Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/487

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Reilumpi Suomi - Työ ja oikeudenmukaisuus


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Reilumpi Suomi - Työ ja oikeudenmukaisuus
  • Vuosi: 2012
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Reilumpi Suomi - Työ ja oikeudenmukaisuus

Hyvinvointi rakentuu työlle. Kun teemme työtä, luomme palveluita ja taloudellista pohjaa hyvinvointiyhteiskunnalle. Oikeudenmukaisuus velvoittaa kantamaan vastuuta kaikista, jotka eivät siihen itse pysty. Oikeudenmukaisuus kannustaa myös iloitsemaan menestyksestä, jonka joku työllään saavuttaa. Me ansaitsemme reilumman Suomen.

Yltiöpäinen ahneus saa kansalaisten enemmistön tuomion. Kuntavaaleissa työ, oikeudenmukaisuus ja reiluus näkyvät arjen asioiden kautta. Oman lapsen päivähoidon laatu, puiston säilyttäminen tai terveyskeskuspäivystykseen pääsy ovat monelle kuntalaiselle ne tärkeimmät asiat.

Julkiset palvelut pitävät yhteiskunnan eheänä, tukevat elinkeinoelämää ja työllisyyttä, estävät syrjäytymistä sekä tuovat turvallisuutta. Pääosa palveluista tuotetaan kuntien toimesta ja näin pitää olla myös jatkossa. Tarvitsemme myös toimeliaita yrittäjiä, jotka omalla toiminnallaan täydentävät julkisesti tuotettuja palveluita. Meidän kannattaa tavoitella maailman parhaita julkisia palveluita, jotka ovat veronmaksajalle hinnaltaan kohtuulliset tuottaa.

Sosialidemokraattien tavoitteena on hyvään elämään ja asukkaiden omatoimisuuteen kannustava kunta, jossa on toimiva demokratia ja asukkailla mahdollisuus vaikuttaa tärkeinä pitämiinsä asioihin. Kunnan tulee pitää asukkaistaan huolta ja taata heille turvallinen elinympäristö.

Ihmislähtöinen kuntauudistus

Suomen kuntarakennetta ja kuntien tapaa toimia uudistetaan. Kyse on palveluiden turvaamisesta asukkaille elinkeino- ja väestörakenteen muuttuessa. Kuntauudistus aiheuttaa voimakkaita tunteita, koska kotikunta on suomalaisille tärkeä identiteetin ja turvallisuuden antaja. Siksi muutokset kunnan nimessä ja rajoissa koetaan vahvastikin turvallisuuden tunnetta järisyttävinä. Toisaalta rajojen ei tahdota rajoittavan palveluiden saamista tai ihmisten toimintamahdollisuuksia.

Kunnissa on kyettävä tekemään muutoksia niin, että asukkaat voivat pitää vahvan paikallisidentiteettinsä, mutta myös saavat turvan kunnan kyvystä tarjota heille palveluita ja auttaa heitä eri elämäntilanteissa. Kunnan on myös pystyttävä houkuttelemaan uusia työntekijöitä palvelutehtäviin. Ilman ennakoivia toimenpiteitä vanhuspalveluihin ei saada riittävästi käsipareja tai nuorisoa jäämään kotiseutuaan kehittämään.

Kuntauudistuksella tulee vahvistaa julkista palvelujärjestelmää; julkisten peruspalvelujen järjestämistä mahdollisimman laadukkaina ja mahdollisimman lähellä asukasta. Tämä taataan riittävän kokoisilla yksiköillä ja osaamisella, jolla vähennetään myös parhaiten alueiden välistä epätasa-arvoa.

Kuntauudistuksen ydin on tasavertaisuuden toteuttaminen. Lähtökohtana on, että niin suurten keskusten kuin pienten kylien asukkaille taataan tasapainoinen lapsuus ja ihmisarvoinen vanhuus sekä mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Ihmisen asuinpaikka ei vaikuta perusoikeuksiin, vaan ne turvataan kaikkialla. Taloudellisesti itsenäiset peruskunnat pystyvät turvaamaan varhaiskasvatuksen, koulutuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden toimivuuden. Tämän ohella tarvitaan kuntien yhteistyötä ja erikoisosaamista yhteen kokoavia rakenteita. Erityisesti liikenneruuhkien, ympäristöongelmien, työllisyyden ja asumisen ongelmien ratkaisu vaatii ylikunnallisia päätöksiä, pääkaupunkiseudulla metropolitasoisia ratkaisuja.

Kuntauudistus antaa mahdollisuuden parantaa demokratiaa, vähentää byrokratiaa ja toimia vastavoimana markkinavoimille. Erityisesti hoivatarpeen kasvu lisää tarvetta yhteistyön tiivistämiselle ja palvelurakenteen uudistamiselle. Kuntauudistuksessa on ensin tehtävä riittävät selvitykset kuntien toimintakyvystä, taloudellisesta asemasta ja palveluiden tilasta yhdessä kuntien kanssa. Vasta sen jälkeen voidaan edetä kuntien yhdistämiseen tai muihin vaihtoehtoisiin malleihin kokonaisuudistuksen toteuttamisessa. Asukkaita on kuultava ja kuntien henkilöstön asema turvattava. Samalla kuntademokratiaa on parannettava.

SDP haluaa:

  • edistää kuntauudistuksella palveluiden tasavertaista saatavuutta kaikkialla Suomessa
  • vähentää byrokratiaa ja luoda vahvemmalla kuntarakenteella markkinavoimille vastapainoa
  • parantaa demokratiaa

Kunnan oltava reilu työnantaja

Väestökehitys muokkaa kuntien tulevia näkymiä. Ikäihmisten määrä lisääntyy ja puolet kuntien nykyisestä henkilöstöstä jää eläkkeelle vuoteen 2025 mennessä. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä poistuu nopeasti kun juuri näiden palvelujen kysyntä kasvaa voimakkaasti. Eniten käsiä tarvitaan hoiva- ja hoitotyöhön. Kilpailu työvoimasta kiristyy. Pärjätäkseen kunnan on oltava houkutteleva työnantaja ja siinä valtteja ovat hyvä henkilöstöpolitiikka ja työ-olosuhteet. On haettava ennakkoluulottomasti uusia keinoja paremman henkilöstöpolitiikan saavuttamiseksi; jaksamisen ja työhyvinvoinnin edistämiseksi kunnissa.

Strategisella henkilöstöjohtamisella voidaan varmistaa henkilöstön saatavuus, sitouttaminen, osaamistason ylläpito ja motivointi. Julkisen sektorin tavoitteena tulee olla entistä parempi tuottavuus, johon voidaan vaikuttaa palkkausjärjestelmillä, sijaisuusjärjestelyillä ja henkilöstöstä lähtevillä joustavilla työaikaratkaisuilla. Tarvitaan myös eri-ikäisten ihmisten työura- ja johtamissuunnitelmia sekä aitoa yhteistoimintaa henkilöstön ja työnantajan välillä.

Kuntaorganisaatioiden uudistuessa ja suurentuessa on myös tarpeen heti määritellä uuden yksikön työnantaja- ja henkilöstöpolitiikka. Suuremmat kuntayksiköt pystyvät tarjoamaan kehittyneempiä henkilöstöjohtamisen palveluja, panostamaan henkilöstön osaamiseen ja rekrytointiin sekä markkinoimaan työnantajakuvaa suunnitelmallisesti. Työmarkkinoiden osaajille merkitystä on työnantajan maineella, joka syntyy henkilöstöpolitiikasta ja johtamisesta. Siihen kuuluu hyvä yhteistoiminta ja oikeudenmukainen palkkojen harmonisointi.

Työn tekemisen kulttuuria on uudistettava, työtehtäviä, työn tekemisen paikkoja, aikoja ja tapoja on pystyttävä muuttamaan joustavasti. On luotava toimintatapoja, jolla työntekijät pääsevät itse kehittämään työtään ja osallistamaan kuntalaisia toiminnan kehittämiseen. Ruohonjuuritason työntekijät tuntevat parhaiten paikalliset olosuhteet ja myös osaavat monesti esittää vaikuttavampia ja taloudellisesti tehokkaampia tapoja hoitaa kunnallisia perustehtäviä. Ylhäältä alas suuntautuva johtamismalli on kyettävä kääntämään uutta luovaksi perustasolta kumpuavien ideoiden jalostamiseksi. Henkilöstön mahdollisuus täydennyskoulutukseen on turvattava.

Kuntauudistukseen liittyvä henkilöstön viiden vuoden muutosturva on ollut toimiva henkilöstöpolitiikan ja johtamisen väline. Se sujuvoittaa toimintaa uusissa kunnissa ja tukee henkilöstön aikaansaannoskykyä. Kun ei tarvitse pelätä välitöntä työpaikkansa menettämistä, uskaltaa sitoutua työhönsä ja kohdata muutokset myönteisesti. Henkilöstön turvallisuuteen kunnissa kuuluu myös, että työpaikkakiusaamisessa noudatetaan nollatoleranssia, tasa-arvon edistetään aktiivisesti työpaikoilla ja kaikkeen rasismiin puututaan heti tehokkaasti. Kuntien on tärkeää työllistää myös erityisryhmiä.

SDP haluaa:

  • kehittää pitkäjänteistä ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa kunnissa
  • lisätä strategista henkilöstöjohtamisen osaamista kunnissa
  • taata muutosturvan henkilöstölle kuntauudistuksen yhteydessä
  • parantaa johtamista ja työn organisointia
  • edistää työhyvinvointia ja vähentää sairauspoissaoloja
  • kiinnittää huomiota hyvään henkilöstöpolitiikkaan ostaessaan palveluita
  • vähentää määräaikaisia työsuhteita vakinaistamalla sijaisia ja rakentamalla sijaispankkeja
  • edistää parempaa työehtojen ja -olojen valvontaa kunnallisissa hankkeissa harmaan talouden estämiseksi
  • edistää erityisryhmien työllistymistä
  • henkilöstölle työn vaativuutta vastaavan palkan

Töitä nuorille

Nuorten mahdollisuus kouluttautua on Suomessa yksi maailman parhaista. Jokaiselle nuorelle on taattu jatkokouluttautumismahdollisuus. Koulutus on maksutonta ja laadukasta. Oman työuran löytäminen ja työelämään siirtyminen on kuitenkin suuri yhteiskunnallinen haaste, jonka ratkaisemiseksi on sosialidemokraattien aloitteesta käynnistetty nuorten yhteiskuntatakuu-hanke.

Yhteiskuntatakuu tarkoittaa työharjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikan takaamista jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Asia koskettaa 110 000 nuorta, joilla on pelkkä perusopetuspohja. Laki astuu voimaan vuoden 2013 alusta ja valtio on varannut hankkeeseen rahoituksen.

Yhteiskuntatakuu velvoittaa kuntia kokoamaan nuorten palvelut yhteen. Nuorisolaki edellyttää jo nyt kuntia monialaiseen yhteistyöhön eli nuorten palvelujen suunnitteluun ohjaus- ja palveluverkoston avulla. Nuorisotakuun myötä kunnilla on laaja vastuu perusopetuksen päättävien nuorten ohjauksesta. Välineinä toimivat myös etsivän nuorisotyön laajentaminen koko maahan sekä työpajatoiminnan laajentaminen.

Jokaisessa kunnassa on käynnistettävä nuorisotakuuta koskeva toimenpideohjelma, johon kytketään mukaan eri viranomaiset ja paikalliset työnantajat. Kunnat voivat työllistää nuoria mm. oppisopimuksen kautta, josta on esimerkiksi Vantaalla saatu hyviä tuloksia.

Myös muiden vaikeasti työllistyvien kuntoutusta ja työelämään pääsyä tulee helpottaa kuntien ja valtion yhteistoimin. Työllistyminen parantaa yksilön elämänlaatua, mutta myös vähentää kuntien toimeentulotukimenoja ja näkyy konkreettisesti kunnan talousarviossa valtion suorittamana toimeentulotuen palautuksena. Myös nuorten kesätyöllistäminen ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen on tärkeä väline työhön tutustumisessa.

SDP haluaa:

  • saada nuorisotakuun kautta jokaiselle nuorelle ammatin ja kosketuksen työelämään
  • käynnistää jokaisessa kunnassa tai kuntien yhteistoiminta-alueella nuorisotakuuta koskevan toimenpideohjelman
  • edistää vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä
  • koota yritykset mukaan nuorten työllistämistalkoisiin

Toimivammat terveyskeskukset

Lähes 80 % suomalaisista asuu alueella, jossa terveyskeskuslääkäriin pääsyä joutuu odottamaan yli kaksi viikkoa. Suurimpana haasteena on lääkäripula julkisessa terveydenhuollossa. Terveyserot ja niiden myötä elinajanodote kasvavat sosiaaliryhmien välillä.

Terveyskeskukset on saatava paremmin toimiviksi, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö tiiviimmäksi ja raja-aita matalammaksi sekä sosiaalitoimen- ja terveystoimen yhteistoimintaa on edistettävä. Kunnissa tarvitaan erityispanostuksia julkisten terveysasemien kohentamiseen. Ylipitkät jonotusajat on saatava kuriin, työhyvinvointia parannettava ja kokeiltava innovatiivisia ratkaisuja henkilöstöpulan ratkaisemiseksi.

Sosiaali- ja terveyssektori on kokonaisuus. Moni kunta on yhdistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon samaan organisaatioon, mutta käytännön toiminnassa on kuitenkin vielä korkeita raja-aitoja. Yhtenä syynä tähän on henkilöstön erilainen koulutustausta sekä erot työ- ja ajattelutavoissa.

Suomessa valmistuu lääkäreitä enemmän kuin koskaan. Lääkäritiheydessä Suomi on Pohjoismaiden kärkeä. Siitä huolimatta julkisessa perusterveydenhuollossa kärsitään lääkäripulasta. Työssäkäyvät käyttävät työterveyspalveluita ja hyvin toimeentulevat ottavat yhä enemmän yksityisiä vakuutuksia itselleen ja perheelleen. Julkiseen perusterveydenhuoltoon turvautuvat lähinnä työttömät, eläkeläiset ja köyhät lapsiperheet.

Tarvitsemme vahvempia terveyskeskuksia, jotka pystyvät tarjoamaan monipuolisia palveluja. Vahvassa yksikössä on mahdollisuus oman työn kehittämiseen, sijaisjärjestelyihin, koulutukseen ja riittävään tukeen kollegoilta. Tämä vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin ja palveluiden laatuun. Toimivan terveyskeskuksen henkilöstörakenne antaa mahdollisuuden elämäntilanteen mukaan joustaviin työaikaratkaisuihin heikentämättä palvelukykyä.

Terveyskeskusten kehittäminen vaatii lääkärien määrän lisäämistä ja palkkauskriteerien yhtenäistämistä koko maassa. Erikoissairaanhoidon osaamista tulee tuoda enemmän terveyskeskuksiin esimerkiksi erityistason konsultaatiota lisäämällä sekä siirtämällä joitakin perustason erikoissairaanhoidon tehtäviä osaksi perusterveydenhuoltoa.

Harvaanasutuilla alueilla palveluiden turvaamiseksi otetaan käyttöön uusia palveluinnovaatioita, kuten etäkonsultaatiomahdollisuudet tietotekniikkaa hyödyntäen ja kiertävät terveysbussit. Terveyskioskit mahdollistavat palveluiden tarjonnan siellä, missä ihmiset liikkuvat, kuten kauppakeskuksissa.

Kuntien tulisi talousarviosuunnittelussaan ohjata selkeästi varoja uudenlaisen toimivamman terveyskeskuksen kehittämiseen

Potilaan ehdoilla ja hyvällä johtamisella

Potilaan valinnanvapautta tulee parantaa paitsi hoitopaikan myös hoitohenkilöstön suhteen. Tietoa omasta terveydestä, sen edistämisestä ja omahoidosta tulee lisätä sekä edistää myönteisiä käytäntöjä, esimerkiksi liikuntaneuvonnalla ja antamalla liikkumislähetteitä. Sähköisten potilaspalveluiden käyttöä terveys- ja sosiaalipalveluissa on edistettävä.

Lääkäreiden ja hoitajien työtehtäviä ja työnjakoa tulee arvioida sekä lisätä yhteistyötä muodostamalla lääkäri-hoitajatyöpareja, joista on jo saatu hyviä kokemuksia. Tavoitteena on myös vähentää byrokratiaa. Henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia työhönsä tulee lisätä työ- ja työaikajärjestelyin, ja sijaisten palkkaamista joustavoittaa. Nuorille lääkäreille on taattava vanhempien kollegoiden tuki sekä konsultaatio- ja jatkokoulutusmahdollisuudet yhteistyössä erikoissairaanhoidon kanssa. Henkilöstöpulaa maahanmuuttajavaltaisilla asuinalueilla korjataan lisäämällä terveydenhuollon koulutuksessa tietoa monikulttuurisuudesta ja tehostamalla moniammatillista yhteistyötä.

Omaan työhönsä pitää pystyä vaikuttamaan. Lääkäreiden työajasta menee arvion mukaan 200 työvuotta turhien todistusten kirjoittamiseen ja 600 työvuotta toimimattomiin tietojärjestelmiin. Tämä on pois potilastyöstä. Tietojärjestelmät on saatava toimiviksi ja valtakunnallisesti yhteensopiviksi.

Palkkauksen on oltava kannustavaa ja työn vaihtelevaa. Uudet työaikamallit, mm. kuukausipalkan ja suoritepalkan yhdistäminen, tuovat joustoa henkilöstön voidessa säädellä omaa työaikaansa.

Terveyskeskus tarvitsee johtajakseen hyvän johtamiskoulutuksen saaneen ja riittävän asiaosaamisen hallitsevan henkilön. Myös terveystaloustieteellistä osaamista tulisi olla jokaisessa terveyskeskuksessa. Lääkärit tulee velvoittaa työskentelemään tietty aika valmistumisensa jälkeen terveyskeskuksessa.

Nykyisen hallituksen toimesta maassamme on käynnistetty sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus osana kuntarakenneuudistusta, jonka tavoitteena on löytää toimiva terveydenhuollon työnjako sekä luoda riittävän vahvat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut.

SDP haluaa:

  • lisätä hoitohenkilöstöä terveyskeskuksiin; terveyskeskuksissa on esimerkiksi noin tuhannen lääkärin vaje, ilman henkilöstövajeen korjaamista terveyskeskuspalveluita ei saada kuntoon
  • parantaa terveyskeskuspalveluiden saatavuutta ja laatua; terveydenhuoltolain mukaan yhteys terveyskeskukseen pitää saada välittömästi ja kiireettömään hoitoon pitää päästä kolmen viikon kuluessa, palveluiden saatavuus määräajassa pitää voida taata
  • terveyskeskusten tulee julkaista tiedot odotusajoista vähintään neljän kuukauden välein; neljäsosa terveyskeskuksista ilmoitti julkaisevansa tiedot odotusajoista harvemmin kuin laki edellyttää, siksi odotusaikoja tulee seurata tarkemmin ja vaatia kaikkia noudattamaan lakia
  • lisätä asiakaskeskeisyyttä ja potilaan valinnanvapautta
  • nuorille lääkäreille kokeneempien kollegoiden tukea
  • poistaa turhien todistusten kirjoittaminen lääkäreiltä ja tietotekniikkaongelmien aiheuttama työkuorma. Tietojärjestelmät tulee saada toimiviksi ja valtakunnallisesti yhteensopiviksi
  • henkilöstölle lisää vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä, riittävästi täydennyskoulutusta sekä työtehtävien ja työjaon uudelleen arvioinnin
  • hyvän johtamisen kunniaan
  • erikoislääkäripalveluita terveyskeskuksiin
  • malttia yksityistämiseen ja vuokratyöntekijöiden käyttämiseen terveyskeskuksissa
  • vuokratyöntekijän siirtyminen kunnan palvelukseen mahdolliseksi ilman kohtuuttomia sakkomaksuja

Ikäihmisille hyvä elämä

Tänä päivänä ikäihmiset voivat entistä paremmin ja elävät entistä pitempään. Ikääntyvät ovat aktiivisia ja toimintakykyisiä kansalaisia, jotka haluavat myös vaikuttaa omiin sekä yhteiskunnan asioihin.

Yli 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa vuoteen 2030 mennessä 60 prosenttia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että palveluita tarvitaan yhä enemmän. Siksi tarvitsemme entistä monipuolisempaa, pitkäjänteisempää ja vaikuttavampaa ikäpolitiikkaa, uutta laaja-alaista ajattelua yhteiskuntasuunnitteluun ja päätöksentekoon.

Eliniän pitenemisellä on merkittävä vaikutus moniin eri toimintoihin. Kyse ei ole vain sosiaali- ja terveydenhuollosta, vaan yhteiskunnan on kehitettävä toimiaan vastaamaan ikääntymisen haasteisiin kaikilla sektoreilla, niin yhdyskuntasuunnittelussa, kaavoituksessa, rakentamisessa kuin palveluissakin. Ikääntyvällä on oltava oikeus monipuoliseen arkiseen elämään ja turvalliseen vanhuuteen.

Palveluiden tavoitteena on parantaa ja ylläpitää ikääntyneiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Palveluiden nykyisiin rakenteisiin ja sisältöihin tarvitaan muutoksia. Kuntien kannattaa satsata ennaltaehkäiseviin ja kuntouttaviin toimintamuotoihin, sillä ne parantavat ihmisten elämän laatua ja vähentävät raskaan hoidon tarvetta. Ennaltaehkäisy, toimintakyvyn edistäminen ja kotona elämisen tukeminen tuo kunnalle aina merkittävää kustannussäästöä.

Vanhuspolitiikkamme perustana ovat ikääntyvien yksilölliset tarpeet, joihin vastataan ensisijaisesti julkisesti rahoitetuilla, järjestetyillä ja tuotetuilla vanhuspalveluilla. Palveluiden laadun ja vaikuttavuuden turvaamiseksi tarvitsemme riittävästi ammattitaitoista henkilöstöä ja monipuolista osaamista geriatriasta, lääkehoidosta, monialaisesta kuntoutuksesta sekä ravitsemuksesta.

Tavoitteenamme on, että vanhuspalvelulailla taataan ihmisten oikeudet hänen tarvitsemiin palveluihin. Lähtökohtana vanhuspalvelulaissa on turvata asiakkaan palvelutarpeesta syntyvät palvelut asumismuodosta riippumatta. Palvelusuunnitelman oikeudellista asemaa vahvistetaan ja ikääntyneen oma tahto ja näkemys huomioidaan palveluita määriteltäessä. Hoidon laadusta saatava palaute kerätään säännöllisesti ja se ohjaa päätöksentekoa. Vanhusneuvostot perustetaan joka kuntaan ja niiden roolia vahvistetaan. Myös iäkkäiden pariskuntien oikeus asua yhdessä turvataan. Lain myötä parannetaan omaishoitajien tukipalveluita, valmistellaan kotihoidon laatusuositukset, kehitetään mittareita hoidon laadun takaamiseksi sekä varmistetaan laatusuositusten toteutuminen ympärivuorokautisessa hoidossa ja säädetään tarvittaessa hoitajamitoituksesta asetuksella. Kuntien tehtävänä on panna täytäntöön laki siten, että ikääntyvän ihmisen oikeudet toteutuvat sen määrittämällä tavalla.

Monipuoliseen arkeen kuuluvat myös kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Niitä pitää järjestelmällisesti lisätä ikäihmisten elämään ja eri hoitoyksiköihin. Kunnan eri sektoreiden pitää toimia yhdessä ja ottaa kumppaneiksi myös järjestöt ja vapaaehtoistyöntekijät. Kunnissa kannattaa myös koota palveluita yhteen neuvontaa ja ohjausta antaviksi resurssikeskuksiksi.

Ihmisarvoa kunnioittavan saattohoidon tulee olla jokaisen ihmisen oikeus. Saattohoitoon liittyvää osaamista ja ammatillisuutta on vahvistettava ja lisättävä. Saattohoitoon on varattava omat tilat, jotta omaiset ja läheiset voivat rauhassa olla potilaan luona hänen sitä halutessa.

SDP haluaa:

  • tukea ja kannustaa ikääntyvien aktiivisuutta ja osallistumista yhteiskuntaan ja harrastuksiin
  • turvata laadukkaan ja ihmisarvoisen elämän vanhuksille
  • saattaa voimaan laadukkaan vanhuslain joka takaa turvallisen ja hyvän vanhuuden yhdenvertaisesti
  • edistää vanhuutta arvostavan ja huomioivan ajattelutavan lisääntymistä yhteiskunnassa ja palveluissa

Perhekeskus tukemaan arjessa jaksamista

Hyvinvoiva lapsi on tulevaisuuden terve ja toimelias aikuinen. Nykyisin liian usein avun kohteena on vain yksi perheen jäsenistä, vaikka auttamisen onnistumiseksi tulisi valistus, palvelu ja apu suunnata koko perheelle. Perheitä koskevat palvelut on tarpeen koota perhekeskukseksi. Asiakkaan on helppo löytää tarvitsemansa palvelut saman katon alta ja kynnys avun kysymiseen muodostuu matalaksi.

Perhekeskus edistää perheiden hyvinvointia ja terveyttä, sekä yhdistää paikalliset toimijat ja voimavarat. Kunnallisten palvelujen lisäksi toimijoihin voivat kuulua mm. järjestöt ja seurakunnat. Perhekeskuksessa perhe voi esimerkiksi käydä neuvolassa, saada opastusta päivähoitopaikan hakemisessa, saada tukea lapsen kasvatukseen tai vanhemmat voivat saada apua parisuhdekriisissä perheen koossapitämisen tueksi.

Kunnat ovat tänä päivänä tiukkenevan taloutensa vuoksi vaikeuksissa kasvavien lastensuojelumenojen kanssa. Ongelma tiedostetaan, mutta samaan aikaan perheille ei kuitenkaan tarjota apua riittävän varhaisessa vaiheessa. Apua tarjotaan lastensuojelun tukitoimin vasta perheen tilanteen kriisiytyessä pahimmilleen. Useimmat perheet hyötyisivät kuitenkin kevyestä tuesta erilaisissa elämänkriiseissä. Hyvät peruspalvelut, perheiden tavallisen arjen ja vanhempien kasvatusvastuun tukeminen estävät tehokkaasti ongelmien syntymistä ja suuria kustannuksia kunnissa. Kuntien pitää myös hyödyntää ehkäisevän toimeentulotuen käyttöä perheiden ja lasten tukemisessa. Etenkin lasten harrastusten tukeminen estää syrjäytymistä ja lisää lasten hyvinvointia.

Kuntien tulisi palauttaa palveluvalikkoonsa lapsiperheiden kotipalvelu uudistettuna versiona. Tällainen ehkäisevä perhetyö on kaikille lapsiperheille suunnattua sosiaalityötä, joka tukee perheiden omaa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa. Perheiden tukena toimivat sosiaaliohjaajat, joiden työ yhdessä perheen kanssa on tavoitteellisesti ja lyhytkestoisesti auttaa perhettä löytämään ratkaisuja vaikeaan elämäntilanteeseensa.

Ehkäisevän perhetyön tehtävänä on perheiden elämänhallinnan ja omien voimavarojen käyttöönoton tukeminen sekä arjessa selviytymisen vahvistaminen. Ehkäisevällä perhetyöllä on saatu hyviä tuloksia aikaiseksi perheissä, joissa on ollut lapsiperheen vanhempien uupumusta ja masennusta, ongelmia arkirutiinien hallinnassa, ongelmia lasten päivä- ja unirytmeissä tai perheen tilanne on kriisiytynyt sairastumisen, kuoleman tai avioeron vuoksi. Eri asiantuntijoiden tulee yhdistää osaamisensa ja jakaa vastuu parhaan mallin löytämiseksi kunkin perheen kannalta tarpeelliselle tuelle.

SDP haluaa:

  • perhekeskuksen jokaiseen kuntaan
  • ehkäisevä perhetyön vahvistamista eli päivitetyn version lapsiperheiden kotipalvelusta

Jokaisen koulun on oltava hyvä koulu

Peruskoulun jälkeenkin jokainen tarvitsee koulutusta ja se täytyy taata kaikille. Nuoren itsenäistymisen kynnyksellä merkitystä ei ole vain lukion ja ammatillisen oppilaitoksen sijainnilla, vaan opetustarjonnalla ja joustavilla opiskelumahdollisuuksilla on ratkaiseva merkitys.

Suomalainen koulutus on hyvää ja tehokasta. Koulutiensä voi aloittaa oman asuinalueensa koulussa, saada terveellisen kouluruoan, laadukasta opetusta ja tarvitessaan myös erityistä tukea. Peruskoulun keskeisiä elementtejä ovat jokaiselle lapselle riittävän huomion mahdollistavat ryhmät, monipuoliset opetussisällöt, hyvät ja pätevät opettajat sekä riittävä erityinen tuki. Kaikille pitää olla mahdollisuus päästä yhteiseen lähikouluun, joka vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja ennaltaehkäisee ongelmia.

Jokaisen koulun pitää olla turvallinen, kiusaamaton ja rauhallinen koulu. Tehostetun tuen ja erityisen tuen on oltava oppijan saatavilla jokaisessa peruskoulussa. Opettajalla pitää olla riittävät välineet puuttua työrauhaongelmiin. Jokaisen oppilaan pitää saada tarvitessaan tukea ja turvaa. Hyvässä koulussa myös ongelmissa olevat ja ongelmia aiheuttavat oppilaat saavat tukea. Kurinpidonkin tavoitteena on lapsen kasvatus ja jokaisen saattaminen oikealle polulle.

Lapsen ja vanhemman pitää voida myös luottaa siihen, että jokainen koulu on lapselle paras koulu. Siksi jokaisen koulun pitää pystyä antamaan oppilaalle kaikki koulunkäynnissä tarvittava tuki; parhaiten tuen saantia edesauttaa oppilasryhmien riittävän pieni koko, varhainen puuttuminen ja välittäminen.

Koulujen väliset erot ovat kasvaneet voimakkaasti 2000-luvulla. Lukutaidossa ero tuloksiltaan parhaimpien ja heikoimpien koulujen välillä vastaa jo 2,5 vuoden oppimista. Ero ei johdu koulujen laadusta vaan eroista niiden toimintaympäristössä. Erityisesti koulujen välisiä eroja selittää vanhempien koulutustaso sekä työttömyyden ja maahanmuuttajien määrä. Toimintaympäristöstä johtuvat erot kertovat, että joissakin kouluissa lapset tarvitsevat koululta enemmän tukea edetäkseen opin tiellä. Kun koulu ei pysty oppilaille puuttuvaa tukea tarjoamaan, tulokset jäävät alemmiksi.

Jokainen koulu haluaa antaa jokaiselle oppilaalle riittävän tuen, joka ei tällä hetkellä aina kuitenkaan toteudu. Mitä enemmän lapset tukea tarvitsevat, sitä paremmin pitää koulun olla resursoitu. Voidakseen vastata jokaisen oppilaan tarpeisiin täytyy koulun saada resurssinsa tarpeen mukaan. Jaettaessa perusopetuksen rahoitusta kunnille ja kouluille tuleekin ottaa huomioon koulujen toimintaympäristö, erityisesti väestön koulutustaso. Näin koulu, joka kohtaa paljon haasteita, saa myös riittävästi resursseja näiden haasteiden voittamiseen. Silloin vanhemmat voivat luottaa jokaiseen kouluun ja jokainen koulu on lapselle paras koulu.

SDP haluaa:

  • jokaisen oppilaan saavan koulussa riittävän tuen
  • koulun saavan resurssinsa tarpeen mukaan
  • opetusryhmät, joissa jokainen lapsi voidaan huomioida
  • työrauhaa kouluihin

Jokaisella oikeus mielekkääseen työhön

Peruskoulun jälkeenkin jokainen tarvitsee koulutusta ja se täytyy taata kaikille. Nuoren itsenäistymisen kynnyksellä merkitystä ei ole vain lukion ja ammatillisen oppilaitoksen sijainnilla, vaan opetustarjonnalla ja joustavilla opiskelumahdollisuuksilla on ratkaiseva merkitys.

Tulevaisuuden työmarkkinoilla tutkinto on lähes välttämätön. Joka seitsemäs nuori jää yhä pelkän peruskoulun varaan ja on siten pysyvässä vaarassa jäädä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Pojista pelkän yleissivistävän koulutuksen varaan jää joka kolmas. Moni nuori pelkää peruskoulun jälkeisten valintojen ehdottomuutta eikä uskalla valita itselleen opintopolkua. Vaadittava ammattitaito on usein nykyistä laajempaa ja kielitaito on välttämättömyys yhä useammassa ammatissa.

Joka ikinen nuori pitää saada peruskoulun jälkeen jatkamaan koulutuksessa. Valtaosa haluaa jatkaa lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa. Heille kaikille pitää löytää paikka oppilaitoksesta. Paikkoja pitää olla tarpeeksi ja oikeissa paikoissa. Niille, joille olo oppilaitoksessa ei maistu, täytyy löytää oma polku oppisopimuksessa työpaikalla, työpajassa tai kuntoutuksessa. Jokainen pitää saadaan mukaan.

Jokaisen pitää myös voida rakentaa oman tarpeensa mukainen tutkinto. Lukiolainen tähtää ensisijaisesti korkeakouluun ja ammattiin opiskeleva ammattiin, mutta kumpikin voi hyötyä myös perustutkintoa laajemmista opinnoista. Palvelualan tai rakennusalan ammattilainen voi hyötyä paljon lukion laajemmista kieliopinnoista, insinööriksi tähtäävä lukiolainen taas tekniikan alan opinnoista. Tärkeämpää kuin sulkea nuorelta portteja on avata niitä.

Mahdollisuus yhdistää eri opintoja helpottaa myös koulutukseen pääsyä. Paikkoja toisen asteen koulutuksessa on tarpeeksi, mutta ne hukkuvat moninkertaiseen koulutukseen, koska suunnan vaihtaminen kesken opintojen on niin kovin vaikeaa. Siksi kaikkien saaminen koulutukseen ja oppilaitosten yhteistyö kulkevat käsi kädessä.

SDP haluaa:

  • jokaisen pääsevän koulutukseen peruskoulun jälkeen
  • lisätä toisen asteen koulutuksessa nuorten valinnanmahdollisuuksia ja helpottaa eri opintojen yhdistämistä
  • riittävän ja laadukkaan ohjauksen opintoja valittaessa ja suoritettaessa jokaisen koulutukseen peruskoulun jälkeen
  • lisätä toisen asteen koulutuksessa nuorten valinnanmahdollisuuksia ja helpottaa eri opintojen yhdistämistä
  • lisätukea opinnoissa ja uudelleensuuntautumisessa nuorille, joilla opinnot eivät suju, keskeyttäminen uhkaa tai ala on osoittautunut vääräksi

Oppia ikä kaikki

Kukaan meistä ei ole koskaan valmis. Ei ihmisenä eikä työntekijänä. Pitkälle vanhuuteen opiskelu antaa meille mahdollisuuden kehittää itseämme. Osasta oppia on hyötyä työelämässä, osa tuottaa oppimisen iloa, osa saa meidät näkemään maailman taas uusin silmin.

Jokaisella pitää olla oikeus siihen riemuun ja osaamiseen, jonka aikuisena opiskeleminen tuottaa. Me kaikki olemme ihmisinä erilaisia ja yhdessä halumme oppia kattaa koko maailman. Siksi aikuiskoulutuksen tärkein tehtävä on lähteä aikuisten tarpeista ja olla kysyntälähtöistä.

Koulutuksen ulkopuolelle jäävät useimmiten ne, jotka ovat aiemminkin jääneet vaille koulutusta. Kun koulutus ei ole tuttu, itselle sopivaa koulutusta ei usein löydetä tai tulla edes hakeneeksi. Kun ei osaa kysyä, kysyntä ei näy oppilaitoksellekaan.

Koulutuksen ulkopuolelle jäävien tarpeet täytyy saada näkyviksi niin heille itselleen kuin oppilaitoksillekin. Siksi täytyy tukea aikuisten taloudellista mahdollisuutta osallistua koulutukseen ja etsiä itse itselleen sopivaa koulutusta sekä antaa tarpeen mukaan tukea koulutuksen löytämisessä. Työväen- ja kansanopistoverkostolla on tässä työssä merkittävä rooli.

Näin aikuiskoulutus voi vastata meistä jokaisen tarpeisiin ja jokainen voi kehittää osaamistaan ja tuntea oppimisen riemua.

SDP haluaa:

  • aikuiskoulutuksen vastaamaan aikuisten tarpeisiin
  • tehdä koulutuksen ulkopuolelle jäävien aikuisten tarpeet näkyviksi

Varhaiskasvatuksen uudistusta tarvitaan

Päivähoidon saatavuus on Suomessa taattu lainsäädännöllä. Pääsääntöisesti päivähoito toimii hyvin ja on laadukasta. Lapsilla on myös oikeus esiopetukseen ja lisäksi kunnat organisoivat koululaisille aamu- ja iltapäivätoimintaa. Niillä tuetaan lapsen kasvua ja perheiden turvallista arkea.

Varhaiskasvatus, esiopetus, alkuopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta sijoittuvat varhaislapsuuden ja leikki-iän elämänvaiheeseen, jonka perheet kokevat kokonaisvaltaisena. Kuitenkin palveluna voivat olla toisistaan irrallisia ja yhteistoiminta voi puuttua. Palvelut eivät aina myöskään vastaa vanhempien työelämän tarpeisiin, esimerkiksi vuoropäivähoidon saatavuuden osalta.

Varhaiskasvatuksen palveluita ollaan hallinnollisesti siirtämässä opetustoimen alaisuuteen. Tämä mahdollistaa palvelujen yhä vahvemman kokonaissuunnittelun. Samalla tulisi käynnistää keskustelu varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen kokonaisuuden uudistustarpeesta. Myös kunnissa olisi hyvä pohtia päivähoitomallien toimivuutta ja uudistustarvetta.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamisesta on käyty keskustelua perustellen, että osa perheistä käyttää järjestelmää väärin. Ääritapauksissa lapsia on pidetty pitkiä päiviä hoidossa ja jopa kaikkina lomakausina, jolloin lapsella ei ole ollut ollenkaan lomaa omien vanhempien kanssa. Toisaalta ihmiset ovat joutuneet pitämään hoitopaikkaa "kaiken varalta", vaikka vanhempi on väliaikaisesti esimerkiksi työttömyyden tai toisen lapsen syntymän vuoksi ollut kotona.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ennen kaikkea lapsen oikeus. Se on lapsen oikeus saada ikäkautensa mukaista hoivaa, varhaiskasvatusta ja ikätovereidensa seuraa turvallisessa ympäristössä. Lapsen tarve ikätovereidensa seuraan ja koulutettuihin hoitajiin ei vähene hänen vanhempiensa työmarkkina-aseman heikentyessä.

Subjektiivista päivähoito-oikeutta tulee vahvistaa ja kehittää. Monissa kunnissa on luotu onnistuneesti vaihtoehtoisia palveluita kokopäivähoidon rinnalle ja otettu esimerkiksi käyttöön "päivähoitotakuu," eli taattu lapsen pääsy samaan päivähoitopaikkaan myös kotihoitojakson jälkeen. Malli on tehostanut päivähoidon käyttöä, tuonut säästöä ja toisaalta vanhempien pikaisellekin työhön paluulle on annettu "takuu", koska hoitopaikan saa heti sen tarvitessaan lapselle jo ennestään tutussa ympäristössä.

Hoiva- ja hoitopaikkaratkaisuilla tulee tukea lapsen laadukasta varhaiskasvua, mutta myös vanhempien työllistymistä. Esimerkiksi kotihoidontukea saavien palaamista työelämään helpottaa ja tukea kehittämällä osa-aikaista hoitoa ja työtä. On tärkeä tukea perheen ja työelämän yhteensovittamista eri keinoin. Pienten lasten vanhemmille pitää mahdollistaa lyhennetty työpäivä. Päivähoidon maksujärjestelmää uudistamalla voidaan tukea perheitä, joiden päivähoidon käyttö poikkeaa kokopäiväisestä hoidon tarpeesta. Maksun tulee määräytyä aina suhteessa huoltajan kanssa sovittuun hoitoaikaan.

SDP haluaa:

  • nostaa pienten lasten hoidon ja varhaiskasvatuksen kokonaistarkasteluun valtakunnallisesti
  • hankkeen, jossa kehittämiskohteena on päivähoidon, esiopetuksen, alkuopetuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan entistä parempi niveltäminen toisiinsa sekä kytkentä lapsiperheiden tarvitsemiin muihin palveluihin.
  • kotihoidontuki- ja päivähoitoratkaisuja, jotka tukevat myös osa-aikatyötä

Liikkumisen iloa jokaiselle

Liikunta on pohjimmiltaan peruspalvelu, jolle kunta luo edellytyksiä. Asukas valitsee itselleen ja perheelleen sopivimman liikuntamuodon. Se voi olla vauva- tai vanhusliikuntaa, yleisseuratoimintaa, kilpailutavoitteista lajiharjoittelua tai vain kävelyä lähipuistossa. Tärkeintä on asukkaan liikunnasta saama nautinto ja hyöty terveyteensä.

Useimmat suomalaiset hyödyntävät asuinympäristönsä liikuntamahdollisuuksia ja kokevat ne tärkeiksi. Liikuntapalveluiden saatavuuden turvaaminen ja lähiliikuntapaikkojen ylläpito kuuluvat kunnan vastuulle. Ne vaikuttavat asukkaan elämänlaatuun ja tuovat iloa elämään. Perusasiat ovat jo nyt monessa kunnassa hyvin järjestetty. Kunnat käyttävät menoistaan noin puolitoista prosenttia liikuntatoimintaan. Liikunnan nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen hyvinvointipolitiikan välineenä säästää voimavaroja ja antaa mahdollisuuksia uusiin liikuntainvestointeihin.

Suurin kehittämistarve liikuntatoiminnassa on väestön terveyden kannalta olennaisen päivittäisen liikunnan lisääminen ja elintapojen parantaminen. Liikunnan määrän väheneminen näkyy lasten ja nuorten peruskunnon heikkenemisenä sekä aikuisten ja ikäihmisten työ- ja toimintakyvyssä. Ikääntyvien määrän voimakkaasti lisääntyessä panostus ikäihmisten liikuntaan on välttämätöntä.

Lasten ja nuorten osalta tavoitteeksi tulisi ottaa tunti lisää liikuntaa jokaisen koululaisen päivään. Tavoitetta voidaan edistää monin eri keinoin, mutta lähiliikkumismahdollisuudet ovat yleensä kaikkein tärkeimpiä. Niihin kuuluvat mm. koulujen pihat ja välituntiliikuntamahdollisuuksien edistäminen. Hankkeiden ei tarvitse olla suuria ja kalliita. Useimmiten lapset ja nuoret haluavat panostusta pieniin asioihin, kuten puiston toimintavälineisiin, skeittiramppeihin ja rahaa koulujen pihojen liikuntatarvikkeisiin.

Koulujen liikuntakerhotoiminta sekä liikunnallisen aamu- ja iltapäivätoiminnan tukeminen, pidennetyt välitunnit ja integroidut oppiainetunnit (maastotyöskentely) edistävät tavoitetta. Lisäksi tarvitaan lasten ja nuorten itsenäiseen vapaa-ajan liikkumiseen rohkaisua paikalliskampanjoiden avulla. Maksuttomat salivuorot alle 18-vuotiaille sekä maltillinen taksapolitiikka edistävät myös lasten ja nuorten liikuntaa.

Myös aikuisliikunnan osalta lähialueen liikuntapaikat ovat tärkeimpiä. Tutkimusten mukaan aikuiset käyttävät julkisista liikuntapaikoista eniten kevyen liikenteen väyliä, latuja ja kuntoratoja. Omaehtoiseen liikuntaan verrattuna työpaikkaliikunta on marginaalisessa roolissa. Kunta voi edistää parhaiten liikunnan positiivisia kerrannaisvaikutuksia pitämällä hyvää huolta kevyenliikenteenväylistä. Lisäksi liikuntapaikkojen tulisi olla mahdollisimman avoimesti kaikkien kansalaisten käytettävissä. Liian usein asuinalueen urheilupaikat ovat lukittuja. Jokaiselle koululaiselle tulee myös taata riittävä uimaopetus.

Väestöryhmien välisten erojen kasvu on huolestuttava ja kehitykseen tulee puuttua kuntatason liikuntapoliittisilla ratkaisuilla. Kaikista toimista huolimatta terveyserot ovat lisääntyneet ja alkoholinkäyttö kasvanut. Miehet elävät naisia kuusi vuotta lyhyemmän elämän ja 35-vuotias duunarimies kuusi vuotta koulutettua miestä lyhyempään. Lasten ja nuorten perheolot ennustavat heidän elämänpolun valintojaan. Sosiaalinen asema ja varallisuus vaikuttavat yhä vahvemmin ravintoon, omasta terveydestä huolehtimiseen ja mahdollisuuksiin harrastaa liikuntaa.

Väestöryhmien välistä eriarvoisuutta voidaan kunnallisen liikuntatoiminnan avulla vähentää. Liikuntahankkeita tulisi suunnata tulevan valtuustokauden aikana syrjäytymisvaarassa olevien, erityisesti lähiöiden, liikuntatoiminnan edistämiseen tavoitteena matala kynnys ja yleisseuratoiminnan yhä vahvempi tukeminen. Erityisen tärkeää tämä on sen vuoksi, että kaikki harrastajat eivät tahdo sitoutua vain yhden liikuntalajin harjoitteluun ja kaikilla perheillä ei ole varaa korkeisiin laji- ja lisenssimaksuihin. Siksi on tärkeää käynnistää lapsille, nuorille, työttömille ja ikäihmisille suunnattuja maksuttomia avoimia yleisövuoroja liikunnan parissa.

Ikäihmisten arjessa liikunnalla on valtava merkitys toimintakyvyn ylläpitäjänä. Monipuolinen arkiliikunta ja elämänrytmiin säännöllisesti kuuluva voimien ja tasapainon harjoittelu edistävät terveyttä. Tähän tulee luoda mahdollisuuksia. Hyvää kokemusta on saatu eläkeläisjärjestöjen jäsenten osallisuudesta esimerkiksi vertaisliikkujina ja ryhmämuotoisten liikuntaharrastusten vetäjinä. Näitä hyviä käytäntöjä pitää kunnissa edistää.

Myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon kunnallisessa liikuntapolitiikassa on kiinnitettävä huomiota tukemalla molempia sukupuolia kiinnostavia liikuntapaikkoja ja harrastemahdollisuuksia ja toteuttamalla liikuntatoimessa sukupuolivaikutusten arviointeja.

Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten tukeminen edistää aktiivista kansalaisuutta, luo yhteisöllisyyttä ja lisää matalan kynnyksen toimintamahdollisuuksia. Kuntien suora ja välillinen tuki seuroille on elintärkeää ja edistää talkootyötä. Sillä ylläpidetään laajaa palvelutarjontaa. Lisäksi urheilutapahtumat tuovat paikkakunnalle elämää, tukevat aluetaloutta ja innostavat ihmisiä liikkumaan.

Kuntien liikuntaan käyttämä noin 700 miljoonan euron rahoitus edistää terveyttä ja hyvinvointia. Voimavarat ovat kuitenkin rajalliset ja liikuntapaikkojen rakentaminen ja ylläpito kallista. Kaikkea ei siksi kannata kaikissa kunnissa järjestää ja toimintoja on priorisoitava. Kuntien välisellä yhteistyöllä on kustannusten hillinnän kannalta suuri merkitys. Yhteistyön avulla voidaan kalliimpiakin liikuntahankkeita toteuttaa kestävän kehityksen ja talouden kannalta järkevästi. Liikuntahankkeiden seudullinen suunnittelu on myös kuntien liikuntatoiminnassa oltava lähtökohtana. Liikuntajärjestöjen ja asukkaiden ottaminen mukaan vahvistaa kansalaislähtöistä toimintamallia.

SDP haluaa:

  • maksuttomat liikuntapaikat seuroissa liikkuville alle 18-vuotiaille
  • maltillisen taksapolitiikan, joka on pohja tasa-arvoiselle mahdollisuudelle harrastaa liikuntaa, edistää terveyttä ja joka parantaa kansalaistoiminnan edellytyksiä
  • seudullisen ja maakunnallisen liikuntatoiminnan suunnittelun vahvistamista

Kulttuuria lähelle arkielämää

Suomi on tunnettu kattavasta kirjastoverkostostaan. Yleisten kirjastojen tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen. Niiden kehittämisestä hyötyvät erityisesti vähemmän koulutetut, pienituloiset sekä lapset ja vanhukset. Lähikirjastot palvelevat lasten ja nuorten lukemaan oppimista, sekä koulujen ja päiväkotien kasvatustyötä.

Kattavan lähikirjastoverkon ylläpito ja uusien mallien hakeminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa lisäävät kirjastojen elinvoimaisuutta. Yleisten kirjastojen strategian tavoitetta kirjastosta "iloa, virkistystä ja elämyksiä" antavana paikkana tulee tukea. Yhteistyö paikallisten järjestöjen, kulttuuri- ja yrityselämän toimijoiden kanssa edistää tätä tavoitetta. Myös koulujen, päiväkotien, kirjastojen sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan tilojen ja välineistöjen yhteissuunnittelulla luodaan jo valmiiksi pohja yhteistyötä luoville ratkaisuille.

Kirjastojen tulee kehittyä käyttäjiensä mukana. Kirjasto voi toimia asuinalueensa olohuoneena, olla auki sunnuntaisin ja tuoda kiertäviä kirjastoyksiköitä lähelle käyttäjiä esimerkiksi ostoskeskuksiin. Kirjastojen tulee tarjota mahdollisuus internet-palveluihin kaikille asukkaille. Ikäihmisille ja lapsille ja nuorille suunnitellut omat internetpisteet rohkaisevat näitä ryhmiä aktiivisesti tutustumaan sähköisiin aineistoihin ja sukeltamaan tiedon valtateille. Asiakkaiden ottaminen kirjastotoiminnan suunnitteluun on tärkeää.

Kuntien kannattaa yhdistää niukkoja voimavarojaan kokonaisvaltaisiksi ja vaikuttaviksi kehittämishankkeiksi, jolla luodaan uusia toimintamalleja yli hallinnonrajojen. Yhteistyö on tärkeää myös kirjastoverkon ylläpidossa. Lähikirjastoverkon kattavuutta, keskus- ja seutukirjastojen sijoittumista sekä verkkokirjastojen kehittämistä on järkevää tarkastella ja suunnitella maakuntatasoisesti.

Kansalaisten omaehtoinen kulttuuri- ja taidetoiminta, taiteen perusopetus sekä orkesteri- ja teatteritoiminta antavat vahvan kulttuurisen pääoman ja identiteetin asukkaille kunnissa. Kuntien tulisi pohtia miten ne voivat parhaiten tukea kulttuurin parissa tehtävää arvokasta työtä. Kansalaistoiminta, mm. harrastajateatterit, soittokunnat, kuorot, kuvataidekerhot ja käsityöpajat, antavat asukkaille itsensä kehittämisen väyliä. Ammattimainen kulttuuri- ja taide taas tarjoaa korkeatasoisia palveluita niistä kiinnostuneille sekä elinkeinon isolle joukolle alan ammattilaisia.

Kulttuuritarjonta kaiken kaikkiaan on hyvin voimakkaasti polarisoitunut suurten kaupunkien ja pienten kuntien osalta. Pienissä kunnissa lähes kaikki tarjonta on monesti vapaaehtoisuuden varassa. Suuret pystyvät panostamaan merkittäviin tapahtumakokonaisuuksiin ja tukemaan laajaa kirjoa harrastetunteja. Molemmissa malleissa on hyötynsä ja tehdään arvokasta työtä. Pienten kuntien voimavarojen yhä supistuessa asetelma kuitenkin eriarvoistaa kansalaisia taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden sekä rahoituksen suhteen. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että kuntien yhteistyöllä turvataan niin ammattimaisen teatteri- ja orkesteritoiminnan edellytykset, mutta myös yhdessä suunnitellaan muunkin vapaapainotteisen harrastetoiminnan tarjonta. Kerran lakkautettua kaupunginorkesteria ei helposti saada uudelleen henkiin ja asukkaan näkökulmasta harrastepalvelun voi hakea vaikkapa toisen kunnan puolelta, kunhan se yleensäkin ottaen on tarjolla ja kohtuullisen etäisyyden päässä.

Kulttuurilla on positiivinen yhteys terveyteen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Kunnissa tulisi käyttää taidemuotoja monipuolisesti osana kuntouttavaa toiminta, käynnistää kulttuurihankkeita lähiöiden elinympäristöjen kehittämiseksi ja syrjäytyvien ehkäisemiseksi. Kulttuuritoimintaa on lisättävä järjestelmällisesti ikäihmisten elämään ja vanhustenhuollon palvelu- ja hoitoyksiköihin, jotta jokaisella ikääntyvällä on tasa-arvoisesti mahdollisuuksia elämyksiin, virkistymiseen, kokemuksiin ja osallisuuteen.

Koulujen ja päiväkotien ja kulttuurielämän yhteishankkeita tulee edesauttaa ja taata mahdollisuus kulttuurinautintoon kaikille lapsille mm. antamalla päiväkodeille ja kouluille mahdollisuus perehtyä kunnan konsertti- ja teatteri- ja näyttelytoimintaan, osallistua taiteilijoiden vetämän taidekasvatuksen kautta ajankohtaisiin teemoihin ja antamalla koululaiskutsun harjoituksiin.

Museoiden maksuttomuutta tulee edistää. Kulttuuritoiminta tuo myös taloudellista hyötyä matkailun ja alueen vetovoimaisuuden myötä. Satsaus luovan alan yrittäjyyteen kunnissa yleensä kannattaa.

Rakennetun ympäristön monikerroksellisuutta, kulttuuriympäristöjen säilyttämistä sekä vanhojen historiallisesti arvokkaiden rakennusten suojelua tulee edistää. Arkkitehtuurilla on luotava viihtyisiä elinympäristöjä asukkaille. Ympäristötaiteeseen sijoittaminen kehittää kaupunkikuvaa ja vanhojen teollisuusalueiden uuskäyttö taiteilijoiden työtiloina saadaan myös ympäristöhyötyä ja elävyyttä.

SDP haluaa:

  • ylläpitää kattavaa lähikirjastoverkostoa ja taata kuntien välisellä yhteistyöllä kirjastojen monipuolisuuden ja kehittämismahdollisuudet
  • tukea mahdollisimman monipuolisen kulttuuri- ja taidetoiminnan säilymistä koko Suomessa
  • rohkaista tilankäytön ja hankkeiden avulla hallinnonrajat ylittävien uusien toimintamallien luomiseen
  • käynnistää elinympäristöjä kehittäviä ja syrjäytymistä ehkäiseviä kulttuurihankkeita erityisesti lähiöissä

Nuoret mukaan

Nuorisotyö on osa kuntien perustehtäviä, jonka tulee elää ajassa mukana. Asumismuotojen muutos, uuden teknologian yleistyminen kaikessa toiminnassa ja perinteisten perhemallien murtuminen haastavat nuorisotoiminnan jatkuvasti uudistumaan. Avoin yhteiskunta myös edellyttää käyttäjälähtöistä toimintamallia, jossa lasten ja nuorten kuuleminen ja osallisuus huomioidaan suunnittelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa. Ne ovat demokratiakasvatusta vastuulliseen kansalaisuuteen.

Nuorisotyö paikallistasolla sisältää kunnallisen nuorisotoiminnan, nuorten osallisuuden edistämisen, toimitilojen järjestämisen sekä nuorten erilaisten vapaa-ajan ja järjestötoiminnan vapaaehtoistoiminnan tukemisen. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan "Kunnissa on yli tuhat nuorisotilaa ja noin 240 nuorten työpajaa. Nuorten osallisuusryhmiä, esim. nuorisovaltuustoja, on kunnissa noin 170. Kunnat käyttävät nuorisotyöhön vuosittain noin 150 miljoonaa euroa."

Kuntien nuorisotoiminta vaihtelee laadultaan ja laajuudeltaan merkittävästi. Pienemmät kunnat kohdentavat voimavarat muutamiin palvelukokonaisuuksiin, kun isommissa voi olla hyvin erilaisia toimintamalleja ja palveluita tarjolla. Osaltaan tähän vaikuttaa ympäristön haasteellisuus, mutta myös kunnan talous ja nuorison kanssa toimivien ammattilaisten kehittämishalu.

Kunnissa tulee tarkastella nuorisotoimen kehittämistä ennakkoluulottomasti ja erityisesti palvelunkäyttäjiä kuullen. Lasten ja nuorten tarpeet lähtevät heidän arkisesta elinympäristöstään ja voivat olla hyvinkin toisenlaisia kuin perinteisen nuorisotyön mallit. Lapset ja nuoret kokevat useimmiten tarvitsevansa pelkkiä kuuntelijoita, turvallisia aikuisia ympärilleen. Tällöin nuorisotyön jalkauttaminen kouluille ja kaduille nuorison kohtaamispaikoille on hyödyllistä. Pitkäjänteinen, laadukas nuorisotyö antaa nuorille turvallisuutta ja eväitä vapaa-ajan viettoon. Nuoret tarvitsevat myös nuorisotalon tai muun nuorten oma kokoontumispaikka omalla asuinalueella.

Yhteistyö järjestötoimijoiden kanssa sekä vastuun anto nuorille itselleen hankkeiden toteuttamisessa tuo tunteen osallisuudesta ja vähentää ilkivaltaa. Nuoria tulisi työllistää ja käyttää kesätyöntekijöinä hankkeissa, jotka ovat heidän omaa elämäänsä lähellä. Esimerkiksi skeittipuiston rakentamiseen osallistuneet nuoret huolehtivat myöhemminkin ympäristöstä, kun tietävät sen oman kätensä työllä syntyneeksi.

Sosiaalinen media on nykypäivän olohuone, jonne myös nuorisotyön tulee jalkautua. Sähköisen välineen kautta nuoren on helpompi lähestyä ongelmineen nuorisotyönohjaajaa ja saada niin ennaltaehkäisevää tukea kuin apua akuutissa kriisissä. Lasten ja nuorten neuvova puhelin on perinteisesti myös hoitanut tätä tehtävää.

Tasa-arvo- ja suvaitsevaisuustyö kuuluu koko kunnan vastuulle, mutta erityisesti nuoriso-, kulttuuri-, liikunta- ja koulutoimen tehtävänä on edistää monikulttuurisia arvoja. Kunnioitus kanssaihmisiä ja erilaisuutta kohtaan kasvaa arkielämän tilanteissa. Kunnissa tulisi aktiivisesti tukea positiivisia kulttuurista kohtaamista ja lisätä tietämystä niistä. Samalla on annettava mahdollisuus myös kipeiden asioiden rakentavalle käsittelylle. Laittomuutta tai väärinkäytöksiä ei tarvitse sietää minkään ryhmän osalta, toisaalta kansallisuuksia tai vähemmistöjä ei saa leimata väärinkäytöksiin syyllistyvien yksilöiden vuoksi.

SDP haluaa:

  • lisätä lasten ja nuorten aitoa osallistumista kunnalliseen päätöksentekoon ja hankkeiden toteuttamiseen
  • jalkauttaa nuorisotyötä kouluille ja nuorten elinpiiriin internet mukaan lukien
  • edistää monikulttuurisen Suomen rakentumista ja erilaisuutta kunnioittavien arvojen vahvistamista

Asuinalueiden eriarvoistuminen pysäytettävä

Viihtyisä ja turvallinen asuinalue on elämälaatuun vahvasti vaikuttava tekijä. Ihmiset haluavat asua kotoisalta tuntuvassa, puhtaassa ja luotettavassa ympäristössä.

Suomessa on vahva perinne, että erilaiset perheet ovat voineet asua sopusoinnussa yhdessä. Niin rikkaat kuin pienituloiset ovat hyvin mahtuneet naapuruksiksi. Monimuotoinen omistusasumisen ja vuokra-asumisen sekamalli asuinalueiden suunnittelussa on palvellut yhteiskunnan eheyttä. Tämä on ollut vahvuutemme ja siitä on pidettävä edelleen kiinni.

Viime vuosina on havaittu, että asuinalueiden välinen eriarvoistuminen on rantautunut myös Suomeen. Jakautuminen hyviin ja huonoihin alueisiin on alkanut näkyä erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kunnissa. Pitkällä aikajänteellä tämä johtaa kasvaviin ongelmiin sosiaalisesti ja myös asuinympäristön viihtyisyyden suhteen.

Eriytymiskehityksen pysäyttämiseksi perinteiset lähiöt on nostettava ensisijaisiksi kaupunkipolitiikan kohteiksi. Vanhoista perinteisistä asuinalueista tai työläislähiöistä on huolehdittava uusien hankkeiden rinnalla. Myös pienituloisella on oltava mahdollisuus valita elinympäristönsä. Lähiöohjelmalla on annettava näille alueille maalia, miljöötä ja mielen virikettä.

Lähiöiden viihtyvyydestä on huolehdittava. Samalla on huolehdittava, että kaikilla asuinalueilla on monipuolinen asunto- ja asukasrakenne. Viihtyisät asuinalueet ovat turvallisia ja niissä on myös hyvät palvelut. Erityistä huomiota on kiinnitettävä asemien, puistojen ja kokoontumispaikkojen siisteyteen, hyvään valaistukseen ja muihin turvallisuutta parantaviin toimiin. Ihmisten tulee voida liikkua yleisillä paikoilla ilman jatkuvaa pelkoa.

Kuntien tulisi ottaa aktiivinen ote maankäyttöpolitiikkaan. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kaavoitus toimii hyvin ja kunta käyttää aktiivisesti lainsäädännön sille suomia mahdollisuuksia (kuten etuosto-oikeutta ja rakentamiskehotuksia). Kunnalla tulisi olla tonttivarantoa vähintään 5 vuoden rakentamisen tarpeisiin. Täydennysrakentaminen on tärkeää huomioida myös yhtenä mahdollisuutena saada rakennettua lisää asuntoja ja tiivistää yhdyskuntarakennetta.

Aktiivinen maankäyttöpolitiikka

Kaavoituksella voidaan myös vaikuttaa siihen, minkä verran uusille asuinalueille edellytetään esimerkiksi parkkipaikkoja taloille. Etenkin Helsingin seudulla on käytetty myös mahdollisuutta siihen, että kaikille uusille taloille ei rakenneta autopaikkoja, jos sijainti ja liikenneyhteydet ovat erinomaisia. Tämä on myös ekologista ja lisää myös asumisviihtyvyyttä sekä yhteisöllisyyttä, kun talojen pihat ovat ihmisten kokoontumispaikkoja eivätkä parkkipaikkoja. Autojen sijoittaminen parkkitaloihin lisää myös tonttitehokkuutta ja vähentää kunnossapitokustannuksia kaduilla.

Kohtuuhintainen asuntorakentaminen tulee aina huomioida kaavoituksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion tukemaan asuntotuotantoon on varattava tontteja kaikilta asuinalueilta. Monipuolinen asukas- ja asuntorakenne on tärkeää sosiaalisesti eheiden asuinalueiden rakentamiseksi ja myös segregaation ehkäisyssä. Valtion tuella voidaan rakentaa niin kerros- kuin pientaloja.

On tärkeää, että yhdyskuntarakenne on eheä. Se tarkoittaa sitä, että kaavoituksella kunta muodostaa alueita, joille voidaan rakentaa tiiviisti. Eheässä yhdyskuntarakenteessa palvelut ovat saavutettavissa ja oman auton käyttö ei ole pakollista. Pienissä taajamissa palvelujen saavutettavuus turvataan palveluliikenteen tai liikkuvien palvelupisteiden avulla.

Maankäyttöä tulee ohjata myös verotuksen ja muun taloudellisen ohjauksen avulla. Hallituksen asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa vuosille 2012-2015 on päätetty Helsingin seudulla nostaa rakentamattoman rakennusmaan korotetun kiinteistöveron alarajaa. Korotettu kiinteistövero laajennetaan koskemaan kaikkia rakentamattomia tontteja mukaan lukien niitä, jotka rajoittuvat omaan vakituiseen asuinrakennukseen. Samalla kiinteistöjen verotusarvot sekä tiedot rakennetuista kiinteistöistä ajantasaistetaan.

Asuntopoliittisessa ohjelmassa on myös luvattu inventoida asuntotuotantoon soveliaat valtion ja valtioyhtiöiden maa-alueet Helsingin seudulla sekä luovuttaa ne kohtuulliseen hintaan kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon. Pääkaupunkiseudun kunnissa käytössä oleva etuosto-oikeus kiinteistöihin on myös päätetty laajentaa kaikkiin kuntiin.

Ikäihmisten kotona asumista tuettava

Asumiseen liittyy erilaisia tarpeita eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa, jotka tulee ottaa huomioon asuinalueiden ja palveluiden suunnittelussa. Ikäihmisten ja vanhusten osalta tavoitteena on, että he voivat elää omassa kodissaan niin kauan kuin se inhimillisesti on mahdollista tai he sitä itse haluavat. Asumisolosuhteet ja asunnon korjaustarpeet on arvioitava esimerkiksi hyvinvointia edistävien kotikäyntien yhteydessä. Lisäksi pitää rakentaa riittävä määrä sellaisia palveluasuntoja, joissa ikäihmiset ja vanhukset voivat asua tarvittaessa koko vanhuutensa. Palveluasuminen antaa vanhuksille myös mahdollisuuden elää normaalia elämää muiden ihmisten kanssa ja saada eri ikävaiheeseen liittyvät palvelut.

Palveluasunnot voivat olla joko omistus- tai vuokra-asuntoja ja niiden tulee olla sen hintaisia, että vanhukset kykenevät niissä asumaan. Kuntien pitää varmistaa, että vanhusten asumisen turvallisuus ja palvelujen taso säilyvät korkeana palvelujen tuottajan vaihtuessa. Asuminen ja palvelut tulisi eriyttää toisistaan niin, että vanhus ei joudu muuttamaan paikasta toiseen palvelujen tuottajan muuttuessa.

SDP haluaa:

  • huolehtia asuinalueiden viihtyisyydestä
  • lisää kohtuuhintaisia asuntoja
  • pitää huolta lähiöistä ja kehittää niistä aktiivisia kaupunginosia - lisätä kohtaamispaikkoja ja eläviä verkostoja - lähiössä on miljoonan ihmisen koti
  • eriyttää asumisen ja palvelut niin, että vanhus voi halutessaan asua samassa kodissa loppu elämänsä

Arjen turvallisuutta

Suomalaiset kokevat elämänsä pääsääntöisesti onnelliseksi. Kuitenkin arjessa koettu turvallisuuden tunne on viime vuosina vähentynyt. Siihen vaikuttavia tekijöitä ovat rikollisuuden ja uhkauksien määrä, mutta myös tavallisen ilkivallan näkeminen, elinympäristön vaaratekijät, oma taloudellinen tilanne ja sosiaaliset suhteet. Ne, jotka tapaavat usein ystäviään ja sukulaisiaan, ovat vähemmän huolestuneita turvallisuudestaan. Elinympäristön siisteys, valaistus, poliisien saatavilla olo ja hätäavun saaminen vaikuttavat asukkaan kokemuksiin.

Lapset kokevat turvallisuuden uhkaksi mm. perheväkivallan, vaaralliseen liikenteen ja kauppakeskusten ja baarien turvattomat lähialueet. Poliisin läsnäolo lisää turvallisuuden tunnetta, mutta kontrollin lisääminen ei ole kansalaisten mielestä ainut vaihtoehto. Poliisin 2009 tekemässä kyselyssä suosituimmiksi turvallisuutta lisääviksi keinoiksi nimettiinkin nuorisotoiminnan ja harrastusmahdollisuuksien lisääminen, kodin ja koulun tiiviimpi yhteistyö, liikenneturvallisuuden parantamista sekä joukkoliikenneasemien turvallisuuden parantaminen sekä kameravalvonta.

Törkeän väkivaltarikollisuuden määrä on Suomessa muita länsimaita korkeampi. Alkoholilla on suuri vaikutus, sillä valtaosa henkirikoksista ja pahoinpitelyistä on tehty päihtyneinä. Myös sosiaalisen kiinnittymisen väheneminen vaikuttaa väkivaltakäytökseen. Kun väestöä muuttaa uuteen elinympäristöön ja asukkaat eivät tunne niin hyvin toisiaan, lisääntyy välinpitämättömyys kanssaihmisiä kohtaan. Siksi tarvitaan tietoista yhteisöllisyyden rakentamista ja välittämisen kulttuurin lisäämistä.

Rasismi on myös yksi turvallisuusuhkia aiheuttava ilmiö. On huolestuttavaa, että maahanmuuttajien ja vähemmistöjen julkinen leimaaminen ja uhkaaminen on yleistynyt. Kaduilla ja toreilla tapahtuva syrjivä puhe on tavallisten suomalaisten keskuudessa tullut yhä sallitummaksi. Toisaalta rasismin vastainen solidaarisuuspuhe on noussut vastareaktiona esille. Rasismi kumpuaa oman elinympäristön ratkaisemattomista ongelmista ja vääryyden kokemuksista. Syyllisyys siirretään helposti vielä heikompien hartioille. Tämä on inhimillistä, mutta ei hyväksyttävää. Syyllistämisen ja konfliktien sijaan on puhuttava ongelmista rehellisesti ja avoimesti. Pyydettävä apua omaan elämäntilanteeseen ja yhteiskunnan on tuettava heitä paremmin. Lisäksi jokaisen suomalaisen on syytä pohtia omaa asennettaan; Onko oikein ratkaista asioita aggressiolla ja vihapuheella? Rasismi kumpuaa oman elinympäristön ratkaisemattomista ongelmista ja vääryyden kokemuksista. Syyllisyys siirretään helposti vielä heikompien hartioille. Tämä on inhimillistä, mutta ei hyväksyttävää. Syyllistämisen ja konfliktien sijaan on puhuttava ongelmista rehellisesti ja avoimesti. Pyydettävä apua omaan elämäntilanteeseen ja yhteiskunnan on tuettava heitä paremmin. Lisäksi jokaisen suomalaisen on syytä pohtia omaa asennettaan; Onko oikein ratkaista asioita aggressiolla ja vihapuheella?

Katukerjääminen on ilmiönä tullut Suomen kaduille ja jakaa mielipiteitä. Yhtäältä siihen suhtaudutaan humanistisesta näkökulmasta ja vaaditaan kerjäläisten auttamista. Toisaalta kerjäämiseen liittyy häiriöitä ja rikollisuutta, minkä vuoksi esitetään vaatimuksia kerjäämisen kieltämiseksi. Rajanveto ei ole helppoa.

Kerjäämisongelmaan on löydettävä kestäviä ratkaisuja. Avaintekijöitä ovat Euroopan tason toimet lähtömaiden olosuhteiden parantamiseksi, mutta myös tiukka puuttuminen rikollisuuden tuomiin lieveilmiöihin tulomaissa. Sosiaalisten olosuhteiden parantaminen ja koulutus ovat avaintekijöitä, mutta ongelmallisia toteuttaa. Siksi tarvitaan vähemmistökulttuureiden kanssa vuorovaikutuksessa olevia hankkeita ja projekteja erityisesti lasten ja nuorten elämänolosuhteiden edistämiseksi.

Suomessa poliisi on joutunut puuttumaan häiritsevään kerjäämiseen. Kunnallisella tasolla on oltava mahdollisuus huolehtia, että kerjääminen ei aiheuta turvallisuusongelmia, järjestyshäiriöitä tai häiritse yksityisten elinkeinonharjoittajien liiketoimintaa. Organisoituun rikolliseen kerjäämiseen on puututtava.

Kunnissa tulisi ottaa turvallisuuteen vaikuttavat tekijät huomioon osana asuinalueiden, työpaikkojen sijainnin ja palvelujen suunnittelua. Paitsi väkivallan ja alkoholin käytön vähentämiseen tähtääviä toimia, tarvitaan kunnissa uuden väestön integroimisen suunnittelua, yhteisöllisyyttä lisääviä hankkeita ja syrjäytymisen vastaista työtä. Kunnissa olisi hyvä luoda yhdessä asukkaiden kanssa turvallisuusprojekteja, jotka kattavasti huomioisivat eri hallinnon sektoreiden toiminnat. Samassa yhteydessä on mahdollista käydä myös keskustelua arvoista ja kanssaihmisiä kunnioittavasta asenteesta.

SDP haluaa:

  • Yhteisöllisyyden vahvistamista
  • Asuinalueiden viihtyisyyteen ja siisteyteen panostamista
  • Turvallisuusprojekteja kuntiin

Yhteistyöhön kannustavaa elinkeinopolitiikkaa

Kunnan elinvoimaisuuden perustana on riittävä työpaikkaomavaraisuus joka takaa riittävän verotulokertymän. Kunnan elinkeinopolitiikan on tuettava työllisyyden, yrittäjyyden ja elinkeinojen kehittymistä. Tavoitteena on onnistunut elinkeino- ja työllisyyspolitiikan sekä koulutus- ja sosiaalipolitiikan yhteen nivominen.

Pienet kunnat ovat perinteisesti keskittyneet yrityspalveluiden tuottamiseen, kuten neuvontaan ja toimitilojen saamisen edistämiseen. Isoilla kaupunkiseuduilla taas on vahvemmat edellytykset monipuoliseen hankkeiden ja toimintakokonaisuuksien muodostamiseen sekä koulutuksen ja innovaatiokeskittymien tarjoamiseen.

Pienten kuntien elinvoimaisuuden turvaamiseksi ja kasvukeskusten pullonkaulojen ehkäisemiseksi tarvitaan entistä tehokkaampaa kuntien välistä yhteistyötä ja seudullista suunnittelua elinkeino- ja yritystoiminnassa. Aktiivinen elinkeinopolitiikka on kunnille tulevaisuuden elinehto. Kunnan tavoitteiden täsmentämiseksi on luotava suunnitelmallinen ja realistinen elinkeinostrategia. Strategiassa on asetettava tavoitteet yrityspalveluiden ja elinkeinonharjoittamisen olosuhteiden kehittämisestä. Suunnitelma myös auttaa ennakoimaan työvoimatarpeita ja palvelurakenteen kehittämistä.

Seudullisella yhteistyöllä saadaan luotua vahvempia elinkeinoyksiköitä ja varmistaa yritysten ja muun elinkeinotoiminnan järkevä sijoittuminen suhteessa asuinalueisiin. Hajautuva yhdyskuntarakenne ja epäterve kuntien välinen kilpailu luo mm. maankäytöllisesti epätyydyttäviä ratkaisuja. Yhteistyöllä voidaan myös vähentää yrittäjien välistä epätasa-arvoisuutta neuvonnan ja muun kunnan tuen suhteen sekä lisätä kuntien elinkeinoasiantuntijoiden osaamista ja työssä kehittymistä.

Kuntien on hyvä huomioida, että valtaosa työpaikoista syntyy tänä päivänä pieniin alle kymmenen hengen yrityksiin. Suuret teollisuusyritykset saavat helposti äänensä kuuluviin ja kunnan huomion. Pienyritykset eivät ole yhtä tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Elinkeinoelämän Keskusliiton selvityksen mukaan "eniten elinkeinopoliittista ymmärrystä kaipaavat pienet kasvuhakuiset yritykset, jotka kokevat jäävänsä kunnanisien huomiossa isompien varjoon". Yhden luukun periaatteella toimivan mallin luominen edistää parhaiten pienten yrittäjien toimintaedellytyksiä.

Tonttipolitiikassa sekä maankäyttö- ja yritystukiratkaisuissa tulee kohdella yrittäjiä tasavertaisesti. Julkisten hankintojen kilpailutus on toteutettava avoimesti ja sellaisilla kriteereillä, että myös pienyritysten on mahdollisuus osallistua tarjouskilpaluihin. Samalla tulee huomioida osana kilpailu- ja hankintakriteerejä harmaan työvoiman ehkäisy – ja valvontatoimet kuntien tilaamissa rakentamis- ja palveluhankinnoissa. Kunnallisilla yritystuilla ei myöskään saa aiheuttaa markkinahäiriöitä.

SDP haluaa:

  • kuntien panostavan aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan, yhteistyöhön muiden kuntien kanssa ja erityisesti pienyritysten toiminnan kehittämiseen
  • parantaa yrittäjien palveluita yrityksen aloitus- ja muutosvaiheiden aikana. Tavoitteena on yhden luukun periaatteella toimiva viranomaisasioinnin palvelupiste
  • parantaa pienten yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin
  • suosia rehellisiä yrittäjiä hankinnoissa kiinnittämällä erityisesti huomiota harmaan talouden torjuntaan

Liikenne

Sosialidemokraattisen liikennepolitiikan tavoite on ihmislähtöinen liikkuminen jokaisen kuntalaisen tarpeen mukaan. Tavoitteemme on vähentää yksityisautoilua ja lisätä joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. Turvallisuus, viihtyisyys ja esteettömyys on turvattava joukkoliikenteessä, kuten myös yhteyksien kehittäminen kuntien palvelutoiminnan saavuttamiseksi.

Liikenneturvallisuudesta ei tule tinkiä. Myös matkustamisen viihtyisyydestä ja esteettömyydestä on huolehdittava. Joukkoliikenteessä keskeistä on palvelutarjonta. Liikenneyhteyksiä on tärkeää kehittää niin, että kuntien palvelut ovat hyvin tavoitettavissa.

Koululaisilla on oikeus turvalliseen koulumatkaan. Koululaisten kulkureitit on kartoitettava ja turvallisuuspuutteet korjattava. Tämä tulee toteuttaa muun muassa lisäämällä kevyen liikenteen väyliä, liikennevaloja, varoitusmerkkejä ja hidasteita sekä alentamalla tarvittaessa nopeusrajoituksia. Rampit, matalat kynnykset, kaiteet, penkit, riittävä valaistus ym. ovat pieniä, mutta tärkeitä asioita, joilla poistetaan liikkumisen esteitä ja lisätään turvallisuutta.

Alikulkutunneleita ja ylikulkusiltoja tulee rakentaa lisää niin, että mahdollisimman harva koululainen joutuu ylittämään koulumatkallaan tien. Osana yleistä kevyen liikenteen kehittämistä on parannettava suojateiden turvallisuutta. Koulukuljetusten kuljettajien alkolukon käyttöä on valvottava.

Joukkoliikenteen matkustajien ja henkilökunnan turvallisuus on taattava. Tarvitaan toimia asema- ja matkustamoturvallisuuden lisäämiseksi. Vartiointia on tehostettava ja teknistä valvontaa on lisättävä. Kaikissa joukkoliikennevälineissä on oltava turvaohjaamot.

Kilpailutus ei ole ensisijainen keino järjestää kunnallisia palveluita kuten joukkoliikennettä. Nykyinen kilpailutuskäytäntö, jossa hinta menee laadun edelle, lisää matkustajien ja henkilökunnan turvattomuutta ja ruokkii harmaata taloutta. Työsuhteiden epävarmuus ja työskentelyolosuhteiden heikkeneminen ajavat kokenutta ammattihenkilökuntaa pois alalta. Kilpailutettaessa joukkoliikennettä on pantava enemmän painoa turvallisuuteen. Yritys pitää voida sulkea pois kilpailusta, jos se rikkoo turvallisuus- tai työsuhdevelvoitteita.

Kunnan liikenneratkaisuissa on suosittava joukkoliikennettä, koska se mahdollistaa kaikkien kuntalaisten liikkumisen ja on kestävän kehityksen mukaista. Joukkoliikenteen on oltava joustava ja monimuotoinen, käyttäjälle helppo vaihtoehto. Joukkoliikenneyhteyksien tulee olla suoria ja nopeita, myös poikittaisliikenteessä.

Yhdistyvien kuntien alueiden välille on luotava toimivat joukkoliikenneyhteydet. Yliopistokaupungeissa tarvitaan kattavaa joukkoliikennettä kampusalueelle ja pääkaupunkiseudulla kampusalueiden välille.

Joukkoliikenteen lippujen on oltava edullisia ja hinnoittelun oikeudenmukaista. Joukkoliikenteelle on varmistettava turvalliset ja asianmukaiset väylät. Mahdollisuuksia liityntäpysäköintiin on lisättävä. Syöttöliikennettä runkolinjoille pitää kehittää.

Joukkoliikenteen rahoitus on käännettävä nousuun. Panostukset tulee suunnata liikenteen kehittämiseen, ei hallinnon paisuttamiseen. Joukkoliikenneterminaalit on pidettävä siisteinä. Pysäkeistä on tehtävä säältä suojaavampia ja myös niiden ja niiden ympäristön siisteydestä on huolehdittava. Liikenteen hallinta- ja informaatiopalveluja on ulotettava mahdollisimman suurelle osalle liikenneverkkoa.

Liikkumisympäristö on rakennettava niin, että kaikki kuntalaiset voivat liikkua esteettä ja turvallisesti. Erityinen huomio on kiinnitettävä lasten, lastenvaunujen kanssa kulkevien, liikuntarajoitteisten ja ikääntyneiden liikkumisen vaivattomuuteen ja turvallisuuteen. Joukkoliikennevälineiden esteettömyyttä on parannettava ja palveluntarjoajia on kannustettava lisäämään esteettömiä vaihtoehtoja.

Katujen ja teiden kunnossapitoa on parannettava. Voimavaroja tarvitaan lisää talviliukkauden poistoon ja lumen ripeään poiskuljettamiseen. Yhdistyvien kuntien alueiden välille on luotava toimivat joukkoliikenneyhteydet.

Liikenneviranomaisten on huolehdittava, että erilaisia, nykyistä kevyempiä julkisen liikenteen malleja testataan että toimivista ratkaisuista välitetään tietoa kuntiin. Uusissa yhdistyneissä kunnissa tulee etukäteen arvioida sisäisen joukkoliikenteen mahdollisesti kasvavat kustannukset.

SDP haluaa:

  • lisätä julkisen liikenteen määrää sekä tukea laadun ja turvallisuuden parantamista
  • satsauksia turvallisen koulumatkan ja kevyen liikenteen edistämiseen
  • satsata ikääntyvien ja liikuntarajoitteisten ihmisten liikkumisen edistämiseen

Hyvä ja terveellinen elinympäristö

Kuntalaisen äänen on kuuluttava ympäristöasioissa. Ihmiset haluavat pitää huolta lähiympäristöstään ja juurtua siihen. Kuntakoon suurentuessa on kehitettävä erilaisia lähidemokratiamalleja joilla kuntalaiset saadaan mukaan jo politiikan suunnitteluvaiheeseen.

Ilmaston lämpeneminen on koko maapalloa koskettava kysymys. Suomi on mukana kansainvälisissä sopimuksissa, joiden tavoitteiden toteuttaminen vaatii myös kuntien ja kuntalaisten vahvaa osallistumista. SDP:n kuntapolitiikka lähtee kestävän kehityksen periaatteen toteuttamisesta kaikessa päätöksenteossa. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tärkeimpiä asioita ovat kaavoitus, energia, jätehuolto, julkiset hankinnat ja liikenneratkaisut. Sosialidemokraatit sitoutuvat siihen, että kuntiin, joissa ei vielä ole ilmastostrategiaa sellainen laaditaan ja kunnissa joissa strategia on, se päivitetään.

Strategian tulisi noudattaa vähintään samaa päästövähennysten tasoa kuin mihin Suomi on kansainvälisissä ilmasto sopimuksissa sitoutunut. Strategiassa on sitouduttava energian säästöön ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen. Kunnissa on myös kaikin tavoin edistettävä energiatehokkaita ja vähäpäästöisiä asumis- ja liikenneratkaisuja. Julkisissa hankinnoissa ympäristö- ja ilmastotavoitteet on oltava keskeinen hankintakriteeri.

Noin 30 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä syntyy rakennetussa ympäristössä. Päästöjen vähentäminen on helpointa ja edullisinta rakennusten energiatehokkuutta lisäämällä. Peruskorjausvaiheeseen on tulossa 70-80 lukujen massiivinen asuntokanta, jonka energiatehokasta korjausta on syytä tukea. Uudisrakentamisessa tavoite on asetettava 0- energiatasoon ja jopa plus- energiatasoon.

Kuntien ilmastotyötä on tukemassa useita valtakunnallisia hankkeita. Näitä ovat mm. hiilineutraalit kunnat (Hinku-hanke) ja sen osana luotu reaaliaikainen päästömittari. Suomen ympäristökeskuksen hiililaskuri (Kuhilas), alueellinen kasvihuonepäästöjen arviointimalli (Kasvener) sekä kaupunkien ja kuntien aluetasoiset ekolaskurit.

Kuntien energiapolitiikan valintojen tulee olla kestäviä. Uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto synnyttää kestäviä työpaikkoja, hyödyntää paikallisia luonnonvaroja, vähentää riippuvuutta tuontiraaka-aineista ja pienentää energiatuotannon häiriötekijöitä. Monet kunnat suunnittelevat jätteenpolttolaitoksia. Niiden ympäristövaikutukset on arvioitava huolellisesti ja kapasiteetti on arvioitava realistisesti. Jos jätteenpolttolaitoksia rakennetaan liikaa tietylle alueelle, jätteiden määrän vähentämistä, joka on tärkein jätepolitiikan tavoite, ei voida saavuttaa. Kuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa energiapolitiikkaan ovat parhaimmat silloin kun energialaitokset ovat kunnallisessa omistuksessa.

Suomi on tuhansien järvien maa. Järviluonto on tärkeä virkistäytymisen lähde suomalaisille. Kuntien päätöksillä on iso merkitys vesistöjen ravinnekuormituksen vähentämiseen. Yli puolet kaikista vesiä rehevöittävistä päästöistä tulee maataloudesta. Myös hulevedellä on merkitystä järviemme kuormituksessa. Suuri määrä ravinteita voi päästä hulevesien kautta rankkasateiden aikana järviluontoon, jos puhdistamot eivät vedä. Päästöjen vähentäminen edellyttää konkreettisia toimia. Maataloudelta on edellytettävä ympäristöluvan mukaista toimintaa ja riittäviä suojavyöhykkeitä sekä valvottava niiden toteuttamista. Hulevesien kuormittavuutta voidaan vähentää rakentamalla pieniä hulevesien käsittelyaltaita tai kosteikkoja, tällä tavoin myös tuetaan luonnon monimuotoisuutta kaupunkiympäristössä. Tärkeää on huolehtia myös vesialueiden kunnostamisesta ja ranta-alueiden rakentamista koskevien määräysten noudattamisesta. Luonnonmukaisten kulttuuri- ja luonnonympäristöjen määrä vähenee huolestuttavasti. Tähän on puuttuva kuntien omin suojelutoimin. Myös liikenteen aiheuttamiin melu- ja pohjavesiongelmiin on löydettävä kestävä ratkaisu.

Kuntalaisten monipuolista luonnossa liikkumista on tuettava ylläpitämällä sekä luonnontilaisia metsiä että hoidettuja metsiä ja puistoja sekä lähiliikuntapaikkoja. Kaikilla on oltava oikeus retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen. Kunnat voivat omin toimin varmistaa jokamiehen oikeuksien toteutumisen pitämällä huolta, että kaikille avoimia rantoja ja retkeilypaikkoja on riittävästi kunnan alueella.

Kunnat ovat ihmisiä varten. Liikkuminen kävellen tai pyörällä on tehtävä houkuttelevaksi ja turvalliseksi rakentamalla toimivat kevyen liikenteen reitit.

Kunnat vastaavat myös ympäristöterveydenhuollosta ja eläinterveydestä. Eläinsuojelurikosten ja rikkomusten ennaltaehkäisy ja eläinlääkinnän saatavuuden turvaaminen edellyttää lisävoimavaroja. Valvontaeläinlääkärien määrälliseen lisäämiseen on akuutti tarve.

Suomessa on tuore kaivoslaki, jonka puitteissa ollaan hakemassa merkittävästi uusia kaivoslupia. Kaivokset paitsi tuovat työtä ja investointeja ne myös aiheuttavat huomattavia ympäristöhaittoja ja pysyvän muutoksen maisemaan.

Kunnissa on varmistettava, että paikallisten asukkaiden näkemys huomioidaan kaivoksia perustettaessa ja että kaivosten ympäristöhaitat minimoidaan. Saastuttaja maksaa periaatteen on toteuduttava myös kaivosteollisuuden osalta. Teollisuuden on toimittava lakien ja ympäristömääräysten mukaan ja rikkeisiin on puututtava välittömästi.

SDP haluaa:

  • ihmiset osallistumaan lähiympäristön kehittämiseen
  • olla edelläkävijä kunnallisessa ilmastotyössä
  • kehittää energiatehokasta asuin- ja kaupunkiympäristöä
  • vähentää vesien ravinnekuormitusta
  • vahvistaa ihmisten luontosuhdetta myös kaupungeissa
  • tehostaa eläinsuojelua
  • saastuttaja maksaa -periaatteen myös kaivannaisteollisuuteen

Lähidemokratiaa vahvistettava

Suomalainen kuntademokratia pohjautuu edustuksellisen kansanvallan periaatteelle. Kuntalaiset äänestävät vaaleissa paikallispäättäjät, jotka vastaavat politiikasta kunnassa nelivuotiskauden. Sosialidemokraattien mielestä tämä edustuksellisen demokratian periaate tulee säilyttää ja laajentaa edustuksellisuuden pohjaa nykyisestään.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä kasvaa tarve vahvistaa paikallisdemokratiaa ja kehittää samalla myös uusia osallisuuden muotoja. Valtuustojen vastuulla on yhä enemmän asioita ja toisaalta valtuutettujen määrä vähenee kaiken aikaa kuntien yhdistyessä. Demokratiavaje uhkaa lisääntyä. Siksi uudistuksen yhteydessä on huolehdittava alueellisen edustavuuden turvaamisesta valtuustossa, lähivaikuttamisen vahvistamisesta ja kuntalainsäädännön uudistamisesta sen edellyttämällä tavalla. Huoli demokraattisen päätöksenteon karkaamisesta yhä kauemmas asukkaista kasvaa myös kuntien siirtäessä yhä enemmän toimintojaan erilaisiin yhtiöihin ja liikelaitoksiin. On välttämätöntä sovittaa yhteen yhtiölainsäädännön ja demokratian sekä avoimen päätöksenteon vaatimukset myös näissä tapauksissa.

Edellisessä merkittävässä kuntia koskevassa uudistusaallossa 1980-ja 1990-luvulla purettiin kuntien säätely sekä luotiin vahva valinnanvapauteen perustuva taloudellinen ja toiminnallinen malli. Kunnat ryhtyivät purkamaan luottamushenkilöhallintoa, vähentämään lautakuntia ja muita toimielimiä. Tämä yhdessä monien muiden yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten kanssa on johtanut kunnissa asioiden määrän kasaantumiseen harvoihin luottamushenkilöelimiin ja yhä vähäisemmälle määrälle päättäjiä. Kunnissa tapahtuvien yhdistymisten ja ikärakennemuutosten myötä keskittyminen lisääntyy entisestään, jos tilanteeseen ei reagoida uudistusten yhteydessä.

Aluealtaan tai väestöltään laajoissa kunnissa lautakuntia voivat täydentää esimerkiksi aluelautakunnat tai aluetoimikunnat. Asukkaille pitää luoda parempia foorumeita vaikuttaa asioihin myös suoraan. Lähidemokratiassa tulee kunnioittaa ihmistä yksilönä, mutta varmistaa samalla hyvin toimiva kuntahallinto ja luottamus yhteisen edun ajamiseen.

Asukaslähtöisten menetelmien yhä laajempi käyttöönotto on välttämätöntä. Käyttäjädemokratiaan kuuluu yhdessä tekemisen periaate, jossa käyttäjiltä kysytään miten palveluita tulee järjestää ja asioita hoitaa. Sosiaalinen media, joukkoistaminen ja erilaiset palautejärjestelmät antavat yhä paremman mahdollisuuden näiden menetelmien luomiseen. Ne korostavat valmistelun avoimuutta, joka on julkisen vallan toiminnan yksi keskeinen periaate.

Poliittisen luottamuksen kannalta on myös tärkeää, että kuntalainen voi vaikuttaa asioiden valmisteluun varhaisessa vaiheessa. Monet ristiriitatilanteet ovat vältettävissä, mikäli kuntalaiset kokevat olevansa osallisia valmistelussa ja päätöksenteon kannalta olennaisen tiedon ollessa kaikkien käytettävissä. Siksi päätöksenteon vaiheita on voitava seurata läpinäkyvällä tavalla. Esimerkiksi kuntakohtaisen hankerekisterin luominen valtionhallinnon tapaan, josta asukas voi seurata asioiden etenemistä ja valmisteluvaiheita myös jälkikäteen, voi olla tarpeen.

Kunnissa on hyödynnettävä käyttäjien ja asiakkaiden kokemuksia osana päätöksentekoa ja toimintojen kehittämistä. Hyviä esimerkkejä ovat lasten- ja nuorten valtuustot, vanhus- ja vammaisneuvostot, erilaiset hankekohtaiset raadit ja aluetoimikunnat. Niillä tulisi olla todellista vaikutusvaltaa asioihin. Yhdessä toimijoiden kanssa tulisi arvioida miten ne kokevat roolinsa osana päätöksentekoa. Myös kuntalaisten aloitteille on luotava toimivat kanavat.

Asukkaiden mahdollisuutta ottaa kantaa oman alueensa kehittämiseen voitaisiin myös edistää valmistelemalla hankkeille ja kaavoitukselle vaihtoehtoisia esityksiä, joihin asukkaat voivat ottaa äänestämällä kantaa. Vaikka päätöksenteko jää yhä lautakunnalle ja valtuustolle, tämä malli mahdollistaisi avoimen kannan ottamisen jo valmisteluvaiheessa ja antaisi päättäjille paremmin tietoa asukkaiden näkemyksistä. Tiedon saannin kannalta kuntien internet-sivut tulisi rakentaa asukaslähtöisesti ja asuinaluekohtaisten portaalien kautta. Näin asukas löytää perhettään ja elinpiiriään koskettavat asiat helposti sen sijaan, että joutuu kahlaamaan läpi hallintokuntien omia sivuja.

SDP haluaa edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa kunnissa. Sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vähemmistöryhmien edustavuus on otettava kaikessa edustuksellisessa demokratiassa huomioon. Laki määrittelee nimettävien lautakuntien ja toimikuntien sukupuolisen jakauman. Lisäksi kansalaiset voivat itse vaikuttaa äänellään siihen, että valtuustoihin valitaan tasapuolisesti naisia ja miehiä sekä myös erilaisista taustoista, kulttuureista tai vähemmistöistä tulevia henkilöitä.

SDP haluaa:

  • luoda demokratiaa ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia vahvistavia päätöksentekorakenteita
  • kehittää valtuustojen asemaa keskeisimpänä kunnallisdemokratian toimijana
  • kokeilla uusia osallistavan demokratian muotoja lähivaikuttamisessa ja lisätä valmistelun avoimuutta käyttäjädemokratiaa edistävien toimintamallien avulla

Kuntatalous

Kuntatalouden osuus kansantaloudesta on noin viidennes. Tämä osuus ei juurikaan ole muuttunut viimeisten 20 vuoden aikana ja kunnat ovatkin kyenneet verrattain hyvin sopeutumaan yhteiskuntamme talouden muutoksiin. Kuntien talouden ja muun muassa kuntien tuloveroprosenttien eriytyminen on kuitenkin jatkunut. Kun kunnat ovat hyvin merkittävä alueellisia toimijoita, tärkeätä on, että kuntien rahoitusjärjestelmä tukee oman kunnan ja alueen talouden kasvua ja työllisyyttä.

Maailman ja erityisesti Euroopan epävarma taloustilanne aiheuttaa kovia haasteita Suomen julkiselle taloudelle. Hallitusohjelmassa on sovittu siitä, että hallituskauden aikana valtion velkaantumiskehitys käännetään alenevalle uralle ja julkisen talouden alijäämä pidetään aisoissa. Tällä pyritään varmistamaan vastuullinen taloudenhoito sekä niin valtion kuin myös kuntasektoria edustavien Kuntarahoituksen ja Kuntien Takauskeskuksen paras mahdollinen luottoluokitus.

Taloustilanne kunnissa on haastava ja suuriin menolisäyksiin ei ole mahdollisuuksia. Tässä tilanteessa on kuitenkin erityisen tärkeätä huolehtia oikeudenmukaisuuden toteutumisesta ja välttämättömien palvelujen kehittämisestä. On myös välttämätöntä saada maan talous kasvu-uralle ja työllisyystilannetta korjaantumaan. Se on edellytys myös kuntatalouden vakaalle kehittymiselle jatkossa.

Kunnalla onkin peruspalvelujen järjestämisen lisäksi vastuu oman kuntansa ja alueen elinvoimasta. Elinvoimainen ja taloudellisesti riittävän vahva kunta kykenee rahoittamaan kunnallisen palvelutuotantonsa pääosin omilla verotuloillaan. Kuntien vahva veropohja kannustaa myös aktiiviseen ja työllisyyttä edistävään elinkeinopolitiikkaan ja alueen kokonaisedun huomioonottamiseen. Kuntien osin epäterve kilpailu yrityksistä ja veronmaksajista väistyy kokonaisedun tieltä. Yhdyskuntatekniikan ja ympäristön vastuut, velvoitteet ja tulojen kohdentuminen tulee selvittää.

Kun kunnat ovat hyvin merkittävä alueellisia toimijoita, tärkeätä on, että myös kuntien rahoitusjärjestelmä tukee oman kunnan ja alueen talouden kasvua ja työllisyyttä.

Kuntien väliset olosuhde- ja tulopohjaerot ovat suuret ja erityisen haasteelliset monilla harvaan asutuilla alueilla. Pienissä kunnissa väestön ikääntyminen on huomattavan suuri taloudellinen haaste. Tämä on omiaan aiheuttamaan alueiden välistä epätasa-arvoistumista.

Samankaltaisia ongelmia on myös suurissa kunnissa ja kaupunkiseuduilla. Suurimmissa kaupungeissa sosiaaliset erot ja maahanmuuttajien iso määrä vaikuttavat vahvasti palvelutarpeisiin ja kustannuksiin. Ongelmiin tulee puuttua ajoissa ja nämä tekijät tulee valtionosuusjärjestelmää uudistettaessa ottaa huomioon.

Haasteisiin vastaaminen edellyttää myös kuntien veropohjan laajentamista; esimerkiksi pääomatulojen verojen kohdentuminen valtion ja kuntien kesken on syytä selvittää, jotta myös merkittäviä pääomatuloja saavat osallistuvat kunnallisten peruspalvelujen rahoittamiseen. Myös valtion ja kuntien tehtäväjako ja rahoitussuhteet on käytävä kuntauudistuksen yhteydessä lävitse. Kunnilla on mm. suuret vastuut liikenne- ja ympäristötoiminnoista.

SDP haluaa:

  • entistä vahvempia peruskuntia, jotka kykenevät selviytymään velvoitteistaan pääosin omilla verotuloillaan
  • rakentaa oikeudenmukaisen verontasaus- ja valtionosuusjärjestelmän
  • turvata tasa-arvoisten palvelujen saatavuuden koko maassa kohtuullisella kunnallisveroasteella
  • vahvistaa kuntien veropohjaa

Oma palvelutuotanto ensisijaista

Kunnallisten peruspalvelujen tuotannon tulee pääasiallisesti perustua julkisiin, kunnan itse järjestämiin palveluihin. On veronmaksajien etu, että valtuusto ja lautakunnat voivat suoraan vaikuttaa palveluiden laatuun. Oma palvelutuotanto on myös oikeusturvanäkökulmasta yleensä selkeämpi vaihtoehto.

Julkisten palveluiden tuotantotavat ovat monimuotoistuneet ja pirstaloituneet. Kunnat käyttävät yhä enenevässä määrin myös erilaisia yhtiö- ja liikelaitosmalleja sekä ulkoisia palvelun tuottajia oman tuotannon rinnalla. Tällä haetaan tuottavuutta, tehokkuutta sekä täydennystä palvelutarjontaan, mutta yhä useammin tehdään myös puhtaasti arvoperustaisia valintoja, jolloin kaikki päätökset eivät ole toimineet veronmaksajan eduksi. On väärin, että pääomasijoittajat keräävät isoja voittoja julkisilla palveluilla.

Yritykset karsivat rönsyjään, mutta eivät kuitenkaan luovu ydintoiminnoistaan. Kuntien osalta tulee päteä sama periaate. Osa toiminnoista voi olla tuotettu yhteistyössä järjestöjen kanssa tai voidaan hyödyntää markkinoita ja paikallisyritysten osaamista. Peruspalveluiden ydin on kuitenkin pidettävä vahvasti julkisena toimintana. Näin kunta ei ajaudu täysin markkinoiden armoille, palveluyksiköt voivat kehittää osaamistaan ja veronmaksajista ei tehdä pääoman tuloautomaattia. Julkinen palvelutuotanto toimii markkinoiden monopolisoituvan yksinvallan vastapainona.

Kun toimintoja aiotaan ulkoistaa, on kuntapäättäjälle esitettävä analyysi todellisista markkinoista palvelutuotannon osa-alueella ja hintatason vertailu suhteessa omaan tuotantoon sekä vankkoja perusteluja niistä hyödyistä, joita kilpailutus, ulkoistaminen tai toiminnan yhtiöittäminen tuottaa. Veronmaksajien etua ei palvele seurauksista piittaamaton "ideologinen ulkoistaminen", vaan niin julkisesti kuin muilla tavoin tuotetun palvelun tulee olla avoimesti vertailtavissa toiminnallisuuden, laadun ja hinnan suhteen.

Tiukan talouden aikana juustohöyläys kaikista menoista on houkuttelevaa. Viisautta on kuitenkin miettiä painopistevalintoja ja kuntien välisen yhteistoiminnan tuomia hyötyjä. Erityisesti terveydenhuollossa kuntien olisi järkevää muodostaa tarvittaessa tilaajapooleja suurten kansainvälisten yritysketjujen vastapainoksi. Samalla on huolehdittava, että kilpailutuskriteereillä varmistetaan myös pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuus olla mukana tarjouskilpailussa. Kuntien tulisi myös vahvistaa yhdessä tilaajaosaamistaan, jotta pärjäävät markkinoilla kilpailulainsäädännön puristuksessa. Jos kilpailua markkinoilla tai osaamista ei ole, ulkoistettuihin palvelumalleihin ei tule lähteä. Ulkoistamisen vaikutuksia tulee systemaattisesti seurata.

SDP haluaa:

  • säilyttää vahvan julkisen palvelutuotannon kuntien omissa käsissä tasa-arvon, demokratian ja kilpailutilanteen tasapainon säilyttämiseksi
  • ei hyväksy ideologista ulkoistamista
  • hyödyntää markkinoita palvelutuotannossa silloin, kun siitä on veronmaksajille selvää hyötyä, hyöty on osoitettava laskelmin ja laadullisin kuvauksin ennen päätöksentekoa
  • että kunnissa analysoidaan palvelumarkkinat ennen ulkoistuspäätöksiä monopolikehityksen torjumiseksi

Maailma muuttuu ympärillämme. Se vaikuttaa elämään ja palveluihin kunnissa. Me sosialidemokraatit haluamme turvata julkiset palvelujen saatavuuden ja parantaa laatua yhteistyöllä ja uusilla toimintatavoilla.

Työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Asukkaan parhaaksi!