Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SKL/690

Suomen kristillinen liitto

SKL:n Kulttuuripoliittinen ohjelma


  • Puolue: Suomen kristillinen liitto
  • Otsikko: SKL:n Kulttuuripoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 1981
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

SKL: Kulttuuripoliittinen ohjelma

I KRISTILLISEN KULTTUURIN PERIAATTEET

1. Johdanto

Laajasti ymmärrettynä kulttuuri on ihmisen henkistä ja aineellista toimintaa ja sen tulosta. Kulttuuri syntyy ihmisen työstä. Se on erilaisten ryhmien henkisen, sosiaalisen, taloudellisen ja poliittisen toiminnan kokonaisuus.

Länsimaisen kulttuurin henkinen perusta on pääasiassa muinaisen Kreikan ja Rooman perinnössä ja erityisesti kristinuskossa. Oma maamme kuuluu länsimaiseen kulttuuriperinteeseen, joskin omaleimaiset suomalaiset piirteet nousevat kansalliselta pohjalta.

Yhteiskuntamme on kokenut voimakkaan rakennemuutoksen kristillisen yhtenäiskulttuurin ja maanläheisen talonpoikaisen elämäntavan syrjäytyessä. 1800-luvulla tapahtuneet nopeat muutokset yhteiskunnallisessa kehityksessä ja luonnontieteissä sekä teollistuminen ovat johtaneet moniarvoisuuteen ja materialismin lisääntymiseen. Siksi kansallisen identiteetin syventäminen, perinteen säilyttäminen ja paluu perusarvojen kunnioittamiseen ovat suomalaisen kulttuurielämän avainkysymyksiä.

2. Kristillinen kulttuuri

Työ ja siitä nouseva kulttuuri kuuluvat Jumalan luomisjärjestykseen. Ihmisen tehtävänä on viljellä ja varjella henkisiä ja aineellisia elämänalueita sekä yksilön että yhteisön parhaaksi. Ihmisen luovuus on tarkoitettu palvelemaan elämää suojelevia ja rikastuttavia toimintoja. Selkeä ihmiskuva antaa parhaat lähtökohdat elävälle kulttuuritoiminnalle. Kristillinen ihmiskuva korostaa yksilön ainutkertaisuutta Jumalan luomana olentona.

Pahuuden ja syntiinlankeemuksen tiedostaminen kuuluu myös kristilliseen ihmiskuvaan. Jokaisella ihmisellä on elämisen ja luomisen oikeus ja samalla vastuu lähimmäisen oikeuksista ja niiden turvaamisesta.

Kristityn tehtävänä on osallistua Jumalan luomistyöhön viljelemällä ja varjelemalla maata ja pyrkiä sopusointuun elämän lakien kanssa. Kristillinen kulttuuri perustuu Raamatun ohjeisiin ja perusajatuksiin ja niiden toteuttamiseen elämän eri alueilla. Kristillisen näkemyksen mukaan kristillistä kulttuuria ei ole ilman evankeliumin julistusta. Kristinusko kuuluu keskeisesti suomalaiseen kulttuurikuvaan. Kristillistä perinnettä on vaalittava ja se on saatettava sille kuuluvaan arvoon yhteiskunnassa. Uskonnollisten arvojen väheksyminen köyhdyttää kulttuurielämäämme ja johtaa sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin ristiriitoihin.

3. Perusarvot

Raamatun viitoittamien perusarvojen varaan rakentuva terve yhteiskunta on moniarvoisuuden arvokkain vaihtoehto.

Moniarvoinen yhteiskunta on jatkuvien henkisten muutosten rasittama ja taipuvainen arvokielteisyyteen. Arvojen häilyvyys johtaa epävarmuuteen, välinpitämättömuuteen ja pahimmillaan mielenterveyden järkkymiseen. Kristilliset perusarvot hylkäävä moniarvoisuus kulttuurin lähtökohtana on kestämätön. Moniarvoisuus on myönteistä siinä mielessä, että se sallii henkisen ilmaisuvapauden, mutta rajoittumattomana se johtaa ihmisarvoa loukkaaviin muotoihin. Siksi kulttuuria ohjaamaan tarvitaan kristillisistä perusarvoista nousevaa vastuullista vapautta.

Yksiarvoinen ateistinen ideologia ei myöskään johda terveeseen yhteiskuntaan. Se riistää henkisen vapauden. Taloudellisen tasa-arvon ylikorostus vääristää ihmiskuvan ja uskonnon kieltäminen ruokkii materialismia.

Kulttuurielämän terve kehitys voi tapahtua vain elämän omia lakeja noudattamalla ja kristillisiä perusarvoja toteuttamalla. Kristilliset perusarvot ovat eettinen ohjeisto, jonka pohjana on raamatullinen jumala- ja ihmiskäsitys. Käytännössä Raamatun ohjeellisuus johtaa arvojärjestykseen, jonka kulmakivenä on Jumalan olemassaolon ja auktoriteetin tunnustaminen sekä ihmisen näkeminen suhteessa Luojaansa ja lähimmäiseen. Kristillinen arvojärjestys korostaa elämisen laatua ja työnteon mielekkyyttä sekä lähimmäisen palvelua ja rakkautta hyvinvointikilpailun sijasta. Yksi osa perusarvoja on kymmenen käskyn hyväksyminen elämää suojaavaksi normistoksi.

Kristillisen näkemyksen mukaan tärkeitä ovat myös kansalliset arvot, jotka ovat syntyneet kansallisen kulttuurimme omaleimaisuuden pohjalta, sekä perustuslaeissa taatut kansalaisen perusoikeudet.

II KRISTILLISEN LIITON KULTTUURIPOLIITTISET TAVOITTEET

1. Johdanto

Kristilliset perusarvot on asetettava yhteiskuntaelämän pohjaksi. Myös kulttuuripolitiikan tehtävänä on edistää perusarvojen kunnioittamista. Kulttuurin suppea määritelmä käsittää taiteet ja sen lähialueet, joukkoviestinnän, kansansivistystyön, kirjastotoimen, kulttuuripoliittisen tutkimuksen sekä omaehtoisen harrastustoiminnan. Julkisessa keskustelussa kulttuurilla tarkoitetaan tavallisesti suppeampaa taiteiden aluetta.

Kristillisen Liiton yleistavoitteet kulttuuri- ja taidepoliitiikassa ovat kristillisen ja kansallisen perinteen elvyttäminen ja siirtäminen tuleville sukupolville, elämän laadun kohottaminen, omaehtoisen harrastustoiminnan tukeminen, rakentavien taidepalvelujen alueellinen hajauttaminen, osa- ja vähemmistökulttuurien säilyttäminen sekä muiden kansojen kulttuurin ymmärtäminen. Myös erityisryhmille kuten vammaisille tulee taata yhteiskunnan toimesta mahdollisuudet osallistua kulttuurielämään.

2. Omaehtoinen harrastustoiminta

Kysymys omaehtoisen harrastustoiminnan asemasta on noussut yhä polttavammaksi lisääntyneen vapaa-ajan, passivoivan massaviihteen ja yhteiskunnallisen rakennemuutoksen myötä.

Omaehtoinen harrastustoiminta synnyttää henkistä vireyttä ja omaleimaisuutta. Omaehtoisuutta olisi tuettava asennekasvatuksella kodeissa ja kouluissa sekä joukkoviestimissä. Taideaineiden osuutta peruskoulussa tulisi lisätä, kunnan kulttuuritoiminnan tulisi tarjota riittävät ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Eri kristilliset yhteisöt järjestävät monipuolista harrastustoimintaa. Niiden palvelut tulisi ottaa tasapuolisesti huomioon kunnallisessa kulttuurielämässä tunnustamalla niiden arvo ja tukemalla niitä taloudellisesti.

Myös vapaalla sivistystyöllä, kansan-, kansalais- ja työväenopistoilla sekä eri järjestöillä, on suuri merkitys omaehtoisuuden tukemisessa.

Kirjastopalveluja on kehitettävä vastaamaan monipuolisesti paikkakunnan kulttuuri- ja harrastustarpeita. Harrastustoiminta tarvitsee jatkuvasti virikkeitä.

Taidepalvelujen saavutettavuus asuinpaikasta riippumatta kuuluu omaehtoisuuden tukemiseen. Vireä harrastus- ja taidetoiminta kulkevat käsikädessä.

Joukkoviestinten passivoivaa vaikutusta on pyrittävä torjumaan. Tarvitaan kriittistä asennoitumista sekä yksipuolisia poliittisia että eettisesti ala-arvoisia ja väkivaltaa ihannoivia ohjelmia kohtaan. Joukkoviestinnällä on tärkeä merkitys myönteisen asenteen luomisessa omaehtoiseen toimintaan.

3. Taidekasvatus

Kasvatuksen kodeissa ja kouluissa tulee tähdätä lapsen yksilölliseen luovaan kehitykseen. Kasvatuksessa on myös tuotava esille myönteisen tapakulttuurin ja perinteen merkitys.

Lasten ja nuorten lukemiston sisältöön on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kirjallisuuden tulee olla eettisesti ja taiteellisesti korkeatasoista ja monipuolisesti kehittävää. Väkivaltaa ihannoiva ja pornografinen aines niin kirjallisuudessa kuin joukkoviestimissä on tasapainoisen persoonan kehityksen kannalta vaarallista ja siksi poistettava. Suurin osa lasten ja nuorten kirjallisuudesta on tällä hetkellä käännöskirjallisuutta. Siksi kotimaisen kirjallisuuden asemaa on tuettava voimakkaasti ja tuotannon painopistettä on suunnattava kotimaiseen kirjallisuuteen. Kirjailijoiden työtä on tuettava nykyistä enemmän apurahojen avulla stipendein. Valistus- ja tiedotustoimintaan on annettava varoja kehittävien lukutottumusten opettamiseksi lapsille ja nuorille.

Käytännöllisten ja taideaineiden samoin kuin uskonnonopetuksen väheneminen peruskoulussa on huolestuttava piirre. Opetuksen liiallinen keskittyminen lukuaineisiin johtaa yksipuolisiin valmiuksiin. Koulun on myös kehitettävä kokonaispersoonaa ja kasvatettava elämää varten. Taideaineet ja uskonto antavat aineksia yksilön henkiseen kasvuun ja siksi niiden asemaa tulee parantaa. Taideaineiden lisäys ei kuitenkaan saa tapahtua uskonnon tuntimäärien kustannuksella. Käytännön aineet on jälleen saatava kunniaan. Koulun teoretisoituminen heikentää luovuutta.

Peruskoulujen oppikirjojen tasoa on parannettava. Osa nykyisistä oppikirjoista ei täytä niille asetettuja laatuvaatimuksia. Hyvä oppimateriaali luo osaltaan edellytykset myönteiselle opetustapahtumalle ja maailmankuvan selkiintymiselle. Koulussa on kaikilla tasoilla kiinnitettävä huomiota siihen, että oppilaat omaksuvat hyvät käyttäytymistavat. On luotava sellainen ilmapiiri, että niiden omaksuminen koetaan luontevana tapahtumana.

4. Kotiseututyö

Kotiseututoiminta on kulttuuritoiminnan erityisalue, jolla vaalitaan ihmisten yhteyttä ympäristöönsä ja menneisyyteensä. Sen perustavoitteena ovat viihtyvyyden lisääminen, kotiseudun tuntemus ja kotiseutuun kiintyminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi harjoitetaan kotiseuduntutkimusta, ympäristönsuunnittelua ja kansalaistoimintaa.

Kotiseuduntutkimus keräystoimineen on kotiseututyön hallitseva osa. Kotiseuduntutkimus tulee liittää myös kuntien koululaitoksen toimintaan ja näin lisätä koulunuorison kotiseutuharrastusta. Tutkimuksessa tulee muistaa kristillisen perinteen osuus paikallisessa kulttuurissa. Kristillisen perinteen kerääminen tulee, mikäli mahdollista, toteuttaa yhteistyössä paikallisten seurakuntien kanssa. Eläkeläisjärjestöille voidaan niinikään perinteen keräämisessä osoittaa innoittava tehtäväalue.

Ympäristönsuunnittelu on luonnonsuojelua, luonnonkohteiden rauhoittamista sekä kulttuurimaiseman suojelua. Lainsäädännöllisiä keinoja tämän toteuttamiseksi tulee parantaa. Ympärintönsuojelulliset näkökohdat tulee entistä paremmin ottaa huomioon kaikessa kaavoitustyössä. Kotiseututyön ratkaisevin osa on kansalaistoiminta: asukkaiden määrätietoinen toiminta kotiseutunsa kehittämiseksi ja sen omaleimaisuuden säilyttämiseksi. Siksi on eri tavoin pyrittävä saamaan asukkaat kotiseutunsa kehittämiseen. Julkisuudessa on tehtävä selkoa erilaisista toimintamahdollisuuksista. Kansalaistoiminnan toteuttaminen riippuu olennaisesti koulutuksesta. Koulutus- ja sivistystoiminnan eri muotoihin on liitettävä myös kotiseutukoulutusta. Varsinkin oppivelvollisuuskoulussa on lisättävä huomattavasti lähi- ja aluekulttuurin opetusta. Kotiseutuyhdistysten työtä olisi kuntien tuettava taloudellisesti nykyistä enemmän.

5. Suomenruotsalainen kulttuuri

Suomenruotsalainen kulttuuri on olennainen osa suomalaista kulttuuriperinnettä. Sen elinvoiman edellytyksenä on ruotsin kielen säilyminen toisena kotimaisena kielenä. Ongelmana on tällöin kielivähemmistön lisääntyvä alueellinen hajaantuminen.

Kulttuurin alalla on erityisen tärkeää, että ruotsinkielinen kulttuuri säilyy yhtenäisen hallinnon alaisena. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat oma hiippakunta, oma osasto kouluhallituksessa ja ammattikasvatushallituksessa, oma yliopistojärjestelmä jne. Kunnallisten kulttuurilaitosten tukemisessa on syytä ottaa huomioon se, että vähemmistön on vaikea saavuttaa se vähimmäismäärä osanottajia, joka tarvitaan tuen saamiseksi eri toiminnoille.

Samalla on todettava, että ruotsinkieliset kulttuurilaitokset esim. yliopistot palvelevat myös suomenkielistä enemmistöä ja että ruotsinkieliset koulut omalta osaltaan voivat olla ratkomassa Pohjolan työmarkkinoilta palaavien perheiden koulunkäyntiongelmia. Suomesta käsin on pyrittävä huolehtimaan Ruotsissa asuvien suomalaisten kulttuuritarpeiden tyydyttämisestä.

6. Vähemmistökulttuurit

Maassamme on kielellisiä ja alueellisia osa- ja vähemmistökulttuureja, joiden säilyminen tulee turvata.

Saamelaiset ovat antropologisesti suomalaisista poikkeava kansa, jonka säilymiseksi on luotava suotuisat elinolosuhteet. Heidän kulttuurinsa turvaamiseksi on heille saatava omakielinen opetus ja omakielistä kirjallisuutta. Myös muille kulttuuritoiminnoille on annettava riittävä tuki.

Romaanien kielen kirjallista tuottamista on edistettävä. Koulutuksen ja ammattikasvatuksen turvaaminen, työpaikkojen hankkiminen sekä asunto-olojen kohentaminen tukevat osaltaan heidän kulttuuriaan.

7. Kansainvälisyyskasvatus

Nopeutunut tiedonvälitys ja joukkoliikenne ovat tuoneet muut maat lähemmäksi meitä. Muiden maiden kulttuureihin tutustuminen on luonnollinen ja välttämätön osa kasvatusta. Kasvatuksessa ja koulutuksessa on korostettava vieraiden kielten oppimisen tärkeyttä ja on luotava myönteinen asenne toisia kansoja ja rotuja kohtaan. Kansainvälinen kulttuurivaihto on osa tuntemuksen lisäämistä.

Kehitysmaista tarvitsemme jatkuvasti uutta tietoa. Hyvinvointivaltion kansalaisina meidän on aktiivisesti pyrittävä vaikuttamaan olojen kehittymiseen niin, että kehitysmaat pääsevät oikeudenmukaiseen asemaan maailman maiden joukossa. Kehitysapua tulisi antaa lähetysjärjestöjen kautta yhä enemmän.

III KULTTUURIPALVELUT

1. Johdanto

Kulttuuripalvelut ovat keskittyneet liiaksi suuriin keskuksiin. Palvelut tulee saattaa mahdollisimman tasapuolisesti kaikkien ulottuville kehittämällä alueellista hajauttamista kulttuurihallinnossa ja kulttuuripoliittisessa suunnittelussa.

Koulu-uudistuksen yhteydessä on taideaineiden määrällinen osuus supistunut. Tämä on henkistä elämää köyhdyttävää. Korjaavana toimenpiteenä tulisi tuntimäärien lisäämisen ohella parantaa taideaineitten opettajien asemaa esim. yhteisin virkajärjestelyin eri oppilaitosten kesken.

2. Kirjastot

Kirjastoilla on keskeinen asema kulttuuritoiminnassa. Kirjastojen tehtävänä on palvella tiedonhankintaa, edistää tutustumista erilaiseen kirjallisuuteen, tarjota virkistys- ja harrastusmahdollisuuksia ja palvella omaehtoista aikuiskasvatusta.

Kirjahankinnoissa on huolehdittava siitä, että tarjolla on tasapuolisesti erilaista hyvähenkistä kirjallisuutta. Erityisesti uskonnollista kirjallisuutta on oltava riittävästi. Lasten ja nuorten kirjat muodostavat kasvatuksellisesti tärkeän osan kirjastoa. Sekä kotimaisen että ulkomaisen kirjallisuuden on oltava eettisesti korkeatasoista ja kehittävää.

Kirjastoauto- ja venetoimintaa kehittämällä taataan palvelut niissä kunnan osissa, missä kirjastoverkosto on harva. Invalidien kirjastopalvelujen järjestäminen vaatii erikoissuunnittelua.

Kirjastojen musiikkiosastojen valikoiman on kehittävästi ja monipuolisesti palveltava eri-ikäisten musiikkitarpeita. Hengellistä musiikkia on oltava rinnan muun musiikin kanssa.

Kirjastohuoneistojen tulee olla viihtyisiä ja mitoitukseltaan sellaisia, että niissä voidaan pitää esitelmätilaisuuksia, opintokerhoja, konsertteja, taidenäyttelyjä, filmiesityksiä ja satutuokioita lapsille. Tällaiset tilaratkaisut saadaan taloudellisimmin järjestetyksi siellä, missä kirjastot sijoitetaan monitoimitiloihin tai koulujen yhteyteen. Liikuntaesteisiä ajatellen on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisimman helppoon palvelujen saavutettavuuteen.

3. Kirjallisuus

Kirjan asema maassamme on verrattain heikko eurooppalaiseen tasoon verrattuna. Painojulkaisuista kirjallisuuden osuus on pienempi kuin kioski-viihteen. Kuvaavaa kirjan asemalle on, että tutkimusten mukaan noin miljoona suomalaista ei lue yhtään kirjaa vuodessa.

Kasvatuksessa ja koulutuksessa on kirjallisuuden merkitystä persoonallisuuden kehittäjänä tähdennettävä. Äidinkielen opetuksen yhteydessä riittävä koti- ja ulkomaisen kirjallisuuden esittely luo pohjan myös myöhemmälle kirjallisuuden harrastukselle.

Myös kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on vaikeuksissa taloudellisen tuen puutteessa. Lasten lukutottumuksia on kehitettävä tarjoamalla heille muitakin kirjallisia virikkeitä kuin ulkomailta tuotuja ja kotimaassa tuotettuja sarjakuvalehtiä.

Julkaistavien kirjojen taiteellisesta ja eettisestä tasosta on huolehdittava. Erityisesti kioskiviihteen valvonnan tehostamiseksi tarvittaisiin sellaisia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla väkivaltaa ja pornografiaa ihannoivien julkaisujen myynti voitaisiin estää.

Kirjakustantamojen, kirjakauppojen ja kirjastojen on huolehdittava siitä, että ne tarjoavat niin luonteeltaan kuin aiheiltaan mahdollisimman monipuolista tervehenkistä luettavaa. Uskonnollisella kirjallisuudella on oltava sille kuuluva paikka julkisessa kirjallisuustoiminnassa.

4. Musiikki

Musiikkioppilaitokset luovat pohjaa musiikin harrastajille ja kouluttavat musiikin eri ammattialoille. Myös musiikkiluokkia tulisi perustaa riittävästi joka puolelle maata. Luokanopettajien koulutuksessa tulisi musiikin osuutta lisätä.

Vapaan sivistystyön muodoista musiikki on suosituin. Kansanopistot, kansalaisopistot ja työväenopistot antavat eriasteista musiikkikasvatusta, joka saattaa kattaa lähes puolet kaikesta niiden opetuksesta. Lisäksi musiikkia harrastetaan ja opetetaan erilaisissa kerhoissa vapaaehtoisen harrastustoiminnan piireissä. Koulujen ja musiikkioppilaitosten työn turvaamisen ja kehittämisen ohella on riittävästi huolehdittava tämän harrastustoiminnan tukemisesta.

Hengellinen musiikki yksilön persoonallisuuden kasvattajana ja yhteishengen luojana on koko yhteiskunnan kannalta merkittävä. Eri seurakunnissa on monimuotoista musiikkiharrastusta, joka rikastuttaa niiden toimintaa ja rakentaa yksilön sisäistä elämää. Yhteiskunnan olisi tasapuolisesti tuettava myös hengellisen musiikin harrastamista, koska se on yleisesti suosittua ja omalta osaltaan merkittävää taiteellisena kasvattajana. Radiossa ja televisiossa hengellisille musiikkiohjelmille tulee antaa nykyistä enemmän ohjelma-aikaa.

Taidemusiikin esittämisen kannalta on tärkeää, että maassamme on kylliksi toimintakykyisiä sinfonia- ja kamariorkestereita sekä oopperoita. Sinfonia- ja kamariorkestereiden sijoittuminen on hoidettava niin, että niiden tarjonnasta pääsevät kaikki tasapuolisesti osallisiksi. Yksityisten esittävien taiteilijoiden ja säveltäjien asemaa on valtion toimesta tuettava, jotta he voisivat toimia täystehoisesti maamme kulttuurielämän hyväksi. Musiikin arvokkaille kesätapahtumille on taattava riittävä tuki.

Maassamme on runsaasti korkeatasoista säveltaidetta, joka tekee Suomen tunnetuksi ulkomailla. Siksi on tärkeää ohjata riittävästi voimavaroja musiikkiamme koskevaan tiedotukseen ja musiikkimme vientiin.

5. Kuvataiteet

Kuvataiteiksi luetaan tässä maalaus- ja veistotaide, grafiikka, arkkitehtuuri sekä kamerataide.

Aikaisemmin julkinen rakentaminen tarjosi runsaasti työmahdollisuuksia kuvataiteilijoille: rakennuksissa oli koristeita, maalauksia ja veistoksia. Tämä merkitsi yhteiskunnan tukea kuvataiteilijoille ja kuvataiteiden kehittämiselle. Nykyisellään kuvataiteilijat ovat maassamme taloudellisesti epävarmimmassa asemassa olevia taiteilijoita. Valtio, kunnat, museot ja suuret laitokset ovat tärkeimpiä kuvataiteiden ostajia. Niiden tulisi huomattavasti lisätä tukea kuvataiteilijoille ostamalla julkisiin rakennuksiin kuvataidetta. Julkisilla varoilla hankittavia taideteoksia on sijoitettava erityisesti uusille asunto- ja rakennusalueille. Taiteilijoille ja taiteen harrastajille on suotava riittävät toimintaedellytykset ja luotava mahdollisuudet eri taiteenalojen näyttelyiden ja näytteiden esittämistä varten.

Kuvataiteiden harrastajille yhteiskunnan tulee järjestää toimintaedellytyksiä, työskentelytiloja, tarvikkeita ja laitteita.

Koulu ei kykene riittävästi kehittämään oppilaiden luovia kykyjä eikä kulttuuriharrastusten edellyttämiä valmiuksia, koska tiedollinen aines on ylikorostunut. Tämän vuoksi taideaineiden, myös kuvaamataidon tuntimäärää on lisättävä. Kuvaamataidon taidehistorian osassa on annettava riittävästi aikaa kristillisen taiteen esittelylle, koska kristinusko on merkittävästi vaikuttanut kuvataiteiden kehitykseen.

Opetuksen ideologinen sisältö korkeinta kuvataiteiden opetusta antavissa oppilaitoksissa on ollut poliittisesti yksipuolista. Politiikka tulee pitää taideopetuksen ulkopuolella.

6. Teatteri

Teatteri on tehokkaimpia taiteellisia vaikutuskeinoja. Länsimaisen teatterin juuret ovat kreikkalaisessa draamassa. Keskiajalla kristillinen kirkko omaksui näytelmän erääksi toimintamuodokseen. Uudella ajalla kirkko menetti täysin otteensa teatterista, joka siirtyi maallisiin yhteyksiin ja aiheisiin.

Suomalainen teatteri on voimakkaasti politisoitunut. Vasemmistolainen ideologia hallitsee koulutuksessa ja monissa tapauksissa myös teatteriohjelmistossa. Yhden ideologian ylivalta kaventaa taiteellista maaperää ja antaa väärän kuvan suomalaisesta kulttuurista. Suomalainen teatteri on myös eettisesti madaltunut. Eettisesti ala-arvoisia ja moraalia turmelevia ohjelmia ei tule esittää. Koska laitosteattereita tuetaan julkisin varoin, niiden hallintoelinten on huolehdittava siitä, että ohjelmisto ei ole yksipuolista. Näytelmät ja muut teatteriesitykset eivät saa loukata, vaan niiden tulee tukea kristillisiä perusarvoja.

7. Elokuva

Maassamme harjoitettu elokuvapolitiikka ei ole useinkaan täyttänyt kristilliseltä kannalta taiteellisia ja eettisiä vaatimuksia. Vastuu näytettävien elokuvien tasosta lankeaa valtion elokuvatarkastamolle, jonka toimintaperiaatteisiin ja arvostuksiin tulee pyrkiä vaikuttamaan niin, että ne paremmin vastaavat kristillisiä ihanteita ja eettisiä arvoja. Elokuvatarkastamon, joka päättää elokuvien veronalaisuudesta ja veron suuruudesta, tulee tiukentaa väkivaltaa ihannoivien ja seksiä ylikorostavien sekä pornografisten elokuvien sensuuria. Koska elokuvatuotantoa tuetaan yhteiskunnan varoin, sen tulee olla eettisesti ja taiteellisesti korkeatasoista.

Valtion AV-keskuksen tarjoama materiaali sisältää liian vähän kansallista ja kristillistä perinnettämme esittelevää aineistoa. Tällaisesta materiaalista on jatkuvasti kysyntä. Varsinkin eri järjestöjen tulisi laatia aiheiltaan monipuolisia tuotteita AV-keskukselle.

Kuntien oppimateriaalikeskukset saavat materiaalinsa mm. kustantajilta, järjestöiltä, eri maiden lähetystöiltä ja valtion AV-keskukselta. Kunnallisten keskusten tulee omatoimisesti huolehtia materiaalinsa monipuolisuudesta.

Kristillisten järjestöjen ja kirkkokuntien tulisi jatkuvasti tuottaa kristillistä sanomaa sisältäviä elokuvia. Olisi myös ryhdyttävä suunnittelemaan sellaisia elokuvateattereita, joissa näytetään vain eettisesti korkeatasoisia ja kristillisiä elokuvia.

8. Joukkoviestimet

Kansanvaltainen yhteiskunta edellyttää laajaa ja monipuolista julkista keskustelua. Joukkoviestinnän on kuvastettava tasapuolisesti erilaisia elämänmyönteisiä yhteiskunnallisia ja maailmankatsomuksellisia näkemyksiä. Erityisesti epäpoliittisen ja ei-kaupallisen lehdistön samoin kuin uskonnollisen ja paikallislehdistön asema on turvattava.

On tiedostettava radion ja TV:n osittain passivoiva vaikutus, koska niillä on huomattava vastuu kansan asenteiden ja elämäntapojen muovaajana.

Yleisradion ohjelmatoiminnan on esiteltävä tasapuolisesti erilaisia näkemyksiä ja sen on tuettava ja rakennettava yhteiskuntaamme. Ohjelmien on oltava sopusoinnussa kansamme enemmistön arvostamien kristillisten ja kansallisten arvojen kanssa.

Radiossa ja televisiossa on entistä enemmän otettava huomioon vanhusten henkinen ja hengellinen hoitaminen. Alueradion ja -television ohjelma-aikaa on lisättävä ja ohjelmia kehitettävä siten, että maakunnan omat kulttuurimuodot ja esiintyjät pääsisivät paremmin esille.

Ulkomaita esittelevien ohjelmien tulee olla mahdollisimman monipuolisia ja taloudellisia. Huono kaupallinen massaviihde on poistettava radion ja television ohjelmistosta. Tilalle on tuotettava kehittäviä ja henkistä kasvua edistäviä ohjelmia.

9. Kristillinen kulttuuritoiminta

Kristillisten järjestöjen ja seurakuntien toimintaan on aina niveltynyt voimakas taideharrastus. Varsinkin musiikki-, kirjallisuus- ja kuvataideharrastus on rikastuttanut kristillisiä yhteisöjä.

Kristillinen kulttuuri tulee kartoittaa. Työhön kuuluu taustan, nykytilanteen ja toimintamahdollisuuksien selvittäminen. Koska kristillistä kulttuuria nykyään tunnetaan heikosti eikä se ole päässyt sille kuuluvaan asemaan, on syntynyt väärä kuva kansamme henkisestä arvomaailmasta. Voimien kokoaminen ja myönteinen osallistuminen on välttämätöntä totuudenmukaisemman kuvan syntymiseksi.

IV HALLINTO

Eduskunta vahvistaa vuosittain raha-arpajaisten ja veikkausvoittovarojen kulloisistakin määristä riippuen kulttuurille annettavat määrärahat. Taiteen rahoitus tulee entistä selvemmin siirtää budjettiin kuuluvaksi. Budjettirahoitus turvaa ja selkiyttää kulttuurielämän toimintaedellytyksiä. Kulttuuritoiminnan politisoituminen on kuitenkin estettävä noudattamalla tasapuolisuutta määrärahojen jaossa. Valtion tuki ei saa olla taiteilijoitten ainoa rahoituslähde, koska tällöin taso ja yrittäminen ovat vaarassa heiketä. Myös kuluttajien maksamilla pääsylipputuloilla on oltava osuutensa kulttuurin rahoituksessa. Valtion nimittämien taiteilijavirkojen tulee olla määräaikaisia ja epäpoliittisia.

Opetusministeriö ja erityisesti sen taideosasto vastaavat kulttuurin alueesta. Opetusministeriön alaisena toimii nykyisin taiteen keskustoimikunta ja kahdeksan taiteen eri aloja edustavaa taidetoimikuntaa, jotka valtioneuvosto nimittää opetusministeriön esityksestä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toimikuntien jäsenten on oltava alansa parhaimpia asiantuntijoita ja heidän on edustettava tasapuolisesti erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Toimikuntien tulee huolehtia määrärahojen tasapuolisesta jaosta. Taiteilijaprofessorien virkoihin on valittava taiteellisesti ansioituneimpia henkilöitä.

Alueellisella tasolla toimivat läänien taidetoimikunnat, jotka lääninhallitus nimittää eri taiteenalojen ja maakunnallisen kulttuuripolitiikan tuntijoista kolmeksi vuodeksi samanaikaisesti kun valtion taidetoimikunnatkin nimitetään. Läänien taidetoimikunnat on valittava tasapuolisesti edustamaan erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Läänintaiteilijoiksi valittavien on oltava taiteellisesti korkeatasoisia. Läänien taidetoimikunnille on siirretty runsaasti määrärahojen käyttöä koskevaa päätäntävaltaa. Määrärahojen jaossa on otettava huomioon sekä taiteellinen ansioituminen että alueelliset näkökohdat.

Lakisääteinen valtionapu on kunnissa toteutunut kansalais- ja työväenopistojen ja kirjastojen toiminnassa sekä nuorisotyössä. Monet taidelaitokset, teatterit, orkesterit, eräät musiikkioppilaitokset ja taidemuseot ovat ratkaisevasti kunnan tuen varassa. Kuntien tulee voimakkaammin tukea näitä taidetoimintoja.

Kulttuuripolitiikka osana yhteiskuntapolitiikkaa on tullut alueeksi, jossa henkiset arvot ovat jäämässä toissijaiseen asemaan. Pääasiaksi on muodostumassa kulttuuritoiminnan käyttäminen välikappaleena yhteiskunnallisessa taistelussa.

Kulttuurielämämme suurimmaksi vaaraksi on muodostumassa se, että poliitikot ja virkamiehet syrjäyttävät asiantuntijat kulttuurielämän asioista päätettäessä. Aktiivinen, perusarvoihin tukeutuva osallistuminen kulttuurielämän eri aloilla voi tätä epäkohtaa korjata. Kristillinen Liitto tukee ja elvyttää tällaista toimintaa. Siksi Kristillisen Liiton tulee aktiivisesti osallistua kulttuurin kehittämiseen maassamme. Erityisesti lasten ja nuorten tervehenkiseen kulttuuritarjontaan on kiinnitettävä huomiota, koska lapsissa ja nuorissa on kansamme tulevaisuus.

Ohjelma hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa Lahdessa 11.4.1981.