Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/497

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Veropolitiikan suuntaviivat


  • Puolue: Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
  • Otsikko: Veropolitiikan suuntaviivat
  • Vuosi: 1972
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

VEROPOLITIIKAN SUUNTAVIIVAT

Hyväksytty SDP:n XXIX puoluekokouksessa Tampereella 1.-4.6.1972

1. YHTEISKUNTA JA VEROTUS

Yhteiskunnan palvelumuotojen monipuolistuessa kasvavat niistä aiheutuvat kustannukset. Tältä tosiasioita emme voi välttyä. Vastuunsa tuntevan puolueen on rinnan yhteiskunnan kehittämisen kanssa huolehdittava siitä, että uudistustyöhön tarvittavat varat ovat julkisen vallan käytettävissä. Varat on koottava valtiolle ja kunnille veroina sekä veronluonteisina maksuina. Verojen merkitys tulonsiirtona on erittäin suuri. Sen vuoksi puolueita kiinnostaa tämän pääomavirran ohjaaminen tarkoituksenmukaisesti. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue pyrkii yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. SDP:n käsityksen mukaan verojen maksaminen voimassa olevien lakien mukaan on kansalaisvelvollisuus ja verotuoton jakamisen kansalaisten hyväksi tulee tapahtua yhteiskunnan palveluja lisäämällä.

Yhteiskunnan lisääntyvien palvelusten rahoittamiseksi kannettavia veroja jo veronluonteisia maksuja koskeva lainsäädäntö on aikojen kuluessa muodostunut vaikeaselkoiseksi ja epäyhtenäiseksi eikä sisällöltään vastaa sille asetettavia vaatimuksia. Vuonna 1966 ryhdyttiin verolakien uudistustyöhön, jonka tuloksena tähän mennessä on säädetty mm. maatilatalouden tuloverolaki, laki elinkeinotulon verottamisesta ja omaisuusverotusta koskevat lainmuutokset. Sosialidemokraattien tavoitteena on tämän uudistustyön ripeä jatkaminen ja verolainsäädännön edelleen kehittäminen.

2. VEROT JA VERONLUONTEISET MAKSUT

Verot voidaan jakaa kahteen pääryhmään: välittömiin ja välillisiin. Välittömien verojen merkitys on valtiontaloudessa vähenemässä ja välillisten verojen vastaavasti kasvamassa.

Valtion tulo- ja omaisuusvero sekä merimiesvero ovat välittömiä veroja, joihin valtion tuloista luetaan myös perintö- ja lahjavero sekä arpajaisvero. Välittömien verojen osuus valtion tuloista on arvioitu vuoden 1971 tulo- ja menoarviossa 24,70 %:ksi. Välillisiä veroja sekä veronluonteisia maksuja kootaan valtiolle nykyisin nimikkeillä liikevaihtovero, vakuutusmaksuvero, tuontitulli, tuontimaksut, vientitulli, tupakkavalmistevero, makeisvalmistevero, oluen valmistevero, alkoholijuomavero, virvoitusjuomavero, eräiden elintarviketuotteiden valmistevero, nestemäisten polttoaineiden valmistevero, leimavero, elokuvavero, auto- ja moottoripyörävero, moottoriajoneuvovero, työnantajan lapsilisämaksu, OY Alko Ab:n ylijäämä, lästimaksut, voin hinnanalennusmaksut, maidon ja vehnän markkinoimismaksut sekä apteekkimaksut. Välillisten verojen ja veronluonteisten maksujen osuus valtion tuloista on vuoden 1971 tulo- ja menoarviossa arvioitu 58,25 %:ksi valtion kaikista tuloista.

Verojen ja veronluonteisten maksujen osuus valtion tuloista on siis vuoden 1971 tulo- ja menoarviossa arvioitu yhteensä 82,95 %:ksi.

Kuntien toiminnan rahoituksessa on välittömiin veroihin kuuluvalla kunnallisverolla ratkaiseva osuus. Kuntien tuloista oli kunnallisveron osuus kuntien vuoden 1968 tilinpäätösten mukaan 52 %.

Valtion tulo- ja omaisuusvero, merimiesvero sekä perintö- ja lahjavero ovat progressiivisia veroja, ts. niiden suhteellinen suuruus kasvaa sitä mukaa kuin tulo tai muu veron peruste suurenee. Kunnallisvero on sitä vastoin ns. jakovero, jonka suhteellinen suuruus on riippumaton verotettavan tulon määrästä. Se on siten suurituloisia suosiva vero, jonka korotuksesta aiheutuva lisärasitus kohdistuu suhteellisesti raskaimpana kunnan vähätuloisiin.

Valtion ja kuntien keräämien verojen ja veronluonteisten maksujen lisäksi kannetaan veroja myös kansaneläkkeitä, sairausvakuutuskorvauksia, seurakuntia, manttaalikuntia ja metsänhoitoa varten. Vanhin vielä kannettava veronluonteinen maksu on ns. köyhäinsadannes, jota kannetaan kunnalle ja joka on suuruudeltaan 1/8 % kuolinpesän varojen yhteenlasketusta määrästä.

3. VEROTUKSEN TEHTÄVÄT

Verotuksen tärkeimmät tehtävät ovat:

  1. yhteiskunnan varaintarpeen tyydyttäminen,
  2. tuloerojen tasoittaminen,
  3. kansalaisten hallussa olevan ostovoiman tasapainottaminen käytettävissä olevalla tuotantokapasiteetilla tuotettavissa olevien tavaroiden ja palvelujen arvoon, ja
  4. investointipäätösten ohjaaminen yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tarkoituksenmukaisimpiin kohteisiin.

Verotuksella koottavin varoin rahoitetaan valtaosa yhteiskunnan tarjoamista palveluksista. Yhteiskunnan varaintarpeen tyydyttäminen on kaikkien verojen ja veronluonteisten maksujen ensisijainen tehtävä. Luonnollisten henkilöiden välitön verotus mahdollistaa osaltaan suurten tuloerojen kaventamisen. Välilliset verot, joilla kerätään pääosa valtion tuloista, ovat samalla keino ostovoiman ja tuotannon arvon tasapainottamiseen sekä investointipäätösten ohjaamiseen. Viimeksi mainittuun päämäärään on meillä viime vuosina pyritty myös lukuisten erilaisten veronhuojennuslakien avulla. Nämä ovat kuitenkin monesti johtaneet toisaalta suurien verovapaiden tulojen ja omaisuuksien muodostumiseen sekä toisaalta verojen kiertämiseen ja laajamittaiseen keinotteluun. Veronhuojennuslakien säätämiseen tulee tämän vuoksi turvautua vain, milloin tarkoituksenmukaisempia keinoja halutun tuloksen saavuttamiseksi ei ole käytettävissä.

4. VÄLILLISET VEROT

Todettakoon, että välillisten verojen merkitys on lisääntynyt monissa teollisuusmaissa. Useissa maissa on 1960-luvulla uusittu liikevaihtoverojärjestelmä, mm. Ruotsissa vuoden 1969 alusta lukien. Tätä lisäarvonveroksi kutsuttua liikevaihtoveron muotoa valmistellaan myös Suomessa.

Lisäarvonverojärjestelmän pääperiaatteen mukaisesti liikevaihtoveroa suoritetaan tavaroiden luovutuksista, palvelusten suorittamisesta sekä tavaroiden maahantuonnista. Vero lasketaan koko liikevaihdolle ja verosta vähennetään tavaroiden ja palvelussuoritusten hintoihin jo aikaisemmin sisältynyt vero.

Lisäarvonverotusta ovat puoltamassa lähinnä tuotannolliseen toimintaan kohdistuvan verorasituksen samaistamisen pyrkimys kilpailijamaihin verrattuna. Kansainvälisen kaupan vapauttaminen asettaa sekä Suomen vientiteollisuuden että tuonnin kanssa kilpailevan kotimarkkinatuotannon yhä kireämpään kilpailuasemaan. Tällöin niiden tuotantoalojen verorasituksella on huomattava merkitys kustannustekijänä.

Lisäarvonverotukseksi mahdollisesti laajennettu liikevaihtovero tulisi kohdistumaan raskaana, eläkeläisten, suuriperheisten sekä muiden pienituloisten ja tulottomien kulutukseen. Tämän rasituksen lieventämiseksi on liikevaihtoverojärjestelmää uudistettaessa samalla toteutettava sosiaalipoliittinen tulonsiirto mainittujen väestöryhmien hyväksi. Myös tulopolitiikan hoito tulee sopeuttaa välillisten verojen lisääntymisestä aiheutuvien haittavaikutusten vähentämiseen.

Myös muuta välillisiä veroja koskevaa lainsäädäntöä muutettaessa on erityisesti valvottava, että niiden perintä ei kohdistu sellaisiin väestöryhmiin, joiden veronmaksukyky on heikko.

5. VÄLITTÖMÄT VEROT

SDP:n tavoitteena on kaikkiin kansalaisiin yhtäläisin perustein kohdistuva suuria tuloeroja tasaava välitön verotus. Välittömän verotuksen perusteeksi on pyrittävä saattamaan kunkin verovelvollisen saama todellinen tulo ja hänen omaisuutensa. Verovapaiden tulo- ja omaisuusryhmien muodostamista on pyrittävä ehkäisemään, sikäli kuin ne aiheuttaisivat verorasituksen epätasaista jakautumista kansalaisten kesken. Samasta syystä erilaisia tuloja, kuten palkka-, osinko-, korko- ja eri elinkeinojen harjoittamisesta saatuja tuloja olisi verotettava yhtäläisten perusteiden mukaan.

Valtiolle välillisinä veroina kertyvää kasvavaa tuottoa olisi käytettävä niin, että kunnallista verorasitusta voitaisiin keventää ottamalla nykyistä enemmän valtion kannettavaksi menoja esim. sairaala- ja opetustoimen aloilla.

Pidämme erityisen tärkeänä kunnallisverorasituksen keventämistä, koska se yleensä kohdistuu kohtuuttomana pienituloisiin jo maksukyvyltään heikkoihin kansalaisiin. Kunnallisvero samalla perusteella määräytyvine kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksuineen kohoaa monissa kunnissa jo yli 20 %:n kuntalaisten tuloista, joten katsomme nykyisen tilanteen kestämättömäksi. Kunnallisverotuksessakin tulisi pyrkiä siihen, että vain vähimmäistoimeentulon takaavista tuloista ei olisi maksettava veroa.

Manttaaliveron kantaminen tulee viipymättä lakkauttaa ja asiaa koskeva hallituksen lakiesitys saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Siirryttäessä välillisten verojen lajempaan perintään tulee valtion tuloverotuksessa verotettavan tulon alarajaa nykyisestään korottaa säilyttäen kuitenkin progressiivinen veroasteikko.

6. LÄHIAJAN VEROPOLIITTINEN TAVOITEOHJELMA

6.1. Luonnollisten henkilöiden tuloverotus

Luonnollisten henkilöiden tuloverotusta on yksinkertaistettava sekä ennakkoperintäjärjestelmää kehitettävä tavoitteena ennakkoperinnän saaminen lopullista verotusta vastaavaksi. Tämän uudistuksen yhteydessä on löydettävä oikeudenmukainen ratkaisu aviopuolisoiden verottamiseen ja nykyiseen veroluokkajärjestelmään. Verotettavan tulon alarajaa on sosiaalisista syistä pyrittävä nostamaan sekä valtion- että kunnallisverotuksessa ainakin vähimmäistoimeentulon tasolle. Sosiaalisilla perusteilla tulosta tehtäviä vähennyksiä ei progressiivisessa verotuksessa voida pitää tarkoituksenmukaisina, koska ne johtavat sitä suurempiin huojennuksiin, mitä korkeammat asianomaisen tulot ovat. Tuloverotuksen yksinkertaistamisen yhteydessä näistä vähennyksistä tulisikin luopua lisäämällä vastaavasti suoria sosiaalipoliittisia tulonsiirtoja. Perheverotuksen tarkistamistoimikunnan mietintöön (komiteanmietintö 1970: B 69) sisältyvät veronkiertoa ehkäisevät säännösehdotukset yhtymien ja konkurssipesien verottamisesta on kiireellisesti saatettava voimaan. Veron kierto verovapaaseen omaisuuteen kohdistuvien korkojen vähentämisen, perheen sisäisten pääomansiirtojen, tekaistujen toistuvaisavustusten sekä muiden vastaavien järjestelyjen avulla on myös tehokkaasti estettävä.

6.2. Asuntoedun verotus

Kaikkien asunnonhaltijain, kuten asunto-osakkeen ja omakotitalon omistajien sekä maatilatalouden harjoittajien samoin kuin työsuhde- ja vuokra-asunnossa asumiseen liittyvät verotuskysymykset on ensi tilassa selvitettävä ja saatettava oikeudenmukaiseen ratkaisuun säätämällä tuottoprosenttiperusteinen asuntoverolaki.

6.3. Säätiöiden verovapauden rajoittaminen

Säätiöitä koskeva verolainsäädäntö aiheuttaa verotuksen kiertämistä ja keinottelua. Viipymättä tulee ryhtyä toimenpiteisiin säätiöitä koskevien verosäännösten uudistamiseksi niin, että väärinkäytökset voidaan ehkäistä ja säätiöiden tulot ja omaisuus saattaa asianmukaisesti verotettaviksi.

6.4. Perintö- ja lahjaverotus

Vuodelta 1940 olevan, monessa kohden vanhentuneen ja suurten perintöjen, testamenttien ja lahjojen saajia suosivan perintö- ja lahjaverolain kokonaisuudistus tulee kiireellisesti saattaa eduskunnan käsiteltäväksi. Tavoitteeksi on tällöin asetettava, että sellaiset perinnöt, testamentit ja lahjat, jotka saajalleen eivät edusta mitään varsinaista varallisuuden lisäystä ja jotka tulevat lähinnä saajan ja hänen perheensä henkilökohtaiseen käyttöön, jäävät perintö- ja lahjaverotuksen ulkopuolelle. Toisaalta suurten perintöjen, testamenttien ja lahjojen verottaminen on saatettava oikeudenmukaiselle tasolle. Testamenteilla ja lahjoilla tapahtuva perintö- ja lahjaverotuksen kiertäminen ja muu keinottelu on samalla estettävä. Perintö- ja lahjaveron merkitys julkisten menojen kattamisen kannalta on suhteellisen vähäinen - sen tuotto on valtion vuoden 1971 tulo- jo menoarviossa arvioitu 1,44 %:ksi tulo- ja omaisuusveron tuotosta. Perintö- ja lahjaverolain uudistamista on pidettävä tarpeellisena ja kiinnitettävä erityistä huomiota tulo- ja varallisuuserojen tasaamista tarkoittaviin seikkoihin.

6.5. Maan ansiottoman arvonnousun verottaminen

Nykyiset verotussäännöksemme osaltaan suosivat sijoituksia maaomaisuuteen, minkä tuloksena esiintyy maakeinottelua. Tästä seuraa yhdyskuntien liiallinen hajaantuminen sekä sosiaalisesti ja taloudellisesti epätarkoituksenmukainen yhdyskuntamuodostus.

Seurauksena on ollut myös, että erityisesti asutuskeskusten rakennusmaan arvonnousu on ollut varsin nopeata. Tähän on lisäksi vaikuttanut maan arvon riippumattomuus rahan arvon alenemisesta. Pääosa yhdyskuntien kasvun aiheuttamasta maan arvon noususta on mennyt ja menee maanomistajille, koska verotussäännöksiemme mukaan maan arvon nousu jää usein kokonaan verottamatta ja on melko sattumanvaraista muutoinkin.

Sosialidemokratian keskeisimpiä vaatimuksia on maan ansiottoman arvonnousun verottamista koskevan lainsäädännön pikainen uudistaminen. Ansiottoman arvonnousun verotuksen tulee olla yleinen ja koskea kaikkea maata. Lainsäädännössä on määriteltävä lunastettavasta maasta maksettava korvaus siten, ettei maanomistaja ansiottomasti hyödy niistä toimenpiteistä, joihin yhteiskunnan taholta on ryhdytty tai aiotaan ryhtyä alueen tehokkaaksi käyttämiseksi. Verotussäännökset on laadittava sellaisiksi, etteivät ne suosi maan hankintaa sijoitusmielessä.

6.6. Maatalousverotuksen epäkohtien korjaaminen

Vuoden 1970 eduskuntavaalien jälkeen maatilatalouden tuloverolakiin tehdyillä muutoksilla säädettiin maatilatalouden harjoittajan yksityiskäyttöönsä tilalta ottamat maatalous- ja puutarhatuotteet verovapaiksi. Kun vielä oikeuskäytännössä on asetuttu sille kannalle, että yksityiskäyttöön otettujen tuotteiden hankkimisesta johtuneet menot saadaan vähentää maatalouden muista tuloista, merkitsee lainmuutos kaksinkertaista, perusteetonta etua maatilatalouden harjoittajille. Siten on maatalousverotuksessa luovuttu siitä muiden väestöryhmien verotuksessa noudatetusta, oikeudenmukaisena pidettävästä periaatteesta, jonka mukaan elantomenot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Samalla lainmuutoksella myönnetyt kohtuuttoman suuret rakennuspoisto-oikeudet lisäävät entisestään tuloeroja maatalousväestön keskuudessa. Osaltaan liian laajat poisto-oikeudet yleensäkin ovat johtaneet tarpeettomiin poistokohteiden hankintoihin maataloudessa.

Sosialidemokraattisen veropolitiikan tavoitteena on aina ollut kaikkia väestöryhmiä tasapuolisesti kohtaava ja niiden veronmaksukykyä vastaava verotus. Koska maatalousverotukseen jälleen on tullut piirteitä, jotka asettavat maatalousväestön muita väestöryhmiä edullisempaan asemaan verotuksessa ja siten synnyttävät yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, on tehokkaasti ryhdyttävä toimenpiteisiin maatalousverotuksen aiheuttamien epäkohtien korjaamiseksi. Uusien verotuksellisten etuoikeuksien syntyminen maataloudessa on myös estettävä. Maatalousverotuksenkin on rakennuttava todellisen tulon ja veronmaksukyvyn periaatteelle.

6.7. Metsäverotuksen uudistaminen

Voimassa oleva pinta-alaperusteinen metsäverotusjärjestelmä suosii kohtuuttomasti sellaista maanomistajaa, joka välittämättä metsänsä hoitamisesta ja parantamisesta laajoin hakkuin saa suuria puunmyyntituloja vähäisin taloudellisin uhrauksin. Seurauksena on usein myös metsä, josta ei pitkään aikaan voida hakkuita suorittaa. Paitsi että nykyisen järjestelmän mukainen metsäverotus ei oikeudenmukaisella tavalla ota huomioon metsänomistajan veronmaksukykyä, se myös omalta osaltaan johtaa vinosuuntauksiin metsätalouden piirissä, koska se ei ole omiaan kannustamaan puun tuotannon tehostamiseen. Suuret puun myynnistä saadut kertatulot jäävät suureksi osaksi lopullisesti verottamatta, jos metsänomistaja, hakattuaan ensin metsän miltei puhtaaksi, pian tämän jälkeen myy metsämaan. Valtion ja muiden veronsaajien voimatta asiaan puuttua on siten mahdollista harjoittaa metsätiloilla laajaa verokeinottelua.

Näin ollen yhteiskunnan kannalta on tärkeätä, että metsäverotuksen uudistus toteutetaan kiireellisesti. Maamme kolmessa pohjoisimmassa kunnassa jo voimassa olevaa metsäverotusjärjestelmää edelleen kehittäen on muissakin osissa maata siirryttävä pinta-alaperusteisesta järjestelmästä puun myynnistä saatujen todellisten tulojen verotukseen. Se takaa sen, etteivät suurmetsänomistajat ja keinottelijat ansiottomasti hyödy verojärjestelmän puutteista, kuten nykyisin tapahtuu. Verojärjestelmää uudistettaessa on samalla huolehdittava siitä, että se myös edistää järkevän metsäpolitiikan tavoitteiden toteuttamista.

6.8. Yritysten verotus

Elinkeinotulon verotus uudistettiin kesäkuun 24 päivänä 1968 annetuilla laeilla elinkeinotulon verottamisesta sekä tappiontasauksesta tuloverotuksessa. Uudistus merkitsi elinkeinotulon verotuksen lievennystä, sillä osakeyhtiölle maksuunpannun valtion tuloveron määrä vuodelta 1969 osaksi lainuudistuksen johdosta noususuhdanteesta huolimatta väheni yli 23 % aikaisemman lain mukaan vuodelta 1968 toimitetun verotuksen perusteella maksuunpantuun määrään verrattuna. Tätä uutta työllisyyteemme ja vientiimme suotuisasti vaikuttanutta verolainsäädäntöä on tarpeen tarkistaa ja edelleen kehittää yhdessä muun verolainsäädännön kanssa tulo- ja omaisuuserojen tasoittamiseksi ja varsinkin niiden kasvun estämiseksi. Uudessa elinkeinoverotuksessa havaitut veronkiertomahdollisuudet on poistettava.

Liiallinen ja kallis mainonta merkitsee kuluttajiin kohdistuvaa manipulaatiota ja heidän maksettavakseen tulevien hintojen nousua. Eräiden tuotteiden, kuten lääkeaineiden, tupakan ja alkoholijuomien mainonnan salliminen ei ole yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Liiallisen mainonnan ja edustamisen rajoittamismahdollisuudet veropoliittisia keinoja käyttäen on kiireellisesti tutkittava. Mainos- ja edustuskulujen vähennysoikeuden järkevällä rajoittamisella tai muulla mainonnan verottamisella voidaan liialiisen mainonnan kuluttajille ja kansantaloudelle aiheuttamia haittoja vähentää.

6.9. Verotus nousu- ja laskusuhdanteiden tasaajana

Verotusta voidaan joustavasti käyttää tehokkaana suhdannevaihtelujen kielteisten vaikutusten tasaajana. Suhdanneveron eri muodot tulee yhdistää osaksi tulopoliittista järjestelmää, jonka päätavoitteita ovat tuloerojen tasoittaminen ja tasaisen taloudellisen kasvun turvaaminen sekä työllisyyden suotuisa kehitys. Korkeasuhdanteen vallitessa tulee yrityksiltä kantaa suhdanneveroa, jonka avulla hillitään yritysten epätarkoituksenmukaista sijoitustoimintaa ja säännöstellä niiden käytössä olevia tuloja.

Suhdanneverojen keskeisimmän osan muodostaa lähinnä vientiyrityksiin kohdistuva suhdannevero, joka peritään vientituloista. Suhdannevero tulee porrastaa nousun voimakkuuden ja tuotannonalan mukaan. Vastaavasti taloudellisena laskukautena valtiolla tulee olla lakisääteinen velvollisuus alentaa tai poistaa suhdanneveroa osittain tai kokonaan. Tästä järjestelmästä kertynein varoin rohkaistaan elinkeinoelämän sijoituksia laskusuhdanteessa.

Mikäli yksityistä kulutusta katsotaan tarpeelliseksi hillitä korkeasuhdanteen vallitessa ja toisaalta lisätä kulutusmahdollisuuksia laskuvaiheen aikana, on tähän mahdollisuuksia tuloveron progressiota joustavasti säätelemällä. Kulutusmahdollisuuksien säätely tulee tällöin kohdistaa vain niihin verovelvollisiin, joiden tulot ovat verrattain korkeat.

6.10. Verolainsäädäntö ja oikeusturva

Verotuksen pahimpia epäkohtia ovat verotuksen vaikeaselkoisuus ja muutoksenhakumenettelyn hitaus. Koko verolainsäädäntö, johon on tehty ja jatkuvasti tehdään pieniä yksityiskohtia koskevia pysyviä ja väliaikaisia muutoksia, on tullut monimutkaiseksi ja sekavaksi. Tästä on luonnollisesti eniten haittaa tavalliselle palkansaajalle ja pienyrittäjälle, joilla ei ole suuryritysten tavoin varaa palkata asiantuntijaa veroasioistaan hoitamaan. Toteamiensakin virheiden oikaisua verovelvollinen joutuu usein odottamaan kohtuuttoman kauan.

Oikeusturvan lisäämiseksi verotusta on varsinkin luonnollisten henkilöiden osalta voimakkaasti yksinkertaistettava. Verovelvolliselle on luotava mahdollisuudet saada nykyistä paremmin selko verolakien sisällöstä. Verotuksessa tapahtuvien virheiden ja vääryyksien välttämiseksi veroviranomaiset on velvoitettava ennen tulosta ja omaisuudesta menevän veron maksuunpanoa tiedottamaan verovelvolliselle aiotusta veroilmoituksesta poikkeamisesta ja sen syystä sekä varaamaan hänelle tilaisuus ilmoituksensa täydentämiseen. Muutoksenhakujärjestelmä on kehitettävä nykyistä huomattavasti nopeammaksi.

Veronhuojennuslakien puutteet, jotka usein ovat tehneet verokeinottelijoille mahdolliseksi ansiottoman hyödyn saamisen muiden verovelvollisten kustannuksella, johtuvat ainakin osaksi verolakien riittämättömästä valmistelusta. Verolakien valmistelua on tämäkin vuoksi syytä tehostaa, jotta puutteellisesti suunniteltujen verolakien aiheuttamalta verokeinottelulta ja muilta epäkohdilta vältyttäisiin.

6.11. Rajoitetusti verovelvollisten verottaminen

Suomessa tilapäisesti työssä olleen tai lyhytaikaisessa työsuhteessa täällä olleen henkilön verotus maassamme saaduista tuloista tapahtuu nykyään samalla tavoin kuin täällä pysyvästi asuvien verotus. Tästä on seurauksena, että veron periminen tällaiselta, mahdollisesti jo maasta jo poistuneelta henkilöltä on vaikeata. Myös muita epäkohtia on näiden ns. rajoitetusti verovelvollisten verottamisessa. Asian korjaaminen, johon mm. valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota, tulee kiireellisesti saattaa lainsäädäntöasteelle.

6.12. Verohallinnon uudistaminen

Verohallinnon ylimmän johdon vuonna 1970 tapahtuneella uudelleen järjestelyllä, jonka yhteydessä perustettiin saman vuoden maaliskuun alussa toimintansa aloittanut verohallitus, on toteutettu kauan vireillä ollut uudistushanke. Uudistuksella on pyritty luomaan entistä paremmat edellytykset keskitetylle verotuksen oikeellisuuden valvonnalle ja verotarkastuksen ohjaukselle.

Verotuksen piiri- ja paikallishallinnon vielä vireillä olevan uudistamisen yhteydessä on erityisesti pidettävä huolta verotarkastuksen ja työnantajiin ja muihin ennakonpidätysvelvollisiin kohdistuvan tarkastustoiminnan edelleen kehittämisestä ja tehostamisesta.

7. SDP JA VEROTUS

Verotuksella koottavat varat ja niiden oikeudenmukainen käyttö ovat perusedellytyksiä yhteiskunnan kaikinpuolisessa kehittämisessä. Kaikissa sosiaalisesti ja taloudellisesti pitkälle kehittyneissä maissa on suhteellisen korkea verotustaso.

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja sen jäsenistön mielestä julkisen vallan on määrätietoisesti pyrittävä siihen, että kaikilla kansalaisilla olisi riittävät aineelliset edellytykset turvalliseen elämään. Tästä vastuunsa tuntien puolueemme vaatii, että yhteiskunnan palvelutason kohottamiseksi ja monipuolistamiseksi tarvittavat varat ovat uudistustyöhön käytettävissä.

On huolehdittava siitä, ettei näitä varoja koota niiltä kansalaisilta, joiden veronmaksukyky on heikko. On huolehdittava siitä, että niille kansalaisille, jotka veronmaksajina osallistuvat yhteisiin menoihin, taataan verotuksen oikeudenmukaisuus ja laillisuus.

Verojen kiertäminen ja kavaltaminen tuloja salaamalla ovat yhteiskuntaan kohdistuvia rikoksia, joiden ennaltaehkäisemiseen ja toisaalta rangaistavuuteen tähtäävää lainsäädäntöä on kiireellisesti kehitettävä.

Puolueen edustajien hallituksessa ja eduskunnassa tulee tarkoin seurata verolainsäädännön kehittämistä puolueen omaksumien periaatteiden mukaisesti ja toimia niiden toteuttamiseksi.