuotteesta. Kehittyneimpien maiden kuten Suomen on oltava kannustavina esimerkkeinä. Euroopan on harjoitettava harkittua ja maltillista yhteistä maahanmuutto- ja siirtolaispolitiikkaa.

7) Eurooppalainen kansanvalta; päätöksenteko lähelle ihmistä. Uuden perustuslakisopimuksen jälkeen unionin poliittiset instituutiot ovat edelleen keskeneräiset. Perustuslakisopimus on vasta alku, ei päätepiste poliittisen unionin syntymiselle. Eurooppalaista kansanvaltaa on vahvistettava lisäämällä tiedotusta ja kansalaisten vuorovaikutusta ja vaikutusmahdollisuuksia. Läheisyysperiaatteen on ohjattava unionin päätöksentekoa.

8) Avoin eurooppalainen kansalaisyhteiskunta; tie kansalaisten luottamukseen. Poliittiset instituutiot tarvitsevat rinnalleen aktiivisen kansalaisyhteiskunnan. EU:n päätöksenteon on oltava osa poliittista julkisuutta, jossa demokraattiset valinnat tehdään ja päätökset syntyvät.

2. PAREMMAN TYÖLLISYYDEN EUROOPPA

Euroopan sosiaalimallissa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja taloudellinen tehokkuus kuuluvat yhteen. Sosiaalipolitiikkaa vähentää epävarmuutta, lisää ihmisten kykyä sopeutua muutoksiin ja hyväksyä ne. Se parantaa mahdollisuuksia panostaa pitkällä tähtäimellä ihmisten kykyihin, mahdollistaa julkisten palveluiden ja julkisten rakenteiden ylläpidon ja kehittämisen. Se kanavoi ja pehmentää työmarkkinakonflikteja rakennemuutosten aikana samalla, kun edistää poliittista tasapainoa ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta yhteiskunnassa.

Ajatus eurooppalaisesta sosiaalimallista on vastakkainen uusliberalistiselle ajatukselle, jonka mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja taloudellinen tehokkuus ovat toisilleen vastakkaisia asioita.

Sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja taloudelliseen tehokkuuteen on Euroopassakin useita teitä, mutta eurooppalaisia maita yhdistää pyrkimys korkeaan työllisyyteen ja tasa-arvoon. Valtioiden historialliset kokemukset, taloudelliset olosuhteet ja kulttuuriset perinteet poikkeavat toisistaan.

Työmarkkinajärjestöillä ja muilla etujärjestöillä on keskeinen rooli eurooppalaisessa yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa yhdessä hallitusten kanssa. Tällaisessa sosiaalisessa kumppanuudessa on tärkeää keskinäinen luottamus, yhteinen ongelmanratkaisu sekä pyrkimys välttää pelkästään itsekkäiden ryhmäkuntaisten etujen ajamista.

2.1. Lissabonin strategia lähtökohtana

Euroopan sosiaalimalli on muuttunut unionitasolla 1970-luvulta tähän päivään. 1970- luvulla keskityttiin makrotaloudelliseen johtamiseen ja palkkainflaation torjuntaan taloudellisen taantuman torjumiseksi. 1980-luvun puolessa välissä huomio siirtyi taloudelliseen kilpailukykyyn.

1990-luvulla palattiin uudistusten hallinnassa uudenlaiseen sosiaalisen kumppanuuteen vahvojen sosialidemokraattisten hallitusten aloitteesta. Yhteistyötä yhteiskunnan eri intressipiirien kanssa pidettiin enemmänkin voimavarana kuin rasitteena. Talous- ja sosiaalipolitiikan yhteensovittamisella jälkiteollisten yhteiskuntien haasteet hallittaisiin parhaiten.

Eurooppalainen sosiaalimalli osoitti kykynsä uudistua. Uudistukset tehtiin useimmissa tapauksissa yhteistyössä etujärjestöjen ja usein oppositionkin kanssa. Uudistettu sosiaalipolitiikka oli kilpailutekijä kovenevassa kansainvälisessä talouskilpailussa. Tämä vaihe huipentui Lissabonin strategiaan vuonna 2000.

Lissabonin strategian keskeisin lähtökohta on, että Euroopan lisääntyvän kilpailukyvyn on nojattava paranevaan talouteen ja kurissa olevaan budjettipolitiikkaan, paranevaan työllisyyteen (tavoitteena 70 prosentin työllisyysaste) sekä toimiviin työmarkkinoihin ja kehittyvään ja kaikille kansalaisille tukea tuovaan sosiaaliturvaan.

2.2. Ulkoiset ja sisäiset muutokset

Euroopan sosiaalimalli on ymmärretty perinteisesti eräänlaisena kokoelmana kansallisia hyvinvointivaltioita, joiden automaattiseen yhdenmukaistumiseen on uskottu. Kehitystä on seurattu eri yhteiskuntapolitiikkaa koskevilla mittareilla. Lissabonin strategia ja sen menetelmällinen keino, avoin koordinaatio, muuttaa kuitenkin asteittain unionin sosiaalipolitiikan luonnetta. Tavoitteena on saattaa voimaan kaikissa jäsenmaissa yhteinen sosiaaliturvan minimitaso, jota asteittain nostetaan.

Unionin uudet jäsenmaat tuovat oman sävynsä unionin sosiaalipolitiikkaan. Elintasoerot ovat valtavat, eivätkä vastauksetkaan voi olla täsmälleen samat eri puolilla unionia. Uudet jäsenmaat kohtaavat saman ikääntymishaasteen kuin unionin vanhat jäsenmaat. Köyhyys on laajempaa uusissa jäsenmaissa verrattuna vanhoihin jäsenmaihin.

Kansainvälinen talouskilpailu, mahdollinen verokilpailu ja integroituneiden talousmarkkinoiden oma toiminta haastavat eurooppalaisen sosiaalimallin ulkoapäin. Nämä voivat rajoittaa hyvinvointivaltioiden rahoituspohjaa, mutta parhaimmillaan ne voivat myös lisätä kasvua ja työllisyyttä.

Sisältäpäin hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen tekee haasteelliseksi ihmisten yksilöllisten tarpeiden kasvu, perherakenteiden muuttuminen, väestön ikääntyminen, teollisten työpaikkojen väheneminen, muuttuvat sukupuoliroolit, uuden teknologian käyttöönotto työelämässä, työttömyys ja yhteiskunnasta syrjäytyminen. Nämä muutokset aiheuttavat lisääntyviä uudistuspaineita ennen kaikkea hyvinvointipalveluiden järjestämiselle, mutta myös tulonjakojärjestelmille.

Unionin asialistalle tulevat jatkossa voimakkaammin kysymykset julkisista palveluista ja niiden järjestämisestä. Sisämarkkinoiden ja kilpailulainsäädännön kehittyessä törmäämme yhtenäistämisen haasteisiin. Erilaisilla hyvinvointivaltioperiaatteilla on vaikea hyväksyä samankaltaista säätelyä koko unionin alueella.

2.3. Jäsenmaiden erot hyvinvoinnissa

Euroopan unionin sisällä hyvinvointivaltiot eroavat toimintaperiaatteiltaan, rahoitukseltaan ja muilta ominaisuuksiltaan. Vaikka arvolähtökohdat ovat useimmiten samoja, jokaisella maalla on oma historiallinen taustansa. Keskeisimmät vahvuudet ja ongelmat hyvinvointivaltiomalleissa ovat seuraavanlaiset.

Pohjoismaista mallia on perusteltua pitää eurooppalaisista hyvinvointimalleista parhaiten valmistautuneena tulevaisuuden haasteisiin ja jälkiteolliseen yhteiskuntaan: kansalaisten koulutustaso on korkea, panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen tuntuvat ja sosiaaliturva kattava. Se pohjautuu enemmän julkisiin palveluihin kuin sosiaalisiin tulonsiirtoihin.

Pohjoismaiden yhteiskuntapolitiikka on nais- ja lapsiystävällistä ja siksi syntyvyys on muuta Eurooppaa korkeampi. Varhaiseläkkeelle siirrytään muuta EU:ta harvemmin. Eläkkeiden tulevaisuuden rahoitus on paremmin hallinnassa kuin muualla Euroopassa.

Pohjoismaisen mallin ongelmat ovat osittain peilikuvia sen vahvuuksista. Julkisten menojen rahoitus tulevaisuudessa on haasteellista. Jos tuottavuus ja työllisyysaste eivät huomattavasti kasva ja kompensoi raskasta kulurakennetta, julkinen sektori voi joutua rahoitusvaikeuksiin. Pohjoismaissa on myös tarve kasvattaa työllisten määrää yksityisellä palvelusektorilla.

Anglosaksisen mallin vahvuutena on joustava sopeutuminen globaaliin markkinatalouteen. Se on kyennyt luomaan uusia työpaikkoja omalla markkinamekanismeja hyödyntävällä toimintastrategiallaan.

Pääasiallinen heikkous ovat suuret tuloerot ja köyhyys, joihin ei ole kyetty riittävässä määrin puuttumaan nopean kasvun oloissakaan. Työmarkkinasuhteet eivät myöskään ole kaikilta osin kunnossa ja kollektiivisia työmarkkinasopimuksia vältetään erityisesti yksityisellä sektorilla.

Mannermaisessa mallissa ydinongelmana on hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen perustuminen liian yksipuolisesti työperusteiseen sosiaalivakuutukseen. Tämä rasittaa suoraan yritysten palkkakustannuksia ja vähentää halua palkata uutta työvoimaa. Naisten työssäkäyntiaste on edelleen alhainen. Mannermaisella mallilla on huomattavia vaikeuksia sopeutua jälkiteolliseen yhteiskuntaan.

Eteläeurooppalaisessa mallissa hyvinvointivaltiot ovat edelleen erittäin perhekeskeisiä, vaikka naisten työssäkäynti onkin voimakkaasti yleistynyt. Työmarkkinoiden ytimessä työskentelevillä on suhteellisen korkea sosiaaliturva, mutta muilla suhteellisen alhainen. Sosiaaliturvan etuusjärjestelmät ovat hajanaiset.

Siirtymätalouksien eli uusien jäsenmaiden ongelma on, että niiden pitää luoda tilaa taloudelliselle kasvulle ja samanaikaisesti rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Ne ovat edelleen talouden kehityksessä jäljessä vanhoista jäsenmaista. Tästä huolimatta niiden kansantuotteeseen suhteutetut sosiaalimenot ovat suurin piirtein samaa luokkaa kuin vanhoissa jäsenmaissa.

Maiden poliittiset järjestelmät ovat vielä vakiintumatta ja työmarkkinajärjestelmät huonosti toimivia. Köyhyys on laajalle levinnyttä. Avainkysymys on, miten vastata kansalaisten hyvinvointitoiveisiin tilanteessa, jossa järjestelmä on kykenemätön tuottamaan taloudellisista ja poliittisista syistä hyvinvointipolitiikan resursseja.

2.4. Ennakoivaa hyvinvointipolitiikkaa

Taloudellisen kasvun hidastuminen Euroopan unionissa on tärkein syy siihen, että Euroopan sosiaalimallille haetaan uutta suuntaa. Vanhoissa unionin jäsenmaissa henkilöä kohden laskettu kansantulo-osuus on pysähtynyt kolmessa vuosikymmenessä 70 prosenttiin Yhdysvaltain tasosta. Maailman talouden kokonaiskakusta Euroopan osuus on pudonnut samana ajanjaksona 23,9 prosentista 19,4 prosenttiin.

EU-jäsenmaiden kesken työn tuottavuudessa on merkittäviä eroja. Hyvinvointijärjestelmällä on tuettava työn tuottavuuden kasvua. Unionimaiden julkistalouksien osalta sen vahvuutena voidaan kuitenkin pitää sitä, että pääasiassa sen julkistalouksien rahoitustasapaino on paremmassa hallinnassa kuin Yhdysvalloissa: hintavakaus on hyvä, euron asema on vahvistunut ja korkotaso on matala.

Talouden hidas kehitys asettaa Euroopan sosiaalimallille lisää rasitteita. Sosiaalipolitiikan kasvavia kustannuksia on entistä vaikeampi kattaa hitaan taloudellisen kasvun oloissa. Taloudellisen kasvun lisäämiseen tähtäävät toimet ovat tarpeen.

Kehittyville talouksille tärkeää on jäljittely, mutta kehittyneille talouksille uusien ideoiden ja tuotteiden kehittäminen. Sosiaalipolitiikan laajasti ymmärrettynä on tuettava aloitteellisuutta ja toimeliaisuutta. Euroopassa tärkeää on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yhdistäminen osallistavan ja kilpailukykyisen tietoyhteiskunnan syntymiseen.

Euroopan sosiaalimallin kuusi keskeisintä tulevaisuuden kysymystä ovat:

  1. lapsipolitiikka,
  2. perhepolitiikka
  3. työelämä,
  4. eläkepolitiikka ja
  5. muutosten edellyttämät institutionaaliset rakenteet: työmarkkinajärjestelmä, vakaa poliittinen järjestelmä jne. sekä
  6. sosiaaliturvan rahoitus

Lapsipolitiikka on tärkeää, koska ihmisen tiedollinen, taidollinen ja emotionaalinen perusta luodaan jo varhaislapsuudessa. Sosiaalista syrjäytymistä voidaan parhaiten ehkäistä panostuksilla varhaislapsuuteen. Aktivointitoimenpiteet, jotka tulevat mukaan myöhemmässä elämänvaiheessa, ovat tehokkaampia silloin, jos alkuelämän pilarit ovat tukevasti maassa. Monissa vanhoissakin unionin jäsenmaissa 20-30 prosenttia lapsista ei saa käydyksi edes toisen asteen koulutusta.

Perhepolitiikassa on tärkeää naisten aseman parantaminen yhteiskunnassa, työmarkkinoilla ja työelämässä. Naiset ovat suurin työvoimareservi, joka Euroopalla on käytettävissä. Pohjoismaissa naisten työssäkäynti on yleistä, mutta muissa erityisesti manner- ja Etelä-Euroopan maissa työssäkäyntiastetta on mahdollista lisätä huomattavasti. Myös miesten oikeus perhevapaisiin on tunnustettava. Kaikki edellä mainittu edellyttää perheystävällistä yhteiskuntapolitiikkaa sekä perhe- ja työelämän parempaa yhteensovittamista.

Päivähoitojärjestelmät on rakennettava toimiviksi kaikissa jäsenmaissa. Naisten aseman parantaminen työelämässä vaatii työmarkkinoiden ja työsuhteiden joustavuutta perheiden tarpeen mukaan ja hyvää työsuhdeturvaa. Työelämän laadun kehittäminen on tärkeä eurooppalainen tavoite. Hyvä työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen vaikuttaa pitkällä tähtäimellä unionialueen syntyvyyteenkin.

Työelämän ongelmana on työmarkkinoiden voimakas kahtiajakautuminen korkeaa ammattitaitoa vaativiin työtehtäviin ja ns. matalan tuottavuuden rutiinitöihin. Jos työmarkkinat ovat voimakkaasti jakautuneet, sosiaalinen liikkuvuus vähenee. Avointa, ns. tuottavaa sektoria uhkaa työpaikkojen siirtyminen pois unionialueelta, jos sen tuotannon joustavuutta, innovatiivisuutta ja tuottavuutta ei pystytä nostamaan.

Tilalle on syntynyt kotimarkkinavetoista matalapalkkatyötä, joka imee itseensä osittain teollisuudesta vapautuvan työvoiman. Näissä tehtävissä monet työsuhteet ovat osaaikaisia tai muutoin epävakaita. Jotta kehitykseen voidaan vaikuttaa, tarvitaan lisää tutkimusta ja tuotekehitystä, tuotannollista erikoistumista, koulutusta ja työntekijöiden riittävää fyysistä ja henkistä suojelua. Unionin on levitettävä työelämän parhaita käytäntöjä eri jäsenmaitten välillä ja turvattava työntekijöiden osallistumismahdollisuudet.

Eurooppalaisilla sosialidemokraateilla on edessään lukuisasti haasteita sosiaalimallin kehittämisessä:

1. Hyvinvointipolitiikka ei ole pelkästään työllisyyspolitiikkaa, mutta työllisyys on avain hyvinvointiyhteiskuntien uudistamisessa.

2. Hyvinvointiyhteiskunnan on tuettava kaikkien jäsentensä tasa-arvoisia mahdollisuuksia täysiarvoiseen elämään. Lapsista, vanhuksista, vammaisista, työttömistä ja sairaista on jatkossakin pidettävä huolta. Hyvinvointiyhteiskunnan on tänään vastattava myös uusiin haasteisiin, kuten taitojen puuttumisen tietoyhteiskunnassa, jotka voivat johtaa pitkäaikaistyöttömyyteen ja syrjäytymiseen. Molempien sukupuolten yhtäläisistä mahdollisuuksista osallistua työelämään on tuettava, muun muassa mahdollistamalla työn perhe-elämän ja koulutuksen yhteensovittaminen.

3. "Älykkään hyvinvointivaltion" pitää vastata sekä vanhoihin että uusiin tarpeisiin aktiivisella ja ennakoivalla tavalla. Hyvinvointivaltio ei voi olla vain jakovaltio, vaan sen on oltava sosiaalisia investointeja tekevä valtio.

4. Aktiivisen työvoimapolitiikan on oltava keskeisempää sosialidemokraattien politiikassa ja vastattava sekä laadullisesti että määrällisesti yksilöllisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Oikeuksien ja velvollisuuksien, kannusteiden ja mahdollisuuksien välillä on löydettävä oikea tasapaino.

5. Yhteiskunnan on tuettava heikon ammattitaidon omaavia työntekijöitä, jotta he voisivat sijoittua työelämään. Tämä voi tapahtua koulutuksella ja/tai työnantajalle maksettuina työllisyystukina.

6. Osa-aikatyöntekijöiden ja muiden epätyypillisissä työsuhteissa olevien sosiaaliturvaa, elämänhallintamahdollisuuksia ja työmarkkina-asemaa on parannettava.

7. "Älykäs hyvinvointivaltio" tarvitsee kovassa kansainvälisessä kilpailussa olevan tuotantosektorin sekä laajemman yksityisen ja julkisen palvelusektorin, jotta työllisyysaste pysyy korkeana.

2.5. Erot säilyvät - tarve yhteistyölle kasvaa

1960-luvun alkupuolella unioni keskittyi työvoiman liikkuvuutta koskeviin kysymyksiin. 1970-luvulla säädettiin naisten ja miesten tasa-arvosta työelämässä, työterveydestä ja työturvallisuudesta sekä yhdenmukaistettiin tietyt osat työlainsäädäntöä. 1980-luvulla luotiin puitteet työmarkkinajärjestöjen yhteispuhelulle.

Viimeisin vaihe yhteisön sosiaalipolitiikassa on 1990-luvun lopulla käyttöön otettu ns. avoimen koordinaation menetelmä, joka perustuu yhteisiin tavoitteisiin ja keskinäisvertailuun. Avoimella koordinaatiolla pyritään yhdenmukaistamaan yhteiskuntapolitiikkaa (mm. työllisyyspolitiikassa, talouspolitiikan koordinaatiossa tai köyhyyden poistamisessa).

Avoimen koordinaation tavoitteena on yhdenmukaistaa ajattelua, visioita, käsitteitä, tietoa ja toimintaperiaatteita ilman, että lainsäädäntöön tai kansallisiin sosiaalipolitiikan instituutioihin puututtaisiin. Tavoitteena on yhteinen poliittinen visio eurooppalaisesta sosiaalimallista. Avoin koordinaatio pyrkii hyvinvointivaltioiden hallittuun muutokseen. Siksi on tärkeää minkälaiset ideologiset periaatteet ja poliittiset tulkinnat päätöksentekoa ohjaavat.

Unionin on jatkossakin toimittava avoimen koordinaation ja muun päätöksenteon kautta sosiaalipolitiikkaa koskettavien keskusteluteemojen avaajana niin unionitasolla kuin kansallisesti.

Lainsäädäntö ja avoin koordinaatio eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan täydentäviä. Ensimmäistä toteutetaan unionin ns. kovan lainsäädännön kautta ja toista ns. pehmeän päätöksenteon avulla. Sosialidemokraattien tehtävänä on toimia niin, että kummallakaan päätöksenteon alueella ei hyvinvointivaltiota heikennetä, vaan sitä muutetaan kaikkien väestöryhmien hyväksi.

Avoimen koordinaation läpinäkyvyyttä ja kansanvaltaisuutta on jäsenmaissa lisättävä. Avoimessa koordinaatiossa käsiteltäviä sosiaalipoliittisia kysymyksiä on jatkossa käsiteltävä kansallisissa parlamenteissa, jotta kansalliset päätöksentekijät sisäistävät unionin päätöksenteon merkityksen tälläkin politiikka-alueella. Tämä lisää myös avoimen koordinaation vaikuttavuutta.

Koska unionin hyvinvointijärjestelmien moniaineksisuus lisääntyy uusien jäsenmaiden myötä, tulee avoin koordinaatio olemaan tärkeämmässä asemassa tulevaisuudessa. Eurooppalaiset hyvinvointimallit säilyttävät erityispiirteensä.

Eurooppa-tason sosiaalipolitiikka tulee jatkossa olemaan enemmän orkesterin johtamista kuin divisioonien komentamista. Voimakasta Eurooppa-tason tulojen uudelleenjakopolitiikkaa tuskin syntyy. Tärkeintä on, että eurooppalainen sosiaalimalli säilyttää keskeisimpinä piirteinään kansalaisten tasa-arvoisuuteen pyrkimisen ja syrjinnän välttämisen.

Johtopäätökset:

1. Euroopan unionin sosiaali- ja talouspolitiikan on edelleen perustuttava vahvalle talouskasvulle, työllisyyttä tukevalle talouspolitiikalle, kattavalle sosiaalipolitiikan kehittämiselle.

2. Unionin lainsäädäntöä on kehitettävä selkeäksi ja sosiaalista mallia tukevaksi, jotta yhteiskuntapolitiikan pitkäjänteisyys turvattaisiin ja toisaalta EY:n tuomioistuimen tulkintavalta rajattaisiin olennaiseen. Tämä merkitsee mm. sitä, että palveluiden kaupan vapauttamisen on koskettava yhteisillä sisämarkkinoilla vain kaupallisesti tuotettuja palveluita. Niiden osalta ei kansallisessa lainsäädännössä voi olla syrjintää muualta unionin alueelta tulevia palveluntarjoajia kohtaan, joiden taas osaltaan tulee noudattaa kohdemaan lainsäädäntöä ja työehtoja. Seurantaa varten viranomaisilla ja etujärjestöillä tulee olla riittävät valtuudet. Yleishyödylliset palvelut tarvitsevat tulevaisuudessa vahvemman ja selkeämmän oman säädöspohjansa.

3. Avoimen koordinaation merkitystä on vahvistettava, jotta jäsenvaltioiden yhteisten tavoitteiden kunnianhimotasosta voitaisiin pitää paremmin kiinni. Avoimen koordinaation politiikkasuositukset on kuitenkin käsiteltävä nykyistä kansanvaltaisemmin. Sekä etujärjestöjen, kansallisten parlamenttien että Euroopan parlamentin on vaikutettava nykyistä paremmin avoimeen koordinaatioon. Näin myös avoimen koordinaation tehokkuus ja vaikuttavuus paranee jäsenvaltioissa.

4. Euroopan unioni tarvitsee myös uutta sosiaalipoliittista lainsäädäntöä. Tavoitteena tulee olla sosiaaliset ja työelämää koskevat minimistandardit koko unionialueella.

5. Kansallinen päätöksenteko on säilytettävä keskeisissä sosiaali- ja terveyspolitiikan kysymyksissä jäsenmailla, mutta samalla on EU-tasolla vahvistettava mahdollisuuksia käsitellä sosiaalipolitiikassa syvenevän ja laajenevan integraation vaikutuksia.

3. EUROOPAN TALOUDEN KILPAILUKYKY

Suomen EU-jäsenyys ja täysimääräinen osallistuminen kaikkeen jäsenvaltioiden väliseen yhteistyöhön on merkinnyt peruuttamattomia muutoksia suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin talouden ja politiikan alalla. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehitys riippuu jatkossa entistäkin voimakkaammin Euroopan unionissa tehtävistä päätöksistä.

Jotta eurooppalainen hyvinvointimalli säilyy ja vahvistuu, Euroopan asema maailmantaloudessa edellyttää panostusta työllisyyteen, kasvuun ja kilpailukykyyn. Tehokkaimmin tähän vaikutetaan turvaamalla tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet jokaiselle kansalliselle ja kohottamalla tutkimus ja tuotekehityspanostus kolme prosenttia EU-maiden kansantulosta.

Sosialidemokraatit haluavat parantaa ihmisten toimeentuloa ja elämänlaatua unionin alueella. Täystyöllisyys on edelleen keskeinen tavoite. Köyhyys ja osattomuus on torjuttava. Tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista vain silloin, kun Euroopan kilpailukyky on riittävä ja alueen talous kasvaa kestävällä tavalla.

Sosialidemokraattien visiossa Euroopan unioni rakentuu demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, erilaisuuden hyväksymiselle ja oikeusvaltion periaatteille. EU:n tulee edistää näitä arvoja myös rajojensa ulkopuolella. Unioni on maailman suurimpana talousalueena merkittävä toimija myös maailmanlaajuisesti. Euroopan unioni voi tasapainottaa globaalia kehitystä monella tavalla. Unionin jäsenyys suojaa pieniä jäsenvaltioita monin tavoin maailman talouden uhkatekijöiltä.

EU:n on oltava aktiivinen kansainvälinen toimija, jonka talous- ja kauppapoliittinen linja perustuu tavoitteelle varmistaa EU:n kaikkien alueiden kansainvälinen kilpailukyky ja suotuisa työllisyyskehitys sekä maailmanlaajuisesti kestävä kehitys, köyhyyden poistaminen ja ihmisoikeuksien vahvistaminen.

3.1. Taloudellisen perustan vahvistaminen

Euroopan unionin kilpailukyky riippuu olennaisessa määrin osaamisesta. Ei riitä, että eräät jäsenvaltiot panostavat voimakkaasti tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoittamiseen. Sosialidemokraattien mielestä unionin yhteisiä varoja on ohjattava merkittävästi enemmän innovaatiotoiminnan rahoitukseen. Unionin alueella tutkimus- ja kehitystoiminnan, sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla, tulee nivoutua kiinteästi yhteen ja parantaa näin koko unionin kilpailukykyä.

Euroopan tulevaisuuden turvaamiseksi on tieteen, teknologian ja osaamisen merkitystä korostettava. Eurooppalaisen yrittäjyyden tukemiseksi panostuksia tutkimus- ja tuotekehitysrahoitukseen on selvästi vahvistettava. Tieteellinen soveltava tutkimus on kyettävä yhdistämään yritysten voimavarojen kanssa maailmanlaajuisesti merkittävien osaamiskeskusten luomiseksi olemassa olevalle perustalle.

Euroopan on kyettävä kehittämään yritysten toimintaedellytyksiä. Tietoteknologian hyväksikäyttö antaa suuria mahdollisuuksia useilla eri toimialoilla tuottavuuden kasvattamiseen. Käynnissä olevaa tuotantorakenteiden muutosta on tuettava kehittämällä tietoja viestintäteknologian teollisuutta, palveluja ja standardeja. Palvelualojen tuottavuuden lisäämiseksi tieto- ja viestintäteknologian hyväksikäyttöä on lisättävä merkittävästi.

Kilpailukyvyn ja tuottavuuden tukemiseksi on kehitettävä Euroopan laajuista logistiikkaa ja liikenneinfrastruktuuria. Yritysten logistiikkakustannusten taso on Suomessa kaksinkertainen unionin keskitasoon verrattuna. Toimivan liikenneinfrastruktuurin avulla voidaan turvata yritysten toimintaedellytykset ja lisätä merkittävästi kilpailukykyä.

Euroopassa on panostettava lisää voimavaroja kansainvälisten liikennejärjestelmien kehittämiseksi. Euroopan logististen järjestelmien tasapainoinen kehitys edellyttää sijoituksia pohjoisen alueen liikenneväylästöön. Erityisen merkittävää on tukea pohjoisia kaupankäynnin yhteyksiä Venäjän suuntaan ja vahvistaa Suomen asemaa logistiikkakeskuksena.

3.2. Yhteinen etu

Loppuvuodesta 2004 julkaistun Lissabonin strategian väliraportin ehdotukset tarjoavat sosialidemokraattien näkökulmasta hyvän pohjan uudistuspolitiikan jatkamiselle Euroopan unionissa.

Väliraportissa pidettiin tärkeänä talouden nopeampaa kasvua ja korkeampaa työllisyyttä edellytyksenä eurooppalaisen hyvinvoinnin säilyttämiseksi.

Kova kansainvälinen kilpailu kohdistuu kaikkiin jäsenvaltioihin. Haasteita ovat elinkeinorakenteiden uudistamistarpeet, väestön vanheneminen, julkisten talouksien tasapainosta huolehtiminen, eläkekustannusten kasvu, tutkimustoiminnan rahoituksesta huolehtiminen sekä ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta huolehtiminen. EU:n ja jäsenvaltioiden yhteiset päätökset vaikuttavat näillä alueilla jäsenmaiden yhteiskunnalliseen kehitykseen ja kansalaisten hyvinvointiin.

Euroopan työllisyyden ja tuottavuuden kasvua on lisättävä monipuolisilla ja pikaisilla toimilla ainakin seuraavilla politiikan alueilla: tietoon pohjautuvan yhteiskunnan kehittämisessä, sisämarkkinoiden täydentämisessä, yritystoiminnan edellytysten parantamisessa, työmarkkinoiden kehittämisessä osapuolia kuunnellen ja kestävän ympäristöpolitiikan edistämisessä.

Eurooppalaisella talous- ja rahapolitiikalla on voimistettava taloudellisen kasvun edellytyksiä. Euroopan keskuspankin tiukka rahapolitiikka ja inflaation vastainen taistelu osaltaan heikentää investointien kasvua ja sitä kautta pitkän aikavälin taloudellisen kasvun mahdollisuuksia. Rohkeampi rahapolitiikka kasvun tueksi on välttämätöntä. Finanssipolitiikan liikkumavara on useissa jäsenvaltioissa jo käytetty, jolloin yksityisten investointien määrä on saatava nousuun.

Euroopan tason makrotalousdialogilla on luotava todelliset edellytykset jäsenvaltioiden, Euroopan keskuspankin ja työmarkkinaosapuolten väliseen vuorovaikutukseen. Sitoutuminen eurooppalaiseen kasvupolitiikkaan on saavutettava osapuolten kesken. Työllistävien investointien toteuttaminen yhdessä työmarkkinoiden turvallisuuden ja joustavuuden lisäämisen kanssa valaa uskoa sosiaaliseen Eurooppaan. Eurooppaan on luotava enemmän ja parempia työpaikkoja.

3.3. Eurooppalainen kolmikanta

Eurooppalaiseen markkinatalouteen kuuluu nyt ja tulevaisuudessa tiivis yhteistyö julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Palkansaajajärjestöillä on Euroopan unionin jäsenmaissa keskeinen rooli työntekijöiden yhteisessä edunvalvonnassa ja lisääntyvässä määrin myös yhteisön tasolla.

Työmarkkinajärjestöt ovat mukana poliittisten päätösten valmistelussa myös EU:n päätöksenteossa. Työmarkkinajärjestöille on annettava mahdollisuus työsuhteen ehtoja koskevan ylikansallisen sopimustoiminnan kehittämiseen sisämarkkinakehityksen ja kansalliset rajat ylittävän yritystoiminnan vahvistuessa.

Samalla on kehitettävä uusien jäsenmaiden työmarkkinajärjestelmiä ja parannettava niiden kansalaisten mahdollisuuksia järjestäytyä ammatillisesti.

3.4. Maatalouspolitiikka muutoksessa

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on ensimmäisiä, yhteisiä toimintoja Euroopan talousyhteisössä ja sittemmin Euroopan unionissa. Viimeisten viidentoista vuoden aikana se on kokenut suuria muutoksia. Unionin jäsenmäärä on kasvanut ja politiikkaa on radikaalisti uudistettu. Uudistukset tulevat jatkumaan seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Alkuperäisen maatalouspolitiikan tavoitteena oli turvata tuottajille tasainen hintataso, suojata yhteisön markkinoita korkealla rajasuojalla ja harjoittaa vientiä vientituen turvin. Vuonna 2004 vientitukimenot ovat vain murto-osa siitä, mitä ne olivat vielä 90-luvun alussa. Mikäli Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvottelukierros päättyy tuloksellisesti, tuet poistunevat kokonaan. Uuden tukijärjestelmän myötä viljelijöiden toimintavapaus kasvaa ja hallinnollinen kontrollointi vähenee.

Eurooppa tuottaa tulevaisuudessakin korkealaatuisia elintarvikkeita tehokkaasti. Euroopan elintarviketeollisuus ja sen jakelujärjestelmät ja logistiikka ovat tehokkaita, joten koko elintarvikeketjun toimivuus kestää kilpailussa. Kuluttajien ja kauppaketjujen kasvavat vaatimukset ohjaavat entistä enemmän tuotantoa. Alueellisten, perinteisten tuotteiden merkitys kasvaa.

Maataloustuki on muuttanut muotoaan tuotannon tukemisesta viljelijöiden tukemiseen. Tästä ovat jo nyt esimerkkejä epäsuotuisten alueiden tuki ja ympäristötuki, joilla ylläpidetään välillisesti maaseutuyhteisöä.

Samalla korostuu, että eurooppalaisessa maataloudessa ja maaseudulla työskentelevät ihmiset saavat toimeentulonsa erilaisista työtehtävistä. Tavoitteena ei ole vain ravinnon tuottaminen vaan myös eurooppalaisen maaseutuympäristön ylläpitäminen.

Unioni on maailman suurin elintarvikkeiden tuoja. Tämä kehityssuunta tulee korostumaan tulevaisuudessa niin kauppaneuvottelujen kuin unionin uusien avausten myötä. Esimerkkinä tästä on kaiken tuonnin vapauttaminen vähiten kehittyneistä maista.

3.5. Alue- ja rakennepolitiikkaan tehokkuutta

Euroopan unionin talouden ehkä vaikuttavin tekijä on toimivat sisämarkkinat. Niiden avulla syntyy vaurautta ja hyvinvointia, mutta ne johtavat helposti myös reuna- ja rakennemuutosalueiden köyhtymiseen, ellei tasoittavia toimia käytetä.

Sosiaalinen Eurooppa tarkoittaa alueellista tasa-arvoa ja siksi unionin varainkäytössä on jatkossakin varauduttava alueellisten kehitysohjelmien tukemiseen, jotta syrjäiset ja rakennemuutoksesta kärsivät seudut voivat tarjota työpaikkoja ja elinmahdollisuuksia asukkailleen.

Euroopan unionin budjetissa alue- ja rakennepolitiikka on toiseksi merkittävin menoerä. EU-rahoituksen lisäksi aluekehitysohjelmia rahoittavat jäsenvaltiot, kunnat ja yksityiset toimijat päävastuun jäädessä julkisen rahoituksen harteille.

Rahoitettavien ohjelmien on vastattava todellisiin tarpeisiin ja kohdistuttava työpaikkojen turvaamiseen ja luomiseen. Ohjelmien vaikuttavuutta pitää arvioida suhteessa niille asetettuihin poliittisiin tavoitteisiin.

Rakennerahastojen on tuettava rakennemuutoksen kourissa kamppailevia kaupunkiseutuja sekä torjuttava niille tyypillisiä ongelmia kuten työttömyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. Alue- ja rakennepolitiikan resurssit on suunnattava sinne, missä on suurin tarve luoda työpaikkoja. Ohjelmien suuntaamisessa on kehittyvien kaupunkikeskusten rooli oltava entistä tärkeämpi.

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikalla on aikaisempaa enemmän tuettava tuotantorakenteen muutoksista kärsiviä alueita ja ihmisiä. Panostusta koulutukseen ja tutkimukseen on lisättävä. Yksittäisten ihmisten mahdollisuuksia ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutukseen on vahvistettava muun muassa Euroopan sosiaalirahaston avulla. Euroopan työmarkkinoiden muutosturvaa on kehitettävä, jotta haitallinen työpaikkakilpailu Euroopan sisällä vähenee.

Harvaan asutut alueet ovat erittäin riippuvaisia alueellisista tukitoimista. Samassa asemassa ovat usein myös raja-alueet unionin sisä- ja ulkorajoilla. Tämän vuoksi tarvitaan rajat ylittävää ja alueiden välistä yhteistyötä.

Ulkorajat ylittävä yhteistyö on unionille tärkeä strateginen väline taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen vuorovaikutuksen edistämiseksi. Lisäksi yhteistyö energia- ja ympäristökysymyksissä on välttämätöntä. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa yhteistyö Itämeren alueella sekä EU:n ja Luoteis-Venäjän välillä.

Alueohjelmien hallinnoinnin sujuvuuteen on kiinnitettävä huomiota samalla kun varmistetaan, että tarkoitukseen budjetoidut varat on käytetty asianmukaisella tavalla.

3.6. Markkinat yhteiskuntaa palvelemaan

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana tehtyjen uudistusten tuloksena EU:ta on kehitetty yhä toimivammaksi markkinataloudeksi ja yritysten mahdollisuudet suunnitella toimintaansa valtioiden rajoista riippumatta ovat kasvaneet. Se on lisännyt EU-alueen yritysten kilpailukykyä, mutta samalla ovat vähentyneet kansallisten viranomaisten mahdollisuudet vaikuttaa markkinoiden toimintaan.

EU:ta on uudistettava jatkossakin yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Sosialidemokraatit lähtevät siitä, että Euroopassa markkinatalouden on toimittava sopusoinnussa hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen kanssa ja yhteiskunnallisesti vastuullisesti.

Eurooppalaiset reilut ja avoimet markkinat edellyttävät, että kuluttajien oikeuksista huolehditaan. EU:n kansalaiset voivat osaltaan kuluttajina edistää EU-alueen taloudellista kilpailua, jos heillä on saatavilla riittävästi tietoa ja oikeuksia arjen valintatilanteissa. EU-kansalaisten oikeus tiedonsaantiin ja koulutukseen sekä järjestäytymiseen etujensa valvomiseksi todetaan unionin perustuslaillisessa sopimuksessa. Kansalaisjärjestöjen taloudellinen ja henkinen tukeminen on oltava unionin pääperiaate kansalaisten Euroopan rakentamisessa.

EU:n politiikka riippuu tulevaisuudessa yhä enemmän erilaisia yhteiskunnallisia arvoja edustavien poliittisten liikkeiden suhteellisesta voimasta eri jäsenvaltioissa ja EU:n toimielimissä. Siksi on tärkeää, että sosialidemokraatit kasvattavat vaikutusvaltaansa EU:n päätöksenteossa sen kaikilla tasoilla.

Johtopäätökset:

1. EU:n on oltava aktiivinen kansainvälinen toimija, jonka talous- ja kauppapoliittinen linja perustuu tavoitteelle varmistaa EU:n kaikkien alueiden kansainvälinen kilpailukyky ja suotuisa työllisyyskehitys sekä maailmanlaajuisesti kestävä kehitys, köyhyyden poistaminen ja ihmisoikeuksien vahvistaminen.

2. Euroopan työllisyyden ja tuottavuuden kasvua on lisättävä monipuolisilla ja pikaisilla toimilla ainakin seuraavilla politiikan alueilla: tietoon pohjautuvan yhteiskunnan kehittäminen, osaamisen ja koulutuksen vahvistaminen, sisämarkkinoiden täydentäminen, yritystoiminnan edellytysten parantaminen, työmarkkinoiden kehittäminen ja kestävän ympäristöpolitiikan edistäminen.

3. Alue- ja rakennepoliittisia toimia varten tarvitaan unionin rahoituspanosta myös tulevaisuudessa. Ohjelmien arvioinnissa on vahvistettava keinoja niiden taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten mittaamiseksi. Tämä on tärkeää paitsi kestävän varainkäytön myös tulevien ohjelmien suuntaamisen kannalta.

4. Euroopan unionin voimavaroja on käytettävä niin, että ne tukevat työllisyyttä ja tulevaisuuteen suuntautuneita innovaatioita ja investointeja. Yritysten tulee toiminnassaan tukeutua eurooppalaiseen sosiaaliseen malliin. Rakennerahastoja on käytettävä tehokkaammin työllisyyden ja kasvun hyväksi. Maatalouteen käytettäviä varoja on siirrettävä työllisyyttä ja kasvua tukevaan toimintaan. Maatalouspolitiikassa on uudistuksia jatkettava ja varauduttava maataloustuotteiden maailmankaupan vapautumisen jatkumiseen.

5. Työmarkkinajärjestöt on pidettävä mukana poliittisten päätösten valmistelussa myös EU:n päätöksenteossa. Työmarkkinajärjestöille on annettava mahdollisuus työsuhteen ehtoja koskevan ylikansallisen sopimustoiminnan kehittämiseen sisämarkkinakehityksen ja kansalliset rajat ylittävän yritystoiminnan vahvistuessa.

4. EUROOPAN TALOUS JA YHTEINEN VASTUU

Julkisen talouden rahoitus on kestävää, kun julkisen vallan sitoumukset voidaan pitkällä ajalla täyttää ilman jyrkkää veroasteen kohoamista, julkisen talouden velkaantumista tai hyvinvointivaltion rapauttamista.

Kun julkinen talous on vakaa, hyvinvointipolitiikka on kestävällä pohjalla ja sitä voidaan harjoittaa eri sukupolville oikeudenmukaisella tavalla. Vakauden vaarantuessa riski kohdistuu hyvinvointipolitiikan lisäksi koko talouskehitykseen. Tässä on keskeistä vaikutukset rahoitusmarkkinoiden kautta.

Väestörakenteen muuttuessa tai esimerkiksi veropohjien heikentyessä julkisen talouden vakaus voi olla vaarassa ilman, että velkamäärä on lisääntynyt huomattavasti. Siksi vero- ja muiden tulojen riittävyyttä suhteessa tuleviin menoihin on arvioitava ennakoivasti.

Julkisen vallan velkaantumisella on vaikutuksia inflaatio- ja muihin odotuksiin, korkotasoon, kulutukseen ja erityisesti talouskasvun kannalta keskeisiin investointeihin. Julkisen talouden kunto on keskeinen tekijä arvioitaessa eri talouksien pitkän aikavälin kasvuedellytyksiä.

4.1. Eläkejärjestelmien kestävyys huomion kohteeksi

EU:n piirissä on perustellusti alettu kiinnittää huomiota kasvaviin ja kattamattomiin eläkevastuisiin julkisen talouden kestävyyden uhkana. Eläkejärjestelmien uudistaminen on ollut kaikissa jäsenmaissa voimakkaasti esillä. Uudistukset ovat kuitenkin kesken. Usean jäsenmaan eläkejärjestelmät ovat tehdyistä osittaisuudistuksista huolimatta edelleen kestämättömällä pohjalla.

Eläkejärjestelmien - niin yksityisten kuin julkisten - vakaus edellyttää, että eläkkeet voidaan maksaa tulevaisuudessakin ilman kohtuutonta eläkevakuutusmaksujen kohoamista. Eläkejärjestelmissä tapahtuvan säästämisen on vastattava riittävän hyvin kasautuvia eläkevastuita ja niiden sijoitustoiminnan riskit on oltava hallinnassa.

Joissakin jäsenmaissa julkinen valta on vähentänyt omia eläkevastuitaan, mutta samalla merkitykseltään kasvaneeseen yksityiseen, yritys- tai henkilökohtaiseen eläkevakuutusjärjestelmään on syntynyt vakavia ongelmia yksityisten järjestelmien vakauden ja valvonnan sekä eläketurvan riittävyyden ja oikeudenmukaisen jakautumisen osalta.

Suomen eläkejärjestelmä kuuluu meillä toteutettujen uudistusten ansiosta EU-maiden kestävimpiin, vaikka siihenkin kohdistuu lähivuosikymmeninä selvä eläkemaksujen korotuspaine. Suomessa uudistukset on pystytty toteuttamaan tavalla, joka on säilyttänyt lakisääteisen työeläkejärjestelmämme kattavuuden. Kaikkien kansalaisten sitoutuminen samaan, julkiseen eläkejärjestelmään on omiaan vahvistamaan järjestelmän hyväksyttävyyttä ja poliittista painoarvoa sekä toimii samalla turvana järjestelmän piirissä toimitettavien reformien oikeudenmukaisuudelle.

4.2. Vakaus- ja kasvusopimus

Erityisesti suurien maiden taloudellisella vakaudella on merkitys koko maailmanyhteisön taloudelliseen kehitykseen. Yhteisen rahan oloissa vaikutukset korostuvat ratkaisevasti, sillä yhdenkin rahaliiton maan joutuminen kestämättömälle kehitysuralle heijastuu rahoitusmarkkinoille, jotka ovat yhteiset.

Hyödyt kattamattomista menositoumuksista tai toteutetuista veroalennuksista tulevat velvollisuutensa laiminlyöville jäsenmaille, mutta haitat jakautuvat koko valuuttaalueelle. Siksi järjestelyt pitävät sisällään pelisäännöt julkisen talouden vakauden turvaamiseksi.

Vakaus- ja kasvusopimuksen lähtökohtana on yhteisen rahan käyttöönotto ja siitä johtuen rahapolitiikan täydellinen keskittäminen Euroopan keskuspankille.

1990-luvun alussa tehdyt perusratkaisut jäivät voimaan, kun yhteinen raha otettiin vuosikymmenen lopulla käyttöön ja sen vaatima talouspoliittinen päätöksentekojärjestelmä viimeisteltiin ns. vakaus- ja kasvusopimuksella. Vakaus- ja kasvusopimukseen liittyy myös talouspolitiikan sisältöön suoremmin vaikuttavia elementtejä.

Sopimuksella ilmaistiin tahto syventää talouspolitiikan yhteensovittamista sekä asetettiin tarkempi sisältö talouden tasapainoa koskeville tavoitteille. Sopimukseen tulleet maat sitoutuivat tavoittelemaan vähintään tasapainoista julkista taloutta.

Euron käyttöönotto on sujunut myönteisesti. Taloudellisen kasvun kannalta on tärkeää, että korkotaso on laskenut ennätyksellisen alhaiselle tasolle ja tämä on ylläpitänyt kysyntää yli maailmantalouden heikon vaiheen 2000-luvun alussa. Euron ja dollarin väliset arvovaihtelut ovat kuitenkin olleet suuria. Vaihteluiden reaalitaloudelliset seuraukset ovat pysyneet silti rajallisina.

Alijäämät ovat kääntyneet uudelleen kasvuun ja velkatasot nousuun. Eurooppalaisen lainsäädännön täytäntöönpano on ollut niin ikään haitallisen hidasta. Euroalueen kehityksen kannalta huolta on erityisesti lisännyt vaikeuksien painottuminen alueen suurimpiin maihin. Lisäksi eläkejärjestelmiin liittyviä menojen kasvupaineita ei ole riittävästi huomioitu velkaantumista arvioitaessa.

4.3. Yhteistyötä talouskasvun edistämiseksi

Euroopan unionin talouspolitiikassa on pyritty yhteistyöhön yleisemmällä talous- ja rakennepolitiikalla. Rakennepolitiikassa korostetaan, että koulutus-, sosiaali-, teollisuus-, työmarkkina- ja työllisyyspolitiikalla on merkittäviä vaikutuksia taloudelliseen kasvuun.

Taloudellisen kasvun kannalta näiden politiikkojen on muodostettava johdonmukainen kokonaisuus. Se takaa yrityksille riittävän kilpailukykyiset toimintaedellytykset ja sosiaalisesti kestävän kehityksen.

Rakennepoliittinen päätösvalta on edelleen kansallista. EU:n toiminta on tavoitteenasettelua, seurantaa, vertailua ja muuta epäsuoraa vaikuttamista. Tavoitteena on rakennepoliittisten toimien keskinäisen seurannan ja vertaispainostuksen tehostamista EU:n piirissä.

1990-luvulla rakennepolitiikassa korostuivat työmarkkinoiden toiminnan ongelmat. Sittemmin on ryhdytty korostamaan voimakkaammin myös hyödykemarkkinauudistuksia. Tähän on vaikuttanut myös se, että työmarkkinauudistukset ovat edenneet hitaasti.

Eurooppalaiset hyvinvointiyhteiskunnat joutuvat kasvaviin rahoitusvaikeuksiin työvoiman tarjonnan supistuessa, kun väestö ikääntyy. Kehitys tapahtuu Suomessa muita maita nopeammin, mutta ongelma on samansuuntainen kaikkialla, myös uusissa jäsenmaissa. Hyvinvointipolitiikan keskeinen lähtökohta onkin riittävän työvoiman tarjonnan ylläpitäminen mm. työuria pidentämällä, työmarkkinoiden osallistumisastetta nostamalla ja erityisesti työttömyyttä supistamalla.

Työvoiman tarjonnan tason lisäksi on tärkeää, että sen laatu ja rakenne vastaavat kysyntää. Siksi eurooppalaisen mallin kilpailukykyisyys ratkeaa pitkälti Euroopan kyvyssä yhdistää työntekijöiden ja yritysten tarpeet joustavasti. Osaamisen kehittyminen edellyttää kuitenkin kysyntää vastaavaa koulutusta ja riittävää pysyvyyttä työsuhteissa. Joustavuuden ja turvallisuuden yhdistäminen on keskeisin haaste eurooppalaisia työmarkkinoita uudistettaessa.

Verotuksen vaikutukset ylittävät jäsenmaiden rajat ja veropolitiikan yhdenmukaistamisen tarve kasvaa unionin laajentuessa ja syventyessä. Suomen kannalta vakavin esimerkki yhteisten pelisääntöjen puutteista on hyödykeverokilpailu Itämeren ympäristössä. Näkyvin esimerkki tästä on alkoholiverotus. Lisäksi on olemassa riski, että yritysverotuksessa ajaudutaan kaikille haitalliseen verokilpailukierteeseen. Unionissa tulisi harkita erityisiä minimiverokantoja näissä verotuksen muodoissa.

4.4. Avoin koordinaatio yhteistyön välineenä

Osana rakennepolitiikkaan kohdistunutta uutta kiinnostusta EU on viime vuosina laajentanut toimivaltaansa uusille politiikkalohkoille, joihin liittyvän unionitason yhteistyön hyödyt eivät ole itsestään selvät. Työllisyyspolitiikan lisäksi ns. avoin koordinaatio on laajentumassa sosiaalipolitiikkaan ja koulutuskysymyksiin.

Rakennepoliittista yhteistyötä uudistettaessa on tarkasti mietittävä, mitkä asiat on järkevää käsitellä EU-tasolla mitkä kansallisvaltioissa. Erityisesti on huomattava, että jäsenmaiden keskinäiset erot ovat laajentumisen jälkeen kasvaneet. Jatkossa pitäisi keskittyä politiikkalohkoihin, joilla yli rajojen menevät vaikutukset ovat suurimmat.

Sosiaali- ja koulutuspoliittisten järjestelmien yhtäläistämisellä on kiistattomia etuja sisämarkkinoiden näkökulmasta, mutta niihin liittyy myös yhteiskunnallisia kustannuksia. Avoimen koordinaation on jatkossa keskityttävä asioihin, joihin voidaan vaikuttaa unionitason politiikalla. Avoimen koordinaation nimissä ei pidä rakentaa ylisuurta hallinnollista byrokratiaa.

Johtopäätökset:

1. Vakaus- ja kasvusopimuksen tarkennettuja pelisääntöjä on noudatettava ja eurooppalainen lainsäädäntö on pantava viivytyksettä täytäntöön. Sopimuksen sanktiomahdollisuuksia on tarvittaessa käytettävä. Komission asemaa tulee vahvistaa sopimuksen valvonnassa, jotta julkistalouksien kestävyyttä voidaan arvioida monipuolisesti samalla kohdellen eri jäsenvaltioita yhteneväisesti.

2. Seuranta on keskitettävä julkisen talouden velkaantumiseen ja siinä tapahtuviin pitkän aikavälin rakenteellisiin muutoksiin. Jäsenmaiden vakausohjelmia on kehitettävä Suomessa sovellettavan budjettikehysmenettelyn suuntaan, jolloin komission tehtäväksi jäisi kansallisten budjettisuunnitelmien vuosittaisen toteutumisen valvonta.

3. Erityisesti eläkejärjestelmien kestävyyden osalta on tarve laajentaa finanssipolitiikan valvontaa. Myös eläkejärjestelmien kestävyyteen liittyy jäsenmaiden yhteinen intressi. Kansallisten eläkeohjelmien asemaa tulisi vahvistaa ja yhteistyön syventyessä liittää perustuslailliseen sopimukseen velvoite turvata eläkejärjestelmien kestävyys ja sosiaalisesti perusteltu eläkkeiden taso.

4. Rakennepolitiikan ja muun avoimen koordinaation puitteissa on tärkeää oikea toimivaltajako jäsenmaiden ja unionin kesken. Yhteistyötä on lisättävä ensisijaisesti siellä, missä yhteiskuntapolitiikan rajat ylittävät vaikutukset ovat suurimmat.

5. Unionin suurimpia haasteita on julkisen talouden kestävyyden takaaminen vaarantamatta perusteltuja tulonsiirtoja ja julkista palvelutarjontaa. Verotulojen takaamiseksi on voitava rajoittaa haitallista verokilpailua ja vahvistettava unionin asemaa veropolitiikassa.

5. KESTÄVÄN YMPÄRISTÖN EUROOPPA

Kestävän kehityksen määritelmän mukaan tämän päivän kasvu ei saa vaarantaa tulevien polvien mahdollisuuksia. Teollisuusmaiden taloudellinen vaurastuminen on perustunut ajatukselle, että koko maailma on alistettu tuotannon raaka-ainelähteeksi ja tuotteiden markkinointialueeksi. 20 prosenttia maailman väestöstä kuluttaa 80 prosenttia käytössä olevista luonnonvaroista. Tämän kehityksen aikaansaamiseksi on muutamassa sadassa vuodessa käytetty resursseja, joiden kehittyminen on vaatinut miljardeja vuosia.

EU:ssa ja muissa teollisuusmaissa kehitetty ympäristöpolitiikka on hidastanut luonnon tuhoutumista teollisuusmaissa, mutta se ei ole ratkaissut ongelmaa riittävällä tavalla. Teollisuusmaiden ympäristösaavutukset ovat perustuneet paremman lainsäädännön ja tekniikan käyttöön, mutta myös siihen että ympäristöä voimakkaasti kuormittavaa teollisuutta on siirretty maihin, joissa ympäristölainsäädäntö on vähäistä tai olematonta.

Näissä maissa työntekijöiltä puuttuvat usein myös sosiaaliset ja taloudelliset perusoikeudet. Teollisten työpaikkojen häviäminen nykyisistä teollisuusmaista on myös nostattanut vastakkainasettelua ympäristön, talouden ja työllisyyden välille.

EU:ssa ja YK:ssa on kehitetty kestävän kehityksen politiikan malleja, jotka ottavat huomioon yhtä aikaa taloudellisen kasvun, työllisyyden ja ympäristön tilan parantamisen. Tavoitteen aikaansaamiseksi on toimittava niin, että taloudellista kasvua edistetään ilman lisääntyvää ympäristön pilaamista.

Kasvun täytyy pohjautua muuhun kuin luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön. Sen tulee olla sosiaalisesti kestävää yhteiskuntapolitiikkaa, joka perustuu pyrkimykseen mahdollisimman suuresta yhteiskunnallisesta tasa-arvosta, sopimusyhteiskunnan kunnioittamisesta ja täystyöllisyydestä.

Ympäristöön kohdistuvat parannukset voivat parantaa kasvua ja kilpailukykyä. Ympäristöteollisuus on nopeasti kasvava teollisuuden ala, jonka markkinat ovat maailmanlaajuiset. Se työllistää jo tällä hetkellä yli 2 miljoonaa kansalaista EU:n alueella. Euroopan unionin on kymmenessä vuodessa saatava näistä markkinoista 40-50 prosentin markkinaosuus.

Globaalisti suurimpia kestävän kehityksen haasteita ovat ilmastonmuutoksen torjuminen, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, puhdas vesi ja sanitaatio, energiakysymykset sekä köyhyyden poistaminen. Näiden lisäksi EU:n laajuisesti nopeita toimia vaativia asioita ovat ympäristön pilaantumisen aiheuttamat haitat ihmisen terveydelle sekä luonnonvarojen kestävä hallinta, mikä pitää sisällään kestävämmät tuotanto- ja kulutustavat.

Jotta suurimpiin ympäristöhaasteisiin voitaisiin vastata, on teknologian sovellutuksia käytettävä siten, että niiden avulla kyetään vähentämään uudistumattomien raakaaineiden käyttöä ja ympäristön kuormittamista erilaisilla ympäristölle ja terveydelle haitallisilla päästöillä ja jätteillä.

5.1. Uusi teknologia ja kestävä kehitys

Lissabonin strategian mukaan EU:sta on tarkoitus tulla maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous vuoteen 2010 mennessä. Tavoite edellyttää, että jäsenmaat kykenevät ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

Lissabonin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää investointien merkittävä lisäämistä. Uusia investointeja tehtäessä tulee aina ottaa huomioon valittavan tekniikan vaikutukset ympäristöön.

EU:n laajenemisen myötä teknologian ja erityisesti ympäristövaikutteisen teknologian käyttöalue kasvaa. On laskettu, että pelkästään nykyisten ympäristösäännösten toimeenpano uusissa jäsenmaissa maksaa 50-80 miljardia euroa. Tämä luo suuret ympäristöteknologian markkinat, joilla voidaan soveltaa uusia ratkaisuja ja saavuttaa suurtuotannon etuja innovatiivisille teknologioille ja tuotteille.

Kestävän kehityksen aikaansaamiseksi tarvitaan paitsi muutoksia tuotanto- ja kulutustavoissa myös käyttäytymisessä. Näiden tueksi tarvitaan uusien tekniikoiden ja kannustustehokkaampien ratkaisujen kehittämistä. Riittävä rahoitus tutkimus- ja kehitystoiminnalle on elintärkeää, samoin riittävä panostaminen uusien innovaatioiden markkinoillepääsyn edistämiseen.

Yhteisön tavoite lisätä tutkimukseen ja teknologiseen kehittämiseen sijoitettavia varoja kolmeen prosenttiin BKT:stä vuoteen 2010 mennessä antaa mahdollisuuden lisätä panostuksia ympäristöteknologiaan. Tämä tilaisuus on käytettävä täysimääräisesti hyväksi. Resursseja ympäristövaikutteiseen teknologiaan on ohjattava myös EU:n tutkimuksen puiteohjelmien ja eri eurooppalaisten rahoituslaitosten kautta.

Pienelle ja keskisuurelle teollisuudelle on luotava osaamista ja motivaatiota uuden teknologian käyttöönottoon. Alueiden tasapuolisesta kehittämisestä on huolehdittava mm. ohjaamalla EU:n aluekehitysvaroja korkean teknologian ja ympäristöteknologian kehittämiseen.

Ympäristöteknologian käyttöönottoa voidaan tehostaa luomalla taloudellisia kiihokkeita. Perustalla täytyy olla kuitenkin riittävän kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, joiden saavuttaminen edellyttää uusia ratkaisuja ja jotka kannustavat yrityksiä uusien tekniikoiden kehittämiseen ja käyttöönottoon.

Kestävän kehityksen tavoitteiden tulee olla riittävän selkeitä, yksiselitteisiä ja ennakoitavia, jotta yritykset uutta tuotantoa suunnitellessaan haluavat hyödyntää uusinta osaamista. Tuotteen tai palvelun elinkaareen on laskettava ympäristön pilaamiseen liittyvät kustannukset, jolloin yritysten kannattaa ottaa huomioon pitkän tähtäimen taloudelliset hyödyt ja ajatella yli suorien lyhyen tähtäimen taloudellisten kustannusten.

Ympäristölainsäädännön ohella on kehitettävä taloudellisia ohjauskeinoja, jotka kannustavat yrityksiä ja kansalaisia ympäristön kannalta parempiin tuotanto- ja kulutustapoihin. Unionissa olisi laadittava aikataulu, jonka kuluessa poistetaan ympäristön kannalta haitalliset tuet. Tällaisia tukia on maataloudessa, teollisuudessa sekä energian tuotannossa.

EU tukee esimerkiksi hupenevien kalakantojen ryöstökalastusta ja tupakan viljelyä. Taloudellisena kannustimena on käytettävä myös EU:n laajuisia ympäristöveroja. Verojärjestelmiä on kehitettävä työllisyyttä tukevaan ja ympäristökuormitusta vähentävään suuntaan.

Jotta ympäristöä säästävien menetelmien ja tuotteiden pääsyä markkinoille voitaisiin helpottaa, yhteiskunnan olisi panostettava näiden tuotteiden kysynnän luomiseen. Siksi olisi tärkeätä, että julkisissa hankinnoissa painotettaisiin energian ja muiden luonnonvarojen säästämistä ja ympäristökuormituksen vähentämistä. Näille suurostajille samoin kuin kaikille kuluttajille tarkoitettuja ympäristömerkkejä ja energiatehokkuusmerkintöjä on edelleen kehitettävä kuvaamaan koko tuotteen elinkaarta.

5.2. Hyvä ympäristöterveys tavoitteena

Ihmisen terveyden tulee olla keskeinen tavoite EU:n ympäristöpolitiikassa. Tarvitsemme uusia, entistä velvoittavampia monenkeskisiä säädöksiä, mutta erityistä huomiota on kiinnitettävä jo olemassa olevien säädösten soveltamiseen ja noudattamiseen. Ilman- ja veden suojelussa on saatu jo myönteisiä tuloksia aikaan.

On valvottava, että säädökset, joiden avulla ilman ja veden laatu pyritään saamaan tasolle, joka ei aiheuta haittaa ihmisen terveydelle eikä luonnon sietokyvylle, toteutetaan aikataulussa eli vuoteen 2015 mennessä.

Euroopan unionin on kannettava myös maailmanlaajuinen vastuunsa vesiensuojelussa. Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksen päätökset on pantava täytäntöön. Tehtyjen päätösten mukaan vuoteen 2010 puolitetaan ilman turvallista juomavettä ja sanitaatiota olevan väestön määrä.

Sosialidemokraatit haluavat edistää kestävää kehitystä tärkeänä osana EU:n kilpailukykytavoitetta. Tämän vuoksi tuemme mahdollisimman korkean ympäristö-, kuluttajanja kansanterveydensuojelun tason turvaamista kaikessa EU:n päätöksenteossa.

Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä. Se vaatii riittävän aikaista ja tehokasta reagointia. Euroopan unionin on edelleen kansainvälisellä tasolla johdettava sellaisten tavoitteiden asettamista, joilla ilmastonmuutos saadaan maailmanlaajuisesti hallintaan.

Kaikkien EU:n jäsenvaltioiden on panostettava Kioton sitoumusten täyttämiseen. Samalla on kuitenkin valmistauduttava uusiin, entistä vaativampiin tavoitteisiin, jotta maapallonlaajuisesti kasvihuonekaasut saadaan vakiinnutettua tasolle, joka ei enää uhkaa maapallon ekologista tasapainoa.

Kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi tarvitaan paitsi entistä tiukempia päästörajoja myös suurempaa panostusta uusien tekniikoiden tutkimukseen ja käyttöönottoon erityisesti liikenteessä, energiantuotannossa, teollisuudessa ja maataloudessa. Tällä alueella on sekä kansallisesti, EU:n tasolla ja globaalisti tehtävä uusia aloitteita ja konkreettisia ehdotuksia ja päätöksiä, joiden toteutumista myös valvotaan.

Päästökaupasta on tehtävä tehokas väline päästöjen vähentämiseksi. Selvitysten mukaan päästökaupan avulla sovitut Kioton sopimuksen päästövähennykset voidaan aikaansaada kolmanneksen pienemmillä kustannuksilla kuin turvaamalla yksinomaan tekniseen kehitykseen ja uusiin kehittyneempiin tekniikoihin.

Päästökauppa on mahdollisimman nopeasti ulotettava hiilidioksidin lisäksi kaikkiin kasvihuonepäästöihin ja kaikille taloudellisen toiminnan alueille. EU:n on toimittava aktiivisesti sen puolesta, että päästökauppa laajenee mahdollisimman nopeasti ja kattavasti kaikkien teollisuusmaiden väliseksi kaupaksi.

Ilmaston muutoksen torjuminen on ensisijainen tavoite, mutta on varauduttava myös toimiin, joilla sopeudutaan sen tuomiin toiminnallisiin muutoksiin.

Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi on tärkeintä, että ihminen hyödyntäessään luontoa, huomioi vastuunsa tulevaisuudelle. Terve ja tasapainoinen luonto on olennainen osa elämää ylläpitävä tekijä maapallolla.

Näitä tavoitteita on toteutettava paitsi EU:n omassa politiikassa myös EU:n kauppapolitiikassa ja muussa kansainvälisessä yhteistyössä kuten kehitysyhteistyöhankkeissa.

Nykyaikainen bioteknologia saattaa olla avain tulevaisuuden ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien helpottamiseen. Bioteknologian käyttöön ja geenimuutettujen organismien (GMO) päästämiseen ympäristöön saattaa liittyä pitkän aikavälin riskejä, joita ei vielä tunneta. Tästä syystä tutkimusta on edelleen jatkettava ja noudatettava varovaisuusperiaatetta. GMO:n seurannan, merkintöjen ja jäljitettävyyden valvontaa on vahvistettava.

5.3. Itämeri ja lähialueet

Itämerestä on tullut EU:n sisämeri Venäjän alueita lukuun ottamatta. Itämeren keskeisin pilaantumisen syy on rehevöityminen ja kemikalisoituminen. Alueen valtioiden tulee yhdessä ja erikseen kyetä vähentämään mereen kulkeutuvaa ravinnekuormitusta. EU:n maatalouspolitiikan ympäristöulottuvuutta on vahvistettava ja erityistukea on kohdistettava vesien suojelutoimiin myös vuoden 2006 jälkeen.

Kalastus hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja ja on tärkeä elinkeino Itämeren ravinnetasapainon ylläpitämiseksi. Myrkyllisten aineiden päästöjen minimointi on tärkeää, jotta kalavaroja voidaan tulevaisuudessakin hyödyntää täysipainoisena elinkeinona Itämeren alueella.

EU-maiden lisäksi Itämeren saastumiseen vaikuttavat Pietarin alueen jäteveden päästöt. Suomen on yhdessä EU:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa jatkettava ja tehostettava yhteistyötä Pietarin kaupungin ja Leningradin alueen vesien suojelussa.

Itämeren merenkulun turvallisuutta lisääntyvien öljy- ja kemikaalikuljetusten vuoksi on parannettava. Koko alueen öljyntorjuntavalmiuksia on kohennettava. Erityisesti Suomenlahden erityiset jää- ja ilmasto-olosuhteet ja Tanskan kapeikkojen erityistarpeet on huomioitava öljyn ja kemikaalien kuljetusten riskienhallinnassa.

EU:n Pohjoisen ulottuvuuden politiikan avulla on yhteisiä voimavaroja saatava enenevässä määrin myös pohjoisten alueiden ympäristöriskien hallintaan, joita ovat mm. Venäjän ydinjätteiden turvallinen varastointi ja ydinlaitosten turvallisuustason nostaminen.

Sosialidemokraatit toimivat sen puolesta, että Euroopan unioni säilyttää ja kehittää johtoasemaansa maailmanlaajuisena kestävän kehityksen moottorina. EU:n naapuruuspolitiikan tulee osaltaan tukea kestävää kehitystä ja entistä aktiivisempi yhteistyö Itämeren alueella vahvistaa lähialueidemme vakaata ja kestävää kehitystä.

Johtopäätökset:

1. EU:n ja YK:n hyväksymien kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti taloudellinen kasvu ei saa johtaa lisääntyvään uusiutumattomien raakaaineiden käyttöön ja ympäristön pilaantumiseen.

2. Kestävien kulutustapojen omaksumiseksi on lainsäädännön ohella käytettävä myös taloudellisia ohjauskeinoja. Tuotteiden elinkaareen on laskettava ympäristön pilaantumiseen liittyvät kustannukset. Ympäristön kannalta haitalliset tuet on poistettava ja niiden sijaan on kehitettävä yhtenäinen EUtason ympäristövero, joka tukee työllisyyttä ja vähentää ympäristökuormitusta. Näiden tavoitteiden tulee ohjata myös julkisia hankintoja.

3. Ilmastomuutoksen hallitsemiseksi Kioton sopimus on pantava täytäntöön ja hyödynnettävä päästökaupan mahdollisuudet. Samalla on valmistauduttava uusiin tavoitteisiin, jotta kasvihuonekaasut saadaan vakiinnutettua ekologisesti turvalliselle tasolle.

4. Ilman ja veden laatu on kansainvälisin sopimuksin ja kansallisin toimin saatava vuoteen 2015 mennessä tasolle, joka ei uhkaa ihmisten terveyttä eikä luonnon sietokykyä.

5. Ympäristöteknologia on nähtävä työllistäjänä. EU:n tavoitteeksi on asetettava 40-50 prosentin osuuden saavuttaminen ympäristöteknologian markkinoista sekä kyky soveltaa uusia ratkaisuja ja hyödyntää suurtuotannon etuja innovatiivisissa teknologioissa ja tuotteissa. Ympäristöteknologian käyttöönottoa on vauhditettava luomalla taloudellisia kiihokkeita.

6. Itämeren suojelua on vahvistettava sekä vähentämällä ympäristön ravinnekuormitusta että lisäämällä kasvavien öljy- ja kemikaalikuljetusten meriturvallisuutta. Pohjoisen ulottuvuuden politiikan avulla on saatava lisää voimavaroja myös koillisen Venäjän ydinturvan kohentamiseen.

7. Ympäristön ja sosiaalisesti kestävän kehityksen periaatteet on pidettävä ohjenuorana paitsi EU:n omassa politiikassa myös kauppapolitiikassa ja kehitysyhteistyössä.

6. KANSALAISTEN EUROOPPA

Kansanvalta Euroopan unionissa toteutuu kahden järjestelmän kautta. Unionin päätöksenteon demokraattinen oikeutus perustuu suoraan osallistumiseen Euroopan parlamentin kautta ja parlamentaarisessa valvonnassa olevien jäsenvaltioiden hallitusten kautta.

Euroopan unionin kansalaisuuteen liittyvät yleinen äänioikeus Euroopan parlamentin vaaleissa sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kansallisissa parlamenttivaaleissa. Unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. EU:n kansalaisuudella on tarkoitus lujittaa ja edistää eurooppalaista identiteettiä.

Yhtenäismarkkinoilla kansalaisilla on eri aloja koskevia yleisiä oikeuksia, jotka koskevat vapaata liikkuvuutta, kuluttajansuojaa ja kansanterveyden suojelemista, naisten ja miesten tasavertaisia mahdollisuuksia ja tasavertaista kohtelua, työhön pääsyä ja sosiaaliturvaa.

Unionin kansalaisuuteen liittyy lisäksi erityismääräyksiä ja -oikeuksia, jotka voidaan luokitella neljään ryhmään:

  • oikeus liikkua ja oleskella koko unionin alueella
  • äänioikeus ja vaalikelpoisuus kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa jäsenvaltiossa, jossa asuu mutta jonka kansalainen ei ole
  • oikeus saada suojelua minkä tahansa jäsenvaltion diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta sellaisen kolmannen maan alueella, jossa EU-kansalaisen kotimaalla ei ole edustusta
  • oikeus vedota Euroopan parlamenttiin ja kääntyä oikeusasiamiehen puoleen omalla kielellään.

Euroopan unionin perustuslaillinen sopimus laajentaa unionin kansalaisuuteen liittyviä oikeuksia. Unionin perusoikeusasiakirja muuttuu oikeudellisesti sitovaksi ja siitä tulee osa perustuslaillista sopimusta. Se vahvistaa kansalaisten oikeusasemaa erityisesti unionin toimielimiin nähden, mutta sillä voi olla laajempiakin poliittisia vaikutuksia. Unioni voi perustuslaillisen sopimuksen myötä myös liittyä oikeushenkilönä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

6.1. Euroopan unioni ja demokratia

Euroopan unionin perusta on lujasti kansanvaltaisella pohjalla. Demokratia, kansalaisten oikeus vapaaseen mielipiteenmuodostukseen ja järjestäytymiseen oikeina pitämiensä asioiden edistämiseksi sekä päätöksentekijäin vastuu niille, joita päätökset koskevat, on eurooppalaisen yhteiskunnan ydin. Euroopan historiallisista aatesuunnista sosialidemokratialla on parhaat edellytykset toteuttaa näitä keskeisiä periaatteita.

Demokratia Euroopan unionissa voi toteutua ja toimia vain nykyistä laajemman avoimuuden oloissa. Demokraattinen lainsäädäntö niin kansallisella kuin eurooppalaisellakin tasolla edellyttää, että kansalaisilla ja julkisella sanalla on mahdollisuus seurata sitä sen kaikissa vaiheissa ja käydä siitä keskustelua.

Perusoikeusulottuvuuden vahvistumisella ja kansalaisaloitteella voi olla myös laajempia poliittista järjestelmää ja eurooppalaista julkisuutta kehittäviä vaikutuksia. EU:n kansalaisuuden jatkokehitystarpeet liittyvätkin juuri EU:n poliittisen ulottuvuuden ja järjestelmän kehittämiseen.

Edustuksellinen demokratia kohtaa merkittävän haasteen sääntely-ympäristön muuttuessa. Sääntely - lait, yhteiskuntapolitiikka laajasti, poliittinen ohjaus - ei ole enää selkeästi yksinomaan demokraattisen, poliittisen, päätöksenteon piirissä.

Toisen maailmansodan jälkeisissä pohjoismaissa, kansallisvaltiotasolla, voitiin löytää tasapaino demokraattisen yhteiskunnan, avoimen markkinatalouden ja yhteiskunnallisen solidaarisuuden välillä. Poliittinen järjestelmä ja solidaarisuus ylläpitivät taloudellista ja yhteiskunnallista vakautta. Markkinatalous loi vaurautta. Molemmat hyötyivät toisistaan. Yhdentyneessä ja globaalisti toimivassa taloudessa tasapainon ylläpitäminen vaikuttaa huomattavasti vaikeammalta.

Unionilla ei ole koskaan ollut yleistä toimivaltaa toteuttaa laajamittaista yhteiskuntapolitiikkaa, esimerkiksi talouspolitiikan, verotuksen ja budjettipolitiikan tai sosiaalipolitiikan avulla. Unionin politiikkojen vastaanottajia ovat jäsenvaltiot, eivät kansalaiset. Politiikkojen tehokkuus riippuu pitkälti jäsenvaltioiden viranomaisten, ei kansalaisten, lainkuuliaisuudesta. Suora yhteys vallan ja kansalaisen välillä ei toteudu.

Euroopan unionissa on edelleen tarve unionin ulkoisen kilpailukyvyn ja sisämarkkinoiden kehittämiselle. Samalla on syntynyt tarve yhteisille toimille, yhteiselle politiikalle, jotka tasapainottavat sisämarkkinoiden aikaansaamia rakennemuutoksia. Unionin toimivaltaa ja sen käyttöä tulisi siis pikemminkin lisätä kuin rajoittaa.

Poliittinen järjestelmä EU:ssa eli ylikansallinen demokratia ei kuitenkaan vielä toimi siten, että kansalaiset kokisivat tarvittavat muutokset täysin demokraattisiksi ja legitiimeiksi.

6.2. Kansalaisuus Euroopan unionissa

Euroopan unionin hallitusten päämiesten antama Laekenin julistus Euroopan unionin tulevaisuudesta (2001) lähti kansalaisten vaatimuksesta demokraattisemmasta, avoimemmasta ja tehokkaammasta unionista. Päätöksenteon demokraattisuuden ja sen oikeutuksen lisääminen oli Euroopan perustuslaillisen sopimuksen valmistelutyön keskeinen tavoite.

Saavutuksistaan huolimatta Laekenin julistus ja Euroopan perustuslaillinen sopimus jäivät puolitiehen. Demokratian kannalta Euroopan perustuslailliseen sopimukseen johtanut työ parhaimmillaankin keskittyi pohtimaan kuinka voidaan lisätä komission, parlamentin ja neuvoston toiminnan oikeutusta ja avoimuutta ulospäin.

Kansalaisen uskollisuudesta jäsenvaltiota kohtaan ja toisaalta sen puutteesta unionia kohtaan on vedetty pitkälle meneviä johtopäätöksiä tavassa järjestää vallankäyttö unionissa. Jäsenvaltiot ovat varoneet antamasta unionin kansalaisuudelle varsinaista poliittista sisältöä ja merkitystä. Jäsenvaltiot ovat jatkuvin osittaisin perustamissopimusten muutoksin hakeneet pikemminkin korviketta kuin todellista vaihtoehtoa päätöksenteon järjestämiselle siten, että kansalaisuuden poliittinen ulottuvuus saisi todellisen ja suoran merkityksen.

Pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu sekä unionin toimivaltaan, demokratian haasteeseen että unionin kansalaisuuden poliittiseen sisältöön on saatavissa nykyistä selkeämmästä vallankäytön järjestelmästä, johon pyritään tunnustaen unionin yhtenäisyys, mutta samalla turvaten itsenäisten jäsenvaltioiden oikeudet.

Eräs mahdollisuus on unionitason lainsäädäntövallan uskominen kaksikamariselle parlamentille, jossa on sekä jäsenvaltioita että kansalaisia tasa-arvoisesti edustavat osat. Samalla unionitason valmistelu- ja toimeenpanovaltaa on vahvistettava sekä Eurooppa- neuvoston että komission kautta.

Eurooppalainen kansanvalta edellyttää suoran kansanvallan ja poliittisen vastuun vahvistumista ja siten julkisen tilan muotoutumista myös Euroopan tasolla. Eurooppalaisen puoluejärjestelmän vahvistuminen on tämän tavoitteen kannalta välttämätöntä.

Sosialidemokraatit tukevat näitä pyrkimyksiä ja kannustavat eurooppalaista kansalaisjärjestökenttää osallistumaan päätöksentekoon. Eurooppalaisen julkisen tilan kehittymistä tukee myös EU:n laajuisen työmarkkinajärjestelmän mahdollistaminen.

6.3. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

Eurooppalainen oikeusvaltio rakentuu demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioitukselle. Kansalaisten näkökulmasta oikeuslaitoksen toimivuutta on parannettava ja nostettava asteittain vaatimustasoa rikollisuuden ja korruption vastaisessa työssä.

Suomen puheenjohtajakauden Tampereen ohjelmassa annettiin tienviitat Euroopan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen rakentamiselle. EU-kansalaisten on saatava liikkua Euroopan unionissa samoin ehdoin kuin jäsenvaltion kansalaiset liikkuvat tai vaihtavat asuinpaikkaansa omassa maassaan yhteisön oikeudessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti ja perusoikeuksia kunnioittaen.

Jäsenvaltioiden yhteistoiminta EU-tasolla antaa paremmat mahdollisuudet torjua järjestäytynyttä, rajat ylittävää rikollisuutta ja terrorismin uhkaa. Rajat eivät saa estää rikosvastuun toteutumista, rikoksen uhrin avustamista tai yksityisoikeudellisten asioiden ratkaisua ja täytäntöönpanoa.

Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittämisessä kunnioitetaan toissijaisuus-, suhteellisuus- ja yhteisvastuuperiaatteita. Rikos- ja siviilioikeudellisen yhteistyön kulmakivenä on tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen.

Eurooppa-neuvoston marraskuussa 2004 hyväksymässä monivuotisessa ns. Haagin ohjelmassa luetellaan useita toimia, joilla helpotetaan oikeussuojan saatavuutta, oikeudellista yhteistyötä ja vastavuoroisen tunnustamisen täysimääräistä käyttöä sekä vahvistetaan keskinäistä luottamusta. Esimerkiksi rikosoikeudellisen yhteistyön puolella vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta ulotetaan kaikkiin rikosprosessin vaiheisiin.

Johtopäätökset:

1. Unionin perustuslaillinen sopimus kehittää unionin kansalaisuutta perusoikeuksien vahvistumisen ja kansalaisaloitteen mahdollistumisen myötä. Sopimus lisää avoimuutta ja kansanvaltaa unionissa sekä Euroopan parlamentin että kansallisten parlamenttien aseman vahvistumisen kautta.

2. Tulevaisuudessa, suoran ja todellisen eurooppalaisen demokratian toteutumiseksi myös Euroopan unionin poliittista luonnetta on vahvistettava. EU:n kansalaisuudelle on annettava poliittinen sisältö siten, että unionin päätöksenteossa poliittinen valta ja vastuu heijastavat suoremmin poliittisten ryhmien voimasuhteita.

3. EU:n avoimuutta tulee lisätä niin että kansalaiset tietävät mitä päätetään, miten asiat päätetään, miksi jotakin päätetään ja mitä suunnitellaan päätettäväksi. Amsterdamin sopimuksessa vahvistettu periaate "että päätökset tehdään niin avoimesti kuin mahdollista", merkitsee sitä, että Ministerineuvoston kokousten, joissa säädetään kansalaisia koskevia lakeja, tulisi olla avoimia.

4. EU:n tulee liittyä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen. EU:n perusoikeuskirja tulee saattaa sitovana voimaan EU-oikeutta sovellettaessa. Perusoikeuskirjan säännös hyvästä hallinnosta perusoikeutena vaatii sitä, että EU hyväksyy kaikkia sen virastoja ja laitoksia koskevan hyvää hallintoa edistävän säännöstön.

5. Eurooppa-puolueiden toimintaedellytykset on turvattava ja niitä tulee parantaa. Kansalaisjärjestökentän osallistumista päätöksentekoon on vahvistettava ja sen edellytyksiä on parannettava lisääntyvän avoimuuden kautta. EU:n laajuinen työmarkkinajärjestelmä tukisi EU:n poliittisen ja kansalaisulottuvuuden kehittymistä. EU:ssa toimivien ammattiyhdistysten pyrkimyksiä vahvistaa uusissa jäsenmaissa itsenäisten ja vapaiden ammattiyhdistysten toiminta ILO:n periaatteiden mukaisesti tulee kaikin keinoin tukea.

6. Erityisesti EU:n tulee lisätä ponnistuksiaan korruption kitkemiseksi paitsi omasta hallinnostaan myös jäsenmaiden hallinnosta. Tämän toiminnan on koskettava kaikkia jäsenmaita, koska EU:n erilaisten tukia koskevat petokset ja kavallukset tapahtuvat pääosin jäsenmaissa. EU:n petoksentorjuntayksikön, OLAF, ei tule toimia komission yhteydessä vaan sen toiminta tulee järjestää täysin itsenäiseksi.

7. MONIKASVOINEN EUROOPPA

Euroopan komission ennusteiden mukaan työikäisen väestön määrä nykyisissä EUmaissa vähenee nykyisestä 303 miljoonasta neljälläkymmenellä miljoonalla vuoteen 2050 mennessä. Huoltosuhde muuttuu ratkaisevasti huonommaksi. Jokaista vähintään 65-vuotiasta kohden ei olisi enää neljä, vaan ainoastaan kaksi työikäistä. Ongelma koskee koko Euroopan unionia, joten tarvitsemme yhteisiä ratkaisuja.

Ihmisten keskimääräisen eliniän nouseminen on sinänsä myönteistä. Tämän seurauksena kuitenkin eläkemenot sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset kasvavat.

Syntyvyys laskee koko Euroopassa, vaikka perheille tarjottaisiinkin verrattain kattava, laadukas ja maksuton päivähoito ja koulutus sekä muita tukipalveluita. Näin tapahtuu myös Pohjoismaissa, vaikka täällä syntyvyys on korkeampi hyvän perhe- ja lapsipolitiikan vuoksi. Alhainen syntyvyys pakottaa työvoimapuutteiden korvaamiseen myös maahanmuuton kautta.

Siirtolaisuus Euroopassa on tähän mennessä ollut verrattain vähäistä. Vuosina 1990-1998 EU:n nettomuuttoluku oli 1000 henkeä kohden 2,2. Yhdysvalloissa se oli kolme ja Kanadassa kuusi. Euroopan unioniin saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosien aikana laskenut huomattavasti. Myöskään perheenyhdistämisten kautta tulevalla nettomuutolla ei ole mainittavaa merkitystä väestökehitykseen.

Siirtolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ei pidä vähätellä. Ongelmat, jotka siirtolaisilla on sopeutumisessa uuteen kulttuuriin, työelämään kiinnipääsemisessä ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä, tulee ottaa vakavasti. Viimeaikaiset tapahtumat useissa Euroopan maissa osoittavat vaikeudet, joita voi esiintyä, jos tilanteen annetaan kärjistyä.

Rasismi ja muu muukalaisviha voivat nostaa päätään kantaväestön keskuudessa. Myös siirtolaisten ja maahanmuuttajien parissa voi syntyä omia muusta yhteiskunnasta eristäytyneitä alakulttuureita, jotka voivat toimia kasvualustana ääriliikkeille, jos integrointitoimenpiteet eivät ole riittäviä. Emme hyväksy syrjintää, mutta emme myöskään yhteiskunnan yleisesti hyväksytyistä normeista poikkeavaa, toisille ihmisille vahingollista käyttäytymistä. Ääriliikkeille ei pidä antaa kasvualustaa.

Kasvatus rauhantahtoisuuteen, kansainvälisyyteen ja suvaitsevaisuuteen on aloitettava jo lapsuudessa. Tuhansia alle 15 -vuotiaiden ryhmiä lähtee vuosittain leiri-, esiintymisja tutustumismatkoille eri puolille Eurooppaa. Näiden lasten ja varhaisnuorten taloudelliset mahdollisuudet ovat kuitenkin huomattavan pienet verrattuna vanhempiin nuoriin. Siksi lapsille ja varhaisnuorille tarvitaan oma ryhmävaihto-ohjelma, joka antaisi uuden merkittävän mahdollisuuden oppia kansainvälistä kanssakäymistä, kieliä ja kulttuureja ja siten lisätä suvaitsevaisuutta Euroopassa.

Unionin alueen erot elintasossa houkuttelevat laittomuuksiin, joista ihmiskauppa on yksi sen ilmentymistä. Köyhyys, eriarvoisuus, syrjäytyminen ja koulutusmahdollisuuksien puute unionin lähialueilla ruokkii orjuutta muistuttavaa ihmiskauppaa, joka on kolmanneksi suurin rikollisuuden ala maailmassa huumausaine- ja asekaupan jälkeen. Unionin ja sen jäsenmaiden on puututtava päättäväisesti tähän ongelmaan.

7.1. Työllistäminen tärkeintä

EU-maiden maahanmuuttopolitiikkaa ovat tähän asti pääosin leimanneet humanitaariset lähtökohdat tai tilapäisiksi ja rajatuiksi ymmärrettyjen työvoimapuutteiden korvaaminen. Tulevaisuuden maahanmuuton vaikuttimet tulevat olemaan pikemminkin väestöpoliittisia. Sen tavoitteena on vastata uhkaavaan työvoimapulaan. Tarvitsemme silti edelleen humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa.

Euroopan unionin yhteisen maahanmuuttopolitiikan rakentamisessa on painottunut ongelmakeskeisyys (laittoman maahanmuuton torjunta) ja pyrkimys tavoitetasoltaan vesitettyyn minimilainsäädäntöön. Maahanmuuton myönteiset vaikutukset ja aktiivisen politiikan hyödyt ovat jääneet syrjään.

Maahanmuuttoratkaisujen on huomioitava työvoiman maahanmuuton ja turvapaikkapolitiikan väliset erot. Kummankaan osa-alueen kriteerejä ei yleensä voi soveltaa toiseen, vaikka yhtäläisyyksiä toki löytyy.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 1999 hyväksyttiin Tampereen huippukokouksessa maahanmuuttoa koskeva lainsäädännöllinen ohjelma. Euroopan unioni ei ole kuitenkaan vielä onnistunut luomaan aktiivista, hallittua maahanmuuttoa ja kotoutumista tukevaa politiikkaa. Tämä, yhdessä Euroopan nopeasti heikkenevän väestökehityksen kanssa, kasvattaa erityisesti Yhdysvaltain kilpailukykyä Eurooppaan verrattuna.

Maahanmuuttajat työllistyvät Euroopassa huonommin kuin kantaväestö ja hitaammin kuin Yhdysvalloissa. Tämä pakottaa omien järjestelmiemme ennakkoluulottomaan tarkasteluun. Suomella on ollut merkittävä asema EU:n vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen rakentamisessa, nk. Tampere-yhteistyössä. Suomen on oltava aloitteellinen myös tulevaisuudessa maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittämisessä.

7.2. Yhteinen maahanmuuttopolitiikka

Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa on kehitettävä Euroopan unionin yhteisenä politiikkana. Maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvässä tavoitteenasettelussa on huomioitava jäsenvaltioittain vaihtelevat odotukset ja koko unionia (Eurooppaa) yhdistävät haasteet kuten väestön ikääntymisen vaikutukset työvoiman tarpeeseen, maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen ja laittoman maahanmuuton torjuminen.

Unioni tarvitsee siirtolaisuuden antamia mahdollisuuksia täysimittaisesti hyödyntävää maahanmuuttopolitiikkaa, joka vastaa niin siirtolaisiksi lähtevien toiveisiin paremmista elinoloista kuin vastaanottavien yhteiskuntien odotuksiin siirtolaisten tuomasta panoksesta yhteiskuntien elinvoimaisuuden ylläpitämiseen.

Siirtolaisia vastaanottavan maan tulee huolehtia heidän inhimillisestä kohtelustaan myös talouden laskusuhdanteissa.

Maahanmuuttoasioissa Euroopan unionin yhteistyötä kolmansien maiden kanssa on tehostettava, jotta siirtolaisuus voisi toteutua kaikkien edut huomioon ottavalla tavalla ja jotta laiton maahanmuutto voitaisiin estää. Sen torjuntaan on ohjattava nykyistä enemmän voimavaroja. Humanitaarisen maahanmuuton osalta Euroopan unionille on luotava yhteinen, tehokkaasti toimiva turvapaikkajärjestelmä, joka perustuu Geneven pakolaisyleissopimuksen täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen.

Aktiivinen maahanmuuttopolitiikka tulee muuttamaan huomattavasti yhteiskuntaa. Tehokas kotouttaminen ja erityisesti maahanmuuttajalasten saaminen mukaan yhteiskunnan eri toimintoihin ovat avainasemassa maahanmuuttopolitiikan ja siitä seuraavan yhteiskuntamuutoksen hallinnalle. Kasvava maahanmuutto edellyttää kantaväestöltä vahvaa asennemuutosta. Monikulttuurisuuden myötä yhteiskunnan on muututtava avoimemmaksi ja ennakkoluulottomammaksi.

Toisaalta on säilytettävä terve kulttuurillinen itsetunto, jotta kantaväestölle ei synny käsitystä, että maahanmuutto vaarantaisi yhteiskunnan keskeistä arvopohjaa. Lisääntyvä maahanmuutto muuttaa Euroopan ja eurooppalaisten kasvoja. Ihmiset tuovat mukanaan enemmän kuin oman työvoimansa.

Maahanmuuttajien tehokas työllistäminen on maahanmuuttopolitiikan tärkein tehtävä tulevaisuudessa. Maahanmuuttajien työttömyysaste on koko EU:n alueella 16 prosenttia, kantaväestöön verrattuna yli kaksinkertainen. Siksi tulee nähdä vaivaa maahanmuuttajien työllistämisessä.

Menestyksekäs maahanmuuttopolitiikka piristää taloutta ja yhteiskuntaa sekä lisää luovuutta ja yritteliäisyyttä. Kantaväestön ja maahanmuuttajien välinen kilpailu on kuitenkin ehkäistävä. Seurauksena olisi muuten yhteiskunnallisten ristiriitojen ja ääriliikkeiden vahvistuminen. Siksi on tärkeätä saada palkansaajaliike mukaan tukemaan maahanmuuttopoliittista tavoitetta.

Johtopäätökset:

1. Euroopan unionille on rakennettava maahanmuuton myönteisiä vaikutuksia hyödyntävä yhteinen maahanmuuttopolitiikka, jonka tavoitteena on siirtolaisten määrän hallittu lisääminen.

2. Työvoiman liikkuvuuden edellytyksiä ja EU:n ja kolmansien maiden yhteistyötä maahanmuuttoasioissa on parannettava ja on otettava oppia syntyneistä ongelmista.

3. Tehokas kotouttaminen ja maahanmuuttajien työllistyminen kaikilla työelämän alueilla on avain politiikan onnistumiselle.

4. Maahanmuuttopolitiikkaa on toteutettava laajassa yhteistyössä ristiriitojen ehkäisemiseksi ja ääriliikkeiden patoamiseksi.

5. Eurooppaan suuntautuvan, usein järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvän laittoman maahanmuuton estämiseen on ohjattava riittävästi voimavaroja.

8. TURVALLINEN MAAILMA JA EUROOPPA

Tämän päivän maailmassa turvallisuus on jakamaton ja maailmanlaajuinen kysymys. Kylmän sodan aikainen ydinasein käytävän suurvaltasodan uhka on väistynyt. Myös tavanomaisin asein käytävän, perinteisen valtioiden välisen sodan todennäköisyys on suuresti vähentynyt etenkin Euroopassa.

Maailmassa on edelleen aseellisia konflikteja, mutta niissä on enää harvoin vastakkain kaksi tai useampaa valtiollista osapuolta. Perinteisten turvallisuusuhkien rinnalle ovat nousseet uudentyyppiset ns. laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvat uhat: ympäristökriisit, ihmisperäiset luonnonkatastrofit, kansainvälinen rikollisuus, ihmiskauppa ja huumeet, uudet kulkutaudit, hajoavien ja heikkojen valtioiden rajojen yli vyöryvät ongelmat, joukkotuhoaseiden leviäminen ja terrorismi.

Nämä eivät uhkaa ensi sijassa valtioiden suvereenisuutta, vaan uhat kohdistuvat suoraan niiden kansalaisiin. Varustautuminen ja sotilaallinen voimankäyttö ovat enää rajoitetusti ja harvoin käyttökelpoisia välineitä uhkien torjuntaan. Silloinkin kun sotilaallinen voimankäyttö on oikeutettua ja välttämätöntä, se ei sellaisenaan riitä turvallisuuden ja vakauden aikaansaamiseen.

Globalisaatio on kasvattanut valtioiden keskinäistä riippuvuutta. Valtioilla ei ole mahdollisuutta eristäytymällä tai linnoittautumalla omien rajojensa taakse torjua uhkia. Suuretkaan valtiot eivät yksin omin voimin voi enää ratkaista ongelmia ja taata turvallisuuttaan. Turvallisuus edellyttää päinvastoin mahdollisimman laajaa ja tehokasta monenkeskistä yhteistyötä.

Yhdistyneet Kansakunnat on laajan ja monenkeskisen yhteistyön keskeisin foorumi ja kansainvälisen oikeuden lähde. Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on oltava YK:n ja kansainvälisen oikeusjärjestyksen vahvistaminen myös tukemalla YK:n reformeja.

Euroopan unioni hyväksyi joulukuussa 2003 yhteisen turvallisuusstrategian. Sen tavoitteena on turvallisempi Eurooppa oikeudenmukaisessa maailmassa. Eurooppa on vakaampi, vauraampi ja turvallisempi kuin koskaan historiassaan. Euroopan yhdentyminen on ollut suuri rauhanprojekti, joka on poistanut sodan mahdollisuuden unionimaiden välisissä suhteissa. EU:n laajentuminen laajentaa samalla rauhan ja vakauden aluetta Euroopassa, jossa Balkanin konfliktit ovat muistuttaneet siitä, ettei sotiminen ole ollut mahdotonta unionin naapurustossa.

450 miljoonan asukkaan Euroopan unioni on jo nyt maailman suurin talousalue ja kauppavalta. Sen yhteinen politiikka on keskeisesti myötävaikuttanut esim. Kioton ilmastosopimuksen solmimiseen, Maailman kauppajärjestön WTO:n uuden kauppaneuvottelukierroksen aloittamiseen, Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamiseen ja monien kriisien ja konfliktien ratkaisuihin. Unionin tarjoama eurooppalainen perspektiivi vahvistaa sen naapurimaiden pyrkimystä demokratian ja oikeusvaltion rakentamiseen.

Sosialidemokraattien on toimittava sen puolesta, että unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja siihen kuuluvaa Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on edelleen vahvistettava. Euroopan unionista on luotava turvallisuusyhteisö jäsenmailleen. EU kykenee jo nyt monien välineittensä kautta kaikkia muita kansainvälisiä yhteenliittymiä paremmin vastaamaan uusiin turvallisuushaasteisiin. Unionin välineisiin kuuluvat mm. talousyhteistyö, kauppapolitiikka, kehitysapu, siviili ja sotilaallinen kriisinhallinta ja ihmisoikeuksia ja oikeusjärjestystä vahvistava sopimuspolitiikka.

Euroopan turvallisuusstrategiassa pyritään konfliktien ennaltaehkäisyyn sekä niiden olosuhteiden ja ratkaisemattomien ristiriitojen poistamiseen, jotka synnyttävät turhautuneisuutta, epätoivoa, ääriliikkeitä ja väkivaltaa ja jotka muodostavat myös terrorismin kasvualustan.

Erityisenä kohteena EU:n turvallisuuspolitiikassa on hajoavien ja heikkojen valtioiden tukeminen ja demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistaminen sekä heikoissa että autoritaarisesti hallituissa valtioissa.

EU maailmanlaajuisesti vaikuttavana yhteisönä on keskeisessä asemassa pyrittäessä parempaan globalisaation hallintaan demokratian vahvistamiseksi ja globalisaation etujen saattamiseksi kaikkien maailman kansakuntien ja ihmisten ulottuville.

Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on tärkein Suomen asemaa määrittävä tekijä myös turvallisuuspolitiikan kannalta. Suomen on EU:n jäsenenä kannettava vastuunsa kaikilla unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lohkoilla.

8.1. Hyvät naapuruussuhteet

Kylmän sodan päättymisen jälkeen EU on kokenut turvallisuuspolitiikassaan pahoja takaiskuja erityisesti 1990-luvun alussa Balkanilla. Toisaalta on syytä huomata, että EU on yhdessä muiden läntisten valtioiden kanssa pystynyt rauhanomaisesti muuttamaan lähes kaikki entisen Varsovan liiton maat toimiviksi demokratioiksi. Jäsenyysinstrumenttia käytetään vakauttavana tekijänä myös Länsi-Balkanilla. Kroatia on tämän prosessin kärjessä ja myös muilla alueen valtioilla on oltava perspektiivi EU-jäsenyyteen.

Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) tavoitteena on demokraattisen kehityksen aikaansaaminen uusilla lähialueilla, kuten entisissä Neuvostoliiton maissa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Euroopassa naapuruuspolitiikka koskee Venäjää, Ukrainaa, Valkovenäjää ja Moldovaa. Välimeren alueella se koskee kaikkia EU:n ulkopuolisia Eurovälimeri-kumppanuuteen osallistuvia maita: Algeriaa, Egyptiä, Israelia, Jordaniaa, Libanonia, Libyaa, Marokkoa, Syyriaa, Tunisiaa ja Palestiinalaishallintoa. Turkki sen sijaan toimii yhteistyössä EU:n kanssa liittymistä valmistelevassa kehyksessä. Turkki on hyväksytty EU:n hakijamaaksi ja neuvottelut Turkin jäsenyydestä alkavat.

Myös Armenia, Azerbaidzhan ja Georgia tulisi ottaa naapuruuspolitiikan soveltamisalaan. Tämä olisi yhdenmukaista EU:n turvallisuusstrategian kanssa. Siinä määritetään selvästi Etelä-Kaukasus alueeksi, johon EU:n tulisi kiinnittää enemmän ja aktiivisemmin huomiota. Keski-Aasia on myös EU:lle strategisesti tärkeä alue niin sotilaalliselta kuin taloudelliseltakin kannalta. EU:n on valvottava paremmin etujaan tällä alueella.

Turvallisuuspolitiikan on oltava laaja-alaista. Politiikkalohkoja on osattava yhdistää. Vakauden ja hyvinvoinnin edistäminen unionin lähialueilla on parasta ennalta ehkäisevää turvallisuuspolitiikkaa. Eurooppalaisen naapuruuspolitiikan tavoitteena on jakaa EU:n vuoden 2004 laajentumisen hyödyt - vakaus, turvallisuus ja hyvinvointi - naapurimaiden kanssa.

Euroopan unionin ja sen naapureiden välille ei pidä syntyä uusia jakolinjoja. Naapurimaille on tarjottava mahdollisuus osallistua EU:n toimintoihin politiikan, turvallisuuden ja kulttuurin aloilla.

Naapuruuspolitiikan tarkoituksena on keskinäisen riippuvuuden vahvistaminen. Maat, joilla on halua ja mahdollisuuksia jäsenyyteen, voivat siihen valmistautua naapuruuspolitiikan puitteissa. Pohjoisen ulottuvuuden politiikka on toistaiseksi pisimmälle edennyt rajat ylittävän monisektorisen yhteistyön malli, jolla naapuruuspolitiikkaa voidaan toteuttaa.

Naapuruuspolitiikan perustana kaikkien maiden kanssa on sitoutuminen yhteisiin arvoihin. Tavoitteena on poliittisen vuoropuhelun lisäksi maiden osallistuminen EU:n sisämarkkoihin, tutkimus ja koulutus, energiakysymykset sekä infrastruktuurin kehittäminen ja ympäristökysymykset.

Tiiviiseen yhteistyöhön tulee pyrkiä myös oikeus- ja sisäasioissa. Tämä yhteistyö kattaa rajahallinnon, muuttoliikkeen, terrorismin vastustamisen, ihmiskaupan, huumeet ja aseet, järjestäytyneen rikollisuuden, rahanpesun sekä rahoitus- ja talousrikokset.

8.2. Globaalivastuu

Euroopan unioni on kansainvälisen kehityspolitiikan johtava toimija. Unioni ja sen jäsenmaat ovat kehitysyhteistyön ylivoimaisesti suurin rahoittaja. EU:lla on ainutlaatuisen monipuolinen yhteistyöverkosto, joka kattaa kaikki kehitysmaat ja maanosat. Merkittävin niistä on pitkäaikainen yhteistyösopimus Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden eli ns. AKT-maiden kanssa.

EU:lla on myös merkittävä rooli Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa ja kansainvälisissä rahoituslaitoksissa, joiden päätökset ja toiminta vahvasti ohjaavat kansainvälistä kehityspolitiikkaa. Kehityspolitiikan perustavoitteet vastaavat YK:n vuosituhannen kehitystavoitteita, joista tärkein on maailmanlaajuisen köyhyyden vähentäminen.

EU:n kehityspolitiikka vaatii kuitenkin vahvistamista ja uudistamista. EU:n yhteenlaskettu kehitysapu on tällä hetkellä keskimäärin n. 0,3 prosenttia, vaikka EU kollektiivisesti ja sen jäsenmaat erikseen ovat asettaneet myös YK:n puitteissa tavoitteeksi, että kehitysyhteistyötä rahoitetaan 0,7 prosentilla BKTL:sta. Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7 prosenttiin BKTL:sta vuoteen 2010 mennessä.

Kauppapolitiikassaan EU on tehnyt aloitteita ja päätöksiä, jotka edistävät ns. Dohan kehityskierroksen tavoitteiden toteutumista Maailman kauppajärjestössä. Yksi tärkeimmistä on Kaikki paitsi aseet -aloite, jolla helpotetaan merkittävästi köyhimpien kehitysmaiden tuotteiden pääsyä EU:n markkinoille. EU:n kauppapolitiikan on johdonmukaisesti tuettava kestävää kehitystä sekä ihmisoikeuksien ja demokratian toteumista.

EU:n on valmistauduttava ja varauduttava myös merkittävimpään yksittäiseen ratkaisuun eli maataloustuotteiden tukijärjestelmän asteittaiseen purkamiseen. EU:n on jatkettava ponnistelujaan WTO:n päätöksentekojärjestelmän läpinäkyvyyden ja kansanvaltaisuuden lisäämiseksi.

Kehitysyhteistyön ja kaupan ohella unionin on otettava kantaa muihin kansainvälisen talouspolitiikan uudistuksiin, joilla osaltaan voidaan lisätä ja monipuolistaa köyhyyden vähentämisohjelmien monenkeskistä rahoitusta. Näitä ovat uusien kansainvälisten, mm. valuuttatransaktioihin ja asekauppaan kohdistuvien verotusmuotojen kehittäminen sekä entistä pidemmälle menevien ja nopeampien toimenpideohjelmien hyväksyminen kehitysmaiden velkojen mitätöimiseksi.

EU:n on toimittava yhtenäisesti kansainvälisissä rahoituslaitoksissa, jotta kehitysrahoitukselle saadaan uusia rahoituslähteitä sekä kehitysmaiden päätösvaltaa vahvistetaan. Tämän ohella EU:n ja sen jäsenmaiden kehityspolitiikan on oltava johdonmukaisempaa.

8.3. Pohjoisen ulottuvuuden uudet haasteet

Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikka perustuu Suomen vuonna 1997 tekemään aloitteeseen. Tavoitteena oli sitouttaa unioni kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan vakauden ja hyvinvoinnin kehittämiseen ja kiinnittää huomiota Euroopan unionin, Venäjän ja Itämeren alueen keskinäisriippuvuuteen.

Pohjoisen ulottuvuuden politiikan saavutukset ovat jo nykyisellään merkittävät. Ympäristökumppanuutta varten perustetun rahaston suuruus on n. 200 miljoonaa euroa (helmikuussa 2004), josta ydinturvahankkeisiin on korvamerkitty kolme neljäsosaa. Tietoyhteiskunnan kehittäminen on ollut viime vuosina voimakkaasti esillä.

Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveysalan kumppanuusohjelman tavoitteena on parantaa alueen ihmisten terveyttä ja hyvinvointia edistämällä terveitä elämäntapoja, ehkäisemällä tarttuvia ja ei-tarttuvia tauteja sekä läheisellä terveys- ja sosiaalipalveluiden välisellä yhteistyöllä. Energiayhteistyössä pohjoinen ulottuvuus on edistänyt Itämeren kaasuputkihanketta, jonka tarkoituksena on rakentaa kaasuputki Itämeren alta Saksaan.

Vuoden 2004 laajentuminen on vahvasti muuttanut pohjoisen ulottuvuuden toimintaympäristöä. Puola ja Baltian maat ovat tulleet unionin jäseniksi. Unionin rajoja ylittävän yhteistyön osalta Luoteis-Venäjä muuttuu yhä keskeisemmäksi yhteistyöalueeksi, mikä luo luontevan yhteyden unionin Venäjä-politiikkaan.

Euroopan unionin maiden etujen mukaista on, että pohjoisen ulottuvuuden politiikka on yhteneväistä unionin Venäjä-politiikan kanssa.

Tämä lisää tarvetta sitouttaa Venäjä paitsi alue- myös keskushallintotasolla pohjoisen ulottuvuuden yhteistyöhön. Yhtä tärkeää on lisätä Saksan kiinnostusta pohjoisen ulottuvuuden politiikkaan. Puola on yhtä lailla huomioitava Itämeri-alueen keskeisenä toimijana.

Pohjois-Euroopan alueellisten järjestöjen päällekkäistä toimintaa pohjoisen ulottuvuuden osalta on vähennettävä. Euroopan unionilla on oltava vahvempi rooli pohjoisen ulottuvuuden politiikassa.

Unionin tulevassa rahoituskehyksessä vuosille 2007-2013 on varmistettava pohjoiselle ulottuvuudelle riittävät toimintapuitteet. Olemassa olevia rahoitusvälineitä on kehitettävä ja tarvittaessa on luotava uudenlaisia rahoitusjärjestelyjä, mikäli pohjoiseen ulottuvuuden politiikan toteuttaminen sitä vaatii. Rahoittajien kanssa tarvitaan joustavaa ja monitahoista yhteistyötä pohjoisen ulottuvuuden potentiaalin täysimittaiseksi hyödyntämiseksi.

8.4. Euroopan unioni ja Venäjä

Euroopan unionin ja Venäjän hyvät suhteet ovat Suomen kannalta erityisen tärkeä kysymys. EU ja Venäjä ovat päättäneet kehittää strategista kumppanuuttaan seuraavilla alueilla: kauppa- ja talouspolitiikassa, tiede-, teknologia-, energia- ja ympäristöpolitiikassa, kansainvälisissä poliittisissa kysymyksissä ja demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisessä sekä oikeus- ja sisäasioissa.

Kun EU:n yhteistyötä Venäjän kanssa valmistellaan, lähtökohtana on nykyisen Pohjoisen ulottuvuuden politiikan jatkaminen ja edelleen kehittäminen aidon kumppanuuden hengessä kauden 2004-2006 jälkeen.

Euroopan unionin on pidettävä tärkeänä sitä, kuinka Venäjä kohtelee naapureitaan ja omia kansalaisiaan tai miten demokratia Venäjällä kehittyy. Näistä asioista pitää käydä tiivistä ja avointa vuoropuhelua Venäjän kanssa.

Suomen Venäjä-politiikan välineinä ovat hyvät kahdenväliset suhteet ja EU:n yhteinen Venäjä-politiikka, erityisesti pohjoisen ulottuvuuden politiikka.

8.5. EU:n ja Yhdysvaltain yhteistyö

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen yhteistyön pohjan muodostaa yhteinen historia. Käsitys demokratiasta, ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta perustuvat yhteisiin arvolähtökohtiin ja kulttuuriperintöön. EU ja Yhdysvallat ovat voimakkaasti sidoksissa toisiinsa myös taloudellisen yhteistyön kautta.

EU:n ja USA:n yhteiset edut vaativat transatlanttisen vuoropuhelun ja yhteistyön vahvistamista. Se on välttämätöntä niin poliittisen, taloudellisen kuin kulttuurisenkin yhteistyön aloilla. Mannertenvälistä rakentavaa yhteistyötä tarvitaan myös, jotta molemmat osapuolet voisivat täysimääräisesti kantaa globaalin vastuunsa.

Transatlanttisessa yhteistyössä on painotettava demokratian edistämistä ja sortuneiden kansakuntien uudelleenrakentamista, joukkotuhoaseiden rajoittamista sekä ympäristöuhkan torjumista. EU:n ja USA:n tiivis yhteistyö on ehto myös YK-järjestelmän toimintakyvyn vahvistumiselle.

8.6. Yhteinen turvallisuus

Euroopan unioni on turvallisuusyhteisö. Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1991, neljä vuotta ennen Suomen jäsenyyttä, jäsenmaat vahvistivat tavoitteekseen unionin, jonka kehitys saattaa johtaa asteittain yhteisen puolustuspolitiikan syntymiseen tulevaisuudessa.

Perustuslaillisen sopimuksen ns. turvatakuulauseke luo pohjaa unionin yhteiselle puolustukselle. Sen mukaan "jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa hyökkäyksen kohteeksi joutuvalle jäsenvaltiolle apua kaikin käytettävissä olevin keinoin YK:n peruskirjan 51. artiklan määräysten mukaisesti." Lauseke vahvistaa jäsenmaiden välistä solidaarisuutta ja turvallisuutta ja nostaa kynnystä minkään jäsenmaan joutumiselle hyökkäyksen kohteeksi. Lisäksi EU:n jäsenmaat ovat sopineet keskinäisestä tuesta torjuakseen terroriuhan alueellaan.

Unionin turvallispoliittisena lähtökohtana on kriisien ennaltaehkäisy. Uuden perustuslaillisen sopimuksen ns. pysyvä rakenteellinen yhteistyö kriisienhallinnan voimavarojen kehittämiseksi on avointa kaikille jäsenmaille. Suomen on oltava valmis osallistumaan EU:n kriisienhallintayhteistyöhön. Se vahvistaa omalta osaltaan Suomen puolustusvalmiutta ja kansainvälistä uskottavuutta.

Vaikka laajassa turvallisuuskäsitteessä korostetaan muita kuin sotilaallisen vaikuttamisen muotoja, on EU:lla oltava myös uskottavaa sotilaallista kykyä. Vaikka kriisien ennalta ehkäisyä korostetaan, on niihin voitava puuttua myös sotilaallisesti.

EU:n tavoitteena on oltava yhtä vahvan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen identiteetin ja toiminnan luominen. EU:n on jatkettava puolustuskykynsä vahvistamista turvallisuusstrategiansa mukaisesti.

Jäsenvaltioiden yhteenlaskettu puolustuskapasiteetti on erittäin suuri, mutta unionin tasolla kapasiteettia ei ole pystytty kokoamaan yhteen. Ensimmäinen askel puolustusyhteistyön kehittämisessä on Euroopan puolustusviraston perustaminen. Euroopan unionin kriisinhallintaan tarkoitetut nopean toiminnan joukot on myös saatu kootuksi vauhdilla ja lähes yksimielisesti. Jäsenmaista vain Tanska ei osallistu niiden toimintaan. Perustuslaillisessa sopimuksessa tehdyt ratkaisut ovat sellaisia, että ne eivät ole ristiriidassa NATO-maiden velvoitteiden kanssa.

Euroopan unionin ja Naton kumppanuus on tärkeä mm. kriisinhallinnassa myös tulevina vuosina. Valtaosa EU:n jäsenmaista on Naton jäseniä. Myös Natoon kuulumattomat maat harjoittavat rauhankumppanuusohjelman kautta tiivistä yhteistyötä sen kanssa. Suomi on osallistunut mm. yhteisiin rauhanturvaoperaatioihin ja sotaharjoituksiin. EU:n ja Naton välillä on sovittu, että unioni voi käyttää Naton eurooppalaisia voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissaan.

EU:n energiaturvallisuus on jo lähitulevaisuudessa merkittävästi nykyistä enemmän riippuvainen EU:n ulkopuolisista energiavaroista ennen muuta kaasusta ja öljystä. Yhteistyön vahvistaminen Venäjän kanssa on myös energian saannin turvaamisen kannalta välttämätöntä.

8.7. YK:n asema turvattava

Euroopan unioni on hyvä esimerkki toimivasta, monenkeskisestä maiden välisestä yhteistyöstä. Jäsenvaltiot ovat luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan yhteisille instituutioille yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. EU:n turvallisuusstrategiassa todetaan, että monenkeskinen toimintamalli on kansainvälisessä järjestelmässä uhattuna.

Yhdistyneet Kansakunnat YK ja muut kansainväliset järjestöt ovat toimineet tehottomasti mm. humanitaaristen kriisien ratkaisemiseksi. YK:n tahto on kuitenkin viime kädessä jäsenmaiden taskussa. Jos joku turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä haluaa estää sen toiminnan, on YK voimaton.

Euroopan unionin on sitouduttava vahvasti YK:n kehittämiseen tulevaisuudessa. Tämän rinnalla unionin on tuettava joustavaa ja tehokasta monenkeskisyyttä, jossa toimijoina voivat olla muutkin kansainväliset organisaatiot kuin YK. YK:n peruskirjan määräyksiä on tällöin kuitenkin noudatettava.

YK:n uskottavuuden säilyttäminen ja vahvistaminen vaatii sitä, että sen hallintoa ja toimintaa uudistetaan voimakkaasti. Turvallisuusneuvoston kokoonpanon heijastettava paremmin maailman muutosta, mm. Euroopan unionilla olisi oltava pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa. YK:n toiminta on kytkettävä myös paremmin alueellisten organisaatioiden toimintaan.

Johtopäätökset:

1. Euroopan unionin tavoitteena on oltava edelleen sen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen identiteetin vahvistaminen.

2. EU:lla on oltava oma jäsenyyteen valmistava naapuriohjelmansa niille naapuruuspolitiikan maille, joilla on mahdollisuus tulla unionin jäseniksi.

3. EU:n kehitysyhteistyön määrärahat on nostettava vuoteen 2015 mennessä 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.

4. EU:n on toimittava YK:n kehitysneuvoston perustamiseksi, jotta johdonmukaista ja tehokasta kansainvälisten järjestöjen politiikkaa voitaisiin toteuttaa talous-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikan alueella.

5. EU:lla on oltava yksi edustaja kansainvälisissä teknistä yhteistyötä käsittelevissä kansainvälisissä järjestöissä (WIPO, IPU, WCO jne.).

6. EU:lle on laadittava ja sen on toteutettava johdonmukaista strategiaa suhteessaan yhteistyökumppaniinsa Yhdysvaltoihin.

7. Pohjoisen ulottuvuuden politiikan resursseja on lisättävä ja sen asemaa vahvistettava unionin sisällä.

8. EU:n ja Venäjän strategista kumppanuutta on kehitettävä mahdollisimman tiiviiksi. Venäjän ja EU:n talouksien integroitumista on edistettävä. Näin yhteistyön potentiaali saadaan paremmin käyttöön.