Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/412

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Ihmisten Eurooppa - yhdessä, turvallisesti - Vaalijulistus


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Ihmisten Eurooppa - yhdessä, turvallisesti - Vaalijulistus
  • Vuosi: 1999
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Euroopan parlamentin vaalit 1999

Ihmisten Eurooppa - yhdessä, turvallisesti

Vaalijulistus

Äänestäminen europarlamenttivaaleissa on tärkeää: Euroopan unionissa tehdyt päätökset vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään ja arkipäivään.

Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja talouden tehokkuus eivät ole vastakohtia. Työmarkkinat on saatava toimimaan paremmin sopimalla niiden pelisäännöistä yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.

EU:n tavoitteeksi on otettava täystyöllisyys: EU:n jäsenmaat ja kaikki kansalaiset on saatava sitoutumaan eurooppalaisella työllisyyssopimuksella työttömyyden voittamiseen.

Tasa-arvo ja ihmisoikeudet on otettava huomioon kaikessa EU:n päätöksenteossa.

EU on perustettu turvaamaan rauhaa ja yhteistyötä Euroopassa. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vahvistaa Euroopan ja EU:n jokaisen jäsenmaan turvallisuutta. Sen avulla on uudet kriisit estettävä jo ennakolta.

SDP:n Eurooppa-politiikka tuo jatkuvuutta ja turvallisuutta.

Äänestäminen europarlamenttivaaleissa on tärkeää

Äänestäminen Euroopan parlamentin vaaleissa on tilaisuus valita koko Euroopan tulevaisuuden tekijöitä. Euroopan unionissa tehdyt päätökset vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään ja arkipäivään. Amsterdamin sopimus EU:n uudesta peruskirjasta antaa Euroopan parlamentille entistä suuremman vaikutusvallan unionin päätöksentekoon.

Euroopan parlamentin jäsenten tehtävä on edustaa kansalaisia ja tuoda unionia lähemmäs kansalaisia. Suomalaisten äänet ratkaisevat, ketkä meitä edustavat.

Euroopan unionin hallinnon on oltava tehokasta, oikeudenmukaista ja avointa. Kansalaisten on voitava luottaa, että heidän rahoittamansa ja ylläpitämänsä unioni toimii näiden periaatteiden mukaan.

Sosialidemokratia on yhteistyötä työmarkkinoilla

Euroopan unionissa Suomen omaa hyvinvointiyhteiskuntaa rakennetaan omia arvojamme ja päämääriämme kunnioittaen.

Talous on vahvempi oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus ja talouden tehokkuus eivät ole vastakohtia. Työmarkkinat toimivat paremmin, kun niiden pelisäännöistä sovitaan yhteistyössä työmarkkina-osapuolten kanssa.

Talouden kansainvälistyessä ja kansallisvaltioiden rajojen madaltuessa työntekijöiden sosiaalisten perusoikeuksien suojelu edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Rajojen yli tapahtuva työntekijöiden liikkuminen ei saa johtaa työehtojen ja työhön liittyvän sosiaalisen turvan alennusmyyntiin.

Omistajuuden ja yrittäjyyden merkityksen kasvaessa kasvaa tarve vahvistaa työntekijöiden vaikutusvaltaa ja osallistumisoikeutta. Suomen ja koko Euroopan uutena haasteena on aidon yhteistyön ja osakkuusajattelun tuominen työelämään ja yritystoimintaan.

Täystyöllisyys EU:n tavoitteeksi

Sosialidemokraattien tavoitteena on eurooppalainen työllisyyssopimus, jolla EU:n jäsenmaat ja kaikki kansalaiset sitoutuvat työttömyyden voittamiseen.

Sosialidemokraattinen työllisyyspolitiikka on yhteistyötä: EU:n hallitusten tiivistä yhteistyötä talouspolitiikassa sekä työmarkkinaosapuolten yhteistyötä työelämän kehittämisessä ja tulopolitiikassa. Sosialidemokraattinen työllisyyspolitiikka on si-joittamista sosiaaliseen turvallisuuteen, sivistykseen, tutkimukseen ja yritystoiminnan edellytysten luomiseen.

Yksimielisyydellä ja yhteistyöllä EU on päässyt suuriin ja vaativiin tavoitteisiinsa yhteismarkkinoiden luomisessa ja luonut EU:lle yhteisen rahan. EU voi saavuttaa saman tuloksen myös työllisyydessä.

Tasa-arvo ja ihmisoikeudet on otettava huomioon kaikessa EU:n päätöksen-teossa

Naisille ja miehille on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen, koulutukseen ja työelämään. Jokaisella on oltava mahdollisuus perheen ja työn yhteensovittamiseen.

Sosialidemokraatit toimivat EU:ssa ja sen kaikissa jäsenmaissa parantaakseen naisten työllisyyttä, poistaakseen naisten ja miesten palkkaerot ja muutoinkin edis-tääkseen tasa-arvoa työelämässä.

Euroopan Unionin maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa on kehitettävä ihmisoike-uksia ja perusvapauksia kunnioittaen.

Rauhan ja yhteistyön Eurooppa

Sosialidemokraatit haluavat kehittää Euroopan unionia lisäämällä sen avoimuutta, demokraattisuutta ja toimintakykyä. Unionin merkitystä Euroopan pohjoisilla alueilla ja suhteessa Venäjään on vahvistettava.

Sosialidemokraatit tukevat Euroopan unionin laajentumista jäsenyyttä hakeviin maihin. Euroopan tasapainoinen kehitys edellyttää sekä unionin että hakijamaiden ripeää valmistautumista unionin laajentumiseen.

Euroopan unioni on perustettu turvaamaan rauhaa ja yhteistyötä Euroopassa. Suomen on osallistuttava unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen niin, että unionin kyky rauhan turvaamiseen vahvistuu. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vahvistaa Euroopan ja EU:n jokaisen jäsenmaan turvallisuutta. Sen avulla on uudet kriisit estettävä jo ennakolta.

Euron nousu dollarin rinnalle maailmanvaluutaksi antaa eurooppalaisille yrityksille etua kansainväliseen kilpailuun ja eurooppalaisille hallituksille vakautta talouspolitiikan tarpeisiin. Asema tuo vastuuta: EU:n ja vahvan euroalueen on säädeltävä kansainvälisiä pääomaliikkeitä ja valuuttakauppaa verotuksen keinoin ja huolehdittava maailman kauppajärjestelmän toiminnasta.

Eurooppalaisella yhteistyöllä torjutaan yli rajojen vaikuttavia ympäristöuhkia.

SDP:n Eurooppa-politiikka tuo jatkuvuutta ja turvallisuutta

SDP antoi tukensa Suomen EU-jäsenyyshakemukselle ja jäsenyysneuvotteluiden tavoitteille silloinkin, kun puolue itse oli oppositiossa.

SDP asettui kannattamaan Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon ensimmäisten joukossa. Puolue haki talous- ja rahaliittojäsenyyden tarvitsemaa tukea kansalaisilta, muilta poliittisilta puolueilta ja työmarkkinajärjestöiltä.

SDP ajoi Suomen tavoitteita EU:n Agenda 2000 -neuvotteluissa yhteistyöllä EU:n muiden jäsenmaiden kanssa, vastakkainasettelua välttäen.

SDP on hyvällä menestyksellä puolustanut suomalaisten palkansaajien, yrittäjien ja talonpoikien tavoitteita, maan kaikkien osien tavoitteita, kaupunkien ja maaseudun tavoitteita.

SDP on toiminut yhteistyön Euroopan puolesta. Samalla SDP on tavoitellut laajaa kansallista yhteisymmärrystä Eurooppa-asioihin.

Suomen Sosialidemokraattinen puolue on aina ollut osa eurooppalaista ja pohjois-maista sosialidemokratiaa. Myös tänään SDP on mukana Euroopan kehityksessä vaikuttaen Euroopan Sosialidemokraattisen puolueen ja Euroopan parlamentin suurimman ryhmän kautta unionin päätöksentekoon.