Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SKDL/622

Suomen kansan demokraattinen liitto

Suomen Kansan Demokraattisen Liiton Ohjelma


  • Puolue: Suomen kansan demokraattinen liitto
  • Otsikko: Suomen Kansan Demokraattisen Liiton Ohjelma
  • Vuosi: 1980
  • Ohjelmatyyppi: yleisohjelma

Suomen Kansan Demokraattinen Liitto - Demokratiska Förbundet för Finlands Folk r.p.

Ohjelma hyväksytty SKDL:n liittokokouksessa 18.5.1980

Voidaanko maailmanrauha turvata ja estää kolmas maailmansota?

Miten voimme poistaa nälän ja sosiaalisen hädän maailmasta, turvattomuuden ja puutteen omasta maastamme?

Kykeneekö ihminen toimimaan niin, ettei hän kohtalokkaalla tavalla saastuta luontoa ja häiritse luonnonjärjestelmien toimintaa?

Riittävätkö raaka-aineet ja energia?

Millaiseksi ihmiseksi haluamme tulla, millaisen yhteiskunnan ja kulttuurin rakentaa?

Mikä on nykyisten ja erityisesti vielä syntymättömien sukupolvien tulevaisuus maapallollamme?

Kuuluuko yksityisen ihmisen mielipide ja kansan tahto tulevaisuudestamme päätettäessä?

Nämä ovat esimerkkejä kysymyksistä, jotka askarruttavat ihmisten mieliä.

Ne askarruttavat myös kansandemokraatteja. Seuraavilla sivuilla SKDL pyrkii erittelemään yleismaailmallisia ongelmia ja oman yhteiskuntamme tilaa ja esittämään johtopäätöksiään ja toimintalinjojaan aikamme keskeisimmissä kysymyksissä. SKDL:n ohjelma sisältää myös yksityiskohtaisempia tavoitteita oman maamme rakentamisessa ihmisille paremmaksi elää.

Ohjelma rakentuu seuraavien perusajatusten varaan:

Kansakuntien, maailmanyhteisön on pystyttävä säilyttämään maailmanrauha ja vahvistamaan sitä.

Kansojen on voitava päättää elämästään ja tulevaisuudestaan.

Tuotantoelämän on kyettävä toimimaan laadullisesti mielekkään, ihmisten todellisia tarpeita vastaavan tuotannon perustana.

Ihmisen toiminnan on oltava sopusoinnussa muun luonnon kanssa, jotta luonnonjärjestelmät säilyttävät toimivuutensa, mikä on inhimillisen elämän jatkumisen ehto.

Ihmisen on kyettävä voittamaan takaisin itsekunnioituksensa, arvonsa ja luovuutensa.

Ihmisten väliset suhteet tulee rakentaa keskinäisen vastuun ja yleismaailmallisen solidaarisuuden perustalle, ihmiset on vapautettava kaikenlaisesta riistosta, sorrosta ja nöyryytyksestä.

SKDL EDISTYKSEN VOIMIEN KOKOAJANA

Rauhanomaisen rakennustyön haasteet ja liiton perustaminen

Suomen irtautuminen toisesta maailmansodasta merkitsi uuden ajanjakson alkua maamme historiassa. Kansakunta oli tuolloin suurten haasteiden edessä.

Sotiin johtaneen Neuvostoliittoa kohtaan vihamielisen ulkopolitiikan sijaan oli luotava uusi, luottamukseen ja yhteistyöhön perustuva suuntaus. Maassamme oli turvattava kansalaisten demokraattiset oikeudet. Tämä toi vasemmistolaiselle työväenliikkeelle laajat poliittiset toimintaoikeudet ensimmäistä kertaa sitten kansalaissodan päättymisen. Suomessakin esiintyneet fasistiset ilmiöt oli kitkettävä juurineen. Maahan oli luotava kokonaan uusi, demokratiaa ja kansainvälisyyttä korostava henkinen ilmapiiri kansalliskiihkoisen asennoitumisen sijaan. Sodan hävitysten korjaaminen ja kansalaisten elinehtojen kohentaminen vaativat mittavia ponnistuksia.

Maamme luotsaaminen umpikujaan ajautuneesta sotapolitiikasta rauhan ja naapuriystävyyden linjoille samoin kuin maan sisäisen rakennustyön aloittaminen vaativat johdonmukaisimmin uuden suuntauksen kannalla olevia yhdistämään voimansa. Tästä syntyi Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, SKDL. Kauan tukahdutettuina olleet edistykselliset poliittiset ajatussuunnat purkautuivat esiin ja liittoutuivat yhteistyöhön SKDL:n puitteissa.

SKDL ja yhteistyön perinne

SKDL:ssä yhdistivät tuolloin voimansa kommunistit, joiden puolue SKP oli ennen sotaa ja sodan aikana ollut kiellettynä, sekä sosialistit, joista osa oli eri vaiheissa erotettu tai eronnut Suomen Sosialidemokraattisesta Puolueesta. Yhteiskunnallisen toimeliaisuuden nousu toi liiton jäsenyyteen uusia sosialistisia ja edistyksellisiä ihmisiä.

SKDL:ssä syntynyt poliittinen yhteistyö heijastaa sitä yhteistyön perinnettä, joka oli muotoutunut 20- ja 30-luvuilla ja sodan aikana. 20-luvulla kommunistit ja vasemmistososialistit toimivat yhteistyössä Sosialistisessa Työväenpuolueessa ja työväen ja pienviljelijäin vaaliliitoissa sekä ammatti-, urheilu-, nuoriso- ja kulttuurijärjestöissä. Sodan ja fasismin vastaiseen liikkeeseen 30-luvulla ja sodan aikana osallistui kommunistien ja vasemmistososialistien lisäksi myös sosialidemokraatteja sekä muita vapaamielisiä edistyksellisesti ajattelevia ihmisiä.

SKDL:ää perustettaessa ajatuksena oli luoda laajapohjainen liitto, jossa toiminnan perustana olivat sodan ja fasismin vastustaminen ja demokratian puolustaminen. Puolueväri ei saanut olla liiton syntymisen eikä siihen liittymisen esteenä. Poliittisen kehityksen myötä SKDL:stä kuitenkin muodostui ennen muuta maamme vasemmistolaista työväenliikettä ja muita edistyksellisiä yhteiskunnallisia virtauksia kokoava järjestö. Se tuli mukaan valtiollisiin ja kunnallisiin elimiin, ammattiyhdistysliikkeeseen, osuuskauppaliikkeeseen, urheiluliikkeeseen ja kaikkeen muuhun kansalaistoimintaan yhteiskuntaelämän eri aloilla. SKDL muotoutui poliittiseksi liikkeeksi, joka sisällytti toimintaansa vanhan yhtenäisen työväenliikkeen parhaat perinteet.

SKDL:n järjestörakenne heijastaa sen yhteistyöluonnetta. Liittoon kuuluu sekä henkilöjäseniä SKDL:n perusjärjestöjen kautta että järjestöjä yhteisöjäseninä. SKDL:n perusjärjestöjen verkosto ulottuu koko maahan. Perusjärjestöt ovat joko alueellisia, jollakin ammattialalla tai työpaikalla toimivia tahi jotain erityistä asiaa tai ihmisryhmää koskevia. SKDL:ään yhteisöjäseninä kuuluvilla Suomen Kommunistisella Puolueella, Suomen Naisten Demokraattisella Liitolla, Suomen Demokraattisella Nuorisoliitolla ja Sosialistisella Opiskelijaliitolla on oma organisaationsa. SKDL:n sosialistit ovat muodostaneet valtuuskunnan keskinäistä yhteydenpitoa varten. Läheisessä yhteistyössä SKDL:n kanssa toimii Suomen Demokratian Pioneerien Liitto.

SKDL:n perusjärjestöt ovat henkilökohtaiseen jäsenyyteen perustuvia yhteistyön elimiä. Kunnallisjärjestöt kokoavat kuntatasolla ja SKDL:n piirijärjestöt maakuntatasolla SKDL:ssä toimivat voimat yhteistyöhön.

Suomenruotsalaisen väestön keskuudessa tapahtuvaa toimintaa johtaa valtakunnallisella tasolla erityinen hallitus (landsstyrelsen), jonka SKDL:n ruotsinkielisten jäsenten edustajakokous (landsmötet) valitsee.

SKDL:n sisällä erilaisten asioiden merkeissä tapahtuvaa yhteistyötä varten voidaan luoda erityisiä yhteenliittymiä ja kanssakäymisen muotoja. Tällaista yhteistyötä on jo olemassa mm. opiskelijoiden ja kulttuurinharrastajien kesken sekä lukuisilla ammattialoilla.

Järjestäytyminen yhteistyöhön SKDL:n puitteissa on osoittautunut maamme vasemmistolaiselle työväenliikkeelle ja muille edistyksellisille voimille arvokkaaksi saavutukseksi. Tämän poliittisen yhteistyöjärjestön piirissä on erilaisiin lähtökohtiin perustuvat, joskus toisistaan voimakkaastikin poikenneet katsomukset kyetty kokoamaan yhtenäisiksi yhteiskunnallisiksi ja poliittisiksi tavoitteiksi. SKDL:ssä toteutuva kommunistisen puolueen ja muiden työväenliikkeen vasemmistovoimien kiinteä yhteistyö saman poliittisen järjestön puitteissa on kansainvälisestikin erikoislaatuista.

SKDL:stä on olemassaolonsa aikana muodostunut työllään elävien ihmisten parempien elinehtojen, rauhan ja naapuriystävyyden politiikan sekä demokratian ja sosiaalisen edistyksen puolesta kamppailevien, sosialistiseen yhteiskuntamuutokseen myönteisesti suhtautuvien ihmisten liitto.

Uusien haasteiden edessä

Nykypäivän ongelmat ja tulevaisuuden haasteet vaativat monimuotoista yhteistyötä ihmisten kesken, oma-aloitteista poliittiset ja kansalliset rajat ylittävää toimintaa.

Sodan ja ydinasetuhon estäminen, nälän poistaminen maailmasta, ihmisarvoisen elämän turvaaminen maailman kaikille kansoille, luonnon ja ympäristön suojaaminen, uuden ihmisten väliselle solidaarisuudelle perustuvan ja ihmisen henkistä kasvua arvostavan elämäntavan luominen sekä ihmisen vapauttaminen riistosta, sorrosta ja nöyryytyksestä ovat haasteina edessämme. SKDL tahtoo olla mukana rakentamassa sitä yhteistyötä, joka raivaa tien tämän päivän ja tulevaisuuden ongelmien voittamiseen.

Yhteistyötä tasavertaisuuden pohjalta

SKDL on kaikille maamme edistyksellisille kansalaisille avoin yhteistoiminnan liitto. Se kokoaa erilaisen sosiaalisen ja ideologisen taustan omaavia ihmisiä ja heidän järjestöjään vahvaksi ja vaikuttavaksi poliittiseksi voimaksi. SKDL yhdistää sosialistisen aatemaailman pohjalta ihmisiä toimintaan ihmisten tasa-arvon ja oikeudenmukaisemman maailman hyväksi. SKDL:n piiriin kuuluvat luontevasti myös ne ihmiset, jotka kristittyinä etsivät mahdollisuuksia laadultaan uudenlaisille ihmisten välisille suhteille ja näkevät sosialistisen muutoksen yhteiskunnan perustassa siitä syystä välttämättömäksi. SKDL kokoaa yhteistoimintaan myös niitä ihmisiä, jotka ottamatta ensisijaisesti kantaa yhteiskunnallista järjestelmää koskeviin kysymyksiin tahtovat taistella vähävaraisten ja alistettujen puolesta. Kaikkia SKDL:ssä mukana olevia yhdistää kamppailu liitossa yhteisesti sovittavien ohjelmallisten ja toiminnallisten tavoitteiden puolesta.

Palkkatyötä tekevät työläiset ja toimihenkilöt muodostavat nykyisin valtaosan kansastamme. Työväenluokka laajenee, ja sen rakenne muuttuu. Toimihenkilöiden valtaosan edut punoutuvat yhä läheisemmin työväenluokan etuihin. Pääosa palkkatyöntekijöistä tekee alistetussa asemassa ja usein puutteellisissa työoloissa ruumiillisesti tai henkisesti uuvuttavaa ja yksitoikkoista työtä tuotannossa, virastoissa ja palvelualoilla, saa useimmiten huonoa palkkaa ja on vailla mahdollisuuksia vaikuttaa työnsä luonteeseen ja sen tulosten käyttöön. Useimpien osalta työ on vieraannuttavaa, ja vain harvat voivat kokea työnsä mielekkääksi. Yksityisen voitontavoittelun sekä takapajuisen perinteen ja ajattelun aiheuttamiin rajoituksiin törmäävät myös ne laajenevat toimihenkilöryhmät, jotka opetustyössä, terveydenhuollossa, tutkimus- ja kehitystyötä tekemällä, suunnittelemalla ja tietoa jakamalla haluavat toimia ihmisen hyväksi, jakaa maailmankuvaa avartavaa ja inhimillistä kasvua edistävää tietoa sekä kehittää ihmisille tarpeellisia tuotteita ja hyödyllistä tekniikkaa. SKDL:n perusta on näissä laajenevissa työntekijä- ja toimihenkilöryhmissä.

Mutta SKDL ei ole vain palkkatyöntekijäin järjestö. Se kokoaa yhteiskunnalliseen toimintaan myös viljelijäväestöä, pienyrittäjiä ja itsenäisen ammatin harjoittajia, jotka kaikki elävät suurpääoman yhä voimakkaammassa puristuksessa. SKDL luo tehokkaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavan tieteen ja taiteen piirissä työskentelevälle sivistyneistölle. Se on myös eläkeläisten ja opiskelijoiden yhteiskunnallisen taistelun järjestäjä.

Muuttuvat olot nostavat esiin uusia ratkaisua vaativia kysymyksiä ja saavat ihmisiä tiedostamaan tarpeen vaikuttaa asioista päättämiseen ja tulevaisuuden muotoutumiseen. Avoimen luonteensa mukaisesti SKDL tarjoaa ihmisille mahdollisuuden ja puitteet toimia yhteistyössä muiden samoja asioita tärkeinä pitävien ja samansuuntaisia tavoitteita omaavien ihmisten kanssa. SKDL:n yhteiskunnallisten kokonaispäämäärien hyväksymisen ja jäsenyyden lisäksi toimintaan osallistuminen voi perustua myös samansuuntaisiin tavoitteisiin jossakin erilliskysymyksessä.

Liiton tavoitteista ja menettelytavoista sovittaessa noudatetaan liiton sisäisessä elämässä tasavertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen periaatteita. SKDL ei edellytä jäseniltään maailmankatsomuksellista tai filosofista sitoutumista, vaan ainoastaan tahtoa työskennellä liiton yhteiskunnallisten tavoitteiden puolesta.

Kansandemokraatit ymmärtävät selkeästi, että kamppailu yhteiskunnallisen edistyksen puolesta on todella tehokasta, jos koko työväenliike toimii yhtenäisenä ja samansuuntaisesti. Tämän vuoksi SKDL pyrkii määrätietoisesti työväenliikkeen yhtenäisyyden ja yhteistyön parantamiseen. Työväenliikkeen yhteistyöllä on luotavissa todella vaikuttavaa joukkomittaista toimintaa. Yhteistyötä ja samansuuntaista toimintaa tarvitaan sekä valtion ja kuntien hallinnossa että yhteisissä joukkojärjestöissä, ennen kaikkea ammattiyhdistysliikkeessä, osuuskauppaliikkeessä ja työväen urheiluliikkeessä.

Kun työväenliikkeen poliittisella jakautumisella sosialidemokraattiseen ja siitä vasemmalla olevaan sosialistiseen ja kommunistiseen suuntaukseen on maassamme yli puolivuosisataiset aina vanhan työväenpuolueen sisäisiin suuntaerimielisyyksiin saakka ulottuvat perinteet, voidaan yhtenäisyyttä rakentaa vain tämä jakautuminen tosiasiaksi tunnustaen. Yhteistyön tulee tapahtua tasavertaisuuden, avoimuuden ja rehtiyden pohjalta ja ollakseen tuloksellista sen tulee perustua yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin ja menettelytapoihin.

SKDL:n pysyvänä pyrkimyksenä on laajentaa ja syventää kaikkien työtätekeviin väestöryhmiin kuuluvien ihmisten yhteisymmärrystä ja yhteistyötä. Tämä yhteenkuuluvuus muodostaa perustan myös työtätekeviä väestöryhmiä edustavien poliittisten vasemmisto- ja keskustavoimien yhteistyölle. Mitä kestävämpää tällainen kansaa edustavien poliittisten voimien yhteistyö on, sitä tehokkaammin voidaan torjua suurpääomaa edustavien puolueiden taantumuspolitiikka, kapitalismin kriisi-ilmiöt ja niiden yhteiskunnalliset haitat sekä vahvistaa yhteiskuntaa uudistavaa, elinympäristöä suojaavaa ja rauhanomaista ulkopolitiikkaa edistävää poliittista linjaa.

Tältä pohjalta SKDL pyrkii vasemmisto- ja keskustavoimien enemmistöhallituksiin, joiden toiminta suuntautuu työtätekevien taloudellisten, sosiaalisten ja demokraattisten oikeuksien puolustamiseen, yhteiskunnalliseen edistykseen sekä oikeiston ja taantumuksen pyrkimysten torjumiseen ja suurpääoman vallan kaventamiseen. Tällaisten hallitusten toiminnan tulee nojautua kansalaisten omakohtaiseen toimintaan, joka on yhteiskunnallisen kehityksen ratkaiseva voima. Tällaisessa hallitusyhteistyössä SKDL, lojaalina yhteisille edistyksellisille tavoitteille, näkee tehtäväkseen aloitteellisen ja uudistuspolitiikkaa syventävän toiminnan, jonka peruspäämääränä ovat ratkaisevat demokraattiset muutokset yhteiskuntaelämässä.

Laaja kansanvaltaisten voimien yhteistyö tarjoaa myös välttämättömän poliittisen voiman yhteiskunnan rakenteen syvempiin uudistuksiin silloin, kun yhteistyöosapuolten kesken kypsytään sopimaan näistä uudistuksista.

MUUTTUVA MAAILMA

Maapallo on kokonaisuus

Ihmiskunnan aineelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle on tieteellisteknisen edistyksen myötä avautunut uusia näkymiä. Nykyisellä tiedon ja teknologian tasolla ihmiskunnalla on ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana hallussaan mahdollisuudet inhimillisten perustarpeitten tyydyttämiseen koko maailman mitassa.

Poliittiset perusedellytykset myönteiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle ovat syntyneet sen uuden historiallisen aikakauden myötä, jonka aloitti Lokakuun vallankumous ja johon kuuluvat sosialistisen kansanyhteisön muodostuminen ja siirtomaajärjestelmän hajoaminen.

Mahdollisuuksien toteutumisen tiellä on kuitenkin monia vakavia esteitä. Kiihtyvä kilpavarustelu, aseelliset selkkaukset ja niiden mahdollinen laajeneminen koko ihmiskunnan olemassaolon vaarantavaksi katastrofiksi muodostavat uhan inhimillisen kulttuurin säilymiselle.

Viime vuosikymmeninä on tultu tietoisiksi luonnonvarojen rajallisuudesta samoin kuin siitä uhasta, jonka ihmisen taloudellinen toiminta sääntelemättömänä aiheuttaa luonnon tasapainolle.

Luonnonvarojen ja tuotannon tulosten epätasainen jakaantuminen maailmanlaajuisesti ja monissa maissa eri väestöryhmien kesken estää tasapainoista aineellista ja sosiaalista kehitystä.

Kapitalismin aikansa eläneet yhteiskunnalliset valtarakenteet ja niiden vaikutus kansainväliseen kehitykseen kahlitsevat tieteen ja teknologian luomien uusien mahdollisuuksien käyttämistä ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen ja pitävät yllä kansoja alistavaa imperialistista järjestelmää.

Ihmiskunnan edessä on kaksi kehitystietä, joko ajautuminen yleismaailmalliseen taloudellisen ja poliittisen epävarmuuden kauteen, jota sotilaalliset konfliktit leimaavat, tai suuntautuminen yleismaailmallisten ongelmien ratkaisemiseen, mikä on välttämätöntä ihmiskunnan tulevaisuuden ja suorastaan sen säilymisen turvaamiseksi.

Kilpavarustelu, sodan uhka, ympäristötuhon vaara ja kehitysmaiden ongelmat liittyvät keskeisesti imperialismin taloudellisiin ja poliittisiin etuihin. Näiden maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen edellyttää sodanvaaraa aiheuttavien tekijöiden poistamista, imperialististen ja uuskolonialististen alistamispyrkimysten torjumista, ylikansallisen monopolipääoman mahdin kaventamista, kansakuntien yhteistä vastuuta maailman luonnonvarojen säästeliäästä käytöstä, tuotannon järkiperäistä suunnittelua ja tuotannon tulosten oikeudenmukaista jakamista sekä ihmisarvoisen elämän turvaamista kaikille kansoille.

Myönteinen kehitystie voi nojautua sosialismia rakentaviin ja itsenäisen kansallisen kehityksen puolesta siirtomaavallasta vapautuneissa maissa toimiviin kansoihin, kansallisiin vapautusliikkeisiin sekä kapitalistisen maailman edistyksellisiin voimiin.

Aikakautemme ratkaisevin kysymys on rauhan turvaaminen. Keskeisen tekijän tässä muodostaa poliittisen ja sotilaallisen jännityksen lieventäminen, aseistuksen vähentäminen päämääränä yleinen ja täydellinen aseidenriisunta sekä kansainvälisen yhteistyön lujittuminen. Liennytyskehityksen tähänastiset tulokset uhkaavat mitätöityä, ellei voida avata uusia etenemisen näköaloja. Neuvostoliitto ja muut sosialistisen yhteisön maat ovat johdonmukaisesti työskennelleet liennytyksen hyväksi. Myös liittoutumattomien ja sitoutumattomien maiden sekä länsiliiton maiden liennytyksen kannalla olevien poliittisten voimien rooli on ollut myönteinen. Liennytystä tukeva kansalaismielipide on vaikuttanut merkittävästi kehitykseen.

Poliittisen ja sotilaallisen jännityksen ylläpitäminen palvelee kansojen poliittiseen ja sotilaalliseen alistamiseen pyrkiviä imperialistisia voimia ja ylikansallista aseteollisuutta. Se vastaa myös Pohjois-Atlantin liiton liennytystä vastustavien piirien tavoitteita. Kilpavarustelu haaskaa luonnonvaroja sekä taloudellisia ja henkisiä voimavaroja, jotka tarvittaisiin kamppailuun nälkää, sairauksia ja puutetta vastaan.

Pysyvän rauhan ja oikeudenmukaisen kehityksen turvaaminen maapallolla edellyttää myös syviä poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia sekä maailmantaloudellisia uudistuksia. Jokaiselle maalle ja kansalle on taattava mahdollisuus kehittää omaa yhteiskuntaansa ja talouttaan omista lähtökohdistaan ilman ulkopuolista puuttumista.

Maailmantaloudessa tarvitaan järjestelyjä, jotka tukevat kehitysmaiden taloudellista edistystä ja muuttavat maailmankaupan perusteita kehitysmaiden hyväksi. Kansainvälisistä taloussuhteista on poistettava kaikenlainen syrjintä ja eriarvoisuus. YK:ssa hyväksytyn uuden kansainvälisen talousjärjestyksen puitteissa pyritään löytämään keinoja tähän. Kehitysmaiden asemaa parannettaessa on keskityttävä heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien maiden ja vaikeimmissa aineellisissa ja sosiaalisissa oloissa elävien väestöryhmien kehitysmahdollisuuksien edistämiseen.

Luonnon liiallisen rasittamisen ja luonnonvarojen tuhlauksen estäminen edellyttää myös kansainvälisiä sopimuksia. Lisäksi ovat tarpeen tehokkaat toimet uhanalaisen luonnon puolesta.

Kehitysmaiden tarpeiden tyydyttäminen, maapallon luonnonvarojen niukkuus ja luonnon tasapainon säilyttäminen asettavat rajoituksia teknologian soveltamiselle ja kokonaiskulutukselle, edellyttävät raaka-aineita säästävän teknologian kehittämistä ja toisarvoisen tavaratuotannon karsimista. Kehittyneiden teollisuusmaiden on sopeutettava oma kehityksensä näihin rajoituksiin.

Siirtomaajärjestelmän hajottua ovat kehitysmaat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saavuttaneet valtiollisen itsenäisyyden. Useimmat kehitysmaat ovat saaneet siirtomaakauden perintönä taloudellisesti alistetun aseman, josta vain muutamat niistä ovat kyenneet vapautumaan. Kansainvälisten taloussuhteiden rakenne ja uuskolonialismi ovat alistaneet niistä useimpien kehityksen lähes täysin riippuvaiseksi imperialistisista länsimaista ja ylikansallisista suuryrityksistä. Monet kehitysmaat ovat jääneet kapitalistisen maailman raaka-aineentuottajiksi, ja niillä on niukasti omia pääomia sekä alhainen tiedon ja teknologian taso. Kapitalistinen maailmantalous toimii yhä keskeisemmin ylikansallisten monopoliyritysten varassa, joista monet ovat saavuttaneet yksityisiä kehittyneitäkin kansallisvaltioita voimakkaamman aseman. Kehitysmaiden riippuvuutta imperialismista korostaa länsimaisen kulttuurin ja tiedonvälityksen hegemonia, joka on voimistunut siirtomaakauden jälkeen.

Useissa kehitysmaissa jyrkkä sosiaalinen eriarvoisuus on kehityksen jarruna. Eriarvoisuutta ylläpitäviä valtarakenteita tukevat joko suoraan tai välillisesti monet imperialistiset länsimaat turvatakseen omat taloudelliset ja poliittiset etunsa sekä ylikansallisen pääoman toimintamahdollisuudet. Välillinen ja avoin sotilaallinen puuttuminen kehitysmaiden sisäiseen elämään muodostaa uhan maailman rauhalle.

Eräät kehitysmaat ovat irtautuneet imperialismin vaikutuspiiristä, lähteneet edistykselliselle kehitystielle ja suuntautuneet sosialismia kohti. Kuitenkin myös ne joutuvat kärsimään siirtomaakauden perinnön ja maailmantalouden eriarvoisuutta ylläpitävien rakenteiden aiheuttamat rasitukset.

Sosialistiset maat muodostavat kansainvälistä kehitystä suuntaavan tekijän. Ne ovat vaikuttaneet ratkaisevasti siirtomaajärjestelmän hajoamiseen ja kolmannen maailmansodan estämiseen. Niiden voimistumisella, saavutuksilla ja aktiivisella rauhanpolitiikalla on keskeinen merkitys kapitalististen maiden demokraattisten voimien ja kansallisen vapausliikkeen toimintaoloille ja yleismaailmallisten ongelmien voittamiselle. Niiden taloudellinen ja sosiaalinen kehitys ja kulttuurisaavutukset ovat vakuuttava esimerkki mahdollisuuksista, joita sosialismi avaa yhteiskunnalliselle edistykselle. Myös sosialistiset maat joutuvat ratkaisemaan aikakautemme yleisiä kehitysongelmia, kuten luonnonvarojen riittävyyteen ja luonnon tasapainon säilymiseen liittyviä tekijöitä. Sosialistiset tuotantosuhteet avaavat kuitenkin tien näiden ongelmien ratkaisuun kunkin maan ominaispiirteiden ja kehitystason mukaisesti.

Teollisesti kehittyneet kapitalistimaat ovat pysyvässä taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa kriisissä. Niillä on kehittynyt teknologia ja korkea, joskin erittäin epätasaisesti jakaantunut aineellinen elintaso. Kansantalouden suunnittelemattomuus sekä aineellisen elintason ja elämänmahdollisuuksien epätasainen jakaantuminen ovat näiden maiden suurimpia ongelmia.

Toisen maailmansodan jälkeisen suhteellisen vakaan ja nopean taloudellisen kasvun kauden päätyttyä pitkälle teollistuneet kapitalistiset maat ovat vuosisatamme viimeisellä neljänneksellä siirtyneet aikaisempaa epävarmemman taloudellisen kehityksen vaiheeseen.

Leimallinen piirre on ollut läntisten kapitalististen maiden taloudellinen yhdentyminen, mikä on aiheuttanut ylikansallisten päätöselinten vallan kasvua ja talousliittoutumiin kuuluvien maiden politiikan yhdenmukaistamista. Vapaakauppa-ajatus on yleistynyt, ja tähän liittyen kaupan esteitä on purettu. Tämä kehitys on johtanut länsimaat kasvaneeseen riippuvuuteen maailmanmarkkinoista.

Taloudelliseen yhdentymiseen liittyvä keskinäisen riippuvuuden voimistuminen on lisännyt kansainvälisen talouskehityksen häiriöalttiutta sekä synnyttänyt epätasaista kehitystä eri maiden tuotantorakenteessa.

Myös monien kehitysmaiden myymien raaka-aineiden, erityisesti öljyn hintojen nousu sekä monikansallisten yhtiöiden tuotannon siirtyminen halpaa työvoimaa tarjoaviin kehitysmaihin ovat kärjistäneet talouden rakenteellisia ongelmia ja kansainvälisen kaupan häiriöitä. Ongelmat ovat purkautuneet voimakkaana inflaationa, ulkomaankaupan epätasapainona sekä ennen kaikkea suurtyöttömyytenä. Työttömyyttä on lisännyt entisestään automaation ja nopean teknisen kehityksen hallitsematon hyödyntäminen tuotannossa.

Lisääntynyt talouden epävarmuus on voimistanut kansainvälisten taloudellisten elimien pyrkimystä ohjata ja sitoa kansallista talouspoliittista päätöksentekoa. Suosituksilla ja sitoumuksilla ei ole kuitenkaan pyritty eri maiden talouselämän suunnitelmalliseen ohjaamiseen ja kehittämiseen, vaan niiden lähtökohtana ovat olleet yksityisen elinkeinoelämän ahtaat taloudelliset edut. Itse ongelmien syihin, yksityisomistajien määräysvaltaan ja talouden suunnittelemattomuuteen niillä ei ole puututtu.

Kehittyneissä kapitalistisissa maissa on valtiovallan puuttuminen talouselämään saanut pysyvän ja peruuttamattoman luonteen. Monisäikeisellä yhteiskunnallisella sääntelykoneistolla on yritetty vakaannuttaa taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä sekä estää kriisien syntymistä.

Kapitalistisen talouden sääntely-yrityksillä ei ole kyetty vakaannuttamaan talouden kehitystä eikä estämään kriisejä. Päinvastoin, kapitalistiset yhteiskunnat ovat joutuneet syvien ja monisäikeisten kriisien kouriin: ekologiset ja taloudelliset kriisit, raaka-aineiden ja energiavarojen ehtyminen, samoin kuin joukkotyöttömyys ja sääntelemätön rakennemuutos vavisuttavat teollistuneita kapitalistisia maita ja jännittävät niiden suhteita kehitysmaihin. Kriisi koskee yhteiskuntaelämän kaikkia aloja taloudesta politiikkaan, kulttuuriin ja koko elämäntapaan. Kapitalististen yhteiskuntien kriisi-ilmiöt juontavat juurensa tuotantovälineiden yksityiseen omistukseen ja yksityiseen voitontavoitteluun perustuvan yhteiskuntajärjestelmän aikansaeläneisyydestä.

Tulevaisuutta kapitalistisissa maissa edustavat niiden työväenliike ja muut edistykselliset voimat, jotka jo ovat pystyneet merkittäviin saavutuksiin työtätekevän kansan poliittisten ja taloudellisten oikeuksien laajentamisessa. Kamppailu näistä oikeuksista käydään kunkin maan omista lähtökohdista kooten samalla yhdensuuntaisiin tavoitteisiin pyrkiviä voimia yhteistyöhön kansainvälisen solidaarisuuden perustalta.

Suomen kansainvälinen asema

Suomen kansainvälinen asema ja ulkopoliittinen peruslinja kokivat ratkaisevan muutoksen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Tuo muutos sai ilmauksensa Suomen ja Neuvostoliiton välisessä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksessa. Siitä on muodostunut maamme kansainvälisen aseman ja ulkopolitiikan peruslähtökohta. Sen ansiosta maamme asema on riippumaton ja selkeä, ja se on kansainvälisten spekulaatioiden ulkopuolella.

Maamme ulkopolitiikan kansalliseksi linjaksi on muotoutunut suuntaus, jota kommunistit ja vasemmistososialistit pyrkivät edistämään jo maamme itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä. SKDL:n vaikutus uuden suuntauksen luomisessa ja vahvistamisessa sotien jälkeen oli erittäin keskeinen, muodostihan kansandemokraattisen liikkeen jäsen- ja kannattajakunta laajimman joukkopohjan rauhanomaiselle naapuriystävyyden ulkopolitiikalle. Tänäänkin SKDL pitää tehtävänään lujittaa ulkopolitiikkamme perusteita ja tuoda esille kansainvälisen tilanteen ulkopolitiikan toteuttamiselle asettamia uusia vaatimuksia sekä aktivoida näitä pyrkimyksiä edesauttavaa kansalaismielipidettä. SKDL toimii naapuriystävyyden politiikan puolesta ja torjuu ulkopolitiikkamme peruslinjaa vahingoittavat pyrkimykset.

Suomelle YYA-sopimus on luonteeltaan myös pysyvä turvallisuusratkaisu. Olemassaolollaan se jo ennalta ratkaisevasti vähentää hyökkäysuhan kohdistumista maahamme. Se vaikuttaa rauhoittavasti koko Pohjois-Euroopan tilanteeseen ja on muodostunut tärkeäksi osaksi yleiseurooppalaisia turvallisuusjärjestelyjä.

Maamme ja kansamme turvallisuutta ei voi rakentaa asevarustelun varaan. Olennaisin turvallisuustekijä on rauhaa lujittava ja luottamusta herättävä ulkopolitiikka. Sotilaallinen valmius on rajoitettava kansainvälisten sopimusten ja maamme voimavarojen luomiin puitteisiin. Kansainvälisten edellytysten niin salliessa Suomen on osoitettava valmiutensa luopua asevoimista ja korvata ne kansainvälisillä turvallisuustakuilla.

Maamme kansainväliset tehtävät

Yhteiskunnallinen rakennustyö on mahdollista vain rauhan maailmassa. Siksi keskeinen tehtävä on poliittisen ja sotilaallisen jännityksen lieventäminen, aseistuksen vähentäminen, kansainvälisten taloussuhteiden muuttaminen nykyistä oikeudenmukaisemmiksi ja kansainvälisen yhteistyön kehittäminen. Rauha ja yhteiskunnallinen kehitys edellyttävät toisten valtioiden suvereenisuuden kunnioittamista ja sisäisiin asioihin puuttumattomuutta sekä kanssakäymistä tasavertaisuuden ja molemminpuolisen hyödyn pohjalta.

Suomen tulee monipuolisesti ja aktiivisesti edistää myönteistä kansainvälistä kehitystä. Siihen maallamme on hyvät edellytykset, koska Suomen kansainvälinen asema on vahva ja maallamme on vakiintuneet suhteet yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisiin maihin. Suomen tulee aktiivisesti edistää Yhdistyneet Kansakunnat -järjestön toimintaa rauhan ja sosiaalisen edistyksen puolesta. Vastaisuudessakin on erityisesti painotettava Euroopan turvallisuuden ja yhteistyön edistämistä.

Aseidenriisuntakysymyksissä maamme tulee toimia aloitteellisesti ja laaja-alaisesti pitäen ensisijaisina lähtökohtina yleisinhimillisiä rauhan turvaamiseen sekä taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen kehityksen edistämiseen tähtääviä tavoitteita.

Kansainvälisten taloussuhteiden uudistamisen ja tasavertaisen yhteistyön luomisen yhteiskuntajärjestelmiltään tai kehitysasteiltaan erilaisten maiden välille tulee saada entistä suurempi paino maamme ulkopolitiikassa. Sen tulee johtaa uusiin harkittuihin aloitteisiin. Suomen tulee ajaa YK:n hyväksymän uuden kansainvälisen talousjärjestyksen luomista ja siihen tähtäävän julistuksen periaatteita sekä toimia itse kansainvälisissä taloussuhteissaan tämän mukaisesti.

Talouteen liittyvien ongelmien ratkaisemisen lisäksi liennytyksen jatkuminen ja muodostuminen yleismaailmalliseksi edellyttää siirtomaavallan lopullista purkamista sekä kansojen ja kansallisuuksien alistamisen lopettamista. Suomen on erityisesti painotettava rotusorron ja syrjinnän poistamiseen tähtääviä toimia. Suhteiden luomisesta tai ylläpitämisestä fasistisiin tai senluonteisiin diktatuurimaihin on pidättäydyttävä. Maamme tukea kansallisille vapautusliikkeille on tehostettava.

Suomen tulee edistää näitä pyrkimyksiä toiminnassaan kansainvälisen yhteisön piirissä, erityisesti Yhdistyneissä Kansakunnissa ja kahdenvälisillä suhteillaan eri maihin.

YYA-sopimus on kestävä perusta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kehittämiselle kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla. Se luo edellytykset maittemme samansuuntaiselle toiminnalle rauhan ja aseidenriisunnan hyväksi. Kaupan ja taloudellisen yhteistyön kehittäminen Neuvostoliiton kanssa on muodostunut maallemme tärkeäksi. Kauppaa ja taloudellista yhteistyötä tulee laajentaa myös muiden sosialististen maiden kanssa. Tällä yhteistyöllä on maamme taloutta vakaannuttava sekä työllisyyttä, talouden rakennemuutosta ja itsenäistä talouskehitystä edistävä vaikutus.

Suomella on perinteisesti laajaa yhteistyötä muiden pohjoismaiden kanssa talouden, kulttuurin sekä kansalaisten välisen kanssakäymisen alueilla. Yhteistyö on saanut vakiintuneet muodot Pohjoismaiden neuvoston ja valtioiden välisten muiden yhteistyöelinten sekä monien sopimusten pohjalla. Tämän yhteistyön tulee rakentua tasavertaisuuden periaatteille ja suuntautua rauhan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnallisen kehityksen edistämiseen. Ruotsinsuomalaisten aseman parantaminen, heidän yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksiensa tehostaminen sekä heidän siteittensä säilyttäminen ja lujittaminen entiseen kotimaahan edellyttää valtiovallalta ja kansalaisjärjestöiltä aikaisempaa tehokkaampia toimia.

Maallamme on kiinteät yhteydet myös Länsi-Eurooppaan ja yleensä kapitalistisiin maihin. Monien saavutusten ja kehittämisnäköalojen ohella läntisissä suhteissa on ongelmia, jotka uhkaavat maamme itsenäistä päätäntävaltaa talouden, kulttuurin ja koko yhteiskunnan kehittämisessä. Nykyistä suotuisampi yhteiskunnallinen kehitys maassamme edellyttää irtautumista haitallisista sidonnaisuuksista kapitalistiseen maailmanjärjestelmään sekä kaupan ja taloudellisen yhteistyön edistämistä tasavertaisuuden ja molemminpuolisen hyödyn periaatteiden pohjalta.

Maamme tulee voimistaa panostaan kehitysyhteistyössä ja toteuttaa YK:n hyväksymä kehitysavun määrällinen tavoite. Kehitysyhteistyö tulee suunnata maihin, joilla on omia kehittämissuunnitelmia ja joiden yhteiskunnallinen rakenne takaa sen, että kehitysyhteistyön tulokset edistävät sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kaupankäyntiä kehitysmaiden kanssa tulee laajentaa ja niihin tulee luoda suoria kaupallisia ja taloudellisia yhteyksiä. Suomen talouselämän ei tule osallistua kehitysmaiden yhteiskunnallisten rakenteiden vinoutumista aiheuttaviin kauppa- ja sijoitushankkeisiin.

Maamme kulttuurivaihdossa on tavoitteena pidettävä kulttuurin kehittämistä kansalliselta pohjalta ja osallistumista monipuoliseen ja rikastuttavaan kansainväliseen vuorovaikutukseen. Tieteessä, tekniikassa ja kulttuurissa on ehtymättömiä näköaloja yhteistyön tiivistämiselle sosialististen maiden kanssa. Maamme on välttämättä suojauduttava kulttuuria köyhdyttävältä ylikansalliselta massaviihteeltä.

Jotta Suomen ulkopolitiikan kehittyminen kansamme etujen mukaisesti voidaan turvata myös tulevaisuudessa, on välttämätöntä ryhtyä kansanvaltaistamaan ulkoasiainhallintoa mm. lisäämällä eduskunnan ja parlamentaarisesti kokoonpantujen elinten päätäntävaltaa Suomen kansainvälistä politiikkaa ja ulkoasianhallintoa koskevissa kysymyksissä.

MAAMME KEHITYKSEN NÄKÖALOJA

Yhteiskuntamme tilasta

Suomi on kapitalistinen maa, jossa tuotantovälineiden omistus ja siihen perustuva valta ovat keskittyneet harvoihin käsiin.

Yhteiskunnallemme ovat luonteenomaisia toisaalta mittavat saavutukset jotka ovat ratkaisevilta osin työväenliikkeen vuosikymmeniä jatkuneen toiminnan ja kansanjoukkojen omakohtaisen kamppailun tulosta. Yhteiskuntaamme leimaavat toisaalta syvät ongelmat, jotka uhkaavat pysäyttää yhteiskunnallisen rakennustyön ja myös mitätöidä tähänastisia saavutuksia.

Maamme on taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti varsin kehittynyt. Demokraattiset oikeudet ovat suhteellisen laajat. Kansalaisten huomattavan osan taloudellinen ja sosiaalinen turvallisuus on suurempi ja sivistystaso korkeampi kuin useimmissa muissa maissa. Kansamme on yltänyt mittaviin kulttuurisaavutuksiin. Maamme kansainvälinen asema on vakaa.

Kapitalistisen yhteiskunnan syvä kriisi muodostaa kuitenkin vakavan esteen suotuisalle kehitykselle maassamme. Tämä kriisi ei koske vain kapitalistista taloutta, vaan koko yhteiskuntaa ja sen laitoksia ja sillä on myös aatteelliset ja moraaliset ulottuvuutensa.

Kriisiä ei ratkaista tavanomaisella uudistuspolitiikalla. Tarvitaan syvällisiä muutoksia, uutta demokratiaa, missä todella on kyse ihmisjoukkojen harjoittamasta järkevästä ja järjestäytyneestä vallankäytöstä. Kriisin ratkaiseminen on edellytyksenä sille, että kyetään käyttämään hyödyksi kaikki mahdollisuudet kehittää yhteiskuntaamme nykyistä oikeudenmukaisemmaksi ja turvallisemmaksi, ihmiselle paremmaksi elää.

Keskeisiä ongelmia

Yhteiskunnassamme on laajoja väestöryhmiä, joiden asema on sosiaalisesti vaikea. Ulospäin näkyvän yleisen hyvinvoinnin taakse peittyy jopa suoranaista puutetta. Työnsaannin ja toimeentulon epävarmuus synkentää pysyvästi monien elämää.

Työhön liittyy monia ongelmia. Koneellistuminen on usein tehnyt työstä pakkotahtista, ruumiillisesti ja henkisesti rasittavaa. Työn osittuminen yhä pitemmälle on johtanut työntekijän ammattitaidon kaventumiseen, ja hänen on entistä vaikeampi hahmottaa asemaansa tuotantotapahtumassa. Nämä tekijät ovat osaltaan vähentäneet työn mielekkyyttä ja vieraannuttaneet ihmisiä työstä ja koko yhteisöstä.

Työhön liittyvien epäkohtien, ympäristön pilaantumisen ja sosiaalisen turvattomuuden vuoksi kansalaisten terveys ja henkinen tasapaino ovat uhanalaisia.

Ihmisten maailmankuvan pirstoutuminen on kapitalismin kriisin olennaisia tunnusmerkkejä. Kapitalismin aatteelliset perusteet hajoavat, mutta vielä ei laajoissa joukoissa ole syntynyt tietoisuutta välttämättömäksi koetun yhteiskunnallisen muutoksen aatteellisista lähtökohdista. Yksityinen voitontavoittelu, jolle kapitalistinen teollinen kehitys perustuu, estää ihmisiä kehittämästä kykyään oma-aloitteisuuteen ja sosiaaliseen toimintaan. Ihmiset ovat porvarillisen ideologisen koneiston voimakkaan vaikutuksen alaisia. Se alistaa ihmisten henkiset tarpeet voitontavoittelun välineiksi ja tekee ihmisistä passiivisia massakulttuurin vastaanottajia, kapitalistisen kilpailuyhteiskunnan ja kulutusideologian vieraannuttamia kuluttajia. Se antaa kieroutuneen kuvan ihmisestä ja työstä ja peittelee olennaisia yhteiskunnallisia vastakohtaisuuksia. Seurauksena kaikesta tästä on näköalattomuutta, poliittista passiivisuutta ja henkistä epävarmuutta. Erityisen kipeästi nämä ongelmat koskettavat lapsia ja nuoria, joiden maailmankuva on vasta muotoutumassa.

Pääomien keskittyminen ja suuromistajien määräysvalta estävät kansalaisia vaikuttamasta omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan koskevaan päätöksentekoon. Ne kaventavat myös eduskunnalle ja kunnanvaltuustoille laissa säädettyä valtaa ja hallituksen toimintamahdollisuuksia ja vaikuttavat eri tavoin niiden vallankäyttöön.

Omistuksen keskittyminen on luonut suuret tulo- ja varallisuuserot kansalaisten välille.

Julkinen valta ja yksityinen talouselämä ovat yhä pitemmälle kietoutuneet yhteen, mikä osaltaan turvaa kapitalistisen talousjärjestelmän säilymistä. Yhteiskunnan valtarakenteen vuoksi talouden valtiollinen sääntely on ollut epädemokraattista ja virkavaltaista sekä vastannut lähinnä yksityisomistajien etuja. Valtiollinen sääntely luo kuitenkin edistyksellisille voimille edellytykset vaikuttaa valtiovallan kautta talouteen ja kaventaa suurpääoman valtaa, milloin poliittiset voimasuhteet tekevät tällaisen vaikuttamisen mahdolliseksi.

Edellä kuvatut piirteet vaikeuttavat kansalaisten elämää ja estävät ihmisten perusoikeuksien toteutumista. Ne muodostavat esteen nykyistä suotuisammalle taloudelliselle, sosiaaliselle ja sivistykselliselle kehitykselle.

Talouspolitiikan tavoitteet

Suomen yhdentyminen kapitalistisiin maailmanmarkkinoihin on tapahtunut yksipuolisesti pääomavaltaisen puunjalostusteollisuuden vientiedellytyksiä tukemalla. Se on osaltaan tehnyt maamme tuotantorakenteesta yksipuolisen ja alttiin kansainvälisten suhdannehäiriöiden vaikutuksille. Sosialististen maiden kanssa käytävän kaupan perinteisesti keskeinen asema ja sen suuntautuminen työvoimavaltaisille ja laajentumiskykyisille alueille on puolestaan monipuolistanut tuotantoa ja vaimentanut suhdannevaihteluita.

Suomen yhdentyminen kansainväliseen työnjakoon on nopeuttanut maamme elinkeinorakenteen rajua muutosta. Siirtyminen perinteisestä maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta kaupungistuneeseen teollisuusvaltioon on tapahtunut erittäin lyhyen ajan kuluessa. Nopean teollistamisen ja kansallisen vaurauden lisääntymisen sekä näiden mahdollistaman kansalaisten elintason kohoamisen kääntöpuolena on tapahtunut maan alueellisten erojen kärjistymistä samoin kuin sekä maaseutu- että kaupunkilaiselämän köyhtymistä, vakiintuneiden ja turvallisiksi koettujen yhteisöjen pirstoutumista, maasta muuttoa ja näiden synnyttämää henkistä juurettomuutta ja sosiaalisia vaikeuksia.

Taloudellisten ongelmien kärjistyessä on talouspoliittiselle päätöksenteolle maassamme ollut tyypillistä neuvottomuus ja turvautuminen vanhoihin ajatustottumuksiin. Suhdannepolitiikka on ollut passiivista, ja nykyisistä suhteellisen vaatimattomistakin kehityksen ohjaamisen välineistä on oltu valmiita luopumaan. Perusteellista uudelleenarviointia kaipaa suomalaiselle talouspoliittiselle ajattelulle tyypillinen usko vientiteollisuuden kilpailuedellytyksiin taloudellista kehitystä yksinomaisesti sääntelevänä tekijänä.

Taloudellisten ongelmien voittaminen - siinä määrin kuin se kapitalismin oloissa on mahdollista - edellyttää maaltamme itsenäistä talouspolitiikkaa. Sen tulee perustua kansalaisten todellisiin tarpeisiin ja luontaisiin tuotantoedellytyksiimme, ennen muuta kansalaisten kätten ja aivojen työlle, väestömme korkeaan sivistystasoon ja ammattitaitoon, vireään tieteelliseen työskentelyyn ja tutkimustoimintaan, teknologisesti suhteellisen korkeatasoisen tuotantorakenteen kehittämiseen sekä luonnonrikkauksiemme järkevään käyttöön.

Taloudellisen itsenäisyyden ja suotuisan taloudellisen kehityksen turvaaminen edellyttävät irtautumista haitallisista taloudellisista sidonnaisuuksista kapitalistisiin maailmanmarkkinoihin sekä läntisiin kauppa- ja talousryhmittymiin. Suomalaisten yritysten ja rahalaitosten toimintaa ulkomailla on valvottava niin, ettei riippuvuus monikansallisista suuryrityksistä ja läntisistä rahalaitoksista lisäänny. Ulkomaisten yritysten sijoituksia Suomeen ja suomalaisten yritysten sijoituksia ulkomaille on niin ikään säänneltävä nykyistä tehokkaammin.

Kauppaa ja taloudellista yhteistyötä sosialististen maiden kanssa on laajennettava. Maamme on aloitteellisesti vietävä käytäntöön niitä sopimuksia, joita meillä on Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden sekä SEV:n kanssa.

Kehitysmaiden on saatava nykyistä huomattavasti suurempi paino maamme ulkomaankaupassa ja taloudellisessa yhteistyössä. Ulkomaankauppapolitiikkamme on tuettava kehitysmaita niiden pyrkimyksissä saavuttaa nykyistä tilannetta oikeudenmukaisempi uusi kansainvälinen talousjärjestys.

Kansantaloudelle ominaisten jyrkkien suhdannevaihteluiden lieventäminen edellyttää myös valtiovallalta määrätietoista talouden suhdanne- ja rakennepolitiikkaa. Suhdannepolitiikassa on irtauduttava lyhytjänteisestä, yksinomaan vientiteollisuuden ahtaisiin kilpailukykynäkökohtiin perustuvasta ja jopa suhdanteita kärjistäneestä talouspolitiikasta ja asetettava kokonaistaloudelliset tavoitteet yksityisten, puhtaasti kaupallisten etujen edelle. Eduskunnan ja hallituksen asemaa suhteessa Suomen Pankkiin ja yksityisiin rahalaitoksiin on voimistettava. Julkisen vallan on voitava vaikuttaa investointien ohjautumiseen kansantalouden tuotantorakenteen monipuolistamiseksi sekä sen joustavuuden ja mukautumiskyvyn lisäämiseksi. Valtiovalta voi edistää tuotantorakenteen kehittämistä myös valtion oman yritystoiminnan avulla. Tuotantotoiminnan teknisen perustan vahvistaminen ja sen uusiutumiskyvyn turvaaminen edellyttävät, että valtion yhtiöt nykyistä selvemmin laajentavat tuotantoaan myös pääomavaltaisen perusteollisuuden ulkopuolelle, erityisesti suuria tutkimus- ja kehittelypanoksia vaativille aloille.

Maamme alueellisten kehityserojen vähentämiseksi on suunnitelmallisesti puututtava epätasaista alueellista kehitystä synnyttäviin ja ylläpitäviin tekijöihin. Yksinomaan yritystoiminnan taloudelliseen tukemiseen perustuvalla toiminnalla ei tähän päästä. Talouden alueellista tuotantorakennetta on monipuolistettava, myös valtion omin sijoituksin.

Teknologian ja tuotantomenetelmien kehittämistä ja tuotannon automatisointia on ohjattava niin, että ne palvelevat yksityisten kansalaisten aineellista ja henkistä hyvinvointia. Uusien menetelmien käyttöönotto voi tapahtua vain työntekijöiden suostumuksella. Työnjakoa on kehitettävä siten, että ihmiset voivat kokea työnsä mielekkääksi ja että työ antaa ihmisille mahdollisuuden luovien kykyjensä kehittämiseen.

Julkinen sektori vastaa jo nyt yhteiskunnan taloudelliselle kehitykselle keskeisistä palveluista, kuten koulutuksesta, terveydenhoidosta ja perusrakenneinvestoinneista. Sen merkitys muodostuu sitä tärkeämmäksi, mitä suurempia ja syvällekäyvempiä muutoksia taloudellisissa oloissa, mm. raaka-aineiden ja energian saatavuudessa tai ympäristön tilassa tapahtuu. Sosiaalisesti oikeudenmukaisen ja luonnon edellytysten kanssa sopusointuisen taloudellisen kehityksen aikaansaaminen epävarmuuden sävyttämissä oloissa edellyttää talouden demokraattista suunnittelua, ohjausta ja valvontaa talouselämän kaikilla tasoilla. Kansalaisten vaaleilla valitsemien demokraattisten päätöselinten mahdollisuuksia vaikuttaa taloutta koskevaan päätöksentekoon on laajennettava yksityisten pääomanomistajien vaikutusvallan kustannuksella. Työntekijöille on annettava valtaa yrityksissä tehtävässä päätöksenteossa.

Verotuksen kehittämisen tavoitteena on oltava tulo- ja varallisuuserojen kaventaminen. Nykyisin verotus kohdistuu kohtuuttoman ankarana ansiotuloihin. Pieni- ja keskituloisten verotusta tulee helpottaa ja välttämättömään toimeentuloon tarvittava tulo vapauttaa verotuksesta. Verotuksen painopistettä tulee siirtää pääomatulojen ja pääomavoittojen sekä yleensä suurten tulojen ja omaisuuksien verottamiseen. Verotuksen uudistamisen lähtökohtana ei saa olla epäsosiaalisen ja pienituloisiin kohdistuvan välillisen verotuksen lisääminen. Yritysverotusta tulee kehittää niin, että sitä voidaan käyttää joustavasti myös suhdanteiden tasaamiseen ja sijoitusten ohjaamiseen.

Pienten ja keskisuurten yritysten itsenäisyyttä suhteessa suuryrityksiin ja rahalaitoksiin on vahvistettava. Yritysverotusta on kehitettävä siten, ettei se edesauta yritystoiminnan keskittymistä ja suosi suuryrityksiä. Pienten ja keskisuurten yritysten yhteistyötä yhteiskunnan omistaman teollisuuden kanssa tuotannon harjoittamisessa, markkinoimisessa ja tuotekehittelyssä tulee laajentaa.

Omistusmuodoltaan sosiaalisen yritystoiminnan, erityisesti valtion yritysten ja laajapohjaisten osuuskuntien toimintaedellytyksiä tulee parantaa.

Maatalouden kehittämisen tavoitteena on kotimaisen kulutuksen kattava tuotanto niiden maataloustuotteiden osalta, joita maamme luonnonoloissa on mahdollisuus tuottaa. Omavaraisuutta myös maatalouden tuotantotarvikkeiden osalta tulee lisätä. Valtiovallan tulee edistää pien- ja perheviljelmillä tapahtuvaa maataloustuotantoa ja turvata tuotannon pysyminen viljelijäväen hallinnassa. Maatalousmaan joutuminen keinottelun kohteeksi ja viljelijäväen ulkopuolisten omistukseen tulee ehkäistä. Maatalouden sisäisiä tuloeroja on kavennettava. Tuotantokustannusten nousun hillitsemiseksi on yhteiskunnan tuettava maatalouden tuotannollista yhteistoimintaa.

Kalastusta, poronhoitoa, turkistarhausta sekä luonnontuotteiden talteenottoa tulee kehittää sekä itsenäisinä ammatteina että sivuansioita antavina elinkeinoina, joilla parannetaan maaseudun elinkelpoisuutta.

Metsätaloutta kehitettäessä tulee puuntuotantotavoitteiden lisäksi määritellä myös metsien moninaiskäytön perusteet niin, että turvataan metsien virkistyskäyttö ja niiden käyttäminen luontaistaloudessa sekä metsän ekosysteemin tasapainon säilyminen.

Luonnonvaroja hyödynnettäessä on otettava huomioon niiden riittävyys ja järkevä käyttö. Jätteet on kerättävä talteen ja käsiteltävä niin, että ne voidaan käyttää uudelleen tuotannossa. Raaka-aineita on käytettävä säästeliäästi ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä on korvattava uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tuontiraaka-aine on mahdollisuuksien mukaan korvattava kotimaisilla raaka-aineilla.

Maamme mahdollisuuksia turvata energiahuoltonsa kotimaisin energialähtein on vahvistettava erityisesti vähentäen öljyn osuutta. Samalla on osallistuttava aktiivisesti maallemme edulliseen kansainväliseen energiayhteistyöhön. Erityisen tärkeää on energiayhteistyön kehittäminen Neuvostoliiton kanssa. Pitkällä aikavälillä energiahuoltomme on rakennettava enenevässä määrin uusiutuvien energialähteiden varaan. Energian säästöön ja kotimaisten uusiutuvien energialähteiden käyttöön on kiinnitettävä erityistä huomiota ja lisättävä näihin suunnattuja tutkimusvaroja. On kehitettävä energiaa säästäviä tuotantomenetelmiä, vältettävä epätarkoituksenmukaista koneellistamista ja laajennettava julkista liikennettä. Ydinenergian hyödyntäminen nykyisessä muodossaan on ilmeisesti ohimenevä vaihe energiahuollossamme, mikä on otettava huomioon energiapolitiikassa ja energiaa koskevassa tutkimustoiminnassa. Myös yhdyskuntasuunnittelussa tulee energiatilanteessa tapahtunut pysyvä muutos ottaa huomioon.

Paitsi luonnonvarojen järkevään käyttöön on energiahuoltomme perustuttava suunnitelmallisuuteen. Tiukka suunnitelmallisuus energiahuollossa edellyttää valtiovallan ehdotonta päätösvaltaa kaikissa energiapoliittisissa kysymyksissä.

Kansalaisten perusoikeudet turvattava

Jokaiselle kansalaiselle on taattava oikeus työhön ja turvattuun toimeentuloon, sivistykseen ja luovaan toimintaan, asuntoon, viihtyisään ympäristöön, terveyteen, lepoon ja virkistykseen sekä demokraattiseen vaikuttamiseen omaa tulevaisuuttaan ja koko yhteiskuntaa koskeviin asioihin. Ihmisten taloudellisten, sosiaalisten, sivistyksellisten ja poliittisten perusoikeuksien toteuttaminen käytännössä edellyttää laajoja uudistuksia yhteiskunnassamme. On raivattava tieltä perusoikeuksien toteuttamista jarruttavia tekijöitä, muutettava valtasuhteita ja kehitettävä taloutta ja koko yhteiskuntaa niin, että perusoikeuksien toteuttaminen käy mahdolliseksi.

Työ ja toimeentulo

Sosiaaliselta ja taloudelliselta asemaltaan heikoimman ja haavoittuvimman väestönosan aseman pysyvä korjaaminen on työväenliikkeen keskeisimpiä tavoitteita.

Ihmisillä on oikeus mielekkääseen työhön, jossa kukin voi toteuttaa tietojaan ja taitojaan sekä luovaa kykyään. Teknologisen kehityksen ja automaation muuttaessa työn sisältöä ja luonnetta on tärkeää vaalia ja kehittää työtapahtuman luovuutta vaativia alueita.

Ihmisten aineellisen toimeentulon turvaaminen on ehtona sille, että he voivat elää henkisesti rikasta elämää, käyttää oikeuksiaan ja osallistua tasapainoisesti yhteiskunnalliseen toimintaan.

Tulonjakoa tulee yhteiskunnassa muuttaa palkkatulojen eduksi. Verotuksella ja sosiaalisin tulonsiirroin sekä solidaarisella palkka- ja eläkepolitiikalla tulee kaventaa tulo- ja varallisuuseroja.

Palkkatyöntekijäin tulee varsinaisen työajan puitteissa saada kunnolliseen elämiseen riittävä palkka. Samapalkkaisuus on toteutettava ja palkkaeroja kavennettava korottamalla alimpia palkkoja muita enemmän. Palkkatyöntekijäin tulee saada osuutensa työn tuottavuuden kasvusta.

Pienviljelijäin ja pienyrittäjäin toimeentuloa on parannettava vahvistamalla pienmaatalouden ja pienyritystoiminnan harjoittamisen edellytyksiä.

Vähävaraisten eläkeläisten asemaa on parannettava korottamalla pienimpiä eläkkeitä. Samanaikaisesti tulee estää ylisuurten eläkkeiden muodostuminen. Eläkejärjestelmä tulee yhtenäistää ja saattaa yhteiskunnan hoidettavaksi. Samoin on luotava aukoton työttömyysturvajärjestelmä. Eläkkeiden, työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan sekä opintotuen on oltava tasoltaan sellaisia, että ne takaavat päivittäisistä aineellisista huolista vapaan elämän.

Taiteilijoiden toimeentulon turvaamiseksi tulee ryhtyä maksamaan taiteilijapalkkaa.

Ympäristö

Kansalaisten oikeudet turmeltumattomaan elinympäristöön on turvattava perustuslaissa.

Kaikkien ihmisen luontoon kohdistamien toimien tulee lähteä ekologisesta periaatteesta, toimien sopeuttamisesta luonnontalouden vaatimuksiin. Luonnonvarojen hyödyntämisessä on pidettävä silmällä luonnonvarojen riittävyyttä ja järkevää käyttöä. Tuotannollista toimintaa ei saa harjoittaa niin, että luonto ja elinympäristö pilaantuvat. Tuotantoteknologiaa on kehitettävä siten, että se häiritsee mahdollisimman vähän luonnonjärjestelmien toimintaa.

Vesien saastuminen on saatava päättymään ja likaantuneita vesiä on puhdistettava tehokkaasti. Ilmansuojelua on tehostettava ja meluhaittoja vähennettävä erityisesti asutuskeskuksissa.

Maamme luonnon monipuolisuuden ja sen sisältämän perinnöllisen aineksen suojeluun ja hoitoon on pantava erityistä painoa. On perustettava suojelualueita sekä luonnon- ja kansallispuistoja. Luonnon maisemaa ja kulttuurimaisemaa on tehokkaasti suojeltava. Nämä näkökohdat on otettava huomioon tehtäessä päätöksiä tuotannon harjoittamisesta sekä teiden ja vesistöjen rakentamisesta ja muista vastaavista hankkeista.

Luonnon ja ympäristön tehokas suojeleminen edellyttää lainsäädännön ja hallinnon yhtenäistämistä ja kehittämistä.

Asuminen

Asumisen perusoikeuden toteuttamiseksi on asuntotuotannon ohjauksessa ja toteuttamisessa lisättävä julkisen vallan osuutta ja kansanvaltaista valvontaa. Tavoitteena on asumiserojen kaventaminen ja asuntopulan sekä ahtaasti asumisen lopettaminen, asumiskustannusten alentaminen ja asumisturvallisuuden lisääminen sekä asuinympäristön parantaminen. Oikeus asua kohtuullisin kustannuksin kooltaan ja tasoltaan riittävässä asunnossa on turvattava lakiin perustuvalla järjestelmällä.

Valtion tuella ja valvonnassa tapahtuvan asuntotuotannon osuutta on lisättävä. Valtion lainoitus tulee pääosin suunnata kohtuuhintaisten, kuntien omistamien vuokra-asuntojen sekä pientalojen rakentamiseen. Rahalaitoksille on määritettävä sitovat rahoitusvelvoitteet riittävän asuntolainoituksen turvaamiseksi.

Asumiskustannuksia tulee alentaa mm. laina-aikoja pidentämällä ja korkoa alentamalla. Asumiskustannusten tulee olla oikeudenmukaisessa suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin. Rakentamiskustannuksia kohottavan keinottelun estämiseksi tonttimaa tulee yhteiskunnallistaa.

Vuokralla asuvien asumisturvaa on parannettava. Asukkaiden tulee voida vaikuttaa asumista ja ympäristöä koskevaan päätöksentekoon.

Asuinalueet on sijoitettava luonnonmukaisesti, suunniteltava viihtyisiksi ja suojattava melulta ja saasteilta. Asuinalueilla tulee turvata monipuoliset palvelut sekä hyvät edellytykset liikkumiseen ja virkistäytymiseen. Kaupunkien keskusta-alueilla on autioitumisen estämiseksi turvattava riittävän asuntokannan säilyminen. Vanhat korjauskelpoiset rakennukset on purkamisen sijasta kunnostettava.

Yhdyskuntien suunnittelussa on työpaikat ja asuinalueet sovitettava yhteen niin, että työmatkoja voidaan lyhentää. Sekä asutuskeskuksissa että harvaanasutuilla seuduilla on huolehdittava joustavan joukkoliikenteen järjestämisestä.

Terveys

Kansalaisilla on oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään ja elinympäristöön. Maamme on säilytettävä puhtaana ja terveyttä vaarantavat tekijät poistettava yhteiskuntaa kehittämällä.

Ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa tulee kehittää yhtenä kokonaisuutena. Elin- ja työolojen yhteydet ihmisen terveyteen tulee tutkia sekä lisätä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyötä. Terveydenhuollon ja sairaanhoidon palvelujen tulee olla ihmisläheisiä, riittäviä ja vaivatta jokaisen saatavilla.

Ennaltaehkäiseviä toimia ja perusterveydenhuoltoa tulee lisätä ja kehittää. Terveyskeskusverkosto on toteutettava kansanterveyslain mukaisesti. Työterveyshuoltoa tulee kehittää ensi sijassa terveyskeskuksissa. Lääkehuolto ja apteekkitoiminta on otettava asteittain yhteiskunnan haltuun liittämällä ne terveyskeskusten ja sairaaloiden toimintaan. Kansalaisille on luotava välittömiä mahdollisuuksia vaikuttaa terveydenhuoltoon.

Julkisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon kehittämiselle on luotava taloudelliset edellytykset. Tavoitteena on palvelujen maksuttomuus. Sairausvakuutuksen turvin tapahtuva yksityinen voitontavoittelu tulee estää.

Työsuojelua tulee kehittää niin, että työympäristöstä voidaan poistaa terveydelle vaaralliset tekijät, parantaa työviihtyvyyttä ja muuttaa työtä ihmistä kehittävään suuntaan. Terveyskasvatuksen keinoin tulee väestön elin- ja ravintotottumuksia suunnata terveellisempään suuntaan. Erityisesti on painotettava pitkäaikaissairaanhoidon, mielenterveyspalvelujen ja kuntoutuksen kehittämistä.

Kasvatus, sivistys, tutkimus

Jokaisella on oikeus rikkaaseen, täysipainoiseen ja onnelliseen elämään. Tämän tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaa osaltaan kasvatus. Sen tulee edistää ihmisten kasvua tietoisesti ympäristössään valintoja tekeviksi, tunne-elämältään kypsiksi, toisten ihmisten oikeuksia kunnioittaviksi ja solidaarisiksi ihmisiksi, jotka suhtautuvat luontoon ja elinympäristöön vastuuntuntoisesti ja haluavat kehittää yhteiskuntaa ihmisen parhaaksi. Kasvatuksen tulee valmentaa ihmisiä työelämään ja yhteiskuntaan.

Lasten ensimmäinen kasvuympäristö on koti. Lasten vanhemmille tulee taata taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet luoda lapsilleen turvallinen ja virikkeellinen kasvuympäristö. Heidän tulee saada riittävästi tietoa lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta.

Yhteiskunnan tulee huolehtia jokaisen nuoren yleissivistävästä ja ammatillisesta koulutuksesta. Koulut on määrältään, laadultaan ja sijainniltaan suunniteltava vastaamaan tasa-arvon ja yhteiskuntakehityksen vaatimuksia. Yhteiskunnan vastuun tulee ulottua myös nuorten työelämään sijoittumiseen.

Yksilön henkinen kasvu ja yhteiskunnan kehitys edellyttävät ihmisiltä elinikäistä opiskelua ja itsensä kehittämistä. Tämän vuoksi jatkuvan kasvatuksen periaate on toteutettava käytännössä.

Yleissivistävän peruskoulun laajuudesta ja pituudesta riippuvat yksilön myöhemmät tosiasialliset opiskelumahdollisuudet ja edellytykset osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja ottaa aktiivisesti osaa kulttuuriin ja sen kehittämiseen. Yleissivistävän koulutuksen tasosta riippuu myös se, miten ihminen kykenee hankkimaan nopean tuotantorakenteen muutoksen vaatiman ammattikoulutuksen. Siksi peruskoulua on jatkuvasti kehitettävä. Tavoitteena on koko ikäluokalle tarkoitettu, ydinsisällöltään yhteinen 12-vuotinen peruskoulu, jonka pohjalle rakentuu kaikki ammatillisesti eriytyvä koulutus.

Kouluopetuksen sisältöä tulee kehittää niin, että koulu luo uudistuksille suopeaa, ihmisten tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta painottavaa sekä kansainvälisyyttä ja rauhaa korostavaa asennoitumista. Opetusta on kehitettävä luovan oppimisen ja yhteisöllisyyden suuntaan ja siten, että se edistää teoriatiedon ja käytännön yhdistämistä. Opettajakoulutusta tulee kehittää näiden tavoitteiden edistämiseksi.

Peruskoulun jälkeen on jokaiselle turvattava oikeus laaja-alaiseen ammatillisesti eriytyneeseen opiskeluun joko ammatillisessa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa. Pyrkimyksenä tulee olla yhtenäinen koulutusjärjestelmä, jossa kaikille turvataan käytännön mahdollisuus edetä aina korkeakouluasteelle saakka. Niin kauan kuin keskiasteen koulutus jakautuu erilliseen yleissivistävään ja ammatilliseen osaan, edellyttää tämän tavoitteen saavuttaminen yleissivistävän opetuksen aseman vahvistamista ammatillisessa koulutuksessa.

Opintotukea tulee parantaa ja kehittää kokonaisuudessaan opintorahamuotoiseksi tueksi. Opintotukea kehitettäessä tulee ottaa huomioon myös jo velkaantuneiden opiskelijoiden ja valmistuneiden velkarasituksen vähentäminen.

Vapaan sivistystyön toimintaedellytyksiä parantamalla on kaikille kansalaisille turvattava mahdollisuudet kehittää itseään kykeneviksi sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteiskunnan uudistamiseen. Työelämässä toimivien ihmisten koulutuksen on pystyttävä vastaamaan uuden teknologian mukanaan tuoman ammattikäytännön nopean muutoksen aiheuttamiin haasteisiin. Aikuisväestön laajempien opiskelumahdollisuuksien turvaamiseksi opintovapaajärjestelmä on muutettava palkalliseksi.

Joukkotiedotuksella on myös tärkeä kasvatuksellinen merkitys. Siksi kaiken joukkotiedotuksen tulisi korostaa humanistisia, ihmisen luovuutta ja ihmisten keskeistä solidaarisuutta kunnioittavia periaatteita.

Tiede on yhteiskunnan aineellisen ja henkisen kehityksen kannalta muuttunut entistä tärkeämmäksi. Samalla on korostunut tieteen vallitsevaa yhteiskunnallista käytäntöä kritisoiva tehtävä. Tieteen harjoittamisen vapaus, riittävät aineelliset tutkimusedellytykset ja tieteellisten tulosten julkisuus on turvattava. Suomen tutkimuspanos suhteessa kansantuotteeseen on nostettava kansainväliset vertailut kestävälle pohjalle. Tärkeimpänä on pidettävä perustutkimuksen kehittämistä, koska se on kaiken muun, mukaan lukien soveltavan tutkimuksen kehittämisen kivijalka. Soveltavaa tutkimusta on samalla suunnattava väestön yhteiskunnallisten tarpeiden tyydyttämisen kannalta olennaisiin kysymyksiin.

Maamme yliopistoja ja korkeakouluja on kehitettävä tieteellisinä yhteisöinä, joissa opiskelu ja tutkimus ovat tiiviissä yhteydessä keskenään. Tavoitteena tulee olla laaja-alaisen tieteellisen sivistyksen antaminen sekä tieteellisen ammattikäytännön hallitsevan ja tieteelliseen työskentelyyn kykenevän yksilön kasvattaminen.

Taide

Ihmisen luova toiminta ilmenee rikkaasti taiteissa. Niissä heijastuvat kansakuntamme henkinen kasvu, sen ominaispiirteet ja itsetunto. Taide lisää ihmisten henkisiä voimavaroja toimintaan rikkaamman ja ihmisarvoisemman elämän puolesta.

Kun tavoitteena on yhteiskuntamme vireä kulttuurikehitys ja sen yksityisten jäsenten henkinen kasvu, edellyttää se yhteiskunnan voimavarojen määrätietoista suuntaamista eri taiteenalojen tasapuoliseen kehittämiseen ja ammattitaiteilijoiden toimeentulon turvaamiseen.

Poistamalla yhteiskunnassa esiintyvää sosiaalista, koulutuksellista ja alueellista eriarvoisuutta luodaan kaikille tasavertaiset edellytykset taiteen vastaanottamiseen ja sen ilmaisutapojen ymmärtämiseen sekä taiteen omakohtaiseen, luovaan harrastamiseen. Päämääränä on, että kaikki kansalaiset yhdenvertaisina pääsevät nauttimaan niin oman maamme kuin kansainvälisenkin taiteen parhaista tuotteista.

Kansallisen ja kansainvälisen massakulttuurin sisältöjä ja vaikutuksia tulee tutkia. Yhteiskunnan tulee kohdentaa tukea niille tuotannon alueille, joilla kaupalliset päämäärät eivät ole sisältöä määrääviä tekijöitä.

Yhteiskunnan tukeman taidepolitiikan yhdeksi tavoitteeksi on asetettava kilpailukykyisen ja tasokkaan kotimaisen viihdekulttuurin luominen ja kehittäminen.

Vapaa-aika

Vapaa-ajan, varsinaisen palkkatyön ulkopuolisen ajan, lisääminen on mahdollista teknisen kehityksen myötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita merkityksettömän joutoajan lisääntymistä, vaan sellaisen ajan, joka on välttämätöntä ihmisten inhimilliselle kasvulle ja oikeudenmukaisen maailman luomiselle.

Tässä mielessä on luotava edellytykset sisällöltään monipuoliselle vapaa-ajalle. Ihmisen tulee voida levätä ja virkistäytyä, liikkua, opiskella ja tehdä luovaa työtä. Ihmistä henkisesti rikastuttavalla vapaa-ajalla ja työn sisältöä kehittämällä tulee ihmiselle luoda mahdollisuus vahvistaa kykyään toteuttaa itseään, mitä työmenetelmien kehittyminen yhä yksitoikkoisemmiksi on heikentänyt.

Matkailun ja sosiaalisen lomatoiminnan kehittämisessä on pantava painoa monipuolisten henkisesti rikastuttavien virikkeiden tarjoamiseen ihmisille.

Luonnon suojaaminen ja virkistysalueiden varaaminen luovat edellytyksiä monipuoliselle ja terveelliselle vapaa-ajan vietolle. Kansalaisten on voitava jokamiehenoikeuden perusteella nauttia luonnosta.

Tasa-arvo

Ihmisarvoisen elämän edellytyksenä on, että yhteiskunnasta poistetaan kaikenlainen syntyperään, sukupuoleen ja ihmisen muihin yksilöllisiin ominaisuuksiin tai yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen asemaan perustuva syrjintä.

Kansalaisille on asuinpaikasta riippumatta turvattava työpaikka, yhteiskunnalliset palvelut ja mahdollisuus kehittää itseään.

Kansalaisilla on oltava tasaveroiset mahdollisuudet opiskeluun ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen sekä samanlainen kohtelu oikeusistuimissa ja muiden viranomaisten toimissa. Kansalaisten oikeusturvaa on parannettava.

Vaikeassa asemassa olevat ryhmät tarvitsevat syrjinnän poistamiseksi myös erityisiä tukitoimia. Ihmisten ajattelutavan tulee muuttua suvaitsevaisemmaksi, ja heidän tulee toiminnassaan ottaa huomioon vähemmistöryhmien omat toivomukset ja tarpeet. Tavoitteena on luoda niin joustava ja monia toimintamahdollisuuksia tarjoava maailma, että siihen mahtuvat rinnakkain ja tasaveroisina nuoret ja vanhat, naiset ja miehet, eri kansallisuuksiin ja uskontokuntiin kuuluvat, kukin ihminen henkilökohtaisine ominaisuuksineen.

Naisten ja miesten tasa-arvo on toteutettava sekä julkisessa että yksityisessä elämässä. Työmarkkinoita, koulutusta ja työoloja on kehitettävä siten, että naiset ja miehet voivat yhtä hyvin toimia kaikilla aloilla. Lainsäädännöllä ja työmarkkinasopimuksilla on kiellettävä syrjintä, edistettävä tasaveroisten mahdollisuuksien toteutumista käytännössä sekä turvattava naisille ja miehille sama tulotaso.

Työaikoja on lyhennettävä ja muutettava ne joustavammiksi siten, että ihmiset, joilla on lapsia tai muita apua tarvitsevia läheisiä, voivat yhdistää työn ja hoitotoiminnan ihmisen täysipainoista kehitystä edistävällä tavalla. Kotityötä helpottavia yhteiskunnallisia palveluja on lisättävä.

Kehittyäkseen tasapainoisiksi ja vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi lapset tarvitsevat vanhempiensa ja yhteiskunnan suojelua, huolenpitoa ja kasvatusta. Vanhempia, erityisesti isää, ja lasta on pyrittävä lähentämään toisiinsa.

Lapsen aseman tekee ongelmalliseksi yhteiskunnan eri toimintojen eriytyneisyys, mistä syystä myös lapsen ympäristöt, kuten asuma-alueet, päiväkodit ja koulut jäävät helposti yksipuolisiksi. Asuntojen, asuinympäristöjen, liikenteen ja palvelulaitosten suunnittelussa ja toiminnassa tulee pyrkiä siihen, että lasten ja lapsia hoitavien henkilöiden toimintamahdollisuudet monipuolistuvat.

Kunnallinen päivähoito tulee järjestää kaikille tarvitseville ja päivähoitoa tulee kehittää avarasti siten, että se rikastuttaa lapsen kehitystä ja yhdistää häntä kotiseutuunsa, sen ihmisiin, kulttuuriin ja luontoon. Tulee edistää sellaista ajattelutapaa ja sellaisia uudistuksia, jotka tukevat tasapuolista työnjakoa perheessä ja lisäävät miesten hakeutumista hoito- ja kasvatusammatteihin.

Nuorille tulee yhteiskunnan toimin taata koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka. Pelkästään työn ja koulutuksen turvaaminen ei kuitenkaan riitä. Nuorilla on oltava mahdollisuus kunnolliseen asumiseen, harrastuksiin ja itsensä kehittämiseen. Nuorten on aikaisempaa enemmän voitava vaikuttaa omaa tulevaisuuttaan ja yhteiskunnan kehittämistä koskevaan päätöksentekoon .

Vanhuksilla on oikeus taloudellisesti turvattuun ja henkisesti rikkaaseen elämään. Yhteiskunnan on tunnettava vastuunsa vanhuksien toimeentulosta.

Vanhuksille on myös luotava mahdollisuudet osallistua työhön ja yhteiskunnan eri alojen toimintaan kykyjensä ja voimiensa mukaisesti. Vanhuksen on saatava olla myös antava osapuoli, läheisilleen hyödyllinen ihminen. Avohuoltoa ja erilaisia palveluja kehittämällä vanhuksille tulee luoda edellytykset mahdollisimman pitkään asua totutussa ympäristössä. Vanhuksille tarkoitettuja kulttuuripalveluja on lisättävä ja niiden saatavuutta parannettava.

Vammaisten mahdollisuudet elää monipuolista ja turvallista elämää on taattava. Yleiset rakennukset, kuten virastot, kulttuurilaitokset ja sairaalat on rakennettava niin, että myös liikuntavammaiset voivat käyttää niitä helposti. Uusien asuntojen rakentamisessa on otettava huomioon niiden soveltuminen myös liikuntaesteisille. Vammaisten mahdollisuudet saada yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, tarpeen mukaan myös erityisoppilaitoksissa on taattava. Vammaisten työhön sijoittuminen on turvattava erityistoimin. Yleistä asennoitumista vammaisuuteen on kehitettävä valistuneemmaksi niin, että vammaiset ja terveet voivat eri elämänalueilla toimia yhdessä molempia tyydyttävällä tavalla.

Sukupuoliset vähemmistöt tulee saattaa lainsäädännössä muiden kansalaisten kanssa samaan asemaan, ja syrjintä on kiellettävä lailla. Sairaaksi leimaamisesta on luovuttava ja toimittava syrjinnän aiheuttamien psyykkisten ja sosiaalisten haittavaikutusten poistamiseksi. Oikeisiin tietoihin perustuvan ihmissuhde- ja sukupuolikasvatuksen antaminen koululaitoksessa ja julkisessa tiedonvälityksessä on turvattava.

Oma kieli ja kulttuuri

Perustuslakien mukaan ruotsin kieli on maamme toinen virallinen kieli. Kaksikielisyys on kansallinen rikkaus. Molempien kielten taitaminen on tärkeä avu äidinkieleltään sekä suomen- että ruotsinkielisille.

On pidettävä huoli siitä, että suomenruotsalainen väestö, jonka sosiaalinen rakenne vastaa likimain koko väestön sosiaalista rakennetta, saa mahdollisimman monipuolista koulutusta ja yhteiskunnalliset palvelut omalla äidinkielellään.

Erittäin tärkeää on turvata suomenruotsalaisen kulttuurin henkiset ja aineelliset kehittymisedellytykset. Suomenruotsalaisen väestön asuma-alueita on kehitettävä niin, että ne säilyvät taloudellisesti ja sivistyksellisesti elinvoimaisina.

Maamme ruotsinkielisillä alueilla asuu suomenkielistä väestöä. Tämän väestönosan mahdollisuudet saada yhteiskunnalliset palvelut äidinkielellään on turvattava.

Lukumäärältään pienten kansallisten vähemmistöjen ja niiden kulttuurien säilymiselle ja kehittymiselle on luotava sosiaaliset ja taloudelliset edellytykset. Saamelaisväestön luontaisia elinkeinoja ja kulttuuria on tuettava ja saamenkielistä kirjallisuutta ja yleisradiotoimintaa on lisättävä. Saamelaisille on taattava omakielinen peruskouluopetus. Myös mustalaiskulttuurin ja -kielen säilymistä tulee vaalia ja samalla kehittää tämän väestöryhmän sosiaalisia ja sivistyksellisiä oloja.

Demokratia

Suomalaisen yhteiskunnan demokraattiset oikeudet ja vapaudet, kuten kansalaisten mielipide- ja yhdistymisvapaus, oikeus poliittiseen toimintaan, järjestäytymiseen ja puoluemuodostukseen sekä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva kansanedustuslaitos ovat mittavia saavutuksia, joita on puolustettava ja kehitettävä.

Kapitalismin kehitykselle on nykyisin ominaista lisääntyvä paine demokratian kaventumiseen, byrokratisoitumiseen ja tosiasialliseen harvainvallan kasvuun. Yhteiskuntamme demokraattisten perinteiden puolustaminen ja toiminta demokratian laajentamisen puolesta on siksi erittäin ajankohtaista.

Tehtävänä on torjua eduskunnan aseman heikentyminen sekä demokratian tosiasiallisen sisällön ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventuminen. Kansalaisten välitöntä vaikuttamista yhteiskunnassa tulee laajentaa, luoda uusia demokratian muotoja ja vahvistaa kansalaisten vaaleilla valitsemien päätöselinten, eduskunnan ja kunnanvaltuustojen asemaa. Myönteinen käänne yhteiskuntamme kehityksessä edellyttää tuotantovälineiden yksityiseen omistukseen perustuvan vallan kaventamista.

Perustuslakia tulee muuttaa niin, että eduskunnasta tulee keskeinen valtioelin. Väliportaan hallinnon demokratisoimiseksi on muodostettava vaaleilla valittavat lääninvaltuustot, joilla on riittävä toimivalta. Kunnallista itsehallintoa tulee vahvistaa suhteessa valtiovaltaan.

Ihmisten on saatava osallistua tuotantoa, palveluja, työtä, asumista ja elinympäristöä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon sekä voitava valvoa päätösten toteuttamista. Siksi on lisättävä kansalaisten välittömiä vaikutusmahdollisuuksia siinä yhteisössä, jossa he toimivat. Työntekijöiden on voitava ratkaisevasti vaikuttaa työoloja ja työsuhdetta koskevaan päätöksentekoon ja myös yrityksen, viraston tai laitoksen koko toimintaa koskeviin ratkaisuihin, jota varten tarvittava tiedonsaanti on turvattava täydellisenä. Oppilaitosten sisäistä demokratiaa on kehitettävä. Kansalaisten tulee voida välittömästi vaikuttaa asuinympäristön kehittämiseen.

Hallintoa on tehostettava poistamalla byrokratiaa ja tekemällä hallintotoimet nykyistä joustavammiksi. Erityisesti kansalaisia palveleviin tehtäviin tulee turvata riittävästi työvoimaa. Suunnitteleville ja toteuttaville viranomaisille yhteiskunnan monimutkaistumisen myötä kertynyttä tosiasiallista poliittista valtaa tulee vähentää. Hallinnon tulee tiukkaan pitäytyä demokraattisten päätöselinten tahdon toteuttamiseen.

Tuomioistuinten jäsenten valintatapaa tulee demokratisoida seka alioikeuksien osalta että antamalla korkeimpien tuomioistuinten jäsenten valinta eduskunnan tehtäväksi.

Sellaiset luonteeltaan yhteiskunnalliset laitokset kuin koulu, kirkko, armeija, poliisi ja joukkotiedotusvälineet samoin kuin lainsäädäntö muovaavat ajatteluamme ja vaikuttavat olennaisella tavalla yhteiskunnan henkiseen ilmapiiriin. Nykyisellään ne vahvistavat ensi sijassa porvarillisia arvoja ja vanhoillista yhteiskunnallista ajattelutapaa.

Uskonnonvapaus tulee toteuttaa täydellisenä myös käytännössä. Tässä tarkoituksessa kirkko tulee erottaa valtiosta ja valtiovallan tulee omaksua puolueeton ja yhdenvertainen asenne erilaisiin uskontoihin ja kirkkokuntiin. Ketään kansalaista ei saa asettaa etuoikeutettuun asemaan tai sortaa sen vuoksi, että hän kuuluu johonkin uskontokuntaan tai on sellaisen ulkopuolella.

Puolustusvoimia koskevassa päätöksenteossa tulee eduskunnan valtaa lisätä. Armeijaa on sisäisesti demokratisoitava ja vasemmistolaisiin kohdistuva poliittinen syrjintä on poistettava. Varusmiehille ja päällystölle on turvattava poliittisen osallistumisen ja etujärjestötoiminnan oikeudet. Asevelvollisten sosiaalista asemaa on parannettava. Eettiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen perustuva siviilipalvelu on tehtävä tasaveroiseksi vaihtoehdoksi aseelliselle palvelulle. Puolustusvoimia ja poikkeuksellisia aikoja koskevaa lainsäädäntöä on muutettava niin, että ehkäistään armeijan mahdollinen käyttäminen työväenliikettä vastaan ja turvataan kansalaisten demokraattiset oikeudet myös poikkeuksellisissa oloissa.
Poliittiset esteet poliisin ammattiin pääsyltä on poistettava ja poliiseja koskevaa lainsäädäntöä korjattava niin, että poliisin käyttämistä epädemokraattisella tavalla voidaan ehkäistä.

Taloudelliset seikat aiheuttavat eriarvoisuutta ja esteitä sananvapauden käytännön toteutumisessa. Siksi julkisen vallan on tuettava aatteellista ja ammatillista lehdistöä, jotta se pystyisi kehittymään todelliseksi vaihtoehdoksi hallitsevassa asemassa olevalle kaupalliselle, porvarillista ajattelutapaa edustavalle lehdistölle.

Julkisen vallan hallitsemien tiedotusvälineiden, radion ja television ohjelmapolitiikkaa on kehitettävä niin, että painotetaan muussa tiedonvälityksessä taka-alalle jäävien väestöryhmien osuutta. Radion ja television antaman tiedon on oltava totuudenmukaista ja ihmisiä palvelevaa. Kaiken sähköisen viestinnän tulee olla yhteiskunnan valvonnassa. Satelliittien ja muun kehittyvän teknologian mukanaan tuomien laitteiden käyttöönotosta on pidättäydyttävä, mikäli se vaarantaa kansallista ohjelmatuotantoa ja edistää ylikansallisen massaviihteen esteetöntä tarjontaa maassamme.

Syvälliset uudistukset ja uudenlainen demokratia

Kapitalistinen Suomi on pysyvässä kriisissä, joka kärjistää yhteiskunnallisia ongelmia. Yhdessä työtätekevien kanssa SKDL käy jokapäiväistä kamppailua kriisin kielteisten seurausten torjumiseksi ja myönteisten ratkaisujen toteuttamiseksi. Tässä kamppailussa on käynyt yhä selvemmäksi, että kestävät tulokset ja todelliset ratkaisut ovat saavutettavissa vain radikaaleilla, syvällisillä poliittisilla ja yhteiskunnallisilla muutoksilla. On valittava uusi suunta. Tarvitaan syvälle porvarillisen yhteiskunnan ja kapitalistisen talousjärjestelmän perusteisiin kohdistuvia uudistuksia.

Keskeisenä tavoitteena on tuotantovälineiden omistukseen, monopolipääomaan, perustuvien etuoikeuksien ja taloudellisen ja poliittisen vallan ratkaiseva rajoittaminen ja kansakunnan kehityksen suuntaaminen uudelle tielle. Tämä edellyttää ja samalla luo uudenlaista demokratiaa, todellista kansanvaltaa, joka perustuu ihmisten omakohtaiseen toimintaan ja ilmaisee esteettömästi heidän tahtonsa.

Demokratian uudistamisen ratkaiseva edellytys on poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan vapaus ja tasavertaisten edellytysten luominen sille. Kansalaisten ja heidän järjestöjensä demokraattisia toimintaoikeuksia on laajennettava ja lisättävä julkiseen valtaan kohdistuvia suoria vaikutus- ja valvontamahdollisuuksia.

Demokraattisesti valittujen valtiollisten ja kunnallisten elinten asemaa ja päätäntävaltaa on vahvistettava. Päätösten valmistelua, päätöksentekoa ja päätösten toimeenpanoa on lähennettävä toisiinsa. Julkisuutta on lisättävä päätöksenteon kaikissa vaiheissa. Hallintoa on kevennettävä, virkavaltaiset menettelytavat kitkettävä pois ja luotava avoin ja demokraattinen hallintokäytäntö.

Kansantalouden kannalta keskeisten tuotannonalojen, yksityisten liikepankkien ja muiden rahalaitosten, vakuutuslaitosten sekä ulkomaankaupan saattaminen julkisen vallan tehokkaaseen ohjaukseen ja valvontaan ja viimekädessä suurten monopoliyritysten ja liikepankkien kansallistaminen luovat edellytyksiä talouden ja koko yhteiskunnan suunnitelmalliselle kehittämiselle.

Demokraattisen suunnittelun ja ohjauksen perustaksi eduskunnan tulee hyväksyä yhteiskunnan yleiset kehittämislinjat, joiden muotoilemiseen ihmisten tulee voida ratkaisevasti vaikuttaa työyhteisönsä seka ammatillisten ja poliittisten järjestöjen kautta ja laajalla kansalaiskeskustelulla.

Yritysten sisäinen päätöksenteko on demokratisoitava. Työntekijöiden vaikutusvaltaa on laajennettava niin, että työntekijät voivat ratkaisevasti vaikuttaa yrityksen toimintaa koskeviin keskeisiin päätöksiin ja valvoa niiden toteuttamista.

Olennaisena osana kansantalouden kehittämiseen kuuluu osuustoiminnan laajentaminen sekä tavaroiden jakelussa että tuotannossa. Yhteiskunnan on luotava edellytykset pien- ja perheviljelmien vapaaehtoiselle tuotannolliselle yhteistoiminnalle. Monopoliasemassa olevien yritysten ja liikepankkien vallan ratkaiseva kaventaminen luo itsenäisen toiminnan ja kehittymisen edellytyksiä pienelle ja keskisuurelle yritystoiminnalle, jota julkisen vallan on omalta osaltaan tuettava.

Ihmisten suora vaikuttaminen omaa elämänpiiriään ja koko yhteiskuntaa koskeviin asioihin on tärkeä edellytys demokratian laajentamiselle. Se voi tapahtua kunnanosahallinnon ja vastaavien pysyvien elinten, erilaisten järjestöjen ja liikkeiden sekä kansalaisaloitteen käyttöönoton kautta. Päätöselinten tulee olla velvollisia ottamaan käsittelyyn kansalaisten tekemät esitykset.

Suuntana sosialistinen yhteiskunta

Syvälle yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvat uudistukset ja uudenlaisen demokratian luominen tekevät ajankohtaiseksi kysymyksen koko talous- ja yhteiskuntajärjestelmästä. Ihmisten vapautuminen riistosta, sorrosta ja nöyryytyksestä vaatii kapitalismin korvaamista sosialismilla.

Tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvan kapitalistisen tuotantotavan syvä ristiriita ilmenee siinä, että se ei vanhentuneiden yhteiskunnallisten rakenteiden ja tuotantovälineiden omistussuhteiden vuoksi kykene käyttämään hyväkseen tieteellisteknisen kehityksen avaamia mahdollisuuksia parantaa ihmisten elämänoloja. Kapitalismi kahlitsee ihmisen inhimillistä kasvua ja merkitsee ihmisen ja luonnon riiston sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden jatkumista.

Suomesta tulee luoda yhteiskunta, jossa kaikki työtätekevät väestöryhmät käyttävät demokraattisesti yhteiskunnallista päätäntävaltaa. Tarvitaan uusi, sosialistinen tuotantotapa, joka rakentuu keskeisten tuotantovälineiden yhteiskunnalliselle omistukselle, kansantalouden suunnitelmalliselle ohjaukselle ja ihmisten laajalle osallistumiselle tuotantoa ja koko kansantaloutta koskevaan päätöksentekoon. Tämä luo edellytykset käyttää tieteellisteknisen kehityksen suomia mahdollisuuksia jokaisen ihmisen ja koko kansakunnan hyväksi, hyödyntää luonnonvaroja järkevästi ja rakentaa taloudellisesti ja sivistyksellisesti

Sosialismin toteuttaminen on mahdollista vain demokraattisesti kansan enemmistön tuella ja omakohtaisella toiminnalla. Kansainvälisten voimasuhteiden muuttuminen sosialististen ja muiden edistyksellisten voimien hyväksi on luonut erityisesti kehittyneissä kapitalistimaissa uusia mahdollisuuksia toteuttaa syvä yhteiskunnallinen muutos ja edetä sosialismiin rauhanomaisesti. Tämä on SKDL:n pysyvä lähtökohta.

Suomen työväenluokan taistelulla on saavutettu varsin laajat demokraattiset oikeudet ja vapaudet. Ne ovat voimassa ja laajenevat sosialismin oloissa. Tavoitteena on antaa poliittisille oikeuksille ja vapauksille uutta sisältöä, kehittää ja syventää kansanvaltaa yhteiskunnan kaikilla tasoilla, vahvistaa demokraattisten laitosten asemaa ja luoda uusia demokratian muotoja työelämässä, asuinalueilla ja yleensä ihmisten toimintaympäristössä.

Sosialismin toteuttaminen luo aivan uudet edellytykset osuustoiminnan kehittämiselle ja antaa sille uuden sisällön. Se turvaa omalla työllään eläville yrittäjille ja maataloudenharjoittajille mahdollisuudet harjoittaa ja kehittää elinkeinoaan itsenäisesti yhteiskunnallisen tuotantosektorin rinnalla.

Tavoitteena on rakentaa yhteiskunta, jossa syntyvät edellytykset ihmisen vapautumiselle ja inhimilliselle kasvulle ja jossa ihmiset hallitsevat itse itseään ja jossa inhimilliset toiminnot ovat sopusoinnussa luonnon kanssa.

Onnistuminen uuden suomalaisen yhteiskunnan rakentamisessa edellyttää, että perehdytään sosialismin toteuttamisesta eri maissa saatuihin kokemuksiin ja käytetään niitä hyväksi ja että otetaan huomioon maamme kansalliset erityispiirteet, kulttuurin perinteet ja yhteiskunnalliset saavutukset.

KULTTUURI JA ELÄMÄNTAPA

Kansakuntamme kulttuuri on historiallisen kehityksen tulos. Siinä kuvastuvat ihmisten jokapäiväisen elämän tarpeet ja pyrkimykset parantaa elinoloja. Tuotantoelämä, kaupankäynti, palvelut, yhteiskunnalliset laitokset, tieteen ja taiteen saavutukset sekä perinteet ja tulevaisuuden näköalat ilmentävät kulttuurimme ominaispiirteitä.

Se, millaiseksi olemme rakentaneet elinympäristömme ja miten suhtaudumme vielä koskemattomaan luontoon, heijastaa kulttuurimme arvoja. Ihmisten kanssakäymisessä, käyttäytymisessä, ajattelussa ja tunteissa näkyy kulttuurimme syvin olemus.

Kansallisen kulttuurimme ominaispiirteet erottavat sen maailman muiden kulttuurien moninaisuudessa omaksi kokonaisuudekseen. Tämän henkisen perinnön vaaliminen ja kehittäminen on tehtävämme.

Yhteiskuntamme kehitys ja kulttuurin ja koko elämäntavan muutokset liittyvät kiinteästi yhteen. Muutos on yhä nopeampi.

Aineellisen hyvinvoinnin kasvu ei ole tuonut tullessaan vastaavaa henkistä hyvinvointia. Kapitalistiseen tuotantotapaan perustuvassa yhteiskunnassa aineellinen hyvinvointi korostuu henkisten arvojen kustannuksella. Rahasta ja tavarasta on tullut ihmisen arvon ensisijainen mitta. Liian pitkälle viety työnjako, kulutusideologia, epäsolidaarinen asennoituminen kanssaihmisiin ja epäoikeudenmukaiset yhteiskunnalliset rakenteet johtavat ihmisten eristäytymiseen ja vieraantumiseen, vetäytymiseen yksityisyyteen. Ne kahlitsevat ihmisten henkistä kasvua, alistavat ihmiset kuluttajiksi.

Elämäntavan muutos edellyttää irtautumista kulutusideologiasta, joka ohjaa ihmisiä tyydyttämään luonnollisia tarpeitaan tavarapaljoudella. Ihmisen tasapainoinen henkinen kasvu vaatii hylkäämään kylmän itsekeskeisen asennoitumisen, joka johtaa heikompien polkemiseen, epäsolidaarisuuteen ja epäoikeudenmukaisten yhteiskunnallisten rakenteiden ylläpitämiseen.

Kansallinen perustehtävämme on rakentaa elämämme oman kulttuurimme ja omien sivistyspyrkimystemme varaan ja luoda kestävää vuorovaikutusta muiden kansojen kulttuureihin.

Kapitalistisen tuotantotavan, porvarillisen henkisen ylivallan ja imperialismin maailmanlaajuisten alistamispyrkimysten kulttuuria ja elämäntapaa köyhdyttäviä vaikutuksia on pyrittävä torjumaan.

Kulttuuripyrkimysten tavoitteena tulee olla kansalaisten henkisten voimavarojen vapauttaminen toimintaan paremman elämäntavan puolesta. Ihmisen henkinen kasvu, kehittyminen luovana ja yhteisvastuuta tuntevana yksilönä on uuden elämäntavan lähtökohta. Toiminta uuden, oikeudenmukaisemman yhteiskunnallisen järjestyksen puolesta on siten suunnattava sekä aineellisen hyvinvoinnin jakamiseen oikeudenmukaisesti että henkisen kasvun vahvistamiseen. Kamppailu yhteiskunnan henkisestä hegemoniasta, elämäntavan perustana olevista arvoista vaikuttaa tulevaisuuteemme entistä syvemmin.

Kulttuurimme on sidoksissa luonnontalouteen ja sen luomiin elämänehtoihin. Kaiken kehityksen perustana on ihmisten toimintojen sopeuttaminen luonnontalouden asettamiin vaatimuksiin.

Kulttuurimme elinvoimaisuuden säilyminen edellyttää monipuolista kansainvälistä yhteistyötä. Tulevaisuutemme on sidoksissa ihmiskunnan kykyyn ratkaista rauhanomaisesti mittavatkin ongelmat ja eturistiriidat. Rauhan, kansojen välisen ystävyyden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteiden noudattaminen luo näköaloja koko kansalliselle olemassaolollemme ja on kulttuurimme kehittymisen perustana.