Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SKDL/613

Suomen kansan demokraattinen liitto

SKDL:n kunnallistoiminnan suuntaviivat


  • Puolue: Suomen kansan demokraattinen liitto
  • Otsikko: SKDL:n kunnallistoiminnan suuntaviivat
  • Vuosi: 1947
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Demokraattisten voimien ehdoton enemmistö kunnanvaltuustoihin

SKDL:n KUNNALLISTOIMINNAN SUUNTAVIIVAT

HELSINKI

SUOMEN KANSAN DEMOKRAATTINEN LIITTO 1947

SKDL:n kunnallistoiminnan suuntaviivat

Kansanvallan ja taantumuksen välinen taistelu ilmenee myöskin kunnallisessa elämässä. Maassamme välirauhaan asti vallinnut suurpääoman sanelema yleispoliittinen suuntaus on jättänyt syvät jäljet kunnalliseenkin elämään. Monet tärkeät kunnallispoliittiset tehtävät jätettiin suorittamatta ja kunnan väestön enemmistön edut uhrattiin usein pienen taantumusryhmän etujen hyväksi.

Aikaisemman kunnallispalitiikan ja sota-ajan rasitukset tuntuvat raskaina kuntien ja työtätekevien harteilla. Vaikeuksia on suuresti lisännyt sodan aiheuttama inflatoorinen kehitys.

Sodan päättyminen fascismin tappioon avasi maamme työtätekeville suurempia mahdollisuuksia etujensa ja oikeuksiensa ajamiseen. Myöskin vasemmistotyöläiset pääsivät puolentoistavuosikymmenen jälkeen jälleen osallistumaan kunnalliseen elämään. Joulukuussa 1945 suoritetuissa kunnallisvaaleissa saavuttivat työtätekevät vaaliliitossa ollen huomattavan vaalivoiton.

[TAULUKKO]

Kansandemokraatit, jotka näissä vaaleissa valloittivat noin neljännen osan maamme kunnanvaltuustopaikoista, ovat voimakkaasti valvoneet työtätekevien etuja. He ovat osoittautuneet tinkimättömiksi vähävaraisen kansanosan etujen puoltajiksi. Useissa kunnissa, missä demokraattisilla voimilla on ollut tarpeeksi vaikutusvaltaa ovat monet virheellisyydet, jopa rikkomuksetkin tulleet paljastetuiksi. On ryhdytty lukuisiin uudistustoimenpiteisiin sekä taloudellisella että sosiaalisella alalla.

Paljon on kuitenkin tekemättä. Lukuisat tärkeät uudistukset ovat vielä toteuttamatta. Tämän uudistuspolitiikan pahimpana esteenä on entisen politiikan seurausten ohella taantumuksellisten ainesten vielä liian suuri vaikutusvalta kunnallisissa elimissä.

Kansanvaltaisen kehityssuunnan ja sen mukaisen kunnallispolitiikan toteuttaminen vaatii sen vuoksi taantumuksen vaikutusvallan murskaamista ja demokraattisten voimien ehdotonta enemmistöä kuntien ja koko maan hallinnossa.

Kaikki vaikeudet eivät luonnollisestikaan ole yksityisessä kunnassa ratkaistavia, vaan vaativat valtiovallan tukea ja lainsäädännön muutoksia. Kunnallispolitiikan uudistaminen on siis suoritettava kaikkien demokraattisten voimien yhteistyöllä, jonka tulee ulottua lakiasäätävistä elimistä kansan suorittamiin vaaleihin ja demokraattisten perusjärjestöjen toimintaan saakka. Täten suoritettavan toiminnan suuntaviivoista mainittakoon seuraavaa:

KUNTIEN ITSEHALLINNOLLINNON TEHTÄVÄT.

Tehtävissään tulee kuntien määrätietoisesti pyrkiä turvatun ja viihtyisän elämän luomiseen kuntalaisille huomioimalla tässä erikoisesti vähävaraisen kansanosan tarpeet.

On ryhdyttävä suunnitelmallisiin toimenpiteisiin sosiaalisten olojen saattamiseksi ajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. Terveydenhoito- ja sairaalaoloja on parannettava. Asuntopulan poistamiseksi on, tehtävä kaikki mitä on tehtävissä. Työssäkäypien perheenäitien työtaakkaa on kevennettävä. Maalaiskuntien kylätiet, mikäli niitä ei oteta valtion haltuun on siirrettävä kuntien huolehdittaviksi. Maatalouden koneellistamisessa ja laidunkysymyksen järjestämisessä on kuntien toimintaa tehostettava. Maaseudun sähköistämistä on edistettävä. Paikallisten kansanhuoltoelimien toimintaa on parannettava. Kuntien vaikutusvaltaa maatalouteen liittymättömissä asuntotuotannossa on lisättävä.

Monissa muissa asioissa on kunnilla paljon tehtäviä.

Kaikkia kunnalliselle itsehallinnolle luonnostaan kuuluvia tehtäviä ei kuitenkaan nykyisten lakien mukaan voida kunnallisen toiminnan kautta kunnollisesti suorittaa. Siksi olisi kuntien toimivaltaa eräissä suhteissa laajennettava.

Paikallisen itsehallinnon jarruna esiintyvät useat lain määräykset. Niinpä kaikkiin uusia määrärahoja edellyttäviin ratkaisuihin vaaditaan kahdenkolmasosan äänienemmistö kunnanvaltuustossa. Nämä kohdat laissa ovat sekä tarpeettomia että usein vahingollisiakin.

Määräenemmistökohdat onkin vähennettävä niin, että ne koskevat vain suoranaista kunnan omaisuuden hukkaamismahdollisuutta ja kohtuutonta verojen lisäämistä.

Monien kunnallisten tehtävien suorittamista vaikeuttaa myös taloudellisten mahdollisuuksien puuttuminen.

Siksi on valtiovallan taloudellisesti tuettava heikommassa asemassa olevia kuntia niin, että ne voivat kunnollisesti suorittaa kaikki niille kuuluvat tehtävät.

Toisaalta sellaiset itsehallinnon vanhentuneet taantumukselliset muodot kuin

manttaalikunnat on tarpeettomina lakkautettava ja niiden tehtävät siirrettävä kunnille.

Kuntien taloudellisten ja sosiaalisten tehtävien helpottamiseksi on niiden keskeistä yhteistyötä tehostettava,

KAIKILLE KANSALAISILLE SAMAT OIKEUDET.

Kaikki kansalaiset eivät vielä ole lain edessä samanarvoisia. Kunnallislaki kieltää vieläkin äänioikeuden kansalaisilta, jotka ovat kunnallisessa huoltolaitoksessa täyden köyhäinhoidon varassa, vaikka heillä olisi takanaan vuosikymmenien työntäytteinen elämä ja vaikka he olisivat suorittaneet kaikki yhteiskunnalliset velvollisuutensa. Vähävaraisia sortava on myöskin kohta, jonka mukaan henkilö, jolla on kahden edellisen vuoden kunnallisverot maksamatta, on äänioikeutta vailla. Vaikka tämä rajoitus onkin v. 1947 kunnallisvaalien kohdalta poikkeuslailla poistettu, on se edelleenkin olemassa varsinaisessa laissa.

Tällaiset rajoitukset on laista poistettava.

Nuorison oikeudet eivät ole sopusoinnussa velvollisuuksien kanssa. Niinpä äänioikeusikäraja on 21 vuotta, vaikka esim. veroja joudutaan suorittamaan jo paljon nuorempana.

Siksi

äänioikeusikäraja on alennettava 18 vuoteen.

KUNTIEN TALOUDENHOITO.

Keinottelun ja epäterveen talouspolitiikan estämiseksi sekä kunnan asukkaiden etujen valvomiseksi ja verotuksen pienentämiseksi on tärkeätä, että kunnat harjoittavat tuotannollista ja liiketoimintaa sekä osallistuvat yrityksiin, joiden hoito vaatii paikallisten yhteiskunnallisten elinten toimintaa.

Tällaisina aloina mainittakoon: liikennevälineet, lukuunottamatta henkilö- ja kuorma-autoja, satamien lastaus- ja purkaustyöt, sähkövoiman hankinta ja jakelu, vesijohto- ja puhtaanapitolaitokset, elokuvat ja muut samanluontoiset paikallisluontoiset taloudelliset yritykset.

Kunnallistetun taloudellisen toiminnan ohjaamisen tulee tapahtua paitsi taloudellisia, myöskin sosiaalisia tarkoitusperiä noudattaen. Kaikenlainen tuhlaus kunnan talouden hoidassa on lopetettava ja taloutta hoidettava suunnitelmallisesti ja järkiperäisesti.

On suoritettava perusteellista rationalisointia tutkimalla ja parantamalla työmenetelmiä niin liikelaitoksissa kuin virastoissakin. Raaka-aineiden hankinta- ja säilytyspaikkoja on parannettava.

Täten saavutettujen tietojen ja kokemusten levittämiseksi on kuntien keskeistä yhteistyötä parannettava.

[TAULUKKO]

KIINTEISTÖ- JA ASUNTOPOLITIIKKA.

Useiden kuntien harjoittama kiinteistö- ja asuntopolitiikka ei ole vastannut kuntalaisten etuja. Vielä vähemmän sitä on hoidettu työtätekevien etujen mukaisesti. Vuokrauksien sijasta on yksilöille myyty arvokkaita kuntien tontteja ja asuntorakennustoiminta on ollut pääasiassa yksityisten yritteliäisyyden varassa vailla kuntien suunnitelmallista ohjausta. Tällainen yhteisön etujen vastainen asiain hoito on saatava loppumaan.

Kunnallista kiinteistö- ja asuntopolitiikkaa on hoidettava suunnitelmallisesti yhteiskunnan etujen sekä varsinkin työläisten ja muiden vähävaraisten asukkaiden tyydyttäviä asunto-olosuhteita silmällä pitäen.

Varsinkin suurempien kaupunkien ja kauppaloiden on pidettävä huoli siitä, että niillä on aina käytettävissään sopivia asuntoalueita, sekä että näitä asuntoalueita varten laaditaan asemakaavat ja rakennussuunnitelmat, joissa on huomioitu liikenne-, viihtyisyys- ja terveydelliset näkökohdat. Tämän toteuttamiseksi on aseamakaava- ja pakkolunastuslakia asianmukaisesti muutettava.

Paitsi, että kuntien on hankittava itselleen riittävästi omaa maata, on lisäksi pidettävä huoli siitä, ettei sitä luovuteta maakeinottelun kohteeksi.

Tämän toteuttamiseksi on kaupunki- ja kauppalakuntien ryhdyttävä toimenpiteisiin sopimuksen aikaansaamiseksi, ettei missään yksityiseen omistukseen myydä tehdas- tai liiketontteja. Ellei tätä voida toteuttaa vapaaehtoisuustietä, on se lailla säädettävä.

Keinottelun estämiseksi on kunnille varattava takaisinosto-oikeus niiden maista yksityisille ja yhtymille jo luovutettuihin maihin. Yleensäkin on kunnille varattava etuosto-oikeus kiinteistökaupoissa.

Nykyisen asuntopulan lievittämiseksi on myöskin kuntien osallistuttava rakennustoimintaan tähänastista tarmokkaammin. Asuntotuotantoa ei ole jätettävä vain yksitysyritteliäisyyden varaan. Tosin sitäkin on edistettävä tukemalla erityisesti omakoti- ja asunto-osuuskuntalinjaa. Mutta lisäksi

kaupunki- ja kauppalakuntien on pyrittävä nykyisen asuntopulan poistamiseen laajentamalla omaa rakennustoimintaansa joko kokokunnallisella tai puolikunnallisella perustalla, jolloin kuntien viimeksimainituissa tapauksissa on oltava pääosakkaana tällaisissa yleishyödyllisissä asuntoyhtiöissä. Jotta vähävaraisille ja suuriperheisille turvattaisiin mahdollisuus tällaisten asuntojen vuokraamiseen, on kuntiin perustettava vuokrantasausrahasto johon varoja kerätään asuntoylellisyysveroista ja siirretään ne tasaamaan vähävaraisten ja suuriperheisten vuokraa asteittain, perheen suuruuden, toimeentulon ja muiden asiaan vaikuttavien seikkojen perusteella.

Tässä hahmoiteltua asunto-olojen parantamista varten on jokaisen kunnan laadittava itselleen pitempiaikainen suunnitelma. Tällöin kunnan on oltava yhteistoiminnassa myös toisten ympäristönsä kuntien sekä myös valtiovallan kanssa laajempia aloja käsittävän rakennussuunnitelman aikaansaamiseksi.

Kuntien on myös pyrittävä järjestämään ja välittämään edullista luottoa kuntalaisten edellämainituille rakennusyrityksille.

Valtiovallan on tuettava rahallisesti kuntien rakennustoimintaa. Sitä varten on valtion tulo- ja menoarvioon otettava määräraha kunnallista rakennustoimintaa tukevan rahaston perustamiseksi.

KUNNALLISVEROTUS.

Raskaimman taakan kunnallisverotuksessa ovat kantaneet palkannauttijat ja maaseudun pieneläjät. Sitävstoin suurtuotanto- ja liikelaitoksien verottaminen on jättänyt paljon toivomisen varaa. Myöskin suurtilalliset ovat päässeet suhteellisesti vähemmällä verolla kuin pienviljelijät. Tällaisista epäoikeudenmukaisuuksista on päästävä.

Verotusolot on perinpohjin uudistettava. Verotaakka on saatava siirrettyä enemmän suurtuottajain, suuromistajain ja suurlaitosten kannettavaksi.

Perinpohjaisen uudistuksen aikaansaaminen edellyttää muutoksia kunnallisverolaeissa. Näiden muutosten puolesta on voimakkaasti toimittava. Siksi välttämätöntä, että myöskin kunnat ryhtyvät työskentelemään edistääkseen sellaisia lainmuutoksia, jotka tähtäävät oikeudenmukaisemman verotuslainsäädännön saamiseen.

Verotus tulee saada maksukykyyn perustuvaksi. Toimeentulolle välttämättömät tulot ja omaisuus on jätettävä kokonaan verottamatta. Toimeentulominimin yli menevältä osalta on. verotettava asteettain ylenevästi.

Omaisuuden ansioton arvonnousu ja omaisuuden tuottamattoman pidätäminen samoinkuin suuremmat omaisuudet on saatettava myös kunnallisen verotuksen alaisiksi.

Loistoasunnoista on voimaansaatettava asteettain kohoava asuntoylellisyysvero.

Metsäverotus on siten uudistettava, että suuret metsäomaisuudet joutuvat todellisten tuottojensa mukaan verotettaviksi.

Lapsivähennykset on saatava riittävän korkeiksi ja sellaisiksi, että vähennysten määrä suurenee tulojen pienetessä. Tilapäisistä syistä johtuva vähävaraisten veronmaksukyvyn aleneminen on verotuksessa riittävästi huomioitava.

Maatalouskiinteistöjen verotus on saatava todellisiin tuloihin perustuviksi siten, että suurviljelyksen tuottama etu huomioidaan veroperusteita määrättäessä. Sen vuoksi

hehtaarin puhdas tuotto on verotuksessa mäarättvä asteittain kohoavaksi viljellyn maan pinta-alan, laadun ja sijainnin mukaan. Pinta-alatiedot ja maiden luokitus on saatava todellisia olosuhteita vastaavalle kannalle.

Siksi mittaukset on useimmissa kunnissa suoritettava uudelleen ja luokitus saatava toimitetuksi ainakin viiteen luokkaan.

Maatalouskiinteistöjen omistajain ja heidän perheenjäsentensä työn arvo on määrättävä tilan suuruuden, viljellyn maan ja muiden sen puhdasta tuottoa osoittavien tekijöiden mukaan asteettain yleneväksi.

Heikommassa taloudellisessa asemassa olevien kuntien liian raskasta verotusta lievennettävä aikaansaattamalla sopivin keinoin tasausta eri kuntien veroäyrin hintoihin.

Verotusolojen epäoikeudenmukaisuus ei riipu yksinomaan verolaeista. Kunkin kunnan veortusviranomaisilla on ja tulee aina olemaan suuri vaikutusvalta. Sen vuoksi

verotuksen täytäntöönpanoelimissä on entistä tarmokkaammin valvottava, että kaikki lain suomat mahdollisuudet vähävaraisen väestönosan verotaakan helpottamiseksi otetaan täysin huomioon.

Tämän helpottamiseksi on veroviranomaisille saatava suuremmat mahdollisuudet suurten tuotanto- ja liikelaitosten verotettavan tulon kontrolloimiseksi. Paitsi tähän tähtäävää lainmuutoksia on valtiovallan taholta ryhdyttävä tätä varten järjestämään kuntien käytettäväksi pätevää tilintarkastus-apua. Kansanhuolto- ja maanlunastusviranomaisten ne tiedot, joilla on merkitystä verotuksessa, on saatava kunnan verotusviranomaisten tietoon

[TAULUKKO]

Palkannauttijain osuus veronmaksajina oli siis kaupungeissa noussut vuodesta 1913 vuoteen 1945 44,6 prosentista 71,6 prosenttiin. Maalaiskunnista ei vastaavanlaisia tilastoja ole.

HUOLTOTOIMINTA.

Yhteiskunnallinen huolto on saatava sosialivakuutuksen pohjalle, jonka tulee olla siksi riittävä, että nykyinen ihmisarvoa alentava "köyhäinhoito" menettää merkityksensä. Tällaisten vakuutuskustannusten tulee kuulua työnantajain ja yhteiskunnan maksettavaksi. Kunnes tähän päästään, kuntien on entistä tehokkaammin valvottava yhteiskunnan avun tarpeessa olevien huoltoa. Huoltotoiminnassa on pantava erikoinen paino ehkäiseville toimenpiteille.

Kunnan antaman avustuksen tulee riittää kohtuulliseen toimeentuloon. Sitä ei ole perittävä takaisin, jos avustus on annettu sairauden, vanhuuden, työkyvyttömyyden tai muun avunsaajasta tai hänen elatusvelvollisuudestaan riippumattoman syyn tähden. Vanhusten huolto on irroitettava köyhäinhoidosta myöntämällä heille kunnolliset eläkkeet.

Kunnalliskodeista on muodostettava todella viihtyisiä vanhainkoteja, joihin ei saa sijoittaa vajaamielisiä. Erikoishuoltoa tarvitsevat on sijoitettava sairaaloihin ja muihin erikoishoitolaitoksiin.

Vankilamainen komento huoltolaitoksissa on lopetettava ja otettava käytäntöön inhimilliset hoito- ja kasvatusmenetelmät. Kunnalliskoteihin on muodostettava vapaaehtoisuuden pohjalla neuvottelukuntia, joissa myös hoidokit ovat edustettuina.

Ansiotyössä käyvien äitien työtaakkaa on helpotettava perustamalla riittävästi lastenseimiä, lastentarhoja ja varsinkin kokopäiväkoteja. Elatusavun periminen on otettava yhteiskunnan huoleksi.

Kuntien on järjestettävä vähävaraisille oikeusaputoimintaa siten, ettei kenenkään tarvitse jäädä siviiliasioissa asianajoapua vaille.

KUNTA TYÖNANTAJANA.

Kuntien tulee työntekijäinsä työsuhteita järjestäessään olla esimerkillisiä ja suuntaa antavia työnantajia. Järjestämällä kunnolliset palkka- ja muut työolosuhteet parannetaan työntekijäin asemaa ja lisätään työn tuottavaisuutta. Samoin ajanmukaiset työvälineet ja inhimillinen työntekijäin kohtelu on, ei vain työntekijöille, vaan myös kunnille hyödyksi. Työsuhteista kuntien on tehtävä sopimuksia työntekijöittensä ammatillisten järjestöjen kanssa.

Palkkakysymyksien järjestely ei saa muodostua suuripalkkaisia suosivaksi, vaan myös alempipalkkaisillekin on turvattava kunnollinen toimeentulo.

Erikoista huomiota on kiinnitettävä tuotantokomiteatoiminnan kehittämiseen.

Kuntien työpolitiikkaa on hoidettava siten, että mahdollisimman tehokkaasti voidaan estää kausiluontoisten töiden päättymisestä johtuva paikallinen työttömyys. Sitä varten on laadittava pitkäaikaisia työsuunnitelmia, joilla edistetään kunnan etujen mukaista taloudellista toimintaa.

Tällaiset työt eivät saa muodostua miksikään alipalkatuiksi hätäaputöiksi, vaan niissä on maksettava käytännössä oleva paikkakuntatason mukainen palkka.

Kuntien toiminnan yhteiskunnallinen luonne edellyttää, ettei niiden palveluksessa ole pidettävä edistyksellisiä pyrintöjä vastustavia virkamiehiä ja ettei virkamiesten valinnassa saa noudattaa suosikkipolitiikkaa.

TYÖVÄENSUOJELU.

Ammattientarkastusta on edelleen kehitettävä. Se on saatava valtion haltuun. Ammattientarkastajat on saatava läheisempään yhteistyöhön työmaiden luottamusmiesten kanssa ja tarkastukset on suoritettava ja lausunnot tarkastuksesta annettava yhdessä heidän kanssaan. Ammattientarkastajia valittaessa on otettava huomioon työntekijäin ammatillisten järjestöjen ehdotukset.

Työnvälitystoimistojen toiminta on saatava sellaiseksi, että ne todella voivat hankkia työtilaisuuksia työnhakijoille. Virkailijoiden suhtautuminen työnhakijoihin on saatava asialliseksi.

TERVEYDEN JA SAIRAANHOITO.

Terveydenhoidon alalla on kunnan käytettävä varoja järkiperäisesti ja ennakolta ehkäisevään toimintaan. Niitä on käytettävä etenkin nousevan polven elämänehtojen parantamiseksi.

Erityistä huomiota on kuntien kiinnitettävä synnyttävien äitien ja pikkulasten hoitoon.

Kätilö- ja terveyssisartoiminta on jokaisessa kunnassa muodostettava kunnan tarpeita vastaavan suunnitelman mukaisesti. Kätilökoulutusta on tehostettava ja kuntien sitä tuettava. Kätilöiden ja terveyssisarten toiminta on saatava yhdistetyksi riittävän tiheään kunnalliseen äitiys- ja lastenhoidonneuvolaverkostoon. Myöskin on pyrittävä saamaan naistautien hoito maksuttomaksi. Jokaiseen kuntaan on niinikään saatava kunnan toimesta kodinhoitajattaria, jotka tarvittaessa voivat auttaa kotien hoidossa suurten perheiden äitejä, sairaita ja vanhuksia.

Kaupungeissa ja tehdasseuduilla on lapsille järjestettävä riittävästi lastentarhoja, samoin lasten kesäsiirtoloita, kesätoimintaa ja leikkien ohjausta.

Koululasten hammashoito on saatava ilmaiseksi.

Urheilu-, nuoriso- ja raittiusjärjestöjen toimintaa on kuntien taholta rahallisesti tuettava, jolloin on pidettävä huoli siitä, että työväen keskusjärjestöihin kuuluvat seurat saavat kunnan varojen jaossa tasapuolisen ja riittävän osan.

Kuntien tulee tästälähtien nykyistä enemmän pitää huolta riittävien sairaspaikkojen saamisesta asukkailleen.

Mikäli kuntayhtymien mielisairaaloita ja keuhkotautiparantoloita laajennetaan, on niiden jäsenkuntien arvioitava uudelleen ja riittäväksi sairaspaikkojen tarve. Samoin on niiden ajoissa hankittava itselleen riittävästi paikkoja sellaisissa yhtymissä kuin reumasairaanpaikkayhtymissä yms. Valtion tarjotessa kunnille mahdollisuutta osallistua perustaviin suuriin keskussairaaloihin on kuntien koetettava näissäkin saada itselleen riittävä määrä sairaspaikkoja. Kaupunkikuntien tulee lisäksi kehittää omaa sairaalalaitostaan kaikin puolin nykyajan vaatimuksia tyydyttäväksi, niin että niiden sairaalat ovat mahdollisimman monipuolisia ja kaupungin eri osiin jakautuvia, sekä että niihin liittyy hyvin kehitetyt ia halpamaksuiset poliklinikat. Myöskin kunnallisia toipilaskoteja on pyrittävä järjestämään.

V. 1943 oli maassamme sairaaloita 551, joissa sairassijoja 26.491. Sairaita oli 240.913.

KANSANOPETUS- JA KANSANVALISTUSTOIMINTA.

Kuntien on, niin pian kuin koulu-uudistus on saatu toteutetuksi, pyrittävä toteuttamaan yhtenäisyyskoulua omalla alueellaan. Supistetuista kansakouluista on mahdollisimman pian päästävä. Kansakoulutalot on saatava mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi ja opetusvälineistöä kehitettävä nykyajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. Nimenomaan on kaikkiin kouluihin järjestettävä koulukeittola ja lasten kuljetus kouluihin pitkillä koulumatkoilla järjestettävä. Opettajakuntaa on tarpeen vaatiessa uudistettava pyrkimällä saamaan kouluihin sekä kykeneviä että edistyksellisiä opettajia, tässä tarkoituksessa on sopivien henkilöiden lähettämistä seminaareihin tuettava.

Valtiovallan on korjattava nykyinen suhteettomuus kaupunkien kansakouluavustusten suhteen sekä otettava huomioon todelliset nykyisin vallitsevat olosuhteet.

Erikoista huomiota on kiinnitettävä ammattikoulujen perustamiseen, joko yksin tai yhteistoiminnassa toisten kuntien kanssa.

Naisten kodinhoito- ja käsityönopetus on myöskin kunnan taholta järjestettävä. Yhä tärkeämmäksi muodostuu myöskin ammattivalinnan ohjaus, jossa kuntien on pyrittävä mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti järjestämään kansa-kouluopetuksessa ja erikoiselimissä se ammattivalinnan ohjauksen osa, mikä kuuluu kunnille.

Kuntien on tämän täydennyksenä taloudellisesti tuettava vähävaraisten opiskelumahdollisuuksia korkeimmissa oppilaitoksissa, kursseilla ja käytännöllisen elämän aloilla.

Kuntien on määrätietoisesti kehitettävä kunnallista kirjastotoimintaa siten, että kunnan asukkaat voivat käyttää kunnan kirjastoja ei vain ajanvietelukemiseen, vaan myöskin kunnolliseen opiskeluun. Kirjastoihin on järjestettävä myöskin lasten ja nuorison osastot sekä lukusalit. Niihin on niinikään palkattava opiskelun ohjaajia. On pidettävä huolta siitä, että fasistinen kirjallisuuden poistaminen kaikkialla. suoritetaan sekä että hankitaan riittävästi kunnollista kauno-, yleissivistyksellistä, tieteellistä ja ammattikirjallisuutta, jolloin mahdollisuuksien mukaan myös kuntien keskeinen yhteistoiminta voi tulla kysymykseen. Kansalaisopistot olisi pyrittävä saamaan kuntien valvonnan piiriin.

Kuntien on esiinnyttävä taiteen suojelijoina, antamalla taloudellista tukea erikoisesti työtätekevien kansalaisten omistamille taidelaitoksille, perustamalla kunnallisia teattereita sekä antamalla apurahoja vähävaraisille taiteilijoille opiskelun tukemiseksi.

Erikoisesti suurempien kaupunkien ja kauppalakuntien on asukkaittensa taideaistia ja viihtyisyyttä kehittääkseen tuettava kuvaamataiteilijoiden työtä taideostoilla, varaamalla taiteilijoille koristelutehtäviä julkisissa rakennuksissa sekä edistämällä heidän työolosuhteitaan. Myös musiikkiharrastuksia on kuntien määrätietoisesti tuettava ja otettava niiden tarpeet huomioon mm. julkisessa rakennustoiminnassaan.

Kansansivistystyössä on varsinaisen koulutoimen ohella vapailla kansalaisjärjestöillä suuri merkitys. Tässä suhteessa on kuntien otettava huomioon myöskin se erittäin arvokas työ, jota työväen ja muut demokraattiset kulttuurijärjestöt suorittavat. Siksi on näiden kulttuurijärjestöjen toimintaa taloudellisesti tuettava sekä varattava niille toimintahuoneustoja ja muullakin tavoin edistettävä niiden toimintamahdollisuuksia.

Kuntien on yksin tai yhdessä eri kulttuurijärjestöjen kanssa perustettava erityisiä kulttuuritaloja, joihin varataan kirjasto-, juhla-, harjoitus- ja kokoushuoneita henkistä ja fyysillistä kulttuuria harrastaville järjestöille ja kerhoille.

Uusia kouluhuoneita rakennettaessa on vastaavat kulttuuritarpeet myös huomioitava ja jo olemassaolevia kouluhuoneustoja luovutettava kansansivistystyötä harrastavien järjestöjen käyttöön.

Koko kunnallispolitiikassa on saatava aikaan entistä kansanvaltaisempi suuntaus ja siinä tarkoituksessa suoritettava pitkällekin meneviä uudistuksia.

Se edellyttää suurelta osaltaan lain muutoksia. Näiden muutoksien taakse on saatava kaikki kansanvaltaiset voimat. Siksi on myöskin kuntien virallisissa elimissä käsiteltävä mahdollisia lainmuutoksia vaativia kunnallispoliittisia kysymyksiä ja tehtävä niistä esityksiä lakiasäätävälle elimelle.

Parhainkaan laki ei kuitenkaan vastaa tarkoitustaan, ellei sitä oikealla tavalla sovelleta täytäntöön. Siksi on kussakin kunnassa kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota kunnallispolitiikkaan ja ohjattava sitä edistyksellisen suuntauksen mukaan.

Kuntien sekä päätösvaltaiset, että toimeenpanevat elimet on muodostettava sellaisiksi, että ne työskentelyllään edistävät kansanvallan ja edistyksellisen politiikan toteuttamista kunnallisessa elämässä.

Demokraattisten voimien toiminnasta riippuu suurelta osaltaan se tapa millä kunnalliset tehtävät suoritetaan. Kunnan edistykselliset asukkaat on saatava mukaan omakohtaiseen työskentelyyn alueensa paikallisen kysymysten hoidossa. Kysymysten käsittely on vietävä demokraattisten järjestöjen sekä kunnan asujamiston piiriin ja huomioitava niiden mielipiteet päätöksiä tehtäessä.

Tässä esitetyt ja monet muut uudistukset on mahdolliset toteuttaa, jos kuntalaiset itse ryhtyvät niitä tarmokkaasti vaatimaan.

Ratkaisevalla tavalla niiden eteenpäin viemiseksi voi vaikuttaa jokainen tulevissa kunnallisvaaleissa valitsemalla kunnanvaltuutetuksi demokraattisia kansalaisia.

Kunnallinen valta työtätekeville!