SDP:n työelämän uudistamisohjelma

Hyväksytty puoluehallituksessa 11.6.1998

Työllä ja työssä on voitava elää

1. SOSIALIDEMOKRATIAN ARVOT
1.1. Sosialidemokratia on työn liike
1.2. Perusarvoina tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ja turvallisuus
2. TYÖELÄMÄN MUUTOS
2.1. Lisää yhteistyötä työelämään
2.2. Määrä- ja osa-aikaiset työsuhteet
2.3. Ikääntymisen kysymykset on ratkaistava
2.4. Jaksamisesta on kannettava huolta
2.5. Työaikapolitiikka on hyvinvointipolitiikkaa
3. TYÖLLISYYS
3.1. Täystyöllisyys on mahdollinen
3.2. Talouskasvu, teknologia ja työllisyys
3.3. Yrittäminen
3.4. Toimivat työmarkkinat

1. SOSIALIDEMOKRATIAN ARVOT

1.1. Sosialidemokratia on työn liike

Työelämää voidaan ja pitää kehittää ihmisten arvojen ja tavoitteiden mukaan. Sosialidemokraattien hyvinvointinäkemys perustuu työhön. Politiikkaa on harjoitettava siten, että se johtaa korkeaan työhön osallistumisasteeseen ja alhaiseen työttömyyteen.

Yhteiskunnan hyvinvointi ja menestys riippuu sen halusta ja kyvystä kehittää työtä, työelämää ja tuotantoa. Osaamiseen perustuva kilpailukyky rakentuu vakaalle taloudelle ja laadukkaalle työvoimalle. Ihmisiin investoimalla luodaan turvallinen ja yritteliäs yhteiskunta, jossa niin yksilöillä kuin yrityksilläkin on halua ja kykyä riskien ottamiseen ja uusiin innovaatioihin.

Sosialidemokraattisen työnlinjan mukaan työ on ensisijainen tulonsiirtoihin nähden. Työllisyys on tulonsiirtoja parempaa sosiaalipolitiikkaa. Ansioihin suhteutettu eläketurva, työttömyysturva ja sairausajan toimeentuloturva kannustavat työntekoon.

1.2. Perusarvoina tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ja turvallisuus

Työelämän sisällön kehittämisessä tavoitteena on työyhteisöjen hyvinvointi, tasa-arvo, inhimillisyys ja turvallisuus.

Työyhteiskunnan tärkeimmät tavoitteet, tasa-arvo ja turvallisuus liittyvät keskeisesti työelämään. Ensisijaisia keinoja näihin tavoitteisiin pyrittäessä ovat valtakunnallinen vähimmäisehdot takaava sopimusjärjestelmä ja työehtosopimusten yleissitovuus.

Palkkauksen tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä päämääriä tulopolitiikassa. Yksityisen ja julkisen sektorin palkkausta on kehitettävä yhtäläisin perustein. Palkkausjärjestelmiä kehitettäessä on lisättävä osaamisen ja työn vaativuuden painoarvoa.

Työelämän kehittämisen haasteena on estää työmarkkinoiden kahtiajakautuminen. Tarvitaan eri työsuhteiden muotojen yhdenvertaisuutta, mikä tukee myös sukupuolten tasa-arvoa.

Naisten työhön osallistumisen tukemisessa tärkeintä on hyvinvointipalveluiden turvaaminen. Lasten päivähoidon saanti ja enenevässä määrin vanhustenhuollon turvaaminen ovat välttämättömiä naisten ja miesten työmarkkina-aseman tasoittamiselle.

Korkeatasoinen työlainsäädäntö ja turvallinen työympäristö ovat ihmisten perusoikeuksia. Työelämän sääntöjen on oltava yhtäläisiä kaikille yrityksen koosta riippumatta. Kehittynyt työsuhdeturva, huolenpito työntekijöiden työkyvystä ja ammattitaidon kehittämisestä ovat hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkkejä ja osa kansainvälistä kilpailukykyämme. Työehtojen polkumyynti ei ole hyväksyttävää missään muodossa.

2. TYÖELÄMÄN MUUTOS

2.1. Lisää yhteistyötä työelämään

Työelämän kehitykseen vaikuttavat viime kädessä yritystoiminnan muutokset. Turvallisuus muutoksissa on välttämätöntä niiden onnistumiseksi. Poliittisia valintoja tehtäessä kohdataan muutosvastarintaa - uusista oloista on kuitenkin sosialidemokraattisten arvojen pohjalta otettava irti niiden tarjoamat mahdollisuudet. Myös julkisen sektorin muutokset on toteutettava työntekijöiden työehtoja kilpailuttamatta.

Lama muokkasi työmarkkinoita työntekijöiden kannalta epäedulliseen suuntaan -turvattomuus ja epätasa-arvo ovat lisääntyneet. Talouden elpyessä on työntekijöiden ja yritysten yhteisen edun mukaista parantaa työntekijöiden asemaa ja työn arvostusta.

Työelämän arkipäivään vaikuttavat eniten asenteet, johtamiskäytännöt ja asiakkaiden huomioon ottaminen. Työelämän ristiriitojen kärsivällinen yhteensovittaminen ja neuvotellen saavutetut ratkaisut johtavat parhaaseen lopputulokseen.

Työ antaa tekijälleen oikeuden vaikuttamiseen. Tämän on oltava lähtökohtana työelämän sääntöjä kehitettäessä. Työyhteisön menestys ei voi perustua isännänvaltaan, vaan kestäviin ja luottamuksellisiin yhteistyösuhteisiin. Työntekijöiden osallistumisjärjestelmät ovat keskeisin yritysten toiminnan joustavuuden tae.

Onnistunut yhteistyö edellyttää, että palkansaajat saavat riittävästi myös yritystoimintaan liittyviä tietoja ja koulutusta sekä tarvittaessa asiantuntija-apua. Koska yhteistoiminta kysyy voimavaroja, on tärkeää, että työnantajilla on vankka yhteistyömotivaatio. Yhteistoiminnan on oltava osa liikkeenjohtamista.

Tarvitaan laaja kansallinen ponnistus uuden työelämän kulttuurin aikaansaamiseksi ja monitaitoisen työyhteisön luomiseksi. Työelämää on kehitettävä siten, että syntyy oppivia työyhteisöjä, joissa toisaalta työnantaja sallii sekä kannustaa ja toisaalta henkilöstö haluaa kehittää itseään, työmenetelmiään ja työorganisaatiotaan. Tämän aikaan saamiseksi on varattava riittävästi resursseja tutkimukseen, hyvien käytäntöjen kehittämiseen ja niistä saatujen kokemusten levittämiseen. Työelämän kehittäminen tulee yhteiskunnassa nähdä tuote- ja teknologian kehittämiseen verrattavana investointina.

2.2. Määrä- ja osa-aikaiset työsuhteet

Joustavat työn tekemisen muodot sopivat osalle työntekijöistä. Lyhytaikaiset työsuhteet voivat olla esimerkiksi nuorille ja pitkäaikaistyöttömille väylä työelämään. Määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa työtään tekevien asemaa on parannettava turvaamalla oikeus koulutukseen ja työkyvyn ylläpitämiseen sekä osallisuus työyhteisöön sen täysivaltaisena jäsenenä. Kukaan ei saa ajautua pysyvästi epävarmoihin työsuhteisiin. Kokoaikainen ja pysyvä työsuhde antaa parhaat mahdollisuudet elämän hallintaan.

Sukupuolten tasa-arvo työelämässä ei toteudu työsuhteiden muotojenkaan osalta. Naisten osuus osa-aikaisista on kaksi kolmasosaa, naiset ovat myös miehiä useammin määräaikaisessa työssä.

Turvallisuuden lisääntyminen on sekä kansalaisten että kansantalouden edun mukaista. Erilaisten työsuhteiden yhdenvertaisuus parantaa työmarkkinoiden toimivuutta. Lainsäädännön ei tule edistää epävarmojen työsuhteiden solmimista.

Osa-aikatyön lisääminen ei ratkaise työttömyyttä. Osa-aikatyö johtaa useimmiten tilanteeseen, jossa työssä käynti ei takaa riittäviä tuloja. Avoimen työttömyyden korvaaminen työtätekevien köyhyydellä ei ratkaise työttömyyden ja toimeentulon ongelmia, vaan on jyrkässä ristiriidassa korkeaan osaamiseen ja koko väestön koulutustason nostamiseen tähtäävän toiminnan kanssa.

2.3. Ikääntymisen kysymykset on ratkaistava

Suomalaisen yhteiskunnan on sopeuduttava siihen, että työvoima ikääntyy. Muuttamalla asenteita, lisäämällä merkittävästi ikääntyneiden koulutusmahdollisuuksia ja ottamalla heidän erityistarpeensa huomioon ikääntyminen käännetään vahvuudeksi.

Ikääntyneitä tulee kannustaa kouluttautumaan luomalla koulutusohjelmia myös vähemmän koulutetuille ja opiskelemaan tottumattomille sekä ottamalla käyttöön erityinen koulutusraha, jolla kannustetaan työnantajaa järjestämään lisäkoulutusta myös ikääntyneille työntekijöilleen.

Myös sosiaaliturvajärjestelmiä on uudistettava siten, että ne tukevat ikääntyneiden työhön osallistumista. Sosiaaliturvan rahoitustavat eivät saa syrjiä ikääntyneitä. Etuusjärjestelmät eivät myöskään saa olla sellaisia, että ne rohkaisevat varhaiseen eläkkeelle lähtemiseen tai siirtämiseen. Yli 50-vuotiaiden on voitava uskoa, että jäljellä oleva työura on vielä riittävän pitkä ja antoisa esimerkiksi lisäkoulutuksen hankkimiseen.

Työpaikoilla on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota ikääntyneiden työntekijöiden koulutuksen ohella heidän kuntoutukseensa ja työkyvyn ylläpitämiseen. Ikääntyneiden työntekijöiden jaksamista voidaan parantaa yhdistämällä osa-aikatyötä ja osa-aikaeläkettä ja kannustamalla heitä käyttämään olemassa olevia työn jakamisen malleja sapattivapaina.

2.4. Jaksamisesta on kannettava huolta

Monilla työpaikoilla ihmiset on vedetty erittäin tiukoille. Puolet työssäkäyvistä kokee uupumusta ja jopa ylirasitusta, joka kostautuu paitsi työntekijöille itselleen niin myös yhteiskunnalle ylimääräisinä terveydenhuollon kuluina. Työkulttuurien ja työterveyshuollon nykyaikaistamisella sekä valikoivalla työaikapolitiikalla voidaan vähentää myös työuupumusta. Osa-aikatyökin voi olla monelle vaihtoehto, jos työviikon pituus on riittävä elannon hankkimiseen.

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen muotoja ja keinoja jakaa perhevelvoitteita molempien vanhempien kesken on kehitettävä, jotta myös pienten lasten vanhemmat jaksavat halutessaan pysyä työmarkkinoilla.

Henkilöstön hyvinvoinnin mittaamiseen on kehitettävä uusia keinoja. Työpaikoilla on laadittava henkilöstötilinpäätöksiä, joiden tulosten perusteella työntekijöiden on voitava vaikuttaa entistä enemmän oman työnsä suunnitteluun ja kehittämiseen.

2.5. Työaikapolitiikka on hyvinvointipolitiikkaa

Hyvinvoinnin kannalta tilanne, jossa osa työntekijöistä tekee liian pitkää työaikaa ja osa on työttömänä tai vastoin tahtoaan osa-aikatyössä, on kestämätön. Työn ja työajan tasoittamisen politiikka on välttämätöntä. Työaikaratkaisuissa on yhdistettävä työntekijöiden ja työnantajien tarpeet sekä kansantalouden mahdollisuudet. Suunnitelmallinen ja pitkälle aikavälille jaksotettu työajan lyhentäminen on mahdollista tinkimättä hyvinvoinnista ja taloudellisen kasvun perusedellytyksistä.

Työvuorottelu ja muut työnkierrätyksen muodot sekä työajan ja koulutuksen yhteensovittaminen antavat mahdollisuuksia sekä työttömille että uupumuksesta kärsiville työllisille sekä edesauttavat työ- ja perhe-elämän yhdistämistä. Työaikapolitiikalla voidaan tukea ikääntyneiden työssä pysymistä yhdistämällä ikään porrastettuun työaikaan sosiaali- ja eläketurvaa. Työajan räätälöity lyhentäminen yhdistettynä työn uudelleenorganisointiin johtaa työllisyyden parantumiseen yksittäisissä tapauksissa.

Joustavia työaikoja käyttöön otettaessa on huolehdittava siitä, etteivät työvuorot ole jatkuvasti liian pitkiä. Koska tarve saada riittäviä hengähdystaukoja työelämästä on silti ilmeinen, tulee kehittää malleja, joilla työntekijät voivat kerätä pitempijaksoisia palkallisia sapattivapaita. Järjestelmän toimiminen edellyttää sopimista yhdessä vapaa-ajan säästämisen periaatteista, esimerkiksi henkilöstön hallitsemien työaikapankkien muodossa.

Sapattivapaamahdollisuuksia voidaan lisätä myös toteuttamalla yksilöllinen sapattivakuutus yksilöllisen eläkevakuutuksen rinnalle ja eläkevakuutukseen liittyvin verovähennysoikeuksin. Verokannusteilla voitaisiin edistää sellaisen vapaa-ajan pitämistä, joka tukee työntekijöiden jaksamista työelämässä. Järjestelmä sopisi myös yrittäjille, joilla muutoin ei ole erillistä, säädeltyä työaikaa.

3. TYÖLLISYYS

3.1. Täystyöllisyys on mahdollinen

Täystyöllisyys on sosialidemokraattisen liikkeen historiallinen tavoite. Työyhteiskuntaan sitoutuneen liikkeen ei tule luopua täystyöllisyystavoitteesta. Pitkäjänteisellä politiikalla tavoite on realistinen.

Hyvälle ja tehokkaalle työllisyyspolitiikalle ei löydy valmista ulkomaista mallia. Kansainvälinen vertailu osoittaa ennen muuta sen, että työllisyyspolitiikassa on monia reittejä. Selkein yhteinen piirre hyvän työllisyyskehityksen maille on kärsivällisyys talous- ja työllisyyspolitiikassa, työllisyyskehityksen perustaminen talouden ja työvoiman kysynnän kasvuun.

Täystyöllisyystavoitetta tukee aktiivinen työvoimapolitiikka. Paikallinen yhteistyö ja kumppanuus kaikkien talouden ja myös niin sanotun kolmannen sektorin toimijoiden sekä työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöjen kanssa on tärkeää.

Työllisyyttä tukee myös elinikäisen oppimisen periaate, joka on toteutettava selkeänä järjestelmänä. Ammatillisen koulutuksen on pysyttävä rakennemuutoksen tahdissa, jotta se vastaa työmarkkinoiden tarpeisiin. Työvoimapolitiikassa korostuu ammattitaitoa parantavien toimenpiteiden merkitys, sillä ammattitaitoisen työvoiman puute ei saa olla yritysten kasvun, laajentumisen ja työllistävyyden esteenä. Työvoima- ja elinkeinokeskuksien tulee vahvistaa työvoima- ja elinkeinopolitiikan yhteyksiä työelämään ja siksi tarvitaan alueellisia ennakointijärjestelmiä tukemaan mm. koulutuksen suunnittelua.

3.2. Talouskasvu, teknologia ja työllisyys

Työllisyyskehitys riippuu pääosin talouskasvusta. Työllisyyden ja kasvun yhteyden murtumista tai muuttumista ei ole voitu kiistattomasti osoittaa. Suomen työttömyys kasvoi moninkertaiseksi talouden ajautuessa syvään lamaan 1990-luvun alkuvuosina. Vakaa taloudellinen kasvu on alentanut työttömyyttä 90-luvun puolivälistä alkaen - työllisyyden kasvu on kiihtynyt talouskasvun tahdissa.

Parasta työllisyyspolitiikkaa on kestävän taloudellisen kasvun turvaaminen. Työn tuottavuutta parantavat toimet luovat perustan talouskasvulle ja työn kysynnän kasvulle. Teknologian, työn johtamisen ja organisoinnin kehityksen on tuettava työllisyyttä ja hyvinvointia. Siksi työn verotuksen johdonmukainen alentaminen on perusteltua ja jopa välttämätöntä.

3.3. Yrittäminen

Yrittäjyys on avainasemassa työllisyyden parantamisessa. Sosialidemokraattinen yhteiskuntanäkemys perustuu työhön ja yrittämiseen kannustamiselle. Globaalissa kilpailussa sekä työntekijän että yrittäjän yhteinen työnantaja on asiakas. Kasvun, työllisyyden ja hyvinvoinnin avainsanoja ovat osaaminen, sitoutuminen ja luottamus.

Parasta yrittäjyyden tukemista on työn verotuksen alentaminen ja taloudellisen vakauden politiikka, taloudellisten olojen ennustettavuus myös pitkällä tähtäyksellä. Vakaa hintataso, alhaiset ja vakaat korot helpottavat pienten yritysten toimintaa, joilla ei ole taloudellisia ja henkilöstövoimavaroja riskeiltä suojautumiseen. Parasta julkisen vallan suoraa tukea yritystoiminnalle on koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehittelyn tukeminen. Sosialidemokraattien tulee kantaa huolta siitä, että sosiaaliturvan ehdot mahdollistavat yrittäjäksi ryhtymisen.

Työelämän pelisääntöjen ja työnantajavelvoitteiden selkeys ja yksiselitteisyys on yrittäjien etu. Velvoitteiden porrastaminen mikro- ja pienyrityksiä suosivaksi voi hidastaa yritysten ja työllisyyden kasvua sekä lisätä yritysten pilkkomista.

3.4. Toimivat työmarkkinat

Eurooppalaisessa vertailussa Suomen työmarkkinat ovat varsin toimivat ja joustavat. Suomessa on toimiva kolmikantayhteistyö, maailman korkeimpia järjestäytymisasteita ja hyvät työmarkkinajärjestöjen neuvottelusuhteet. Järjestelmä, jossa vahvat ammatilliset järjestöt turvaavat samalla sekä kansallisella että työpaikkatasolla työntekijöiden perusoikeudet, on uudistusten edellytys, ei este. Työllisyyden, tasa-arvon ja rahan arvon vakauden näkökulmasta on tärkeää, ettei neuvottelujärjestelmä hajaannu liiaksi.

Koulutuksen sekä kannustavan sosiaali- ja työvoimapolitiikan onnistunut yhteensovittaminen lisäävät työmarkkinoiden toimivuutta. Yrityksille tärkein julkisen vallan tukimuoto on työvoiman koulutus. Työnantajia tulee kannustaa antamaan henkilöstölleen koulutusta esimerkiksi tukemalla taloudellisesti niitä työnantajia, jotka laativat systemaattisia koulutustarveselvityksiä ja kouluttavat niiden perusteella koko henkilöstöään. Työssä olevien kouluttautumista on tuettava koulutustukijärjestelmällä.

Työllä ja työssä on voitava elää - lähtökohtana ihmisen paras

• Tavoitteena on korkea työhön osallistumisaste ja matala työttömyys.
• Työttömyyden korvaaminen työssäkäyvien köyhyydellä ei ratkaise yhtään yhteiskunnallista ongelmaa.
• Työyhteiskunnassa tavoitteena on sosiaaliturvan ansaitseminen ensisijaisesti työtä tekemällä.
• Työehtosopimusten vähimmäisehdot ja yleissitovuus on turvattava.
• Turvallisuus muutoksissa on välttämätön - muutoksia ei saa toteuttaa työntekijöiden kustannuksella työehtoja kilpailuttaen.
• Tavoitteena on korkea osaaminen ja koko väestön koulutustason nostaminen.
• Työmarkkinoiden kahtia jakautumisen estämiseksi on työelämän sääntöjen oltava kaikille yhtäläisiä yritysten koosta ja eri työsuhteiden muodoista riippumatta.
• Työyhteisön menestys perustuu kestäviin ja luottamuksellisiin yhteistyösuhteisiin - ei isännän vallalle.
• Työn on annettava tekijälleen oikeus vaikuttamiseen.
• Työpaikoilla on otettava käyttöön henkilöstötilinpäätökset henkilöstön hyvinvoinnin mittaamiseksi.
• Pitkällä aikavälillä työaikaa on lyhennettävä tinkimättä hyvinvoinnista ja taloudellisen kasvun perusedellytyksistä.
• Työn ja työajan tasoittaminen on välttämätöntä - on otettava käyttöön työn vuorottelun ja työn kierrätyksen erilaisia muotoja.
• On luotava henkilöstön hallitsemia työaikapankkeja ja toteutettava yksilöllinen sapattivapaajärjestelmä.
• Täystyöllisyystavoitetta on tuettava aktiivisella työvoimapolitiikalla ja elinikäisellä oppimisella ikääntyneille erityinen koulutusraha.