SKDL:n kunnallispoliittinen asiakirja

Hyvä lukija

Käsissäsi on SKDL:n kunnallispoliittinen asiakirja. Sen on SKDL:n liittoneuvosto hyväksynyt 30.11.1983. Kunnallispoliittisessa asiakirjassa määritellään kansandemokraattisen liikkeen lähiajan tavoitteet eräillä kunnallishallinnon tärkeimmillä osa-alueilla. Lisäksi siinä asetetaan SKDL:n tavoitteet kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi ja kunnallisen itsehallinnon laajentamiseksi. Myös kuntien kansainvälisen toiminnan kehittäminen on asiakirjassa esillä.

Asiakirja on tarkoitettu täydentämään vuodelta 1980 olevaa SKDL:n kunnallispoliittista ohjelmaa, joka on edelleen voimassa. Kunnallispoliittisessa ohjelmassa käsitellään kunnallishallintoa laajemmin ja monipuolisemmin ja siinä määritellään myös SKDL:n kunnallisen toiminnan ideologiset tavoitteet. Siksi nyt käsissäsi olevassa asiakirjassa ei käsitelläkään kaikkia kunnallishallinnon kysymyksiä.

Kunnallispoliittisen ohjelman lisäksi SKDL:llä on lukuisia eri aloja koskevia ohjelmia, joissa määritellään myös kunnallishallintoa ja -politiikkaa koskevia tavoitteita eri hallinnonaloilta.

KUNTA ON OSA YHTEISKUNTAA

Kunnallishallinto on osa yhteiskunnan hallintojärjestelmää. Kunnissa vaikuttavat samat yhteiskunnalliset ristiriidat ja sama taloudellisten etujen vastakkaisuus kuin muuallakin yhteiskunnassa. Kunnissakin väestön valtaenemmistön edut törmäävät usein rajustikin suur-pääoman taloudelliseen valtaan. Kunnallispoliittisia ratkaisuja sävyttää oikeistolainen arvomaailma ja porvarillisen talouspolitiikan mukaiset ratkaisut.

Suomen perinteiltään pitkä ja asemaltaan vahva kunnallinen itsehallinto on suurelta osin työväenliikkeen taistelun tulosta. Myös tänään vasemmistolainen työväenliike on kunnallisen itsehallinnon ja kuntalaisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien vankin puolustaja.

Itsehallinnolla, jokaisessa kunnassa itsenäisesti toteutettavilla ratkaisuilla, voidaan oleellisesti vaikuttaa siihen, miten taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti tasa-arvoisissa oloissa kunnan asukkaat elävät. Myös asumisen ja ympäristön viihtyisyys ja turvallisuus on pitkälle kuntien päätettävissä.

Kunnallinen itsehallinto vaarassa

Kaikki poliittiset puolueet puhuvat ohjelmissaan kunnallisen itsehallinnon puolesta. Käytännön teot ovat kuitenkin olleet usein päinvastaisia. Porvarillinen yhteiskunta on romuttamassa kunnallista itsehallintoa. Valtiovalta ja porvarienemmistöinen hallitus ovat viemässä kunnallishallinnolta taloudelliset toimintaedellytykset. Tavoitteena on tehdä kunnista vain tahdottomia valtion päätösten toteuttajia. Näin siksi, että kunnallishallinto on usein toiminut itsehallintonsa ansiosta palvelujen kehittäjänä ja tasa-arvon edelläkävijänä.

Samaan aikaan oikeisto pyrkii ideologisten tavoitteittensa mukaisesti siirtämään kuntalaisille välttämättömienkin peruspalvelujen tuottamista yhteiskunnalta yksityiselle liike-elämälle. Oikeiston tavoitteena on yksityisen liike-elämän rikastuttaminen ihmisten keskeistä tasa-arvoa ja turvallisuutta lisäävien sosiaali-, terveys- ja kulttuuripalvelujen kustannuksella. Tämä kehitys on estettävä. Vain ihmistä lähinnä oleva kansanvaltainen itsehallinto voi taata kaikille ihmisille palvelujen tasainen saatavuus ja niiden oikeudenmukainen rahoitus.

Hallitsemistapa kriisissä

Nykyinen edustuksellinen, poliittinen hallitsemistapa on kriisissä. Vaikka kunnallishallinto perustuu laajaan ja demokraattiseen luottamushenkilöhallintoon, eivät kuntien asukkaat ole pystyneet riittävästi vaikuttamaan kunnan ratkaisuihin ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Toisaalta siellä, missä kuntalaiset ovat ryhtyneet laajaan joukkotoimintaan, on sillä saatu hyviä tuloksia.

Puolueet ovat olennainen osa kunnallista demokratiaa, mutta ne eivät ole kyenneet tarjoamaan ihmisille jatkuvaa vaikutuskanavaa päätettäessä kuntien asioista. Siksi puolueiden on muutettava asenteitaan ja selvästi ilmaistava keiden ehdoilla ja kenen hyväksi ne tosiasiassa toimivat. SKDL on valmis toimimaan yhdessä kuntalaisten kanssa kaikkien suurpääoman puristuksessa elävien kuntalaisten parhaaksi ihmisen ja ympäristön puolesta.

Hallinnon järjestelmää on kehitettävä siten, että kuntalaisilla on mahdollisuuksia vaikuttaa myös vaalien välillä. Tämä edellyttää radikaaleja muutoksia, joilla turvataan kansalaisten jatkuva suora vaikuttaminen päätöksentekoon. Se edellyttää myös todellisten vaihtoehtoisten suunnitelmien tekemistä, parempaa tiedottamista asioiden valmistelusta ja hallinnon pykäläkielen muuttamista tajuttavaksi.

TYÖLLISYYS JA TOIMEENTULO TURVATTAVA

Jokaiselle työpaikka ja toimeentulo omalla asuinseudullaan

Tavoitteena on oltava täystyöllisyys. Jokaiselle ihmiselle on kyettävä tarjoamaan työpaikka ja riittävä toimeentulo omalla asuinseudullaan. Tämä edellyttää koko maan tasapainoista alueellista ja paikallista kehittämistä ja alueellisten työllisyys- ja tuloerojen kaventamista.

Aluepolitiikan käytettävissä olevia keinoja ja menettelytapoja on lisättävä. Aluepoliittisten ja työllisyysmäärärahojen käyttö on tehtävä joustavammaksi ja päätösvalta niiden käyttämisestä ja suuntaamisesta on siirrettävä alue- ja kuntatasolle.

Kunnan toimialaa on laajennettava siten, että se ei aseta esteitä kunnan elinkeinorakennetta monipuolistavan ja palveluja lisäävän sekä työllisyyttä parantavan liiketoiminnan harjoittamiselle.

Elinkeinopolitiikka on osa kunnallispolitiikkaa

Kuntien on ensisijaisesti työllisyysnäkökohdat huomioon ottaen harjoitettava aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Lähtökohtana on oltava yleisten toimintaedellytysten ja laajenemismahdollisuuksien turvaaminen yrityksille kunnan elinkeinorakenteen monipuolistamiseksi ja myönteisen työpaikkakehityksen turvaamiseksi.

Kunnan maapolitiikalla, kunnallisteknisillä palveluilla ja koulutus- ja kulttuuripalveluilla sekä elinkeinoasiamies- ja neuvontapalveluja kehittämällä on luotava elinkeinotoiminnalle - myös maataloudelle - yleiset toimintaedellytykset. Byrokraattisella päätöksenteolla ei saa aiheuttaa haittaa yritystoiminnalle. Kunnan ei kuitenkaan tule antaa yrityksille vastikkeetonta taloudellista tukea eikä lainoja. Kunnan ei elinkeinopolitiikassaan tule ottaa taloudellisia riskejä, jotka ylittävät kunnan voimavarat.

Elinkeinopoliittisilla toimenpiteillään kunnan on pyrittävä ennen kaikkea elinkeinorakenteensa monipuolistamiseen ja työllisyyden turvaamiseen. Tällöin päähuomio on kiinnitettävä pienen ja keskisuuren yritystoiminnan toimintaedellytysten turvaamiseen. Kehitysaluerahastolla ja alueellisilla kehitysyhtiöillä on tietoja ja voimavaroja selvittää yritystoiminnan kannattavuutta ja tuen työllisyyspoliittisia vaikutuksia. Siksi alueellisia kehitysyhtiöitä tulisi perustaa edelleen. Varoja näiden perustamiseen ja toimintaan tulisi ottaa suuryritysten rationointi-investointien tuomasta voitosta.

Kuntien tulisikin kaikin tavoin tukea niitä pyrkimyksiä, joilla alueelliset erityisolosuhteet ja elinkeinorakenteen perinne huomioon ottaen voidaan järjestää yrittäjäkoulutusta.

Kuntien tulee myös vaikuttaa Neuvostoliiton kanssa käytävän kaupan lisäämiseen. Kuntien omat ostot on suunnattava joko kotimaisiin tai vastaavat vientimahdollisuudet turvaaviin SEV-tuotteisiin.

Palvelut lisäävät hyvinvointia ja työllisyyttä

Kunnan sosiaali- ja terveys-, koulutus- ym. palvelujen kehittäminen ei merkitse virkavaltaisuuden kasvua, vaan kuntalaisten palvelujen parantamista. Niiden kehittäminen lisää myös työpaikkoja ja samalla luo pohjan elinkeinotoiminnan kehittämiselle.

Palvelujen kehittämisessä on suuntauduttava myös uusille aloille lisäämään viihtyisyyttä, turvallisuutta ja ympäristönsuojelua. Näin voidaan kasvattaa terveitä, tasapainoisia ihmisiä ja ehkäistä myöhempien ongelmien syntyä.

Peruspalvelut - perusoikeus

Valtion on kannettava osaltaan vastuunsa kuntien kehittämisedellytysten turvaamisesta, eikä se saa vyöryttää velvoitteita ja kustannuksia palveluksista kuntien kannettavaksi, jolloin raskain taakka kohdistuu huonoimmassa asemassa oleviin kuntiin ja kuntalaisiin.

Oikeistolainen talouspoliittinen suuntaus on pysäytettävä; asunto ja työ, koulutus, sosiaali- ja terveydenhuolto ovat perusoikeuksia eikä niistä tinkimällä saa paikata valtion taloutta.

Kunnilla on oltava lainsäädännölliset ja taloudelliset edellytykset kuntalaisten tarvitsemien palvelusten tuottamiselle joustavasti. Valtion suunnittelutoiminta- ja järjestelyasiakirjamenettely eivät saa johtaa palvelujen rajoittamiseen, vaan niillä on turvattava palvelujen jatkuva joustava kehittäminen.

Päätösvaltaa palvelujen tarpeesta ja niiden suuntaamisesta on siirrettävä kuntatasolle ja palvelutuotannon valvonnassa lähitasolle. Kuntalaisten tarvitsemien palvelujen tuottamista ei saa siirtää kunnilta yksityisille.

TERVEYSPALVELUT KAIKKIEN ULOTTUVILLE

Kunta on terveydenhuollon perusyksikkö. Kunnan tehtävänä on järjestää asukkailleen riittävät terveyspalvelut. Terveydenhuollon kehittämisen painopisteet on edelleen oltava perusterveydenhuollossa erityisesti kansanterveystyössä. Erikoissairaanhoidon lähtökohdaksi on otettava perusterveydenhuollon tarpeet ja nähtävä se niitä tukevana ja täydentävänä toimintana.

Hallituksen politiikka on johtanut terveyspalvelujen kehityksen jäädyttämiseen aikana, jolloin kansanterveysjärjestelmän rakentaminen on vielä kesken ja mm. vanhusten ja pitkäaikaissairaitten hoitomahdollisuudet ovat vielä puutteelliset. Monet rakennushankkeet ovat jääneet vaille valtion rahoitusosuutta. Sairaaloiden ja terveyskeskusten kaipaamaa lisähenkilökuntaa luvataan äärimmäisen niukasti. Koko terveydenhuollon järjestelmä on joutunut vakavaan kriisiin.

Terveydenhuollon kehittämisessä on asetettava ensisijalle kansanterveyslain mukaisen terveydenhuollon järjestelmän rakentaminen koko maahan myös Etelä-Suomen keskuksiin, joissa väestö on pääasiassa kalliiden yksityislääkäripalvelujen varassa. Kansalaisten tasa-arvoisuuden periaate jo edellyttää, että vähävaraiset lapsiperheet ja yksinäisetkin voivat päästä kaikkialla terveyspalvelujen ulottuville.

Palvelujen lisäämisen ohella on kehitettävä niiden laatua ja sisältöä. Hoitosuhteen jatkuvuutta on korostettava ja muodostettava eri palveluista asiakkaan kannalta ehjä ja tarkoituksenmukainen kokonaisuus.

Terveyspalvelujen nykyinen taantuva suuntaus ja saavutettujen etujen mitätöinti on pysäytettävä. Kansandemokraatit pitävät tavoitteena maksuttomia terveys- ja sairaanhoitopalveluja.

Terveydenhuollon henkilökunnan määrää ja heidän koulutustaan on lisättävä ja kiinnitettävä huomiota palveluystävällisyyteen.

Mielenterveystyössä on keskityttävä ehkäiseviin toimenpiteisiin. Mielenterveystyö on saatava kiinteäksi osaksi terveys- ja sosiaalihuollon kokonaisjärjestelmää.

Työterveydenhuoltoa on tehostettava ja suunnattava terveyshaittojen ja sairauksien ennalta ehkäisyyn. Työterveyspalvelut on ensisijaisesti toteutettava kunnallisena toimintana.

Vanhusten ja pitkäaikaissairaiden avoterveydenhuoltoa on kehitettävä yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa niin, että vanhus ja pitkäaikaissairas voi mahdollisimman pitkään olla tutussa elinympäristössään. Yhteistyössä on tehtävä mahdolliseksi asteittainen siirtyminen eritasoisista avohoidon tukipalveluista tarkoituksenmukaiseen laitospaikkaan.

Terveellisen työ- ja elinympäristön kehittäminen on otettava painopistealueeksi, koska se on eräs ennaltaehkäisyn tärkeimmistä muodoista.

SOSIAALIPALVELUILLA TURVALLISUUTTA

Sosiaalipalveluiden tavoitteena on auttaa ja tukea kuntalaisten selviytymistä jokapäiväisessä elämässä ja lisätä viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Sosiaalipalveluja on kehitettävä lisäämään oikeudenmukaisuutta sekä kohottamaan suhteellisesti vähävaraisempien väestöryhmien hyvinvointia. Tärkeimpänä tavoitteena tulee olla ihmisen perustarpeiden.

Sosiaalipalveluja tulee kehittää siten, että ne koetaan normaaleina ja oikeutettuina yhteiskuntapalveluina.

Sosiaali- ja terveystoimen yhteistyö on välttämätöntä hyvin monien palveluiden tarkoituksenmukaisessa järjestämisessä, sillä ihmistä on kohdeltava kokonaisuutena ilman keinotekoisia hallintokuntien asettamia rajoja. On tuettava perhettä kokonaisvaltaisesti ja kehitettävä alueellisia sosiaali- ja terveydenhuollon yhteispalveluja.

Yhteiskunnallisen murroksen aikana ihmisten välisten suhteiden höltyessä tulee sosiaalitoimen kohdistaa päähuomionsa perheen kiinteyttämiseen ja ponnistukset on suunnattava ensisijaisesti lapsiperheiden ja vähävaraisten vanhusten sekä eläkeläisten asemaa tukeviksi.

Lasten ja perheen puolesta

500 000 ihmistä elää niukkuuden ja epävarmuuden varjostamaa elämää. Asunto-olot ovat huonot tai asunto vie kohtuuttoman suuren osan perheen tuloista. Tuhannet ovat ilman omaa kotia aikana, jolloin kymmeniä tuhansia asuntoja on tyhjänä. Satojen tuhansien perheiden elämä on turvatonta työttömyyden tai työn menettämisen pelon takia. Huoli lasten turvallisuudesta ja tulevaisuudesta varjostaa jokapäiväistä elämää.

Jokaiselle tarvitsevalle on tarjottava kunnallinen päivähoitopaikka. Päiväkotipalveluja on lisättävä ja niitä täydentämään ja vaihtoehtoiseksi hoitomuodoksi on perustettava lisää perhepäivähoitopaikkoja. Perheen sosiaaliseen tarpeeseen sidottu kotihoidon tuki, esimerkiksi sairaan lapsen hoitamista varten, on toteutettava. Päivähoidon suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota sisällön kehittämiseen ja ulkoisten puitteiden tarkoituksenmukaisuuteen. Kuntien on omilla toimenpiteillään huolehdittava lasten leikkipaikkojen rakentamisesta sekä lasten ja nuorten kasvatusmahdollisuuksien turvaamisesta.

Lapsilisiä on korotettava ja niiden maksamista on jatkettava 18 ikävuoteen.

Sosiaalitoimen ammattitaito ja kokemus tulee ottaa huomioon asuinympäristöjä ja yhdyskuntia suunniteltaessa, jotta vältyttäisiin mahdollisilta sosiaalisilta ongelmilta.

Inhimillinen vanhuus

Vanhustenhuollon kasvaviin tarpeisiin tulee vastata kehittämällä ensisijaisesti avohuollon toimenpiteitä, mutta vanhusten määrän lisääntyessä tulee varautua riittävään laitospaikkojen lisäämiseen yhdessä terveystoimen kanssa. Yhdyskuntia tulee kehittää siten, että eri sukupolvien kanssakäymisen jatkuvuus turvataan.

Vanhustenhuollon tavoitteena pitää olla inhimillisen, vanhuksen arvoa kunnioittavan elämisen turvaaminen kunkin vanhuksen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Vanhojen ihmisten viisaus, perinteet ja elämänkokemukset on voitava siirtää uusille sukupolville siten, että he voivat olla omassa elämänpiirissään yhteydessä muihin ihmisiin, ennen kaikkea lapsiin.

Avohuollossa tulee lisätä kotipalveluhenkilöstöä ja tukipalveluja, kuten ateria-, sauna-, pyykki-, kuljetus- ym. palveluja. Asuntojen peruskorjaukset, puhelimet, ystävänpalvelut kuuluvat niin ikään turvallisen elämän takeisiin.

Laitoshoitoa tulee kehittää inhimillisempään vanhusta aktivoivaan, yksilölliseen suuntaan. Se vaatii hoitohenkilökunnan voimakasta lisäämistä ja koulutusta.

KOULUTUSMAHDOLLISUUKSISTA KOULUTUSOIKEUTEEN

Aikuisista vähiten koulutusta saaneet ovat maassamme vaikeimmassa koulutuskulussa. Jokaiselle sitä haluavalle pitää taata tosiasialliset mahdollisuudet ja oikeus koulutukseen ja jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Jatkuvan koulutuksen periaatteesta on tehtävä elävä tavoite.

Aikuisväestön koulutuspalvelut ovat vielä hajanaisia ja puutteellisia. On käytettävä entistä tehokkaammin hyväksi kaikkia vapaan sivistystyön keinoja. Kuntien on tartuttava asiaan odottamatta liian kauan valtakunnallisia uudistushankkeita.

Yhteiskunnan, myös kuntien, tulee tuntea vastuunsa peruskoulusta ja lukiosta opiskelemaan jatkavan nuorison opintiestä. Kuntien omaa ammattikoulutusta on kehitettävä ja opinto-ohjausta tehostettava. Kaikille peruskoulun päättäville nuorille on taattava jatkokoulutuspaikka. Opintososiaaliset edut on saatava mahdollisimman nopeasti koko keskiasteen koulutukseen.

Uusien koululakien mukaan kunnat laativat valtakunnallisten oppimäärien lisäksi omia perussuunnitelmiaan. Koululakien mukana myös koulujen johtokuntien asema vahvistuu ja korostuu. Niiden kautta opetussuunnitelmien laadintaan on saatavissa mukaan entistä laajemmin myös lasten vanhemmat.

SKDL haluaa lisätä nimenomaan rauhaa ja kansainvälistä vuorovaikutusta koskevaa aineistoa koulujen opetukseen. Tiedollis-teoreettisten tavoitteiden rinnalla olisi tulevaisuudessa painotettava lasten tunne-elämän persoonallisuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Tärkeää on lisätä kouluissa luovan toiminnan mahdollisuuksia.

Ns. tuntikehysjärjestelmä tuo valtaa ja vastuuta kunnan ja koulun tasolle myös opetusryhmien muodostamisessa. Kansandemokraattien mielestä voimavarat on suunnattava koko ikäluokan jatko-opintokelpoisuuden turvaamiseen. Jatkokoulutuksen estävä eritasoinen opetus on purettava myös käytännössä. Eri oppiaineiden painottaminen ja opetusryhmien muodostaminen ei ole vain opettajien asia, vaan niistä on keskusteltava ja päätettävä myös koulujen johtokunnissa ja koululautakunnassa.

Vieraiden kielten opetuksessa on huolehdittava siitä, että kielenopetus maassamme ei yksipuolistu ja että peruskouluopetuksen jälkeen myös muilla kuin englannin kielellä on saatavissa jatko-opetusta.

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUT KAIKKIEN ULOTTUVILLE

Kulttuuripolitiikan tavoitteena on parantaa elämisen laatua, rikastuttaa ihmisten keskeisiä suhteita, edistää solidaarisuutta ja luoda edellytyksiä henkisesti ja fyysisesti vireälle vapaa-ajan toiminnalle. Kulttuuripolitiikassa on kysymys yhteiskunnallisesti merkittävistä arvoista.

Yhteiskunnan - siis valtion ja kuntien - kulttuuripolitiikan tavoitteena tulee olla sellaisen palvelu- ja tukiverkoston aikaansaaminen, joka luo kuntalaisille tasapuoliset edellytykset henkisesti ja fyysisesti kehittävään kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintaan. Tämä on ensiarvoisen tärkeää aikana, jolloin kaupallisuus ja siihen liittyvä ylikansallinen viihde- ja vapaa-aikateollisuus ovat tiukentamassa otettaan ihmisten vapaa-ajan vietosta. Kuntien kulttuuri- ja vapaa-aikatoiminnan tulee perustua tavoitteelliseen suunnitteluun ja tietoiseen pyrkimykseen lisätä kuntalaisten kulttuuripalveluja tasapuolisesti. Tämän edellytyksenä on, että kuntien kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen rahoitus perustuu jatkossa yhtenäisen ja riittävän kattavan lakisääteisen valtionavustusjärjestelmän aikaansaamiselle.

Taiteen harjoittamisen ja harrastamisen, taidepalvelusten tarjonnan sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimisen edistämiseen tähtäävän kuntien kulttuuritoimintalain toteuttamisedellytyksiä on parannettava. Myös kulttuuritoimintaan tarvittavien esiintymis-, esittely- ja harrastustilojen rakentamiseen on ohjattava nykyistä enemmän sekä valtion että kuntien rakennusmäärärahoja. Erityisesti erilaisten kulttuuritoimintaa harjoittavien järjestöjen ja kuntalaisten muodostamien ryhmien toimintaa on tuettava.

Nuorisolle on turvattava riittävät harrastusmahdollisuudet ja toimitilat. On tuettava nuorisotyötä tekeviä järjestöjä. Kunnallisen nuorisotoimen tulee kiinnittää erityistä huomiota toiminnan kasvatuksellisuuteen ja pyrkiä lisäämään aikuisten, vanhempien ja nuorten välistä yhteistoimintaa. Tämä edellyttää aktiivista yhteistyötä myös nuorisotoimintaa harjoittavien yhdistysten ja kunnan nuorisoviranomaisten välillä.

Liikuntapalvelujen kehittämisessä tulee turvata kaikille kuntalaisille tasavertaiset mahdollisuudet harjoittaa sekä sisä- että ulkoliikuntaa. Liikuntapaikkojen rakentamisessa ja käytössä on otettava sopusuhtaisesti huomioon sekä urheiluseuratoiminnan että kuntalaisten virkistys- ja kuntoliikunnan tarpeet. Urheilumäärärahojen jaossa on tasapuolisesti tuettava työväen urheiluseuroja. Myös ns. erityisryhmien, kuten vammaisten ja vanhusten liikunnalliset tarpeet on kunnan palvelutoiminnassa otettava nykyistä paremmin huomioon.

ASUMINEN ON LIIAN KALLISTA

Pahimmat asunto-ongelmat ovat liian korkeat asumiskustannukset ja asuntojen tarjonnan vähäisyys, kaupungeissa erityisesti vuokra-asuntojen niukkuus.

Vaikka asunto-olot ovat viime vuosikymmeninä parantuneet selvästi, puutteellisesti asuvia on vielä paljon. Yli neljännes suomalaisista asuu asetettuja vähimmäistavoitteita huonommin. Myös asumistasoerot ovat Suomessa Pohjoismaiden suurimmat. Edelleen hyvätuloiset asuvat hyvin ja pienituloiset huonosti. Tämä aiheutuu asuntopolitiikkamme kehittymättömyydestä ja tukijärjestelmien väärästä suuntaamisesta. Pienituloiset maksavat asumisestaan suhteellisesti enemmän kuin hyvätuloiset.

Asuntopolitiikan tehostaminen edellyttää asuntopolitiikan tavoite-lakia, jolla määriteltäisiin asuntopolitiikan suunta ja sitovat asuntopoliittiset tavoitteet. Tavoitteiden tulee koskea asuntotuotantoa, vanhaa asuntokantaa, asumiskustannuksia ja asuinympäristöä sekä asuntopoliittista järjestelmää, jolloin myös kunnan velvollisuudet asukkaittensa asunto-olojen kehittämisessä tulisi seikkaperäisesti määritellyksi. Tällöin kunnasta tulisi keskeinen asuntopolitiikkaa toteuttava yksikkö.

Asuminen on keskeinen perusoikeus. Tavoitelaissa tai maan hallitusmuodossa tulisi määritellä yhteiskunnan velvollisuudeksi asumisen oikeuden turvaaminen jokaiselle kansalaiselle. Kuntien tulisi asunto-olojaan kehittäessään mitoittaa ja kohdistaa toimensa niin, että tämä oikeus toteutuisi myös kaikkien erityisryhmien osalta.

Tavoitelaissa tulee määritellä myös yleisperiaate, jonka mukaan pienituloisten ja suuriperheisten asumismeno-osuuksien tulisi olla alhaisemmat kuin suurituloisilla. Pienituloisten asumismeno-osuus ei saisi ylittää 10 prosenttia käytettävistä olevista tuloista. Asuntolainojakin koskevasta lainakorkojen verovähennysten omavastuuosuudesta tulee luopua pienituloisten kannalta epäoikeudenmukaisena. Sen sijaan korkomenojen vähennysoikeuden katto on oltava kohtuullisella tasolla.

Asuntopoliittisen tavoitelain lisäksi tarvitaan toimenpidelakeja täydentämään asuntopoliittista järjestelmää. Vuokralaisten osallistuminen vuokratalojen hallintoon tulisi turvata erillisellä lailla. Kunnallisen asunnonvälityksen kehittäminen edellyttää omaa lakia. Myös kovan rahan asuntojen hintoja tulee säännellä. Siksi tarvittaisiin laki, joka oikeuttaisi kunnan sääntelemään hintatasoa alueilla, joissa asuntojen hinnat kysyntäpaineen takia nousevat kohtuuttomasti. Kunnan on omalla tonttipolitiikallaan turvattava kohtuuhintaisten asuntotonttien saatavuus.

Asumistasoerojen kaventaminen edellyttää riittävää asuntotuotantoa ja erityisesti arava- ja vuokra-asuntotuotannon lisäämistä. Rahoituksen järjestämiseksi ja tuotannon ja peruskorjauksen turvaamiseksi tulisi perustaa erityinen asuntorahasto. Samalla tulisi asettaa asuntorahoitus erikoisasemaan alentamalla asuntolainojen korkoa ja pidentämällä laina-aikoja.

Riittävän asuntotuotannon ohella pitää kiinnittää huomiota asuntojen peruskorjaukseen ja asuinympäristön kehittämiseen. SKDL:n mielestä pitää perustaa yhteiskunnan rakennusyrityksiä, jotka kehittäisivät rakennusmenetelmiä ja harjoittaisivat rakentamista. Yhtiöiden toimintaan tulisi liittyä myös rakennusainetuotantoa.

Kuntien asuntohallintoa ja kuntien asunto-ohjelmia ja niiden sitovuutta tulisi kehittää niin, että kuntien toimenpiteet parantavat puutteellisesti ja heikosti asuvien kuntalaisten asumisoloja.

LIIKENNE TOIMIVAKSI JA TURVALLISEKSI

Joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat viime vuosina pysyneet ennallaan, eräissä kaupungeissa jopa vähentyneet. Joukkoliikenne on useimmille välttämätön ja kansantaloudellisesti edullisin liikennemuoto. Henkilöautoliikenne kuluttaa paljon energiaa, tuottaa saastetta, aiheuttaa ruuhkaa ja liikenneonnettomuuksia sekä sen vaatimat uudet väylät turmelevat kaupunkeja.

Joukkoliikenteen palvelut on järjestettävä kaikkien ulottuville. Kaavoituksessa ja maankäytössä joukkoliikenteen järjestämismahdollisuuksien on oltava lähtökohta. Bussikadut ja -kaistat on rakennettava kaikille uusille alueille. Näyttöliput ja niiden mahdollistamat kohtuulliset taksat on otettava käyttöön mahdollisimman laajasti.

Joukkoliikenteen puute ei ole vain ruuhkautuneiden Etelä-Suomen kaupunkien ongelma. Joukkoliikennepalvelujen vähäisyys on todellinen ongelma maaseudulla ja ennen kaikkea harvaanasutussa Pohjois- ja Itä-Suomessa. Näillä alueilla on joukkoliikennettä lisättävä kehittämällä valtion tuella koululaiskuljetuksia ja linjataksiliikennettä.

Kunnan tehtävänä on hoitaa joukkoliikennepalvelut. Valtion tuella tulee erityisesti kehittää työssäkäynnin ja asioinnin kannalta välttämätöntä ylikunnallista alueellista joukkoliikennettä.

Liikenneturvallisuustyön painopiste on saatava kuntatasolle. Kunnissa on saatava aikaan kokonaisvaltainen liikenneturvallisuussuunnitelma, jossa maankäytön ja liikennemuotojen välisen työnjaon lisäksi otetaan huomioon myös tiedotuksen ja koulutuksen mahdollisuudet. Tämä edellyttää kunnan eri lautakuntien työn koordinointia tai työn keskittämistä. Valtiovaltaa tulee painostaa avustus- ja suunnittelumäärärahojen myöntämiseen tähän työhön.

YMPÄRISTÖSTÄ ON VASTUU JOKAISELLA

Luonnonvarainen ympäristö säilytettävä

Ympäristöpolitiikan toteuttaminen luonnonsuojelun edellyttämällä tavalla ei ole mahdollista nykyisten taloudellisten ja poliittisten valtasuhteiden vuoksi ilman kansalaisten omaehtoista painostustoimintaa. Talouselämän etuihin samoin kuin yksityisen omistusoikeuden aiheuttamiin epäkohtiin puuttuminen kapitalistisessa talousjärjestelmässä johtaa sellaiseen puoluepoliittiseen vastustukseen, ettei ympäristönsuojelulainsäädäntöä kyetä saamaan tehokkaaksi ilman voimakasta kansalaistoimintaa.

Yhteiskunnan käyttöön on lainsäädännöllä saatava niin voimakkaat ympäristönsuojelukeinot, että luonnon saastuminen saadaan kuriin. Erilaisten saasteiden päästäminen ilmaan tai veteen on tehtävä taloudellisesti niin epäedulliseksi ratkaisuksi, että se johtaa saastepäästöjen puhdistustoiminnan kehittämiseen. Verotusta taas voidaan kehittää siten, että se tukee luonnonvaroja säästäviä ja ympäristövaurioita ehkäiseviä tuotanto- ja kulutustapoja.

Kunnilla on valta päättää kaavoituksesta - sillä on kaavamonopoli. Niiden maankäytönsuunnittelu on saatava palvelemaan nykyistä paremmin luontoa ja kulttuuriympäristön suojelua. Yksityisen omistusoikeuden antama oikeus luonnon pilaamiseen ja luonnonvarojen riistokäyttöön on myös estettävä. Omistusoikeuteen ei saa sisältyä oikeutta tuhota esimerkiksi luontosuhteiltaan arvokasta aluetta tai kaunista maisemaa, jos sen säilyttäminen arvokkaiden luonnonesiintymien tai kauneusarvojen vuoksi on yleisen edun kannalta tarpeen. Luonnon tuhoamisen estäminen ei voi olla sellainen toimenpide, joka aiheuttaa yhteiskunnan korvausvelvollisuuden omistajalle.

Kunnilla on käytettävissään monia lakisääteisiä keinoja, joiden oikeansuuntaisella käytöllä luonnonvaraisen ympäristön hoitoa ja suojelua voidaan merkittävästi tukea. Kuntien on myös omassa rakennus- ja muussa toiminnassaan otettava nykyistä paremmin huomioon luonnonsuojelunäkökohdat, jotka kunnallispolitiikassa ovat jääneet yleensä toissijaisiksi seikoiksi. Kunnan asemaa luonnonvarojen ja luonnon suojelemisessa ja käytön ohjaamisessa on vahvistettava. Kunnan on järjestettävä ympäristöhallintonsa siten, että sillä on riittävät keinot puuttua ympäristön säilyttämiseen ja kehittämiseen.

Asuinympäristöstä viihtyisä ja turvallinen

Kaupunkiemme elinympäristö ei muodosta enää mielekästä toiminnallista kokonaisuutta. Ympäristöpolitiikan erääksi keskeiseksi tavoitteeksi onkin asetettava terveellisen ja turvallisen asuinympäristön takaaminen kaikille ihmisille.

Kaavoituksen ja rakentamisen taustalla toimii yksityiseen maanomistukseen liittyvä taloudellinen voitontavoittelu, jonka alla asukkaiden toiveet ja ympäristönsuojelunäkökohdat jäävät usein toissijaisiksi tekijöiksi päätöksenteossa. Tällaisen käytännön vastapainoksi on asetettava asukasdemokratia ja rakentamisen sopeuttaminen luonnon asettamiin ehtoihin.

Ympäristön saasteiden torjunnassa on otettava huomioon myös asukkaiden viihtyvyys samoin kuin luonnolle koituvat seuraukset. Kaikissa uusissa rakennushankkeissa on otettava huomioon, minkälaisia ympäristövaikutuksia hankkeesta aiheutuu niiden asukkaiden kannalta, joiden asuinympäristön laatuun rakennushanke vaikuttaa. Luonnonalueiden tuhoaminen vähentää paitsi virkistysalueita, vaikuttaa myös suuresti maisemaan ja täten koko ympäristön kokemiseen. Hyvä asuinympäristö voidaan pilata liian suuren rakentamistehokkuuden tavoittelulla.

Kunnan on yhteistoiminnassa asukkaiden kanssa ryhdyttävä toimenpiteisiin epäviihtyisien lähiöiden asumisviihtyisyyden parantamiseksi. Se voidaan toteuttaa palveluja parantamalla ja lähiympäristöä kehittämällä sekä luontoa suojelemalla.

Luonnonläheinen asumistapa on vain yksi tapa elää. Myös tiiviisti rakennettu kaupunkiympäristö voi tarjota viihtyisiä asuinsijoja, mikäli vaalitaan kaupunkikulttuurin parhaita perinteitä. Kaupungin ominaisilme on pyrittävä säilyttämään oman tyylin noudattamisella ja suojelemalla vanhaa rakennuskantaa sekä säilyttämällä erityisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset ja miljööt. Uudisrakentaminen on sopeutettava alkuperäiseen ympäristöön yhtenäisyys säilyttäen. Kaupunkien keskustat tarjoavat usein paremmat palvelut kuin lähiöt, minkä vuoksi niitä olisi kehitettävä myös asuinpaikkoina, eikä ainoastaan liikekeskuksina. Elävä kaupunki tarjoaa ihmisten sosiaaliselle kanssakäymiselle hyvät edellytykset.

KUNTIEN TALOUS TURVATTAVA

Kuntien talouden perustaa ei saa murentaa

Kuntien toiminnallinen kehittäminen edellyttää kuntien taloudellisen pohjan turvaamista. Kuntien talous perustuu keskeisesti kuntalaisten verottamiseen. Verotuksella kunnat keräävät keskimäärin 40 % tuloistaan. Maksutulojen osuus kuntien tuloista on keskimäärin 17 % ja valtionavut kattavat tuloista noin 18 %. Verotuloista kunnat keräävät pääosan kuntalaisilta, yritykset maksavat vain murto-osan kuntien verotuloista.

Kuntien toimintojen rahoitusrasitus kohdistuu raskaasti pieni- ja keskituloiseen kuntalaiseen sekä veroina että maksuina.

Veroäyrin keskihinnassa tapahtunut nousu, nousseet maksut ja uusien maksujen käyttöönotto tekivät mahdolliseksi kuntasektorin nopean kehittämisen 1960- ja 70-luvuilla. 1980-luvulla kuntasektorin kehittäminen riippuu keskeisesti valtion rahoituksen lisäämisestä.

Valtion ja kuntien väliset neuvottelut kuntien valtionrahoituksesta osoittavat, että valtio on ottamassa säästökohteekseen kuntien valtionrahoituksen. Noudatettu politiikka johtaa kuntasektorin taantumiseen. Erityisen suuriin taloudellisiin vaikeuksiin joutuvat köyhimmät kunnat. Mahdolliset säästötoimenpiteet kohdistuvat raskaimmin pieni- ja keskituloisiin kuntalaisiin, jotka käyttävät karsinnan kohteeksi joutuvia välttämättömiä peruspalveluja ja joita myös kunnallisvero rasittaa raskaammin kuin progressiivinen valtionvero. Suunnitellut toimenpiteet ovat sekä sosiaalisesti että taloudellisesti epäoikeudenmukaisia.

Kunnille taloudellista liikkumavaraa

SKDL esittää, että tuloa tuottava liiketoiminta tulisi katsoa kuntien toimialaan kuuluvaksi. Kuntien liiketoimintaa on voimakkaasti laajennettava. Erityisen tarpeellista se on nykyisessä työllisyystilanteessa ja kuntien talouden ollessa vaikeuksissa.

Kuntien talouden turvaamiseksi elinkeinoverotusta tulisi uudistaa siten, että kunnallisvero kohdistuisi nykyistä voimakkaammin suur-yritystoimintaan. Kuntien tulisi saada oikeus verottaa kiinteän omaisuuden arvon nousua sekä periä suuriin omaisuuksiin kohdistuvaa kunnallista omaisuusveroa.

Kunnilla on säilytettävä oikeus harkintaverotukseen, mutta sitä on kehitettävä siten, että se kohtelee erityisesti pientä ja keskisuurta yritystoimintaa oikeudenmukaisesti. Sen johdosta, että kunnallisveron ja välillisten verojen luonteesta johtuen ne kohdistuvat raskaimmin pieni- ja keskituloisiin, on vastustettava verotuksen painopisteen yhä voimakkaampaa siirtymistä kunnallisveroon ja välillisiin veroihin. Sen sijaan suuryritysten ja suurten omaisuuksien verotusta on kiristettävä sekä poistettava yrityksille annetut verohelpotukset ja elvytys-huojennukset.

Kuntien on saatava osuus moottoriajoneuvoliikenteestä valtiolle kertyvästä verotulosta, koska kunnat kantavat päävastuun liikenneverkoston rakentamisesta. Yleistä merkitystä omaavat yksityistiet on otettava yhteiskunnan haltuun ja ylläpitämiksi.

Teollisuuden ja elinkeinoelämän verorikosten ja ns. mustan rahan takia yhteiskunnalta jää saamatta miljardeihin nousevat verosaatavat. Näillä varoilla voitaisiin helpottaa kuntien ja yhteiskunnan talousongelmia.

Kuntien ei tule pitää tilapäisiä tai pysyviä kassavaroja harmaan rahan markkinoilla. On tutkittava mahdollisuus perustaa kuntien yhteinen rahalaitos.

Kuntien valtionosuusjärjestelmää ollaan uudistamassa. Uudistuksen lähtökohtana on ollut pyrkimys vähentää valtion valvontaa ja lisätä kuntien päätäntävaltaa. Uudistuksessa on pyritty järjestelmän taloudellisuuden, tehokkuuden ja ennustettavuuden lisäämiseen. Kansandemokraatit pitävät kehittämiselle asetettuja tavoitteita hyvänä, mutta laadittuja ehdotuksia osittain tavoitteitten vastaisina. Kansandemokraatit pitävät edelleen tärkeänä järjestelmän kehittämistä siten, että uusi valtionosuusjärjestelmä vahvistaa kunnan tulopohjaa ja lisää kunnan taloudellista liikkumavaraa.

Oikeudenmukaiseen maksupolitiikkaan

Kunnat keräävät tuloistaan 17 % maksuina. Kaupungeissa maksutulojen osuus on yli 20 %. Kuntien talouden kannalta merkittävimpiä maksuja ovat energia-, vesi- ja jätevesimaksut. Maksurahoituksen merkitys kuntien taloudelle on kasvanut samalla kun on otettu käyttöön uusia asumiskustannuksiin merkittävästi vaikuttavia maksuja, kuten jätevesimaksut ja katumaksut. Maksut kohdistuvat eräissä tapauksissa kunnallisveroakin raskaammin pienituloisiin kuntalaisiin. Tämän vuoksi ne on uudelleen kohdennettava. Epäoikeudenmukaisissa tapauksissa on toteutettava maksujen palautus.

Samaan aikaan näillä maksuilla voidaan ne oikein suuntaamalla siirtää kunnan rahoitusta myös suurteollisuuden kannettavaksi.

Asuinkiinteistöt tulisi kokonaan vapauttaa katumaksuista. Se olisi mahdollista, mikäli valtiovalta ottaisi päävastuun katujen ja liikenneväylien rakentamisesta ja kunnossapidosta, jolloin paikallishallinnon rasitusta voitaisiin olennaisesti vähentää.

Energiasta, vedestä ja jätevedestä tulisi elinkeinoelämältä periä vähintäin omakustannushinnan mukainen maksu. Energia- ja vesitaksan tulisi ympäristöpoliittisistakin syistä olla asteettain kohoava. Näin voitaisiin säästää rajallisia luonnonvaroja.

DEMOKRATIAA LISÄÄVÄT UUDISTUKSET TOTEUTETTAVA

Toimivaan lähidemokratiaan

Kunnallishallinto on maamme hallintojärjestelmistä kansanvaltaisin. Se perustuu kokonaisuudessaan laajaan luottamushenkilöhallintoon. Koko kunnallishallinnon nykyinen luottamushenkilöjärjestelmä perustuu edustukselliseen demokratiaan. Kuntalaiset valitsevat kunnallisvaaleissa pääasiassa puolueiden asettamista ehdokkaista kunnanvaltuuston toteuttamaan tahtoaan kunnan hallinnossa. Kunnallisvaalien välillä kunnan asukkaat voivat vaikuttaa päätöksentekoon luottamushenkilöiden ja puolueiden ja niiden kunnallisjärjestöjen kautta sekä suoralla kansalaistoiminnalla. SKDL:n tavoitteena on toimia kaikissa kunnan hallintoelimissä kuntalaisten kanssa heidän etujensa puolesta.

Nykyinen edustuksellinen demokratia ei kuitenkaan riitä turvaamaan kuntalaisille todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa myös vaalien välillä kunnassa tehtäviin päätöksiin. Jotta kunnan asukkaille voitaisiin turvata mahdollisuudet jatkuvasti vaikuttaa itseään ja asuinympäristöään koskevaan päätöksentekoon, on valmistelun julkisuutta nykyisestään huomattavasti lisättävä. Samalla on myös selvitettävä päätöksenteon pohjana olevat todelliset erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset eri väestöryhmien kannalta. Kunnan aktiivista tiedotustoimintaa on parannettava ja tiedotuksen on tapahduttava riittävän aikaisessa vaiheessa. Jotta asukkaille turvattaisiin mahdollisuudet vaikuttaa, on myös hallinnon kieli muutettava ymmärrettäväksi.

Hallinnon järjestelmää on muutettava siten, että edustuksellisen poliittisen demokratian rinnalla kehitetään kunnan asukkaille jatkuva, suora vaikuttamisen mahdollisuus. Vasemmistolainen työväenliike on aina pitänyt oikeutettuna ihmisten omaa suoraa toimintaa etujensa puolesta. Siksi SKDL on valmis tukemaan kaikkia niitä suoran toiminnan muotoja, joilla yleisen oikeustajun mukaan puolustetaan ihmisten elinolosuhteita ja luontoa.

Kuntalaisilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa suoraan ja välittömästi omaan asuinympäristöönsä ja palveluihinsa liittyvään päätöksentekoon. Lähidemokratian on perustuttava ihmisten omatoimisuuteen.

Alueelliseen itsehallintoon

Maakunnan ja läänin tasolla tuotetaan monia alueen asukkaille välttämättömiä palveluja. Se vastaa mm. ylemmänasteisesta sairaanhoidosta, ammattikoulutuksesta, alueellisesta suunnittelusta, teiden ja vesistöjen rakentamisesta ja myös ympäristön suojelemisesta. Kaikki tämä tapahtuu täysin alueen asukkaiden poliittisen ja taloudellisen valvonnan ulkopuolella. Kuntien tehtäväksi on jäänyt vain suurimmalta osin rahoittaa laaja-alueisten kuntainliittojen toiminnat. Kunnilla ei ole mahdollisuuksia kuntainliittojen tehokkaaseen taloudelliseen tai poliittiseen valvontaan.

Väliportaanhallinto on maamme hallinnon tasoista epädemokraattisin, hajanaisin ja byrokraattisin. Valtion piirihallintoviranomaiset ja lääninhallinto ovat täysin epädemokraattisia. Laaja-alueisissa kuntainliitoissakin demokratia toteutuu vain nimellisesti. Väliportaan-hallinnon kokonaisuudistusta maassamme onkin valmisteltu jo yli sadan vuoden ajan. Uudistuksen toteuttamista ei ole kuitenkaan vielä aloitettukaan.

Väliportaanhallinnon kokonaisuudistus on vihdoinkin toteutettava. Se on mahdollista vain luonnolliselta maakunnalliselta pohjalta. Hallinnon on perustuttava erittäin laajaan itsehallintoon ja sille on keskitettävä kaikki lääninhallitusten, laaja-alueisten kuntainliittojen ja valtaosa valtion piirihallintoviranomaisten tehtävistä. Myös valtion keskushallinnolta on siirrettävä tehtäviä ja toimivaltaa sille tasolle, jota päätöksenteko koskee.

Alueellisen keskushallinnon johdossa on oltava kunnallisvaalien yhteydessä valittava jakamattomasti koko maakuntaa edustava valtuusto. Hallinto on muutoinkin järjestettävä kunnallishallinnon tapaan kokonaisuudessaan luottamushenkilöhallintoon pohjautuvaksi.

KUNNAT RAUHAN ASIALLE

Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat huolestuneita sodan vaarasta. Lähes kaikissa Euroopan kaupungeissa niiden asukkaat ovat aktiivisesti osoittaneet mieltään ydinaseita ja niiden lisäämistä vastaan. Monet Euroopan kaupungit osallistuvat kuntina sodanvastaiseen toimintaan. Myös Suomen kuntien on voitava antaa panoksensa rauhan puolesta sotaa vastaan. Sitä ei saa estää kunnallislain ahtailla tulkinnoilla, niin kuin nyt tehdään.

Kuntien kansainvälinen toiminta on jatkuvasti lisääntynyt. Useimmilla kaupungeilla on useita ystävyyskaupunkeja ja kaupungit osallistuvat näin Suomen aktiivisen rauhantahtoisen ulkopolitiikan toteuttamiseen. Tätä toimintaa on edelleen kehitettävä siten, että ystävyyskaupunkitoimintaan pääsevät osallistumaan yhä laajemmat kuntalaispiirit.

Ystävyyskaupunkitoiminnan laajentaminen tekee mahdolliseksi myös kuntien aktiivisen ja tavoitteellisen osallistumisen kehitysyhteistyöhön.

SKDL ON VALMIS YHTEISTYÖHÖN

Kunnallinen itsehallinto ja kuntien vastuu asukkaittensa hyvinvoinnista ja palvelujen turvaamisesta edellyttää kunnan hallintoon osallistuvilta kykyä ja valmiutta yhteistyöhön. Yksikään poliittinen ryhmä ei pysty yksin toteuttamaan tavoitteitaan. Tarvitaan yhteistyötä ihmisten ja puolueiden välillä.

SKDL toimii kuntalaisten parhaaksi heidän omilla ehdoillaan. SKDL haluaa toimia yhteistyössä kunnan asukkaiden kanssa toteuttaen kunnan hallinnossa heidän tavoitteitaan. SKDL on valmis toimimaan myös yhteistyössä kansalaisliikkeiden kanssa.

SKDL:n tavoitteena on entistä tiiviimpi vasemmiston yhteistyö sekä vasemmiston ja keskustan yhteistyön rakentaminen. Yksittäisissä asioissa SKDL on valmis toimimaan ihmisten tasa-arvon ja hyvinvoinnin puolesta yhdessä kaikkien niiden ryhmien ja voimien kanssa, jotka ovat valmiita toteuttamaan näitä tavoitteita.

SKDL:ssä voit vaikuttaa - SKDL:n kautta voit vaikuttaa.