Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SFP/530

Ruotsalainen kansanpuolue

Ruotsalaisen kansanpuolueen Itämeriohjelma


  • Puolue: Ruotsalainen kansanpuolue
  • Otsikko: Ruotsalaisen kansanpuolueen Itämeriohjelma
  • Vuosi: 2002
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Ruotsalaisen kansanpuolueen Itämeriohjelma

Päivitetty 25.4. 2002.

1. Johdanto

Itämeren, rannikon ja saariston ympäristö on korkean prioriteetin kysymys Ruotsalaiselle kansanpuolueelle.

Itämeri on sairas. Silmiemme edessä tapahtunut meren ympäristötilan muutos on merkki siitä että ympäristön sietoraja on nyt uhkaavan lähellä. Meren yliravitsemus on edelleen suurin ympäristöongelma, mutta myös vaarallisten aineiden lisääntyvät kuljetukset muodostavat kasvavan uhan. Mikroskooppisten levien myrkylliset massaesiintymät eli ns. leväkukinta ja hapettomien pohja-alueiden levittäytyminen johtavat siihen, että elolliset toiminnot katoavat laajoilta alueilta. Erityisesti ne, jotka toimivat saaristoelinkeinoissa ja elävät niistä, ovat huolestuneet asiantilasta. Jos ympäristön tila huononee lisää, vähenevät myös mahdollisuudet hankkia elanto esim. kalastuksesta, kesävieraista tai matkailusta. Nyt tarvitaan määrätietoista toimintaa ja selkeää näkemystä siitä, mihin toimiin pitää ryhtyä, jotta voitaisiin estää kielteinen ympäristökehitys rannikoillamme ja koko Itämeren alueella.

Ruotsalainen kansanpuolue tekee työtä sen eteen, että Itämeren ekologinen tasapaino palautuisi. Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan tekemällä päätöksiä ja toimenpiteitä yhteiskunnan eri tasoilla. Siihen vaaditaan niin paikallista kuin kansallista tasoa koskeva Itämeren toimintaohjelma ja aktiivista kansainvälistä yhteistyötä. Ruotsalaisen kansanpuolueen mielestä valtioneuvoston Itämeriohjelmalle keväältä 2002 tulee antaa korkea poliittinen prioriteetti. Jotta ohjelmalla olisi iskuvoimaa, täytyy Itämeren suojelulle osoittaa resursseja.

2. Itämeren erityispiirteet

Itämeri syntyi jääkauden päättyessä n. 10 000 vuotta sitten. Meri on hyvin nuori. Itämeren vesi on vähäsuolaista - sen suolapitoisuus vaihtelee Tanskan salmien viidestätoista promillesta Perämeren ja Suomenlahden pohjukoiden kahteen promilleen. Monelle merelliselle lajille vähäsuolainen vesi on levinneisyyttä ja elinmahdollisuuksia vähentävä stressitekijä. Itämeri on vähälajinen ja siten herkkä ulkoisille häiriöille. Lajien väliset riippuvuussuhteet ovat voimakkaat Itämeren ekosysteemissä, Esimerkiksi rakkolevä on välttämätön ekosysteemin kokonaisuuden toiminnan kannalta.

Itämeren pinta-ala on n. 400 000 m² ja sen valuma-alue suunnilleen neljä kertaa niin laaja. Itämeri on laakea meri, jossa on monta veden kiertoa hankaloittavaa kynnystä. Vesi vaihtuu hitaasti. On laskettu, että koko vesimassan vaihtuminen kestää n. 30 vuotta. Tämä on eräs syy siihen, että myrkyllisten aineiden keskittymät akkumuloituvat täällä eläviin lajeihin. Myös hapettomien pohja-alueiden levittäytyminen johtuu veden hitaasta vaihtumisesta sekä siitä, että Itämereen harvoin tulee uutta hapekasta vettä. Viimeisin merkittävä lisävesi Pohjanmereltä tuli talvella 1993 lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Itämerta reunustavat monet korkeasti teollistuneet maat. Valuma-alueella asuu yli 90 miljoonaa ihmistä. Taajamien, maatalouden, teollisuuden ja liikenteen kuormitus on tuntuva, ja Suomenlahti on Itämeren yliravituin osa. Vaikka ravinneaineiden päästöt ovat vähentyneet viime vuosina, ei ekologinen tilanne ole merkittävästi parantunut. Ja vaikka päästöt vähenisivät radikaalisti, kestäisi kymmeniä vuosia ennen kuin muutokset alkaisivat olla selvästi havaittavissa ympäristössä.

3. Ympäristöongelmat

3.1 Yliravitsemus

Lisääntyvä yliravitsemus on nykyoloissa suurin uhka elämälle Itämeressä. Yliravitsemuksen aiheuttavat ravinneaineiden, erityisesti typen ja fosforin, kohonneet pitoisuudet. Kaikki elollinen tarvitsee näitä aineita, joilla on kasvua rajoittava vaikutus mm. leviin. Ongelma syntyy, kun niiden pitoisuus kasvaa liikaa, jolloin meren luonnollinen ravinneainetasapaino järkkyy.

Itämeren ympäristöstä on luotettavaa tutkimusmateriaalia 1800-luvun lopulta lähtien. Tiedämme varmasti, että fosforipitoisuus kahdeksankertaistui ja typpipitoisuus nelinkertaistui 1900-luvun aikana. Eräänä seurauksena meren yliravitsemuksesta mikroskooppisten levien tuotanto on lisääntynyt. Leväkukinta on yleistynyt viime vuosikymmeninä. Nykyään sitä esiintyy lähes koko jäättömänä kautena, mikä on uusi ilmiö. Jopa jääolosuhteissa on havaittu leväkukintaa. Vuonna 1995 todettiin Itämeressä n. 20 myrkyllistä levälajia. Sinilevien (syanobakteerien) esiintymistä on keskusteltu paljon. Usein nämä lajit ovat kehittäneet myrkyllisiä variaatioita, mm. sillä seurauksella että on kuollut koiria, jotka ovat juoneet niitä sisältäviä rantavesiä. Sinilevät pystyvät ottamaan typpeä suoraan ilmasta, joten niiden esiintymiä rajoittaa lähinnä vedestä saatavan fosforin määrä.

On vaikea tietää milloin leväkukinta ilmaantuu, mutta lämmin sää ja heikot tuulet yhdessä korkeiden ravinneainepitoisuuksien kanssa lisäävät riskiä. Yliravitsemus johtaa siihen, että suuria määriä kuolleita leviä ja kasveja vajoaa meren pohjaan hajotakseen. Hapen kulutus on suuri. Jos happi loppuu, alkavat kuolleet jäännökset mädäntyä merenpohjalla, jolloin mädäntyvästä materiaalista irtoaa myrkkyaineita. Hapettomissa oloissa alkaa myös pohjakerrostumasta irrota fosforia. Tapahtumaketjua sanotaan "sisäiseksi kuormitukseksi". Hapeton tila vaikeuttaa myös luonnon omaa menetelmää typen irrottamiseksi merestä ilmaan. Tätä prosessia kutsutaan denitrifikaatioksi ja tarkoittaa sitä, että pohjakerrostumaan sitoutunut typpi vapautuu typpikaasun muodossa ilmaan.

Mikroskooppisten levien lisäksi muunkin biomassan tuotanto on kasvanut meressä ravinneaineiden korkeiden pitoisuuksien johdosta. Rehevät rihmalevämatot peittävät korkeiden typpi- ja fosforipitoisuuksien suosimina kallioita ja kiviä. Lahdet ja rannat kasvavat umpeen rantakaislikoista. Yliravitsemukselle ja tämän aiheuttamalle veden lisääntyvälle sameudelle herkät kalat hakeutuvat pois. Olotila suosii toisia, vähemmän herkkiä lajeja.

3.2 Ympäristömyrkyt

Toinen Itämeren ympäristöongelma ovat ympäristömyrkyt. DDT- ja PCB-pitoisuudet ovat laskeneet 70-luvulta lähtien, jolloin näitä myrkkyjä havaittiin korkeina pitoisuuksina petolinnuissa ja hylkeissä. Kalojen ympäristömyrkkypitoisuus on Itämeressä edelleen korkeampi kuin valtamerissä. Myrkkyaineet pääsevät veteen laiva- ja maaliikenteen päästöistä, jätteiden poltosta, teollisuudesta, maataloudesta sekä asutusten jätevesistä. Tänä päivänä on kaikista Suomenlahtea ympäröivistä maista käytettävissä ympäristömyrkkyjen ja raskasmetallien päästöjä koskevia tutkimustuloksia. Kymenjoen suulla on havaittu korkeita dioksiinisupermyrkkyjen pitoisuuksia, jotka ovat peräisin joenvarren puunkyllästämöistä. Myös eliöiden dioksiinipitoisuudet ovat korkeammat Itämeressä kuin valtamerissä. Klooriorgaaniset ympäristömyrkyt, kuten juuri mainitut, rikastuvat ravinneketjuissa ja sitoutuvat erityisesti kalojen ja muiden eläinten rasvakudoksiin. Viime vuosina on EU:n tasolla käyty poliittista kädenvääntöä ravintona myytävien kalojen hyväksyttävistä dioksiinipitoisuuksista. EU:n dioksiinille määräämät raja-arvot vaikeuttavat Itämeren kalojen myyntiä. Itämeren mailla on lupa ylittää sallittuja arvoja seuraavan viiden vuoden ajan.

Toistuvasti ajankohtainen ongelma on ympäristömyrkkyjen levittäminen jätteiden upottamisen eli ns. dumppauksen seurauksena. Viime vuosina on tehty useita jätteenkaatohavaintoja mm. Kokkolan edustalla, Saaristomeressä ja Emäsalon edustalla. Puhki ruostuneista tynnyreistä valuvat ympäristömyrkyt leviävät ympärilleen ja kasaantuvat Itämeren ravinneketjuihin. Pahiten uhattuina ovat Itämeren ravinnepyramidin huipulla olevat lajit kuten hylkeet, merikotkat ja muut petolinnut.

3.3 Öljypäästöt

Öljynkuljetukset ja laivaliikenne lisääntyy nyt voimakkaasti ja on kasvava ongelma Itämeren ympäristölle. Vuoden 2001 lopussa avattiin uusi öljysatama Suomenlahden pohjukassa. Tämä Koiviston saaristossa sijaitseva satama on kivenheiton päässä Suomen rajalta ja lähellä kansainvälisesti tärkeiksi luokiteltuja linnunsuojelualueita. Koiviston öljysataman kapasiteetti tulee alkuvaiheessa olemaan 12 miljoonaa tonnia öljyä, mutta sen arvioidaan nousevan 50 miljoonaan tonniin muutamassa vuodessa. Öljy saapuu Koivistoon Siperiasta johdettua öljyputkea pitkin. Putki kulkee monien arkojen alueiden halki ja mm. Nevajoen alitse, mikä on suuresti huolestuttanut ympäristötutkijoita. Tarkoitus on, että Koivistoa liikennöisi aluksia, joihin mahtuu 150 000 tonnia öljyä. Toinen nopeasti etenevä satamahanke on Ust Lugan hiili- ja öljysatama, jonka kapasiteetiksi pitkällä tähtäimellä on laskettu 70 miljoonaa tonnia öljyä. Vuonna 2000 kuljetettiin jo 20 miljoonaa tonnia öljyä Viron Tallinnan ja Mugan öljysatamista, ja vuonna 2001 viedään Suomenlahden kautta n. 40 miljoonaa tonnia öljyä. Öljymäärä tulee kaksinkertaistumaan viidessä vuodessa ja saattaa vuonna 2010 olla jopa 160 miljoonaa tonnia. Samaan aikaan lisääntyy myös poikittainen matkustajaliikenne Suomenlahden yli. Onnettomuusriski nousee kasvavien kuljetusmäärien tahdissa.

Öljyntorjuntavalmius on riittämätön kaikissa Suomenlahtea ympäröivissä maissa. Suomella ei ole mitään valmiutta torjua suurta öljyonnettomuutta. Erityisen heikko öljyntorjuntavalmius on itäisellä Suomenlahdella, jossa ei Venäjällä sen enempää kuin Virollakaan käytännössä ole mitään öljyntorjuntakapasiteettia. Lähivuosina ei vielä tule olemaan Suomenlahden liikennettä kattavaa liikenteenohjausjärjestelmää (VTS tai VTMIS). Myöskään alusten turvallisuusvaatimussäännökset eivät vielä moneen vuoteen tule olemaan riittävän tiukat. Esimerkiksi kansainvälinen vaatimus säiliölaivojen kaksoisrungoista astuu voimaan vasta vuonna 2015. Sitä paitsi tämä tulee koskemaan ainoastaan säiliöaluksia, joiden kuollut paino ylittää 5000 tonnia. Jäiseen aikaan tapahtuvat kuljetukset tulevat olemaan erityisen vaaralliset. Suomessa ja Ruotsissa on voimassa järjestelmä, jonka mukaan satamien talviliikennettä rajoitetaan alusten jääluokkavaatimusten avulla, mutta tällaista järjestelmää ei ole Venäjällä eikä Virossa. Venäjältä puuttuu itäiseltä Suomenlahdelta riittävä jäänmurtajakapasiteetti, jos otetaan huomioon kasvava liikenne. Puuttuu myös tehokas tekniikka, jolla öljypäästöjä voidaan torjua sohjo-olosuhteissa.

Potentiaalisten öljyvahinkojen riskin ohella ei myöskään ole vielä saatu kuriin laivaliikenteesta peräisin olevia pienehköjä öljypäästöjä. Pilssivesien öljyjä päästetään tietoisesti laivoilta, vaikka nämä päästöt ovat kielletyt. Itämeren reunavaltiot ovat hyväksyneet Helcom-suosituksen pakollisen jätemaksun sisällyttämisestä satamamaksuun. Asia on sanottu myös EU-direktiivissä.

Maksu on suoritettava riippumatta siitä luovuttaako laiva pilssivesiä vai ei. Suomi hyväksyi lain asiasta keväällä 2000. Tästä huolimatta laittomat päästöt ovat jatkuneet lähes muuttumattomina. Yhteensä pääsee vuosittain n. 10 000 tonnia öljyä Itämereen pilssivesien mukana. Vuonna 2001 havaittiin Suomen valvonta-alueilla yli 100 laitonta öljypäästötapausta.

4. Ympäristötila Suomen rannikkoa pitkin

Maatalouden osuus ihmisen toiminnan aiheuttamista päästöistä on sekä typen että fosforin osalta n. 40 %. Yhdyskuntien osuus typpipäästöistä on n. 24 % ja teollisuuden vajaat 6,5 %. Rannikon fosforipäästöistä n. 9 % on peräisin teollisuudesta ja 6 % yhdyskunnista. Haja-asutuksesta peräisin oleva hajakuormitus aiheuttaa 13 % ihmisen toiminnasta syntyvästä fosforikuormituksesta; typen osalta vastaava luku on 6.5 %. Muita merkittäviä kuormituksen lähteitä ovat mm. kalankasvatus, ilman mukanaan tuoma laskeuma, metsätalous sekä laiva- ja veneliikenne. Suomen Itämereen päätyvät päästöt ovat vuosittain n. 80 000 tonnia typpeä ja n. 5 000 tonnia fosforia. Ravinneaineiden luonnollinen liuottuminen merieliöille biologisesti hyödynnettävissä olevassa muodossa muodostaa 30-40 % kokonaispäästöistä.

Valtioneuvoston periaatepäätös vesien suojelusta vuosille 1998-2005 toteaa, että maatalouden päästöjä on vuoteen 2005 mennessä vähennettävä 50 % verrattuina vuoden 1990 päästötasoon. EU:n ympäristötukiohjelmaan 1995-1999 sisältyivät 90 % maatiloista ja 94 % peltoalasta. Nyt käynnissä olevaan toiseen ympäristötukiohjelmaan (2000-2006) kuuluvat 91 % maatiloista ja 96 % peltoalasta. Maatalouden ympäristötuki jakautuu perustukiosaan ja erityistukiosaan. Ekologisen maatalouden tuki maksetaan erityisympäristötuesta. Ensimmäisen ympäristötukiohjelman seuranta osoittaa, että toteutetut toimenpiteet voivat pitkällä tähtäimellä vähentää päästöjä 10-20 %. Erityistuella on kuitenkin ollut perustukea pienempi vaikutus päästöjen vähenemiseen. Vesiensuojeluohjelman mukaan tulee typen suhteen herkillä merialueilla vähentää 70 % typestä niissä vedenpuhdistamoissa, jotka käsittelevät enemmän kuin 10 000 asukkaan jätevesiä. Typelle herkkien alueiden pienemmille vedenpuhdistamoille typen puhdistusvaatimus on 50 % sinä osana vuotta, jolloin lämpötila ylittää 12 astetta. Kaikilta puhdistuslaitoksilta edellytetään fosforin tehokas puhdistaminen (96 % kun asukkaita on yli 10 000, 92 % kun heitä on alle 10 000). Yhdyskuntien fosforipäästöt ovat puolittuneet vuosina 1985-1998. Periaateohjelman mukaan tulee teollisuuden vähentää sekä fosforin että typen päästönsä 50 prosentilla vuodesta 1995 vuoteen 2005. Vuonna 1999 olivat fosforipäästöt laskeneet 25-30 % ja typpipäästöt 10-15 %. Ennen kaikkea on vaadittu puunjalostusteollisuuden päästöjen vähentämistä.

Viime vuosien tutkimustulokset osoittavat, että tehokkain tapa vähentää yliravitsemusta on vähentää niin typen kuin fosforin päästöjä. Poikkeuksen muodostavat vain Perämeri ja rannikon joensuut, joissa nimenomaan fosfori on rehevöitymistä vähentävä aine.

Suomen puhdistuslaitoksissa ryhdyttiin vähentämään fosforia 1970-luvulla. Taajamissa asia on nykyään hyvässä hoidossa. Sen sijaan typen vähentäminen on vain harvassa kunnassa tyydyttävä. Merkittävistä parannuksista huolimatta haja-asutuksen päästöt voivat paikoin edelleen olla huomattavat. Noin miljoona suomalaista asuu alueilla joilta puuttuu kunnallistekniikka. Maankäyttö- ja rakennuslaki (1999) korostaa, että haja-asutuksen hajapäästöjä on vähennettävä mm. ohjaamalla maankäyttöä tarkoituksenmukaisella tavalla. Vesihuoltoa ja viemäröintiä koskevassa laissa (2000) sanotaan mm. että haja-asutuksen kuormitusta on vähennettävä parantamalla kuntien vesi- ja viemäriverkoston suunnittelua. Kuntien täytyy jatkossa laatia suunnitelma niille alueille, jotka kunnallinen vesihuolto- ja viemäritekniikka kattaa.

Suomenlahtea ja Saaristomerta vaivaavat kokonaisuudessaan vakava yliravittuminen, kun taas Selkämerellä ja Pohjanlahdessa ongelmat toistaiseksi keskittyvät rannikon läheisyyteen. Suomenlahdessa ravinnesuolojen kuormitus on kolminkertainen Itämeren keskiarvoon nähden. Päästöistä n. 70 % on peräisin Venäjältä, etupäässä Pietarin alueelta ja Nevajoen suulta. Suomen ja Viron osuudet kuormituksesta ovat kumpikin n. 10 %. Itämeren syvävesissä on suuria fosforimääriä, joiden hämmentyessä esim. Saaristomeri kuormittuu raskaasti. Ainoa tapa lopettaa tämä kuormitus on vähentää jatkuvasti ravinneaineiden päästöjä.

Loppukesästä 1996 mitattiin Suomenlahden keski- ja itäosien alimmista vesikerroksista hälyttävän alhaisia happipitoisuuksia. Suomenlahden pohjakerrostumaan on vuosien varrella kertynyt valtavia ravinneainemääriä. Vuonna 1996 kylmää ja tuulista alkukesää seurasi tyyni ja lämmin jakso. Loppukesästä levät kukkivat massiivisesti. Levien vajotessa pohjaan hajotakseen pohjaveden happi loppui äkkiä, jolloin pohjakerrostumista alkoi irrota fosforia. Tutkijat arvioivat että Suomenlahden kokonaisen vuoden kulutusta vastaava fosforimäärä vapautui tämän lyhyen jakson aikana loppukesästä 1996. Sen seurauksena levät kukkivat poikkeuksellisen voimakkaasti kesällä 1997. Myös talvella 1998 havaittiin sinilevälauttoja Suomenlahdella. Siitä lähtien leväkukintaa on joka kesä esiintynyt suurina määrinä; määrät ja intensiteetti ovat Itämeren eri osissa vaihdelleet niin maantieteellisesti kuin ajallisesti. Syksyllä 2001 mitattiin uudestaan poikkeuksellisen alhaisia happipitoisuuksia Suomenlahden syvyyksissä, mikä on huono enne tulevalle kaudelle.

Suomenlahden rannikkoa pitkin suoritetut tutkimukset osoittavat hapettomien alueiden olevan yleisiä yli 30 metrin syvyydessä. Saariston karit, luodot ja saaret estävät meriveden tehokkaan sekoittumisen. Paikalliset päästöt ja toiminta omalla rannikollamme ovat suurin syy saaristomme heikentyneeseen tilaan. Pietarin vaikutusalue ulottuu n. 150 km:n päähän Suomenlahden pohjukasta. Pietarin alueen päästöt vaikuttavat kuitenkin veden laatuun avomerelläkin, jossa massiiviset leväkukunnat yleensä syntyvät. Vuoden 2002 tulo- ja menoarviossa varataan 3,364 miljoonaa euroa (20 miljoonaa markkaa) Pietarin lounaisen vedenpuhdistamon rakentamiseen. Tulevina kolmena vuotena Suomi tulee tukemaan puhdistamon rakentamista 10 miljoonalla eurolla (60 miljoonalla markalla).

Lähialueyhteistyön puitteissa Suomi on vuodesta 1991 osallistunut useisiin Itämeren ympäristön parantamiseen tähtääviin hankkeisiin. On tuettu ympäristöä parantavien toimenpiteiden suunnittelua lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä sekä tutkimus- ja muita hankkeita, joiden tavoitteena on ollut kohentaa vesihuoltoa. Pääasiassa nämä ovat koskeneet Pietarin aluetta, mutta myös Baltian maita. Tulokset antavat toivoa ja hankkeita pitää jatkaa. Lähivuosina tulee olemaan suuri tarve parantaa Pietarin vesi- ja viemäriverkostoa sekä mm. Krasniborin ongelmajätelaitosta. Suomenlahden raskasmetallikuormitus on enimmäkseen peräisin Pietarin alueelta. Suomi on mukana hankkeessa, jonka päämääränä on kohentaa Pietarin alueen ongelmajätteen käsittelyä. Samaan aikaan kuin Suomen kannattaa jatkaa satsauksiaan lähialueyhteistyöhön, on tärkeää saada työhön mukaan useampia maita ja kansainvälisiä elimiä. EU:n pohjoinen ulottuvuus on merkinnyt EU:n hankerahoituksen tuntuvaa kasvua viime vuosina. Myös muut pohjoismaat osallistuvat aktiivisesti yhteistyöhön. Liittyessään EU:iin Baltian maat joutuvat nostamaan ympäristönsuojeluvalmiuttaan.

5. Suomen Itämeriohjelma 2002

Hallitusohjelmassa (1999) sanotaan, että hallituksen tulee laatia Itämeriohjelma, jonka tavoitteena on palauttaa Itämeren ekologinen tasapaino. Ympäristöministeriön työryhmä sai ohjelmaehdotuksen valmiiksi keväällä 2001. Valtioneuvosto käsittelee ohjelmaa kevään 2002 aikana. Ohjelmassa korostetaan rehevöitymistä torjuvia toimenpiteitä. Muita tärkeitä painopistealueita ovat ympäristölle vaarallisten aineiden riskien vähentäminen, luonnonvarojen käytöstä aiheutuvien haittojen vähentäminen, Itämeren biologisen moninaisuuden säilyttäminen sekä Itämeren ympäristöä koskevan ympäristötietoisuuden, tutkimuksen ja kehittämistyön parantaminen.

Ohjelman toteuttamisen kustannuksiksi on arvioitu 300-370 miljoonaa euroa (1,9-2,2 miljardia markkaa) tulevina 10-15 vuotena.

Merkittävimmistä toimenpiteistä mainittakoon osallistuminen Pietarin lounaisen puhdistuslaitoksen rakennuskustannuksiin (10 miljoonaa euroa), maatalouden erityisympäristötuen asteittainen korotus vuodesta 2003 vuoteen 2006 niin, että vuosittainen tuki vuonna 2006 olisi 30,3 miljoonaa euroa (180 miljoonaa markkaa) nykyoloja korkeampi, sekä öljyntorjuntavalmiutta parantavat toimenpiteet. Lisäksi korostetaan haja-asutuksen ja teollisuuden typpipäästöjen vähentämisen merkitystä.

Ohjelmatyössään työryhmä on huomioinut valtioneuvoston periaatepäätöksen vesien suojelusta vuosille 1998-2005 sekä maatalouden ympäristötukiohjelman. Lisäksi on kiinnitetty huomio liikenteestä, teollisuudesta ja energiantuotannosta peräisin olevaan, ilman mukana kulkevaan kuormitukseen. Ilman kuljettamia päästöjä ei otettu huomioon vuoden 1998 vesiensuojeluohjelmassa.

6. Rkp:n toimenpideohjelma Itämeren kuormituksen vähentämiseksi

6.1 Maa- ja metsätalous

1. Maataloudessa tulee soveltaa hyvien viljelymenetelmien, parhaan saatavilla olevan ympäristöteknologian ja ympäristökäytännön periaatteita. Tähän pitää kannustaa taloudellisin ohjauskeinoin. Kannattava perhemaatalous takaa mahdollisuudet satsata ympäristöön. Metsänhoidon suuntaviivoina tulee soveltaa "Hyvän metsänhoidon suosituksiin" kirjattuja periaatteita.

2. Yli 90 % kaikista Suomen toimivista maatiloista osallistuu EU:n toiseen ympäristötukiohjelmaan (2000-2006). Tämä tarkoittaa mm. vesistöjen ja ojien suojavyöhykkeitä, peltojen talviaikaisia kasvipeitteitä, viherkesantoa ja maaperäanalyyseja. Lisäksi tulee ottaa käyttöön tiiviit ja riittävän kokoiset lantasuojat. Tavoitteena on että kaikki tilat sitoutuvat ympäristötukiehtoihin. Jotta maatalouden päästöt vähenisivät edelleen, tulisi laatia ympäristöohjelmat, joihin sitoudutaan paikallisesti ja jotka mm. voivat sisältää ehdotuksia vesistöjen tehokkaammiksi suoja-alueiksi ja kosteikkojen palauttamiseksi. Myös ekologista viljelyä tulee voida kehittää eteenpäin siten, että varataan varoja uusille ja vanhoille viljelysopimuksille. Maatalouden ympäristötukea tulee laajentaa hallituksen Itämeriohjelman ehdottamassa mittakaavassa. Itämeriohjelmassa ehdotettu erikoisympäristötuen kotimainen lisärahoitus ei saa raueta, jos neuvottelut EU:n kanssa ympäristötuen osarahoituksen kasvattamisesta eivät johda toivottuun tulokseen.

3. Ympäristövalistus- ja -neuvontatoiminnan tukemista on jatkettava sekä maa- että metsätalouden osalta.

4. Metsämaan tuotantoa kasvattavaa lannoittamista ei Etelä-Suomessa tule harjoittaa vakiotoimenpiteenä. Ilman mukanaan tuoma typpilaskeuma lannoittaa jo nyt metsiä enemmän kuin mitä nämä sietävät. Metsän lannoittaminen keskitetään toimenpiteisiin, jotka tähtäävät niiden metsien elinvoiman parantamiseen siellä, missä ravinnetasapaino osoittaa selviä puutteita. Vettyneillä alueilla sekä purojen, lähteiden, jokien ja muiden vesistöjen läheisyydessä tulee kokonaan välttää lannoittamasta.

5. Metsän ojittamisen tulee rajoittua jo aiemmin ojitettujen alueiden ylläpitoon. Karuja turvemaita ja epäonnistuneita ojitushankkeita ei tule ojittaa kunnostavien ojitushankkeiden kautta, vaan niiden pitää saada palautua luonnontilaansa ja toimia vesihuollon puskurivyöhykkeinä ja tulvasuojina. Kun useampi metsänomistaja tekee yhteistyötä yli tilarajojen ojitettujen metsäalueiden kunnostuksen yhteydessä, vesihuollon kokonaissuunnittelun mahdollisuudet paranevat. Suoraan mereen päätyviä metsäojia ei pidä sallia, varsinkaan ei Pohjanmaan alunapitoisen maaperän vyöhykkeellä.

6. Säilytetään laajamittaiset metsänkasvualueet. Ne toimii puskurivyöhykkeinä, estävät eroosion ja ravinneaineiden huuhtoutumisen sekä ovat biologisen moninaisuuden kannalta tärkeät.

6.2 Viemärivesien puhdistus

7. Kaikissa rannikon viemärinpuhdistuslaitoksissa tulee ottaa käyttöön vähintään 70-prosenttinen typen vähentäminen. Taajamien lisäksi tulee typpeä vähentää myös teollisuuslaitoksissa.

8. Sinne missä otetaan käyttöön kunnallinen vesihuolto tulee myös ulottaa kunnallinen viemäriverkosto ja jätevedenpuhdistus tai hyödyntää tekniikkaa, joka estää viemärivesien pääsyn vesistöihin.

9. Erityisen herkillä, kunnallisen vesi- ja viemäritekniikan ulkopuolella olevilla alueilla on kuntien edellytettävä kompostoivia käymälöitä tai suljettuja järjestelmiä. Kuntien tulee tukea virtsan erottavien käymälöiden käyttöönottoa sekä harmaaveden muusta viemärivedestä erottavaa rakennustekniikkaa.

10. Kuntien tulee paremmin tiedottaa ympäristöystävällisestä, pienimittakaavaisesta vedenpuhdistustekniikasta niillä haja-asutusalueilla, jotka eivät ole kunnallistekniikan piirissä, sekä toimia tällaisten menetelmien käyttöönottamiseksi. Tulee kehittää biologiseen puhdistukseen perustuvaa tekniikkaa, jossa ravinneaineet palautuvat kiertokulkuun. Eräänä edellytyksenä on, että kotitaloudet minimoivat ympäristölle haitallisten aineiden käytön.

11. Kaatopaikkojen valumavesien vaikutuksia tulee tutkia sekä ryhtyä toimiin ravinteiden ja myrkyllisten aineiden leviämisen estämiseksi. Suljettavan kaatopaikan käsittelyssä tulee noudattaa suurta huolellisuutta ja vaalia tarkasti ympäristöä. Missä se on mahdollista pitää metaanikaasua hyödyntää energiantuotannossa.

6.3 Kalankasvatustoiminta ja muu kalastus

12. Uusittaessa vanhoja kalankasvatuslupia tai myönnettäessä uusia tulee vaatimukseksi asettaa parhaan saatavilla olevan tekniikan ja ympäristökäytännön hyödyntäminen. Tämä tarkoittaa mm. tehokkaampaa ruokintatekniikkaa sekä kalankasvatusaltaiden alle ja ympärille kertyvän lietteen talteenottoa. Teurastusjäte ja liete tulee ottaa talteen ja niiden energiasisältöä hyödyntää siihen soveltuvalla laitteistolla. Jotta kalankasvatusta voitaisiin sallia tulevaisuudessa, on kehitettävä ja tuettava suljettuihin järjestelmiin perustuvaa tekniikkaa. Jo nyt tällaisesta tekniikasta on lupaavia esimerkkejä. Tästä syystä maa- ja metsätalousministeriön tulee helpottaakseen ja rohkaistakseen siirtymistä ympäristöystävällisempiin laitoksiin ottaa käyttöön tukijärjestelmä kattaamaan osan siirtymisestä aiheutuvista kustannuksista.

13. Kalarehusta merkittävän osan tulee koostua itämerenkalasta. Tuontirehu aiheuttaa ravinnelisäyksen Itämereen. Jos silakkaa laajemmassa määrin käytetään kirjolohen kuivarehuna, voidaan käytännössä päästä nollapäästöihin Itämeren tasolla. Kalankasvatuksen paikallisen pistekuormituksen ongelmaan on puututtava.

14. Uusia kalankasvatuslupia tulee myöntää rajoitetusti, kunnes pistekuormitusongelmat on ratkaistu. Lupakäsittelyn yhteydessä tulee tehdä ympäristövaikutusten arviointi.

15. Perinteisen ammattikalastuksen jatkumiseen tulee kannustaa ja se tulee tehdä mahdolliseksi. Kotimaisen villikalan markkinointia tulee aktivoida ja kalastajasta myyjän kautta kuluttajaan kulkevaa ketjua kehittää paremmaksi. Uhanalaisten kalalajien elinolojen turvaamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

16. Suurta huomiota tulee kiinnittää dioksiini- ja muiden ympäristömyrkkypäästöjen vähentämiseen Itämeren alueella. Suomen tulee vaikuttaa jotta EU jatkossakin sallii itämerenkalan, kuten silakan ja lohen, myynnin ravinnoksi. Suomalaisten ravintotutkijoiden käsityksen mukaan itämerenkala sisältää niin monia terveellisiä aineita, että kohonneet dioksiinipitoisuuksista ovat ihmiselle vähemmän haittaa kuin mikä olisi seurauksena, jos kalankulutus laskisi dramaattisesti Suomessa. Itämerenkalan terveysvaikutuksista ja kulutussuosituksista tulee tiedottaa paremmin ja selkeämmin.

17. EU on vuoden 2002 alusta myöntänyt lupia maksaa kahden vuoden ajan korvauksia ammattikalastajille jotka vaihtavat hylkeiden suhteen turvallisiin rysiin. Ammattikalastajien tulee jatkossakin saada korvaus hylkeiden kalastusvälineisiin aiheuttamista vahingoista sekä hyljevahingoista johtuneesta saaliin poisjäännistä. Valtion pitää tukea sellaisten kalastusvälineiden tutkimusta ja kehittämistä, joita hylkeet eivät voi vahingoittaa ja joissa nämä eivät itse voi vahingoittua.

6.4 Laiva- ja veneliikenne

18. Merenkulun kansainvälisestä luonteesta johtuen määräyksiä täytyy laatia kansainvälisellä tasolla tehotakseen. Öljyn ja muiden ympäristölle vaarallisten kuljetusten laivakuljetuksille tulee saattaa voimaan tiukat kansainväliset turvallisuusmääräykset.

  • Itämeri tai ainakin sen tietyt erikoisen herkät alueet, kuten Suomenlahti, tulee kansainvälisesti määrittää erityisiä turvatoimia vaativaksi alueeksi. Kansainvälinen merenkulkuorganisaatio IMO voi tehdä päätöksen asiassa.
  • Kaikissa Itämerta liikennöivissä öljytankkereissa tulee olla kaksoispohja ja kaksoisrunko ja talvisin tulisi käyttää jäävahvistettuja säiliöaluksia. IMO:n aikataulu, jonka mukaan kaksoisrunkovaatimus astuu voimaan viimeistään vuonna 2015, on liian hidas.
  • Useimmat onnettomuudet tapahtuvat huonon näkyvyyden ja voimakkaan tuulen vallitessa. Ympäristölle vaarallista lastia kuljettavaa laivaa ei tule päästää lähtemään satamasta, jos sää voi muodostaa riskin.
  • Suomen pitää tehdä työtä sen eteen, että öljytankkereiden ja muiden ympäristölle vaarallisia kuormia kuljettavien alusten luotsaus tulee pakolliseksi Itämerellä. Suomen tulee vaikuttaa jotta kaksikaistaiset laivaväylät otetaan käyttöön Tanskan salmilta Suomenlahden pohjukkaan.
  • Suunniteltu navigoinnin valvontajärjestelmä (VTMIS) tulee ottaa käyttöön koko Suomenlahdella viimeistään vuonna 2004.
  • Suomen tulee vaikuttaa sen eteen, että Venäjä ja Viro ottavat käyttöön saman liikenteenrajoituspolitiikan kuin Suomella ja Ruotsilla on ja että laivaliikennettä tulee koskea erityisen tiukat määräykset alusten kunnosta, mukaan lukien kaksoisrunkovaatimukset.

19. Mereen kaadettu jäte voi saastuttaa tämän laajalta alueelta. Kaikki havainnot ja epäilyt mereen kaadetusta jätteestä tulee viipymättä ilmoittaa viranomaisille ja syylliset tulee rangaista. Itämeren maiden tulee yhteistyössä kartoittaa mereen kaadettu jäte.

20. Suomen tulee yhteistyössä Venäjän ja Viron kanssa kehittää öljyntorjuntavalmiutta ja Suomenlahden laivaliikennettä koskevaa tiedonvaihtoa.

21. Hallituksen tulee vuoden 2002 aikana päättää öljyntorjunta-aluksen hankinnasta itäiselle Suomenlahdelle. Väyläalus Seilin muuttaminen ja varustaminen öljyntorjuntalaittein maksaisi n. 5 miljoonaa euroa. Jos rahoitus on ongelma, tulee öljyntorjuntarahaston maksua korottaa ja öljyntorjunta-alus rahoittaa rahaston kautta.

22. Lähivuosina hallituksen tulee tehdä päätös merenkulkua ja merellä tapahtuvien onnettomuuksien torjuntaa palvelevan monikäyttöisen aluksen hankinnasta. Palvelualusta tarvitaan mm. merellisten suuronnettomuuksien torjuntaan, hätähinaukseen, tulipalojen sammutuksiin, öljyntorjuntaan ja väyläpalveluun. Hankintahinta on tänä päivänä n. 50 miljoonaa euroa.

23. Suomen tulee vaikuttaa jotta jään murtaminen pohjoisen Itämeren liikenteelle saa EU-tukea. Laivaliikenteen erityisongelmat jääoloissa tulee nostaa esille IMO:ssa ja EU:ssa. Niillä alueilla, missä meri jäätyy, tulee laivaliikenteelle asettaa sitovat vaatimukset ankarammasta jääluokituksesta sekä jäänmurtamisesta.

24. Ympäristölle vaarallisten laivakuljetusten liikennöinnin on oltava sallittua vain määrätyissä valikoiduissa, turvallisissa väylissä.

25. Saaristoon ei tule rakentaa lainkaan uusia rahtialusväyliä.

26. Laivojen ympäristöystävällisempien runkojen ja polttoainejärjestelmien tutkimusta pitää tukea.

27. Kesästä 2000 lähtien on Suomeen liikennöivien laivojen satamamaksuun sisältynyt pakollinen jätemaksu. Tästä huolimatta öljypitoisten pilssivesien päästöt eivät ole vähentyneet Suomen valvonta-alueilla. Merenkulkulaitoksen oikeutta vapauttaa satamiin tulevia aluksia pilssiveden tyhjennyksestä tulee rajoittaa. Satamamaksulain noudattamisen valvontaa sekä öljypitoisten pilssivesien mereen tyhjentämisen kieltoa tulee tiukentaa. Tulee ottaa käyttöön asiakasohjattu ISO 14001 -standardiin perustuva järjestelmä, jotta rahtaaja käyttäisi kuljetuksiinsa vain ympäristösertifioituja aluksia. Talousaluetta tulee laajentaa nykyisestä 12 meripeninkulmasta, niin että viranomaisten paremmin voivat puuttua rikoksiin.

28. Myös vapaa-ajan veneliikenteen päästöjen valvontaa tulee tehostaa. Kesästä 2000 lähtien on ollut kiellettyä valmistaa veneitä, joissa on mereen tyhjennettäviä venekäymälöitä. Vanhoille veneille on voimassa viiden vuoden siirtymäaika, jona aikana venekäymälät on muutettava satamassa tyhjennettäviksi suljetuiksi säiliöiksi. Rannikon pienvenesatamat tulee varustaa toimivin ja helposti saavutettavin jäteveden ja muun jätteen vastaanottopistein. Kuntien tulee huolehtia siitä, että satamissa on oikeanlainen jätteenkäsittelyvarustus.

29. Laivojen tyhjäkäynti satamissa tulee kieltää. Haavoittuvan saaristoluonnon takia tulee Itämeren laivaliikenteelle asettaa tiukemmat vaatimukset rikkidioksidipäästöjen vähentämisestä. Alhaisen rikkipitoisuuden polttoaineita tulee käyttää niin saaristossa kuin avomerelläkin.

6.5 Maaliikenteen, energiantuotannon ja teollisuuden typpioksidipäästöt

30. Liikaravitsevien typpioksidien päästöt ovat erityisen korkeat Etelä-Suomen taajamissa. Liikenne vastaa suurimmista päästöistä. Suosimalla joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä tulee yksityisautoilun kasvu saada pysähtymään.

31. Muuttamalla liikenteen verotusta voidaan suosia ympäristöä vähemmän kuormittavia autoja, linja-autoja ja kuorma-autoja. Liikenneverotusta tulee käyttää taloudellisena ohjauskeinona liikenteen ja logistiikan kehittämiseksi ympäristöystävällisempään suuntaan.

32. Kaikissa voimaloissa ja teollisuuslaitoksissa tulee ottaa käyttöön paras saatavilla oleva tekniikka typpioksidipäästöjen minimoimiseksi.

6.6 Ohjelmat, tutkimus ja tiedotus

33. Rannikkokuntien tulee laatia paikallisen toimintaohjelmat siitä miten meriympäristöä voidaan kohentaa. Rkp:n paikallisosastojen on tässä otettava aktiivinen rooli.

34. Valtioneuvoston tulee hyväksyä periaateohjelma toimenpiteistä Itämeren suojelemiseksi lähtökohtana "Suomen Itämeren suojeluohjelman" sisältämät ehdotukset. Päätökseen tulee sisältyä toimenpiteiden sitova rahoitussuunnitelma.

  • Pietarin lounainen puhdistuslaitos (10 miljoonaa euroa) tulee rahoittaa lisävaroin olemassaolevan lähialuebudjetin ulkopuolelta. Samaa periaatetta tulee noudattaa muissa lähialueen uusissa ympäristöhankkeissa.
  • Maatalouden päästöjen vähentämiseen tähtäävien toimien rahoitus ei saa vaarantua, jos EU:n kanssa käytävät neuvottelut ylimääräisestä ympäristötuesta eivät johda toivottuun tulokseen. Tarpeelliset toimenpiteen suojavyöhykkeiden laajentamiseksi ja kosteikkojen palauttamiseksi tulee toteuttaa erityisen suunnitelman turvin. Laajennetun ympäristötuen kotimaista osuutta tulee joka tapauksessa käyttää maatalouden ravinneainepäästöjen vähentämiseen.
  • Väyläalus Seili tulee jo vuonna 2002 muuttaa öljyntorjunta-alukseksi ja sijoittaa itäiselle Suomenlahdelle.

35. Valtioneuvoston tulee taata riittävät varat Itämeren ympäristön tilaa koskevalle tutkimukselle ja tiedotukselle.

  • Jotta öljyvahinkojen saneerausten yhteydessä voitaisiin minimoida vahingot, tulee laatia operatiivisia järjestelmiä, jotka sisältävät ekologista tietoa rannikon ominaisuuksista (suosituksia ympäristön kannalta tehokkaasta saneeraustekniikasta sisältävä ns. ympäristöatlas).

36. Tulisi perustaa uusi tutkimusasema itäiselle Suomenlahdelle, esim. Loviisaan. Meren ympäristötutkimuksen painopiste on tällä hetkellä Saaristomerellä ja Tvärminnessä. Itäisen Suomenlahden ympäristöongelmat, mukaan lukien säteilyturvallisuus ja poikkeuksellisen suuret päästöt, ovat riittävä peruste tutkimusasemalle tällä alueella.

6.7 Kansainvälinen yhteistyö

37. Suomen tulee satsata niin Venäjän ja Viron kanssa toteutettaviin kahdenvälisiin hankkeisiin kuin pohjoismaisiin yhteistyöhankkeisiin ja jakaa sekä osaamista että teknistä laitteistoa muiden hyödyksi. Venäjällä on mitä tärkeintä parantaa radikaalisti Pietarin alueen jätevesien käsittelyä niin kunnallisen jäteveden, teollisuuden, maatalouden kuin vaarallisten jätevesien suhteen.

38. On tärkeää, että ohjataan kansainvälisiä varoja ympäristöä parantaviin hankkeisiin Itämeren maissa ja että useammat maat osallistuvat rahoitukseen.

39. Itämeren maiden tulee sitoutua laatimaan kansainväliset ympäristövaikutuksen arvioinnit öljy- ja hiilisatamien, kaasuputkien, tunneleiden ja siltojen tapaisista isoista hankkeista, joilla voi olla vaikutuksia muiden Itämeren maiden ympäristöön.

40. EU:n tulee edellyttää, että uudet jäsenmaat osoittavat halukkuutta sitoutua ympäristövaatimuksiin ympäristön tilan kohentamiseksi. Suomen tulee jatkossakin korostaa ympäristökysymyksiä EU:n pohjoisen ulottuvuuden kehittämisen yhteydessä.

41. Suomen tulee olla aktiivinen osapuoli Pohjoismaisessa ministerineuvostossa ja Helcom-yhteistyössä. Helcom-päätöksille tulee saada lisää poliittista sitoutumista ja painoa.