Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/431

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Sosialidemokraattiseen kunnallispolitiikkaan


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Sosialidemokraattiseen kunnallispolitiikkaan
  • Vuosi: 1980
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SOSIALIDEMOKRAATTISEEN KUNNALLISPOLITIIKKAAN

Hyväksytty puolueneuvoston kokouksessa 19.3.1980

1.1. Muutosta tarvitaan

Suomalainen työväestö järjestäytyi poliittiseksi puolueeksi yli 80 vuotta sitten. Sosialidemokraattinen liike hyväksyi heti ensimmäisissä kokouksissaan tavoitteeksi kunnallisen demokratian ja yhteisin varoin toteutettavat palvelut. Porvaristo vastusti kunnallista äänioikeutta jopa voimakkaammin kuin valtiollista. Niin tärkeinä se piti etuoikeuksiaan kunnissa.

Kunnallinen itsehallinto on kansanvallan yksi kulmakivi. Kunnallinen demokratia on Suomessa moniin muihin maihin verrattuna vahvaa. Sen asemaa tulee edelleen lujittaa.

Kunnat ovat joutuneet mukautumaan pääoman kansalliseen ja kansainväliseen kehitykseen. Toisaalla kunnat köyhtyvät ja autioituvat, toisaalla aiheuttaa ongelmia keskittyminen. Yhteiskuntapoliittista suunnittelua, tasa-arvoisen aluepolitiikan ja hallitun rakennustoiminnan harjoittamista vaikeuttaa yksityisen voitontavoittelun liiallinen suojaaminen. Haittavaikutukset näkyvät eniten väestökehityksessä, työllisyydessä, asuntopolitiikassa, palvelujen sijoittamisessa, ympäristössä ja liikenteessä.

SDP:n kunnallispoliittiset tavoitteet johdetaan puolueen yleisistä yhteiskunnallisista päämääristä. Sosialidemokraattien mielestä kunnallishallinnon tulee olla väline demokratian laajentamiseen, tasa-arvon lisäämiseen ja yhteisten palvelujen kehittämiseen.

Sosialidemokraattisen kunnallispolitiikan edellytyksiä parannetaan, kun määräenemmistösäännökset kumotaan, kuntien taloudellista asemaa vahvistetaan, kuntien toimiala laajennetaan myös taloudellisesti kannattaville alueille ja kaiken kunnallisen toiminnan lähtökohdaksi otetaan kuntalaisten hyvinvointi. Sosialidemokraattinen kunnallispolitiikka edellyttää luottamushenkilöiltään hyvää aatteellista ja poliittista valmiutta. Luottamushenkilön on hallittava oman kuntansa asiat, mutta samalla kyettävä näkemään yhteiskunnalliset ongelmat laajasti. Sosialidemokraattien toiminta ylittää hallintokuntien ja kuntien väliset, samoin kuntien ja valtion väliset rajaaidat.

1.2. Avoin, palveleva kunta

Kunnallishallintoon luotu palvelemaan kuntalaisia. Kuntien palveluilla tulee parantaa asukkaiden elämisen tasoa ja laatua. Henkilökunnan tulee suhtautua asiakkaisiin myönteisesti ja palveluaittiisti ja heistä tulee tuntea henkilökohtaista vastuuta. Palvelut on järjestettävä niin, että kuntalaisten juoksuttamista luukulta toiselle vähennetään.

Siksi palvelupisteitä tulee perustaa myös eri puolille kuntaa. Läheisyyden ja jatkuvuuden turvaamiseksi palvelut on järjestettävä perhe- ja aluekeskeisemmin. Asukkaiden omatoimisuutta palvelujen saamiseksi ja parantamiseksi on tuettava.

Palvelujen kehittäminen edellyttää suunnittelua. Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa asukkaille ja heidän valitsemilleen luottamishenkilöille ori taattava oikeus ja myös mahdollisuudet asettaa suunnittelun tavoitteet. Asiantuntijain tehtävänä on esittää vaihtoehtoja, joiden pohjalta luottamushenkilöt voivat tehdä ratkaisunsa ja myös johtaa suunnittelua. Suunnitelmat on tehtävä avoimesti, ja ennen lopullista päätöksentekoa on varattava tarpeeksi aikaa julkisuudessa käytävää keskustelua varten.

Kunnan asioiden valmistelussa on julkisuutta lisättävä. Päätökset on perusteltava. Tiedotustoiminta kuntalaisiin ja tiedotusvälineisiin on hoidettava tehokkaasti. On tärkeää tehostaa yhteiskunnan tiedotustoimintaa myös sen takia, että lehdistön poliittinen jakauma ei ole tasapuolinen.

1.3. Henkilökunnan oikeudet turvattava

Kunnan, kuntainliiton ja kunnallisen yhtiön on toimittava mallityönantajana, joka turvaa henkilökuntansa taloudellisen ja sosiaalisen aseman. Solidaarista palkkapolitiikkaa on toteutettava kunnallisella tasolla.

Kunnan henkilöstöä koulutettaessa ja eri ammattiryhmien vaikutusmahdollisuuksia kehitettäessä on tasavertaisesti otettava huomioon kaikki henkilöstöryhmät.

Kunnan, kuntainliiton ja kunnallisen yhtiön on kehitettävä edelleen työpaikkademokratiaa. Jokaisella työntekijällä on oltava oikeus ja mahdollisuus saada tietoa ja päätösvaltaa työyhteisöön liittyvissä asioissa. Yhteistyökomitealle ja työpaikkakokoukselle, myös erillisissä ja pienissä toimipisteissä, on turvattava mahdollisuus käsitellä keskeiset henkilöstöpoliittiset asiat ennen päätöksentekoa. Henkilökunnan asemaa ja työyhteisöä koskevat päätökset on heti saatettava henkilökunnan tietoon. Henkilökunnan valitseman edustajan on voitava osallistua lauta- ja johtokuntien kokouksiin, kun käsitellään henkilöstöpoliittisia asioita.

2. KUNNAN TALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTOON

Kuntien osuus kansantuotteesta on hyvin merkittävä. Kunnat ja kuntainliitot käyttävät julkisista menoista kaksi kolmannesta. Tästä syystä kunnallistalouden hoidolla on huomattava merkitys myös talouspolitiikan kannalta.

2.1. Kunnilla oma vastuunsa työllisyydestä

Kuntien ja valtion yhteistyötä talouspolitiikan ja varsinkin suhdannepolitilkan harjoittamisessa tulee tiivistää. Kuntien suhdannepoliittista liikkumavaraa on lisättävä. Kuntien tulee tasata työllisyyden vaihteluita töitä ja hankintoja ajoittamalla. Vaikean työttömyyden aikana on voitava järjestää tilapäistöitä. Valtion työllistämistuen tarjoamat mahdollisuudet on tehokkaasti käytettävä hyväksi. Valtion tukimuotoja tulee kehittää siten, että työntekijöiden edut sekä työn mielekkyys ja suunnitelmallisuus tulevat huomioon otetuiksi.

Kuntien palveluja tulee edelleen kehittää ja laajentaa kuntalaisten tarpeiden mukaisesti. Palvelujen kehittäminen on myös työllisyyden hoidon kannalta välttämätöntä. Työttömyyden torjuminen ei ole mahdollista yksin tuotannon kasvuun turvautuen. Tarvitaan myös valtion ja kuntien lisääntyviä toimia palvelujen kehittämiseksi.

Kone- ja laitehankinnoillaan kunta työllistää lisäksi kotimaista tuotantoa. Näiden merkitys edelleen korostuu, mikäli kunnan toimialaa laajennetaan.

Kuntasuunnitelmaa ja siihen liittyviä muita suunnitelmia laadittaessa on erityisesti selvitettävä kunnan mahdollisuudet työllisyyden hoitoon. Nuorten työllistämisellä tulee olla poikkeuksellisen tärkeä sija. Kuntien tulee omilla toimenpiteillään tukea nuorison yhteiskuntatakuujärjestelmän luomista.

Työllisyyden hoidon kannalta on yksityisen elinkeintotoiminnan kehittymisellä keskeinen merkitys. Kuntien osuuden yksityisen elinkeinotoiminnan tukemisessa tulee olla pääsääntöisesti välillistä, yleisiä toimintaedellytyksiä luovaa. Kuntien ja yritysten välisille suhteille ja tiedonvälitykselle on luotava yhteiset säännökset, jotta päästään mahdollisimman samankaltaisiin ehtoihin ja voidaan välttää kuntien välinen kohtuuton keskinäinen kilpailu.

2.2. Kuntien oltava omavaraisia

Kunnossa oleva talous on uudistustyön perusta. Valtionosuudet on yhtenäistettävä, ja niiden myöntämistä tulee nopeuttaa ja yksinkertaistaa. Valtionosuusjärjestelmää tulee kehittää siten, että kuntien päätösvalta toimintojen kehittämisestä lisääntyy. Vain täten kunta saa joustavat mahdollisuudet suunnitelmalliseen toimintaan ja byrokratian vähentämiseen. Kantokykyluokituksella on tuettava palvelujaan kehittäviä kuntia. Kunnat eivät kuitenkaan saa rakentaa toimintaansa valtion tuen varaan. Tarvitaan myös rakenteellisiä uudistuksia: toimialaa on laajennettava, on luotava uusia tulolähteitä ja toteutettava kuntauudistus.

Kuntien toimialaa on laajennettava siten, että ne nykyistä laajemmin voivat harjoittaa tuloa tuottavaa toimintaa. Näin kuntien itsenäisyys ja omavaraisuus suhteessa yksityiseen elinkeinoelämään vahvistuu. Tätä vaativat myös sellaiset lähipalvelut, jotka eivät erillisinä ole voittoa tuottavia eivätkä siksi houkuttele yksityistä yritystoimintaa.

Kuntien on voitava periä suuriin omaisuuksiin kohdistuvaa kunnallista omaisuusveroa. Koska yritykset hyötyvät kunnan toimenpiteistä ja palveluista, on selvitettävä mahdollisuudet periä niistä kunnalle korvausta. Kuntien on saatava osuus valtiolle moottoriajoneuvoliikenteestä kertyvistä tuloista. Kuntien velvollisuus maksaa Kansaneläkelaitokselle tukiosaosuuksia on poistettava.

Kuntien on oltava asukasluvultaan ja pinta-alaltaan sekä taloudellisilta voimavaroiltaan elinkelpoisia.

Kuntauudistussuunnitelmat on jatkuvasti pidettävä ajan tasalla. Kuntauudistuksen toimeenpanoa ei saa vaarantaa. Myös valtion yleisiä rahoitusavustuksia jaettaessa on tuettava kuntauudistuksen toteuttamista.

2.3. Verotus oikeudenmukaiseksi

Olennainen osa kuntien tuloista kootaan verotuksella. Palkansaajat maksavat veroista valtaosan, yli neljä viidennestä. Verotusta tulee kehittää siten, että muut ryhmät osallistuvat oikeudenmukaisemmin kunnallisen verorasituksen kantamiseen. Tämä edellyttää mm. metsätulojen verotuksen uudistamista niin, että verotettava tulo vastaa keskimääräisiä kantorahatuloja ja että yhteiskunnan toimenpiteistä johtuva arvonnousu saatetaan omaisuutta myytäessä verotuksen alaiseksi. Lähinnä verotuksessa myönnettävillä vähennyksillä on pienituloisimpien kunnallisverotusta lievennettävä.

Valtion tulovero ja kunnallisvero määräytyvät käytännössä saman tulon perusteella. Tuloerojen tasaamisen kannalta on tärkeää näiden verojen yhteisvaikutus. Valtionvero on progressiivinen, ja sen asteikkoja muuttamalla voidaan verotuksen taso säätää veronmaksukyvyn mukaiseksi. Siksi SDP ei pidä progressiivista kunnallisveroa tarpeellisena.

2.4. Valikoivaan maksupolitiikkaan

Sosialidemokraattisen maksu- ja taksapolitiikan päämääränä on turvata kunnalliset palvelut myös pienituloisille vakaan talouden puitteissa. Maksuilla tulee myös ohjata kulutusta.

Kunnallisvero ja maksut rasittavat suhteellisesti eniten pienituloisia. Kunnallisveron maksajina yritysten osuus on vähäinen, sen sijaan maksuista ja taksoista se on selvästi suurempi. Niistä kuitenkin liikenteen, päivähoidon ja terveydenhuollon maksut jäävät kokonaan kuntalaisten kannettaviksi, kun taas veden, jäteveden ja energian kustannukset painottuvat enemmän yritysten osalle.

Maksuista ja taksoista päätettäessä on selvitettävä niiden vaikutus eri kuluttajaryhmiin, ja sen jälkeen on edettävä valikoivasti niin, etteivät korotukset rasita kohtuuttomasti pienituloisia.

Kunnallisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon, sosiaali-, kouluja kirjastopalvelujen tulee olla mahdollisimman laajalti maksuttomia. Joukkoliikenteen maksut on pidettävä alhaisina. Varsinaisten kunnallisten liikelaitosten toiminnassa voidaan sen sijaan pyrkiä liiketaloudelliseen tasapainoon. Vesi- ja jätevesimaksujen laskentaperusteita tulee kuitenkin kehittää siten, ettei pääomakustannusten osuus muodostu kohtuuttomaksi.

Maksu- ja taksapolitiikan avulla on pyrittävä ohjaamaan myös kulutusta. Energia-, vesi- ja jätevesimaksujen eräänä tehtävänä on kannustaa käyttäjiä kansantaloudelliseen säästäväisyyteen. Siksi suurkuluttajien suosimista ei voida pitää perusteltuna. Suurissa kaupungeissa voidaan joukkoliikennettä edistää pitämällä sen maksut edullisina ja taas pysäköintimaksut riittävän korkeina.

3. KUNTIEN OMAEHTOINEN TOIMINTA

Kuntien omaehtoisen toiminnan kehittämisen edellytyksenä on kohtuullinen omavaraisuus. Maassamme on liian paljon liian pieniä kuntia. Tämä vaikeuttaa kuntien omaehtoista kehittämistä ja estää kunnallisen itsehallinnon laajentamisen. Kunnallisen itsehallinnon puitteissa on voitava hoitaa demokraattisesti päätettävät, lisääntyvät palvelut. Tämä edellyttää riittävän vahvoja kuntia.

Laman ja työttömyyden vuoksi ei yhteiskunnallista uudistuspolitiikkaa saa jäädyttää. Yhä merkittävämmiksi tulevilla aloilla kuten asunto- ja ympäristöpolitiikassa, liikenteessä, energiapolitiikassa, kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnassa on kunnilla edessään suuria ja vastuullisia tehtäviä. Samalla on järkeistettävä nykyisiä toimintoja voimavarojen vapauttamiseksi.

3.1. Inhimillisiin yhdyskuntiin

Kuntalaisten edut on turvattava maan käytössä. Suunnittelun on katettava koko kunnan alue. Asukkailla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmien laatimiseen. Suunnitelmien toteuttamisen edellytyksiä on parannettava. Kohtuuttomat korvaukset eivät saa olla järkevän maankäytön esteenä. Kuntien on luovutettava maataan, etupäässä vuokraamalla, pidettävä vuokrausehdot kohtuullisina ja kaavoitettava vain omistamaansa maata.

Rakentamisen on tuettava nykyisiä yhdyskuntia. Rakennettujen alueitten palveluja ja viihtyisyyttä on lisättävä. Energian säästötoimia on tuettava voimakkaammin myös vanhoilla asuntoalueilla. Rannat ja virkistysalueet taajamien läheisyydessä tulee jättää rakentamatta. Pientaloalueet on säilytettävä pientaloalueina. Palvelujen turvaamiseksi uudet pientaloalueet on sijoitettava olemassa olevien asuntoalueiden yhteyteen. On vältettävä erillään sijaitsevien ja ylisuurten keskittymien rakentamista.

Matkoja on lyhennettävä asuntojen, työpaikkojen ja palveluiden sopivalla sijoittamisella. Kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen edellytyksiä on parannettava ja liikenneturvallisuutta lisättävä. Asuntoalueilla ja keskustassa on lisättävä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väyliä.

3.2. Kohtuuhintaiseen asumiseen

Asunnoista yli puolet rakennetaan kuntien luovuttamalle maalle. Omistamiaan tontteja luovuttaessaan kunnan on turvattava asuntojen laadun ja hinnan kohtuullisuus. Keinottelu arava-asunnoilla on estettävä. Kunnan osuutta asumisen neuvonnassa ja asuntojen välityksessä on lisättävä. Arava- asuntoja olisi rakennettava ensisijaisesti kuntien luovuttamille tonteille.

Kunnallisia vuokra-asuntoja tarvitaan lisää. Kunnan on osallistuttava aktiivisesti asuntojen rakentamisen suunnitteluun ja rahoituksen järjestämiseen. Vähävaraisten ja nuorien lapsiperheiden asunnon hankintaa on helpotettava kunnan myöntämillä asuntolainoilla. Asunto-ohjelmien toteuttamisen tulee perustua kunnan ja kuntalaisten eikä pankkien päätöksiin. On kehitettävä rahoituksen neuvottelujärjestelmä kuntien asunto-ohjelmien toteuttamiseksi.

Omakoti- ja rivitaloasumiselle tulee varata riittävästi tontteja myös suurissa kaupungeissa. Pientaloasumista on edistettävä kunnan myöntämien tonttien ja lainojen avulla. Erityisesti nuorten lapsiperheiden tarpeet on otettava huomioon. Vanhojen asuntojen peruskorjauksia tulee tukea.

Asunnot tulee sijoittaa lähelle työpaikkoja ja palveluja. Asumisen yhteys luontoon tulee säilyttää.

Puutteellisissa asunto-olosuhteissa elävien vähävaraisten elinolosuhteiden parantaminen on asetettava keskeiseen asemaan kunnan asuntopolitiikassa ja -tuotannossa. Erityisryhmänä on tällöin muistettava nuoret ja lapsiperheet.

3.3. Terveellinen ja viihtyisä ympäristö

Luonnonmaisema ja sen virkistys- ja kulttuuriarvot kuuluvat kansallisomaisuuteen. Niiden vaurioittamiseen ei kenelläkään saa olla oikeutta. Aineellinen hyvinvointi ei enää ole elintason ainoa mitta. Yhä tärkeämmäksi on noussut elämisen laatu: terveellinen ja turvallinen asuin- ja työympäsitö.

Kunnan vastuu ympäristön suojelussa on määriteltävä selkeästi lainsäädännöllä. Terveellinen ja viihtyisä elinympäristö on turvattava jo kaavoitusvaiheessa. Vesien suojelun ohella on huolehdittava ilmansuojelusta ja meluntorjunnasta. Sekä alkuperäistä luontoa että kehityksen myötä syntynyttä kulttuuriympäristöä on vaalittava.

Kuntien on pikaisesti järjestettävä yleinen jätehuolto. Samalla jätteet on käytettävä tehokkaasti hyödyksi. Ongelmajätteiden huolto on järjestettävä yhteistyössä valtion ja teollisuuden kanssa.

Melun ja saasteen aiheuttajat on sijoitettava siten, että haitat voidaan ehkäistä. Kaukolämmitystä tulee suosia myös maksupolitiikalla. Jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa on turvattava pohjavesien laatu ja korkeus. Kulttuuriperinne on turvattava rakennettuja alueita kehitettäessä ja niiden viihtyisyyttä kohennettaessa. Suunnittelun tulee tavoitella asuinalueiden pienimuotoisuutta ja omaleimaisuutta.

Kuntien on varattava ja hankittava asukkaidensa käyttöön riittävästi virkistysalueita. Tärkeimpiä ovat lähivirkistysalueet ja rannat. Ulkoilumahdollisuuksia tulee lisätä perustamalla erityisiä ulkoilureittejä. Veneilyja kalastusmahdollisuuksien parantamiseksi on hankittava vesialueita yhteiseen käyttöön.

3.4. Lasten ja nuorten asema taattava

Lapsi- ja nuorisopolitiikka ei ole vain yksi kunnallispolitiikan osa-alue. Lähes kaikilla ratkaisuilla kunnassa on seurannaisvaikutuksia nuorten elämään. Vastuu ei ole yksin nuorisolautakunnalla.

Nuorten erityisongelmat on erityisesti otettava huomioon työllisyys- ja asuntopolitiikassa. Kuntien tulee olla aktiivisesti mukana luomassa yhteiskuntajärjestelmää, joka takaa jokaiselle nuorelle koulutusta, työharjoittelua tai työtä.

Kunnan nuorisotoimen tulee edistää lasten ja nuorten vapaa-ajan kasvatustyötä. Varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöjen toimintaa on tuettava ja järjestettävä harrastus- ja muuta vapaa-ajan toimintaa. Lapsille on rakennettava kehittäviä leikkipuistoja ja lisättävä ohjaajien määrää ja koulutusta. Neuvonta- ja ohjaustyötä on edistettävä.

Nuoriso- ja kulttuuritoiminnan, koulun ja lastenhuollon yhteistyötä tulee kyetä lisäämään.

Kunnan nuorisotyön on luotava edellytyksiä nuorten demokraattiselle osallistumiselle. Nuorten omatoimisuutta on suosittava. Asuinalueille on hankittava riittävästi monipuolisia nuorisotiloja.

3.5. Kunnat tukemaan kulttuurityötä ja kansalaistoimintaa

Elävä kulttuuritoiminta edellyttää suotuisia olosuhteita. Niiden luominen on kunnallisen kulttuuripolitiikan tehtävä. Taidetta on tuettava laaja-alaisesti. Harrastustoiminnan ja ammattitaiteilijoiden toimintamahdollisuuksia on parannettava. Kulttuuritoiminta tarvitsee tilat, koulutetun henkilökunnan ja riittävät kulttuurimäärärahat. Kuntien tukemille järjestöille tulee päävastuu toiminnasta. Työväenjärjestöjen kulttuuritoiminta on erityisesti otettava huomioon.

Virkistysalueilla on lisättävä mahdollisuuksia kuntoliikuntaan. Urheiluseuroja on tuettava, mutta painoa on pantava muuhunkin kuin kilpaurheiluun. Mahdollisuudet ympärivuotiseen liikuntaan on taattava. Huollettuja, valaistuja polkuja ja latuja tarvitaan, mutta myös uimahalleja ja muita sisäliikuntatiloja. Koulujen käyttöä kuntalaisten liikuntaan on Iisättävä.

4. KUNNAN TOIMEENPANOTEHTÄVÄT

Forssan puoluekokouksen 1903 Työväen Kunnallisohjelmassa vaadittiin yleisen ja yhtäläisen kunnallisen äänioikeuden lisäksi rakennustarkoituksiin sopivan maan liittämistä kaupunkikuntiin, asuntopulan poistamista tuotantolaitosten ottamista kuntien haltuun, maksutonta sairaanhoitoa ja ilmaisia lääkkeitä, lasten ja vanhusten huoltoa, kunnan töiden järjestämistä työttömyysajoiksi, työnvälitystoimistojen perustamista, köyhäin asianajajien paikkaamista sekä kunnallista ammattientarkastusta.

Monet näistä tavoitteista on toteutettu eduskunnan päättäminä, osa kuntien toimenpiteinä. Lainsäädäntö on usein ollut ainoa tapa saada porvaristo kautta maan hyväksymään uudistukset. Kuntia on tällöinkin tarvittu palvelujen käytännön toteuttajina.

Olennaisinta ei ole, toteutetaanko jokin yhteiskunnallinen uudistus valtion vai kuntien kautta. Palkansaajat maksavat molemmissa tapauksissa veroina kustannusten pääosan. Kuitenkin siirrettäessä valtion tehtäviä kuntien hoidettaviksi on valtion korvattava kunnille tästä aiheutuvat kustannukset.

4.1. Tasa-arvoon koulutuksessa

Kunnan tehtävät koulutuksen piirissä ovat lisääntyneet. Kunnan tulee osallistua aktiivisesti peruskoulun sisäisen toiminnan kehittämiseen. Samalla on perusteellisesti valmistauduttava keskiasteen koulunuudistukseen. Aikuiskoulutus on saatettava osaksi koulutussuunnittelua ja sille tulee taata tasavertaiset toimintaedellytykset.

Koululautakunnan ja myös kouluneuvostojen on osallistuttava opetussuunnitelman laatimiseen sekä sen tarkistamiseen. Koululautakunnan tulee tuoda eri yhteiskunnalliset näkemykset päätöksentekoon. Kouluneuvostojen asemaa koulun sisäisen toiminnan kehittämisessä tulee korostaa. On myös parannettava oppilaiden vanhempien ja koulun yhteistyötä. Työelämään perehdyttämistä on lisättävä.

Myös kunnan toimenpiteillä voidaan lieventää tasokurssijärjestelmän haittoja. Tämä on mahdollista opetusjärjestelyin ja oppilaiden ja huoltajien ohjaustoimin. Alempien kurssien opettajiksi tarvitaan erityisesti kokeneita opettajia. Tukiopetukseen varatut tunnit on käytettävä täysi- tehoisesti.

Kuntien on tunnettava vastuunsa siitä, että kaikilla oppilailla on peruskoulun jälkeen mahdollisuus jatkaa opintojaan ammatillisessa koulussa tai lukiossa. Opiskelijain sosiaaliset edut tulee turvata oppilaitoksesta riippumatta.

Kunnan tulee kannustaa kaikkia väestöryhmiä käyttämään aikuiskoulutuspalveluja. Opintoneuvontaa on järjestettävä myös koulutuksen tälle alueelle. Aikuiskoulutusmahdollisuudet on vietävä jokaisen kuntalaisen ulottuville. Niitä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon vapaa-aikatoiminnan ja kirjaston luomat edellytykset sekä oppilaitosten tarjoamat mahdollisuudet. Vähiten koulutusta saaneille aikuisille on ohjattava taloudellista tukea. Kunnalliset lastenhoitopalvelut on järjestettävä niin, että aikuisopiskelijat voivat käyttää niitä.

Kuntien taloudellista tukea paikallisille opintojärjestöille on lisättävä. Kunnan tilat ja opetusvälineet tulee saada ilman korvausta kansalaisjärjestöjen koulutustoiminnan käyttöön. Valtionosuussäännöksiä on muutettava siten, että ne tukevat tilojen ja välineistön monipuolista käyttöä.

4.2. Sosiaalipalvelut kuntalaisia lähelle

Sosiaalialan palveluista on tehtävä päätökset lähellä käyttäjiä. Siksi peruskuntien tulee järjestää palvelut mahdollisimman laajasti.

Yleisiä sosiaalipalveluja ovat lasten päivähoito, perhe- ja kasvatusneuvonta, kodinhoitoapu vanhuksille, sairaille, vammaisille ja lapsiperheille, palvelu- ja virkistystoiminnan järjestäminen vanhuksille ja vammaisille sekä sosiaaliturvaa koskeva neuvonta, ohjaus ja palvelujen välittäminen.

Lapsille on turvattava korkeatasoinen ja halpa päivähoitopaikka. Päivähoitopaikan ja kodin tulee olla lähellä toisiaan ja toimia hyvässä yhteistyössä. Vuorotyössä olevien vanhempien lapsille on myös järjestettävä turvallinen hoito. Erityishoitoa tarvitseville lapsille on järjestettävä hoito ja kuntoutus. Kasvatusneuvolatoiminnan tulee laajentaa perheneuvontaa ja perhekasvatusta antavaksi.

Vanhuksille, vammaisille ja muille toimintavaikeuksia omaaville on turvattava mahdollisuudet itsenäiseen elämään. Se edellyttää avopalvelujen kehittämistä, asuntojen varustetason parantamista sekä suojatyötoimintaa. Myös laitospalveluja tulee voida käyttää avopalveluina.

Turvattomia ja hoitolaitoksista palaavia on tuettava taloudellisissa vaikeuksissa ja autettava työhön sijoittumisessa ja asunnon hankkimisessa.

Sosiaalihuollon kehittäminen edellyttää lainsäädännön yhtenäistämistä ja uudistamista. On luotava yhtenäinen valtionosuusjärjestelmä. Sen avulla voidaan poistaa suuri osa nykyisen valtionapubyrokratian haitoista.

Kuntalaisia tulee kannustaa yhteistoimintaan ja yhteisvastuuseen. Elämän ympäristö tulee luoda sellaiseksi, että se lieventää yksinäisyyttä ja ristiriitoja, synnyttää yhteistoimintaa. Ihmisillä on monia suuria ongelmia, joita ei voida yksin poistaa kunnan tai valtion toimin. Ratkaisevaa on ihmisen keskinäinen solidaarisuus.

4.3. Terveyspalvelut joustaviksi

Sosialidemokraattien terveyspolitiikan päätavoitteina ennalta ehkäisevän terveyspolitiikan edistäminen ja kunnalliseen demokratiaan perustuva terveydenhuolto ovat edelleen ajankohtaisia. Päähuomio tulee nyt kiinnittää palveluhenkisen ja turvallisen perusterveydenhuollon kehittämiseen.

Viime vuosikymmenellä aloitettua kansanterveyslain edellyttämää terveydenhuollon kehittämistä on jatkettava. On luotava koko maan kattavat, toimivat terveyspalvelut. Kansanterveystyötä laajentamalla on turvattava hammashuollon ja muiden erikoisiääkäripalvelujen saanti niitä tarvitseville. Terveyskeskusten on voitava saada alue- ja keskussairaalasta sellaiset palvelukset, joiden järjestämiseksi terveyskeskuksen väestöpohja on riittämätön tai niiden tuottaminen ei muusta syystä ole tarkoituksenmukaisia terveyskeskuksissa.

Myös työterveydenhuolto tulee järjestää kansanterveystyön yhteydessä. Työterveydenhuolion painopisteen pitää olla vaarallisimmilla aloilla. Suurimpiin työpaikkoihin on perustettava terveyskeskusten sivuvastaanottoja. Työterveyshuoltoa tulee toteuttaa yhteistyössä työsuojelutoimikuntien ja - valtuutettujen sekä kunnallisten työsuojelutarkastajien kanssa. Kunnallisen perusterveydenhuollon palvelut tulee saada maksutta. Perusterveydenhuollon käyttäjistä on valtaenemmistö vanhuksia, pitkäaikaissairaita ja vähätuloisia.

Vanhusten osuus väestöstä on jatkuvasti kasvamassa. Tämä edellyttää kotisairaanhoidon kehittämistä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön lisäämistä. Kunnallisen demokratian puitteissa on sosiaalipalveluista, kansanterveystyöstä ja sairaaloiden avohoitopalveluista tehtävä yhtenäinen ja palveluhenkinen kokonaisuus. Pitkäaikaissairaille ja vahhuksille on turvattava jatkuva ja turvallinen hoitosuhde. Valtionosuusjärjestelmä tai hallinnolliset tekijät eivät saa olla esteenä pitkäaikaissairaanhoidon järjestämiselle tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, eli useimmiten terveyskeskuksissa.

Ennalta ehkäisevässä työssä ja kuntoutuksessa tarvitaan kunnallisten palvelujen lisäksi kansalaisjärjestöjen panosta. Terveyskeskusten ja kansanterveystyötä tekevien järjestöjen yhteistyötä on lisättävä.

Jonottamista terveyskeskuksissa on vähennettävä hoitosuhteen jatkuvuutta ja terveyskeskusten sisäistä toimintaa kehittämällä. Organisaatioiden kasvaessa terveystyö kaikilla tasoilla on jakautunut liian moniin osiin, mikä on aiheuttanut tyytymättömyyttä sekä asiakkaissa että työn. tekijöissä. On edistettävä mielekkäiden työkokonaisuuksien syntymistä eri ammattiryhmien yhteistyönä. Terveyskeskuksissa tämä onnistuu parhaiten aluevastuun toteuttamisella.

5. KANSANVALTAINEN KUNTA

Sosialidemokratia vie päätöksenteon lähelle kuntalaisia. Tämä tavoite voi toteutua kunnallisessa itsehallinnossa. Asukkaiden laaja osallistuminen poliittiseen ja ammatilliseen järjestötoimintaan turvaa heidän etujensa mukaisen kunnallispolitiikan toteutumisen. Kuntien tehtävänä on rohkaista asukkaita yleensä kansalaistoimintaan. Oman asuinalueen tai erityiskysymyksen ympärille muodostuneet järjestöt elävöittävät demokratiaa. Kunnanosavaltuustojen perustamista on syytä harkita silloin, kun niiden avulla voidaan turhaa hallintoa lisäämättä lähentää asukkaita todelliseen päätöksentekoon. Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia lisäävät myös kunnan toimesta järjestettävät luottamushenkilöiden ja virkamiesten kuntakierrokset. neuvottelu- ja tiedotustilaisuudet kunnan eri osien asukkaille.

Kuntalaisia edustavien luottamushenkilöiden asemaa on vahvistettava. Luottamushenkilö tarvitsee aikaa pitääkseen yhteyttä kuntalaisiin ja perehtyäkseen ja osallistuakseen asioiden valmisteluun. Erityisesti on mahdollisuus tähän ajankäyttöön järjestettävä kunnanhallituksen jäsenille ja suuritöisten lautakuntien puheenjohtajille.

Luottamushenkilön tulee saada riittävä korvaus niistä ansionmenetyksistä, joita luottamustehtävän hoitaminen aiheuttaa. Äänivalta kunnan toimielimissä kuulukoon vain kansanvaltaisesti valituille luottamushenkilöille.

Puolueilla on tärkeä asema kunnan päätöksenteossa. Ilman puolueita ei kunnallista itsehallintoa olisi eikä vaaleja voitaisi toimittaa. Puolueiden järjestötoimintaan osallistuminen lisää kuntalaisten mahdollisuuksia vaikuttamisessa vaalien väliaikoinakin. Puolueiden tärkeänä tehtävänä on hoitaa kunnallishallintoon liittyvä valistus-, koulutus- ja tiedotustoimintaan. Tämän toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin tulisi kunnan voida antaa tukea oman harkintansa mukaan ja tasapuolisin perustein.

6. KANSANVALTAISEEN ALUEHALLINTOON

Koko maan kattavan aluepolitiikan ja tasapainoisen kehityksen onnistumiseksi on valtion ja kuntien yhteistyössä voitava ohjata tuotannon, asuntojen ja palvelusten sijoittumista. Aluehallinnon uudistamisen tavoitteena on oltava hallinnon kansanvaltaistaminen ja sen hajanaisuuden poistaminen, tehtävien ja toimivallan siirtäminen alaspäin sekä alueellisen eriarvoisuuden vähentäminen.

Aluehallinnossa on hoidettava sellaiset asiat, jotka laajuutensa vuoksi eivät sovi kuntien tehtäviksi tai jotka voidaan siirtää alaspäin valtion hallinnosta kokonaisuuden merkittävästi kärsimättä. Tehtäviä ja toimivaltaa tulee hajauttaa suoraan kuntiin. Se edellyttää pienten kuntien vahvistamista ja kuntauudistuksen toteuttamista. Toimivallan siirto ei saa johtaa valtion byrokraattisen valvonnan lisääntymiseen.

Nykyiset kuntainliitot ovat usein etäällä kunnista ja niiden hallinto on epädemokraattista. Lääninhallituksissa ja piirihallinnossa päätöksenteko on virkamiesvaltaista ja hajanaista. Lisäksi ne valvovat ja ohjaavat kansanvaltaista kunnallishallintoa. Myös suunnittelu väliportaan hallinnossa on hajanaista ja vailla riittäviä oikeusvaikutuksia.

Aluehallinto on kansanvaltaistettava lääninhallinnon pohjalta. Sen johtoon on saatava vaaleilla valittava lääninvaltuusto, joka nimittää luottamushenkilöistä kokoonpannun lääninhallituksen, lautakunnat ja johtokunnat. Lääninhallinnon johtava virkamies, maaherra, on nimitettävä määräajaksi. Demokratisoidulle lääninhallinnolle on koottava asteittain nykyiset lääninhallitusten, piirihallintoviranomaisten ja suurten kuntainliittojen tehtävät. Laadittavien suunnitelmien oikeusvaikutuksia on lisättävä. Hallinnon uudistus voidaan tehdä myös vaiheittain.

7. KUNTIEN KANSAINVÄLINEN KANSSAKÄYMINEN

Kunnallishallinnolla on tärkeä tehtävänsä myös kansainvälisessä kanssakäymisessä. Eri maissa olevien kuntien vuorovaikutusta tulee kehittää keskinäisen tietämyksen ja kokemuksen lisäämiseksi. Ystävyyskuntatoimintaa on kehitettävä niin, että se entistä enemmän pohjautuu näiden kuntien asukkaiden kanssakäymiselle. Eri maissa olevien kuntien samankaltaisten kysymysten yhteiseen käsittelyyn on luotava mahdollisuudet.