demokraattiseen eläkeuudistukseen

SKP:n eläkepoliittiset tavoitteet

Lukijalle

Tavallisen kansalaisen eläketurva on Suomessa riittämätön ja eläkeläiset ovat keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa. Eläkejärjestelmien epäkohtiin on myös laajalti kiinnitetty huomiota. Suurpääoman etujen suosimisesta aiheutuneita virheitä ei kuitenkaan ole haluttu ryhtyä vakavasti korjaamaan.

Suomen kommunistisen puolueen mielestä koko suomalainen eläkeviidakko on perattava ja luotava yhtenäinen, yhteiskunnan hallitsema eläkejärjestelmä. SKP pitää demokraattista eläkeuudistusta tämän vuosikymmenen tärkeimpänä sosiaalipoliittisena tavoitteena. Sen toteuttaminen edellyttää kansan suuren enemmistön toimintaa suurpääoman vallan lopettamiseksi eläkeasioissa.

SKP esittelee tässä käsityksensä eläketurvan puutteista ja järjestelmän epäkohdista sekä esittää vaihtoehdon, jonka perustalta uudistustyöhön voitaisiin ryhtyä työväestön ja eläkeläisten yhteisvoimin.

1. Eläketurvan epäkohdat

Lähes joka viides suomalainen sai vuoden 1975 alussa eläkettä. Eläkkeellä oli kaikkiaan noin 850 000 ihmistä. Useimpia heistä painaa vakava huoli toimeentulosta. Lähiaikoina eläkkeelle siirtyy vuosittain runsas 50 000 suomalaista, eikä heidän tulevaisuutensa ole paljoakaan nykyisten eläkeläisten asemaa turvallisempi. Turvatusta vanhuudesta voivat nauttia vain korkeapalkkaiset virkamiehet ja muut jo työssäoloaikanaan hyvässä asemassa olleet.

Eläkejärjestelmiä on useita, erillisiä eläkelajeja peräti parikymmentä ja eläkelaitoksia jopa satamäärin. Yleisesti puhutaankin eläkeviidakosta, jossa eläkeläisen on vaikea löytää itselleen kuuluvia etuuksia. Eläkkeet ovat varsin erisuuruisia, joten eläkeläisten kesken vallitsee suuri eriarvoisuus. Ja jos eläkeläinen haluaa hankkia lisätuloja työnteolla, leikataan kansaneläkkeestä suurin osa pois.

Kela

Kansaneläkkeessä on perusosa, tukiosa ja tukilisä.

Kiistaton oikeus jokaisella on kuitenkin vain pieneen perusosaan (maaliskuussa 1975 117 mk/kk). Tukiosaa (suurimmillaan 226 mk/kk) ja tukilisää (suurimmillaan 248 mk/kk) pienentävät tai niiden saannin estävät kokonaan eläkeläisen sekä hänen puolisonsa työansiot ja muut tulot. Jos eläkeläisen puolison palkka on yli vähimmäispalkan, saa eläkkeellä oleva vain kansaneläkkeen perusosan. Eläkkeellä olevien aviopuolisoiden eläke on sitä paitsi pienempi kuin yksinäisen henkilön. Kuntien jako kolmeen kalleusluokkaan pienentää niin ikään eläkkeitä suuressa osassa maata, vaikka elinkustannuksissa ei nykyään ole eroja.

Yksinäinen eläkeläinen, jolla ei ole muita tuloja, saattoi vuoden 1975 maaliskuussa saada suurimmillaan kansaneläkettä 591 mk/kk. Edellä mainittujen rajoitusten takia suurin osa sai eläkettä kuitenkin tuntuvasti vähemmän, sillä keskimääräinen kansaneläke oli vain noin 370 mk/kk.

Vähimmäispalkalla työskentelevä saa veronpidätyksen jälkeen käteen keskimäärin 800 mk/kk, joten kansaneläkeläinen jää huomattavasti jälkeen vähimmäispalkan tasosta. Näin siitä huolimatta, että hallitus on useita kertoja luvannut eläkeläisille vähimmäispalkkaa vastaavan tulon.

Ansioeläkkeet

Ansioeläkkeen erot ovat vieläkin suuremmat kuin kansaneläkkeiden:

virkaeläke oli v. 1975 alussa keskimäärin yli 1 200 mk/kk

yrittäjäeläke keskimäärin 442 mk/kk

TEL:n mukainen työeläke oli keskimäärin 350 mk/kk

lyhytaikaisista työsuhteista saatu LEL-eläke oli keskimäärin 200 mk/kk ja

maatalousyrittäjäin eläke MYEL:n perusteeella oli keskimäärin 100 mk/kk.

Luvut ovat keskiarvoja, joten jotkut pääsivät suurempiin summiin, mutta hyvin monien työeläke jäi paljon alle em. lukujen. Ansioeläkkeestä menee vero. Työeläkettä eivät saa läheskään kaikki eläkeläiset ja täysimääräinen vanhuuseläke tulee vasta niille, jotka ovat eläkeiässä vuonna 2002 ja sen jälkeen.

Epäkohtia

Huutavia epäkohtia Suomen eläketurvassa on useita: 1. useimmat eläkkeet ovat liian pieniä, 2. omat ja aviopuolisoiden työtulot kaventavat kansaneläkettä, 3. eläke on maan eri osissa erilainen, 4. eläkeläiset ovat keskenään eriarvoisia mm. sen perusteella, missä ovat työskennelleet ja 5. suuriin eläkkeisiin tulee automaattisesti suurempi korotus kuin pieniin.

2. Työeläkejärjestelmä suurpääoman käsissä

Eläkejärjestelmien perusvika on siinä, että yhteiskunnan hoitamasta kansaneläkejärjestelmästä erillään on suurpääoman hallitsema työeläkejärjestelmä.

Työ- ja muita ansioeläkkeitä hoitaa lähes parisataa liikeperiaatteella toimivaa yksityistä vakuutusyhtiötä, eläkesäätiötä ja työeläkekassaa.

Eläkevakuutusyhtiöt ovat osa varsinaista suurpääomaa ja ne hoitavat lakisääteisiä eläkeasioita sosiaali- ja terveysministeriön antamalla toimiluvalla. Työntekijöillä on muutama edustaja hallintoelimissä, mutta heillä ei ole vaikutusvaltaa. Kahdeksan vakuutusyhtiön kautta kulkee liki 80 % TEL-vakuutusrahoista.

Eläkesäätiöitä ovat suuret yritykset (esim. KOP ja Nokia Oy) perustaneet hoitamaan työntekijöittensä TEL-vakuutuksia ja työnantajilla on niissä ratkaiseva päätösvalta. Työläisten ja toimihenkilöiden edustajia on kaksi säätiön hallituksen viidestä jäsenestä eikä heillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten säätiö sijoittaa varansa. Eläkesäätiöitä on noin 130.

Työeläkekassoista tärkeimmät ovat rakennus-, maatalous-, satama- ja metsätyöläisten työeläkkeitä hoitavat neljä valtakunnallista LEL-kassaa. Kassat ovat demokraattisin osa työeläkelaitoksia, mutta vakuutettujen itsehallinnosta ei niissäkään voi puhua.

Suurpääoman rahoituslaitoksia

TEL-maksun - joka vuoden 1975 alusta on noin 8 % yrityksen palkkasummasta - tilittävät työnantajat eläkerahastoihin tai kassoihin. Suurtyönantajat voivat kuitenkin saman tien automaattisesti lainata 80 % maksuista takaisin joten asiallisesti työeläkemaksut maksetaankin velkakirjalla. Pienyrittäjällä ei tätä mahdollisuutta ole. Työnantaja voi verotuksessa vähentää liikkeen voitosta sekä eläkemaksut että takaisin lainatulle summalle lasketun koron ja näin vieläkin pinentää yrityksen veroja.

Työeläkerahastot olivat vuoden 1974 lopussa noin 7 300 milj. mk ja nousevat vuoteen 1980 mennessä jo 14 000 milj. markkaan. Eläkkeitä noista miljardirahastoista on maksettu vain muutama sata miljoonaa markkaa vuodessa.

Koko työeläkejärjestelmä nykyisessä muodossaan onkin suurpääomalle varsin edullinen rahoituslähde. Työvaltaisten alojen pieniä yrittäjiä työeläkemaksut sen sijaan rasittavat tuntuvasti. Rahastoja keräävä työeläkejärjestelmä aiheuttaa toisaalta painetta palkkojen korotuksia vastaan.

3. Eläkejärjestelmäviidakon kasvu

Sosiaaliturva on syntynyt luokkataistelun kulussa, jota työväenluokan johdolla käydään kapitalistiluokkaa vastaan, ja tuon taistelun jäljet näkyvät myös eläkejärjestelmämme viidakossa sen kaikkine epäkohtineen.

Vanha työväenpuolue kiinnitti sosiaaliturvan puutteeseen huomiota jo Turun kokouksessaan vuonna 1899. Neljä vuotta myöhemmin puolue uudisti Forssan puoluekokouksessa vaatimuksen yleisestä, valtion hoitamasta eläkevakuutuksesta.

Yleinen kansanvakuutus säädettiin virkaeläkkeiden rinnalle' kuitenkin vasta 1930-luvulla. Noissa oloissa siitä tuli niin kehno, ettei se alkuunkaan kyennyt turvaamaan työtätekevän väestön tarpeita.

Nykyinen kansaneläkelaki säädettiin 1950-luvun puolivälissä tiukan ja monivaiheisen kamppailun jälkeen. Kommunistit ja koko kansandemokraattinen liike pyrki aktiivisesti sellaiseen ratkaisuun, että kansaneläkelaista muodostuisi perusta koko eläkejärjestelmälle. Kansaneläkelain yksityiskohtiin on sittemmin eläkeläisten ja työväestön joukkoliikkeen tuloksena saatu korjauksia, mutta lain epäkohtia ei kuitenkaan ole läheskään kokonaan korjattu. Porvaripuolueet ja SDP romuttivat v. 1972 eduskunnassa lähes yksimielisesti hyväksytyn ns. suuren eläkepaketin ja estivät siten tarpeellisen ja huomattavan kansaneläkkeiden korotuksen.

Kansanvaltainen eläkepolitiikka kärsi tappion 1960-luvun alussa, kun työeläkejärjestelmä pystytettiin valtion kansaneläkejärjestelmästä täysin erilleen. SKDL:n eduskuntaryhmä vaati työeläkejärjestelmää kansaneläkelaitoksen hallintaan. Kaikki muut puolueet kuitenkin hyväksyivät enemmistöllään sosialidemokraattisen kansanedustajan aloitteen pohjalta työntekijäin eläkelain (TEL), jolla työeläkejärjestelmä annettiin suurpääoman hallintaan, kapitalistisen vallankäytön välineeksi. Samalle pohjalle luotiin sen jälkeen muut ansioeläkejärjestelmät.

Suurpääoman välittömässä hallinnassa oleva työeläkejärjestelmä on estänyt kansaneläkkeen kehittämisen yleisenä peruseläkejärjestelmänä, jollainen on monissa muissa kapitalistisissa teollisuusmaissa, mm. Ruotsissa.

Eläkejärjestelmien suhteissa merkitsee 1.7.1975 käännekohtaa. Keväällä 1974 tehtiin tulopoliittinen sopimus, josta SAK:n kansandemokraattinen ryhmä sanoutui irti. Tämän sopimuksen perusteella - SKDL:n eduskuntaryhmän jyrkästä vastustuksesta huolimatta - eläkelakeihin tehtiin muutoksia, joiden mukaan myös työeläke alkaa heinäkuun 1975 jälkeen eläkkeelle siirtyvillä vähentää kansaneläkkeen tukiosaa. Mikäli tähän ei tule muutosta, muuttuu työeläkejärjestelmä vuosien mittaan peruseläke-järjestelmäksi ja yhteiskunnallisesti hallittu kansaneläkejärjestelmä jää vain apujärjestelmäksi.

SKP:n mielestä tätä suuntaa ei pidä jatkaa. SKP katsoo, että Suomen eläkejärjestelmä vaatii kokonaisuudistuksen.

4. SKP:n eläkepoliittiset esitykset

Kommunistisen puolueen mielestä jokaiselle työnsä jo tehneelle tai työkykynsä ennen eläkeikää menettäneelle on turvattava kunnollinen toimeentulo. Tämä oikeus pitää taata perustuslailla.

Demokraattisella eläkeuudistuksella, jota SKP pitää tämän vuosikymmenen tärkeimpänä sosiaalipoliittisena tavoitteena, on parannettava tuntuvasti eläketurvaa sekä lopetettava suurpääoman valta eläkeasioissa. Yhteiskunnallisesti hallittua kansaneläkejärjestelmää on kehitettävä peruseläkejärjestelmänä ja kaikki eläkkeet sekä eläkevarat keskitettävä valtion sosiaaliturvalaitoksen hoitoon.

Puolueen kanta on esitetty SKP:n edustajakokousten päätöksissä, viimeksi 16. edustajakokouksen lähiajan tavoitteissa.

A. Eläketurvan parantaminen

Demokraattinen eläkeuudistus voidaan toteuttaa asteittain. SKP esittää, että

Peruseläke

* Kansaneläkkeen perus- ja tukiosasta tehdään jokaiselle samansuuruinen peruseläke. (1) Tasokorotuksin se nostetaan asteittain vähimmäispalkan tasolle. Siihen saakka, kunnes tämä toteutuu, on maksettava tukilisää niille eläkeläisille, jotka eivät saa työeläkettä tai joiden työeläke on pieni.

* Peruseläkkeen toteuttaminen edellyttää myös, että (2) poistetaan kansaneläkelaista aviopuolisoiden "rankaisu-säädökset", (3) työtulot muutetaan ns. etuoikeutetuksi tuloksi, joka ei vähennä kansaneläkkeen tukiosaa ja (4) lopetetaan eläkkeiden porrastus kuntien kalleusluokituksen perusteella.

Työeläke = lisäeläke

* Kaikkien työeläkkeiden vähimmäistaso nostetaan 33 prosenttiin eläkkeen perustana olevasta palkasta. Nyt se on luvassa vain 1.7.1975 jälkeen eläkkeelle jääville. SKP:n mielestä se on toteutettava myös nykyisille eläkeläisille.

* Kaikkien työntekijöiden on voitava ansaita täysi työeläke 30 vuodessa, kuten on nykyisin virkamiehillä. Yksityisellä sektorilla työskenteleviltä vaaditaan nykyisin 40 työvuotta täyteen työeläkkeeseen.

* Työeläkkeiden määrä on laskettava viiden parhaan ansiovuoden tuloista. Eläkkeitä määrättäessä on tarkoin täytettävä äitiysloman ja työttömyyskausien jättämät aukot.

Kokonaiseläke

Kokonaiseläke joka muodostuu peruseläkkeestä (kelan perusosa ja tukiosa korotuksineen) ja työeläkkeestä, olisi SKP:n esitysten mukaisesti keskipalkka-tasolla 66 % palkasta. Eläkkeille tulee panna katto, jotta kokonaiseläke ei suurituloisillakaan nousisi suuremmaksi kuin kolminkertainen vähimmäispalkka.

Indeksisuoja

Rahan arvon aleneminen (inflaatio) tekee nopeasti mitättömäksi eläkkeiden korjaukset, ellei eläketaso seuraa hinnannousujen mukana. Siksi kansaneläkkeetkin on - työeläkkeiden tapaan - sidottava palkkaindeksiin, joka elinkustannusindeksiä paremmin vastaa todellista tilannetta. Eläkeuudistuksen yhteydessä olisi myös varmistettava, että eläkeläiset saavat osuutensa kasvavasta kansantulosta esimerkiksi sitomalla eläkkeet keskimääräiseen asukasta kohti laskettuun kansantuloon.

Eläkkeiden korotukset on tehtävä markkamääräisiksi, mikä suosii pienen eläkkeen saajia ja korjaisi nykyistä eläke-eroja kasvattavaa epäkohtaa, joka antaa suureen eläkkeeseen suuremman korotuksen kuin pieneen. Työnantajien pyrkimykset TEL-indeksisuojan heikentämiseen on torjuttava.

Eläkeikä

Vanhuuseläkkeelle pääsee Suomessa nykyisin vasta 65-vuotiaana. SKP:n mielestä eläkeikärajaa on alennettava. Erityisesti se on tarpeen raskaissa ja kuluttavissa töissä.

Muita vaatimuksia

Eläkeläisten turvattuun toimeentuloon kuuluu toki muutakin kuin eläkemarkat, ja tukitoimia tarvitaan myös muilla aloilla.

Eläkeläiset joutuvat asumaan kaikkein heikoimmissa asunnoissa, sillä pienituloiset eläkeläiset eivät omin voimin ylety nykyiaikaisiin asuntoihin. Siksi valtiovallan tuleekin avustaa kuntia, jotta ne voivat rakentaa eläkeläisille nykyistä enemmän asuntoja. Samalla on kehitettävä eläkeläisten asumistukea. Vuoden 1974 lopussa noin 400 000 eläkeläistä olisi tulojensa perusteella voinut saada asumistukea, mutta sitä sai vain 130 000 henkeä eli vajaa kolmannes, sillä mm. omissa mökeissään asuvat on jätetty tuen ulkopuolelle. SKP:n mielestä omakotitaloissa asuvat eläkeläiset on saatava kiireesti asumistuen piiriin ja korjattava muutenkin tukijärjestelmän epäkohdat.

Maksutonta sairaanhoitoa ja lääkkeitä SKP vaatii vähävaraisille eläkeläisille jo ennen vuotta 1980, jolloin ns. maksuttomuusedun on määrä tulla voimaan kansanterveyslain nojalla.

Kuntoutus elämää varten on saatava vanhusten oikeudeksi ja tälle toiminnalle yhteiskunnan taloudellinen tuki samoin kuin nykyisin kuntoutetaan työkyvyttömiä palaamaan työelämään.

Eläkeläisten vapauttaminen radio- ja televisiolupamaksuista sekä VR:n alennuslippuoikeuden myöntäminen myös linja-autoissa ovat niin ikään eläkeläisten vaatimuksia.

Valtiovallan ja kuntien tulee SKP:n mielestä kannustaa eläkeläisten omatoimisuutta tukemalla eläkeläisjärjestöjä. Niistä suurin, Eläkeläiset ry. edustaa parhaiten pienituloisten eläkeläisten etuja.

B. Eläkehallinnon demokratisointi

Eläketurvan parantaminen SKP:n esittämällä tavalla edellyttää ehdottomasti eläkehallinnon demokratisointia. Suurpääoman valta eläkejärjestelmissä on lopetettava ja työntekijöille sekä eläkeläisille taattava mahdollisuus osallistua päätöksentekoon eläkeasioissa.

Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi SKP esittää, että

* perustetaan valtion sosiaaliturvalaitos nykyisen kansaneläkelaitoksen pohjalta ja sen hoitoon siirretään kaikki eläkeasiat. Sosiaaliturvalaitoksen hallinto rakennetaan alun pitäen demokraattiseksi. Keskus- ja paikallistason hallintoelimissä varataan edustus työntekijäin ja eläkeläisten järjestöille. Päätäntävaltaa eläkeratkaisuissa siirretään paikallisille sosiaalivakuutustoimikunnille.

* työnantajat ja valtio rahoittavat eläkkeet. Yksityisten ihmisten kansaneläkemaksut lakkautetaan vähitellen kokonaan. Työnantajien eläkemaksut määrätään osittain poistojen (ts. koneiden ja rakennusten arvon) perusteella. Maksut porrastetaan niin, että painopiste siirtyy nykyistä enemmän pääomavaltaiseen suurteollisuuteen ja pienten yritysten maksut vastaavasti vähenevät.

* luovutaan työeläkemaksujen rahastoinnista, joka hyödyttää suurtyönantajia. Eläkemaksuja kootaan sosialiturvalaitokselle vain vuosittain eläkkeisiin tarvittava määrä. Rahojen automaattinen takaisinlainaaminen suuryrityksille lakkaa kokonaan.

* nykyiset työeläkerahastot yhdistetään ja varojen käyttö saatetaan demokraattiseen valvontaan, johon osallistuvat ammattiyhdistysliikkeen ja eduskunnan valitsemat edustajat.

* eläkesäätiöt lakkautetaan.

5. Vaatimuksilla laaja pohja

Yleispiirteiltään samat kuin SKP:n tavoitteet sisältyvät myös SKDL:n sosiaalipoliittiseen ohjelmaan vuodelta 1970. SKP:n ja koko kansandemokraattisen liikkeen eläkepolitiikan pohjalta on SKDL:n eduskuntaryhmä tehnyt laajan aloitteen sosiaaliturvalaiksi, johon sisältyy valtion sosiaaliturvalaitoksen perustaminen ja yhtenäisen eläkejärjestelmän luominen.

Suurpääoman valtaa rajoittavia ja kansan enemmistön etujen mukaisia eläkepoliittisia ratkaisuja ovat esittäneet myös eräät muut työtätekevän väestön järjestöt.

SAK:n sosiaalipoliittinen tavoiteohjelma vuodelta 1971 esimerkiksi vaatii eläketurvan järjestelmien demokratisointia. "Eläketurvan rahoittamista varten kerättyjen varojen tulee olla kansalaisten demokraattisessa valvonnassa". Eläkesäätiöiden lopettaminen ja yksi yleinen työeläkelaki mainitaan niin ikään ammattiyhdistysliikkeen tavoitteena.

Eläkeläiset ry. ja muut tärkeimmät eläkeläisjärjestöt ovat selvästi ilmaisseet kannattavansa kansaneläkejärjestelmän kehittämistä vähimmäistoimeentulon turvaavana peruseläkejärjestelmänä, koska se on työläis- ja maanviljelijäväestöstä lähtöisin olevien eläkeläisten etujen mukaista.

6. Yhteisvoimin tuloksiin

Eläkejärjestelmän demokratisointi ja nykyistä parempi eläketurva saadaan aikaan työväenluokan ja kaikkien työtätekevien sekä eläkeläisten yhteisvoimin, joukkotoiminnalla. Työssä käyvien ja eläkeläisten samoin kuin toisaalta työväestön ja viljelijäväestön yhteinen etu vaatii suurpääoman vallan hävittämistä eläkepolitiikasta. Perustaksi tuolle yhteistyölle SKP esittää demokraattista eläkeuudistusta.