Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SKL/685

Suomen kristillinen liitto

SKL:n Kehitysyhteistyöohjelma


  • Puolue: Suomen kristillinen liitto
  • Otsikko: SKL:n Kehitysyhteistyöohjelma
  • Vuosi: 1973
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SKL: Kehitysyhteistyöohjelma

Suomen tulee kehitysyhteistyöpolitiikassaan pyrkiä siihen, että kehitysmaille annettava apu johtaa myös myönteiseen sosiaaliseen kehitykseen niissä mm. siten, että se tasoittaa niissä eri väestöryhmien välisiä tuloeroja. Kehitysmaiden sisäisiin kiistoihin maamme ei tule puuttua. Tämän perusteella Suomen ei tule antaa tukeansa väkivaltaisille vallankumousliikkeille.

Suomen valtion tulee antaa kehitysyhteistyöhön varatuista määrärahoista varoja myös yksityisille järjestöille niiden suorittamaa kehitysyhteistyötä varten. Tällaisista järjestöistä on mainittava etenkin lähetysjärjestöt, jotka rakentavat ja ylläpitävät kehitysmaissa kouluja ja sairaaloita. Koska lähetysjärjestöt laativat ja toteuttavat kehitysyhteistyö-suunnitelmansa itse, niiden kautta annettu apu tulee maallemme huomattavasti halvemmaksi kuin muita kanavia käyttäen lähetettävä apu.

Taloudellisen kehitystasonsa perusteella maailman valtiot jaetaan kehitysmaihin ja teollistuneisiin valtioihin. Vuonna 1969 kehitysmaissa asui noin 2 500 miljoonaa ja teollisuusmaissa 1 100 miljoonaa ihmistä. Kansantulo kehitysmaissa henkeä kohden lakettuna oli vuonna 1969 800 markkaa ja teollisuusmaissa 9.000 markkaa vuodessa. Ero rikkaiden ja köyhien maiden välillä on lisäksi vain kasvamassa. Kehitysmaille on ominaista heikko ravitsemustilanne, yleinen lukutaidottomuus, alhainen terveydellinen tila ja jäykkä yhteiskuntarakenne.

Lapsikuolleisuuden pienentymisen ja suuren syntyvyyden johdosta on alle 15-vuotiaitten osuus kehitysmaiden väestöstä noussut 42 prosenttiin. Kun nämä nuoret ikäluokat saavuttavat avioliittoiän, on odotettavissa, että väestönkasvu entisestään kiihtyy. Tämän vuoksi on ilmeistä, että tulevaisuudessa lisääntyneen väestön ruokkiminen kehitysmaissa entisestään vaikeutuu.

Kehitysmaiden auttamiseksi Yhdistyneet Kansakunnat julisti vuonna 1961 alkavaksi ensimmäisen kehityksen vuosikymmenen. Tämän vuosikymmenen aikana kehitysmaat saavuttivat keskimäärin 4,6 % bruttokansantuoteen kasvuvauhdin. Henkeä kohden laskettuna tämä merkitsi 2 % kasvua vuosittain. Samanaikaisesti oli läntisissä teollisuusmaissa kansantuotteen kasvuvauhti 5,1 % vuosittain, joka merkitsi henkeä kohden 3,8 % kasvua. Kehitysavun tavoitteeksi YK on asettanut teollisuusmaille 1 % niiden bruttokansantuotteesta.

Vuonna 1971 alkanutta toista kehityksen vuosikymmentä varten YK hyväksyi erityisen kehitysstrategian. Sen mukaan kehitysmaiden bruttokansantuotteen keskimääräisen kasvun vuosittain tulisi olla vähintään 6 % ja henkeä kohden laskettuna 3,5 %. Tällainen kehitys merkitsisi 20 vuoden henkilökohtaisten tulojen kaksinkertaistumista kehitysmaissa. Kaikkein alhaisimmissa tulotason maissa kansantulon kasvuvauhdin henkeä kohden laskettuna tulisi kuitenkin olla tätäkin suurempi. Maataloudessa tuotannon kaavun tulisi olla 4 % vuosittain ja teollisuudessa 8 %. Kehitysmaiden viennin tulisi kasvaa noin 7 % vuosittain. Samalla olisi kehitysmaissa toteutettava tulojen ja pääomien nykyistä tasaisempi jakaantuminen, työllisyyden merkittävä lisääntyminen, suuremman toimeentulovarmuuden saavuttaminen sekä entistä paremmat mahdollisuudet koulutuksen, terveydenhuollon, ravitsemuksen ja sosiaaliturvan järjestämiselle. Myös ympäristönsuojeluun on YK:n kehitysstrategian mukaan kiinnitettävä vakavaa huomiota.

[KUVA]

[kuvateksti] Kehitystyöntekijän asennoituminen alkuasukkaita kohtaan on ensiarvoisen tärkeä, jotta opetus menisi perille. Kristillinen palveleva mieli on paras kehitysyhteistyömenetelmä.

Kehitysyhteistyön toteuttamisperiaatteet

Laatunsa perusteella kehitysapu voidaan jakaa pääoma-apuun ja teknilliseen apuun. Muotonsa puolesta se jakautuu bilateraaliseen (kahdenkeskiseen) ja multilateraaliseen (monenkeskiseen) apuun Pääoma-apua annetaan vastikkeettomana rahoitusapuna, pääomasijoituksina ja tavaratoimituksina. Multilateraalista kehitysapua annetaan tavallisimmin YK:n tai sen jäsenjärjestöjen kautta.

Bilateraalinen apu annetaan suoraan asianomaiselle vastaanottajamaalle. Bilateraalista apua voidaan antaa myös tavara- ja kehitysluottojen muodossa. Kehitysyhteistyöpolitiikkaa on harjoitettu myös kansainvälisten raaka-ainesopimusten ja tullipolitiikan avulla.

Suomi ja kehitysyhteistyöpolitiikka

Suomi on asettanut tavoitteekseen julkisen kehitysavun nostamisen 0,7 prosenttiin kansantulosta 1970-luvun puoliväliin mennessä. Maamme kehitysavusta on mennyt 2/3 multilateraalisena ja 1/3 bilateraalisena apuna. Suomen kahdenkeskisen kehitysavun tärkeimmät kohdemaat ovat olleet Tansania, Tunisia, Sambia ja Etiopia.

Koulutus- ja asiantuntija-apu

Suomen Kristillinen Liitto pitää Suomen saavutuksia kehitysyhteistyöpolitiikassa vaatimattomina ja katsoo, että näitä toimenpiteitä on voimakkaasti kehitettävä. Pienen maan antama aineellinen kehitysapu ei voi koskaan nousta kovin suureksi. Sen sijaan teknistä ja asiantuntija-apua voimme antaa huomattavassa määrin. Koska teknisiä ja asiantuntija-apua voidaan paremmin antaa bilateraalisen avun muodossa, on Suomen kehitysyhteistyössä asetettava pääpaino tälle kehitysyhteistyön muodolle. Samanaikaisesti on myös multilateraalista apua lisättävä YK:n puitteissa. Asiantuntija-apua on annettava erityisesti niillä aloilla, joilla olemme pitkälle kehittyneet, kuten metsänhoidossa, puunjalostuksessa, osuustoiminnassa, maataloudesa ja tekniikassa. Stipendiaattijärjestelmää on kehitettävä asiantuntijoiden kouluttamiseksi Suomessa kehitysmaita varten. Erittäin suurta huomiota on kiinnitettävä kehitysmaiden oman koululaitoksen parantamiseen. Kehitysmaita on autettava laatimaan suunnitelmia kansantaloutensa kehittämiseksi pitkällä tähtäyksellä, jotta ne voisivat tehokkaasti käyttää itsenäisesti hyväkseen maansa raaka-ainevaroja ja työvoimareservejä. Jotta kehitysmaiden suuri väestön kasvu ei mitätöisi välttämätöntä taloudellista kasvua, maamme tulee antaa näiden maiden kristillisesti hyväksyttäville väestöpoliittisille toimenpiteille tukensa.

Maatalouspolitiikka ja elintarvikeapu

Koska valtaosa kehitysmaiden | väestöä asuu maaseudulla, on niiden maatalouden kehittämiseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Nälästä kärsiville kansoille voidaan Suomesta lähettää myös elintarvikeapua kehitysyhteistyöohjelman puitteissa. Tämä apu on käytettävä erityisesti lasten ravitsemuksen parantamiseen, koulujen, sairaaloiden ja muiden vastaavien laitosten tarpeisiin.

Maamme tulee auttaa kehitysmaita myös ympäristönsuojelukysymyksissä. Koska hitaasti hajoavat kasvinsuojelumyrkyt muodostavat vaaran luonnon tasapainolle koko maailmassa, maamme on yhdessä toisten teollisuusmaiden kanssa autettava kehitysmaita käyttämään hyväkseen luonnossa nopeasti hajoavia kasvinsuojeluaineita.

Kauppapolitiikka

Suomen tulee kehittää kauppapolitiikkaansa kehitysmaita suosivaan suuntaan. Kehitysmaiden tuotannon ja viennin edistämiseksi maamme on myönnettävä niille' halpakorkoista ja pitkäaikaista luottoa vastikkeettoman kehitysavun lisäksi. Sen sijaan ei pidä käyttää julkisia tai yksityisiä lainoja ja kaupallisia luottoja, joiden korot ja takaisinmaksu vievät kohtuuttoman ison osan uusista lainoista. Tämä luotto olisi käytettävä myös tavaratoimituksiin Suomesta edellyttäen kuitenkin, ettei kehitysmaita sidota niiden kannalta epäedullisiin tuonteihin. Tällöin kehitysapu edistäisi myös oman maamme vientiä ja luo hedelmällisiä kauppasuhteita maamme ja kehitysmaiden välille. Kauppavaihdon lisäämiseksi tulee Suomen luoda omassa maassaan lisää markkinoita myös kehitysmaiden tuotteille. Kehitysmaiden tuottamille perushyödykkeille ja puolivalmisteille ei pidä asettaa uusia tulleja ja muita kaupan esteitä ja näiden tuotteiden maailmanmarkkinahinnat on pidettävä vakaina. Myös rahtimaksut on pidettävä kohtuullisina ja on tuettava kehitysmaiden omia kauppalaivastoja, jotka oivat vain n. 7 % maailman kauppalaivaston tonnistosta. Edellä mainituilla toimenpiteillä on estettävä se, että kehitysmaat yhä köyhtyvät suhteessa teollistuneisiin maihin. Myös maamme harjoittaman kauppapolitiikan tulee tähdätä siihen, että kehitysmaita autetaan pääsemään maailmankaupassa yksipuolisesta raaka-aineiden tuottaja-asemasta varsinaisiksi teollisuusmaiksi auttamalla niitä kehittämään omaa teollisuutta. Kehitysmaiden taloudellinen kehitys edellyttää niiden voimakasta keskinäistä yhteistyötä. Tähän yhteistyöhön Suomen tulee suhtautua myönteisesti.

Hyväksytty Turun puoluekokouksessa 3.6.1973.