Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SKL/695

Suomen kristillinen liitto

Kunnallisvaaliohjelma


  • Puolue: Suomen kristillinen liitto
  • Otsikko: Kunnallisvaaliohjelma
  • Vuosi: 1996
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Kunnallisvaaliohjelma 1996

KUNNALLISPOLITIIKKA - SINUA VARTEN

Demokratia mahdollistaa kansalaisten osallistumisen kunnalliseen päätöksentekoon. Kunnanvaltuutetut ja päättäjät ovat kuntalaisia varten, eikä toisinpäin. Toimiva kunnallispolitiikka edellyttääkin, että kuntalaiset ovat aktiivisia ja tiedonhaluisia. Päät täjille kuntalaisten mielipiteen on oltava tärkeä.

Kristillinen Liitto tekee päätökset kestävien arvojen pohjalta ja on näin rakentamassa yhteiskuntaa, joka on turvallinen ja jossa jokaisen ihmisen on hyvä olla. Päätöksien kunnassa tulee perustua rehellisyyteen, avoimuuteen ja kuntalaisten tarpeisiin. Ku ntalaisten antamaa valtakirjaa tulee käyttää vastuullisesti, tulevaisuuden mahdollisuuksia ei saa tuhlata. Kenet Sinä valtuutat hoitamaan kuntasi asioita - Sinun asioitasi seuraavan neljän vuoden ajan?

KANSSASI - TURVALLISESTI

Turvallisuuden luomisessa pienet lähiyhteisöt ovat tärkeitä. Perheitä ja muita yhteisöjä, joissa toisista välittämistä syntyy luonnostaan, tulee tukea. Turvallisuuden lisääntyminen perheissä edistää turvallisuutta yhteiskunnassa. Näin positiivinen kierre etenee. Ennaltaehkäisevä työ on sekä inhimillisesti että taloudellisesti palkitsevinta.

Kunnan on otettava vastuu siitä, että lasta suojelevat lait ja asetukset toteutetaan ongelmia ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa. Viranomaisten yhteistyötä on tehostettava ja luotava toimivat mahdollisuudet vapaaehtoistyölle. Perheiden kasvatustehtävään tulee olla tarjolla riittävää neuvonta-apua.

Työllistämisprojektien ja erityistoimenpiteiden avulla on autettava vaikeuksissa olevia ja syrjäytyneitä kuntalaisia. Nuorten pahoinvointiin on puututtava riittävän ajoissa.

Myös rikollisuuden ja väkivaltaisuuden kasvun syihin on puututtava. Kuntalaiset haluavat turvallisen ja viihtyisän elinympäristön.

KESKELLÄ ELÄMÄÄ

Haluamme olla herättämässä arvokeskustelua tärkeissä perhe-elämään ja hyvinvointiyhteiskuntaan liittyvissä kysymyksissä. Kristillinen Liitto on luomassa turvallisia vaihtoehtoja elämän eri tilanteisiin. Koti on yleensä paras paikka sekä lapselle että van hukselle.

Kannatamme kotihoidontukea edullisena päivähoidon muotona. Turvalliseen vanhuuteen kuuluvat hyvä hoito ja palvelut joko kotona tai kodinomaisissa palveluyksiköissä. Kunnan tehtävänä on luoda vaihtoehtoisia mahdollisuuksia, joista kuntalaiset voivat valit a itselleen sopivan.

Vammaisille ja mielenterveyspotilaille tulee turvata tukiasuminen. Myös heillä on oikeus itsenäiseen, ihmisarvoiseen ja turvalliseen elämään niin, että tarvittavat palvelut ovat lähellä.

PALVELUJA OIKEUDENMUKAISESTI

Kuntalaisten perustoimeentulon tulee olla sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukainen. Takaamalla turvalliset elinolot kaikille ja kannustamalla omaan yrittämiseen lisäämme mahdollisuuksia hyvään ja onnelliseen elämään.

Jokaiselle on taattava peruspalvelut riippumatta asuinpaikasta, iästä, sairaudesta tai työttömyydestä.

VAIHTOEHTOJA JA TEHOKKUUTTA

Kuntien tehtävänä on tuottaa palvelut edullisesti ja tehokkaasti mutta ihmisläheisesti. Työtehtäviin sitoutuminen ja henkilökohtainen soveltuvuus luovat todellista tehokkuutta. Kunnallisten palvelujen tuottamisen tai ostamisen tulee perustua tarkoituksen mukaisuuteen ja taloudellisuuteen.

KUNTA VIIHTYISÄKSI

Aktiivista, osallistavaa ja luovaa yhdyskuntasuunnittelua hyväksikäyttäen on kuntien ilmettä muokattava miellyttävämmäksi. Lähiöiden ja kylien asumisviihtyvyyttä voidaan parantaa mm. edistämällä asukkaiden yhteistä toimintaa.

YHDESSÄ YMPÄRISTÖN HYVÄKSI

Ympäristön kuorman lievittämiseksi tarvitsemme uutta ajattelu- ja elämäntapaa. Kierrätys ja jätteiden lajittelu on tehtävä helpoksi ja luonnolliseksi osaksi kuntalaisten arkea. Jätteiden syntyä on vähennettävä ja lajittelua edistettävä. Asenteisiin on va ikutettava. Säästämällä luontoa autamme itseämme ja lapsiamme.

Kuntiin on saatava kestävä ympäristösuunnitelma. Luonnonvarojen vastuullinen käyttö ja ympäristönsuojelu ovat merkittävä osa ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia.

LASTEMME PARHAAKSI

Lapsemme elävät siinä tulevaisuudessa, jota tänään rakennamme. Haluamme antaa heille parhaat mahdollisuudet selviytyä yhä monimutkaisemmassa, enemmän tietoja ja taitoja vaativassa yhteiskunnassa. Kuntien vastuu koulutuksen suunnittelussa on lisääntynyt. Päiväkodeissa ja kouluissa tulee opettaa kristillisen etiikan tärkeitä elämänohjeita.

TULEVAISUUDENTEKIJÖINÄ

Me kuntalaisina ja päättäjinä olemme tärkeällä paikalla. Niukatkin resurssit riittävät, kun ne kohdennetaan viisaasti ja oikeudenmukaisesti. Millaista kuntaa Sinä haluaisit olla rakentamassa? Kerro ajatuksistasi Kristillisen Liiton kunnallisvaaliehdokkai lle!

Tehdään se yhdessä!