Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/458

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

SDP:n sosiaalipoliittinen ohjelma


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: SDP:n sosiaalipoliittinen ohjelma
  • Vuosi: None
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SOS.-DEM. PUOLUEEN SOSIAALIPOLIITTINEN OHJELMA

Alustus lähiajan sosiaalipoliittisista tehtävistä

Kuluneiden vuosikymmenien saavutuksia tarkasteltaessa voidaan todeta, että puolueemme politiikka omaksuttujen sosiaalipoliittisten päämäärien saavuttamiseksi on ollut varsin menestyksellistä. Useimmat niistä sosiaalipoliittisista päämääristä, joiden toteuttaminen oli ponnisteluiden kohteena puolueemme alkutaipaleella, ovat toteutuneet. Tällaisista mainittakoon 8 tunnin työaikalaki ja sitä myöhemmin parantaneet työaikalait, torpparivapautus, asteettain parannettu työehtosopimuslaki, oppisopimuslaki, työnvälityslaki, lait lasten ja nuorten henkilöiden työn rajoittamisesta, tapaturma-korvauslaki, työturvallisuuslaki, ammattientarkastuslaki, äitiyslaki, kansaneläkelaki, vuosilomalaki, tuotantokomitea- ja työtuomioistuinlait, lapsilisälaki, laki keskussairaalain rakentamisesta jne., vain joitakin esimerkkejä poimiaksemme. Viimeisimpänä saavutuksena on mainittava kansaneläkelain ulkopuolella olevien vanhusten aseman turvaaminen, johon sosialidemokraatit ratkaisevasti vaikuttivat. Yhteiskunnallinen asuntorakennuspolitiikka on saatu käytännössä alkuun niin valtion kuin kuntienkin tehtävänä; kunnallisen lainsäädännön piiristä voitaisiin poimia useita sosiaalipoliittiselta merkitykseltään ensiarvoisia saavutuksia.

Sosiaalipoliittisen kehityksen arvioinnissa on rohkeasti ja yhteiskuntatalouden reaaliset mahdollisuudet huomioon ottaen asetettava uusia tavoitteita ja toimintapäämääriä niille sosiaalisen toiminnan aloille, joilla yhteiskunnan toimenpiteet ovat eniten tarpeen vastimia.

Kansantaloutemme yleinen nousu, talouselämämme vakaantuminen ja valtion rahatalouden vähittäinen helpottuminen antavat lupauksia siitä, että on olemassa mahdollisuuksia sosiaalipolitiikkamme vaikutusalan laajentamiseen. Erikoista huomiota on kiinnitettävä siihen seikkaan, että kansantaloutemme vuoden 1952 jälkeen vapautuu sitä rasittaneesta ulkoisesta menosuorituksesta, sotakorvauksesta. On syytä vakavasti harkita tämänsuuruisen erän siirtämistä eri keinoilla lisätyn sosiaalisen turvallisuuden luomiseen. Sosiaalipoliittisella alalla on lähiajan pääpyrkimyksinä pidettävä sosiaalisen asuntotoiminnan voimistamista ja sen saattamista tapahtumaan sellaisissa puitteissa, että maassamme tällä hetkellä oleva asuntovajaus voitaisiin poistaa, ja sosiaalisen terveydenhuollon asteettaista toteuttamista.

Sosiaalisen asuntotuotantotoiminnan kehittäminen.

Sodanjälkeisinä vuosina on asuntopula maassamme - erityisesti väestökeskuksissa, mutta huomattavassa määrin myös maaseudulla. - muodostunut erittäin laajaksi ja vaikeasti ratkaistavaksi yhteiskunnalliseksi pulmakysymykseksi. Kaupunkien ja kauppaloiden osalta asunnonvajaus arvioidaan nykyisin 70.000 huoneiston paikkeille ja asuntojen vuotuinen lisätarve asutuskeskuksissa noin 7.000 huoneistoksi. Myös maaseudulla on todettavissa huomattavaa asuntojen puutetta - erään laskelman mukaan maaseudun asunnon-vajaus on 32.000 huoneistoa -, mutta vielä enemmän joutuu maa-seudun vähävarainen väestö kärsimään asuntojen huonokuntoisuudesta.

On selvää, että asuntokurjuuteen voidaan saada kestävä parannus vain uusia asuntoja tuottamalla. Sosialidemokraattisen hallituksen toimesta valmisteltu Arava-suunnitelma saikin lamaantuneen asuntotuotannon varsin voimakkaaseen vauhtiin ja olisi ilmeisesti jatkuvan vuotuisen lisätarpeen tyydyttämisen lisäksi viisivuotiskautena 1949-1953 kaventanut asunnonvajausta noin 15.000 huoneistolla, ellei inflaatio vuoden 1950 aikana olisi jälleen riistäytynyt valloilleen ja vienyt pohjan asuntopulan torjuntatyöltä. Inflatorinen kehitys "söi" melkein puolet Arava-miljardien reaaliarvosta, samalla kun se heikensi yksityisiä pääomamarkkinoita ja vaikutti korottavasti korkokantaan.

Viime vuoden alusta lähtien inflaation hillitsemiseksi ja pysähdyttämiseksi käyty taistelu on nyttemmin kuitenkin johtanut sellaisiin tuloksiin, että asuntopulan poistamiseen voidaan jälleen käydä lujin ottein käsiksi. Rahan arvo on vakaantunut ja säästämisharrastus elpynyt, mistä johtuen laajennetun asunnontuotannon luotontarve on primäärilainojen osalta entistä paremmin tyydytettävissä. Toisaalta on valtiontaloudessa tapahtunut huomattavaa keventymistä. Kun sotakorvaussuoritukset tämän vuoden kuluessa päättyvät ja kun maataloussiirtoväki on jo melkein kokonaisuudessaan sijoitettu uusille tiloilleen, on asuntokysymyksen kokonaisratkaisulle hyvät edellytykset olemassa. Asuntokurjuuden poistaminen onkin lähivuosien tärkein sosiaalinen työkenttä, johon yhteiskunnan - niin valtion kuin kuntienkin - olisi keskitettävä niin paljon voimia kuin suinkin mahdollista. Ennen kaikkea olisi Arava-toiminta kiireellisesti vakinaistettava ja kehitettävä niiden suuntaviivojen mukaisesti, jotka viime vuonna valmistuneessa komiteamietinnössä on hahmoteltu. Tämän suunnitelman toteuttaminen merkitsisi, että asuntopula voitaisiin lähimmän kymmenvuotiskauden aikana yhteiskunnan tehokkaalla lainoitustuella voittaa ja että sosiaalisen asunnontuotannon tulevaisuus olisi asuntotuotantorahaston turvin senkin jälkeen kohtuullisessa laajuudessa \ taattu. Aravan toiminta ulottuisi myös varsinaiselle maaseudulle, lukuunottamatta maanviljelyksen harjoittamiseen liittyvää asuin-rakennustoimintaa. Suunnitelma antaisi mahdollisuuksia myös kehnojen, rappeutumassa olevien asuntojen korjaamiseen jälleen asumiskelpoisiksi.

Vaikka asuntopulan pikaista poistamista onkin pidettävä lähimmän ajan tärkeimpänä asuntopoliittisena tavoitteena, on samalla kuitenkin huolehdittava siitä, että uusien asuntojen tuotanto muodostuu myös pitkällä tähtäimellä tarkoituksenmukaiseksi, ts. että uudet asunnot ovat osaltaan omiaan kohottamaan yleistä asumistasoa maassamme. Ei voida pitää riittävänä sitä, että ennen sotia vallinnut olotila saadaan palautetuksi, vaan silloisissa asunto-oloissa todettuja epäkohtia on asunnonvajauksen poistamisen yhteydessä tehokkaasti pyrittävä korjaamaan. Hätäratkaisu, joka pieniin ja puutteellisiin huoneistoihin turvautumalla mahdollisimman pian palauttaisi muodollisen tasapainon asuntojen kysynnän ja tarjonnan välille, tulisi kohtalokkaalla tavalla vaikeuttamaan tulevien vuosikymmenien asuntopoliittista toimintaa eikä siten voi olla yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. Asunnontuotanto on määrätietoisesti suunnattava riittävän tilavien ja laadultaan kunnollisten huoneistojen rakentamiseen eksymättä porvarien ja kommunistien tyrkyttelemiin hätäratkaisuihin.

Pahin ennen sotia vallinneista epäkohdista asuntoalalla oli asumisahtaus, joka puolestaan johtui suhteettoman korkeasta vuokratasosta. Perheitten tuloista meni 15-25 prosenttia vuokraan, ja kuitenkin vähävaraisten lapsiperheiden oli yleisesti tyydyttävä hellahuoneisiin tai muihin epätyydyttäviin asuntomuotoihin sekä usein alistuttava vielä alivuokralaisten ja asukkien pitoon, vaikka huoneisto ei täyttänyt edes oman perheen kohtuullista tilavaatimusta. Aktiivisen asuntopolitiikan puute oli perussyynä mainitunlaiseen epäkohtaan, johon 1940-luvun alusta lukien on pyritty saamaan korjausta aikaan lähinnä yhteiskunnan sosiaaliselle asunnontuotannolle antaman halpakorkoisen lainoitustuen ja perheenasuntoavustusten kautta. Arava-lainsäädäntö merkitsi tämän työn huomattavaa tehostumista. Vanhimpien Arava-talojen osalta asumiskustannukset nykyisin ovat melko tyydyttävät. Kuluvan vuoden alusta voimaan tulleen yleisen koronalennuksen johdosta on myös uudempien Arava-talojen asumiskustannusten muodostumisessa tapahtunut jonkin verran parannusta, mutta tilanne on kuitenkin edelleen epätyydyttävä. Sitä olisi korjattava erityisesti liikevaihtoveron poistamisella asunnontuotannon osalta, mikä alentaisi asumiskustannuksia noin 10 prosentilla, sekä pyrkimällä yleisen korkokannan jatkuvaan alentamiseen joko suoranaisesti tai asunnontuotantoon suuntautuvien pääomien osalta välillisesti korkohyvitysten avulla. Vähävaraisten lapsiperheiden erityisen vaikean aseman helpottamiseen olisi pyrittävä kehittämällä perheenasuntoavustusjärjestelmää nykyistä laajemmaksi. Asumiskustannusten kohtuullisuus on eräs asuntopolitiikan avainkysymyksiä, joten sen tyydyttävään hoitamiseen olisi omistettava erityisen paljon huomiota. Tässä yhteydessä on syytä vielä nimenomaan todeta, että uusien talojen asumiskustannukset vaikuttavat tulevaisuudessa suorastaan ratkaisevalla tavalla "myös vanhojen talojen vuokratasoon.

Sosiaalisen terveydenhuollon uudistaminen.

Sosiaalisen terveydenhuollon piiriin kuuluu useita edessä olevia suurtehtäviä. Käytännöllisistä syistä voidaan sosiaalisen terveydenhuollon piiriin kuuluvat uudistustoimenpiteet jakaa kolmeen eri ryhmään, joiden toteuttaminen yksi kerrallaan olisi käytännössä täysin mahdollista. Eräs näistä on valtion tukema pakollinen sairausvakuutusjärjestelmä, jonka mukaan työntekijöiltä ja työnantajilta sairausvakuutusmaksuina koottavista ja valtion maksamasta osuudesta muodostuvista varoista korvattaisiin sairauden aiheuttama tulojen menetys sekä lääkärinhoidon tällaisissa tapauksissa kansalaisille aiheuttamat kulut. Terveydenhuoltouudistuksen toisena ja kolmantena osana olisivat maksuton sairaala- ja laitoshoito ja kokonaan tai osittain maksuttomat lääkeaineet.

A. Sairausvakuutus.

Jos ryhdyttäisiin määräämään tämän kolmeen osaan jakaantuvan terveydenhuoltouudistuksen toteuttamisjärjestystä sen mukaan, mikä tulisi yhteiskunnalle lähiaikoina taloudellisesti vähiten rasittavaksi, niin lääkeaineiden saattaminen kokonaan tai osittain maksuttomiksi tulisi ensinnä kysymykseen, tämän jälkeen ehkä maksuton sairaala- ja laitoshoito ja vasta kolmantena sairausvakuutuksen toteuttaminen. Kun pidämme arvosteluperusteena kunkin toimenpiteen kiireellisyyttä ja sen sosiaalista merkitystä, niin päädymme vastakkaiseen järjestykseen. Sosiaalivakuutusjärjestelmämme on perin epätäydellinen niin kauan, kuin siitä puuttuu sellainen keskeinen osa kuin pakollinen sairausvakuutus. Sairausvakuutustoiminta on maassamme ollut tähän asti vapaaehtoisten sairaskassojen varassa, joilla ei ole ollut varsin suurta yleistä merkitystä. Sairaskassat eivät saa avustusta julkisista varoista ja niihin on kuulunut vain noin 100.000 työntekijää. Myös kassojen maksamat sairauskorvaukset ovat yleensä olleet melko pieniä.

Täydelliseen sairausvakuutukseen kuuluu maksuton sairaalahoito koko sairausajalta ja myös korvaus menetystä ansiosta siinä tapauksessa, että korvauksen saaja on perheensä pääasiallinen elättäjä.

Ilmeisesti ei ainakaan toteuttamisen ensi vaiheessa voida sairausvakuutuksen alaa ulottaa näin laajaksi. Sosiaalivakuutuskomitean jaosto on ottanut sellaisen kannan, että sairausvakuutuksen puitteissa tulisi antaa ilmainen sairashoito ensimmäisen sairauskuukauden lopusta kuudennen sairauskuukauden loppuun pitkäaisia sairauksia sairastaville, kansaneläkelain mukaan vakuutetuille henkilöille.

Tällainen järjestelmä saattaisi kuitenkin liiaksi supistaa lain vaikutusalaa, varsinkin kun otamme huomioon, että yleisissä sairaaloissa tulee hoitopäivistä 84 % ensimmäisen sairauskuukauden osalle, joka yllämainitun järjestelmän mukaan jäisi lain ulkopuolelle.

Suositeltavampi olisi järjestelmä, jonka mukaan sairausvakuutusjärjestelmän puitteissa annettaisiin ilmainen sairaushoito ensimmäisen sairauskuukauden lopusta kuudennen sairauskuukauden loppuun, mutta tämän ohella korvattaisiin ensimmäisestä sairaus-kuukaudesta lähtien työansion menetys tiettyinä prosenttimäärinä korvauksen saajan tuloista, jonka prosenttimäärän suuruus olisi riippuvainen sairausajan pituudesta ja ennen kaikkea korvauksen saajan perhesuhteista.

Työntekijän tulisi suorittaa tuloistaan määrätty sairausvakuutusmaksu suunnilleen samassa järjestyksessä kuin nykyiset kansaneläkemaksutkin ja yksinkertaistamissyistä tämän yhteydessä. Valtion tulisi vuosittain osallistua sairausvakuutusrahaston menoihin erikseen tarkemmin määrättävässä suhteessa ja järjestyksessä. Sairausvakuutuksen voimaan tullessa tulee automaattisesti esiin kysymys tapaturmavakuutusjärjestelmän ja sairausvakuutusjärjestelmän yhtenäistämisestä ja työnantajien osallistumisesta sairausvakuutuksen rahoittamiseen. Nykyinen tapaturmavakuutusjärjestelmä on myös käytännössä rajoiltaan epämääräinen ja aiheuttaa monia tulkintakysymyksiä. Tapaturmavakuutusjärjestelmän ja sairausvakuutusjärjestelmän yhdenmukaistaminen merkitsisi käytännössä sitä, että varsinaisen tapaturma- ja ammattivahinkovakuutuksen piiristä erotettaisiin kaikkien tapaturmien korvaus tiettynä ajanjaksona, lähinnä kuutena kuukautena, joka tulisi olemaan aluksi toteutettavan sairausvakuutuksen korvausaika, ja tapaturmakorvaus ja hoito järjestettäisiin tänä ajanjaksona samoin kuin yleisen sairausvakuutuksen edellyttämä korvaus ja hoito. Varsinainen tapaturmakorvaus tulisi kysymykseen vasta, jos tapaturma tai ammattivahinko vaatii hoitoa myös tämän ajan jälkeen. Tällä perusteella olisi työnantajien osallistuttava tehokkaasti sairausvakuutusjärjestelmän rahoittamiseen, koska heidän tapaturmavakuutusmenonsa supistuisivat murto-osaan entisestään. On huomattava, että sairausvakuutuksen toteuttaminen lopettaisi yleistä suuttumusta herättäneet rajatapaukset tapaturmavakuutuslainsäädännön piirissä, edelleen se toisi kotona tehdyn työn tapaturmavakuutuksen piiriin, edellyttäisi sairaus- ja tapaturma-avustusasiain nopeampaa käsittelyä ja kaikkien tämänluontoisten asioiden keskitettyä organisointia.

Itsenäisten elinkeinonharjoittajien saattaminen sairausvakuutuslain piiriin ja heidän sairasvakuutusmaksujärjestelmänsä on järjestettävä niiden periaatteiden mukaan, kuin nykyinen kansaneläkejärjestelmä edellyttää.

B. Maksuton lääkintähuolto.

Toisena asteena terveydenhuoltojärjestelmän uudistamisessa on toteutettava kokonaan tai osittain maksuton sairaala- ja laitoshoito myös niissä tapauksissa, jotka eivät kuulu sairausvakuutuslain esim. joko liian lyhyen tai liian pitkän sairasajan tähden. Maksuttoman lääkintähuollon piiriin kuuluu myös hammashoito, joka jo nyt on kansakouluikäisten lasten kohdalla järjestetty maksuttomaksi.

C. Maksuttomat lääkkeet ja lääkeaineiden hintapolitiikka.

Terveydenhuoltojärjestelmän uudistamiseen kuuluu oleellisena osana myös lääkeaineiden tai ainakin merkityksellisen osan niistä . saattaminen maksuttomiksi. Periaatteena on pidettävä sitä, että kaikki lääkärin määräykseen perustuvat lääkeaineet, jotka yleensä ovat myös kallishintaisempia, saatettaisiin maksuttomiksi tai että niistä perittäisiin vain suhteellisen pieni, väärinkäyttöä ja lääkemääräysten hankkimista kaupallisiin tarkoituksiin estävä korvaus. Sairaala- ja laitoshoidossa käytettävät lääkeaineet ja -tarvikkeet olisi saatava laatuun katsomatta kokonaan maksuttomiksi.

Ennenkuin terveydenhuoltouudistuksessa ehditään lääkeaineuudistukseen asti, on kiinnitettävä valtion taholta tarpeellista huomiota lääkeaineiden hintapolitiikkaan ja pidettävä huolta siitä, että lääkeaineiden valmistus- ja jakeluportaassa ei harjoiteta hintakiskontaa. Toisaalta olisi väliaikaisia toimenpiteitä varten syytä tutkia, mitä mahdollisuuksia olisi valtion taholta alentaa hintapäätöksin ja vaikkapa hintatukeakin maksamalla eräiden elintärkeiden, mutta toistaiseksi kovin kallishintaisten lääkeaineiden hintoja.

D. Sairaaloiden rakentaminen ja sairaanhoitohenkilökunnan kouluttaminen.

Keskussairaalalaki on merkinnyt huomattavaa helpotusta sairashoitopaikkojen puutteeseen, ja sitä mukaa kuin uudet keskussairaalat valmistuvat, on odotettavissa, että sairaaloiden ylipainetta voidaan keventää. Puutetta on kuitenkin myös erikoissairaalain kohdalla. Suunnitteilla olevat erikoissairaalat mm. reuma-, syöpä- ja allergiapotilaita varten ovat kipeän tarpeen vaatimia, ja mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä uusien ja ajanmukaisten erikoissairaaloiden rakentamiseen.

Sairaan- ja terveydenhoidon saattaminen ajanmukaiselle tasolle vaatii, että kiinnitetään jatkuvaa huomiota myös sairaanhoitohenkilökunnan kouluttamiseen.

Invalidihuoltolainsäädännön kehittäminen.

Lapsi-invaliidien huolto on jäänyt kokonaan jälkeen sosiaalihuoltomme ja invaliidihuoltomme yleisestä kehityksestä. Syntymästään saakka invalideina elämäänsä taivaltamaan joutuvia ja varhaislapsuudessaan vaikeita vammoja aiheuttaneita sairauksia tai onnettomuuksia kohdanneita lapsia varten on koko maassa vain yksi ainoa kansakoulu, johon läheskään kaikilla tavallista kansakoulua vammansa vuoksi käymään kykenemättömillä lapsilla ei ole mahdollisuutta päästä. Sadat lapset jäävät siten vaille kansalaisillemme annettavaa pohjakoulutusta. Voimassa olevan invalidihuoltolain nojalla kuuluu lapsi-invalidien koulunkäyntiä varten tarvittavien erikoiskansakoulujen pystyttäminen valtiolle, ja valtion tulisi tämä tehtävä myös hoitaa.

Muiden invalidien huollossa ei suoranaisella avustustoiminnalla nykyisin ole suurtakaan sijaa. Kansallamme ei ole taloudellisia mahdollisuuksia invalidien toimeentulon järjestämiseen pelkästään eläkkeiden ja elinkorkojen varassa, vaan kaikilla invalidihuollon toimenpiteillä on tarkoituksena saada invalideista voimiensa mukaista työtä tekeviä, pääasiassa omilla työansioillaan itsensä ja perheensä toimeentulosta huolehtivia yhteiskunnan jäseniä.

Invalidien saattamisessa tuotannollisen työn piiriin on ensimmäisenä vaiheena lääkintähuolto, heidän vammojensa korjaaminen lääkinnällisin toimenpitein alan erikois- eli ns. ortopedisissä sairaaloissa. Maassamme on kuitenkin vain yksi ortopedinen sairaala ja siinä hoitopaikkoja kaiken kaikkiaan 230. Hoitopaikkojen vähäisyys aiheuttaa sen, että invalidit joutuvat useissa tapauksissa odottamaan hoitoon ja siis myös työhön pääsyä jopa kaksikin vuotta. Ortopedisiä hoitopaikkoja olisi siis saatava kiireellisesti lisää, ja laskettu välttämättömin tarve on 400-500 paikkaa.

Seuraavana vaiheena on erikoisammattikoulutus sellaisiin ammatteihin, joissa työ on kevyempää, joissa ammattitaidolla on suuri merkitys ja joissa invalidit siten voivat vammoistaan huolimatta menestyksellisesti työskennellä. Lainsäädäntöteitse on ns. raaja- ja selkäinvalidien kouluttaminen järjestetty siten, että valtio kustantaa näiden invalidien koulutuksen, minkä he myöhemmin työtä tehden ja itsestään huolehtien maksavat takaisin yhteiskunnalle. Invalidien omien järjestöjen ansiota on, että tämä ammattikoulutus on maassamme järjestetty erinomaisen hyvin ja että meillä on olemassa useita sisäoppilaitoksina toimivia invalidien ammattioppilaitoksia. Invalidihuoltolainsäädäntö ei kuitenkaan koske ns. jatkuvaa sairautta potevia henkilöitä, joista suurimmat, kymmeniin tuhansiin nousevat ryhmät muodostavat keuhkotuberkuloottiset ja nivelreumaattiset. Näiden ryhmien huoltoon joutuu yhteiskunta heidän työttöminä ja toimettomina ollessaan uhraamaan avustuksina suunnattomia summia, jotka säästettäisiin järjestämällä lainsäädäntöteitse heidän ammattikoulutuksensa sekä perustamalla koulutusta varten tarvittavat huoltolaitokset.

Sosiaalipoliittiset tehtävämme vaativat tällä hetkellä mitä vakavinta huomiota. Puolueen elinten ja puolueen edustajien on tehtävä kaikkensa näiden ensiarvoisten päämäärien toteuttamiseksi. Sosiaalipoliittiset uudistukset ja sosiaalipoliittinen lainsäädäntö ovat kuitenkin hyvin keskeinen osa valtiontaloutta ja koko kansantalouttamme. Näin ollen ei voida ajatella uudistussuunnitelmien toteuttamista erillisinä ottamatta samalla huomioon valtiotalouden ja kansantalouden kulloistakin tilaa.

On kuitenkin päädyttävä siihen, että nykyisessäkin vaiheessa on varaa uudistussuunnitelmien ensi vaiheiden toteuttamiseen, kunhan tehdään selväksi näiden tuottamat lisärasitteet ja ennakkoluulottomasti ja liioittelematta sovelletaan sosiaalipoliittiset pyrkimykset kansantalouden kokonaisuuteen.

Puoluekokous katsoo, että sosiaalipolitiikkamme yleiseksi kehittämiseksi on ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

I. Sosiaalisen asuntorakennustoiminnan kehittäminen.

a) Väestökeskustemme asuntokurjuuden poistaminen ja maaseudun vähäväkisen kansanosan kehnojen asunto-olojen korjaaminen on lähimmän tulevaisuuden suurin yhteiskunnallinen tehtävämme, jonka nopea ja tyydyttävä ratkaisu tuo hyvinvointia laajojen kansankerrosten keskuuteen ja lujittaa yhteiskuntarakenteemme perusteita. Valtiotalouden kehitys ja yleisten pääomamarkkinoiden voimistuminen ovatkin nyttemmin luoneet edellytykset inflaation pahasti heikentämän Arava-tuotannon voimakkaalle laajentamiselle ja asuinrakennustoiminnan elvyttämiselle yleensäkin. Aravan vakinaistaminen ja kehittäminen sekä väestökeskusten että maaseudun asuntopoliittisen toiminnan tehokkaaksi keskuselimeksi olisi puoluekokouksen käsityksen mukaan saatava kiireellisesti toteutetuksi. Samalla olisi myös muuta sosiaalista asuinrakennus-toimintaa, erityisesti maanhankintalain puitteissa tapahtuvaa, tarmokkaasti tuettava. Valtion ohella olisi myös kuntien lisättävä ponnistuksiaan riittävän laajan ja tarkoituksenmukaisen asuntotuotannon aikaansaamiseksi.

b) Vaikka asuntopula onkin huutava, ei sen torjumista puoluekokouksen mielestä kuitenkaan ole rakennettava porvarien ja kommunistien suosittelemien hätäratkaisujen varaan, niin houkuttelevilta kuin sellaiset hetkellisesti saattavat näyttääkin. Yhteiskunnan harjoittama asuntopolitiikka on päinvastoin suunnattava siten, että jokainen uusi asunto, sijaitkoonpa se sitten kerros- tai omakotitalossa sekä kooltaan että laadultaan palvelee yleisen asumistason kohottamispyrkimyksiä myös pitkällä tähtäimellä. Muuta tietä kulkien ei asuntokurjuudesta koskaan päästä todella tyydyttäviin olosuhteisiin.

c) Kunnollisten asuntojen puutteen rinnalla on asumisahtaus turmiollisin asunto-alalla vallitsevista epäkohdista. Sen poistamisen ehdottomana edellytyksenä on asumiskustannusten kohtuullisuus. Yhteiskunnan velvollisuutena onkin tarkoituksenmukaisin toimenpitein ohjata asumiskustannusten muodostamista sellaisiksi, että myös vähävaraiset kansalaiset voivat pitää hallussaan perhesuhteet huomioon ottaen riittäviksi katsottavia asuintiloja.

Asumiskustannuksia huomattavasti korottavan liikevaihtoveron poistaminen asunnontuotannon osalta olisi mainitun päämäärän saavuttamiseksi viipymättä toteutettava, samalla kun yleistä, korkokantaa olisi edelleenkin joko suoranaisin tai välillisin toimenpitein alennettava.

Vähävaraisten nuorten asuntokysymykseen on kiinnitettävä niinikään huomiota.

II. Terveydenhoitojärjestelmän uudistaminen.

a) Terveydenhoitojärjestelmän uudistaminen on katsottava toiseksi keskeiseksi sosiaalipoliittiseksi suurtehtäväksi. Uudistus on suoritettava asteittain siten, että tärkeysjärjestyksessä kiireellisimpänä pidetään pakollisen sairausvakuutuksen aikaansaamista, josta koituviin kustannuksiin sekä työntekijät, työnantajat että valtio osallistuisivat, seuraavana maksuttoman sairaala- ja laitos-hoidon toteuttamista ja viimeisenä lääkeaineiden saamista kokonaan tai osittain maksuttomiksi. Koska uudistukset ovat luonteeltaan erillisiä, käy niiden toteuttaminen asteittain hyvin päinsä ilman, että tästä koituu käytännöllisiä haittoja.

b) Keskussairaalasuunnitelman asteettaista toteuttamista on kiirehdittävä. Puolueen on tuettava parhaillaan toteuttamisvaiheessa olevia erikoissairaalasuunnitelmia, kuten reuma- ja allergia- ja syöpäsairaaloiden sekä muiden tarpeen vaatimien erikoissairaaloiden aikaansaamista.

c) Jatkuvasti on kiinnitettävä huomiota pätevän terveyden- ja sairaanhoitohenkilökunnan kouluttamiseen, jotta pätevän henkilökunnan puute ei muodostu esteeksi terveydellisten olojen kohottamisen tielle.

III. Invalidihuoltolainsäädännön kehittäminen.

a) Lapsi-invalidien huollon järjestämiseksi muun sosiaalihuoltomme tasoa ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta vastaavaksi on perustettava riittävästi lapsi-invalideja varten sisäoppilaitoksina toimivia kansakouluja.

b) Invalidihuoltomme menestyksellisen suorittamisen esteenä olevan ortopedisten- hoitopaikkojen puutteen torjumiseksi on perustettava ortopedisiä sairaaloita.

c) Voimassa olevan invalidihuoltolain invalidien ammattikoulutusta ja työhuoltoa käsittelevä osa on laajennettava koskemaan myös eräitä nykyisen lain ulkopuolella olevia sairasinvalidiryhmiä, mm. keuhkotuberkuloottisia ja nivelreumaattisia heidän toimeentulonsa turvaamiseksi sekä palauttamiseksi työn ja tuotantokoneistomme palvelukseen.

d) Pitkäaikaisista sairauksista toipuvien kuntouttamiseen on kiinnitettävä huomiota, erikoisesti tuberkuloottisista sairauksista toipuvien asuntokysymykseen, jotta pitkäaikaisen sairaala- tai parantolahoidon avulla saavutetut myönteiset tulokset jäisivät pysyväisiksi.

e) Sellaisille henkilöille, jotka kansaneläkeikään tullessaan ovat pysyvästi työkyvyttömiä ja näin ollen jäävät kansaneläkelain ulkopuolelle, on järjestettävä vastaava eläke valtion toimesta.

IV. Ammattientarkastus- ja työturvallisuuslainsäädännön uudistaminen.

Puolueen edustajien on joudutettava uusien ammattientarkastus-, työturvallisuus- sekä lasten ja nuorten henkilöiden työnsuojelulakien käsittelyä. Samalla on pidettävä huolta siitä, että uudessa lainsäädännössä ei sivuuteta työläistarkastajia ja että Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitolle edelleenkin annetaan tilaisuus lausua mielipiteensä työläistarkastajan toimeen hakijoiden sopivaisuudesta ko. toimeen.

V. Työaikalait.

Työaikalainsäädännössä olevat aukot ja puutteet on pyrittävä pikaisesti korjaamaan. Tässä mielessä on puolueen hallitus- ja eduskuntaryhmän kiirehdittävä käsittelyn alaisina olevien metsä- ja uittotyöväen, maatyöväen ja merimiesten työaikalakien käsittelyä ja toimittava siten, että lait hyväksyttyinä turvaavat näille ammattiryhmille samat oikeudet kuin muita työntekijäryhmiä koskevat työaikalait.

VI. Ammattikoulutus.

On pidettävä tärkeänä, että ammattikoulutuksen ja ammatinvalinnan ohjauksen kehittämiseen ja jälkimmäisen ulottamiseen viimeistään ammattikouluasteelle kiinnitetään jatkuvasti huomiota. On myös pyrittävä siihen, että ammattikoulujen pohjalta voitaisiin jatkaa opiskelua korkeakouluissa.