SDP

KOHTI TÄYSTYÖLLISYYTTÄ

Sisällysluettelo

Johdanto
Työllisyyden näköalat 1980-luvulla
Työttömyys on kansainvälinen ongelma
Talouspolitiikan tuettava työllisyyttä
Teollisuuteen ja palveluihin uusia työpaikkoja
Maaseudun elinvoima turvattava
Nuorille työtä ja koulutusta
Työllisyys ja työajan lyhentäminen
Hallittuun teknologiseen kehitykseen
Koulutusta uudistettava ja lisättävä
Työvoimapolitiikkaa tehostettava
Pitkäaikaistyöttömyyden ongelmiin paneuduttava
Erityispalveluja työrajoitteisille
Työttömien toimeentuloturvaa kohennettava
Työllisyysongelmat ratkaistavissa
LIITTEET

KOHTI TÄYSTYÖLLISYYTTÄ

Hyväksytty Puolueneuvoston kokouksessa 18.11.1982

JOHDANTO

Sosialidemokraattisen puolueen kesällä 1981 Porissa pidetty puoluekokous hyväksyi seuraavan kannanoton

"Täystyöllisyyden asettaminen politiikan tavoitteeksi kuuluu sosialidemokratian keskeisiin periaatteisiin. Lähtökohtana on ihmisen luovuttamaton oikeus mielekkääseen ja ihmisarvoiseen työhön sekä riittävään toimeentuloon. Tämä periaate on sosialidemokraattisen ja porvarillisen yhteiskunta- ja ihmiskäsityksen tärkeimpiä erottavia tekijöitä. Porvarillisen talouspolitiikan periaatteisiin kuuluu nähdä työvoima vain yhtenä tuotannon tekijänä, jonka arvo mitataan sen tuottaman taloudellisen hyödyn perusteella, ilman että siihen sisältyvää inhimillistä elementtiä pidettäisiin tärkeänä.

Puoluekokous toteaa, ettei hallitusmuodon 6 § 2 momentin säädös kansalaisten! oikeudesta työhön ole toteutunut tyydyttävällä tavalla. Ponnisteluja kohti täystyöllisyyttä on jatkettava ja voimistettava.

Puoluekokous yhtyy käsitykseen, että täystyöllisyydestä on puhuttu lähinnä periaatteellisella ja julistuksellisella tasolla, ilman että huomiota olisi riittävästi kiinnitetty käytännön ratkaisujen etsimiseen."

Kansainvälisen talouden erittäin vaikean tilan johdosta on työllisyyden hoito Suomen kaltaisessa pienessä, ulkomaankaupasta hyvin suuressa määrin riippuvassa maassa erittäin vaikeaa. Työttömyysluvut ovat jatkuvasti pysytelleet korkeina. Sellaista käännettä, joka paranevien suhdanteiden myötä toisi muutoksen tähän tilanteeseen, ei ole näköpiirissä. Ponnistelut kohti parempaa työllisyyttä ja niiden tuloksena täystyöllisyyden saavuttaminen edellyttävät kansan laajaa ja voimakasta tukea sekä eri kansalaispiirien johdonmukaista ja suunnitelmallista yhteistyötä.

Työvoimaministeriö julkaisee kuukausittain työllisyyskatsauksen, joka ilmoittaa työttömien työnhakijoiden määrän kunkin kuukauden viimeisenä päivänä sekä näiden suhteellisen osuuden koko työvoimasta prosenteissa ilmaistuna työttömyysasteena.

Tästä tilastointijärjestelmästä osittain johtuu, että jonkin verran työttömiä työnhakijoita tulee aina olemaan rekisteröityinä työvoimatoimistoissa. Tällaisia ovat mm. työpaikkaa paikkakunnalle muuton vuoksi hakevat, opintonsa päättäneet nuoret, lasten kouluun menon vuoksi takaisin työmarkkinoille hakeutuvat kotiäidit, edellisen työpaikkansa syystä tai toisesta jättäneet ja niiden edelleen.

Tehokasta työllisyyspolitiikkaa on samanaikaisesti voitava harjoittaa sekä pitkälle että lyhyelle aikavälille mitoitettuna. Toisaalta on aikaansaatava sellaiset yhteiskunnalliset olosuhteet, joille on ominaista mahdollisimman korkea työllisyys, toisaalta on voitava nopeasti ja riittävän laaja-alaisesti vaikuttavin toimin auttaa kunakin hetkenä työttöminä olevia kansalaisia. Työttömillä ei ole velvollisuutta eikä mahdollisuuttakaan odottaa vasta vuosien kuluttua toteutuvaa tilanteen korjaantumista.

Tämän ohjelman tarkoituksena on osoittaa käytännön suuntaviivat ja toimintalinja sosialidemokraattiselle työllisyyspolitiikalle pohjaksi suunnitelmille ja ohjeeksi päättäjille.

TYÖLLISYYDEN NÄKÖALAT 1980-LUVULLA

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue pyrkii luomaan maastamme turvallisen, elinkykyisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus työhön. Tämän turvaaminen on yhteiskunnan keskeisin velvollisuus. Täystyöllisyystavoitteesta ei saa luopua hitaankaan taloudellisen kasvun vallitessa. Väestötekijöiden kannalta 1980-luku on otollista aikaa yhteiskuntamme rakentamiseksi entistä paremmaksi.

Suomalaisen yhteiskunnan tärkeä suhteellinen etu on sen nuorekkuus. Ikärakenteemme on useimpiin teollisuusmaihin verrattuna nuori, ja varsinkin nuoret ikäluokat ovat suurelta osin hyvin koulutettuja. Tuotantokoneistomme on mm. metsäteollisuudessa ja metalliteollisuudessa pääosiltaan nykyaikaista ja asuntokantamme uutta.

Vahva sitoutuminen kansainväliseen työnjakoon tarjoaa periaatteessa hyvät mahdollisuudet työvoimamme järkiperäiseen ja täystehoiseen käyttöön. Samalla se asettaa myös kovat vaatimukset talous- ja muun yhteiskuntapolitiikkamme sisällölle. Tavaroiden ja palvelusten kysynnän muutokset sekä tuotantomenetelmien uudistukset muokkaavat työtehtäviä ja ammatteja.

Vuosikymmenen aikana työmarkkinoille tulevien nuorten, sieltä poistuvien vanhempien Ikäluokkien ja työmarkkinoilla työpaikkaa tai ammattia vaihtavien henkilöiden määrä nousee satoihin tuhansiin. Koko valtavan muutoksen pitäisi toteutua tuotannon kannalta tehokkaasti ja työvoiman kannalta turvallisesti.

Koulusta ja kotitaloustyöstä pyrkii maamme työmarkkinoille vuosittain noin 70 000 henkeä. Eläkkeelle siirtyy vastaavasti lähes 50 000. Kokemuspiiriltään, koulutukseltaan Ja valmiuksiltaan nämä ryhmät ovat hyvin erilaisia. Suurin osa työmarkkinoille tulijoista on saanut ammatillisen koulutuksen, kun taas työpaikkaa vaihtavat ovat harjaantuneet pääasiassa käytännön työtehtävissä. Siirtymät työmarkkinoilla aiheuttavat sitä vähemmän työttömyyttä ja muita häiriöltä, mitä parempia valmiuksia ihmiset voivat oppilaitoksista Ja työelämästä saada.

1980-luvulla uutena tekijänä on otettava huomioon myös se, että näkyvää työttömyyttä vähentävä Ruotsiin muutto on oleellisesti hidastunut. Muun muassa Ruotsin huonontuneen taloudellisen tilanteen takia paine paluumuuttoon on voimakkaasti kasvanut. Tämä lisää osaltaan työllisyyden hoidolle asetettavia vaatimuksia. Oikeus työhön koskee yhtä lailla myös kotimaahan palaavia ulkosuomalaisia.

Ennusteiden mukaan materiaalituotantoon välittömästi osallistuvan työvoiman määrä on vähenemässä, jollei teollisuutta pystytä voimakkaasti laajentamaan ja monipuolistamaan. Vastaavasti erilaisiin materiaalituotantoa avustaviin tai muihin yhteiskunnallisiin palvelutoimintoihin osallistuvan työvoiman määrä on kasvamassa. Suomi on muiden teollisuusmaiden mukana siirtymässä entistä selvemmin palveluja informaatioyhteiskunnan suuntaan.

Muutoksen voimakkuus samoin kuin se seikka, miten lisäykset ja vähennykset vastaavat toisiaan, riippuu taloudellisen kasvun voimakkuudesta, ansiokehityksestä, työmarkkinoiden toimivuudesta, asuntojen saatavuudesta, koulutuksen suuntautumisesta sekä mahdollisuuksista rahoittaa eri toimintoja.| Aktiivisten työvoiman kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien toimenpiteiden merkitys korostuu.

Taloudellisen kasvun ollessa hidasta ei työvoiman kokonaiskysyntä lisäänny riittävästi. Työvoiman vajaakäyttöisyys ja työttömyys yleistyvät. Monissa teollisuusmaissa työttömyysaste on vakiintumassa 10 prosentin tienoille. Nuorien työttömyys on moninkertainen keski-ikäisiin ryhmiin nähden. Kaikissa teollisuusmaissa työttömyyden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat tulevat kärjistyneimpinä esiin taantuvien asutuskeskusten kouluttamattomien nuorten keskuudessa.

Nopeakaan taloudellinen kasvu ei ole tuonut ratkaisua työttömyysongelmiin, kuten viimeaikainen kehitys on osoittanut. Työttömyys koskee ennen kaikkea vanhoja ikäluokkia, kouluttamattomia nuoria sekä työrajoitteisia. Tämän lisäksi rakenteellista työttömyytä esiintyy alueellisena kehitysalueilla ja taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla.

Työllisten lukumäärä on tällä hetkellä maassamme hyvin korkea. Tästä huolimatta työttömien määrä on pysynyt suurena. Eteneminen kohti täystyöllisyyttä vaatii tämän noin 100 000 hengen "perustyöttömyyden" murtamista. Tehokas työllisyyspolitiikka edellyttää näin ollen talouspolitiikan ohella monia alue- ja työvoimapoliittisesti oikein kohdennettuja toimenpiteitä.

TYÖTTÖMYYS ON KANSAINVÄLINEN ONGELMA

Lähes kaikissa teollistuneissa markkinatalousmaissa työttömyys on viime vuosina jatkuvasti lisääntynyt. OECD-alueella työttömien määrä on noussut yli 30 miljoonan. Yksin Euroopassa työttömiä on lähes 20 miljoonaa. Samalla on tultu yhä epätietoisemmiksi työttömyyden tehokkaista torjuntakeinoista.

Taloudellisen kasvun ja työllisyyden lisääntymisen välillä on edelleen selvä yhteys. Keinoja taloudellisen kasvun vauhdittamiseksi ei ole kuitenkaan löydetty. Lisäksi ongelmana on nopea inflaatio, joka 1950-ja 1960-luvun kokemuksista poiketen näyttää olevan vallitsevana myös hitaan kasvun olosuhteissa.

Kaikkien kansainväliseen työnjaksoon osallistuvien |maiden kannalta olisi edullista, että työnjako toteutuisi mahdollisimman tasapuolisesti. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Syynä ovat nykyiset kansainväliset valtarakenteet. Päätöksentekoa hallitsevat edelleenkin monikansalliset yritykset. Ne tekevät päätöksiä muista piittaamatta. Samalla eräissä maissa on nostamassa päätään kansainvälistä taloudellista yhteistyötä estävä politiikka. Tällä tavoin lisätään työttömyyttä.

Kansainvälisen talouden sekava tilanne ilmenee kaikkein pelkistetyimpänä valuutta- ja pääomamarkkinoilla sekä erilaisina kaupan esteinä, joilla työttömyysongelmia voidaan korkeintaan siirtää maasta toiseen.

Suomi ei voi juurikaan vaikuttaa kansainvälisen talouden valtavirtoihin. Oman työllisyyspolitiikkamme tehtävänä on tästä huolimatta pyrkiä saavuttamaan ja ylläpitämään täystyöllisyys maassamme.

Vaikka täystyöllisyystilanteesta ollaan tällä hetkellä kaukana, Suomi on kuitenkin onnistunut talous- ja työllisyyspolitiikassaan useita muita maita paremmin. Keskeisenä tekijänä tähän on ollut se, että meidän on ollut mahdollista Suomen ja Neuvostoliiton välisen kaupan ja tiiviin taloudellisen kanssakäymisen avulla helpottaa meille muualta kansainvälisestä taloudesta koituvia vaikauksia. Sosialidemokraatit katsovat, että Suomen ja Neuvostoliiton välistä taloudellista kanssakäymistä on edelleen lisättävä ja monipuolistettava. Tällä tavoin voidaan merkittävästi edesauttaa työttömyyden vähentämistä.

TALOUSPOLITIIKAN TUETTAVA TYÖLLISYYTTÄ

Kaikki talouspoliittiset toimenpiteet, jotka vaikuttavat tuotantoon, vaikuttavat myös työllisyyteen. Työttömyyden torjuminen liittyy näin ollen läheisesti talouspolitiikkaan ja talouspolitiikan eri tavoitteiden tärkeysjärjestykseen.

Suomen korkea työttömyys johtuu ennen kaikkea siitä, että öljykriisin ja sitä seuranneen hitaan talouskasvun aiheuttamia menetyksiä ei ole pystytty korjaamaan. Öljykriisiä seuranneina vuosina työttömyys nousi uudelle tasolle.

Täystyöllisyys on asetettava talouspolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Tuotannon kasvulla on työllisyyden hoidossa keskeinen merkitys. Sitä tulee tukea talouspolitiikan, joka pitää inflaation kurissa ja tasaa suhdanteita sekä edistää maan eri alueiden tasapainoista kehittämistä. Lähivuosien talouspolitiikassa on määrätietoisin ottein painettava inflaatio pysyvästi kilpailijamaiden inflaatiota selvästi hitaammaksi. Tämä edellyttää mm. oikein suunnattua ja mitoitettua tulopolitiikkaa, joustavaa valuuttakurssipolitiikkaa ja erilaisten inflaatiota ja inflaatio-odotuksia ylläpitävien rakenteellisten tekijöiden purkamista. Näin luotavaa taloudellista liikkumatilaa on määrätietoisesti käytettävä työllisyyden parantamiseksi.

Myös veropolitiikan on suosittava työvoiman käyttöä. Tämän vuoksi palkkaperusteisia sosiaaliturvamaksuja on siirrettävä muulla tavoin rahoitettavaksi. Yritysverotusta on uudistettava niin, että työn ja pääoman kustannussuhde muuttuu työllisyyttä suosivaan suuntaan. Erityisesti pienyritysten toimintaedellytyksiä on parannettava myös verotuksellisin keinoin.

Elinkeinoelämää julkisin varoin tuettaessa on etualalle asetettava täystyöllisyystavoitteen lisäksi työllistämisvelvoite. Tukea on suunnattava nykyistä määrätietoisemmin sellaisen tuotannon ja elinkeinotoiminnan vahvistamiseen, jossa kansalaisten korkea yleissivistys ja ammatillinen osaaminen voidaan parhaiten hyödyntää. Tärkeimmän tuotantovoimamme, kansalaisten tieto-taito -pääoman, on oltava ensisijaisena lähtökohtana maamme tuotannon ja elinkeinoelämän tulevaa kehitystä hahmoteltaessa.

TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN UUSIA TYÖPAIKKOJA

Täystyöllisyyden saavuttamisen lähtökohtana on kehittyvä, kannattava ja kilpailukykyinen teollisuus. Sen vuoksi tavoitteena on oltava se, että teollisuus voi edelleen lisätä työpaikkoja. Edessämme on uusteollistumisen aikakausi.

Varsinkin maamme pienet ja keskisuuret yritykset ovat merkittäviä työllistäjiä, ja ne voivat edelleen lisätä työtilaisuuksia. Ideointikykyistä ja työvaltaista pienyritteliäisyyttä on rohkaistava. Pienyritysten toimintaedellytyksiä on parannettava ja niiden riippumattomuutta suuryrityksistä vahvistettava.

Myös yrittäjäkoulutusta on laajennettava ja tehostettava. Sen kautta on mahdollista luoda runsaasti uusia työpaikkoja. Tuotekehitystä, markkinointia ja yrittäjien ammattitaitoa on parannettava.

Pienyrittäjien asemaa on vaikeuttanut yritystoiminnan keskittyminen. Lisäksi yritysten välisten sopimusten ehdot ovat usein olleet kohtuuttomia. Tästä syystä on tarpeellista, että lakisääteinen yrittäjänsuoja toteutetaan pikaisesti.

Paikalliseen omatoimisuuteen ja pienyhteisöihin perustuvalle yritys- ja osuustoiminnalle on luotava maassamme riittävät toimintaedellytykset.

Vaikka teollisuuteen syntyykin uusia työpaikkoja, niitä samanaikaisesti myös vähenee sieltä. Tähän on syynä rationalistointi ja nopeasti etenevä automaatio. Vastaavanlaisia kokemuksia on ollut kaikissa teollisuusmaissa. Myös eräitä aiemmin suoranaisesti teollisuuteen kuuluneita toimintoja on siirtymässä kaupallisten teollisuuspalvelujen puolelle. Tällaisia toimintoja ovat mm. suunnittelu-, kuljetus-, siivous-, vartiointi- yms. tehtävät, joita suoritetaan entistä enemmän teollisuuden ulkopuolisin voimin.

Laajeneva ja toimintakykyinen teollisuus luo kansantalouteen liikkumatilaa, jonka turvin uusien työpaikkojen aikaansaaminen on mahdollista.

Uusia työpaikkoja on mahdollista aikaansaada monilla palvelualoilla. Varsinkin erilaiset vapaa-ajan toimintaan liittyvät palvelut mm. matkailu- ja ravitsemusalalla ovat nopeasti lisääntymässä.

Sitä vastoin kaupan ja pankkitoiminnan työpaikat ovat automaation ja rationalisoinnin vuoksi vähentymässä. Tällainen kehitys on saatava hallintaan, jotta se ei entisestään vaikeuttaisi työllisyystilannetta.

Erityisesti viime vuosina itsepalvelut ovat lisääntyneet, mikä on merkinnyt palvelutason alenemista. Polttoaineiden jakelu on hyvä esimerkki. Tämän vuoksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla palvelujen saatavuus voidaan edelleen turvata sitä haluaville. Samalla luodaan näille aloille lukuisia pysyviä työpaikkoja.

Myös julkisten palvelujen lisääminen on tarpeen. Julkisen sektorin mahdollisuudet lisätä työpaikkoja perustuvat toisaalta koko yhteiskunnan tarpeisiin. Onhan hyvin toimiva julkinen sektori elintärkeä paitsi kansalaisten myös elinkeinoelämän kannalta.

Julkisten palvelujen parantamista tarvitaan mm. lastenhoidon, terveydenhuollon, koulutoimen, tutkimuksen, vanhustenhuollon, liikenteen, tietoliikenteen sekä järjestys- ja turvallisuuspalvelujen aloilla. Yhteiskunnalle on taloudellisestikin edullista huolehtia näistä tehtävistä. Ympäristönsuojelu vaatii tehostamista, jolloin sillä on merkitystä myös työllisyyden kannalta.

On välttämätöntä, että keskeisiä julkisia palveluja voidaan kehittää hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Näiden suunnitelmien perusteella julkiselle sektorille tarvitaan vuosikymmenen aikana runsaat 100 000 uutta työpaikkaa. Tämä edellyttää, että uusien työpaikkojen vaatima rahoitus pystytään turvaamaan.

Tieverkoston kehittämisestä on huolehdittava ja sen kunnossapitoa on tehostettava. Rautateiden perusparannuksia on lisättävä ja sähköistämistä laajennettava. Myös tietoliikenteen investointeja lisäämällä voidaan luoda työpaikkoja. Investointitoiminnalla on tuettava kotimaista laite- ja komponenttituotantoa.

Työllisyyden ylläpitäminen tasaisena edellyttää myös, että julkiset investoinnit ajoitetaan suhdannepoliittisesti oikein. Varsinkin kuntien investoinnit on saatava nykyistä paremmin suhdannepoliittisen säätelyn piiriin.

Valtion laitokset ja yritykset ovat yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta tärkeitä. Sen vuoksi niiden toimintaedellytyksistä on huolehdittava ja työllistämismahdollisuudet on turvattava.

Julkisten palvelujen lisäämisen vaatima rahoitus voidaan ensisijaisesti turvata tuotannon ja reaalitulojen kasvua tukevalla talouspolitiikalla. Tämä edellyttää tehokasta ja oikein ajoitettua j suhdannepolitiikkaa, jonka välineenä joustavalla vero-, maksu- ja lainapolitiikalla on tärkeä merkitys. Myös sellaisina aikoina, jolloin taloudellinen kasvu on hidasta tai sitä ei ole lainkaan, työllisyys ja julkiset palvelut on voitava turvata. Tällöin vaaditaan uudelleenjärjestelyjä tulonjakopolitiikassa ja uhrauksia niiltä, joiden työllisyys on turvattu.

MAASEUDUN ELINVOIMA TURVATTAVA

Maaseudun väestön väheneminen on aiheuttanut ensisijaisesti maa- ja metsätalouden koneellistumisesta ja rationalisoinnista. Ihmistyötä on korvattu koneilla ja kemikaaleilla. Ihmisiä on tarvittu yhä vähemmän tuotannossa, ja myös sivuansiomahdollisuudet ovat vähentyneet.

Maaseudun tärkeä tehtävä on huolehtia maamme elintarvikkeiden tuotannosta ja puuraaka-aineen hankinnasta. Maaseudun elinvoima on sen vuoksi välttämätöntä turvata.

Elinvoimainen maaseutu tarvitsee ennen kaikkea työtä. Uusien työpaikkojen luominen, maatalouden tuotannon monipuolistaminen ja erityisesti nuorten työikäisten toimeentulomahdollisuuksien lisääminen ovat ensisijaisia toimia maaseudulla. Maaseudun elinkeinorakennetta tulee kehittää myös mm. teollistamisen, matkailun, loma-asutuksen, kalastuksen ja maataloustuotannon erikoistumisen avulla.

Metsävarojen lisäämiseksi on laadittava metsänparannustöiden lisäys- ja rahoitusohjelma. Näin voidaan varmistaa kohtuuhintaisen puuraaka-aineen riittävyys ja saanti tehtaille.

Kotimaisten energialähteiden, kuten turpeen ja jätepuun käytön lisäämisellä on merkitystä työllisyyden kannalta.

On myös huolehdittava siitä, että maaseudun väestö on palvelujen suhteen mahdollisimman tasa-arvoisessa asemassa muun väestön kanssa.

NUORILLE TYÖTÄ JA KOULUTUSTA

Kaikkein pahiten työttömyys koettelee nuoria. Nuorisotyöttömyys on yhä edelleen vaikein kansallinen ongelmamme. Se kalvaa hitaasti mutta varmasti kansakuntamme elinvoimaa. Tämä on jo nyt selvästi näkyvissä. Se aiheuttaa koulutus- ja työmotivaation heikentymistä ja vieraantumista yhteiskunnasta monien muiden vaikeuksien ohella Tämä on otettava vakavasti huomioon työllistämistoimenpiteitä suunniteltaessa ja yleisiä varoja kohdennettaessa.

Pitkään vaikeana jatkunut työllisyystilanne on johtanut siihen että mahdollisuudet sijoittua työelämään koulutuksen jälkeen ovat huonontuneet. Ensimmäisen työpaikan saaminen on vaikeaa. Koulutuksesta valmistuvien työllisyys on parantunut miltei yksinomaan julkisen vallan toimenpiteiden ansiosta. Nuorten työllisyystilanteen parantaminen edellyttää myös, että työvoimahallintoa ja sen toimintaa ohjaavia säännöksiä on kehitettävä niin, että työllisyysvarat tulevat tehokkaasti käytetyksi maan eri osissa.

Kaikille nuorille on pystyttävä järjestämään työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka. Tämä tavoite ei ole utopiaa, vaan kansallinen haaste. Sen saavuttaminen edellyttää nykyistä paljon vakavampaa suhtautumista asiaan niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla.

Nuorten yhteiskuntatakuukokeilu on aloitettu useissa kunnissa. Siitä on saatu pääasiassa myönteisiä kokemuksia. Yhteiskuntatakuujärjestelmä on seuraavan vaalikauden aikana saatettava voimaan koko maassa ja sitä on jatkuvasti kehitettävä. Näin voidaan turvata työ-, koulutus- tai harjoittelupaikka kaikille sitä tarvitseville nuorille.

Nuorten työnsaantia on helpotettava myös siten, että välillisiä työvoimakustannuksia alennetaan.

TYÖLLISYYS JA TYÖAJAN LYHENTÄMINEN

Työajan lyhentäminen on edelleen poliittisen työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen keskeinen tavoite. Työajan lyhentäminen palvelee useita tarkoitusperiä. Se vähentää työn rasittavuutta ja antaa ihmisille enemmän aikaa perhettä, itsensä kehittämistä, virkistymistä ja yhteiskunnallista osallistumista varten. Viime aikoina työajan lyhentämispyrkimykset on erityisesti ammattiyhdistysliikkeen taholla yhdistetty selvästi myös työllisyystilanteen parantamistavoitteisiin.

Eläketurvan voimakkaan kehittämisen ja väestön ikääntymisen vuoksi eläkemenojen kasvu muodostuu tulevaisuudessa nopeaksi. Eläkeiän yleiseen alentamiseen ei ole reaalisia edellytyksiä. Sen sijaan valikoivilla varhaiseläketoimenpiteillä, kuten esimerkiksi sairaiden henkilöiden eläkeelle pääsyä helpottamalla voidaan vähentää työttömyyttä.

Sekä työllisyyden että muiden tavoitteiden kannalta on järkevää mm. koulutusvapaiden ja vanhempainlomien lisääminen. Ne ovat perusteltuja koulutus- ja perhepoliittisesti. Samalla on pyrittävä siihen, että vapautuvat työpaikat täytetään. Myös talviloman pidentäminen on työajan lyhentämiskeinona perusteltua.

Vapaa-aikaa voidaan lisätä lyhentämällä työaikaa. Päivittäisen tai viikottaisen työajan lyhentämisen työllisyysvaikutukset riippuvat mm. siitä, otetaanko lyhentynyt työaika palkkauksessa huomioon vai ei. Ratkaisevaa on myös se, muuttuuko tuotantokoneiston käyttöaika. Jos tuotantokoneiston käyttöaika lyhenee työajan lyhentämisen kanssa samassa tahdissa, työllisyys ei lisäänny.

Työllisyyttä on mahdollista lisätä myös tekemällä ylityöt normaalina työaikana lisätyövoimaa käyttäen. Tämän vuoksi ylityöt on syytä rajoittaa välttämättömiin esim. ylitöiden ensimmäismäärää alentamalla. Normaalin työn teetättäminen ylitöinä on estettävä tiukentamalla ylityötä koskevia säännöksiä. Myös sivutöitä ja eläkkeellä olevien työssäoloa on rajoitettava.

Työaikaa on lyhennetty maassamme jatkuvasti. Se on Suomessa kansainvälisesti vertaillen varsin lyhyt. Jatkossa työajan lyhentämistavoitteet kuitenkin edelleen korostuvat. Tällöin on otettava entistä enemmän huomioon työajan lyhentämisen vaikutukset työllisyyteen.

Työllisyyttä voidaan parantaa työaikaa lyhentämällä. Tämä edellyttää, että työajan lyhentämismuodot valitaan harkiten ja toimenpiteet toteutetaan joustavasti. Eri aloilla ja eri ammateissa on valittava sopivimmat työajan lyhentämismuodot painottaen riittävästi myös työllisyysnäkökohtia.

Osa-aikatyön lisääminen työnantajien yksipuolisin toimenpitein ei ole hyväksyttävää. Osa-aikatyötä on kuitenkin tarjottava sitä haluaville henkilöille. Samalla on huolehdittava siitä, että osa-aikatyöntekijäiden sosiaaliturvassa olevat puutteet poistetaan.

HALLITTUUN TEKNOLOGISEEN KEHITYKSEEN

Teknistä kehitystä luonnehtii tehokkuuden voimakas lisääntyminen. Se saadaan aikaan lähinnä soveltamalla informaatiotekniikan ja automaation välineitä, laitteita ja järjestelmiä eri toiminnoissa. Tuotantotoiminnan lisäksi hallinto, suunnittelu ja johtaminen tulevat uuden teknologian vaikutuspiiriin. Kehitysnopeus i vaihtelee huomattavasti eri toiminnoissa ja eri toimialoilla. Vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan.

Teknisen kehityksen vaikutuksia työllisyyteen on pyritty selvittämään. Ylsiselitteisiä tuloksia ei ole saatu. Todennäköistä kuitenkin on, että uuden teknologian ja automaation nopea käyttöönotto aiheuttaa työttömyysongelmia.

Toisaalta uuden teknologian käyttöön ottaminen merkitsee usein sitä, että raskaita ja vaarallisia töitä voidaan siirtää koneiden tehtäväksi. Parhaimman mahdollisen tuotantokoneiston hyväksikäyttö lisää myös tuotannon tuloksia, tuloja ja samalla työllisyyttä koko kansantaloudessa.

Teknologian kehittäminen tapahtuu pääasiassa suurissa maissa. Riippuvuus kansainvälisestä kaupasta ja alttius sen häiriöille voivat lisääntyä, jos kotimaista kehittämistyötä ei riittävästi tapahdu. Sen vuoksi julkisen vallan ja yritysten tutkimusresursseja on voimakkaasti lisättävä. Samoin yhteistoimintaa julkisen vallan, korkeakoulujen ja yritysten välillä on parannettava.

Panostus tekniseen tutkimukseen ja tuotekehitykseen on suomalaisessa teollisuudessa kansainvälisesti vertailtuna vähäistä. Se heikentää teollisuutemme kilpailumahdollisuuksia tulevina vuosina. Teknistä tutkimusta onkin lisättävä ja yrityksiä on rohkaistava erityisesti sellaiseen panostukseen, jolla on pitkällä aikavälillä työllisyyttä lisäävä vaikutus ennen kaikkea uutta teknologiaa hyödyntävillä aloilla.

KOULUTUSTA UUDISTETTAVA JA LISÄTTÄVÄ

Tehokkaalla ja ajanmukaisella koulutuksella voidaan tuntuvasti parantaa työllisyyttä. Työntekijäin mahdollisuudet saada työtä, menestyä työssään ja edetä urallaan riippuvat yleensä ratkaisevasti hänen ammattitaidostaan sekä siitä tietopohjasta, jonka hän on koulutuksesta saanut. Koulutuksella on keskeinen osuus pitkälle kehittyneen tuotannon vaatiman tieto- ja taitopanoksen luomisessa. Koulutuksen tehtävänä on myös lisätä tuotannolle ja työllisyydelle välttämätöntä aloitteellisuutta ja luovuutta.

Koulutuksen antaman sivistyksellisen pohjan lujittamiseksi peruskoulun jatkamista yhdellä vuodella on pidettävä tavoitteena. Tämä tulee aluksi toteuttaa niin, että mahdollisuus peruskoulun kymmenennen luokan käymiseen varataan niille, joilla ei tuossa vaiheessa ole muita tarkoituksenmukaisia sijoittumismahdollisuuksia. Tavoitteena tulee olla 10-vuotinen peruskoulu. Peruskoulun kehittämisessä on jatkuvasti kiinnitettävä huomiota ratkaisuihin, joiden avulla koulutusta ja työntekoa voidaan lähentää. Tämän ei pidä johtaa teoreettisesta tasosta tinkimiseen, vaan lujemman teoriapohjan ja valmiuden luomiseen käytännön sovellutusten avulla.

Koulutuspaikkoja ammatillisissa oppilaitoksissa on lisättävä nopeasti ja joustavasti maan eri alueilla. Koulutilojen ja opetusvälineiden on oltava kunnollisia ja ajanmukaisia. Opettajien jatkokoulutus on turvattava teknologisen kehityksen edellyttämällä tavalla. Koulutuksen sisällön on oltava riittävän laaja-alaista, jotta se turvaa mahdollisuudet ammatilliseen liikkuvuuteen ja työpaikan vaihtoon. Koulutuksen määrän ja rakenteen on vastattava tuotantorakenteen muutosta. Ammattikoulupaikkoja on kiireellisesti lisättävä niillä alueilla, joilla niistä on suurin pula.

Koulutuksen laaja-alaisuudesta seuraa tarve työpaikkakoulutuksen kehittämiseen. On luotava ammattikoulutuksen pohjalle rakentuva työpaikkakoulutuksen järjestelmä, joka perustuu oppisopimuskoulutukseen sekä perehdyttämiskoulutukseen. Oppisopimus- ja perehdyttämisohjelmien pohjalta on kehitettävä työpaikkakoulutusohjelmia eri ammattialoja varten.

Työpaikkakoulutuksen tulee kuitenkin olla oppilaitosmuotoista koulutusta täydentävä eikä tätä korvaava koulutusmuoto. Oppisopimuksia tulee käyttää suunnitellusti ja kouluissa annettavaan opetukseen kiinteästi niveltäen. Oppisopimuksen valvonnan on oltava riittävän tehokasta. Tavoitteena on pidettävä, että koulutusjärjestelmä tarjoaa jokaiselle nuorelle ja aikuiselle mahdollisuuksia koulutuksen hankkimiseen ja täydentämiseen.

Aikuiskoulutuksen voimakas kehittäminen jatkuvan koulutuksen periaatteen mukaisesti on usein elinkeinoelämän, työntekijöiden ja koko kansantalouden kannalta yksi tehokkaimmista työllisyyttä parantavista keinoista. Samalla aikuiskoulutuksella voi olla myönteisiä vaikutuksia työn sisältöön ja mielekkyyteen. Koulutusta tulee voida antaa sekä normaalin työnteon yhteydessä että opintovapaajärjestelyin. Koulutukseen osallistuminen on saatava mielekkääksi, ja sille on luotava riittävät taloudelliset edellytykset. Aikuiskoulutuksen järjestämisedellytyksiä voidaan parantaa kokoamalla aikuiskoulutusrahastoja. Niitä voidaan perustaa ottaen huomioon tuotannonala- ja yrityskohtaiset tarpeet ja mahdollisuudet.

Aikuisväestön ammatillisen koulutuksen tarvetta lisäävät ennen muuta työmarkkinoiden rakennemuutokset. Tämän vuoksi on työvoiman ammatillista perus-, uudelleen- ja täydennyskoulutusta kehitettävä kiinteässä yhteistyössä mm. ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

TYÖVOIMAPOLITIIKKAA TEHOSTETTAVA

Päätehtävä työllisyyden parantamisessa ja ylläpitämisessä on yleisellä talouspolitiikalla. Työvoimapolitiikka on nähtävä tätä täydentävänä ja tukevana toimintana.

Työvoimapolitiikan ja sitä toteuttavan työvoimahallinnon keskeisenä tehtävänä on työvoimapalvelujen järjestäminen. Näitä ovat ensisijaisesti työnvälitys, ammatinvalinnanohjaus, työrajoitteisten erityispalvelut, työllisyyskoulutukseen ohjaaminen ja muuttoturvan järjestäminen.

Työnvälityksen tehtävänä on toimia työpaikkaa hakevien kansalaisten ja avoimien työpaikkojen kohtaamispaikkana. Jokaiselle työtä haluavalle olisi voitava osoittaa sopiva työpaikka. Se, ettei tätä tavoitetta ole tyydyttävällä tavalla saavutettu, johtuu pääasiassa tarjolla olevien työpaikkojen yleisestä niukkuudesta. Se johtuu myös siitä, että arviolta vain kolmannes avoimista työpaikoista ilmoitetaan työvoimatoimistoihin. On säädettävä lailla velvollisuus ilmoittaa työnvälitykseen kaikki sellaiset avoimet työpaikat, joiden täyttäminen työnvälityksen keinoin on mahdollista ja järkevää.

Merkittävänä haittana työnvälityksen toiminnalle on henkilöstöresurssien riittämättömyys. Valtion on johdonmukaisella ja kaukonäköisellä henkilöstöpolitiikalla huolehdittava siitä, että työnvälityshenkilöstön määrä saatetaan sen tehtävien edellyttämälle tasolle. Työnvälitysvirkailijoita valittaessa on myös käytännön kokemus työelämässä otettava huomioon. Myös ammatinvalinnan ohjaajien työelämän tuntemusta on lisättävä.

Pitkäjänteisellä ammatinvalinnanohjauksella on voitava nykyistä tehokkaammin vaikuttaa nuorten elämänuran valintaan, henkilökohtaiset toiveet ja taipumukset sekä työmarkkinatilanteen mahdollisuudet huomioon ottaen. Yhteistyötä ammatinvalinnanohjauksen ja koulun välillä on tehostettava.

Ammatinvalinnanohjaajilla on oltava nykyistä paremmat mahdollisuudet keskittyä niin nuorten kuin aikuisasiakkaiden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja ongelmien selvittelyyn. Tämä edellyttää ammatinvalinnanohjaajien määrän lisäämistä.

Työnhakijalle on ensisijaisesti pyrittävä osoittamaan työtä omalta kotiseudulta. Se ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Tällöin tulee vaihtoehtona usein harkittavaksi muutto toiselle paikkakunnalle. Työnhakijalla on oltava sen vuoksi oikeus saada työvoimatoimistosta mahdollisimman hyvät muuttoturvapalvelut. Muuttoturvaan kuuluu mm. tiedonsaanti työpalkoista maan eri puolilla, työolosuhteista, asuntotilanteesta, puolison työnsaantimahdollisuudesta, lastenhoitokysymyksistä ja koulutuksesta. Muuttoturvan järjestäminen edellyttää mysö muuton riittävää taloudellista tukea yhteiskunnan taholta.

Työvoimapolitiikan keinovalikoimaan kuuluu myös erityyppisten työllisyysmäärärahojen käyttö. Tällaisia ovat mm. kunnalliseen työllistämistukeen, valtion työtehtäviin, nuorten työllistämistukeen sekä työrajoitteisten työllistämiseen varatut määrärahat. Työvoimahallinnon käyttöön on varattu myös työllisyyttä parantaviin investointeihin osoitettavia määrärahoja.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä työllisyysmäärärahojen oikeaan jakautumiseen maan eri alueilla. Investointimäärärahojen jakaminen aluepoliittisin perustein kehitysalueille ja taantuville teollisuusalueille, työllisyyttä tukevien rakenteellisten uudistusten edistämiseen, on perusteltua. Tällöin työttömyysaste ja sen odotettavissa oleva nouseminen on nähtävä keskeisenä määrärahojen alueellisen jakautumisen perusteena. Suorana työnhakijakohtaisena työllistämistukena käytettäväksi tarkoitettujen määrärahojen jakoperusteena on pidettävä työttömien lukumäärää ja siinä odotettavissa olevia muutoksia ottaen huomioon myös työttömyyden keston. Näin taataan määrärahojen mahdollisimman tehokas käyttö ja työllisyysvaikutus.

Työllistämistukijärjestelmiä on jatkuvasti kehitettävä siten, että niiden käytössä voidaan riittävän joustavasti ottaa huomioon paikalliset erityistarpeet. Tämä edellyttää kaavamaisten ja byrokraattisten määräysten välttämistä sekä päätöksenteon rohkeaa delegointia työvoimatoimistoille. Tavoitteena ei pidä olla työttömyystilastojen keinotekoinen "kaunistaminen", vaan mahdollisimman hyvien edellytysten luominen pysyvälle työllistämiselle. Tämä edellyttää mm. nykyistä suurempaa joustavuutta työllistämisen enimmäiskestoa ja osa-aikatyön osuutta koskevissa säännöksissä.

Työvoimaviranomaisten ja kuntien välisellä yhteistyöllä on työllistämispolitiikassa huomattava merkitys. On välttämätöntä, että kunnilla on velvoitteita kuntalaisten työllisyyttä turvattaessa.

Kuntien tehtävissä voidaan luoda merkittävästi uusia työpaikkoja. Valtion on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei työllistäminen tule kunnille taloudellisesti kohtuuttoman raskaaksi. Kunnallista työllistämistukijärjestelmää on tässä suhteessa edelleen kehitettävä siten, että kuntien mahdollisuudet työllistämismäärärahojen täysimääräiseen hyväksikäyttöön paranevat.

Tulee myös selvittää, voidaanko työllistämistukijärjestelmää kehittää siten, että työttömyyspäivärahan maksamiseen tarkoitettuja varoja käytetään vaihtoehtoisesti työllistämiseen.

Työvoimapolitiikan tehtävänä on myös suhdanne- ja kausityöttömyyden tasoittaminen. Sen on voitava toimia siellä, missä talouspolitiikan keinot eivät vaikuta tarpeeksi nopeasti tai missä ne rakenteellisista tai alueellisista syistä eivät ole riittävän tehokkaita.

Työvoimapolitiikan keinoin on riittävän ajoissa voitava vaikuttaa odotettavissa oleviin rakennemuutos- ja taantumailmiöihin. Työvoimapolitiikan suunnitelmallisuutta on tässä tarkoituksessa tehostettava. Myös yrityksiltä on edellytettävä hyvissä ajoin ilmoituksia merkittävistä työvoiman lisäyksistä ja vähennyksistä. Tällainen menettely luo osaltaan edellytyksiä ennakoivalle työvoimapolitiikalle.

PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN ONGELMIIN PANEUDUTTAVA

Yhä suurempi osa työttömistä joutuu nykyisin olemaan yhä pitemmän ajan vailla työtä. On tavallista, että työttömyysjaksot venyvät yli vuoden mittaisiksi. Erityisen vaikeana pitkäaikaistyöttömyys on kohdannut nuoria, jotka opintonsa päätettyään eivät lainkaan ole päässeet mukaan työelämään, sekä perheellisiä, joiden työttömyys sekä taloudellisena että sosiaalisena ongelmana kohtaa myös perheenjäseniä.

Tehokkaimpana keinona pitkäaikaistyöttömyyden torjunnassa ja poistamisessa on koulutus. Sen avulla on mahdollista poistaa pitkään jatkuneen työttömyyden aiheuttama ammattitaidon heikentyminen.

Yritysten saneeraustoimet kohtaavat usein sellaisia työntekijäryhmiä, joilla ei mm. suhteellisen korkean iän vuoksi ole mahdollisuutta sijoittua uudelleen ammattitaitoaan vastaaviin töihin. Syynä tähän ovat usein työnantajien ennakkoluulot. Ikä aiheuttaa myös sen, että uudelleen kouluttaminen johonkin toiseen ammattiin on huomattavan vaikeaa.

Koulutukseen ohjaamisessa ovat yksilökohtainen suunnittelu ja yksilökohtaiset ratkaisut välttämättömiä. Jokaista pitkäaikaistyötöntä on voitava lähestyä hänen omat henkilökohtaiset ongelmansa huomioon ottaen. Tällöin on työnvälityksen, ammatinvalinnanohjauksen ja koulutusviranomaisten tehokas yhteistoiminta välttämätöntä.

Valtion työllisyysmäärärahojen käytössä on etusija annettava pitkäaikaistyöttömyyden torjunnalle. Niiden avulla voidaan katkaista muuten pitkäksi venyvät työttömyyskaudet ja ennalta ehkäistä ongelmien kasautuminen.

Pitkäaikaistyöttömyys on nähtävä ennen muuta seurauksena siitä, ettei yhteiskunta ole suoriutunut kaikkien kansalaisten kohdalla perustuslain edellyttämistä velvoitteistaan. Niinpä on torjuttava sellaiset vaatimukset, joiden mukaan hyvin pitkään työttöminä olleet tulisi poistaa työnhakijatilastoista. Työttömyys ei ole tilastollinen, vaan inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma.

ERITYISPALVELUJA TYÖRAJOITTEISILLE

Pahimmillaan työttömyys kohtaa niitä kansalaisia, joilla vamman, psyykkisten vaikeuksien, sosiaalisten ongelmien tai muiden näihin rinnastettavien syiden vuoksi on poikkeuksellisen suuria vaikeuksia sijoittua työhön. Työrajoitteisen työllistämien edellyttää niin julkiselta vallalta kuin työnanatajiltakin erityistoimia.

Suurimpiin työvoimatoimistoihin on järjestetty erityispalveluyksiköt. Niiden tehtävänä on työrajoitteisten työnhakijoiden työllistymisen edistäminen. Ne toimivat kiinteässä yhteistyössä mm. kansaneläkelaitoksen sekä terveys- ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Suurimpana ongelmana niiden toiminnassa on ennen kaikkea määrärahojen riittämättömyys, henkilökunnan vähäisyys ja pitkäjänteisen suunnittelun edellytysten puuttuminen.

Kaikkiin työvoimahallinnon monipalvelutoimistoihin on perustettava erityisyksikkö työrajoitteisten palveluja varten. Näille on varattava riittävät määrärahat, joiden valtakunnallinen jako on mitoitettava työrajoitteisten työnhakijoiden määrän perusteella. Työrajoitteisten neuvojille on taattava riittävät valtuudet sitoa määrärahoja myös yli vuodenvaihteen ulottuvia työllistämistoimia ja työkokeiluja varten.

Työrajoitteisten työllistäminen on usein työnantajalle edullista korkean työmotivaation vuoksi. Useimmiten kuitenkin edellytetään mm. teknisiä erityistoimenpiteitä, joiden aiheuttamat kustannukset on voitava tarvittaessa korvat yhteiskunnan varoista.

Suojatyökeskukset muodostavat tärkeän rungon työrajoitteisten työllisyysongelmien ratkaisemisessa. Niissä on mahdollista antaa työtä ja työkokemusta niille, joiden sijoittumisen vapaille työmarkkinoille työrajoite joko väliaikaisesti tai kokonaan estää. On luotava koko maan kattava suojatyökeskusverkosto, jonka hallinto on järjestettävä yhteistoiminnassa kuntien ja työvoimaviranomaisten kesken. Suojatyöntekijöiden työehtojen olisi määräydyttävä mahdollisimman pitkälle normaalissa sopimustoiminnassa.

TYÖTTÖMIEN TOIMEENTULOTURVAA KOHENNETTAVA

Yhteiskunnan on huolehdittava jäsentensä toimeentulosta kaikissa olosuhteissa, myös työttömyyden kohdatessa. Nykyinen työttömyysturvajärjestelmä on vanhentunut, ja turvan reaaliarvo on ajan mittaan alentunut. Se ei pysty käytännössä enää takaamaan työttömille riittävää toimeentuloa.

Työttömyyden ajan toimeentuloturva on järjestettävä aukottomaksi ja kattavaksi.

Toimeentuloturvan tehtävänä on taata elämisen jatkuminen taloudellisessa mielessä mahdollisimman normaalina myös työttömyyden kohdatessa. Tämän vuoksi ansiotyöstä vastoin omaa tahtoaan työttömäksi joutuneille on perusteltua järjestää menetettyyn ansioon suhteutettu työttömyydenaikainen toimeentuloturva. Näin voidaan samalla turvata työttömälle taloudelliset edellytykset hakea aktiivisesti uutta työpaikkaa.

Toimeentuloturvan suhteuttaminen ansionmenetykseen ei aina ole mahdollista. Osa työttömistä työnhakijoista tulee työmarkkinoiden ulkopuolelta, eikä heillä näin ollen ole aikaisempaa ansiota, jonka mukaan päiväraha voitaisiin mitoittaa. Tällaisia hakijoita varten tarvitaan toimeentulon takaavaa perusturvaa. Vakuutusmuotoisen, ansioon suhteutetun turvan piiriin pääsemiseksi on edellytettävä riittävää työssäoloa ennen työttömyyttä.

Tarveharkintaisessa työttömyysturvajärjestelmässä on luovuttava kaavamaisista ja jäykistä tulorajasäädöksistä ja siirryttävä joustavampiin asteikkoihin.

Työttömyysturvan hakemis- ja ratkaisumenettelyt on saatava mahdollisimman joustaviksi ja nopeiksi, ettei työttömien asemaa tarpeettomin viivytyksin edelleen vaikeuteta.

Työttömyyskassojen mahdollisuudet suoriutua velvoitteistaan on turvattava. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, etteivät vaikeilla työttömyysalueilla toimivien työttömyyskassojen jäsenmaksut nouse kohtuuttoman suuriksi.

On luotava yhteinen muutoksenhakujärjestelmä kaikille työttömyysturvaa koskeville päätöksille. Muutoksenhakuelimen on oltava riippumaton ao. säännöksiä käsittelevästä ja näiden sovellutusohjeita antavasta hallinnosta. Nykyinen järjestelmä ei näitä edellytyksiä täytä.

Työttömyyseläkejärjestelmän edelleen kehittämisellä on turvattava riittävä toimeentulo niille työttömiksi joutuneille, joilla ei ikänsä vuoksi ole käytännössä mahdollisuuksia työllistyä.

Sitä aikaa, jonka säädetyn iän saavuttaneen työttömän on ennen työttömyyseläkkeelle siirtymistään vähintään saatava työttömyyspäivärahaa, on lyhennettävä. Nykyinen järjestelmä, jossa työttömän on huomattavan pitkä aika "jonotettava" työttömyyseläkettä, on epätarkoituksenmukainen, koska kysymyksessä eivät todellisuudessa ole varsinaiset työnhakijat.

Työttömyyseläkejärjestelmää on kehitettävä myös siten, ettei se edistä tietyn iän saavuttaneiden työntekijöiden irtisanomisia. On myös estettävä työttömyyseläkkeen laajeneminen muiden kuin työmarkkinoilta pois joutuvien varhaiseläkejärjestelmäksi.

Yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia siitä, ettei työttömyydestä tule pitkäaikaista. Mikäli työttömyys kuitenkin jatkuu, myös toimeentuloturvan on jatkuttava. Tämän vuoksi perusturvaa on voitava maksaa rajoituksetta. Työttömyyskassojen jäsenille maksettavaa ansioturvaa on pidennettävä nykyisestä 500 kassapäivän enimmäismäärästä.

Työttömyyden ajan toimeentuloturva on nivellettävä yhteen muun sosiaaliturvan ja eläkejärjestelmien kanssa siten, että perustoimeentulo on kaikissa olosuhteissa turvattu.

TYÖLLISYYSONGELMAT RATKAISTAVISSA

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue katsoo, että suomalainen yhteiskunta pystyy ratkaisemaan työllisyysongelmansa vain järkevällä taloudenpidolla ja sosiaalista vastuuntuntoa osoittavilla tulonjakopoliittisilla ja muilla toimenpiteillä.

Riittävä taloudellinen panos tuotantokoneiston rakentamiseen sekä työvoiman tietojen ja taitojen kehittämiseen parantaa tuotantokykyä. Uutta teknologiaa voidaan ottaa käyttöön suosimatta kuitenkaan liiaksi tuotantomenetelmien pääomavaltaistumista.

Nykyistä korkeampaan yksityisen ja julkisen palvelutuotannon tasoon, parempaan työllisyyteen ja suurempaan turvallisuuteen voidaan päästä ilman verorasituksen kohtuutonta lisäämistä. Työaikajärjestelyjä työmahdollisuuksien tasoittamiseksi voidaan myös toteuttaa aiheuttamatta häiriöitä tuotantotoiminnalle.

Yhteiskunnan mahdollisuuksia ratkaista työllisyysongelmia rakennepolitiikan keinoin tulee lisätä. Työntekijälle on turvattava oikeus osallistua myös työllisyyttä koskevaan päätöksentekoon.

Henkilökohtaisia etutavoitteita korostaen ja yksistään markkinavoimien ohjauksessa suomalainen yhteiskunta ei pysty suurtyöttömyyden vitsauksia välttämään. Työttömyyden syntyminen tulee sen sijaan estää kansantalouden rakennetta kehittämällä ja työvoiman koulutusta parantamalla. Työttömyyden pitkittymisen estäminen edellyttää myös suhdannepolitiikan terävöittämistä sekä työvoimapolitiikan tehostamista.

Sosialidemokraattien mielestä työttömyyden hoidon ja koko yhteiskunnan kehityksen ydinkysymyksiä tällä vuosikymmenellä on se, kuinka hyvin pystymme hyödyntämään suotuisan ikärakenteen, hyvän koulutustason ja uuden tuotantokoneiston tarjoamia mahdollisuuksia. Tähän kuvaan ei kuulu lainkaan passiivinen alistuminen suurtyöttömyyteen, vaan rohkeat ratkaisut työllisyyden hyväksi, koulutuksen kehittäminen, suuri huolenpito työvoimasta ja myönteinen suhtautuminen yritteliäisyyteen.

[KAAVIO]

[KAAVIO]

[KAAVIO]

[KAAVIO]