SKL: Kriminaalipoliittinen ohjelma

Tärkeätä ennaltaehkäisevää kriminaalipolitiikkaa on kotien ja koulujen kristillisen kasvatustyön vahvistaminen. Uskonnon ja kristillisen etiikan opetusta kouluissa olisikin lisättävä ja kehitettävä.

Rikollisuus on maassamme voimakkaassa kasvusuunnassa muuttuen samalla yhä törkeämmänlaatuiseksi. Kasvu on voimakkainta nuorten tekemissä rikoksissa. Erityisesti omaisuusrikokset ja pahoinpitelyt ovat viime vuosina lisääntyneet. Järjestys ja turvallisuus varsinkin kaupungeissa ovat vakavasti vaarantuneet.

Jokaisen yksilön vastuuta omasta käyttäytymisestään ja rikollisuuden vastustamisesta on myös korostettava. Rikollisuus on seurausta kansan moraalisesta rappeutumisesta. Siihen ovat vaikuttaneet monet syyt, joista tässä mainittakoon joukkotiedotusvälineissä harjoitettu jumalanpelon ja siveellisen ryhdin väheksyminen, valtion liberaalinen alkoholipolitiikka ja sen voimattomuus pornografisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisessä.

Sellaista käsitystä, että yhteiskunnan olisi siedettävä tietty määrä rikollisuutta ja keskityttävä vain törkeimpien rikosten torjuntaan, ei voida hyväksyä. Yleisen lainkunnioituksen ylläpitämiseksi kaikista rikoksista on saatettava syytteeseen. Valintamyymälöissä tehtyjen näpistysten suhteen ei ole tehtävä poikkeusta. Maassa on taattava järjestys sekä hengen, ruumiillisen koskemattomuuden ja omaisuuden turva.

Vaikka yleinen hyvinvointi onkin lisääntynyt ja vakuutuksia otetaan entistä enemmän, omaisuusrikokset tuottavat kuitenkin suuria taloudellisia vahinkoja. Valtiovallan taholta ei ole pyrittävä rikosten "kustannusten tasaamiseen", vaan sen on otettava täysi vastuu rikollisuuden vastustamisessa.

Paitsi yksilöistä itsestään johtuvia syitä rikoksien syntyyn vaikuttavat yhteiskunnalliset epäkohdat. Kriminaalipolitiikan tulee niin ollen kohdistua kahtaalle: toisaalta rikoksentekijäin muuttamiseen, toisaalta yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseen. Suomen Kristillisen Liiton erityisenä velvollisuutena on tässäkin yhteydessä korostaa kymmenestä käskystä nousevien perusarvojen ylläpitämisen merkitystä.

Rikoslaki

Rikoslain säännöksillä on suuri merkitys normien ylläpitäjänä ja vahvistajana. Tästä johtuu, että eri rikostunnusmerkistöissä ilmaistuja rikostyyppejä ei tule vesittää eikä rangaistuksien keskinäistä suhdetta aiheettomasti muuttaa. Rikollisuuden kasvaessa ei rangaistuksia tule lieventää, ellei siihen ole painavia syitä esim. rangaistuksien keskinäisen suhteen korjaamiseksi. Mahdollisuuksien mukaan on pyrittävä yhdenmukaistamaan rikoslakiamme muitten pohjoismaitten kanssa. Uudistaessaan rikoslakia valtiovalta ei saa osoittaa antautumismielialaa rikollisuuden suhteen, väheksyä vapausrangaistuksien merkitystä eikä valtiotaloudellisista syistä pyrkiä keinotekoisesti muuttamaan rangaistusjärjestelmäämme. Valtion on noudatettava sellaista tervettä ja järkevää kriminaalipolitiikkaa, joka vastaa kansan enemmistön tahtoa. Tällöin on kaiken aikaa muistettava ottaa huomioon, paitsi rikoksentekijä, myös rikoksen uhrin oikeutetut vaatimukset. Lailla on tasa-arvoisesti suojeltava niin köyhää kuin rikastakin. Rikoslaki ei saa muodostua miksikään keinoksi, jolla pyritään "kustannusten tasaamiseen".

Sakkorangaistus ja ehdollinen tuomio

Sakkorangaistuksen lisäämistä nykyisestään ei voida puoltaa niin kauan kuin sakkojen täytäntöönpano ei ole tyydyttävästi järjestetty. Sakkoja ei olisi tuomittava, ellei tuomitun voida perustellusti katsoa kykenevän ia haluavan maksaa sakkonsa. Sakkoja jää perimättä nykyisin niin paljon, että se on omiaan vähentämään rangaistuksen yleisestävää merkitystä. Tämä asiaintila on omansa lisäämään eritoten näpistyksiä. Tuomioistuimien käyttämät päiväsakon määrät olisi lisättävä sellaisiksi, että sakko vastaisi edes näpistyksellä tavoiteltua etua.

Ehdollinen tuomio on ilmeisesti saavuttanut laajimman mahdollisen käytön. Käyttöalaa ei niin ollen enää olisi lisättävä. Ehdollisesti tuomittujen valvontaa olisi sen sijaan tehostettava ja tuomion antamisen edellytykseksi nykyistä useammin asetettava, että tuomittu maksaa hänelle määrätyt vahingonkorvaukset.

Vankeinhoito

Vapausrangaistusta koskevat säännökset olisi yksinkertaistettava siten, että kuritushuonerangaistus poistettaisiin ja vankeusrangaistus jäisi ainoaksi rangaistuslajiksi. Nuorille olisi järjestettävä, nuorisovankilan ohella, vankeutta lievempi vapaudenmenetyksen muoto esim. viikonloppuaresti.

Kun avolaitokset ilmeisesti tuottavat monen vangin kohdalla parempia tuloksia kuin suljetut vankilat, niiden käyttöä olisi lisättävä ja niihin olisi osoitettava yhä enemmän varoja. Ne ovat myös valtiolle taloudellisempia. Työsiirtoloihin olisi voitava sijoittaa muitakin kuin pelkästään raskaaseen ruumiilliseen työhön kykeneviä vankeja.

Tämä edellyttää työtoiminnan laajentamista uusille työaloille ja joidenkin siirtoloiden teollistamista, jolloin niissä voitaisiin antaa ammattiopetusta.

Vapausrangaistuksilla tulisi pyrkiä siihen, että vanki voisi muuttua yhteiskuntakelpoiseksi. Vangin ammattitaitoa tulisi pyrkiä lisäämään ja häntä olisi ruumiillisesti kuntoutettava. Vanki olisi voitava sijoittaa hänen ammattitaitoaan ja taipumuksiaan vastaavaan työhön, jota hän voisi suorittaa vankilasta vapauduttuaankin. Vankiloiden työtoimintaa tulisi sen vuoksi kehittää ja nykyaikaistaa. Työstä tulisi vangille maksaa sama palkka kuin vapailla työmarkkinoilla samasta työstä suoritetaan, siitä kuitenkin vähentäen vangin ylläpitokustannukset. Vankia on innostettava jatkamaan koulunkäyntiään tai opiskelemaan ja hänelle on annettava siihen mahdollisuudet, tarvittaessa jopa käydä päivittäin oppilaitoksessa.

Kristinuskon muuttava sanoma ja voima tarjoaa parhaan pohjan sisäiselle uudistumiselle. Vankeinhoidossa on sen vuoksi varattava riittävät mahdollisuudet sekä viralliselle että vapaaehtoiselle hengelliselle toiminnalle.

Kriminaalihuolto

Rangaistuslaitoksesta vapautuneiden jälkihuolto on tähän saakka ollut heikosti järjestetty. Valtiovallan taholta siihen olisi uhrattava enemmän varoja ja kriminaalihuolto järjestettävä lain säännöksin kiinteästi vankeinhoitoon niveltyväksi. Jo vankila-aikana olisi kriminaali- ja sosiaalihuollon työntekijöille varattava tilaisuus toimia vankiloissa niin, että jokaisella vangilla olisi vapauteen lähtiessään asunto, työpaikka, hyvät vaatteet ja rahaa. Vapautuvia vankeja varten olisi eri puolille maata hankittava asuntoloita. Työkykyisille henkilöille olisi sen lisäksi järjestettävä mahdollisuus päästä asuntolatasoa parempaan alkukotiin, josta hän myöhemmin voisi siirtyä omaan asuntoon. Mikäli kaikille työhaluisille ei voida vapailla työmarkkinoilla saada työtä, heille olisi järjestettävä valtion toimesta suojatyöpaikkoja, joista he voivat sitten hakeutua normaaliin työelämään. Työleirit tulevat kysymykseen vain pahimpaan hätään. Kunnollinen kriminaalihuolto on välttämätön, muutoin työ vankiloissa menee hukkaan.

Ehdonalaisesti vapautettujen vankien valvojiksi on saatava henkilöitä, jotka todella ovat vapautettujen tukena. Enemmän kuin yhteisöjä ja poliisiviranomaisia tässä työssä on pyrittävä käyttämään henkilöitä, jotka ottavat sen kutsumustehtävänä. Heille olisi järjestettävä tehtävän edellyttämä koulutus ja maksettava kohtuullinen korvaus.

Nuoret rikolliset

Kriminaalipolitiikassa olisi yhä enemmän keskityttävä muuttamaan rikoksen tielle joutuneiden nuorten asenteita ja käytöstapoja järjestämällä nuorisovankilan toiminta tehokkaammaksi. Eri ammattialoja ja opiskelua olisi lisättävä. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että rikollisuuteen liittyy yhä useammin alkoholin ja huumausaineiden käyttöä. Vankeusaikana olisi alkoholisteille ja narkomaaneille järjestettävä hoito ja vapauttamisen jälkeenkin heitä olisi autettava raittiiseen elämäntapaan. Jokaiselle vapautuneelle nuorelle olisi järjestettävä tähän tehtävään sopiva ja kykenevä valvoja ja nuoret olisi sijoitettava omaan nuorisokotiinsa sekä hankittava heille sopivia työpaikkoja. Nuoria rikoksentekijöitä koskeva laki olisi muutettava nykyoloja vastaavaksi. Nuorisovankila on säilytettävä erillisenä vankeusrangaistuksen muotona.

Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 28.4.1974.