Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/470

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

SDP:n tavoitteita 1990- luvulle


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: SDP:n tavoitteita 1990- luvulle
  • Vuosi: None
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

SDP:n tavoitteita 1990- luvulle -asiakirja

  1. ENERGIAA ON SÄÄSTETTÄVÄ
  2. LISÄÄ LAATUA YHTEISIIN PALVELUIHIN
  3. HUOLENPIDOSTA JA OPISKELUSTA KORVAUS
  4. VIIHTYISÄMPÄÄN TYÖYMPÄRISTÖÖN
  5. ASUNTO ON PERUSOIKEUS
  6. ON SAATAVA OPPIA JA ONNISTUA
  7. ELINTARVIKKEIDEN HINNAT HALVEMMIKSI
  8. DEMOKRATIA EDELLYTTÄÄ TASA-ARVOA

JOHDANTO

Vuosisatamme viimeinen vuosikymmen on alkanut Euroopan ennennäkemättömän nopeiden ja syvällekäyvien muutosten mullistaessa maanosamme historian kulkua. Euroopan kansat ovat tarttuneet kohtalonsa ohjaimiin ja jättäneet taakseen keinotekoisen vihanpidon ja jakautumisen vuodet.

Kommunistipuolueiden ennen yksinvaltaisesti hallitsemat Itä- ja Keski-Euroopan maat ovat yksi toisensa jälkeen omaksuneet poliittisen demokratian ja markkinatalouden tien. Länsi-Euroopan yhdentymiskehitys on avaamassa uusia mahdollisuuksia perinteellisten markkinatalousmaiden ja ajan mittaan koko Euroopan syvällisemmälle ja tuloksellisemmalle yhteistyölle.

Eurooppaa kauan jakaneen sotilaallisen vastakkainasettelun lieveneminen ja asteittainen poistuminen on olennaisesti vähentänyt suursodan todennäköisyyttä maanosassamme ja koko maailmankin mittakaavassa. Sotilasliittojen rakenne ja tehtävät ovat voimakkaasti muuttumassa. Niistä on tulossa aikaisempaa selvästi enemmän asevalvonnan ja -riisunnan kysymyksiin keskittyviä, yhteistyöhakuisia organisaatioita.

Muuttuvassa Euroopassa on jäljellä vielä pitkään runsaasti suuria avoimia kysymyksiä. Muutosprosessi on alussaan, ei vielä pitkään aikaan päätöksessään. Edessä on ajanjakso, jota leimaavat epävarmuus, pitkään taka-alalla olleiden kansallisuuskiistojen kärjistyminen sekä taloudellisen ja sosiaalisen tasa-arvon vähäisyys.

Uudistukset eivät synny hetkessä eivätkä milloinkaan ilman kovaa ja pitkäjänteistä työtä. Laaja, rajat ylittävä yhteistyö luo tässä onnistumiselle välttämättömät perusedellytykset. Jo käynnistynyt yhteistyö ei kuitenkaan voi korvata taloudellista ja poliittista järjestelmäänsä muuttavien kansakuntien omaa työtä.

Luonnon ja muun elinympäristön suojeleminen ja pelastaminen on muuttuvan Euroopan kiireellisimpiä ja myös vaikeimmin ratkaistavia kysymyksiä. Ympäristöstä piittaamaton taloudellinen ja tuotannollinen toiminta on vuosikymmenien mittaan aiheuttanut laajaa, osittain korjaamatonta tuhoa niin Itä- kuin Länsi-Euroopassakin.

Alkaneen vuosikymmenen taloudellista toimintaa ei enää voida perustaa ympäristöongelmia kärjistävään lyhytnäköiseen hyödyntavoitteluun. Luonnontalouden tasapainon ja ympäristön suojelun tulee olla kaikkea taloudellista päätöksentekoa ohjaava periaate

Markkinatalouteen terveellä tavalla pohjautuva taloudellinen järjestelmä perustuu ihmisten vapaaseen ja luovaan toimintaan, johon keskinäinen vastuu sekä laajojen sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien takaaminen kaikille kansalaisille olennaisesti liittyvät. Sokeiden markkinavoimien varaan ei voida rakentaa kestävää kehitystä.

Kansalaisten perusvapauksiin nojaavan poliittisen demokratian kunnioittaminen ja kehittäminen on kestävän uudistustyön perustekijöitä. Ihmisten vapaus toimia ja järjestäytyä maailmankatsomuksensa ja vakaumuksensa mukaan on demokratian elinehto. Kansojen ja kansalaisten elämään vaikuttavan päätöksenteon tulee aina perustua kansan valtuutukseen ja kansanvaltaiseen valvontaan.

Uudistusliikkeenä ja rauhanliikkeenä sosialidemokratia on vahvasti vaikuttamassa eurooppalaiseen kehitykseen 1990-luvulla. Aatteena sosialidemokratia kuuluu olennaisesti eurooppalaisen humanismin kokonaisuuteen, jolle rakentaen maanosamme kansoilla on tilaisuus ja mahdollisuus pysyvällä tavalla muuttaa historiansa kuvaa sotien ja eriarvoisuuden sijasta rauhan ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen perustalle.

Yhdessä ja yhteistyössä muiden eurooppalaisten maiden kanssa Suomi on rakentamassa uudenlaista, kansojen ja kansalaisten yhdenvertaisuudelle perustuvaa tulevaisuutta. Alkaneen vuosikymmenen aikana ratkaistaan, millaisin valmiuksin ja voimavaroin suomalaiset ovat muutoksessa mukana. Kansalta ja kansan valtuutuksella toimivilta päättäjiltä vaaditaan valppautta ja yhteistyökykyä, jotta elämä omassa maassa voisi perustua kestävälle kehitykselle.

Viimeksi kulunut vuosikymmen on ollut Suomessa voimakkaan vaurastumisen aikaa. On onnistuttu suurimmaksi osaksi torjumaan vuosikymmenen takainen massatyöttömyyden uhka. Nopea kehitys on kuitenkin tuonut mukanaan myös kasvavia ongelmia sekä kansantalouden toimintaan että kansalaisten elämään. Näiden ongelmien hallinta ja voittaminen muodostavat keskeisen haasteen 1990-luvun yhteiskuntapolitiikalle ja taloudelliselle päätöksenteolle.

Vaikka lisääntynyt hyvinvointi on saavuttanut yhä useamman, kaikki kansalaiset eivät ole päässeet siitä osallisiksi. Syrjäytyminen, asunnottomuus ja köyhyyskin ovat edelleen läsnä yhteiskunnassamme. Kasvanut kilpailun paine aiheuttaa monia sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, joita vastaan ihmiset käyvät päivittäistä kamppailua. Näihin yksilöiden ja perheiden kamppailuihin osallistuminen on yhteinen kansallinen tehtävämme. Yhteiskunnan todellista arvoa voidaan pitävästi mitata vain sillä, miten se suhtautuu heikosti menestyneisiin ja miten se torjuu syrjäytymisen ja puutteen syitä.

Lukuisat yhteiskunnalliset ongelmat kärjistyvät nuorten kansalaisten elämässä. Asunnottomuus, koulutuksen kapeikot, opiskeluajan taloudelliset paineet ja muut yksilöitä koskettavat yhteiskunnalliset epäkohdat ovat laajalti nuorison arkipäivää, ja ne vaikuttavat koko kansakunnan elämään pitkälle tulevaisuuteen. Ne ovat kaikkien ongelmia.

Poliittiselta päätöksenteolta 1990-luvulla vaaditaan aikaisempaakin enemmän määrätietoisuutta, tavoitteellisuutta ja kykyä yhteistyöhön. Sosialidemokraattinen puolue haluaa nostaa esiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun niitä tavoitteita, jotka kuuluvat vuosikymmenen keskeisimpiin. On todennäköistä, että vuosien mittaan eteen nousee uusia, samanveroisia haasteita, jotka on yhdessä kohdattava ja voitettava.

Tavoiteohjelma pyrkii käytännöllisyyteen ja konkreettisuuteen tehtävien määrittelyssä ja niiden ratkaisumallien etsinnässä. Se ei pyri olemaan kaikkea kattava kokonaisuus, pikemminkin puheenvuoro ja sosialidemokratian näkemys vuosikymmenemme yhteiskunnallisista kysymyksistä.

1. ENERGIAA ON SÄÄSTETTÄVÄ

Ympäristöongelmien voittaminen on keskeisin 1990-luvun yhteiskunnallinen tavoite. Ongelmat ovat ihmisten synnyttämiä. Ihmisten on ne myös ratkaistava. Ympäristönsuojelun kestävät ratkaisut edellyttävät yksityistä ja yhteistä tahtoa luopua yli luonnon sietokyvyn menevästä kulutuksesta.

Tehokas ympäristönsuojelu on yhä pahemmassa ristiriidassa lyhytnäköisen voitontavoittelun kanssa. Samalla ihmiset tuntevat lisääntyvää yhteisvastuuta tulevaisuudestaan osana luontoa, samoin kuin huolta omasta vaikutusvallastaan. Ihmisten demokraattisiin oikeuksiin perustuvan ympäristönsuojelun vaikutusvaltaa on vahvistettava selvästi yli hallitsemattomien markkinavoimien.

Ympäristölle merkittävään energiansäästöön voidaan päästä hyvinvoinnista kohtuuttomasti tinkimättä. Maailmanlaajuisesti se edellyttää sotateknologiaan käytettävien voimavarojen suuntaamista ympäristöystävällisten tuotantomenetelmien ja kulutustottumusten luomiseen. Myös Suomessa on hyödynnettävä meille luonteenomaisia energiansäästämisen muotoja.

Sitä mukaan kuin halvan energian järjestelmät osoittautuvat luonnon ja ympäristön kannalta kestämättömiksi tarvitaan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta arvioida energian hintoja uudelleen.

Ympäristömme tila, erityisesti metsiemme uhkakuvat vaativat kotimaista ja varsinkin kansainvälistä yhteistyötä. Tärkeimpiä yhteistyösuuntia ovat naapurimaat, erityisesti Neuvostoliitto, mutta myös Keski-Eurooppa. Näillä alueilla on kysymys sekä kaukosaastuttamisen välittömästä lopettamisesta että ympäristöä tuhoavan tuotantorakenteen uusimisesta.

Mittavien ympäristötuhojen korjaaminen vaatii huomattavia pääomia. Taloudellinen kasvu tulee ohjata tasolle, joka mahdollistaa ympäristönsuojeluun suunnattavien investointien ja tutkimustoiminnan moninkertaistamisen. Samalla on suunniteltava tuotanto, kulutus ja suojelunormit siten, ettemme itse aiheuta jatkuvasti uusia ympäristöongelmia.

  1. Ympäristön tilan kohentamiseksi on kohdistettava nykyistä enemmän voimavaroja ympäristön tilan tutkimukseen ja luontoa säästävän teknologian kehittämiseen. Erityisesti painoa tulee asettaa metsien suojeluun ja ympäristöystävälliseen liikennepolitiikkaan.

  2. On välttämätöntä vähentää yhä uutta energiantuotantoa vaativaa kulutusta ja tuotantoa. Kotimaisin toimin ja kansainvälisin sopimuksin on ryhdyttävä nopeisiin säästötoimiin - mm arvioimalla energian hintoja uudelleen.

  3. Luotettava EKO-merkintä on otettava tuotannossa ja kulutuksessa laajalti käyttöön. Näin helpotetaan ihmisten mahdollisuuksia tehdä luonnon ja muun ympäristön kannalta kestäviä valintoja.

  4. Koko maahan on luotava tehokkaasti toimiva kierrätysverkosto, jotta raaka-aineet saadaan uudelleen käyttöön. Kierrätysverkoston yhteyteen pitää liittää myös ongelmajätteiden keruu ja niiden tuhoaminen. Kaatopaikoilla piilevät ympäristöuhat on selvitettävä ja saatettava vaarattomiksi.

  5. Ympäristörikoksiin syyllistyvät yritykset ja yhteisöt - kuten teollisuus, maatalous ja kunnat - on velvoitettava sellaisinaan vastuuseen tekemistään rikoksista. Samalla tulee tehostaa niiden valvontaa ja tiukentaa rangaistuksia rikosten vakavuuden mukaisiksi.

  6. Suomen budjettiin tulee varata määrärahaa kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan, jolla rahoitetaan ympäristönsuojeluinvestointeja sekä lähialueillamme että laajemminkin. Myös maamme kehitysyhteistyömäärärahoja tulee käyttää nykyistä enemmän vastaanottajamaiden ympäristön hyväksi.

2. LISÄÄ LAATUA YHTEISIIN PALVELUIHIN

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu kymmenien vuosien kuluessa rakennettuihin kuntien, valtion ja eri yhteisöjen tarjoamiin palveluihin. Ihmiset ovat rakentaneet omaa ja perheidensä elämää palvelujen varaan ja haluavat niitä jatkossakin mahdollisimman kattavasti, tehokkaasti ja edullisesti.

Yhteisiä palveluja on voitava uudistaa ihmisten tarpeiden mukaisesti. Palvelujen puutteet eivät johdu ainoastaan palvelujen vähäisestä määrästä. Nykyisiäkään voimavaroja ei käytetä riittävän tehokkaasti. On uskallettava arvioida uudelleen hallinnollisia rajoituksia ja itseisarvoista sektoriajattelua ja luopua vanhoillisista toiminnoista ja rakenteista.

Palvelujen laajentamiseen käytettävät voimavarat, kuten verotulot, ovat rajalliset eikä laaja maksullisuus sovi tasa-arvoisiin perushyvinvoinnin palveluihin. Siksi on parannettava palveluja muilla keinoin.

Hyvinvointipalvelujen parantamisen perusedellytys on palveluja tuottavan henkilöstön ja niitä käyttävien ihmisten yhteistyö. Palvelujen tarvitsijat tietävät, mitä pitää tehdä -palvelujen tuottajat puolestaan, miten. Tarvitaan sekä nykyistä toimivampaa työyhteisödemokratiaa että vaikutusvaltaisempaa käyttäjädemokratiaa. Tarvitaan myös tilaa palvelujen käyttäjien luovuudelle ja aloitteellisuudelle.

Yhteisiä palveluja tuotetaan yhä enemmän kunnissa ihmisten lähipiirissä. Tämä antaa hyvät mahdollisuudet poistaa palveluja nykyisin rasittavaa byrokraattisuutta. Samalla se velvoittaa kuntia yhä parempaan työnantajapolitiikkaan, jotta ne pystyvät kilpailemaan palvelujen tarvitsemasta henkilöstöstä muiden alojen kanssa.

  1. Kunnilla ja valtiolla on erityinen vastuu sosiaalitoimen, terveyshuollon ja koulutuksen peruspalveluista ja keskeisistä erityispalveluista. Yhteisten palvelujen käytännön järjestämisessä voidaan vakiintuneille yhteisöille ja järjestöille antaa nykyistä laajempia mahdollisuuksia, etenkin uusien palvelumuotojen kokeiluvaiheissa.

  2. Yksityisten ihmisten ja heidän muodostamiensa pienyhteisöjen vapaaehtoista osallistumista palvelutuotantoon tulee voida lisätä. Säästyneet voimavarat pitää suunnata yhteisten palvelujen parantamiseen kouluttamalla henkilöstöä työvoimapulan rasittamiin palvelutehtäviin.

3. HUOLENPIDOSTA JA OPISKELUSTA KORVAUS

Tekninen kehitys muuttaa koko ajan työtehtävien sisältöjä ja luo uusia ammatteja, mutta perinteisellä palkkatyöllä luodaan edelleenkin hyvinvointimme perusta. Samalla käsityksemme työstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä laajenee. Hyvinvoinnin rakentamiselle tärkeätä työtä tehdään muuallakin kuin totutussa työnantajien ja työntekijöiden välisessä palkkasuhteessa.

Yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää on sellainen kotona tehtävä, usein naisten vastuulla oleva hoiva- ja hoitotyö, josta ei makseta mitään korvausta. Sama koskee ammattiin valmistavaa aikuisopiskelua, joka voi viedä työelämän muutoksissa paljon aikaa parhaasta työiästä.

  1. Kotona tehtävän hoivatyön, pitkäaikaissairaiden ja vanhusten hoitotyön sekä ammattiin tähtäävän aikuisopiskelun ajalta maksettava korvaus on saatava joustavasti elämäntilanteiden muutosten mukaan kuukausittain ja laskettava mukaan eläkekertymään.

  2. Miehiä on rohkaistava ottamaan vastuuta kotona tehtävästä hoiva- ja hoitotyöstä. Esimerkiksi asennekasvatus ja isille osoitetut vanhempainloman jatkoajat toimivat tähän suuntaan.

4. VIIHTYISÄMPÄÄN TYÖYMPÄRISTÖÖN

Suomalaista työelämää leimaavat 1990-luvulla aiempaa vähäisempi työvoiman tarjonta, kansainvälisen kehityksen monet paineet, töiden entistä voimakkaampi erilaistuminen ja tasa-arvovaatimusten nousu yhä keskeisemmälle sijalle työehdoista päätettäessä.

Työsuhteen turva ei ole itsestäänselvyys. Työpaikkojen omistussuhteiden muutokset, teknologinen murros ja kansainvälisen kilpailun koveneminen aiheuttavat huolta ja epävarmuutta.

Työtehtävät jakautuvat edelleen siten, että hyvin toimeentulevat menestyvät kovalla työllä ja kouluttautumalla uudelleen. Ellemme pysty kehitystä tasoittamaan, joutuvat muut hankkimaan elantonsa tässä muutosten paineessa satunnaisilla, osa-aikaisilla ja ylipäätään epävarmoilla työsuhteilla.

Sukupuolen mukaan kahtia jakautuneet työmarkkinat heijastuvat myös palkkatyön arvostuksessa. Suomessa naisten asema työelämässä on vahva, mutta naisten palkkaus on huonompi kuin miesten. Miesten ja naisten tuloerot ovat Suomessa Pohjoismaiden suurimmat. Naisten keskimääräinen tuntiansio on ollut 77 % miesten tuntiansiosta vuodesta 1982 lähtien.

Sosialidemokraattisen puolueen ja ammattiyhdistysliikkeen yhteistyöllä on saatu hyvälle alulle palkansaajien edustus yritysten hallinnossa. Liikkeelle on lähdetty myös henkilöstörahastojen perustamisessa. Työpaikkojen valtajärjestelmät perustuvat kuitenkin edelleen pääoman valtaan yli ihmisten demokraattisten oikeuksien.

Ympäristökysymykset ja luonnonsuojelu ovat nousseet yhteiskunnallisessa uudistustyössä laajalti keskeisimmiksi asioiksi. Liian vähäiselle huomiolle ovat jääneet sitävastoin työelämään ja työyhteisöihin liittyvät ympäristöpoliittiset vaatimukset.

Ympäristökysymysten ohella merkittävimpiin palkansaajien uudistustavoitteisiin kuuluu 1990 -luvulla työajan lyhentäminen. SDP onkin laatinut ehdotuksen ns. sapattivapaaksi, joka tarkoittaa pitkähköä yhtäjaksoista mahdollisuutta irtautua tietyksi ajaksi työelämästä. Sapattivapaan kanssa vertailukelpoinen työajan lyhennys voidaan saada aikaan myös muilla tavoilla ala- ja tarvekohtaisesti soveltaen.

  1. Palkansaajien tulee päästä irtautumaan työelämän alistussuhteesta yhdenvertaiseen yhteistyöhön ja sopimuskäytäntöön työnantajien kanssa.

  2. Työelämän ympäristökysymyksissä on tähdättävä korkeisiin luonnonsuojelutavoitteisiin sekä varsinaisilla työpaikoilla että muussa työelämään liittyvässä ympäristössä. Samalla on nostettava jo vakiintuneiden vaatimusten, kuten henkisen työsuojelun, työturvallisuuden ja yleisen viihtyisyyden tasoa. Nykyistä laajemman työympäristön olojen parantamisen pitää ulottua kaikkien palkansaajien työpaikoille.

  3. Palkansaajien tulee päästä tasavertaisesti osallisiksi työajan lyhentämisestä yhtäjaksoisella sapattivapaalla määrävuosittain tai muulla ammatti- tai henkilökohtaisesti sopivalla tavalla. Arvioitaessa sapattivapaan palkallisuutta ja palkattomuutta on otettava yhtenä keskeisenä perusteena huomioon kuntoutuksen tarve sekä työnantajalle työntekijän virkistymisestä koituva hyöty.

  4. Työ- ja vapaa-aikojen järjestelyissä tulee joustaa nykyistä enemmän myös perheiden hyväksi. Tämä edellyttää, että palkansaajien oikeuksia vaikuttaa työelämän ajankäyttöön lisätään.

  5. Sukupuolten välinen palkkauksellinen eriarvoisuus on poistettava. Saman palkan maksaminen samanarvoisesta työstä toteutuu parhaiten töitä uudelleen arvioimalla.

5. ASUNTO ON PERUSOIKEUS

Asuntotilanteemme pahimpia ongelmia ovat asuntolainojen kohtuuttoman korkea korkotaso ja liian vähäinen vuokra-asuntojen tarjonta. Etenkin pääkaupunkiseudulla ja monissa muissa asutuskeskuksissa nostaa asuntomaan kalleus lisäksi asumisen hintaa.

Vaikka asuntorakentaminen on ollut varsin vilkasta, sillä ei ole kyetty poistamaan asumisen eriarvoisuuksia. Suuri keski-ikäisten ja keski- tai suurituloisten joukko asuu hyvin, mutta hyvin asuvan enemmistön rinnalla on ahtaasti asuvien tai tyystin vailla ihmisarvoista asuntoa olevien vähemmistö.

Asumisessa ovat korostuneet myös sukupolvien väliset ristiriidat. Hyvin asuvan enemmistön lapset eivät pääse oman katon alle, koska asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä tai asuntoja ei kertakaikkiaan ole. Samanaikaisesti monet keski-ikäisten omat vanhemmat asuvat huonokuntoisissa asunnoissa, jotka eivät useinkaan vastaa vanhenevan ihmisen tarpeita.

Niinikään puhtaasti alueelliset, tulotasosta riippumattomat eroavaisuudet ovat suuret. Pääkaupunkiseudun lisäksi asumisen taso on heikko perinteisillä syrjäseuduilla ja eräissä maakuntien kasvukeskuksissa.

  1. Oikeus asuntoon on saatava omaisuuden suojan tasoisesti kansalaisten perusoikeudeksi.

  2. Kohtuuhintaisten aravavuokra-asuntojen rakentamista tulee lisätä vähintään 25 000 asuntoon vuodessa sekä tehostaa samalla voimakkaasti myös muuta kohtuuhintaista asuntotuotantoa.

  3. Asumisoikeusjärjestelmää on laajennettava yhtenäisenä koko maassa siten,että siitä muodostuu tarjontakykyinen asumisvaihtoehto omistus- ja vuokra-asuntojen väliin.

  4. Asuntolainojen korot tulee saada pysyvästi nykyistä huomattavasti alemmalle tasolle.

  5. Asuntorahastolle on varmistettava riittävät mahdollisuudet hankkia suoraan markkinoilta pääomia ja koko aravajärjestelmän rahoitus on hoidettava asuntorahaston kautta.

  6. Asuntomaan hintakehitys on saatava hallintaan ja kohtuuhintaisen tonttimaan saatavuus turvattava maapoliittista lainsäädäntöä edelleen kehittämällä sekä kuntien maapoliittista toimeliaisuutta tehostamalla.

6. ON SAATAVA OPPIA JA ONNISTUA

Ihmisen oppimisessa on tähdättävä elinkeinoelämän tarpeita, arvoja ja normeja korkeampiin päämääriin. On tavoiteltava ihmisyyden parhaimpia ominaisuuksia. Uutta oppimalla ihminen saa läpi elämänsä mahdollisuudet henkiseen kasvuun ja persoonallisuuden kehittämiseen. Koulutuksessa on kysymys koko laajan kulttuuriperinnön vaalimisesta.

Koulutuksella voidaan osaltaan toteuttaa niitä arvopäämääriä, joita olemme yhteiskunnalle asettaneet. Lasten syrjäytyminen kouluissa on estettävä korostamalla heidän tasa-arvoista ja sosiaalisista lähtökohdista riippumatonta asemaansa. Samalla on päästävä eroon oppimisen epäterveestä suorituspaineesta, joka tuottaa kouluun ja myöhemmin yhteiskuntaan alistajia ja alistettuja.

Koulutusjärjestelmämme tulee uudistaa rakenteellisesti ja sisällöllisesti kohti koko elämänkaaren kantavaa oppimisen ja onnistumisen mahdollisuutta. Tämä edellyttää koulutusmyönteistä perusasennetta, jonka kasvamista on tuettava peruskoulua edeltävästä esiopetuksesta alkaen.

Koulutuksen rakenteiden ja sisältöjen uudistamisen tulee lähteä tasa-arvoisesta peruskoulutuksesta. Yhtä tärkeää kuin perustietojen ja -taitojen antaminen kaikille lapsille, on heidän yhteiskunnallisen ja tunnepohjaisen kehityksensä tukeminen. Sisällöllisesti tulee peruskoulua uudistaa niin, että se voi soveltaa entistä monipuolisemmin erilaisia oppimismenetelmiä.

Kotien ja koulun välisestä yhteistyöstä on paljon myönteisiä kokemuksia. Yhteistyön merkitys lisääntyy vielä, kun koulun vaatimukset ja mahdollisuudet monipuolistuvat ja valinnat siten vaikeutuvat.

Peruskoulun jälkeinen koulutus tulee 1990-luvulla uudelleen arvioitavaksi. Jokaisen nuoren on saatava sellainen kansalaissivistys, jonka avulla hän pystyy hahmottamaan yhteiskunnan nopeita muutoksia ja etsimään vastauksia aikamme suuriin haasteisiin sekä arvioimaan tehtyjen ratkaisujen seurauksia.

Nuorisoasteen koulutuksessa on pystyttävä myös antamaan riittävät valmiudet hankkia tarvittavaa pätevää ammattikoulutusta muuttumassa työelämässä sekä/tai riittävä pohja korkeakouluopinnoille. Siksi yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen rajaa on madallettava ja lähdettävä monipuolisten kokeilujen avulla kohti uutta nuorisokoulua.

Aikuisiässä tulevat koulutus ja työelämä tulevaisuudessa vuorottelemaan. Ammatista toiseen siirtyminen sekä jatko- ja täydennyskoulutus tulee mahdollistaa joustavaksi pätevyysvaatimuksia kehittämällä. Oikeus aikuiskoulutukseen tulee mahdollistaa myös taloudellisesti.

  1. Peruskoulun asemaa koulutusjärjestelmämme kivijalkana on vahvistettava. On huolehdittava siitä, että peruskoulu uudistuu koko ajan ihmisten ja yhteiskunnan vaatimusten mukaisesti.

  2. Ammatillisten koulujen ja lukion oppisisältöjä on kehitettävä siten, että keskiasteen koulutus yhtenäistyy asteittain nuorisokouluksi. Nuoria on kannustettava tekemään omien taipumustensa mukaisia valintoja eikä esimerkiksi sukupuoliroolien asettamien odotusten mukaisia päätöksiä.

  3. Työelämän vaatimusten kasvu ja kansainvälistyminen edellyttävät ammatillisen koulutuksen kehittämistä portaittaiseksi korkeakoulu-tasoisiin opintoihin saakka.

  4. Samalla kun turvataan valtakunnallisesti tieteellisen tutkimuksen korkea taso on tuettava maakuntia niiden pyrkimyksissä saada luontevaa korkeakoulutoimintaa omille alueilleen.

  5. Aikuiskoulutus on laajennettava koko elämän pituiseksi mahdollisuudeksi sekä sisällöllisesti että taloudellisesti.

  6. Lasten ja nuorten kotien sekä koko kouluyhteisön vuorovaikutusta on lisättävä luontevan sitoutumisen lujittamiseksi yhdessä sovitun koulutuksen päämääriin.

  7. Omatoimiselle kouluttautumiselle on kehitettävä mahdollisuudet tulla laajemmaksi vaihtoehdoksi yhä lisääntyvän vapaa-ajan vietossa.

7. ELINTARVIKKEIDEN HINNAT HALVEMMIKSI

Elintarvikkeiden hintataso on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna korkea ja valikoima liian suppea. Alan teollisuus ja kauppa pyrkivät jatkamaan keskittymistään, mikä edelleen vähentää mahdollisuuksia kääntää kuluttaja- ja hintapolitiikkaa ihmisten etujen mukaiseksi.

Elintarvikkeiden hintojen alentamista ja valikoimien monipuolistamista estävät ennen muuta keinotekoinen tuontisuoja, terveellisten elintarvikkeiden kilpailunrajoitusmaksut, alan teollisuuden ja kaupan olematon kilpailu sekä monien elintarvikkeiden liikevaihtovero.

Samalla kun hintataso on kohtuuttoman korkea, elintarvikkeiden laadun valvonnassa on edelleen puutteita. Oikeus kunnollisiin elintarvikkeisiin edellyttää, että tarjolle turvataan ympäristön kannalta vaarattomia sekä terveellisiä ja kestäviä tuotteita.

  1. Valmiiden elintarvikkeiden alan teollisuuden raaka-aineiden tuontia Suomeen tulee vapauttaa rajoituksista. Samalla on varmistuttava siitä, että halvemmat tuontitarvikkeet johtavat myös alempiin kuluttajahintoihin.

  2. Valtion tulee lopettaa epäterveellisiä elintarvikkeita suosiva verotus, hinnoittelu ja muu vastaava tuki.

  3. Ihmisten päivittäisessä elämässä tarvitsemien elintarvikkeiden - kuten perusravinnon ja välttämättömien vaatteiden - liikevaihtoveroa on kevennettävä.

  4. Elintarviketeollisuuden ja -kaupan kilpailua on edistettävä nykyistä vahvemmin. Alueellisen ja paikallisen elintarviketeollisuuden toimintaedellytyksiä on varmistettava ja laajennettava. Alkutuotannossa syntyvien elintarvikkeiden markkinointia mahdollisimman suoraan kuluttajille tulee edistää ja poistaa hintoja nostavat turhat väliportaat.

  5. Mahdollisin rajoituksin suojeltakoon kuluttajia eikä yrityksiä, jotka estävät kilpailua elintarvikkeiden valmistuksessa ja jakelussa.

8. DEMOKRATIA EDELLYTTÄÄ TASA-ARVOA

1990-luvun keskeinen kysymys on sukupuolten välinen tasa-arvo. Eriarvoisuus sukupuolten välillä näkyy naisten heikompana palkkauksena, huonompina uralla etenemismahdollisuuksina sekä naisten huomattavasti heikompana edustuksena poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa. Kuitenkin naiset muodostavat puolet kansasta, yli puolet palkansaajaväestöstä ja naisten koulutustaso on nuoremmissa ikäluokissa jopa parempi kuin miesten.

Asenteiden ohella naisten mahdollisuuksia osallistua ja edetä urallaan kaventaa lastenhoitovastuun jääminen perheissä ensisijaisesti naisten tehtäväksi.

Sukupuolten välisessä tasa-arvoisuudessa on kysymys demokratian toteutumisesta. Eriarvoisuudesta tasavertaisuuteen päästään vaikuttamalla asenteisiin, luomalla uusia menetelmiä naisten "varjopalkan" poistamiseksi ja valitsemalla naisia välillisesti valittuihin edustuksellisiin elimiin esim. valtion komiteoihin.

  1. Ryhdytään järjestelmälliseen työhön naisten aseman parantamiseksi työelämässä. Työnarviointimenetelmä on tällä hetkellä keskeisin keino sama palkka samanarvoisesta työstä -tavoitteen saavuttamiseksi. Valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen on yhteistyössä laadittava toimenpideohjelma, jolla sukupuolten väliset palkkaerot poistetaan vuoteen 1995 mennessä.

  2. Päätöksenteossa ja valmistelussa on oltava mukana tasavertaisesti sekä miesten että naisten näkökulmat. Naisia ja miehiä on voitava valita yhteistyössä 50-50 %:n suhteessa erilaisiin välillisesti valittuihin päätöksenteko- ja valmisteluelimiin.

  3. Yhteiskunnassa vallitsevaa sukupuoliroolijakoa tulee mm. kouluissa tapahtuvan opetuksen ja kasvatuksen kautta purkaa. Miehiä on kannustettava päiväkotien ja koulujen kasvatustyöhön parantamalla alan arvostusta mm. palkkauksellisin keinoin. Perheiden sisäistä työnjakoa on muutettava rohkaisemalla myös perhepoliittisin keinoin miehiä ottamaan vastuuta lasten hoidosta.

(ohj/2)