Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SKDL/615

Suomen kansan demokraattinen liitto

Lasten oikeuksien poliittinen ohjelma


  • Puolue: Suomen kansan demokraattinen liitto
  • Otsikko: Lasten oikeuksien poliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1976
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SISÄLLYS:

JOHDANTO
LAPSEN OIKEUSTURVA
- Laki alaikäisen oikeuksista ja suojelusta
- Lapsen oikeus osallistua ratkaisujen tekoon
- Oikeus koskemattomuuteen
- Ikärajat tarkistettava
- Oikeus yhteiskunnalliseen toimintaan
- Uskonnonvapauslain toteuttaminen
YHTEISKUNNAN VASTUU LASTEN HOIDOSSA JA KASVATUKSESSA
- Sijaishoitolaitosten tehtävät
LASTEN SOSIAALITURVA
- Lapsilisä perusvaatimuksena
- Oikeus asumiseen
LASTEN PÄIVÄHOITO
- Kasvatus päiväkodeissa
- Henkilökunnan koulutus ja palkkaus
LASTEN TERVEYDENHOITO
- Lasten mielenterveyden hoito
LAPSI JA VANHEMMAT
- Äitiysturva ja äitiysloma
- Vanhempien lastenhoitoloma
- Raskauden ennaltaehkäisy ja vapaa abortti
- Uudelleenkoulutus
- Työajan lyhennys
KOULUTUS
- Esikoulu
- Peruskoulun kehittäminen
- Jatko-opiskelumahdollisuuden turvaaminen
- Opettajien koulutuksen uudistaminen
- Valtion oppikirjakustantamo
- Kouludemokratian kehittäminen
LAPSEN OIKEUS AKTIIVISEEN LEPOON JA VIRKISTYKSEEN
- Lasten järjestötoiminnan tukeminen
LAPSI JA KULTTUURI
LAPSI JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU

Hyväksytty SKDL:n 11. liittokokouksessa Helsingissä 4-6. 6. 76

LASTEN OIKEUKSIEN POLIITTINEN OHJELMA

JOHDANTO

SKDL:n ohjelma lasten oikeuksista on tarkoitettu kansandemokraattisen liikkeen jäsenille ja ystäville. Se osoittaa ne periaatteet, joita SKDL ja sen jäsenjärjestöt pitävät keskeisinä toiminnassaan lasten oikeuksien turvaamisen ja aseman parantamisen puolesta. Ohjelman tarkoituksena on voimistaa kamppailua lasten oikeuksista ja asemasta maassamme sekä tarjota aineistoa kunnallisissa ja muissa elimissä tehtäviä esityksiä varten.

Lasten oikeuksien poliittisen ohjelman lähtökohtana on se, että lapsi edustaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Kehittyäkseen tasapainoiseksi ja vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi lapsi tarvitsee vanhempiensa ja yhteiskunnan suojelua, huolenpitoa ja kasvatusta. Yhteiskunnan velvollisuus on lainsäädännöllä ja muulla tavoin turvata lapselle inhimillinen taloudellisesti, sosiaalisesti ja henkisesti turvallinen kasvu- ja elinympäristö.

Suomi on teollisesti korkealle kehittynyt valtio. Kapitalistisena yhteiskuntana se kuitenkin muiden vastaavien maiden tavoin aiheuttaa alistetussa asemassa olevalle työväenluokalle jatkuvaa toimeentuloon liittyvää epävarmuutta ja turvattomuutta. Työttömyys, asuntopula, korkea hintataso, riittämätön sosiaaliturva, yksityisomistusta suosiva ympäristösuunnittelu, kasvavat liikenneongelmat sekä puutteelliset koulutus- ja kulttuuripalvelut horjuttavat vähävaraisen väestönosan, niin aikuisten kuin lastenkin perusturvallisuutta. Yhteiskunnan välinpitämättömyys ilmentyy lapsiin kohdistuvana pahoinpitelynä, liikenteen aiheuttamina henkilövahinkoina, muuttoliikkeenä, asuntopulana ja asuntojen ahtautena, alaikäisten lisääntyneenä päihteiden käyttönä sekä käytöshäiriöinä.

Lasten oikeuksien turvaaminen edellyttää lapsen huoltajien taloudellisten ja sosiaalisten epäkohtien poistamista ja yhteiskunnan suoraan lapsille kohdistamien sosiaalisten, kasvatuksellisten, sivistyksellisten ja virkistyspalvelujen lisäämistä. Uudistusten saavuttaminen on mahdollista osittaisesti jo nykyisenkin yhteiskuntajärjestelmän aikana. Epäkohtien perimmäiset syyt ovat poistettavissa vasta sosialistiseen järjestelmään siirtymisen myötä.

Työväenliike ja erityisesti kansandemokraattinen liike on koko olemassaolonsa ajan kamppaillut johdonmukaisesti lasten oikeuksien ja lapsiperheiden kaikinpuolisen turvallisuuden puolesta. Yhteiskuntaan kohdistetun painostuksen ansiosta on saatu mm. useita merkittäviä lasten terveyteen ja koulutukseen liittyviä uudistuksia. Erittäin monet lasten asemaa ja oikeuksia parantavat uudistukset ovat edelleen toteuttamatta. On välttämätöntä jatkaa hellittämättä toimintaa sen puolesta, että päivähoito, koulutus, yhteiskuntasuunnittelu, kulttuuritoiminta ja oikeus- sekä toimeentuloturva järjestetään lasten ja heidän perheidensä etujen mukaisesti.

SKDL:n tässä ohjelmassa esittämät lapsipoliittiset uudistus-tavoitteet ovat yhdenmukaiset työväenliikkeen perusvaatimusten kanssa. Ihmisten väliset suhteet eivät saa perustua taloudelliseen eivätkä henkiseen riistoon. Toiminta lasten oikeuksien puolesta liittyy yhteiskunnan demokratisoimiseen ja on osa työväestön luokkataistelua monopoleja vastaan.

LAPSEN OIKEUSTURVA

Lapsen oikeusturvaa, oikeuksia ja huoltoa koskevissa asioissa on lähtökohtana pidettävä YK:n Lapsen Oikeuksien Julistuksen määrittelemiä oikeuksia. Lapsen parhaan on oltava etusijalla kaikissa ratkaisuissa, myös lainsäädännön uudistamisessa.

Lapsen oikeusturvaa, vapausoikeuksia ja sosiaalista asemaa koskeva lainsäädäntö on yleensä hyvin vanhaa ja muutoinkin yhteiskunnan yleisestä kehityksestä pahasti jäljessä. 30-luvulta peräisin olevan lasten suojelulain pikainen uudistaminen on keskeisiä vaatimuksiamme. Lastensuojelulainsäädäntöä on kehitettävä niin, että siitä muodostuu yhtenäinen, muuhun perhettä käsittelevään lainsäädäntöön ja sosiaali- sekä terveyspalveluihin hyvin niveltyvä kokonaisuus, joka tunnustaa lapsen itsenäiseksi persoonallisuudeksi.

Laki alaikäisten oikeuksista ja suojelusta

Lasta ja nuorta ihmistä koskevan lainsäädännön yhtenäistämiseksi on laadittava erityinen alaikäisten oikeuksia ja suojelua koskeva laki, johon sisällytetään kaikki asiaa koskevat määräykset.

Lapsen oikeusturvan, oikeuksien, huollon ja suojelun kehittämiseksi on otettava seuraavat asiat kiireellisesti uudistamistyön kohteeksi:

Lapsen oikeus osallistua ratkaisujen tekoon

Lapsella pitää olla oikeus ilmaista mielipiteensä ja osallistua ratkaisujen tekoon häntä perheen tai yhteiskunnan jäsenenä koskevissa asioissa. Lasta on kaikin tavoin rohkaistava avoimen ja painostuksesta vapaan ilmapiirin hengessä mielipiteensä ilmaisemiseen. Lainsäädännössä on lapselle turvattava oikeus mm. tulla kuulluksi myös sosiaaliviranomaisten, oikeuslaitoksen ja muiden virallisten elinten käsitellessä lasta koskevia asioita. Samalla on turvattava se, ettei lapsen todellisia etuja loukata.

Erityisen tarkasti on otettava huomioon lapsen mahdollinen kyvyttömyys puolustaa etuaan.

Kaikilla koulua käyvillä ja oppilaitoksissa opiskelevilla pitää olla oikeus osallistua päätöksentekoon koulun tai laitoksen asioissa. Tämän oikeuden on ulotuttava myös opetuksen sisältöön ja toteutukseen.

Lapsen oikeus osallistua ratkaisujen tekoon edellyttää paitsi lainsäädännön uudistamista myös aikuisväestöön kohdistuvaa laajaa selostustyötä. Koko yhteiskunnan on tajuttava se, että lasten osallistuminen heitä koskevien asioiden käsittelyyn on tärkeä edellytys heidän kehittämiselleen itsenäisesti ajatteleviksi ja omatoimisiksi kansalaisiksi.

Oikeus koskemattomuuteen

Lainsäädännössä ja tapaoikeudessa on lapsen oikeus henkiseen ja ruumiillisen koskemattomuuteen turvattava. Nykyisin vielä varsin yleisesti kodeissa, joissakin kouluissa ja erilaisissa hoitolaitoksissa lapsiin kohdistuvat pahoinpitelyt on ehdottomasti kiellettävä. Lasten vanhempien ja muiden kasvattajien kasvatusasenteita on muutettava niin, että ruumiillinen ja henkinen väkivalta hylätään kasvatuskeinona. Lapsille on annettava mahdollisuus turvautua tarpeen vaatiessa muun yhteiskunnan apuun. Lapsen tai hänen perheensä on voitava pyytää neuvoja tai muuta apua niiltä viranomaisilta, joiden kanssa muutoinkin on tekemisissä. Tätä varten on kehitettävä koulujen oppilashuollon, lastenneuvoloiden ja terveyskeskusten sekä sosiaaliviranomaisten valmiuksia ja toimintaedellytyksiä neuvojen ja muun avun antamiseen.

Lapsiin kohdistuva pahoinpitely on suuressa määrin seurausta paineesta, jota kapitalistinen yhteiskunta kohdistaa lasten vanhempiin ja muihin kasvattajiin. Asunto-olojen, työolojen ja elinympäristön parantaminen sekä yhteiskunnan osallistuminen lasten hoitoon ja kasvatukseen luo edellytykset tämänkin ongelman ratkaisuille.

Ikärajat tarkistettava

Lasten ja nuorten oikeuksia rajoittavat ja sallivat lakimääräiset ikärajat on yhtenäistettävä vastaamaan lasten ja nuorten nykyistä kehitystasoa. Niiden on luotava tasavertainen, lisääntyvien oikeuksien ja velvollisuuksien ketju.

Ikärajoja koskevien uudistusten yhteydessä on turvattava, että nykyisen lainsäädännön nuoria aikuisia koskevat etuudet säilyvät.

Oikeus yhteiskunnalliseen toimintaan

Lapselle on turvattava oikeus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan seuraavien periaatteiden mukaan:

Alle 15-vuotiaat voivat liittyä vanhempiensa suostumuksella haluamaansa järjestöön tai osallistua muutoin erilaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

Lapsen vanhemmilla tai huoltajalla ei ole oikeutta ilman lapsen suostumusta liittää häntä mihinkään järjestöön tai yhteisöön. Lapsen on itsenäisesti saatava päättää 15-vuotta täytettyään jäsenyydestään järjestöissä ja yhteisöissä. Kaikkien lapsen aikaisempien jäsenyyksien jatkumisen edellytyksenä on, että hän itse haluaa jatkaa jäsenyyttään.

Uskonnonvapauslain toteuttaminen

Kirkon nauttima erityisasema on kaikissa suhteissa purettava ja väestörekisterin hoito on otettava yhteiskunnan haltuun. Kirkon erityisaseman purkamisen jälkeen kirkolla ei saa olla oikeutta ottaa lasta heti tämän syntymän jälkeen jäsenekseen.

Jokaisen nuoren on saatava itsenäisesti päättää liittymisestään kirkkoon tai siitä erossa olemisestaan noudattaen samoja periaatteita, jotka aiemmin esitettiin lasten osallistumisesta yhteiskunnalliseen toimintaan.

Poissaolo tai osallistuminen uskonnonopetukseen ja uskonnollisiin tilaisuuksiin on saatettava kaikissa suhteissa vapaaehtoiseksi.

YHTEISKUNNAN VASTUU LASTEN HOIDOSSA JA KASVATUKSESSA

Lapsen vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Yhteiskunnan on omalla toiminnallaan luotava lapsen vanhemmille edellytykset vastata lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Tarpeen vaatiessa yhteiskunnan on tehtävä kaikki mahdollinen sosiaalisesti ja oikeudellisesti turvattoman lapsen hyväksi, riippumatta siitä, mitkä ovat lapsen perhe- ja hoitosuhteet.

Lastensuojelulaki on uudistettava siten, että se muodostaa lapsen oikeuksia loukkaamattoman ja lasta kaikinpuolin suojelevan perusturvan.

Lastensuojelulaissa on otettava huomioon, että lapsen avuntarpeen perussyy on useimmiten turvattomuudessa, jonka aiheuttavat lapsen vanhempien toimeentulovaikeudet, kunnollisen asunnon puuttuminen, ankara työpaine, työttömyyden uhka jne.

Yhteiskunnan on entistä enemmän puututtava tapauksiin, joissa lapsen normaali kehitys on vaarassa. Ensisijaisena tehtävänä on avuntarpeessa olevan lapsen ja hänen perheensä auttaminen erityispalveluin ja toimenpitein. Näiden toimenpiteiden avulla on pyrittävä poistamaan lapsen kasvuympäristössä olevat hänen kehitystään haittaavat tekijät. Lapsen edun sitä vaatiessa on ajoissa turvauduttava myös lapsen siirtämiseen yhteiskunnan järjestämään sijaishoitoon. Lapsen huostaanottoon on kuitenkin turvauduttava vasta sitten, kun kaikki mahdolliset toimenpiteet perheen auttamiseksi on suoritettu. Tätä varten on lastensuojelun viranomaisille luotava riittävät toimintamahdollisuudet.

Sijaishoitolaitosten tehtävät

Sijaishoitolaitosten tehtävänä on turvata laitoksessa olevalle lapselle ehdottoman turvallinen ilmapiiri. Hoitotoimenpiteiden on käsitettävä lapsen ohella myös hänen huoltajansa niin, että lapsen sijoittuminen kotiin on mahdollista heti, kun se lapsen edun kannalta on tarkoituksenmukaista.

Yhteiskunnan on turvattava sijaishoidossa olevalle lapselle ajanmukainen, korkeatasoinen kasvatus ja koulutus, joka auttaa lasta kehittymään itsenäiseksi, arvostelu- ja yhteistyökykyiseksi, omatoimiseksi ja tunne-elämältään tasapainoiseksi kansalaiseksi. On välttämätöntä turvata sijaishoidossa olevalle nuorelle hänen kykyjään vastaava yleissivistävä ja ammatillinen koulutus, jotta hän aikuistuessaan voisi sijoittua työhön, perhe-elämään ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan tasa-arvoisena toisten kanssa.

Sijaishuoltolaitoksia suunniteltaessa ja rakennettaessa on välttämätöntä, että ratkaisut edistävät lasten ja hoitohenkilökunnan keskeistä yhdessäoloa lasten tunne-elämän tarpeiden tyydyttämiseksi ja laitosmaisen olotilan ehkäisemiseksi. Huoltolaitokset on mitoitettava siten, että huone ja henkilöperiaatetta toteutetaan samoin kuin laitosten ulkopuolella oleviin lapsiin. Hoitolaitokset on sijoitettava lähelle lapsen normaalia elinympäristöä, jotta perhe- ja ystävyyssuhteet eivät tarpeettomasti kärsisi sijaishoidosta.

Sijaishoitolaitosten on turvattava lapselle riittävät harrastus- ja viihdytysmahdollisuudet. Lasta on ohjattava osallistumaan myös laitoksen ulkopuolella tapahtuvaan harrastustoimintaan ja virkistäytymiseen. Tätä varten on laitoksille luotava hallinnolliset ja taloudelliset edellytykset.

Sijaishuoltotoimintaa kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota itsenäistymisvaiheessa olevien nuorten tukemiseen. Riittävän koulutuksen turvaamisen lisäksi ovat tukemisen muotoina asumispalvelut sekä taloudelliseen toimeentuloon, työhön ja harrastuksiin liittyvät tukitoimenpiteet.

Huoltolaitoksiin sijoitetut lapset tarvitsevat kasvattajan aikaa ja ymmärtämystä enemmän kuin turvallisessa perhepiirissä kasvava. Riittävän ammattitaidon omaavan suhteellisen pysyvän henkilökunnan turvaaminen on ehdoton edellytys huoltolaitoksessa olevan lapsen perusturvallisuudelle. Tästä syystä on ao. laitosten työntekijöiden työaika, palkkaus, ja koulutus saatettava kiireellisen tarkastelun kohteeksi.

LASTEN SOSIAALITURVA

Yhteiskunnan velvollisuus on taata lapselle edellytykset kasvaa sosiaalisesti ja taloudellisesti turvatuissa ja lapsen kehitykselle suotuisissa oloissa riippumatta hänen huoltajiensa yhteiskunnallisesta asemasta, varallisuudesta tai asuinpaikasta. Lapsiperheille annettavan taloudellisen ja sosiaalisen tuen on oltava riittävä, jotta se muodostaisi aineellisen pohjan lapsen perusturvallisuudelle. Lapsista aiheutuvat kustannukset on yhteiskunnan toimesta korvattava erityisesti pienituloisille perheille, yksinhuoltajille sekä näihin verrattaville sijaishuoltajille.

Nykyiset lapsiperheille annettavat avustukset muodostuvat lähinnä sosiaaliavustuksista ja -palveluista. Tällaisia ovat mm. äitiysavustus ja äitiysraha, lapsilisä, perhe-eläke, sotilasavustus, kansaneläkkeen tukiosan lapsikorotus, asumistuki, lapsen hoitotuki, elatusavun ennakko, lasten kotihoidon tuki, elatustuki, lasten ja äitien lomarahoitus, verohelpotukset, asuntolainojen korkoavustukset, lasten päivähoito, kodinhoitoapu, kouluateriat, kasvatusneuvolatoiminta, perheneuvonta ja oikeusapu.

Sosiaaliturvaa toteutetaan lähes 200 lain, asetuksen tai valtioneuvoston päätöksen nojalla. Sosiaalilainsäädäntö muodostaa lakiviidakon, josta yksityisen ihmisen on lähes mahdoton selviytyä. Sosiaaliavustusten ja -palvelujen näennäisestä runsaudesta huolimatta niiden taloudellinen anti perheen toimeentuloturvan lisäämisessä on varsin niukkaa.

Lapsilisä perusvaatimuksena

Lapset aiheuttavat huoltajilleen taloudellisia menoja, jotka on yhteiskunnan toimesta korvattava riittävällä rahallisella ja aineellisella tuella. Lapsilisäjärjestelmän kehittäminen on tehokkain tapa korjata nykyisen avustusmenettelyn puutteita.

Lapsilisä on korotettava niin suureksi, että se kattaa kaikki lapsesta aiheutuvat kulut. Lapsilisä on maksettava samansuuruisena kaikista lapsista 18 vuoden ikään asti.

Lapsilisän rinnalle on luotava lapsiperheiden sosiaaliavustus, jonka tavoitteena on turvata lapsiperheille ihmisarvoisen elämisen taloudelliset edellytykset huomioonottaen perheen suuruuden sekä sen käytettävissä olevat tulot ja menot.

Tarvittavat varat on hankittava suuria tuloja ja omaisuuksia tehokkaasti verottamalla. Lapsilisinä kerätyt varat on käytettävä kokonaisuudessan lapsilisien maksamiseen.

Oikeus asumiseen

Asuminen on ihmisen perustarve ja perusoikeus, joka tarvittaessa on turvattava yhteiskunnan toimesta. Tavoitteena on pidettävä väestön ja erikoisesti lapsiperheiden hyvinvoinnin lisääminen asumistasoa nostamalla.

Ahtaasti asuminen aiheuttaa häiriöitä vanhemmissa ja sitä kautta välillisesti heidän huollettavissaan. Asuntovaikeudet aiheuttavat myös satojen lasten vuosittaista huostaanottoa.

Lapsiperheiden asumisväljyyttä koskevat tarpeet ovat samat kuin aikuisväestöllä: jokaiselle perheenjäsenelle on iästä riippumatta turvattava oma huone. Itsenäistymisvaiheessa olevalle nuorelle on lisäksi turvattava mahdollisuus välttämättömien ihmissuhteiden solmimiseen omassa kodissaan muiden samanikäisten kanssa.

Vähävaraisille lapsiperheille, yksinhuoltajille ja sijaisvanhemmille on annettava erityistukea asumistuen muodossa. Asumistuen on oltava niin suuri, että se turvaa lapsiperheille riittävän asumisväljyyden ja kunnollisen tason kohtuullisin kustannuksin. Asumistukijärjestelmää on kehitettävä tulorajoja tarkistamalla ja muita perusteita muuttamalla siten, että kaikki asumistukea todella tarvitsevat pääsevät sen piiriin.

Asuntotuotantopolitiikkaa on uudistettava niin, että tukitoimenpiteet kohdistuvat nykyistä painokkaammin vuokra- ja osuuskuntatalojen rakentamiseen lähinnä kuntien toimesta. Kerrostaloasuntojen rinnalla on rakennettava myös pientaloasuntoja. Perheille on turvattava mahdollisuus joustavaan asunnon vaihtamisen perheen koon muuttuessa.

Asuntotuotantoon välttämätön rakennusmaa on otettava yhteiskunnan haltuun.

Asunnonvälitys on otettava valtion ja kuntien hoitoon.

On perustettava valtion rakennusyritys.

Aravalainoitus on saatava palvelemaan pienituloisia lapsiperheitä. Pankit on velvoitettava alentamaan asuntolainojensa korkoa ja pidentämään maksuaikoja.

LASTEN PÄIVÄHOITO

Korkeatasoisen päivähoidon turvaaminen jokaiselle sitä tarvitsevalle lapselle on yhteiskunnan keskeisiä velvollisuuksia lasta ja hänen huoltajiaan kohtaan. Päivähoitopalvelusten saatavuudesta, hoidon ja kasvatuksen tasosta, hoitokustannuksista jne. riippuu ratkaisevalla tavalla pienten lasten hyvinvointi ja heidän vanhempiensa mahdollisuudet käydä työssä tai opiskella. Hyvän päivähoidon järjestäminen on myös eräs naisten aseman parantamisen ja sukupuolten välisen tasa-arvon välttämättömiä edellytyksiä.

Laki lasten päivähoidosta astui voimaan huhtikuussa 1973. Laki asettaa kunnalle velvollisuuden huolehtia siitä, että päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana tarvetta vastaavasti. Päivähoitopaikkojen vajaus tulee poistaa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Valtionosuutta päivähoitolaitosten perustamiskustannuksiin tulee lisätä ja tehdä lakisääteiseksi.

Niin kauan kuin päivähoitopaikoista on puutetta tulee kokopäivähoidon kehittäminen asettaa ehdottomaan etuasemaan ns. puolipäivätoimintaan verrattuna.

Kunnan päivähoitojärjestelmän muodostavat päiväkodit ja perhepäivähoito. Päivähoitopalveluja kehitettäessä on pääpaino pantava päiväkodeille. Päiväkodit ovat osa asuntoalueiden peruspalveluita. Päivähoitopalvelut on suunniteltava ja rakennettava niin, että päivähoitopaikat valmistuvat samanaikaisesti uusien asuntoalueiden valmistumisen kanssa ja että kokopäiväpaikkoja varataan alun alkaen täysin tarvetta vastaavasti. Päiväkotien tulee liittyä asuntoalueeseen siten, että yhteydet koteihin ovat mahdollisimman lyhyet ja turvalliset. Maaseudulla ja haja-asutusalueilla tulee pienten päiväkotien rakentamiseen ja kuljetuksen järjestämiseen kiinnittää erityistä huomiota. Päiväkotien rakentamisessa on suositeltava tutkittuja, olosuhteisiin soveltuvia tyyppiratkaisuja tavoitteena kodinomaiset lasten ja henkilökunnan tarpeita vastaavat taloudelliset ratkaisut. Yritysten tai niiden henkilökuntien omat päiväkodit saattavat ylimenokautena olla tarpeellisia. Yleisperiaatteena tulee kuitenkin pitää kunnan päivähoitoverkoston kehittämistä ja päivähoitopalvelusten sijoittamista mahdollisimman lähelle lasten omia koteja.

Perhepäivähoito muodostaa päiväkoteja täydentävän hoitomuodon. Perhepäivähoidossa tulisi yksityinen, valvottu perhepäivähoito korvata kunnallisella ns. ohjatulla perhepäivähoidolla. Perhepäivähoitajien koulutusta on laajennettava ja perhepäivähoitajille tarjottava käytännössä toteuttamiskelpoiset mahdollisuudet hankkia varhaiskasvattajan koulutus.

Vuorotyötä ja yötyötä tekevien vanhempien lasten hoidon järjestäminen on myös kunnan tehtävä. Kunnan on huolellisesti suunniteltava näiden lapsiryhmien hoidon järjestäminen, jotta järjestelyt vastaisivat parhaalla mahdollisella tavalla lasten ja heidän huoltajiensa tarpeita.

Päiväkotien ja lasten vanhempien välistä yhteistyötä ja päiväkotien suorittamaa lasten vanhempien neuvontaa on lisättävä lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.

Kasvatus päiväkodeissa

Päivähoidon kasvatustavoitteet on määriteltävä yhtenäisesti koko maata ja koko päivähoitotointa varten kasvatukselle asetettavien yleisten tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteista tulee johtaa kutakin ikäkautta ja päivähoitomuotoa koskevat selkeät toimintaohjeet, jotka auttavat kasvattajia työn suunnittelussa, jokapäiväisessä työssä ja työn tulosten arvioinnissa. Tavoitteiden ja niistä johdettujen toimintaohjeiden tulee olla päivähoidon hallintoa ja henkilökuntaa velvoittavia.

Henkilökunnan koulutus ja palkkaus

Henkilökunnan ammattitaito, sosiaalinen mielenlaatu ja henkilökohtaiset eettiset ominaisuudet vaikuttavat ratkaisevalla tavalla päivähoidon kasvatukselliseen tasoon.

Nykyisen lastenhoitajan ja lastentarhanopettajakoulutuksen sijaan on luotava yhtenäinen varhaiskasvattajien koulutus. Ammattikoulutuksen tulee tarjota riittävä teoreettinen ja käytännöllinen perehtyneisyys alle kouluikäisten lasten kasvatukseen ja hoitoon. Ammattikoulutuksen pituus tulee lisätä ensin kolmeen ja myöhemmin neljään vuoteen. Varhaiskasvattajakoulutuksen pohja-kouluna tulee olla peruskoulu tai keskikoulu. Varhaiskasvattajan ammattia ei siis saa rajata yksinomaan ylioppilastutkinnon suorittaneille. Lastentarhanopettajaseminaarit on muutettava varhaiskasvatusopistoiksi, joissa voidaan antaa myös muuta varhaiskasvatukseen liittyvää ammattikoulutusta, jatko- ja täydennyskoulutusta.

Päiväkodeissa nykyisin työskenteleville henkilöille tulee tarjota käyttökelpoiset mahdollisuudet varhaiskasvattajatutkinnon suorittamiseen. Myös miesten hakeutumista alalle tulee kannustaa.

Päivähoitohenkilökuntaa varten tulee luoda säännöllinen ja järjestelmällisesti ohjattu työpaikka-, jatko- ja täydennyskoulutus-järjestelmä.

Yliopistoissa ja korkeakouluissa tulee lisätä varhaiskasvatuksen tutkimista ja opetusta. Niissä on tehtävä tunnetuksi sosialististen maiden varhaiskasvatuksen tavoitteita ja menetelmiä.
Korkeakoulututkinnon suorittaneita varhaiskasvatusasiantuntijoita tulee käyttää varhaiskasvattajien koulutus-, päivähoidon hallinto- sekä muihin erikoistehtäviin.

Varhaiskasvattajien ammatin arvostusta on lisättävä ja heidän palkkauksensa on nostettava työn vaativuutta vastaavalle tasolle.

LASTEN TERVEYDENHOITO

Kaikille lapsille on taattava yhtäläiset mahdollisuudet terveyspalvelujen käyttöön lasten huoltajien varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta, asuinpaikasta tai muista vastaavista seikoista riippumatta. Yhteiskunnan maksuton terveyden- ja sairaanhoito sekä vammautuneiden kuntoutus on saatettava koskemaan kaikkia lapsia.

Lasten ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa on edelleen tehostettava lakisääteisesti äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa kehittämällä.

On laajennettava molempien vanhempien oikeutta jäädä kotiin hoitamaan lasta tämän sairastuttua samoin ehdoin kuin jos vanhempi itse olisi sairastunut. Kunnallisen kodinhoitotoimen työpaikkoja on lisättävä niin, että päivähoidossa olevan sairastuneen lapsen hoitaminen voidaan tarpeen vaatiessa järjestää tyydyttävästi.

Lasten terveydenhoidollista turvaa on lisättävä tehostamalla kouluterveydenhuoltoa siten, että tarpeellisiksi katsotut erikoislääkärin määräämät lasten terveydenhoitoon liittyvät kustannukset korvataan kokonaisuudessaan yhteiskunnan toimesta. Lasten erikoislääkäreiden koulutusta on lisättävä ja heitä on sijoitettava entistä enemmän kuntien terveyskeskuksiin.

Erityisen hoidon ja kuntoutuksen tarpeessa olevalle lapselle on yhteiskunnan luotava riittävät edellytykset asiallisen hoidon ja huolenpidon saamiseen. Erityistä tukea on annettava lapselle heti, kun se osoittautuu tarpeelliseksi. Tuen on aineellisesti ja taloudellisesti korvattava hoidosta aiheutuvat kulut.

Vajaakuntoisten, kehitysvammaisten ja vammautuneiden hoidossa ja kuntoutuksessa on käyttämällä hyväksi yhteiskunnan yleisiä palvelujärjestelmiä niin paljon kuin mahdollista pyrittävä luomaan heille edellytykset itsenäiseen ja tasa-arvoiseen elämään yhteiskunnan jäseninä. Tukemalla avohuollollisia toimenpiteitä, liittämällä opetus yleiseen opetusjärjestelmään, sekä muutoinkin välttämällä erilaisesti vammautuneiden eristämistä yhteiskunnan jäsenyydestä, taataan näille ryhmille samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kaikille muillekin lapsille yhteiskunnassa.

Lasten mielenterveyden hoito

Lasten mielenterveyshäiriöt ovat lasten kasvu- ja ympäristöolosuhteiden voimakkaan muutoksen myötä huolestuttavasti lisääntyneet. Lasten mielenterveyden häiriöihin on kiinnitettävä riittävän ajoissa huomiota. Lasten vanhemmille on annettava riittävästi tietoa lapsen kehityksestä sekä neuvoja lasten kasvatuksesta ja hoidosta niin, että he voisivat omalla toiminnallaan ehkäistä mielenterveydellisten ongelmien syntymisen tai vaikeutumisen.

Kuntien terveyskeskusten lastenneuvolat, päiväkodit sekä koulujen oppilashuollon henkilökunta ja opettajat toimivat parhaiten mielenterveystyön ja vanhempien neuvonnan kenttätyöntekijöinä ja voivat välittää terveyskeskuksiin hoitoa tarvitsevat tapaukset. Koulujen oppilashuollon henkilökuntaa, koulukuraattoreja ja psykologeja tarvitaan monin verroin nykyistä enemmän. Opettajien ja muiden lasten kanssa toimivien henkilöiden koulutusta on uusittava siten, että he pystyvät huomioimaan lasten mielenterveydelliset ongelmat, ehkäisemään niiden syntymistä ja huolehtimaan tarpeellisten tutkimusten ja hoitotoimenpiteiden aloittamisesta.

Kasvatusneuvoloiden ja lasten psykiatristen hoitolaitosten määrää ja toimintamahdollisuuksia on lisättävä. Viranomaisten suorittaman hoitoonohjauksen lisäksi on turvattava lapselle ja hänen perheelleen entistä helpompi luottamuksellinen mahdollisuus avun pyytämiseen ja saamiseen. Vaikeimmin häiriytyneet lapset on voitava hoitaa lastenpsykiatrisissa hoitolaitoksissa sijoittamatta heitä tilanpuutteen tai muiden syiden johdosta aikuisille tarkoitetuille mielisairasosastoille.

LAPSI JA VANHEMMAT

Lapsi on kiinteästi sidottu huoltajiinsa. Huoltajan elämänolosuhteet vaikuttavat välittömästi myös lapsen elämään. Tämän vuoksi kaikki lasten vanhempien asemaa korjaavat parannukset merkitsevät myös lapsen aseman paranemista. Erityisesti tämä koskee lapsen ensimmäisiä elinkuukausia ja elinvuosia. Äitiysturva, raskauden ennaltaehkäisy, äitiys- ja vanhempien lapsen-hoitoloma, sairausvakuutusetujen ulottaminen sairaan lapsen hoitoon, työajan lyhentäminen ja monet muut toimenpiteet ovat lapsen edun kannalta tärkeitä, koska ne vaikuttavat välillisesti lapsiin.

Äitiysturva ja äitiysloma

Tutkimukset ovat osoittaneet, että pieni lapsi tarvitsee tasapainoiseksi kehittyäkseen vähintäin yhden, mieluummin useampia kiinteitä ihmissuhteita. Äitiysloman yleinen pidentäminen 12 kuukaudeksi ja isän lapsenhoitoloman toteuttaminen turvaisivat parhaiten lapsen suotuisan kehityksen hänen ensimmäisinä elin-kuukausinaan.

Sairausvakuutuksen mukainen äitiysavustus ja äitiysvakuutus turvaa nykyisellään vain osittaisesti raskaudesta aiheutuneet kustannukset ja ansion menetykset. Äitiysrahan suuruus on riippuvainen vakuutetun työtuloista eikä näin ollen muodosta riittävää taloudellista suojaa kaikkein pienituloisempien osalta.

Alinta äitiysrahaa on nostettava huomattavasti. Sairausvakuutuslakia on muutettava niin, että äitiysrahaa maksetaan 12 kuukauden ajalta. Lisäksi äidin on voitava olla poissa työstä puolitoista vuotta synnytyksen jälkeen ilman, että työsuhde katkeaa. Lapsen päivähoito on järjestettävä niin, että lapsi pääsee hoitoon silloin, kun äiti palaa työhön. Lailla ja työehtosopimuksilla on myös turvattava, ettei äitiysloma aiheuta työsuhteen katkeamista tai naispuolisen työntekijän syrjintää työmarkkinoilla.

Vanhempien lastenhoitoloma

Edellä esitetyt järjestelyt äitiyslomaan ja siitä maksettavaan korvaukseen on voitava soveltaa myös isään, milloin hän äidin asemesta tai äidin puuttuessa haluaa jäädä kotiin huolehtimaan lapsesta. Lapselle välttämättömän ruokinnan vuoksi on lapsen hoito kuitenkin järjestettävä siten, että lapsen äiti huolehtii lapsesta hänen ensimmäisinä elinkuukausinaan kuuden kuukauden ajan. Vaikka äiti on kotona synnytyksen jälkeen, on isälle turvattava mahdollisuus pitää yhden kuukauden pituinen isyysloma, joka helpottaa äidin kuntoutumista ja lähentää isän suhdetta lapseensa.

Vanhempien hoitoloma on nähtävä lapsen kehityksen kannalta välttämättömänä uudistuksena, jonka yhteydessä on huolehdittava siitä, ettei lapsen vanhempiin kohdisteta minkäänlaista syrjintää työmarkkinoilla.

Raskauden ennaltaehkäisy ja vapaa abortti

Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna lapsena samoin kuin jokaisella naisella on oikeus päättää lapsen synnyttämisestä. Tämän vuoksi tarvitaan vapaa abortti. On myös luotava laaja ilmaisten ehkäisyvälineiden jakeluverkosto, jotta vapaa abortti ei muodostuisi yleiseksi ehkäisykeinoksi. Peruskoulussa on saatava toteutetuksi peruskoulun opetussuunnitelman edellyttämä perhe- ja sukupuolikasvatusohjelma.

Uudelleenkoulutus

Nainen voi joutua synnytys- ja vanhempien hoitoloman vuoksi olemaan pois työstä pitkiäkin aikoja. Työelämään palaavien naisten uudelleenkoulutusta on lisättävä ja kehitettävä ottaen huomioon yhteiskunnan työnjaon muutosten aiheuttamat seuraukset naisen asemaan. Naisten ohjaaminen ja uudelleen kouluttaminen huonoimmin palkatuille aloille on kiellettävä.

Työajan lyhennys

Lasten ja heidän vanhempiensa sekä kaikkien työssäkäyvien etujen mukaista on työajan lyhentäminen. Nykyään ansiotyössä käyvien vanhempien lapset viettävät hoitopaikoissa 9 tuntia päivittäin ja lasten ja vanhempien yhdessäoloaika jää liian lyhyeksi.

Nykyisiä työaikoja on pyrittävä lyhentämään niin, että työntekijöiden työaika olisi n. 6 tuntia työviikon pysyessä viisipäiväisenä. Kuuden tunnin työpäivällä voidaan vähentää lapsiperheisiin kohdistuvaa painetta. Samalla on kiinnitettävä huomiota lasten huoltajien työmatkan ja siihen kuluvan ajan lyhentämiseen.

KOULUTUS

Kehittyvä yhteiskunta vaatii jäseniltään yhä enemmän tietoja ja valmiuksia. Tiede, tekniikka, kulttuuri ja muu yhteiskunnallinen toiminta sekä niiden suomien mahdollisuuksien hyväksikäyttö edellyttävät laajaa yleissivistystä kaikilta ihmisiltä. Tähän haasteeseen voidaan vastata vain kehittämällä voimaperäisesti kasvatusta ja koulutusta; nostamalla yleistä koulutustasoa voimakkaasti nykyisestään. Peruskoulu ei yksinään riitä. Tavoitteeksi on otettava yleissivistävän koulutuksen laajentaminen 12-vuotiseksi, ydinsisällöltään koko ikäluokalle yhteiseksi koulutukseksi.

Kodin mahdollisuudet antaa lapsille ja nuorille kaikkia heidän tarvitsemiaan tietoja ja taitoja ovat vähentyneet. Vastaavasti yhteiskunnan suorittaman kasvatuksen ja koulutuksen osuus ja laajuus on jatkuvasti kasvanut.

Yhteiskunnan pitää turvata tarkoituksenmukaisin keinoin lapsille sellaiset sosiaaliset ja sivistykselliset olosuhteet, että he voivat aloittaa koulun käynnin ja jatkaa sitä tasavertaisin mahdollisuuksin toisten kanssa. Jokaiselle lapselle on turvattava oikeus saada kykyjään vastaava ammatillinen ja yleissivistävä koulutus. Koululaitosta ja sen puitteissa annettavaa opetusta on kehitettävä siten, että se käyttää kaikinpuolisesti hyväksi lasten ja nuorten tosiasialliset oppimismahdollisuudet. Erikoisesti alempien sosiaaliryhmien ja syrjäseutujen perheiden lasten ja nuorten koulunkäyntiä on tuettava.

Kasvatukselle ja koulutukselle asetettavien yhteiskunnallisten vaatimusten ja koulutuksellisen tasa-arvoisuuden toteuttamiseksi on välittömästi ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

Esikoulu

Koululaitoksen yhteyteen on luotava esikoulu. Tätä varten olisi oppivelvollisuusikärajaa alennettava yhdellä vuodella. Vaikeimmat koulutuksellista eriarvoisuutta aiheuttavat tekijät syntyvät jo ennen kouluikää. Esikoulun toteuttaminen helpottaisi syntyneiden vääristymien oikaisemista. Esikoulun tehtävä olisi kehittää erikoisesti lasten kielellistä valmiutta, mutta myös muita koulunkäynnille välttämättömiä valmiuksia. Esikoululaisten ikä on otettava huomioon sekä opetusta suunniteltaessa että koulupäivän jälkeisen päivähoidon järjestämisessä.

Esikoulunkaan toteuttaminen ei poista varhaislapsuudessa syntyneitä kouluvalmiuseroja. Niiden poistamiseksi on esikoulun toteuttamisen rinnalla ja jo ennen sitä järjestettävä esimerkiksi päivähoidon puitteissa tapahtuvaa esiopetusta, joka ehkäisee kehitysviivästymien syntymistä ja korjaa niitä. Esiopetus on ulotettava myös koti- ja perhepäivähoidossa oleviin lapsiin.

Peruskoulun kehittäminen

Peruskoulun toteutuminen on merkittävä edistysaskel. Peruskoulu poistaa pahimmat sosiaalisen epätasa-arvoisuuden ilmentymät lasten koulunkäynnistä. Kuitenkaan peruskoulun toteutuminen ei sellaisenaan poista kaikkia vanhaan rinnakkaiskouluun sisältyneitä opetuksellisia epäkohtia. Pääpaino peruskoulun kehittämisessä on asetettava opetuksen uudistamiseen niin sisällöllisesti kuin opetuksellisestikin.

Ensiarvoisen tärkeää on poistaa peruskoulun yläasteen nykyiset tasokurssit, sillä ne sisältävät oppilaiden välistä eriarvoisuutta luovia ja ylläpitäviä vaikutuksia. Tilalle on kehitettävä opetuksellisia eriyttämisratkaisuja, joiden tavoitteena on nostaa kaikki samalle yleissivistykselliselle vähimmäistasolle, josta avautuvat kaikki tiet jatkokoulutukseen.

Opetuksen ja kasvatuksen on peruskoulussa ja kaikessa koululaitoksessa perustuttava tieteelliseen totuuteen. Sen on tapahduttava rauhan, kansojen välisen ystävyyden, humaanisuuden ja sosiaalisen uudistuksen hengessä. Lasten oikeutta saada äidinkielellään asiallista, monipuolista, totuudenmukaista tietoa yhteiskunnasta on kunnioitettava ja lasta on autettava kehittymään yllä mainittujen periaatteiden hengessä itsenäiseksi, arvostelukykyiseksi, omatoimiseksi ja yhteistyökykyiseksi ihmiseksi. Koulun on kehitettävä oppilaissa kykyä ja halua koko yhteiskunnan kehittämiseen.

Uskonnon opetus on poistettava pakollisten aineiden joukosta. Taideopetus on uudistettava siten, että lasten omakohtainen kulttuuriharrastus ja luova toiminta lisääntyy sekä lasten myönteinen suhde erilaisiin kulttuurin muotoihin voimistuu. Eriarvoisuutta ylläpitäviä roolikäsityksiä on aktiivisesti murrettava.

Teollisuuden ja maatalouden tuotannolliseen hallintaan ja periaatteisiin perehdyttävä kasvatus on otettava käyttöön peruskoulun ylimmillä luokilla ja lukiossa.

Peruskoulun ala-asteen on oltava mahdollisimman lähellä oppilaan kotia. Tämän turvaamiseksi on harvaan asuttujen seutujen ala-asteen koulujen oppilasryhmien vähimmäiskokoa pienennettävä.

Jatko-opiskelumahdollisuuden turvaaminen

Jokaiselle peruskoulun käyneelle nuorelle on turvattava mahdollisuus jatko-opiskeluun joko lukiossa tai ammattikoulussa. Koulutuksellisten umpiperien poistamiseksi on ammattikoulutuksen yleissivistävää opetusta laajennettava siten, että myös ammatillinen koulutus tarjoaa tien jatko-opiskeluun korkeammissa oppilaitoksissa ilman tarpeetonta päällekkäisyyttä. Tämän rinnalla ammatillinen peruskoulutus on muutettava laaja-alaiseksi koko ammattialan kattavaksi koulutukseksi. Näin järjestetty ammattikoulutus turvaa työntekijöille mahdollisuuden vastata tieteellisteknisen kehityksen asettamiin vaatimuksiin ja antaa heille edellytykset käyttää hyväkseen jatko- ja täydennyskoulutusta.

Opettajien koulutuksen uudistaminen

Koulutuksen kehittämisen ja uudistamisen edellytyksenä on, että opettajat ovat kykeneviä toteuttamaan koulutukselle asetettavat tavoitteet. Opettajakoulutuksen tasoa on nostettava vastaamaan yleisen korkeakoulututkintojen tasoa. Opettajien peruskoulutuksen kehittämisen rinnalla on luotava pysyvä opettajien täydennyskoulutusjärjestelmä, jonka puitteissa voidaan uudelleenkouluttaa vanhamuotoisen opettajakoulutuksen saaneet opettajat ja säännöllisesti täydentää kaikkien opettajien koulutusta.

Valtion oppikirjakustantamo

Koulujen oppikirjoja on uudistettava pitäen tavoitteena sitä, että ne toteuttavat koulutukselle esitettyjä yleisiä tavoitteita edistyksellisesti ja johdonmukaisesti. Koska oppikirjat ovat pakollisia ja valtion osuus ilmaisten kirjojen jakajana lisääntyy on oikein perustaa valtion oppikirjakustantamo, joka painattaa kaikki peruskoulutuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit.

Kouludemokratian kehittäminen

Oppilaiden, opettajien ja muiden kouluyhteisössä työskentelevien vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi on kouludemokratiaa edelleen kehitettävä. Tämä edellyttää kouluneuvostojen vaalitavan perustumista yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen ja todellisen päätäntävallan antamista kouluneuvostoille opetussuunnittelua koskevissa kysymyksissä. Myös oppiaine- ja luokkakokousten asema on vahvistettava lainsäädännöllä. Peruskoulun ala-asteelta lähtien on oppilaita kasvatettava demokraattiseen työtapaan luokkaneuvostojen valinnan ja toiminnan sekä muiden työtapojen avulla. Oppilaiden oikeusturvaa on kehitettävä erikoisesti oppilasarvostelussa ja oppilaiden suorittamien rikkomusten käsittelyssä. Samalla on kiinnitettävä huomiota koulun yleisen turvallisuuden ja työrauhan lisäämiseen. Demokratian laajentamisen avulla koulun on kasvatettava oppilaita vastuuseen omista ja yhteiskunnallisista asioista.

Koulun demokraattisuuden lisäämiseksi on myös kodin ja koulun välistä yhteistyötä kehitettävä lisäämällä tiedonvälitystä ja luomalla lasten vanhemmille mahdollisuus osallistua koulua ja oppilaita koskevien asioiden käsittelyyn.

LAPSEN OIKEUS AKTIIVISEEN LEPOON JA VIRKISTYKSEEN

Yhteiskunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että jokaiselle lapselle turvataan riittävät edellytykset päivittäiseen lepoon terveyttä edistävissä olosuhteissa. Päivittäisen levon tarve on turvattava alle kouluikäiselle lapselle päivähoitomuodoista riippumatta. Lasten koulunkäynti on ajoitettava siten, ettei siitä muodostu lapselle terveydellistä tai henkistä rasitetta. Lapselle on myös turvattava edellytykset asialliseen lepoon koulupäivän jälkeen olivatpa lapsen vanhemmat työssä tai ei.

Lapsella ei saa teettää työtä, josta aiheutuu hänelle ruumiillista tai henkistä, normaalia kehitystä haittaavia häiriöitä. Yleinen oppivelvollisuus ja alaikäisten työnteon rajoitukset ovat supistaneet lasten työvoiman käytön varsin vähäiseksi. Rajoitukset ja valvonta eivät kuitenkaan ulotu kodin piirissä lapsella teetettäviin töihin ja tähän käytettyyn työaikaan. Varsin yleisesti lapset toimivat esim. painotuotteiden jakajina ja apuna erilaisissa kodinhoidollisissa tehtävissä kaupunki- ja maaseutuolosuhteissa. Lasten vanhempiin suuntautuvassa kasvatusneuvonnassa on pyrittävä siihen, että vanhemmat eivät sallisi lastensa tekevän työtä, joka saattaisi aiheuttaa heille terveydellisiä haittoja.

Lapselle on turvattava riittävät mahdollisuudet virkistykseen, joka edistää lapsen fyysistä ja henkistä kehitystä. Jokaiselle lapselle on taattava vähintäin kaksi viikkoa kestävä loma kaksi kertaa vuodessa lomanviettoon sopivissa olosuhteissa. Alle kouluikäisten lasten on saatava loma siten, että voivat viettää sen vanhempiensa kanssa, jos perhepiirissä niin halutaan. Lasten ja heidän huoltajiensa lomanviettoedellytyksien parantamiseksi on valtiovallan myönnettävä riittävästi avustusta kunnille ja yhdistyksille, jotka huolehtivat virkistystoiminnan järjestämisestä. Lasten lomanvietto-oikeus on turvattava lakisääteisesti.

Lasten järjestötoiminnan tukeminen

Yhteiskunnan toimesta on tuettava nykyistä monin verroin enemmän lasten ja nuorten järjestötoimintaa sekä suoranaisin avustuksin että luomalla järjestöille toimintaedellytyksiä.

Lasten ja nuorten sekä heidän järjestöjensä käyttöön on turvattava riittävät, monipuoliseen toimintaan soveltuvat vapaa-ajan toiminnan tilat. Tässä tarkoituksessa on yhdyskuntasuunnittelussa kiinnitettävä eri ikäisten lasten ja nuorten liikunnan, harrastustoiminnan ja yhdessäolon mahdollisuuksien luomiseen.

Työväenliikkeen, erityisesti kansandemokraattisen liikkeen on entistä määrätietoisemmin tuettava sen oman varhaisnuorisojärjestön, Suomen Demokratian Pioneerien Liiton toimintaa. Pioneeritoiminta tarvitsee jatkuvasti uusia ohjaajia, johtokunnan jäseniä, toimitiloja ja taloudellista tukea.

LAPSI JA KULTTUURI

Lapsille on turvattava aineellisten elinehtojen rinnalla riittävät kulttuurielinehdot. Lasten kulttuuritarpeiden tyydyttäminen on osa yleistä kulttuurityötä, jonka on edistettävä lapsen luovaa kykyä sen kaikessa monimuotoisuudessaan. Kulttuurin tehtävänä on herättää ja ylläpitää lapsen luovaa innostusta, älyllistä uteliaisuutta, mielikuvistusta ja tunne-elämää.

Lastenkulttuurin erikoisongelmana on se, että lapsille ei ole riittäviä edellytyksiä havaita ja ymmärtää kaikkia kulttuurin ominaisuuksia eikä kykyä suorittaa etujensa mukaista valintaa.

Lapsen päivittäisiä kulttuuritoimintaan osallistumisen mahdollisuuksia kehittämällä, tarjoamalla lapsille täysipainoista edistyksellistä kulttuuria luodaan edellytykset lapsen persoonallisuuden rikastuttamiseen, ajatusmaailman avartamiselle ja kulttuuritason kohottamiselle. Voidakseen toteuttaa nämä tavoitteet, on lastenkulttuurin oltava muodoiltaan lasten kehitystason mukaista, ymmärrettävää ja heitä kiinnostavaa.

Lapsille kohdistettua kulttuuritarjontaa on eniten kaupungeissa. Useat kulttuuripalvelut maksavat kohtuuttoman paljon, joten vähävaraiset eivät pysty käyttämään niitä hyväkseen. Tarjotun lastenkulttuurin suurimpia puutteita ovat vanhoillinen kaavamaisuus ja rajoittuminen ns. perinnäiseen lasten kulttuuriin, jonka arvostukset ovat peräisin porvarillisesta, yhteiskunnallista tietoa vieroksuvasta maailmankuvasta.

Lapsille ei saa tarjota kaupallisin perustein tuotettua, sotaa ja väkivaltaa ihannoivaa, perusteettomia ennakkoluuloja lietsovaa massakulttuuria. Yhteiskunnan on tehokkaalla tavalla estettävä lapsia vahingoittavan ala-arvoisen kulttuurin maahantuonti ja sen tuottaminen omassa maassa.

Lapsi on luova olento, jollei hänen kykyjään tukahduteta. Lasten kulttuurityössä on lähdettävä lapsen kykyjen kehittämisestä, hänen kulttuuritietoisuutensa, kulttuurin ymmärtämisen kehittämisestä. Harvat kodit pystyvät tarjoamaan riittäviä, sopivia virikkeitä lapsen luovalle kulttuuritoiminnalle, joten yhteiskunnan on taattava lapselle nämä mahdollisuudet. Päiväkotien, esikoulujen, peruskoulun ja muun koululaitoksen (myös ammattikoulujen) avulla voidaan vähentää niitä eriarvoisuuksia, joita lasten kulttuurin teossa ja jakelussa esiintyy varallisuuserojen sekä alueellisten eroavaisuuksien johdosta.

Lasten kulttuurin tuottaminen ja jakelu on organisoitava uudella, koko maan käsittävällä kokonaisvaltaisella tavalla. Lasten kulttuuripalvelujen ja lasten omakohtainen luova osallistuminen on yhdistettävä joustavasti yhteiskunnan muuhun kulttuuripalvelu-toimintaan. Yhdyskuntasuunnittelussa on luotava riittävät virike-rikkaat toimintamahdollisuudet lasten päivittäiselle, kotiympäristössä tapahtuvalle kulttuurikasvatukselle. Leikkikalujen ja ulkoiluvälineiden on annettava lapselle riittävät toiminta- ja omatoimisuutta lisäävät mahdollisuudet. Lasten kulttuuritoimintaa on edistettävä lisäämällä lasten vanhemmille ja kasvattajille kohdistettua tietoutta. Yhteiskunnan on kaikin tavoin lisättävä lapsille tarkoitettuja sellaisia kulttuuripalveluja, joita lapset ja heidän vanhempansa voivat myös yhdessä harrastaa. Tällaisia ovat mm. teatteri, kirjasto, liikunta ja erilaiset harrastetoiminnat. Kulttuuri-kasvatus ja -jakelu on järjestettävä niin, ettei yksikään lapsi jää tämän toiminnan ulkopuolelle. Koulun mahdollisuuksia tarjota oppilailleen korkeatasoisia kulttuuripalveluksia on tehostettava koulun taidepalvelusten saattamisella valtionavun piiriin.

Yleisradion on myönnettävä lasten ohjelmien tuottamiseen huomattavasti nykyistä enemmän varoja. Lasten kannalta parhaat ajat on käytettävä lapsille sopivan ohjelman esittämiseen. Väkivaltaan sopeuttavat, maailmankuvaa yksipuolistavat lastenohjelmat on poistettava (amerikkalaiset sarjaelokuvat ja monet piirretyt lastenelokuvat). On lisättävä ohjelmien hankintaa kotimaasta sekä sosialistisista maista, joissa tuotetaan runsaasti hyviä lasten elokuvia.

Sarjakuva on tehokas kerrontamuoto lapsille. Sitä on voitava käyttää hyväksi edistyksellisellä, lasten myönteistä kehitystä tukevalla tavalla. Edistyksellisillä lehdillä ei kuitenkaan ole taloudellisia mahdollisuuksia kilpailla kansainvälisen, lähinnä amerikkalaisen pääoman kanssa. Siksi edistyksellisen lastenlehdistön luominen ja tukeminen on yhteiskunnan tehtävä.

Elokuvanäytäntöjä järjestetään vain suurimmissa kaupungeissa. Lippujen hinnat ovat korkeat ja elokuvien taso on useimmiten heikko. Valtion tulee tukea kotimaisten lapsille tarkoitettujen elokuvien tuotantoa ja hyvien lasten elokuvien maahantuontia sosialistisista maista ja muualta. Tuen tulee ulottua myös elokuvanäytäntöjen järjestämiseen kaikkialla maassa. On perustettava kunnallisia elokuvateattereita ja tuettava lasten elokuvakerhotoimintaa.

Teatteria on lapsilla tilaisuus seurata vielä vähemmän kuin elokuvia. Teatterit tuottavat ainoastaan yhden tai kaksi lastennäytelmää vuodessa eikä aina sitäkään. Teatterien tulee ottaa entistä useammin ohjelmistoonsa lastennäytelmiä. Lapsille on myös järjestettävä mahdollisuus osallistua näytelmien valmistukseen ja esityksiin. Näytelmien tulee sisällöltään olla edistyksellisiä ja virikkeitä antavia. Valtion on tuettava teattereiden lastennäytelmien esittämistä.

Kirjastojen toimintaa on kehitettävä niin, että ne tarjoavat lapsille monipuolista kulttuuripalvelua. Kirjastoverkosto on tässä tarkoitetulla tavalla ulotettava kaikkialle maahan niin, että kaikilla lapsilla on samanlaiset edellytykset osallistua niiden toimintaan. Nuorille kirjoittajille on järjestettävä tapaamisia, joissa lapset saavat keskustella asiantuntijoiden kanssa. Kirjastoihin on saatava musiikkihuoneet sekä tarpeen vaatima määrä soittimia. Kirjastojen yhteydessä on lapsille annettava mahdollisuus myös kuvallisen ilmaisun kehittämiseen. Lapsille tarkoitettua kuvanlainaustoimintaa on kehitettävä kirjojen lainaustoiminnan tapaan. Kirjastojen ja koulun välistä yhteistyötä on lisättävä. Kirjastojen kirjavalikoimia on uudistettava ja kirjastojen lastenkirjojen valintaperusteita on tarkistettava.

Leikit ja leikkikalut ovat tärkeä osa lastenkulttuuria. Jokaisen lapsen on saatava leikkiä turvallisilla ja laadullisesti korkeatasoisilla leikkikaluilla. Lasten kehitystä ja luovaa ajattelua edistävien leikkien ja leikkikalujen levitystä on tuettava järjestämällä kasvattajille ja lasten vanhemmille tarkoitettuja esittelytilaisuuksia esimerkiksi päiväkodeissa ja kirjastoissa.

LAPSI JA YHDYSKUNTASUUNNITTELU

Rakennettu ympäristö vaikuttaa olennaisella tavalla lapsen kehitykseen. Lapsen tulee saada kasvaa luonnonoloiltaan terveellisessä ja tekniseltä rakenteeltaan turvallisessa ympäristössä. Suotuisan kehityksen sekä opetuksen ja kasvatuksen kannalta on myös tärkeää,

- että lapsi voi ympäristössään hankkia tietoa ja kokemuksia aikuisten elinehdoista ja työnteosta

- että lapsi joutuu kosketuksiin luonnon elementtien kanssa ja oppii ymmärtämään luonnossa vallitsevia lainalaisuuksia sekä saa kokemuksia luonnon ja luonnonvarojen käytöstä ja hoidosta

- että lapsi voi solmia myönteisiä ja monipuolisia suhteita eri ikäisiin ihmisiin

- että lapsella on mahdollisuus toimia järjestäytyneissä yhteisöissä yhteisten etujen ja oikeuksien puolesta

- että lapsella on hänen kaikenpuolista kehitystään, ruumiillista, henkistä ja sosiaalista, tukevia toimintamahdollisuuksia

- että lapsella on tarkoituksenmukaisesti suunniteltuja leikki- ja työympäristöjä, joita hän voi luovalla tavalla käyttää ja muokata.

Ympäristön kauneus sekä ympäristön merkitys sosiaalisen ja kulttuuriperinteen välittäjänä ovat tärkeitä kasvuympäristön ominaisuuksia, jotka kehittävät lapsen kauneudentajua sekä halua varjella yhteistä ympäristöä.

Jokaiselle lapselle tulee myös turvata oikeus kasvaa ja kehittyä tutussa ympäristössä, johon hän tuntee kuuluvansa. Perheen pakkomuutot vieraisiin ympäristöihin saattavat ehkäistä lapsen kehitystä ja aiheuttavat turvattomuutta, jonka seurauksena on vieraantuminen ja välinpitämättömyys ympäristön suhteen.

Tämän hetken yhdyskuntarakentamisessa eivät edellä esitetyt ympäristön luomat suotuisat kehitysedellytykset useinkaan toteudu. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että rakentamista ohjaa taloudellisen voiton tavoittelu eivätkä ihmisen tarpeet. Toisaalta vaikuttaa huonojen ympäristöjen syntyyn myös se, etteivät suunnittelijat ja päätöksentekijät ole riittävästi tiedostaneet ja painottaneet lapsen erityistarpeita. Varsin usein muut suunnittelutavoitteet kuten esim. maankäytön tehokkuus, rakentamisen tekninen suoritus, yksityisajoneuvoliikenteen sujuvuus tai väärä kustannusten säästö on asetettu lapsen kehitystarpeiden edelle.

Lapsille suotuisan ympäristön luominen on osa yleisempää pyrkimystä saada yhdyskuntasuunnittelu palvelemaan ennen kaikkea ympäristön käyttäjien tarpeita. Tämä edellyttää toisaalta sitä, että ihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa omaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon kaikin tavoin lisätään, ja toisaalta yhteiskunnan taholta tulevaa yhdyskuntasuunnittelun tarkoituksenmukaista ohjausta.

Ympäristön käyttäjien osallistuminen omaa ympäristöään koskevaan päätöksentekoon edellyttää lainsäädännön kehittämistä seuraavasti:

- Kunnallista suunittelua koskeva lainsäädäntö on kehitettävä siten, että maankäytön suunnittelu liitetään kiinteästi kunnan toimintojen ja taloudelliseen suunnitteluun ja sitä koskeviin päätöksiin. Näin voidaan valvoa, ettei rakenneta alueita, jotka palvelujen viivästymisen vuoksi muodostavat erittäin epäedullisen kasvuympäristön suurille lapsiryhmille.

- Lainsäädännöllä on kehitettävä demokraattisen valvonnan muotoja asemakaavoituksessa ja estettävä ympäristön laatuun vaikuttavien päätösten teko erillään kaavoituksesta ja luottamusmiesten päätösvallasta. Luottamusmiesten valvontamahdollisuuksia voidaan olennaisesti lisätä selkeyttämällä kaavoitusta siten, että nykyisen asemakaavan sijalle asetetaan kaksi kaavamuotoa: kunnanosakaava ja rakentamiskaavat. Kunnanosakaava sisältää tavoiteohjelman, joka määrittelee rakennettavan tai tervehdyttävän ympäristön palveluvarustusta, liikenneturvallisuutta, virkistysalueiden määrää, talotyyppijakaumaa, väestörakennetta, työpaikkamäärää ja muut laatua koskettavat asiat.

Rakentamiskaava laaditaan tavoiteohjelman pohjalta yksityiskohtaiseksi rakentamisohjelmaksi. Tällaiseen yksityskohtaiseen kaavan sisältyy leikkipaikkojen, puistojen, päiväkoti- ja koulutonttien sekä kulkureittien osoittaminen ja niiden varustetason määrääminen.

- Lainsäädännöllä tulee lisätä asukkaiden ja erilaisten asukasjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia lähiympäristön laatua sekä kiinteistöjen sisäisiä järjestelyjä koskevassa päätöksenteossa ja siten, että vuokralaiset saatetaan tasa-arvoiseen asemaan asunnon- ja tonttiomistajien kanssa.

Yhdyskuntasuunnittelun tarkoituksenmukaisen ohjauksen kehittäminen edellyttää toisaalta lakiin sisällytettäviä kaavoitusta ohjaavia oikeusnormeja ja toisaalta valtakunnallisten kaavoitusviranomaisten toimesta tapahtuvaa ennakko-ohjausta ja neuvontaa kaavoitusta koskevissa asioissa.

Lakiin sisällytettävällä normistolla tulee turvata tietty vähimmäistaso nimenomaan ympäristön terveellisyyden ja turvallisuuden suhteen. On taattava maaperän, veden ja ilman suojeleminen niin, etteivät ne vaaranna lapsen kehitystä missään vaiheessa.

Suunitteluohjeet tulisi laatia siten, että fyysiseen ympäristöön kohdistuvat laatuvaatimukset johdetaan yhteiskunnassa olevien tai sinne suunniteltujen toimintojen asettamista vaatimuksista. Yhteiskunnan toimesta tapahtuvan kasvatuksen lisääntyminen on otettava huomioon tärkeänä tiloihin kohdistuvana vaatimuksena. Yhteiskunnan asettamista kasvatustavoitteista tulee johtaa myös yhteiskuntasuunnitteluun kohdistuvia vaatimuksia.

Lapsen kasvupiiri, so. asunnon lähiympäristö, tulisi ottaa erityisen tutkimuksen ja tarkastelun kohteeksi. Lähiympäristön suunnittelua varten olisi luotava erityinen ohjeisto, jonka tietoiseksi tavoitteeksi asetetaan ympäristö, joka toimii kehityksen ja oppimisen tukena. Tässä ohjeistossa tulisi määrätä asuntojen, päiväkodin, koulun, harrastustilojen, leikkipaikan, virkistysalueen kokoa ja sijaintia sekä niiden välisiä yhteystarpeita koskevista asioista siten, että lapsen eri toimintaympäristöt muodostavat toisiaan täydentävän turvallisen kokonaisuuden. Ohjeilla tulisi varmistaa, ettei mikään oppimisen tai kehityksen kannalta tärkeä elementti puutu lapsen kasvupiiristä.

Kaikessa yhdyskuntarakentamisen ja tervehdyttämisen arvioinnissa tulisi tämän perusyksikön, lapsen kasvupiirin olla tarkastelun lähtökohtana.