SDP:N TEOLLISUUSPOLIITTINEN OHJELMA

Hyväksytty SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä 5.-8.6.1975

1. SDP:N TEOLLISUUSPOLITIIKAN PERIAATTEET

2. NYKYISEN TEOLLISUUSPOLITIIKAN ARVOSTELUA

3. TUOTANTOVOIMIEN SUUNTAAMINEN

4. TEOLLISUUSPOLITIIKAN EDELLYTYKSET
4.1. Lainsäädännön kehittäminen
4.2. Hallinnon kehittäminen

5. TEOLLISUUSPOLITIIKAN TOTEUTTAMINEN
5.1. Rahoituksen ohjaus
5.2. Pääomien tuonti ja vienti
5.3. Valtion teollisuuden kehittäminen
5.4. Aluepolitiikka ja sijainninohjaus
5.5. Tekninen tutkimus ja tuotekehitys
5.6. Työelämän uudistaminen

6. PONNET

1. SDP:N TEOLLISUUSPOLITIIKAN PERIAATTEET

SDP:n periaateohjelman mukaan puolueen päämääränä on suomalaisen yhteiskunnan rakentaminen sosialismin ja demokratian periaatteiden pohjalle. SDP pyrkii taloudellisten ja sosiaalisten uudistusten sekä talousjärjestelmän muuttamisen avulla yhteiskunnan kaikkien jäsenten samanarvoisuuteen.

Tämän päämäärän saavuttamiseksi on tärkeätä luoda työväenehtoinen teollisuuspolitiikka, joka käytännössä toteutettuna mukauttaa teollisuustuotannon yhteiskunnan kokonaisedun asettamiin vaatimuksiin ja antaa edellytyksiä yhteiskunnan muuttamiselle.

Teollisuustuotanto on yhteiskunnan aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin jatkuvan lisäämisen perustekijä. Teollisuuden luoman tulonmuodostuksen turvin on nykyisin saavutettu monia elämisen kannalta ensiarvoisia tuloksia: ravinnon ja vaatetuksen saanti on turvattu, asumisen laatu on noussut, terveydenhoito on tehostunut, koulutus on laajentunut ja tasollisesti noussut, liikenneyhteydet ovat parantuneet, tiedonvälitys on kehittynyt. Maamme teollistamista on määrätietoisesti jatkettava elämisen laatua huonontamatta ja ympäristöä pilaamatta.

Teollisuustuotantoon liittyy talousjärjestelmässämme lukuisia perusteellista korjausta vaativia epäkohtia. Teollisuustuotannon hallittu kasvu voidaan vastedes turvata siirtymällä tavoitteelliseen, keskitetysti ohjelmoituun teollisuuspolitiikkaan, jossa kansanvaltaisesti valituilla ja yhteiskunnalle vastuussa olevilla elimillä on ratkaiseva päätösvalta.

SDP pitää teollisuuspolitiikan työväenehtoisina tavoitteina hallittua taloudellista kasvua, täystyöllisyyttä ja työelämän uudistamista. Keskeiset periaatteet teollisuuspoliittisiin tavoitteisiin pyrittäessä ovat kansanvaltaisuus, suunnitelmallisuus sekä työväen ja kuluttajien etujen huomioon ottaminen.

Hallitulla taloudellisella kasvulla SDP tarkoittaa kansantuotteen lisäämistä vain sellaisilla edellytyksillä, että luonnonvaroja, raaka-aineita ja ympäristöä ei kohtuuttomasti rasiteta, että työntekijäin perusoikeudet voidaan turvata ja että oikeudenmukainen tulonjako yhteiskunnassa toteutuu.

SDP katsoo, että työväenehtoisen teollisuuspolitiikan toteuttaminen vaatii, että tavoitteiden asettelusta, suunnittelusta, toimeenpanosta ja valvonnasta päätetään demokraattisesti.

Sosialidemokraattisen teollisuuspolitiikan eräs lähtökohta on teollisuuden palkansaajien työn ja toimeentulon parantaminen. Jokaisella ihmisellä on oltava oikeus työhön ja toimeentuloon ilman, että hänen terveyttään, turvallisuuttaan tai viihtyvyyttään vaarannetaan. Työ on kansanvaltaisessa yhteiskunnassa paitsi tuotantovoima myös ihmisen perusoikeus, joka yhdistää hänet yhteiskuntaan ja sen toimintoihin sekä antaa edellytykset inhimillisten tarpeiden tyydyttämiselle. Työntekijöille on turvattava riittävät osallistumismahdollisuudet työtään ja sen tuloksia koskevaan päätöksentekoon.

Työväenehtoinen, sosialidemokraattinen teollisuuspolitiikka nojaa suunnitelmallisuuteen, jonka lähtökohtana ovat yleiset yhteiskuntapoliittiset tavoitteet. Kansanvaltaisen suunnittelun avulla pyritään teollisuustuotannon kasvu ja sen rakennemuutokset ohjaamaan siten, että kansan hyvinvointi lisääntyy elämisen laatua huonontamatta. Suunnittelussa on otettava huomioon myös tulevien sukupolvien tarpeet käyttämällä järkevästi luonnonvaroja, säilyttämällä ympäristö elinkelpoisena ja kehittämällä tuotantomenetelmiä ja tuotteita, jotka säästävät luonnonvaroja ja ympäristöä.

Työväenehtoinen teollisuuspolitiikka pyrkii teollisuustuotannon avulla ensisijaisesti turvaamaan kaikille ihmisille heidän tarvitsemansa perushyödykkeet oikeudenmukaisin hinnoin.

SDP:n teollisuuspolitiikka on kansainvälisesti yhteistyöhakuista ja ottaa huomioon myös muissa maissa tapahtuvan teollisen kehityksen. Yhteistoimintaa ja työnjakoa eri talousjärjestelmään kuuluvan teollisuuden kanssa on yhteiskunnan valvonnassa edistettävä ja kehitysmaiden teollisuutta on yhteistyössä kehitettävä.

2. NYKYISEN TEOLLISUUSPOLITIIKAN ARVOSTELUA

Markkinatalous ei enää pysty tyydyttävästi ohjaamaan talouselämän kulkua eikä laajentamaan sen pohjaa kehitysedellytyksiä vastaavalla tavalla. Maassamme harjoitetusta teollisuuspolitiikasta on puuttunut suunnitelmallisuus ja kansanvaltaisuus. Teollisuuspolitiikasta määräävät ensisijaisesti ne, joiden omistukseen tuotantolaitokset kuuluvat. Yksityisomistuksessa on nykyisin noin neljä viidesosaa teollisuudestamme.

Liikepankit, vakuutusyhtiöt, teollisuusyritykset ja niiden perustamat säätiöt ovat luoneet sellaisen ristiinomistuksen, jonka avulla ne voivat hallita taloudellista päätöksentekoa. Pääoman keskittyminen yksityisten käsiin on luonut taloudellisen harvainvallan, joka pystyy määräämään talouselämästä ja kansan työllä hankittujen varojen käytöstä.

Yksityisen suurteollisuuden teollisuuspolitiikka, jota harjoittavat teollisuusyritysten, liikepankkien, vakuutusyhtiöiden ja säätiöiden lisäksi myös voimakkaat teollisuusliitot, pyrkii nykyisin ensisijaisesti pääomapiirien taloudellisen harvainvallan voimistamiseen. Vaikka valtion osuus maamme tuotantoelämässä on lisääntynyt, on valtion ja kuntien vaikutus rajoittunut yksityisen elinkeinoelämän edellytysten luomiseen ja taloudellisen kehityksen pahimpien epäkohtien lieventämiseen.

Harjoitettuun teollisuuspolitiikkaan on oleellisena piirteenä kuulunut myös se, että valtio ja kunnat eivät ole käyttäneet rahoitusmahdollisuuksiaan itse, vaan ovat tehneet tilaa yksityisille investoinneille. Tällaisella menettelyllä on vahvistettu yksityisten yritysten vaikutusta talouselämässä. Valtion omistamien tuotantolaitosten laajentaminen on jäänyt liian vähäiselle huomiolle.

Tähänastista teollisuuspolitiikkaa on harjoitettu kiinnittämättä huomiota tuotannon ja ympäristön välisiin suhteisiin, mistä on ollut seurauksena kärjistyvät ympäristöongelmat. Teollinen toiminta on ollut energiaa ja luonnon raaka-aineita tuhlaavaa. Se on myös kuormittanut ympäristöä jätteillä ja myrkyillä.

Suunnitelmallinen rakennepolitiikka on ollut vähäistä. Yksityistä pääomaa ja julkisen vallan teollisuudelle myöntämää tukea sekä investointien rahoitukseen että tutkimus- ja tuotekehittelyyn ei ole ohjattu rakennepoliittisin tavoittein, vaan on jaettu pelkästään teollisuuden itsensä haluamiin tarkoituksiin. Kansantaloudellisesti välttämättömät mutta liiketaloudellisesti kannattamattomat perusinvestoinnit on jätetty valtion omistamien yritysten suoritettaviksi.

Kansanvaltainen tahto ei ole toteutunut yhteiskunnan teollisuuspolitiikassa. Työntekijöillä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa sen teollisuusyrityksen päätöksentekoon, jonka palveluksessa he ovat. Kansanvaltaisen päätöksenteon lisäämiseksi teollisuuspolitiikassa kuntien mahdollisuuksia harjoittaa teollisuustuotantoa olisi lisättävä.

Teollisuuspolitiikan nykyisten omistussuhteiden muuttaminen on välttämätön edellytys työväenehtoisen teollisuuspolitiikan toteuttamiselle.

3. TUOTANTOVOIMIEN SUUNTAAMINEN

Teollisuustuotannon harjoittamisesta syntyy tuloksia lähinnä kolmessa päämuodossa: kuluttajat saavat tarvitsemiaan hyödykkeitä, palkansaajat saavat työtä ja sen kautta toimeentulon, ja teollisuusyritysten liiketaloudellisen voiton kautta syntyy uutta pääomaa. Teollisuuden tuotantovoimat on suunnattava siten, että tulokset ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia ja jakaantuvat oikeudenmukaisesti yhteiskunnan jäsenten kesken.

Tällä hetkellä yhteiskunnan jäsenten saamien tulojen jakaantuminen ei ole oikeudenmukaista. Tästä puolestaan seuraa teollisuudessa rakenteellisia vääristymiä suunnattaessa tuotantoa varakkaimman väestönosan tarpeiden mukaisesti. Tulonjaon määrätietoinen tasoittaminen on eräs tärkeimmistä osatavoitteista pyrittäessä suuntaamaan tuotantovoimia työväen etuja vastaavasti.

Teollisuusyrityksillä on markkinatalouden vallitessa laajat oikeudet päättää itsenäisesti tuotteittensa hinnoista. Näennäisestä hintakilpailusta huolimatta tätä oikeutta on käytetty yksipuolisesti. Valtion on ollut pakko säännöstellä hintoja yhä tiukemmin. Tuotantovoimien tarkoituksenmukaisen suuntaamisen edellytyksenä on, että teollisuustuotteiden hinnoittelussa olennaisesti lisätään yhteiskunnan valvontaa ja päätäntävaltaa sekä estetään monopolistinen hinnanmuodostus.

Kotimainen teollisuustuotanto ei kykene tyydyttämään kaikkia ihmisten tarpeita. Raaka-aineiden ja teollisuustuotteiden tuonti muista maista on välttämätöntä. Maahantuonti on kyettävä maksamaan viennillä. Vientiteollisuus on suunnattava siten, että se pitkällä tähtäyksellä turvaa ulkomaankaupan maksutaseen tasapainon kansainvälisistä häiriötekijöistä riippumatta.

Tuotantovoimien suuntaamisessa on keskeisellä sijalla kansalaisten hyvinvointi ja työnsaanti, perushyödykkeiden ja -palvelusten tuotannon turvaaminen kaikille kansalaisille. Julkisen vallan harjoittama perushyödykkeiden ja -palvelusten riittävä tuotanto on välttämätöntä kulutuserojen supistamiseksi ja kulutuksen rakenteen muuttamiseksi entistä paremmin yhteiskunnan kokonaisvoimavaroja vastaavaksi.

Työllisyystekijät on otettava huomioon teollisuustuotantoa suunnattaessa. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, että työpaikka turvataan ilman syrjintää myös iäkkäille työntekijöille, vajaatyökykyisille, osapäivätyötä hakeville perheenäideille ja toisista ammateista siirtyvälle työvoimalle.

Valtion mahdollisuudet suunnitella ja ohjata teollisuustuotantoa ovat vähäiset myös siitä syystä, että yksityisten teollisuusyritysten toiminnasta ei ole saatavissa luotettavia tietoja. Teollisuuden tuotantovoimien asianmukaisen suuntaamisen edellytyksenä on, että teollisuustuotantoa koskevat tilasto- ja muut tiedot tehdään julkisiksi ja kootaan tarkoituksenmukaiseen tietopalvelujärjestelmään. Teollisuusyritykset ovat velvollisia laatimaan julkisia materiaali- ja energiataseita sekä työvoiman tarvetta koskevia suunnitelmia.

Yhteiskunnan omistusta teollisuustuotannossa on lainsäädännöllisistä syistä mahdollista laajentaa vain hitaasti. Samanaikaisesti yhteiskunnan omistuksen lisäämisen kanssa tulee yksityisen teollisuuden välitöntä ja jatkuvaa ohjaamista sekä valvontaa kehittää.

Yhteiskunnan suunnittelun ja yhteiskunnallisen omistuksen lisäämisen ohella työvoiman suoria vaikutusmahdollisuuksia yrityksissä on lisättävä. Siksi yhteiskunnan on edistettävä yritysdemokratian kehittämistä ja toteuttamista. Työväen työolosuhteisiin ja vaikutusmahdollisuuksiin on kiinnitettävä huomiota päätettäessä yhteiskunnan varojen kanavoimisesta eri yrityksiin.

4. TEOLLISUUSPOLITIIKAN EDELLYTYKSET

4.1. Lainsäädännön kehittäminen

Työväenehtoisen, sosialidemokraattisen teollisuuspolitiikan toteuttamisen lainsäädännölliset esteet on poistettava ja uudella lainsäädännöllä on annettava kansanvaltaiselle suunnittelulle ja ohjaukselle riittävät vaikutusmahdollisuudet.

Valtiosääntöuudistus on teollisuuspolitiikankin kannalta tärkeää. Tuotantovälineiden yksityistä omistusta ja taloudellista harvainvaltaa ylläpitävät nykyisen valtiosäännön säädökset on muutettava siten, että teollisuuden kehittäminen yhteiskunnan yleisen edun mukaisesti tulee mahdolliseksi.

Valtiolle on turvattava mahdollisuudet ohjata teollisuuspolitiikkaa suunnitelmallisesti siten, että teollisuustuotannon rakennetta voidaan muuttaa ja että sektori- ja toimialakohtaisten kehittämissuunnitelmien laatiminen ja toteutus on mahdollista. Erityisesti suurteollisuuden itsenäistä päätäntävaltaa on lainsäädännöllisin toimenpitein rajoitettava.

Lainsäädäntöä, joka koskee ulkomaalaisten ja erityisesti monikansallisten yhtiöitten oikeutta omistaa tuotantovälineitä Suomessa, on kehitettävä siten, että maan taloudellinen riippumattomuus turvataan, ulkomaisten yritysten tuotantovälineiden ja verottamattoman tuloksen siirto muihin maihin estetään ja että työntekijäin kaikinpuoliset oikeudet taataan. Monikansallisten yhtiöiden valvontaa varten on kehitettävä lakisääteinen seurantajärjestelmä haittavaikutusten torjumiseksi.

Kansanvaltaisen päätöksenteon lisäämiseksi teollisuuspolitiikassa kuntien mahdollisuuksia harjoittaa teollisuustuotantoa olisi lisättävä.

Osuuskuntalakia on muutettava siten, että osuuskuntamuotoisten teollisuusyritysten pääomanmuodostus ja muut toimintaedellytykset turvataan ja henkilöjäsenyyteen perustuvien osuuskuntien syntymistä uusilla toimialoilla edistetään. Valtion yhtiöiden ja edistyksellisen osuustoimintaliikkeen yhteistyötä on kehitettävä.

4.2. Hallinnon kehittäminen

Valtionhallintoon on luotava nykyistä tehokkaampi teollisuuspoliittinen suunnittelu- ja ohjausjärjestelmä uudistamalla kauppa- ja teollisuusministeriön ja sen alaisten virastojen organisaatio- ja toimintatavat. Ministeriön toiminta on koordinoitava muihin talous- ja yhteiskuntapoliittista suunnittelua harjoittaviin hallintoyksiköihin.

Nykyisestä kauppa- ja teollisuusministeriöstä on erotettava teollisuusministeriö. Se on organisoitava paremmin vastaamaan harjoitettavaa teollisuuspolitiikkaa. Koko teollisuuden valvonta on sisällytettävä teollisuusministeriöön.

Ministeriön teollisuutta koskevien päätösten kansanvaltaista kontrollia on lisättävä. Teollisuusneuvottelukunnan ja pienteollisuusneuvottelukunnan tilalle on perustettava sellaiset elimet, jotka on valittu parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan tasapuolisesti ja joille on luotava riittävät toimintaedellytykset.

Julkisen vallan ja kuntien hankintojen osuus on ratkaiseva monella alalla. Tämä edellyttää hankintojen kokonaisvaltaista suunnittelua pitkällä tähtäyksellä ja suuntaamista niin, että ne tarjoavat työtä suomalaisille työntekijöille ja palvelevat kansan valtaenemmistön etuja.

Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisten virastojen ja laitosten toiminnan suunnittelua, rahoitusta ja valvontaa on kehitettävä kansanvaltaiseen suuntaan.

Ministeriön sekä sen alaisten virastojen ja laitosten teollisuudelle myöntämän taloudellisen tuen käsittelyä varten on luotava keskitetty suunnittelu-, ohjaus- ja tarkastusjärjestelmä.

5. TEOLLISUUSPOLITIIKAN TOTEUTTAMINEN

5.1. Rahoituksen ohjaus

Työväenehtoisen teollisuuspolitiikan toteuttamiseksi on välttämätöntä, että yhteiskunnassa kertyvät pääomavarat ohjataan kansantalouden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Kansantalouden säästöjen muodostumista on suunnattava siten, että julkisesta säästämisestä julkisten rahastojen ja verotuksen kautta tulee kansantalouden keskeisin säästämismuoto.

Rahoituksen ohjaus on nykyisin riittämätöntä. Kapitalistisessa talousjärjestelmässä esiintyvien talouskriisien lisääntyminen on tehnyt pääomien käytön suunnitelmallisen ohjauksen yhä välttämättömämmäksi ja ajankohtaisemmaksi.

Pääomavirtojen ohjaamiseksi ja rahoitusvoimavarojen kohdentamiseksi sekä rahoitusmarkkinoiden kontrolloimiseksi on toteutettava julkisen vallan tavoitteellinen rahoitussuunnittelu. Tämä voi tapahtua laajentamalla julkishallinnossa olevien suunnitteluyksiköiden toimintaa rahoitussuunnittelun alueella. Rahoitussuunnittelun avulla on vaikutettava raha- ja luottovirtoihin sekä niiden merkitykseen tulonmuodostuksessa, pääoma- ja palkkatulo-osuuksissa, työvoiman kysynnässä ja maksutaseessa.

Liikepankkien ja vakuutuslaitosten välitöntä pitkäaikaista luotonantoa on rajoitettava sekä määrällisesti että valikoivin rajoituksin. Asiakassidonnaisuudesta vapaiden nk. kehitysluottolaitosten toimintaa on voimakkaasti laajennettava. Tavoitteena on pidettävä liikepankkien ja vakuutuslaitosten saattamista yhteiskunnan omistukseen.

Julkisten rahoituslaitosten toiminta on koordinoitava julkisen vallan talous- ja aluepolitiikalle asettamien päämäärien saavuttamiseksi.

Pakollisten työeläkkeiden perusteella kertyvien rahastojen käyttöön kytkeytyy huomattava taloudellinen valta. Suunnitelmallisen rakenne- ja suhdannepolitiikan mahdollistamiseksi on välttämätöntä, että nämä merkittävät lakisääteisesti koottavat varat saadaan demokraattiseen julkiseen valvontaan. Rahastojen avulla on pyrittävä siirtämään nykyisin yrityksissä tapahtuva pääomanmuodostus julkiseen valvontaan.

Pääomatulojen verotusta on kiristettävä siten, että rajoitetaan omaisuuden poisto-oikeuksia ja varastojen aliarvostusta.

Tällä hetkellä valtion pääomia ohjataan yrityksille liikepankkien kautta. On perustettava erityinen valtion investointipankki, jonka toiminta on riippumatonta välittömästä ottolainauksesta ja joka antolainauksessaan soveltaa yhteiskunnan teollisuus- ja rakennepolitiikalle asettamia vaatimuksia. Investointipankin toiminta rahoitetaan obligaatioiden myynnillä ja muulla julkisella rahoituksella. Nykyiset valtion rahoitusorganisaatiot sulautetaan investointipankkiin, joka keskitetysti ja yhteiskunnan yleiseen päätöksentekoon koordinoituna suuntaa valtion hallussa olevia pääomia tuotantotoimintaan ilman liikepankkien välitystä. Samalla on kuitenkin Suomen Pankin mahdollisuuksia ohjata pääomavirtoja edelleen kehitettävä. Suomen Pankkiin kohdistuvaa kansanvaltaista valvontaa on tehostettava ja luotava valtioneuvostolle mahdollisuudet ohjata pankin toimintaa.

5.2. Pääomien tuonti ja vienti

Ulkomaisen yrityksen maahantulo voidaan sallia vain, mikäli se ei uhkaa maan riippumattomuutta, taloudellista kansanvaltaa ja työväenluokan etuja. Kaikkien Suomessa toimivien yritysten on tunnustettava ammattiyhdistysliike ja luotava sille toimintaedellytykset. Ulkomaisen yrityksen toimintaehdot on täsmennettävä lainsäädännöllä.

Tavoitteena on, että ulkomainen yritys juridiselta muodoltaan on sekayhtiö, jossa valtiolla on ehdoton osake-enemmistö. Ulkomainen omistus ei saa ulottua maan talouselämän kannalta avainasemassa olevaan raaka-aineiden käyttövoiman tuotantoon eikä tietoliikenteeseen.

Suomessa toimivan koti- ja ulkomaisen yrityksen voidaan sallia vievän voittovarojaan maasta vain edeltäkäsin sovituissa rajoissa. Ulkomaisen yhtiön eri yksiköiden väliset toimitukset ja suoritukset sekä niiden hinnoitteluperusteet on kirjattava esiin samoin kuin kaikki rahaliikkeet todellisin arvoin ilman varauksia ja aliarvostuksia. Tällä on ehkäistävä mm. voittojen piilovienti maasta esimerkiksi siten, että Suomessa toimiva ulkomainen yritys ostaa ulkomaiselta emoyhtiöltään tuotannossaan tarvitsemiaan raaka-aineita ja puolivalmisteita korotetuin hinnoin.

Suomalaisen pääoman vienti ulkomaille on saatettava entistä tiukempaan valvontaan. Suomalaisen yrityksen on tunnustettava paikallinen ammattiyhdistysliike ja noudatettava sen sekä Kansainvälisen Työjärjestön (ILO) toimintaperiaatteita. Suorat sijoitukset sellaisiin maihin, joissa on fasistinen hallitus tai joissa työvoimaa väärinkäytetään, on kiellettävä.

Suomessa toimivan ulkomaisen pääoman ja ulkomailla toimivan suomalaisen pääoman toiminnan seuraamiseksi on valtioneuvoston alaisuuteen luotava keskitetty ja tehokas seuranta- ja ohjausjärjestelmä.

5.3. Valtion teollisuuden kehittäminen

Valtion omistaman teollisuuden osuus koko teollisuuden jalostusarvosta on noin viidennes. Valtion teollisuuden tuotanto on laajentunut selvästi nopeammin kuin yksityisten omistaman teollisuuden. Valtion omistaman teollisuuden palveluksessa on runsaat 70.000 henkilöä eli 14 % koko teollisuuden työvoimasta. Valtion teollisuuden investoinnit ovat suuntautuneet yleensä pääomavaltaisille aloille ja olleet teollisuuden keskimäärää suuremmat. Henkilökunnan määrän mukaan mitattuna valtion omistamasta teollisuudesta vajaat 60 % sijaitsee Etelä-Suomessa ja runsas 40 % kehitysalueilla. Koko teollisuuden osalta vastaavat luvut ovat 70 % ja vajaat 30 %.

Valtionjohtoista teollisuutta on kehitettävä omana yksityisestä teollisuudesta erillään olevana teollisuuspolitiikan osa-alueena. On luotava pitkän tähtäyksen valtion teollisuuden kehittämisohjelma, jossa eri tuotannon alat asetetaan tärkeysjärjestykseen.

Valtionyhtiöiden osallistumista teollisuuden organisaatioihin on arvioitava uudelleen siltä pohjalta, että jäsenyys ei saa merkitä tukea valtion teollisuuspolitiikan vastaisille pyrkimyksille.

Valtion teollisuus muodostaa keskeisen välineen, jonka avulla toteutetaan kansanvaltaista työväenehtoista teollisuuspolitiikkaa. Tämän vuoksi on saatava aikaan pikaisesti valtion yhtiöitä koskeva uusi lainsäädäntö, johon perustuen valtion yhtiöiden teollisuuspoliittiset tavoitteet voidaan koordinoida kansanvaltaisesti asetettuihin yhteiskuntapoliittisiin tavoitteisiin ja jossa työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet työolosuhteisiin ja yrityksen kehittämiseen on taattava.

Valtion yhtiöitä koskeva lainsäädäntö on uudistettava siten, että valtion omistaman teollisuuden suunnittelussa, ohjauksessa ja toimintatavoissa otetaan huomioon sellaisetkin yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, joita yksityisille yrityksille ei voida lainsäädännöllisistä syistä asettaa. Tällöin valtion on kuitenkin huolehdittava siitä, että valtionyhtiöt eivät joudu taloudellisessa kilpailutilanteessa huonompaan asemaan kuin yksityiset yritykset. Valtion yritysten johtoa valittaessa on myös erityisesti huomioon otettava kansanvaltaisuuden vaatimukset.

Valtion omistamaa teollisuutta on teollisuuden tasapainoisen kasvun turvaamiseksi suunnattava uusille aloille sekä nostettava sen jalostusastetta.

Laissa on yhteiskunnalle turvattava yksinoikeus perusenergian siirtoverkon rakentamiseen ja kaiken perusenergian tuotanto, siirto ja jakelu siirrettävä yhteiskunnan yksinoikeudeksi. Tällöin on mahdollista toteuttaa kaikkien käyttäjäryhmien osalta julkiset tariffit ja suunnitella perusenergian tuotanto kokonaisvaltaiseksi ja pitkäjänteiseksi. Samalla on kehitettävä öljyä korvaavien energialähteiden hyödyntämistä.

Atomivoimalaitosten ja niiden ydinpolttoaineen hankintaan sekä uusien energiamuotojen kehittelyyn liittyy monitahoisia kauppa- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Atomivoimalaitosten rahoituksella ja rakentamisen ajoituksella on huomattavaa valtakunnallista talous- ja työllisyyspoliittista merkitystä. Atomivoiman käyttöön liittyvät ympäristölliset riskit ovat ennen kokemattomia ja laajoja. Atomivoimalla tapahtuva sähkön tuotanto on kokonaan saatettava yhteiskunnan toimesta tapahtuvaksi.

Valtionjohtoisen teollisuuden osuutta on nopeasti lisättävä opetusvälinetuotannossa, tietoliikennevälineiden ja sairaalalaitteiden tuotannossa sekä muussa elektroniikkateollisuudessa. Lääkeaineiden tuotanto ja jakelu on siirrettävä valtion yritystoiminnan kautta tapahtuvaksi. Edelleen on tavoitteeksi otettava yhteiskunnan omistaman rakennusyhtiön perustaminen, joka harjoittaa julkista ja yleishyödyllistä rakentamista sekä rakennuselementtien valmistusta.

5.4. Aluepolitiikka ja sijainninohjaus

Väestön alueellinen eriarvoisuus on yhteiskuntaluokkien eriarvoisuuden eräs keskeinen, sitä syventävä osa kapitalistisessa markkinatalousjärjestelmässä. Markkinavoimien tukemisesta ja pääoman ehdoista lähtevä aluepolitiikka on aiheuttanut määrällisiä ja laadullisia muutoksia pystymättä kuitenkaan muuttamaan itse tuotanto- ja omistussuhteita tai tuotannon alueellista sijoittumista työväestön ja koko yhteiskunnan kokonaisedun mukaisesti.

Eriarvoisuuden poistamiseen tähtäävien aluepoliittisten toimenpiteitten tulee muodostaa kokonaisuus, joka kattaa maan kaikki alueet, sen eri väestöryhmät ja elinkeinot. Toimenpiteiden soveltamisessa on valikoiville keinoille annettava keskeinen paino, jotta aluepolitiikka suuntautuisi nimenomaan niiden väestöryhmien aseman parantamiseen, joiden elinolosuhteet ovat heikoimmat.

Aluepolitiikan tulee olla kiinteä osa yleistä yhteiskuntapolitiikkaa. Suunnitelmallisen demokraattisen sosialismin rakentamisen kannalta tämä edellyttää, että paikallis-, alue- ja keskushallintotason suunnittelu ja päätöksenteko kytketään kiinteästi toisiinsa. Suunnittelu ja päätöksenteko on myös kansanvaltaistettava kaikilla tasoilla.

Vallitsevan tasapainottoman alueellisen kehityksen hallitseminen edellyttää, että tunnustetaan maan eri alueiden erilaiset ongelmat ja erityisolosuhteet sekä suunnitellaan toimenpiteet tämän mukaisesti toisaalta kasvupolitiikan ja toisaalta maaseudun aluepolitiikan puitteissa.

Kasvukeskuspolitiikan tulee perustua valtion toimesta tapahtuvan tuotantotoiminnan, teollisuuden ja palveluelinkeinojen sijainninohjausmenettelyyn, joka on kytketty myös valtakunnalliseen alueelliseen suunnitteluun. Sijainninohjausmenettelyn tulisi perustua koko valtakunnan kattavaan lupajärjestelmään.

On edistettävä myös sellaista maaseudun aluepolitiikkaa, joka helpottaa tarkoituksenmukaista työssäkäyntiä keskuksissa ja yleensä suunnitelmallisesti lisää maaseudun työtilaisuuksia ja pystyy tarjoamaan turvatun toimeentulon myös haja-asutusalueiden väestölle.

Työtilaisuuksien kokonaistyöpaikkamäärän jakautumiseen alueellisesti tasapainoisella tavalla ei voida päästä yksistään yritysten tai kuntien vapaaehtoisella toiminnalla, mistä eräänä osoituksena on Helsingin seudun nopeasta kasvusta aiheutuneet vaikeudet. Tämän vuoksi valtion on kehitettävä toimenpiteitä, joilla voidaan saada aikaan työtilaisuuksien tasapainoista lisäystä valtakunnan eri alueilla.

5.5. Tekninen tutkimus ja tuotekehitys

Maamme teollisuuden kehittyminen ja muuttuminen riippuu ratkaisevasti teknisen tutkimus- ja tuotekehitystyön tuloksista.

Maamme rajoitetut tutkimusvarat on suunnattava ja keskitettävä yhteiskunnan yleisen edun mukaisiin tarkoituksiin. Kansainvälisen tutkimuksen ja tuotekehityksen tulosten hyväksikäyttöön on kiinnitettävä voimakasta huomiota. Tiedon järjestelmällistä hyväksikäyttöä on tehostettava ja tietopalvelujärjestelmiä kehitettävä. Tutkijoille ja asiantuntijoille on varattava riittävästi mahdollisuuksia kansainvälisen kehityksen seuraamiseen, samalla kun kansainvälistä tutkimusyhteistyötä on edistettävä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä sosialististen maiden kanssa solmittujen tieteellis-teknisten sopimusten tehokkaaseen hyväksikäyttöön.

Koko valtion tekniseen tutkimukseen myönnettävien varojen käyttö on koordinoitava valtion tiedeneuvostossa. Kauppa- ja teollisuusministeriön, Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 rahaston (SITRA), Kehitysaluerahasto Oy:n, Keksintösäätiön ja valtion teknillis-tieteellisen toimikunnan myöntämät tutkimus- ja tuotekehitysavustukset ja lainat on suunnattava siten, että SDP:n teollisuus- ja tiedepoliittiset tavoitteet toteutuvat. Julkisin varoin avustettujen tutkimus- ja tuotekehitysohjelmien tuloksia on jatkuvasti seurattava ja tarkkailtava niiden hyöty- ja haittavaikutusten selvittämiseksi. Teknisen tutkimuksen tiedepolitiikka on saatettava julkiseksi, suunnitelmalliseksi ja kansanvaltaiseksi.

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen ja muiden julkisista varoista rahoitettujen tutkimuslaitosten hallinto ja tutkimustyön aiheiden valinta on saatettava kansanvaltaiseksi erityisesti yksityisessä omistuksessa olevien yritysten tilaamien tutkimusten osalta.

Teknisen tutkimuksen ja tuotekehitystyön aiheiden valinnassa on erityistä huomiota kiinnitettävä demokratian toteutumiseen, työsuojelun, kuluttajasuojelun, ympäristönsuojelun ja muiden elämisen laatuun vaikuttavien tekijöiden asettamiin vaatimuksiin.

Valtion nykyinen avustus- ja tutkimuslaitosjärjestelmä palvelee enimmäkseen suurteollisuutta. Sen vuoksi on pikaisesti luotava uusia järjestelmiä, jotka soveltuvat erityisesti pienen ja keskisuuren teollisuuden tarpeisiin. On selvitettävä mahdollisuudet perustaa valtion tuotekehityslaitos palvelemaan pienen ja keskisuuren teollisuuden tuotekehitystyötä. Samoin on selvitettävä kauppa- ja teollisuusministeriön piiriorganisaation mahdollisuudet pienen ja keskisuuren teollisuuden tuotekehitystyön edistämisessä.

Yritysten tutkimus- ja tuotekehitystyö on suunnattu palvelemaan yritysten taloudellista kasvua ja voiton lisäämistä ottamatta läheskään riittävästi huomioon yleisiä yhteiskuntapolitiikan vaatimuksia. Sen vuoksi yritysten tutkimus- ja tuotekehitystyö on järjestettävä siten, että kansanvaltainen ohjaaminen ja seuranta toteutuu.

5.6. Työelämän uudistaminen

Työ on ihmiselle ominainen ja monimerkityksellinen, hänen elämänsä keskeinen toimintamuoto ja yhteys yhteiskuntaan. Jokaisen ihmisen oikeus työhön, turvallisuus ja terveellisyys on työelämän uudistamisen johtava periaate. Työelämän uudistamisen lähtökohtana tulee olla työn haittavaikutusten ennalta ehkäisy ja myönteisten ominaisuuksien aktiivinen kehittäminen.

Sosialidemokraattisen puolueen johtavina periaatteina työelämän uudistamisessa ovat työntekijäin perusoikeuksien turvaaminen, aineellisen ja henkisen aseman parantaminen ja kansanvallan laajentaminen työpaikoilla.

Jokaiselle on turvattava oikeus työhön ja työn jatkuvuuteen. Suunnitelmallisuutta työllisyyden hoidossa on lisättävä ja yksityisen pääoman mielivaltaa työvoiman käytössä ja tuotannon alueellisessa sijoittelussa on rajoitettava.

Jokaiselle työntekijälle on turvattava oikeus toimeentuloon ja oikeudenmukaiseen osuuteen yhteiskunnassa tuotetuista tavaroista ja palveluista. Pyrkimyksenä tulee olla tuloerojen kaventaminen, reaaliansioiden jatkuva parantaminen ja yhteiskunnallisten palvelujen lisääminen.

Työ ei saa vaarantaa ihmisen ruumiillista tai henkistä terveyttä. Työn aiheuttamaa rasitusta on vähennettävä. Työntekijäin turvallisuuteen, terveyteen ja viihtyvyyteen kohdistuvat haitat on poistettava parantamalla työympäristöä.

Työntekijöille on luotava nykyistä parempi työaikasuoja. Työaikaa on lyhennettävä. Kiireellisintä tämä on yö- ja vuorotyössä sekä poikkeuksellista ruumiillista ja henkistä rasitusta aiheuttavissa töissä.

Työntekijäin kansanvaltaisia oikeuksia on lisättävä. Työnantajien yksipuolista asiainkäsittelyä ja sopimusten ja lakien tulkintavaltaa on rajoitettava. Työntekijäin tiedonsaannin ja neuvotteluaseman turvaamiseksi on kehitettävä työnantajaa sitovia menettelytapoja.

6. PONNET

Periaatteelliset tavoitteet

SDP vaatii, että

1. Suomen teollisuuspolitiikkaa muutetaan työväenehtoiseksi siten, että sen keskeisimmät osat ovat kansanvaltaisuus, suunnitelmallisuus sekä työväen ja kuluttajien edut,

2. teollisuuspolitiikan lähtökohtana on jokaisen oikeus työhön ja toimeentuloon ilman että hänen turvallisuutensa tai terveytensä vaarantuu,

3. teollisuuden työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ay-liikkeen kautta työolosuhteisiinsa ja työn tuloksiin taataan,

4. teollisuustuotannon vapaasta ja rajoittamattomasta kasvusta on siirryttävä yhteiskunnan toimesta valvottuun, hallittuun kasvuun, joka antaa mahdollisuudet työväenehtoisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen, luonnonvarojen käyttöön kestävän käytön periaatteen mukaisesti ja luonnon sietokyvyn huomioon ottamiseen sekä tuhlauksen estämiseen,

5. pyrittäessä suuntaamaan tuotantovoimia ja -rakennetta yhteiskunnan omistusta lisätään kaikilla teollisuuden aloilla,

6. teollisuuspolitiikan harjoittamisessa yhteistyö muiden maiden kanssa tapahtuu siten, että se edistää rauhanomaista kanssakäymistä eikä vahingoita kansallista riippumattomuutta tai itsenäistä taloudellista päätöksentekoa,

7. oikeudenmukainen tulonjako ja tuloerojen tasoittaminen tehdään työväenehtoisen teollisuuspolitiikan harjoittamisen edellytykseksi,

8. pääoman muodostuksen ja ohjauksen on oltava kansanvaltaisen päätöksenteon ja valvonnan alaista,

9. yritysten itsenäistä päätöksentekovaltaa rajoitetaan saattamalla päätökset, joilla on laajaa yhteiskunnallista merkitystä, kansanvaltaiseen valvontaan.

Välittömät toimenpiteet

SDP vaatii, että

1. laaditaan valtion teollisuuspoliittinen ja teollistamispoliittinen ohjelma, jota jatkuvasti valvotaan ja tarkistetaan,

2. julkisen vallan osuutta yritysten hinnoittelupäätöksiin edelleen lisätään,

3. nykyisestä kauppa- ja teollisuusministeriöstä erotetaan teollisuusministeriö ja parlamentaarinen edustus ministeriön neuvottelukunnissa järjestetään,

4. kauppa- ja teollisuusministeriön alaisten virastojen ja laitosten toiminnan suunnittelua ja valvontaa kehitetään kansanvaltaiseen suuntaan,

5. laaditaan tavoitteellinen valtion teollisuuden kehittämissuunnitelma ja uudistetaan valtion yhtiöitä koskeva lainsäädäntö,

6. lisätään kuntien mahdollisuuksia harjoittaa liiketoimintaa,

7. yritysten toimintaan ja investointisuunnitelmiin liittyvät tiedot saatetaan viranomaisten käyttöön,

8. perustetaan valtion investointipankki,

9. liikepankkien ja vakuutuslaitosten sekä niihin kytkeytyneiden säätiöiden toiminta saatetaan julkiseen valvontaan,

10. luodaan valtioneuvostolle mahdollisuudet ohjata Suomen Pankin toimintaa ja myönnetään Postipankille oikeus keskuspankkiluottoon,

11. työeläkerahastojen pääoman käyttö on saatettava julkiseen demokraattiseen valvontaan,

12. työsuojeluelimien toimintaoikeuksia vahvistetaan,

13. monikansallisten yhtiöiden valvontaa tehostetaan ja luodaan siihen tarvittava lainsäädäntö,

14. luodaan tehokas investointien lupamenettelyyn perustuva sijainninohjausjärjestelmä,

15. yritysten sijainninohjaus tapahtuu kasvukeskuksia tukemalla ja ruuhkautumista välttäen sekä ympäristönsuojelutekijät huomioon ottaen,

16. yhteiskunnan teollisuudelle myöntämän taloudellisen tuen käsittelyä varten on kehitettävä keskitetty suunnittelu-, ohjaus ja tarkastusjärjestelmä,

17. yritysten tulojen verotusta muutetaan rajoittamalla omaisuuden poisto-oikeuksia ja varastojen aliarvostusta,

18. kehitetään teollista yhteistyötä sopimuspohjalta SEV-maiden kanssa,

19. kehitysmaiden teollistamista tuetaan niiden etujen mukaisesti

20. energian tuotanto ja jakelu siirretään kokonaan yhteiskunnan haltuun.