Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/421

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Koulutuspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Koulutuspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1975
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SDP

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

Sisällysluettelo

I Koulutuspoliittiset yleistavoitteet

1. Koulutusjärjestelmän rakennetta koskevat kehittämisvaatimukset
2. Opetuksen sisältöä ja menetelmiä koskevat kehittämisvaatimukset

II Koulutusjärjestelmän uudistaminen

3. Koululaitoksen uudistaminen
4. Aikuiskoulutuksen uudistaminen

III Koulutuspoliittiset erityiskysymykset

5. Opettajakoulutuksen uudistaminen
6. Oppimateriaalin uudistaminen
7. Kouluhallinnon uudistaminen

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty SDP:n puoluekokouksessa 1975

I KOULUTUSPOLIITTISET YLEISTAVOITTEET

Sosialidemokraattisen puolueen koulutuspoliittisena perustavoitteena on koulutuksellisen tasa-arvon saavuttaminen. Kapitalistisen, yksityiseen eduntavoitteluun perustuvan yhteiskuntakehityksen vaikutuksesta koulutusjärjestelmässä on vielä paljon vääristymiä, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta. Taloudellinen, tieteellinen ja tekninen kehitys on voimakkaasti lisännyt koulutuksen merkitystä yhteiskunnalliseen kehitykseen ja yksilön elämänolosuhteisiin vaikuttavana tekijänä. Koulutusjärjestelmän kehittämistä on jatkettava yhteiskunnan demokraattisessa ohjauksessa tukien sellaista yhteiskuntakehitystä, joka

  • edistää kansalaisten demokraattisten toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä;
  • edistää kansojen välistä yhteisymmärrystä, solidaarisuutta ja rauhantahtoa;
  • edistää hyvinvoinnin lisääntymistä takaamalla tuotantovoimien kehitys ja tasainen taloudellinen kasvu ja oikeudenmukainen tulonjako;
  • parantaa alikehittyneiden alueiden kehitysmahdollisuuksia sekä turvaa aineellisten ja henkisten voimavarojen tasapainoisen alueellisen jakautumisen;
  • ylläpitää luonnontasapainoa sekä luo edellytykset luonnonvarojen järkiperäiselle ja kestävälle käytölle;
  • lisää inhimillisen työvoiman suojelua ja vapauttaa sen kuluttavista ja raskaista tehtävistä;
  • edistää kansalaisten mahdollisuuksia kulttuuripalvelujen hyväksikäyttöön ja kansankulttuurin luovaan kehittämiseen;
  • edistää kansalaisten kaikinpuolista henkistä ja ruumiillista kehitystä, virkistäytymistä ja harrastustoimintaa.

Koulutusjärjestelmän määrällinen, rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen edellyttää yhteiskunnalta koulutukseen käytettävien voimavarojen jatkuvaa lisäämistä. Koulutuspoliittisen uudistusohjelman toteuttaminen edellyttää kansantulosta koulutukseen suunnattavan osuuden kasvua. Koulutustutkimuksen edellytyksiä on parannettava ja sen tuloksia on järjestelmällisesti käytettävä hyväksi koulutuksen kehittämisessä.

1. Koulutusjärjestelmän rakennetta koskevat kehittämisvaatimukset

Yleissivistävä koulutusjärjestelmä jakaa väestön kolmeen keskenään eriarvoiseen ryhmään: kansakoulu- keskikoulu- ja ylioppilastutkinnon suorittaneisiin. Yleissivistävä peruskoulutus määrää yksilön jatko-opiskelukelpoisuuden ja vaikuttaa erittäin ratkaisevasti koko elämänuran ja yhteiskunnallisen aseman muodostumiseen. Myös edellytykset ja mahdollisuudet kehittää aikuisena itseään erityisesti ammatillisen pätevyyden kohottamiseksi riippuvat keskeisesti yleissivistävän peruskoulutuksen määrästä.

Peruskoulun toteutuessa yleissivistävä koulutus muuttuu pituudeltaan kaksiportaiseksi, mutta peruskoulun yläasteen tasokurssivalintojen huomioon ottaminen jatko-opintokelpoisuutta määriteltessä merkitsee käytännössä kolmiportaisuuden säilymistä. Aikuiskoulutusjärjestelmän puutteellisuuden vuoksi pelkän kansakoulun suorittaneet ovat peruskoulun toteutuessa vaarassa jäädä suhteellisesti yhä huonompaan asemaan.

Nykyisessä koulutusjärjestelmässä eteneminen ammattikoulutuksen portaalta toiselle eli työntekijäasteisesta koulutuksesta ylempiasteiseen koulutukseen tapahtuu yleissivistävän koulutusjärjestelmän kautta. Ammatilliset opinnot eivät muodosta järjestelmää, jossa alemman asteen suorittaminen toimisi käyttökelpoisena väylänä edes saman alan ylemmänasteisiin opintoihin.

Tämän takia ammatillisessa koulutuksessa ilmeneekin umpiperiä ja siirtyminen työntekijäasteisesta opistoasteiseen koulutukseen ja siitä eteenpäin vie huomattavasti enemmän aikaa kuin yleissivistävää koulutusväylää käytettäessä.

Koska maamme koulutusjärjestelmä ei rakennu jatkuvan koulutuksen periaatteille, ei se turvaa kerran hankitun ammattikoulutuksen ajanmukaisuuden säilymistä. Myös tästä syystä korostuu lapsuus- ja nuoruusiässä tapahtuneen valikoitumisen ratkaiseva merkitys.

Väestön koulutustason kohottaminen ja koulutuserojen pienentäminen vaativat koulutusjärjestelmän rakenteen perinpohjaista uudistamista. Yleissivistävän kouutuksen nykyinen eriarvoistava vaikutus ammatillisen koulutuksen tasoon on poistettava siirtymällä kaikille yhteiseen yleissivistävään koulutukseen ja sellaiseen ammatilliseen koulutusjärjestelmään, jossa opetus alkaa ammattialakohtaisena ja kaikille samalla tasolla. Tällöin ammattiopintojen taso määräytyy ammatillisen eikä yleissivistävän koulutuksen perusteella.

Koko ikäluokalle yhteisen yleissivistävän koulutuksen tulee alkaa niin varhaisessa iässä ja olla niin pitkä sekä pyrkiä niin korkeisiin vähimmäistavoitteisiin, että yleissivistävän oppivelvollisuuskoulun suorittaminen tuottaa kelpoisuuden pyrkiä kaikkiin jatko-opintoihin. Samalla sen tulee antaa yleisvalmiudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja demokraattiseen päätöksentekoon, luoda suotuisat edellytykset jokaisen yksilön persoonallisuuden kaikinpuoliselle kehitykselle sekä antaa kestävät valmiudet ja halukkuus myöhemmälle opiskelulle ja itsensä jatkuvalle kehittämiselle.

Samanaikaisesti kiinteämuotoisen koulutuksen uudistamisen kanssa on toteutettava aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus. Uudistuksen avulla tulee taata tosiasialliset mahdollisuudet pelkän oppivelvollisuuskoulun suorittaneille, pääasiassa työläisille ja pienviljelijöille yleissivistävien ja ammatillisten valmiuksien järjestelmälliseen kohottamiseen sekä kaikille mahdollisuudet tietojen ja taitojen jatkuvaan uusintamiseen ja kriittiseen arviointiin. Järjestelmän on myös taattava mahdollisuudet koulutustason kohottamiseen jatkokoulutuksen avulla.

2. Opetuksen sisältöä ja menetelmiä koskevat kehittämisvaatimukset

Nykyisille opetussisällöille on tunnusomaista tavoitteettomuus, pirstaleisuus, eriarvoisuutta tukeva arvo- ja asennesisältö, pysyvien oppimisvalmiuksien sekä aktiivisuuden, kriittisyyden ja yhteistyövalmiuksien heikko korostuminen opetuksen tavoitteissa ja menetelmien valinnassa sekä heikko yhteys yhteiskunnalliseen todellisuuteen.

Puolueen koulutuspoliittisten tavoitteiden toteuttaminen edellyttää, että opetuksen sisältöä kehitetään jatkuvasti kiinnittäen huomiota seuraaviin näkökohtiin:

  • Oppimiseen tulee liittyä vallitsevaan ja tavoiteltavaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen.
  • Jokaiselle tulee taata valmiudet tieteen keskeisten perusteiden ymmärtämiselle ja tieteen tuloksiin perustuvan kokonaisvaltaisen maailmankuvan muodostumiselle.
  • Tiedon tulee liittyä käytännölliseen soveltamiseen, ja käytännössä ilmenevien ongelmien ratkaisemisen tulee olla teoreettisen tiedon hankinnan peruslähtökohta.
  • Kaikessa oppimisessa on kiinnitettävä keskeistä huomiota luovuuteen, itsensä ilmaisemisen ja monipuolisten kielellisten valmiuksien kehittämiseen. Varsinkin taide- ja muut ilmaisuaineet ovat tässä suhteessa erityisasemassa.

Koulutusjärjestelmän rakennetta koskeviin vaatimuksiin yhdistettynä edellä esitetyt pyrkimykset merkitsevät sitä, että yleissivistävän koulutuksen tulee ydinosiltaan olla koko ikäluokalle yhteistä, Samoin puutteellisen yleissivistävän koulutuksen saanut aikuisväestö on keskeisten yleissivistävien valmiuksien osalta pyrittävä kohottamaan vastaavalle tasolle sekä luotava kaikille mahdollisuudet vanhentuneiden tietojen ja taitojen jatkuvaan uusintamiseen.

Ammatillisen koulutuksen opetussisältöjen kehittämiseksi on luotava ammattien ja niiden kehittämisen tieteelliseen analysointiin perustuva tavoiteohjelma, johon perustuen laaditaan varsinaiset opetussuunnitelmat. Vasta erikoistumiskoulutus sekä työtehtävään liittyvä täydennyskoulutus perustuvat ensisijaisesti välittömästi työelämästä tulevien erityisvaatimusten pohjalle. Työväestön kannalta muodostuu olennaiseksi vaatimus, että jokaisen ammattitaitoon sisältyy kyky ymmärtää oman työnsä yhteydet tuotantolaitoksen, koko elinkeinohaaran ja yhteiskunnan toimintaan. Tätä varten opetuksen kytkemistä työelämään on toteutettava jo peruskoulutuksessa, ja ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmiin kiinteästi niveltyvää työharjoittelun asemaa on vahvistettava.

Opiskelumotivaatio, oppimisvalmiudet ja oppimistulokset ovat nykyisin varsin erilaiset. Oppimisessa ilmenevät vaikeudet johtuvat huomattavassa määrin oppimisen kannalta keskeisten perustietojen ja valmiuksien puutteesta sekä virikkeettömän ympäristön lamauttavasta vaikutuksesta. Oppimisvaikeuksien voittamiseen tähtäävän toiminnan tulee siten mahdollisimman tehokkaasti pyrkiä näiden puutteiden poistamiseen.

Opetusmenetelmien kehittämisessä tulee kiinnittää keskeistä huomiota ydinsisällöltään kaikille yhteisen yleissivistävän koulutuksen ja laaja-alaisen ammatillisen koulutuksen takaamiseen koko ikäluokalle. Pelkän kansakoulun suorittaneen aikuisväestön yleissivistävän ja ammatillisen koulutustason kohottamisesta on tehokkaasti huolehdittava. Tämä asettaa opetusmenetelmien kehittämisen tärkeimmäksi tehtäväksi opiskelumotivaatioltaan ja oppimisvalmiuksiltaan heikompien oppimisedellytysten parantamisen, ts. oppimisvaikeuksien voittamisen.

Oppimisvaikeuksien voittamisperiaatteen toteuttamisessa on otettava huomioon seuraavat näkökohdat:

  • Opetuksen voimavarojen jakamisessa tulee pyrkiä siihen, että niitä nykyistä enemmän suunnataan oppimisvalmiuksiltaan keskimääräistä heikompien oppilaiden koulutukseen.
  • Tukiopetuksen antaminen kaikille sitä tarvitseville oppilaille koulutuntien aikana tehdään mahdolliseksi.
  • Yhteisen tavoitteen saavuttamisen edellytyksenä on opettajien ja oppilaiden kollektiivinen vastuu; yhteistoiminta ja keskinäinen avunanto.
  • Opiskelun motivaatiota kohotetaan opetussisältöjen alakohtaisuutta ja opiskelun yhteissuunnittelua lisäämällä sekä teorian ja käytännön vuorovaikutusta tehostamalla.
  • Kasvatustieteellisen tutkimuksen ja kokeilutoiminnan avulla pyritään kehittämään uusia menetelmiä oppimisvaikeuksien voittamiseksi.
  • Opetuksellisen yhteissuunnittelun ja opettajien kollektiivisen yhteistyön toteuttaminen edellyttää opettajien työaikaa sekä palkkaehtoja koskevien järjestelyjen tarkistamista.

II KOULUTUSJÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN

3. Koululaitoksen uudistaminen

3.1. Varhaiskasvatuksen uudistaminen

Varhaiskasvatuksen tehtävänä on lapsen ympäristöstä ja kasvatuksesta johtuvien kehitysviivästymien ja oppimisvaikeuksien poistaminen sekä erilaisten valmiuksien tasapuolinen kehittäminen. Valmiudet on varhaiskasvatuksessa käsitettävä avarasti niin, että ne liittyvät lapsen koko persoonallisuuden tasapuoliseen kehittymiseen.

Koska on todettu, ettei syntyneitä kehitysviivästymiä, oppimisvaikeuksia ja oppimisvalmiuksien puutteita voida lyhyessä ajassa korjata, tulisi koko varhaiskasvatus suunnitella siten, että sen aikana mahdollisimman vähän syntyisi näitä ongelmia ja että niitä koko varhaiskasvatuksen (0-6-vuotiaat) aikana pyrittäisiin poistamaan. Yhteiskunnan on tuettava myös kotikasvatusta.

Päiväkodeissa tapahtuvaa varhaiskasvatusta tulee tehokkaasti kehittää. Erityisesti tulee parantaa kokopäivähoidossa olevien lasten toiminnallista ohjelmaa vastaamaan nykyistä paremmin kasvatuksellisia vaatimuksia. Päiväkotien sisäistä toimintaa järjestettäessä on pyrittävä koko- ja puolipäivähoidossa olevien lasten yhteistoimintaan ja varottava lasten erottelua päivähoitotarpeen ja muiden sosiaalisten seikkojen mukaan. Päivähoitopaikkojen määrää on lisättävä ja niiden päivittäistä toiminta-aikaa jatkettava vastaamaan nykyistä paremmin vuorotyössä käyvien vanhempien lasten tarpeita.

Koska kodin merkitys varhaiskasvatuksen antajana on suuri ja erot kotien virikerunsaudessa ja muissa kehitysympäristötekijöissä aiheuttavat eroja lasten kehitykseen, on perhekasvatusta peruskoulutuksessa parannettava sekä annettava vanhemmille ohjausta esimerkiksi joukkotiedotusvälineiden ja erilaisten kurssien välityksellä. Yhteiskunnan toimesta on tuotettava kotien käyttöön valmiuksia kehittävää materiaalia ja ohjeita. Edellä mainittu koskee myös perhepäivähoitoa. Perhepäivähoitajien koulutukseen, perhepäiväkotien virikemateriaalin lisäämiseen ja hoidon valvontaan on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Alle oppivelvollisuusikäisten varhaiskasvatus tapahtuu sosiaaliviranomaisten toimeenpanemana ja valvomana. On kuitenkin tarkoituksenmukaista käyttää päivähoidon kasvatuksellisessa järjestämisessä myös kouluviranomaisten asiantuntemusta hallinnon kaikilla tasoilla, erikoisen tärkeää tämä on kunnissa. Kuusivuotiaiden kasvatus pitää siirtää kouluhallinnon piiriin oppivelvollisuusikää alentamalla.

3.2. Peruskoulu

Peruskoulun ala-asteella on pyrittävä kouluun tulevien lähtötasoerojen pienentämiseen. Opetusresursseja on keskitettävä oppimisvaikeuksien voittamiseen, oppimisvalmiuksien parantamiseen ja erityisesti kehitysviiveistä kärsivien tukemiseen. Oppilashuollon painopiste on sijoitettava sosiaalisesta taustasta johtuvien erojen tehokkaaseen vähentämiseen. Ala-asteen opetussuunnitelmaa kehitettäessä on otettava huomioon oppivelvollisuusiän alentaminen. Kielellisille vähemmistöille olisi annettava äidinkielen ja äidinkielistä opetusta, koska vain se luo tasavertaiset oppimisvalmiudet.

Peruskoulun alkuopetus on pyrittävä järjestämään suhteellisen pienissä kouluyksiköissä ja lähellä oppilaiden kotia.

Peruskoulun yläasteen nykymuotoinen tasoryhmittely on johtamassa oppilaiden sosiaalisesta taustasta johtuvien erojen kasvattamiseen ja kärjistymiseen. Näin peruskoulun sisälle on muodostumassa entisen rinnakkaiskoulujärjestelmän kaltainen oppilaita eriarvoistava mekanismi, joka heijastelee vaikuuksensa myös lukioon ja peruskoulun jälkeiseen ammatilliseen koulutukseen.

Peruskoulun toimeenpanon edistyessä on korvattava oppilaiden saavutuseroja korostavat järjestelyt sellaisilla opetuksellisilla järjestelyillä, jotka turvaavat kaikille peruskoulun käyneille oppilaille yhteisen perusvaatimustason. Perinteistä koulutyötä leimaavasta kilpailuajattelusta ja oppilaiden jatkuvasta keskinäisestä vertailusta on päästävä persoonallisuuden kypsymisen kannalta myönteisempään ja kannustavampaan opiskeluilmapiiriin.

Peruskoulun jälkeisten jatko-opintomahdollisuuksien yhtenäistämiseksi, ammatillisen opetuksen tason kohottamiseksi ja yhteiskunnallisen kehityksen asettamista vaatimuksista johtuen peruskoulu on pidennettävä 10-vuotiseksi.

Peruskoulun sisäinen hallinto on muutettava demokraattisten periaatteiden mukaiseksi. Oppilaiden on peruskoulussa voitava yhdessä opettajien kanssa osallistua luokan tasolla ja ikävaiheen mukaan myös koko koulun tasolla opetuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon.

3.3 Lukio

Lukiokoulutuksen kasvua tulee säännellä, koska se on muodostunut esteeksi keskiasteen koulutuksen kehittämiselle. Kasvun sääntelyn tulee tapahtua alueellista ja sosiaalista tasa-arvoisuutta edistävällä tavalla sekä siten, että lukiokoulutuksesta vapautuvat voimavarat käytetään koko ikäluokan yleissivistävän koulutuksen lisäämiseen. Lukion säätely edellyttää ammatillisen koulutuksen kokonaisuudistusta.

Lukion opetussuunnitelma on pikaisesti uudistettava liittämällä se peruskoulun opetussuunnitelmaan ja muodostamalla lukion ensimmäinen luokka yleisjaksoksi, jonka jälkeen voi joko jatkaa opintojaan lukiossa tai siirtyä ammatilliseen koulutukseen. Silloin kun peruskoulu pidennetään 10-vuotiseksi, on lukio muutettava 2-vuotiseksi osana keskiasteen kokonaisuudistusta. Ylioppilaskirjoitusten sijaan tulee kehittää lukion uuteen opetussuunnitelmaan liittyvä lukion päättötutkinto. Samalla on korkeakoulujen ja muiden jatko-opintolaitosten oppilasvalintamenetelmiä uudistettava.

Lukion sisäistä hallintoa on demokratisoitava parantamalla suunnittelun edellytyksiä, demokratisoimalla kouluneuvostojen valintatapa ja lisäämällä kouluneuvostojen toimintamahdollisuuksia.

3.4. Ammatillisen koulutuksen uudistaminen

Moniportainen ja suppea-alaisiin opintolinjoihin eriytynyt ammatillinen koulutusjärjestelmä on porvarillisen koulutuspolitiikan tulosta, jonka keskeisenä tavoitteena on ollut työvoimakustannusten, sekä palkka- että työkustannusten pitäminen mahdollisimman alhaisina.

Ammatillinen koulutus johtaa lähes kaikilla aloilla umpiperään. Koulutustasolta toiselle siirtyminen tapahtuu nopeimmin ja usein ainoastaan yleissivistävän koulutuksen kautta.

Nykyisen ammatillisen koulutuksen rakenne on sellainen, että parhaat jatkokoulutusmahdollisuudet on niillä, joilla on varaa lukiokoulutukseen. Tämä kehityssuunta on ollut työväestön kannalta epäedullinen, koska se on samalla rajoittanut oppivelvollisuuskoulun pohjalta avautuvia jatkomahdollisuuksia. Tämä merkitsee mm. sitä, että peruskoulun suorittaneilla ei tule olemaan käytännössä mahdollisuuksia muihin kuin työntekijäasteisiin ammattioppilaitoksiin.

Koulutusjärjestelmää tulee kehittää siten, että oppivelvollisuuskoulu antaa kelpoisuuden kaikkiin ammatillisiin, myös korkeakouluopintoihin. Koska nykyinen peruskoulu ei tuota riittävää kelpoisuutta väylien avaamiseksi korkeakouluihin, on peruskoulutusta pidennettävä ja yleissivistävää ainesta lisättävä ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillisen koulutuksen kehitys on seurannut välittömästi työtehtävien eriytymistä siten, että uusia tehtäviä varten on perustettu omat opintolinjansa. Näin on syntynyt erittäin monilukuinen ja kirjava ammatillisten opintolinjojen joukko, mikä vaikeuttaa yksilön ammatinvalintaa ja estää ammattialalta ja tasolta toiselle siirtymisen.

Ammatillinen koulutus on annettava koko ikäluokalle, ja sen uudistustavoitteiden tulee perustua tuotantovoimien suunnitelmalliseen kehittämiseen.

Kun tutkimus yhä kasvavassa määrin vaikuttaa käytännön työtehtävien kehittymiseen, tulee näitä työtehtäviä suorittavien henkilöiden voida perehtyä myös oman alansa tutkimuksen teoreettisiin perusteisiin ja keskeisiin menetelmiin.

Tasoltaan korkea, laaja-alainen yleissivistävä koulutus muodostaa ammattitaidon olennaisen perustan. Ammattitaidolla ei voida ymmärtää pelkästään yksityisten työtehtävien taitavaa ja nopeaa suorittamista ja tämän taidon elinikäistä ylläpitämistä. Ammattitaito merkitsee yhä enenevässä määrin laajoja tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, jotka tekevät mahdolliseksi varsin monimutkaisetkin suoritusten nopean ja vaivattoman omaksumisen. Samoin se merkitsee valmiuksia uusien tietojen ja taitojen jatkuvaan omaksumiseen sekä tätä kautta edellytyksiä työtehtävien ja tarvittaessa ammatinkin vaihtamiseen.

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen edellyttää lähivuosina koulutuksen rakenteeseen ja sisältöön seuraavia muutoksia:

  • Yhtä pitkään yleissivistävään koulutukseen perustuvat ammatilliset opinnot suunnitellaan laaja-alaiseksi, joustaviksi ja avoimiksi ottamalla huomioon työelämän asettamat vaatimukset ja niissä tehtävät muutokset. Tämä koskee sekä työntekijäasteista ja opistoasteista ammatillista koulutusta että korkea-asteen koulutusta.
  • Väylien avaaminen työntekijäasteisesta ammattikoulutuksesta opistoasteiseen edellyttää, että ammatillinen koulutus jaetaan työtehtävien vaatimusten ja elinkeinoelämän rakenteen mukaan laaja-alaisiksi opintolinjoiksi, jotka ovat yhteisiä sekä työntekijäasteen että opistoasteen tehtäviin pyrkiville. Yhteisen perusopintovaiheen jälkeen alkavat erikoistumisopinnot, jotka johtavat erilaisiin ja eri asteisiin ammatteihin.
  • Ammatillisista oppilaitoksista on luotava lukion kanssa kilpailukykyiset jatkomahdollisuudet korkeakouluihin siten, että molempia väyliä edenneet opiskelijat voivat suorittaa korkakoulututkinnon suurin piirtein samanikäisinä.
  • Uudistuksen toteuttaminen edellyttää peruskoulun yläasteen ja ammatillisten oppilaitosten opetussuunnitelmien sekä korkeakoulujen tutkintojen uudistamista.
  • Peruskoulun tulee tuottaa yhtenäinen kelpoisuus sekä työntekijäasteiseen että opistoasteiseen koulutukseen.
  • Ammatillisten oppilaitosten opetussuunnitelmat on uudistettava mm. lisäämällä niihin yleissivistävien aineiden, kuten äidinkielen, vieraiden kielen, matematiikan ja luonnontieteellisten aineiden osuutta. Samalla on avattava todelliset jatkomahdollisuudet korkeakouluihin. Korkeakoulujen oppilasvalintoja on kehitettävä mm. varaamalla riittävät kiintiöt opistoasteisen ammatillisen koulutuksen suorittaneille.
  • Ammattikoulutuksen kaikilla tasoilla oppilaita on pyrittävä perehdyttämään työtehtävien muuttumisen pohjana olevaan uuteen tietoon ja sen soveltamiseen. Samalla oppilaat on harjaannutettava käytettyjen menetelmien ja asetettujen tavoitteiden kriittiseen arviointiin. Tästä syystä ammatillisen koulutuksen kaikissa vaiheissa ja kaikilla tasoilla tulee olla yhteiskunnallista opetusta, joka on erityisesti suunniteltu ammattialan ja erikoistumistehtävien yhteiskunnallisten yhteyksien arviointia silmällä pitäen. Opetuksen tulee välittää tietoa tulevan alan ja tehtävien kannalta oleellisista työyhteisöistä, tuotantolaitoksista, yrityksistä, hallintojärjestelmistä ja ammatillisista järjestöistä.
  • Opetuksessa tulee välittää tietoa työpaikka- ja yritysdemokratiasta ja niiden toteuttamisen keinoista, ammatillisesta järjestäytymisestä ja järjestöjen toiminnasta. Opetukseen tulee sisältyä tietoa myös palkanmuodostuksesta, työsuhteisiin liittyvistä muista oikeuksista, sosiaaliturvasta sekä työsuhteisiin liittyvistä ehdoista. Tämän lisäksi on annettava tietoja yrityksen rahoituksesta ja tulonmuodostuksesta sekä tuottojen käytöstä ja siinä noudatettavista periaatteista.

Ammatillista koulutusta antavissa oppilaitoksissa tulee toteuttaa sisäistä demokratiaa siten, että opettajat ja oppilaat osallistuvat yhdenvertaisina opetuksen kehittämiseen. Siksi ammatillisten oppilaitosten sisäiset hallintoelimet tulee valita yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvilla vaaleilla.

3.5. Korkeakoulujen uudistaminen

Korkeakoululaitoksen yhteiskunnallisena tehtävänä on tiedon järjestelmällinen kokoaminen, tuottaminen ja jakaminen. Korkeakouluissa suoritetaan tutkimustyötä sekä annetaan tieteellistä ja ammatillista koulutusta, minkä lisäksi niillä on eräitä palvelutehtäviä.

Tutkimuksen ja opetuksen on oltava yhtenäinen kokonaisuus. Tämä ei kuitenkaan saa estää tarkastelemasta korkeakouluopetusta koulutusjärjestelmän osana. Korkeakouluihin on oltava yhtäläiset pääsymahdollisuudet kaikista peruskoulun jälkeisistä oppilaitoksista.

Korkeakouluissa suoritettava tutkimustyö ja niissä annettava tieteellinen ja ammatillinen koulutus vaikuttavat monimuotoisesti yhteiskunnan, tuotantojärjestelmän ja ihmisen elinympäristön kehittymiseen. Tieteellisteknisen kumouksen myötä tieteestä on tullut tärkeä tuotantovoima. Tämän vuoksi tutkimusta ja korkeakouluopetusta koskevaa tavoiteasettelua ei voida tehdä erillään muusta yhteiskunnan poliittisesta tavoitteenasettelusta.

Taantumuksellisissa piireissä korkeakoululaitoksessa on kehittynyt harhakuva tieteen arvovapaudesta ja sitoutumattomuudesta. Siihen vedoten on kiistetty korkeakoulujen opetus- ja tutkimustoiminnan tosiasiallinen yhteiskunnallinen sidonnaisuus. Tämän perusteella on myös torjuttu korkeakoulujen toiminnan kansanvaltaisen ohjauksen tarve.

Korkeakoulujen perinteinen hallintojärjestelmä on osa kapitalistista valtajärjestelmää. Korkeakoulujen sisäistä päätäntävaltaa käyttää porvarillinen, itseään täydentävä professorikunta. Sen vuoksi korkeakoulujen toiminnassa on työväenluokan näkemykset syrjäytetty. Korkeakoulujen opetus- ja tutkimustoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen kasvaessa niistä on muodostunut yhä merkittävämpi porvarillisia yhteiskuntarakenteita ja omistavan luokan etuja tukeva voimatekijä. Tässä suhteessa korkeakoulujen hallinnossa toteutetut osittaisuudistukset eivät ole merkinneet muutosta, vaikkakin opiskelijat sekä uudet opettajien ja muun henkilökunnan ryhmät ovat päässeet rajoitetusti vaikuttamaan korkeakoulujen päätöksentekoon. Korkeakoulujen johto ja porvaristo on keinotekoisia raja-aitoja asettamalla torjunut korkeakoulujen perimmäisten valtarakenteiden muuttamisen.

Sosialidemokraattien tavoitteena on korkeakoulujen yhteiskunnallistaminen. Tämä edellyttää, että kaikki korkeakoulut ovat yhteiskunnan hallussa ja että korkeakouluhallinto on kansanvaltainen. Korkeakouluissa suoritettava tutkimus ja niissä annettava opetus on saatava palvelemaan monipuolisesti kansan valtaenemmistön etuja. Korkeakoulut on myös saatettava palvelemaan oman alueensa väestön tarpeita ja erityisongelmia.

Korkeakoulujen opetuksen ja tutkimuksen suuntaamisen tulee tapahtua kansanvaltaisesti valittujen ja asetettujen hallintoelinten toimesta. Toiminnan ylläpitämisestä ja kehittämisestä vastaavien hallintoelinten kokoonpano on järjestettävä siten, että päätöksenteossa tulevat riittävästi huomioonotetuiksi ympäröivän yhteiskunnan tutkimus- ja koulutustarpeet. Toisaalta uuden tiedon tuottajina ja välittäjinä korkeakouluilla on oltava riittävä itsenäisyys tutkimusta ja opetusta koskevassa päätöksenteossa. Sen puitteissa opettajilla, tutkijoilla ja opiskelijoilla on oltava opetuksen, tutkimuksen ja tieteellisen kritiikin vapaus. Opetusta ja tutkimusta koskeva korkeakoulujen sisäinen päätöksenteko tulee järjestää kaikkien korkeakouluyhteisön jäsenten tasa-arvoisen osallistumisen pohjalta. Siksi tällaiset hallintoelimet on valittava yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella.

Korkeakouluopetusta on kehitettävä osana yleistä koulutusjärjestelmää tavoitteena kansalaisten koulutuksellisen tasa-arvon toteuttaminen.

Nykyinen korkeakouluopetus on jaettu kapea-alaisiin lohkoihin. Opiskelijat opetetaan ratkaisemaan yhteiskunnallisista yhteyksistään erotettuja ongelmia. Tällä tavoin pyritään kouluttamaan suppea-alaisiin tehtäviin työvoimaa, joka ei tiedosta oman työnsä yhteiskunnallista merkitystä ja vastuuta ja joka hyväksyy vallitsevat valtarakenteet.

Korkeakoulututkinnot tulee muodostaa suunnitelmallisiksi, yhteiskunnan tarpeista lähteviksi koulutusohjelmiksi. Opetuksen tulee perustua yhteiskunnallisessa todellisuudessa esiintyviin ongelmiin. Tämä edellyttää tutkintojen monitieteisyyttä, koska yhteiskunnalliset ongelmat vain harvoin noudattavat tieteenalarajoja.

Tieteellisen opetuksen on oltava kiinteässä yhteydessä käytäntöön. Tutkimuksen perustana olevia teorioita ja tutkimusmenetelmiä koskevan koulutuksen ohella opiskelijat on perehdytettävä näiden avulla hankitun tiedon käytännön sovellutuksiin. Käytännön harjoittelua ei tule rajoittaa vain perinteisiin akateemisen henkilöstön tehtäviin. Opiskelijoiden on opittava tuntemaan tieteen käytännöllisten sovellutusten merkitys myös oman alansa muiden työntekijäryhmien kannalta.

Korkeakoululaitosta kehitettäessä on varmistettava maan eri alueiden asukkaiden koulutuksellinen tasa-arvoisuus. Korkeakoululaitoksen kehittäminen ei saa tapahtua suppea-alaisia erilliskorkeakouluja muodostamalla, vaan korkeakouluyksiköstä tulee muodostaa monialaisia ja toimintakykyisiä kokonaisuuksia. Tämä ei kuitenkaan saa estää korkeakoulujen välistä järkevää työnjakoa. Opiskelijoille on taattava oikeus koota eri korkeakouluissa suoritetut tutkinnot yhtenäiseksi opinto-ohjelmaksi.

Opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia kansainvälistyvään korkeakouluopiskeluun ja tutkimustyöhön varsinkin sosialistisissa maissa on voimakkaasti tuettava.

3.6. Opintososiaalisen toiminnan uudistaminen

Opintotuki

Opiskelijoille annettavaan opintotukeen kuuluvat opintorahana ja opintolainoina annettava rahoitustuki sekä koululaiskuljetus-, asunto-, ruokailu- ja muina ilmaispalveluina annettava välitön tuki.

Tavoitteena on, että opintotuen avulla turvataan kaikille tasavertaiset mahdollisuudet asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta niin pitkään ja korkeatasoiseen koulutukseen, kuin kukin haluaa.

Varhaiskasvatuksen ja peruskoulun piiriin kuuluville oppilaille annettavat välittömät ilmaispalvelut tulee kehittää täydellisiksi. Yhteiskunnan yleisillä talous- ja sosiaalipoliittisilla keinoilla on tuettava lapsiperheitä, jotta kasvavien elinympäristö saataisiin muodostumaan mahdollisimman virikkeiseksi ja kaikinpuolista kehitystä aktivoivaksi.

Koulujärjestelmän uudistamisen myötä peruskoulujärjestelmän mukaiset ilmaispalvelut tulee ulottaa myös keskiasteen ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioon. Heikossa taloudellisessa asemassa oleville oppilaille voidaan lisäksi antaa opintorahamuotoista rahoitustukea.

Korkeakouluopiskelijoiden opintotuen perustana on opintolaina- ja opintorahajärjestelmä, jonka kehittämisen tavoitteena tulee olla opiskelukustannukset ja opiskeluajan elinkustannukset kattavan ja tarveharkiantaan perustuvan opintorahan maksaminen. Ilmaispalveluja kehittämällä tulee pyrkiä myös korkeakouluopiskelijoiden opiskelu- ja elinkustannusten alentamiseen.

Oppilashuolto

Kouluja rakennettaessa ja vanhoja uusittaessa tulee huolehtia erityisesti koulutilojen pedagogisesta tarkoituksenmukaisuudesta, viihtyisyydestä, turvallisuudesta ja terveellisyydestä.

Koulurakennusten sijoittelussa on pääratkaisuna pidettävä koulujen viemistä oppilaiden luokse siten, ettei varsinkaan peruskoulun ala-asteella jouduta turvautumaan oppilasasuntoloihin eikä pitkiin kyydityksiin.

Opiskelija-asuntoloita rakennettaessa olisi estettävä irrallisten opiskelijayhdyskuntien syntyminen. Pitkällä tähtäimellä opiskelija-asuntotuotanto tulee saattaa normaalin asuntorakentamisen yhteyteen.

Oppilaiden kokonaistyöaika on mitoitettava oppilaiden ikäkauden mukaan siten, etteivät ylipitkät työpäivät aiheuta terveydellisiä eikä mielenterveydellisiä haittoja.

Kouluruokailun tulee tarjota tärkeimpien ravintoaineiden riittävyys oppilaiden täysipainoiselle henkiselle ja fyysiselle kehitykselle.

Kouluterveydenhoidossa tulee pääpaino kiinnittää ennalta ehkäisevään toimintaan ja terveyskasvatukseen.

Psyykkinen oppilaan huolto on kehitettävä elimelliseksi osaksi oppimisvaikeuksien voittamiseen tähtäävää toimintaa.

Oppilaan ohjauksella on huolehdittava kaikkien oppilaiden opiskelumenetelmien ja opiskeluolosuhteiden mahdollisimman tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä. On kiinnitettävä erityistä huomiota niihin oppilaisiin, joiden kotona ei pystytä tukemaan oppilaita opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Yleensäkin kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja tiedonvälitystä on tehostettava.

Koulukuraattoritoiminnalla tulee seurata oppilaiden elinolosuhteita ja suunnata toimenpiteitä epäinhimillisten ja koulutyötä haittaavien olosuhteiden korjaamiseen niin kotona kuin koulussakin.

Koulupsykologisen toiminnan tulee olla perustana oppimisvaikeuksien analysoimisessa ja vaikeuksien voittamiseen tähtääviä toimenpiteitä suunniteltaessa.

Koulupsykologitoiminta ja koulukuraattoritoiminta on kytkettävä osaksi koululaitoksen koko toimintaa ja järjestettävä se kouluhallinnon alaisuudessa.

4. Aikuiskoulutuksen uudistaminen

4.1. Peruslähtökohdat ja yleistavoitteet

Koko yhteiskunnan ja sen jokaisen jäsenen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edellytys on jatkuva tietojen ja taitojen uudistuminen. Koulutusta ei tule rajata vai lapsuuteen ja nuoruuteen, vaan se on koko eliniän jatkuva, toistuva tapahtuma.

Aikuiskoulutuksemme on tähän asti kehittynyt sattumanvaraisesti ilman kokonaisvaltaisia suunnitelmia, eikä sille ole asetettu täsmällisiä tavoitteita, mikä on aiheuttanut monia vakavia puutteita ja epäkohtia. Aikuiskoulutus ei ole kyennyt vähentämään koulutuseroja, vaan on lisännyt eri väestöryhmien välistä koulutuksellista eriarvoisuutta. Tekeillä olevat koulutusjärjestelmää koskevat laajat uudistukset, erityisesti peruskoulun ja keskiasteen koulutuksen uudistaminen merkitsevät sukupolvien välisten koulutuserojen kasvamista, ellei samanaikaisesti ryhdytä voimakkaisiin toimenpiteisiin aikuiskoulutuksen kehittämiseksi.

Aikuisväestön enemmistö, vain pelkän oppivelvollisuuskoulun käyneet, ovat käyttäneet vähiten aikuiskoulutuspalveluja. Aikuiskoulutukseen ovat eniten osallistuneet pitkän koulutuksen saaneet hyvässä taloudellisessa asemassa olevat väestöryhmät. Maamme aikuiskoulutus ei ole olennaisesti kohottanut aikuisväestön enemmistön yleissivistävän tiedon tasoa.

Ammatillinen aikuiskoulutus on etupäässä kohdistunut korkean ammatillisen koulutuksen saaneisiin ryhmiin. Ammatillista koulutusta ilman oleville tarjottu ammatillinen aikuiskoulutus on ollut määrällisesti ja laadullisesti riittämätöntä.

Aikuiskoulutus ei ole myöskään pystynyt kohottamaan aikuisten yhteiskunnallista tietämystä eikä aktivoimaan aikuisväestöä yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Työväen kulttuuritoimintaa edistävä aikuiskoulutus ei ole saanut sille kuuluvaa huomiota maamme aikuiskoulutuksessa.

Yhtenä aikuiskoulutuksen keskeisenä tehtävänä on väestön keskuudessa vallitsevan koulutuksellisen eriarvoisuuden poistaminen. Tämä merkitsee sitä, että keskeinen huomio kiinnitetään pelkän oppivelvollisuuskoulun käyneiden aikuisten yleissivistävään koulutuksen tason kohottamiseen. Yhtä tärkeä tavoite on laaja-alaisen ammatillisen peruskoulutuksen antaminen sille työelämässä toimivalle aikuisväestön enemmistölle, joka ei ole saanut ammatillista koulutusta.

Yleissivistävä ja ammatillinen koulutus on toteutettava aikuiskoulutuksessa siten, että ne nivoutuvat mielekkäästi yhteen ja tukevat toisiaan. Näiden aikuiskoulutuksen päätehtävien piiriin on saatava riittävän suuret väestöryhmät.

Jokaiselle työntekijälle on taattava yhtäläiset oikeudet ammattitaidon ylläpitoon ja jatkuvaan kehittämiseen täydennyskoulutuksen avulla.

Yleissivistävässä peruskoulutuksessa ja aikuisten ammatillisessa koulutuksessa on yhteiskunnallista opetusta lisättävä.

Poliittinen koulutus on osa aikuiskoulutusta. Se pyrkii lisäämään yhteiskunnallista tietoutta ja valmiuksia osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Kulttuuriin osallistumista edistävän aikuiskoulutuksen on suuntauduttava ensi sijassa niihin laajoihin työläis- ja pienviljelijäjoukkoihin, jotka tähän asti on suurelta osin jätetty kulttuuritoimintojen ulkopuolelle.

Yleissivistävä peruskoulutus

Riittävän laaja ja ydinsisällöltään kaikille yhteinen yleissivistävä koulutus, joka luo oppimisvalmiuksia ja antaa tiedolliset ja taidolliset välineet jatkuvaan koulutukseen, on kaikkien kansalaisten perusoikeus.

Lyhyen koulutuksen saaneen aikuisväestön asema työ-, yhteiskunta- ja kulttuurielämässä on muuttumassa entistäkin vaikeammaksi.

Aikuisten yleissivistävän koulutuksen puutteellisuuksien poistamiseksi on luotava valtakunnallinen kokonaisjärjestelmä, joka antaa lyhyen yleissivistyksen saaneille aikuisille riittävät yleissivistävät tiedot ja perusvalmiudet. Yleissivistävien perustietojen ja -valmiuksien osuutta on lisättävä aikuisten ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillinen peruskoulutus on jokaisen kansalaisen perusoikeus. Maamme ammatissa toimivasta väestöstä on kuitenkin kaksi kolmannesta ilman ammatillista koulutusta. Työn rationalisaatio, työtehtävien pilkkominen pieniksi erillisiksi yksiköiksi sekä kiihtyvä työrytmi ovat lisäksi tehneet työssä tapahtuvan oppimisen mahdottomaksi useimmissa ammattiryhmissä. Siksi työn järjestelyä on muutettava siten, että työtehtävät muodostavat riittävän laajoja ja mielekkäitä kokonaisuuksia, jolloin työssä oppiminen ja työssä tapahtuva ammattitaidon kehittäminen tulevat kaikille mahdollisiksi.

Ammatillisen koulutuksen on oltava laaja-alaista, niin että se tekee mahdolliseksi siirtymisen ammatista toiseen. Lisäksi sen on oltava yhteiskunnallista koulutusta, joka mahdollistaa täysipainoisen elämän yhteiskunnassa. Kun kaikille työntekijöille on voitu antaa ammatillinen peruskoulutus, jää ammattikurssitoiminnan tehtäväksi ammatillisen jatko- ja täydennyskoulutuksen antaminen.

Kaikilla työelämässä toimivilla on oltava yhtäläiset ammattitaidot ylläpidon ja kehittämisen mahdollisuudet. Siksi ammatillinen täydennys- ja jatkokoulutus on liitettävä jokaisen työntekijän perusoikeuksiin. Koulutuksen tulisi tähdätä ammatillisen tutkinnon suorittamiseen, ja suoritus tulee huomioida palkkauksessa.

Ammatillinen aikuiskoulutus on ohjattava kokonaan julkisen vallan piiriin. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että ammatillisen täydennyskoulutuksen tarjonta on riittävä ja ulottuu kaikille koulutusaloille ja -asteille.

Työntekijöiden ja heidän ammatillisten järjestöjensä vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä täydennys- ja jatkokoulutuksesta päätettäessä.

Yhteiskunnallinen koulutus

Yhteiskunnallisen opetuksen osuutta on lisättävä kaikissa yhteiskunnan tarjoamissa aikuiskoulutuspalveluksissa. Poliittisten ja muiden kansalaisjärjestöjen harjoittamalle yhteiskunnalliselle koulutukselle on suotava riittävät taloudelliset toimintaedellytykset. Poliittisten ja kansalaisjärjestöjen harjoittama yhteiskunnallinen koulutus on yleensä yhteiskunnallisen demokratian tehostamiseen tähtäävää koulutustoimintaa.

Erilaisissa yhteiskunnallisissa luottamustoimissa oleville henkilöille annettavaa yhteiskunnallista koulutusta on lisättävä.

Poliittisten ja ammatillisten järjestöjen jäsenistön yhteiskunnallista ja järjestöllistä koulutusta on tehostettava.

Kulttuuriin osallistumista edistävä koulutus

Aikuiskoulutuksessa tulee kulttuuriin osallistumista edistävä koulutus suunnata ensi sijassa niille väestöryhmille, jotka joko puutteellisen peruskoulutuksen, työn rasittavuuden, syrjäisen asuinpaikan tai muun syyn vuoksi eivät ole päässeet osallisiksi siitä koulutuksesta, joka tähtää koko väestön aktivoimiseen kulttuuritoimintaan. Kulttuuritoimintaa edistävän koulutuksen tulee olla luonteeltaan ja toteutukseltaan sellaista, että se perustuu väestön enemmistön elämän olosuhteisiin ja arvomaailmaan. Tällöin on erityisesti huolehdittava työväenkulttuurin kehittämisestä ja laajentamisesta. Samalla on luotava kielellisten ja muitten vähemmistöjen kulttuuritoiminnalle tasavertaiset edellytykset.

4.2. Organisaatiot ja menetelmät

Tavoitteettomuus on leimannut maamme tähänastista aikuiskoulutusta ja sitä säätelevää lainsäädäntöä. Se on heijastunut myös aikuiskoulutuksen organisointiin ja opetusmenetelmiin. Monilla tehtäväalueilla toimii useita päällekkäisiä koulutusorganisaatioita. Toisaalta eräät aikuiskoulutuksen keskeiset tehtävät ovat jääneet täysin hoitamatta.

Opetusministeriön aikuiskoulutuksen suunnittelutoimintaa on tehostettava. Itsenäisten aikuiskoulutusorganisaatioiden tukea on säädeltävä siten, että niiden tehtävät tulevat aikuiskoulutuksen tavoitteiden pohjalta selkeästi rajatuiksi ja täsmennetyiksi. Eri aikuiskoulutuslaitosten voimavarat on jaettava tarkoituksenmukaisesti, ja aikuiskoulutuslaitosten toiminnat on nivellettävä yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi. Eri aikuiskoulutusorganisaatioiden välistä yhteistyötä on tehostettava siten, että olemassa olevien koulutuslaitosten voimavarat tulevat tehokkaasti käyttöön.

Aikuiskoulutuksen tiedotustoimintaa ja opinto-ohjausta on kehitettävä. Aikuiskoulutuspalvelut on ulotettava yhtäläisesti maan eri alueille.

Opetusmenetelmä on tehokkaasti kehitettävä eri koulutustavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä merkitsee mm. hakevan toiminnan harjoittamista, jolloin koulutustoimintaa on pyrittävä mm. viemään työpaikoille. Aikuiskoulutusta on entistä enemmän pyrittävä välittämään työväenjärjestöjen kautta, koska niillä, niin kuin muillakin kansalaisjärjestöillä, on tärkeä tehtävä yhteiskunnallisessa koulutuksessa, ja niillä on jo ennestään työntekijöiden luottamus.

4.3. Rahoitus ja opintososiaaliset kysymykset

Yhteiskunnan aikuiskoulutukselle antaman taloudellisen tuen tulee olla porrastettu sen mukaan, kuinka koulutus edistää yleisiä yhteiskuntapolittisia päämääriä. Yhteiskunnan taloudellinen tuki on suunnattava erityisesti vähän koulutusta saaneille ryhmille sekä sellaisiin opintoihin, jotka tyydyttävät koulutuksellisia perustarpeita.

Korkein valtion tuki tulee suunnata opinnoille, joiden tavoitteena on antaa yleissivistävää ja ammatillisia perusvalmiuksia. Samoin yhteiskunnallisia perusvalmiuksia antavan aikuiskoulutuksen sekä kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista edistävän aikuiskoulutuksen tulee saada riittävää taloudellista tukea yhteiskunnalta. Työnantajien osuuden koulutuksen rahoituksesta on oltava sitä suurempi, mitä enemmän koulutus palvelee työnantajien ja yrityksien omia tavoitteita.

Koulutukseen osallistuminen ei saa vaarantaa työntekijöiden taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia. On luotava kattava, monipuolinen ja tasoltaan riittävä opintososiaalisen tuen järjestelmä. Erityisesti on pidettävä huoli siitä, että yhteiskuntapoliittisesti tärkeiden koulutustavoitteiden saavuttaminen tehdään yksilöille taloudellisesti mahdolliseksi riittävän pitkän koulutusloman myöntämisellä. Palkallisen koulutusvapaan tulee kuulua kaikille työntekijöille. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n suositus palkallisesta opintovapaasta on ratifioitava viipymättä. Opintovapaan rahoituksesta tulee työnantajan kantaa pääasiallinen vastuu.

III KOULUTUSPOLIITTISET ERITYISKYSYMYKSET

5. Opettajakoulutuksen uudistaminen

Opettajakoulutuksen nykytilanne

Opettajakoulutuksen rakenne ja sisältö eivät vastaa demokraattisen yhteiskunnan eivätkä kehittyvän koululaitoksen vaatimuksia. Pääosa opettajista on koulutettu erillään yliopistoista suppea-alaisissa opettajanvalmistuslaitoksissa. Lisäksi koulutus on jakaantunut lähes kahdellekymmenelle eri koulutuslohkolle, joiden yhteys toisiinsa ja yliopistoihin on varsin heikko.

Opettajisto on perinteisesti valtaosaltaan poliittisilta asenteiltaan porvarillista ja opetuksen välityksellä ylläpitänyt porvarillista aatemaailmaa.

Työväestöstä lähtöisin olevan opettajiston osuus on ollut vähäinen. Opettajakoulutuksen uudistuksen yhteydessä on eri toimenpitein turvattava, että työväestöstä lähtöisin olevien ja edistysmielisten opettajien määrä lisääntyy. Vastaavasti on opettajakoulutuksen aatteellista sisältöä uudistettava siten, että myös työväenliikkeen aatemaailma tulee nykyistä myönteisemmällä tavalla käsitellyksi.

Opettajakoulutukselle asetettavat vaatimukset

Opettajakoulutuksen tavoitteet on johdettava yleisistä koulutuspoliittisista tavoitteista. Opettajakoulutuksen on annettava valmiudet myötävaikuttaa jatkuvaan yhteiskunnalliseen muutosprosessiin.

Opettajakoulutuksen rakenne tulee uudistaa siten, että esi-, perus- ja keskiasteen opettajiston koulutus muodostaa yhden kokonaisuuden.

Opettajakoulutuksen tutkinnonuudistus on nivellettävä korkeakoulujen tutkinnonuudistukseen, jonka mukaan opinnot jakaantuvat yleis-, aine- ja syventäviin opintoihin.

Opettajakoulutuksen tulee perehdyttää koulutettavat perusteellisesti jatkuvan kasvatuksen periaatteeseen ja antaa perusvalmiudet myös aikuisten opettamiseen. Opetukseen on sisällytettävä myös tietoja siitä, miten maantieteelliset, taloudelliset ja muut yhteiskunnalliset seikat vaikuttavat koulutukseen ja miten koulutuksen avulla vaikutetaan yhteiskuntaan.

Opiskelijoita tulee perehdyttää käytännön opetustilanteisiin, erityisesti yhdysluokkien opettamiseen.

Opettajakoulutuksen on oltava sisällöltään joustavaa, opettajan tehtävien jatkuvaa kehittämistä tukevaa. Opettajakoulutuksen tehtävänä ei ole tehdä opettajista opetusteknikoita.

Koulutukseen tulee sisällyttää aineita, jotka antavat opettajalle edellytykset toteuttaa ja kehittää koulun ja kodin välistä yhteistyötä, suunnitella pitkäjänteisesti ja demokraattisesti sekä oppilaiden että toisten opettajien kanssa koulun toimintaa ja oppimistapahtumaa, oppia ymmärtämään ihmisen koulutettavuuden laajat mahdollisuudet ja sitä kautta omaksuttava oppimisvaikeuksien voittamisperiaatteelle rakentuva pedagogiikka, jonka kehittämiseen on suunnattava erityinen huomio.

Jatkokoulutuksen on tuettava koulu-uudistusta. Sen tulee perustua opetuksen suunnitelmallisuuden, demokraattisuuden ja kokonaisvaltaisuuden periaatteelle.

Ammatillisten oppilaitoksien opettajien koulutukselle asetettavat erityisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen tavoitteiden toteuttaminen sekä opetuksen ja opetusmenetelmien kehittäminen edellyttävät, että ammatillisten oppilaitosten opettajat saavat mahdollisimman perusteellisen yleissivistävän koulutuksen, hyvän teoreettisen koulutuksen ja käytännön ongelmien tuntemuksen omalla erikoistumisalallaan.

Nykytilanteelle on ominaista, ettei ammattikoulutusjärjestelmälle ole luotu ammattipedagogiikkaa. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että valtaosa ammatillisissa oppilaitoksissa toimivista opettajista ei ole saanut minkäänlaista pedagogista koulutusta.

Ammatillisen oppilaitoksen opettajien koulutusta on ryhdyttävä kiireellisesti uudistamaan opettajakoulutuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä ja siten, että samalla toteutuu yhteys kunkin alan korkeakoulutasoiseen koulutukseen.

Korkeakoulujen opettajilta tulee edellyttää opetuksellisen pätevyyden hankkimista yhtä lailla kuin muiltakin ammatillista opetusta antavilta henkilöiltä.

Ammatillisten oppilaitosten opettajille tulee luoda hyvät edellytykset sekä erikoisalan että pedagogisten tietojen ja taitojen ylläpitoon ja kehittämiseen. Kun tavoitteena on, että opettajien välittämät tiedot ja taidot olisivat mahdollisimman tuoreita, opettajille tulee luoda myös kiinteä omakohtainen yhteys oman alan tutkimukseen.

Ammatillisten oppilaitosten opettajien jatkokoulutuksen tulee rakentua samoille periaatteille kuin peruskoulun opettajien jatkokoulutus.

Aikuiskouluttajien koulutus

Suurin osa maamme aikuiskouluttajia on kokonaan vailla aikuispedagogista koulutusta tai toimii puutteellisen tai vanhentuneen pedagogisen koulutuksen varassa.

Aikuiskoulutuspoliittisten tavoitteiden toteutuminen edellyttää aikuiskouluttajien koulutuksen perusteellista uudelleenarviointia. Aikuiskouluttajien nykyinen ja tuleva koulutustarve on määriteltävä kiireellisesti ja luotava kouluttajaryhmittäin määrällisiin ja laadullisiin koulutusvaatimuksiin perustuva valtakunnallinen koulutusohjelma. Minimitavoitteena on aikuispedagogisen valmiuden antaminen kaikille aikuiskouluttajille.

Kouluttajakoulutuksen suunnittelun tulee tapahtua opetusministeriön toimesta yhteistyössä korkeakoulujen, muun opettajakoulutuksen ja aikuiskoulutuslaitosten kanssa. Koulutuksen toteutuksen päävastuu on asetettava korkeakouluille.

Opintokerhojen toveriohjaajien koulutuksessa on päävastuu kansalaisjärjestöillä, jotka ovat oikeutetut saamaan tälle toiminnalle yhteiskunnan täysipainoisen rahoituksellisen ja muun tuen.

Kaikessa aikuiskoulutuksessa on korostettava tiedon yhteiskunnallista merkitystä sekä kouluttajien sosiaalisten valmiuksien tärkeyttä.

6. Oppimateriaalin uudistaminen

Oppimateriaalituotanto on nykyisin hajanaista ja irrallaan muusta koulutuksen kehittämisestä. Tuotannosta vastaavat yksityiset kustantajat. Tästä syystä porvariston arvomaailma korostuu sekä materiaalin laatijoiden että sisällön valinnassa. Yhteiskunnan vaikutusmahdollisuudet rajoittuvat oppimateriaalin hyväksymiseen keskusvirastoissa, mikä on yksittäistapauksellista ja kohdistuu valmiisiin käsikirjoituksiin. Kielellisten ja kulttuuristen vähemmistöjen oppimateriaalin tuotanto ei ole kaupallisten kustantajien toimesta turvattu.

Oppimateriaalin tulee vastata koulutuksen tavoitteita. Sen tulee olla sopusoinnussa yhteiskunnan asettamien oppisisältöjen kanssa ja pedagogis-psykologisilta ominaisuuksiltaan sellaista, että se turvaa asetetut oppimistavoitteet. Nämä vaatimukset täyttävän oppimateriaalin tuotannon turvaamiseksi on oppimateriaalin suunnittelu saatava kiinteään yhteyteen muun koulutussuunnittelun kanssa.

Oppimateriaalin tuottamista varten on laadittava koulutuksen tavoitteista lähtevät tuotantosuunnitelmat. Oppimateriaalituotantoa edistävää tutkimusta on voimakkaasti lisättävä. Oppimateriaalituotantoa johtamaan, valvomaan ja suunnittelemaan on asetettava opetusministeriön yhteyteen poliittisin perustein muodostettu asiantuntijaelin.

Sitä mukaan kuin yhteiskunta ottaa koulutusjärjestelmän kehittämisen myötä vastatakseen yhä suuremmasta osasta oppimateriaalikustannuksia, on yhteiskunnan mahdollisuuksia oppimateriaalituotannon ohjaamiseen lisättävä.

Valtion oman kustannustoiminnan osuutta on asteittain lisättävä sekä kirjallisen että audiovisuaalisen oppimateriaalin tuotannossa. Myös vähemmistöjen oppimateriaalin tuottamisesta on tällöin tehokkaasti huolehdittava. Tavoitteena on, että koko oppimateriaalituotanto siirretään yhteiskunnan haltuun.

7. Koulutushallinnon uudistaminen

Hallinnon kehittämisessä on yleisesti pyrittävä kansanvaltaisuuteen, hajakeskitykseen, kokonaisvaltaisuuteen ja tehokkuuteen.

Opetusministeriön mahdollisuuksia koulutuspolitiikkaa johtavana organisaationa on kehitettävä vastaamaan koulutuksen rakenteen ja sisällön uudistamiselle asetettavia vaatimuksia.

Oppilaitokset on saatettava yhteiskunnan omistukseen kansalaisjärjestöjen koulutustarpeita palvelevia oppilaitoksia lukuunottamatta.

Koulutushallinto ei täytä koulutuksen tasapuolisen alueellisen saatavuuden ja kansanvaltaisten vaikuttamismahdollisuuksien asettamia vaatimuksia. Asiantilan korjaamiseksi on luotava kokonaisvaltainen alueellinen koulutushallinto.

Koulutushallintoa on alueellisesti kehitettävä osana aluehallinnon kansanvaltaistamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Kiireellisenä tehtävänä on pidettävä ammatillisen koulutuksen aluehallinnon aikaansaamista lääninhallitusten puitteissa. Myös alueen korkeakoulut tulee koulutussuunnittelun osalta saattaa kiinteään yhteyteen alueellisen koulutushallinnon kanssa. Erityisesti on huolehdittava siitä, että työntekijäasteinen ammattikoulutus on läheisessä vuorovaikutuksessa opinto- ja korkeakoulutasolla annettavaan koulutukseen.

Kunnallisen kouluhallinnon kehittäminen ja demokratisoiminen edellyttää riittäviä hallinnollisia voimavaroja kunnissa, luottamusmiesten nykyistä parempaa kouluttamista tehtäviinsä, kunnallisen kouluhallinnon, suunnittelun ja päätöksenteon nykyistä parempaa yhteensovittamista sekä riittävää ja kyliin aikaista suunnitelmien tiedottamista.

Oppilaitosten sisäinen hallinto tulee järjestää opettajien, opiskelijoiden ja muun henkilökunnan kansanvaltaisen osallistumisen pohjalle. Yleisperiaatteena valinnaisten hallintoelinten vaaleissa tulee olla se, että yleisen ja yhtäläisen vaalitavan mukaisesti äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat kaikki oppilaitoksissa opiskelevat ja työskentelevät henkilöt. Pääpaino ei luonnollisestikaan kohdistu hallinnon muodolliseen toteuttamiseen, vaan opiskelutoiminnan kehittämiseen. Hallinnon käytännöllinen toteuttaminen voi poiketa eri oppilaitosten kohdalla esimerkiksi oppilaitosten kokoerojen ja oppilaiden ikärakenteen erojen vuoksi. Myös oppilaiden vanhempien vaikutusmahdollisuuksia kouluelämään tulee lisätä.

Aikuiskoulutuksen yhteyttä muuhun koulutusjärjestelmään on kaikilla tasoilla vahvistettava myös hallinnollisesti.