SUOMEN KOMMUNISTISEN PUOLUEEN LÄHIAJAN TALOUSPOLIITTINEN OHJELMA

HYVÄKSYTTY SKP:n 14. EDUSTAJAKOKOUKSESSA 29.1-1.2. 1966

SUOMEN KOMMUNISTISEN PUOLUEEN
lähiajan talouspoliittinen ohjelma

Maamme taloudelliset voimavarat ja tekniset edellytykset voisivat tarjota mahdollisuuksia riittävään toimeentuloon kaikille kansalaisille. Vallanpitäjillä on ollut tarpeeksi aikaa ja tilaisuutta osoittaa mahdollinen kykynsä ja taitonsa tässä asiassa. Vuosi vuodelta maamme kansantalouden vaikeudet ovat kuitenkin jatkuneet. Yksityinen pääoma ja porvarillinen talouspolitiikka eivät ole kyenneet vastaamaan maan eri osat huomioon ottavasta talouselämän suunnitelmallisesta kehittämisestä. Taloudellinen kehitys on ollut hidasta, ja kansalaisten odotukset paremmasta tulevaisuudesta ovat kerta kerran jälkeen osoittautuneet turhiksi.

Maassamme on jatkuvasti tapahtunut tuotannon ja pääomien keskittymistä. Rinnan monopolien kehittymisen ja niiden herruuden kasvun kanssa ovat finanssipääoman valta ja valtiovalta kytkeytyneet yhä läheisemmin toisiinsa. Monopoleista on tullut taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen jarru. Itä-, keski- ja pohjoisosa maastamme on nyttemmin virallisestikin nimetty kehitysalueiksi (kehittymättömiksi). Huomattava osa maatamme on autioitumassa, koska ihmisillä ei ole toimeentulon mahdollisuuksia. Tapahtuu väestön joukkomuuttoa asutuskeskuksiin, pääasiassa Etelä-Suomeen. Parhaassa iässä olevaa työvoimaa virtaa ulkomaille. Kysymys ei ole vain heikosti kehittyneistä alueista, vaan koko maastamme, sen kansantalouden kehittämisen tarpeesta kokonaisuudessaan. Kärsitäänhän "teollisuus-Suomessakin" tuotantoelämän rajoittuneisuudesta ja jatkuvasta työttömyydestä. Suuriäänisesti mainostettu verohelpotuksiin ja muuhun valtion tukeen perustunut yksityinen teollistaminen ei ole tuonut ratkaisua maamme talouselämän ongelmiin.

Suurpääoma peittää usein kapitalistisen voitontavoittelunsa kannattavuuden vaatimukseen. Kannattamattomuuteen vedoten on maassa viime vuosina suljettu tuon tuostakin tuotantolaitoksia ja jarrutettu uusien tuotantolaitosten rakentamista, pyritty palkanalennuksiin, vajaaviikkoihin ja ylitöiden yleistämiseen. Pienviljelijä-perheet elävät nykyisin alituisen uhan alaisina joutua pois tiloiltaan.

Monopolikapitalismin takia joudutaan maassamme uhraamaan valtavia määriä tuotannollisia voimia sekä jätetään käyttämättä rikkauksia, jotka antaisivat mahdollisuuksia talous- ja yhteiskuntaelämän jatkuvalle edistämiselle. Jo yksinomaan työvoiman maasta vienti, kymmeniin tuhansiin nouseva pysyvä työttömyys, tuotantolaitosten vajaakäyttö, maaseudun heikosti työllistetty pienviljelijäväestö, pääoman ulkomaille sijoittaminen osoittavat kapitalismin aikaansaamaa kansallisten voimien ja varojen tuhlausta.

Tapahtunut kehitys on toisaalta kuitenkin merkinnyt eduskunnan ja puolueitten lisääntyneitä mahdollisuuksia vaikuttaa talouselämän kulkuun. Sen vuoksi on nykyisin erittäin tärkeää, että nähdään poliittisen ja taloudellisen taistelun läheinen yhteys.

Kansallamme on edessään valinta:

Joko monopolien vallan jatkuva lujittuminen, maan talous- ja poliittisen elämän entistä suurempi alistaminen suurpääoman määräysvaltaan, valtiovallan käyttäminen monopolipääoman mielivallan välineenä, kasvava ulkomaisten pääomien kansantalouteemme tunkeutumisen uhka, niistä kaikesta seuraa Suomen perusetujen uhraaminen monopolien eduksi;

tai maamme talouselämän suunnitelmallinen, eduskunnan valvonnassa tapahtuva kehittäminen, valtion itsenäisyyden ja demokratian varmistaminen sekä Suomen talouselämän riippumattomuuden suojaaminen ulkomaisen pääoman tavoittelulta. Se antaa mahdollisuuden käyttää maan kaikki voimavarat demokraattisen taloudellisen edistyksen hyväksi, työväenluokan, maanviljelijäväestön, sivistyneistön, välikerrosten, koko maan parhaaksi.

Suomen kommunistinen puolue on valmis liitossa kaikkien edistyksellisten voimien kanssa osallistumaan yhteiskunnan ja talouselämän demokraattiseen ohjelmointiin ja sen toteuttamiseen.

Suurpääoma on aikaisemmin laadituttanut ja laadituttaa jatkuvasti erilaisia talouspoliittisia ja finanssiohjelmia. Niissä edellytetään, että kansantaloutemme perustana on markkinatalouden mekanismin säätelemä yksityissektori, jolla nykyään tuotetaan noin kolme neljännestä bruttokansantuotteesta.

Toinen niissä esiintyvä edellytys on, että maamme talous ja yhteiskunnan kehitys kytkeytyvät läheisesti Länsi-Euroopan kapitalististen maiden integraatioihin ja integraatiosuunnitelmiin.

Monopolien valtaa ja suurpääoman talousohjelmia vastaan puolueemme asettaa omat ehdotuksensa. Niiden tarkoituksena on kukoistavan talouselämän luominen kansallisella pohjalla.

Lähtökohtana ovat tällöin seuraavat perusvaatimukset:

1. Eduskunnan on toteutettava talouselämän demokraattinen valvonta sekä suoraan että välillisesti. Valvontaan on yhdistettävä työläisten tehokas osallistuminen tuotantolaitosten johtamiseen ja maanviljelijäin todellinen osanotto osuuskuntien toimintaan ja hallintoon.

2. Valtion osuutta teollisuudessa on laajennettava niin uusien valtion omistamien tuotantolaitosten rakentamisen tietä kuin myös kansallistamalla erillisiä monopolisoituneita tuotantolaitoksia. Valtion tuotantolaitosten tulee esittää johtavaa osaa talouden kehittämisessä.

3. On saatava aikaan monopoleihin kohdistuva hintojen, pääomasijoitusten ja verotuksen valvonta, jonka tehtävänä on laajentaa valtion varojen muodostusta taloudellisen kehityksen tarpeisiin.

4. Tieteen ja tekniikan vallankumouksellinen kehitys edellyttää tutkimustyön laajentamista, työntekijöitten koulutustason kohottamista, pysyvän pääoman kasvua ja tuotantolaitosten laajentamista.

5. Kansantalouden kehittäminen nykyaikaiselle tasolle vaatii tehokkaita toimenpiteitä, joilla turvataan sekä olemassa olevien työpaikkojen täystyöllisyys että uusien työpaikkojen luominen.

Uusien työpaikkojen luomisessa tehokkain keino on teollistaminen. Sen edistämiseksi ja sen ohella on merkitystä suurilla rakennustöillä, vesi-, tie-, kanava- ja asuntorakennustoiminnalla. Maataloudellakin on vielä mahdollisuuksia jarruttaa työttömyyden paisumista.

6. Valtiovallan on ryhdyttävä toimenpiteisiin ulkomaisen pääoman vaikutusvallan lisääntymistä vastaan Suomen talouselämässä.

7. Kansantalouden kehityksen eduksi on käytettävä myös yksityisen, ei-monopolistisen yrittäjyyden mahdollisuuksia.

8. On edistettävä yhteiskuntasuunnittelua ja luotava tutkimuksiin perustuva maamme kehittämisen kokonaissuunnitelma.

Seuraavassa käsittelemme yksityiskohtaisesti niitä edellytyksiä, joita kansantaloudellamme on katsottava olevan ja suosittelemme eräitä kehittämisratkaisuja.

1. Metalli- ja kaivosteollisuuden kehittäminen

Ulkomailta tuodaan Suomeen lähes puolet kotimaassa tarjolla olevista metalliteollisuuden tuotteista. Kehittämällä metalliteollisuutta voidaan tuonnista suurin osa korvata kotimaisilla valmisteilla. Metalliteollisuutemme on jo nykyisin laadullisesti korkeatasoista ja hinnoiltaan kilpailukykyistä.

Metalliteollisuuden jatkuvan ja laajentuvan toiminnan kannalta muodostuu erityisen tärkeäksi raaka-aineiden riittävyyden turvaaminen. Maassamme on verrattain runsaasti malmiesiintymiä, joiden varaan on voitu kehittää nykyisin jo olemassa oleva metalliteollisuus. Erityisesti pohjois- ja itäosissa on viime vuosien aikana uusia malmioita löydetty. Maaperätutkimukset ovat kuitenkin meillä vielä varsin vähäisiä eikä maaperää tarkoin tunneta. Tutkimustoimintaan käytetyt määrärahat ovat olleet riittämättömiä ja nykyisellä vauhdilla kestää satoja vuosia, ennen kuin maaperä on tehokkaasti tutkittu.

Suositukset:

1) Maamme työllisyyden, viennin ja koko kansantalouden kannalta on ensiarvoista lisätä metalliteollisuuden tuotantolaitoksia.

2) Metalliteollisuuden tulevaisuudelle on tärkeää Rautaruukki-yhtiön laitosten täysi käytiinpano sekä tuotteiden edelleen jalostaminen ja monipuolistaminen. Kiireellisimpiä tehtäviä on muodostaa Rautaruukki Oy:n yhteyteen tehokas, koetehtaalla varustettu raudan perusteollisuuden tutkimuslaitos.

3) Valtiojohtoista konepajateollisuutta on ensisijaisesti laajennettava Pohjois-, Keski- ja Itä-Suomeen. Valtiojohtoisten puunjalostusyhtiöiden tulee hankinnoissaan nykyistä paremmin ottaa huomioon kotimaisen konepajateollisuuden valmisteet.

4) On kehitettävä myös erikoistunutta tuotantoa. Kotimaisen henkilöautotehtaan perustamiseen tulisi ryhtyä heti valtioenemmistöisen yhtiön toimesta yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa.

5) Metalliteollisuuden tarvitsemien raaka-ainevarojen lisäämisen ja vuoriteollisuuden antamien uusien työpaikkojen avaamisen vuoksi on maaperätutkimuksia tehostettava ja kaivostoimintaa kehitettävä varaamalla näihin riittävästi valtion määrärahoja.

2. Kemianteollisuuden kehityksen mahdollisuudet Suomessa

Kemian teollisuus on nykyaikainen teollisuus, jonka kehitys ja laajentuminen on kaikille teollisuusmaille tunnusmerkillistä. Kemian teollisuuden kehittäminen vaatii erittäin suuria sijoituksia ja näin ollen sen kehitykseen voivat osallistua vain suuryhtiöt tai valtio. Kehittämisen pääpaino on asetettava valtiolle ja valtioenemmistöisille yhtiöille.

Puunjalostusteollisuuden yhteydessä on mahdollista kehittää myös kemian teollisuutta lähinnä käyttämällä hyödyllisesti erilaisia sivutuotteita ja nykyisin vesistöjä pilaavia jäteaineita.

Maaperässämme on myös käyttämättömiä vuorikemian raaka-aineita.

Petrokemian alalla on johtavassa asemassa valtioenemmistöinen yhtiö Neste Oy. Yhtiön voimakas laajentaminen merkitsee samalla jalostettujen öljytuotteiden tuonnin vähentymistä. Raakaöljystä tuodaan noin kolme neljännestä Neuvostoliitosta. Tällä on suuri merkitys kaupankäynnin laajentamiselle Neuvostoliiton kanssa.

Petrokemian tutkimus ja uusien tuotteiden kehittäminen keskittyy Neste Oy:hyn. Pääasialliset tuotteet ovat polttoöljy, bensiini, dieselöljy, bitumituotteet, nestekaasu, moottoripetroli ja lentopetroli. Myös muoviteollisuuden raaka-aineitten alalla kotimainen tuotanto on mahdollinen. Sekin liittyy läheisesti Neste Oy:n toimintaan.

Lannoiteteollisuuden alalla on vielä paljon tehtävissä. Yksinomaan kotimaisen kulutuksen tyydyttäminen lähitulevaisuudessa merkitsee tuotannon ainakin kaksinkertaistamista, kun otetaan huomioon myös metsien lannoittamisen tarve. Rakentamalla ammoniakin jalostamiseen perustuvia urealaitoksia on mahdollista lisätä urealannoitteiden, -liimojen, -rehujen jne. valmistusta. Edellyttäen, että maakaasujohto Neuvostoliitosta vedetään Suomeen, on tärkeätä, että sen vaikutusalueelle perustetaan typpeä ja ammoniakkia tuottava tuotantolaitos. Maakaasu on huomattavasti halvempaa kuin öljy. Harvinaisten maametallien tuotantoa voidaan myös voimakkaasti lisätä. Yhteistyötä kemian teollisuuteen liittyvässä tutkimustyössä lienee aikaansaatavissa Neuvostoliiton kanssa.

Suositukset:

1) Lannoiteteollisuutta on voimakkaasti lisättävä.

2) Muoviteollisuuden raaka-aineitten tuotanto on liitettävä Neste Oy:n ja puunjalostuslaitosten toimintapiiriin.

3) Neste Oy:n Öljynjalostuksen kasvua on joudutettava siinä määrin, että lähimmän viiden vuoden kuluessa yhtiön tuotannon suhteellinen osuus kokonaiskulutuksessa kohoaa nykyisestä 50 prosentista 75 prosenttiin.

4) Kemian teollisuuteen liittyvää tieteellistä tutkimustyötä on lisättävä ja se keskitettävä valtioenemmistöisten yhtiöiden tehtäväksi.

5) Kemian teollisuuden raaka-aineiden tuontia Neuvostoliitosta ja muista sosialistisista maista on lisättävä ja monipuolistettava.

3. Puunjalostusteollisuuden kehittämisnäköaloista

Nykyisin noin 70 prosenttia maan koko viennistä on puunjalostusteollisuuden tuotteita. Näin ollen puunjalostusteollisuus edelleenkin on hyvin keskeisessä asemassa maan talouselämässä.

Puunjalostusteollisuuden vastaista laajentamista jarruttaa maamme metsävarojen rajoittuneisuus. Tämän vuoksi onkin suunniteltu voimakkaita toimenpiteitä metsien lisäkasvun suurentamiseksi, mihin pyritään metsänparannusohjelmien toteuttamisella.

Lähitulevaisuudessa puunjalostusteollisuuden laajentaminen metsänhakkuita lisäämällä on vahingollista. Kehitysmahdollisuuksia on eräitä paikallisia poikkeuksia lukuun ottamatta pohdittava toiselta pohjalta.

Esimerkiksi kartongin ja paperin tuotantoa voitaisiin huomattavasti lisätä käyttämällä siihen nyt ulkomaille vietyä selluloosaa, minkä määrä vuonna 1964 oli lähes 2 miljoonaa tonnia.

Maamme suurin selluloosan viejä on pohjoissuomalainen Kemi-yhtiö ja toisella tilalla on Oulu Oy. Kun Pohjois-Suomessa on niin ikään Kemijärvi Oy merkitsee sieltä markkinoitava selluloosa varsin huomattavaa puolivalmisteiden määrää.

Se voitaisiin käyttää paperin ja kartongin kotimaiseen tuotantoon, mikäli paikalliset laitokset kykenisivät riittävän suuren jalostuslaitoksen pystyttämiseen. Sellainen tuskin on mahdollista ilman valtion rahoitusta, minkä vuoksi on tarkoituksenmukaista keskittää Pohjois-Suomen puunjalostus yhden suuren valtioenemmistöisen yhtiön tehtäväksi.

Suositukset:

1) Puunjalostusteollisuuden kehittämisen pääpaino on lähivuosina asetettava jalostusasteen kohottamiseen.

2) Pohjois-Suomen puunjalostusteollisuuden jalostusasteen kohottamiseksi on välttämätöntä perustaa riittävän suuri valtioenemmistöinen jalostuslaitos. Tässä tarkoituksessa olisi sekä Kajaani- ja Kemi-yhtiö otettava valtion haltuun ja Oulu-yhtiö kytkettävä nykyistä tiiviimmin valtioenemmistöisten yhtiöiden yhteistoimintaan.

3) Koivu- ja jätepuun käyttöä lisäävän teollisuuden laajentaminen eräillä kehitysalueilla saattaa tulla kysymykseen (esim. Savon Sellu). Tällöin sen tulee tapahtua valtioenemmistöisinä yrityksinä.

4) Raaka-ainepohjan varmistamiseksi tulevaisuudessa on metsänviljelyä tehostettava ja suuret suot sekä veden vaivaamat alueet ojitettava yhtenäisinä ojitushankkeina. On perittävä lisäveroa alan vientiteollisuudelta ja suurmetsänomistajilta käytettäväksi metsänviljelyyn.

4. Voimatalouden kehitys

Voimataloudella on perustava merkitys maan teollistamiselle ja maan talouselämän kehittämiselle. Vesivoima on kotimaista, mutta höyryvoiman tuotantoon tarvitaan puuta ja turvetta lukuunottamatta ulkomailta tuotettuja polttoaineita. Näistä halvin on maakaasu, mutta viimeaikainen kehitys kivihiilen ja öljyn kohdalla on ollut myös sellainen, että höyryvoimana tuotettu sähkö on kustannuksiltaan halventunut. Höyryvoiman merkityksen kasvaessa sähkövoiman tuotannon riippuvuus ulkomaisesta polttoainetuonnista on lisääntymässä. Kun kivihiiltä, öljyä ja maakaasua voidaan tuoda Neuvostoliitosta, ei valuuttavaikeuksia synny, vaan sieltä tuotu polttoaine voidaan maksaa suomalaisten tuotteiden lisääntyvällä viennillä Neuvostoliittoon.

Taloudellisesti käyttökelpoiset vesivoimavaramme ovat suhteellisen vähäiset ja ne tulevat lähiaikoina loppuun käytetyiksi. Tässä yhteydessä olisi vesistösäännöstelyn antamat mahdollisuudet käytettävä hyväksi. Höyryvoimalaitosten rakentamisessa olisi siirryttävä atomivoiman käyttöön. Kun taloudellisista syistä atomivoima-laitoksen koneteho tulee olemaan varsin suuri, ainakin noin 300 megawattia, on tällaisen voimalaitoksen rakentaminen ohjelmoitava oikein soveltuvaksi voimantuotannon kehityksen puitteisiin. Atomivoimalaitoksen rakentaminen kuuluu sekä teknillisistä että taloudellisista syistä julkiselle sektorille, jolla jo nykyisin on hallussaan noin puolet maamme voimankehityksestä.

Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa atomivoima-laitoksen rakentamisessa tuottaa maallemme huomattavaa kauppapoliittista ja teknistä etua.

Suositukset:

1) Käyttökelpoisten vesivoimavarojen rakentamista on jatkettava.

2) On kiirehdittävä ensimmäisen atomivoima-laitoksen rakentamista valtion toimesta.

3) On tarkoituksenmukaista aloittaa toisen atomivoimalaitoksen rakentaminen ensimmäisen välittömäksi jatkoksi.

4) Voiman tuotanto ja voimalaitosten rakentaminen on keskitettävä valtiolle, erityisen eduskunnalle vastuunalaisen elimen valvontaan.

5) Atomivoimalaitosten rakentaminen on suoritettava yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa.

6) Voimalaitosrakentelun rahoittamiseksi voidaan tarvittaessa käyttää valtion omien luottolaitosten varojen ohella halpakorkoisia ulkomaisia luottoja.

5. Pienteollisuuden edistäminen

Vaikka pienteollisuus ei kykenekään ratkaisemaan maamme elinkeinoelämän laajentamisen ja monipuolistamisen kysymyksiä, on sillä oikein järjestettynä ja turvattuna merkitystä mm. työllisyyden ylläpitäjänä. Myös suurteollisuuteen sopeutettuna teollisilla pienyrityksillä voi olla myönteinen osuus tuotannossa. Suuret laitokset antavat alihankkijoille tehtäväksi osia, joiden valmistusta varten ne itse eivät halua suorittaa investointeja. Euroopan teollistuneissa maissa ei ole harvinaista, että 40-60 prosenttia esimerkiksi metallialan tuotteista on alihankkijoiden valmistamia. Yksityisen kapitalistisen laitoksen alihankkijana pienyrittäjä kuitenkin joutuu alistettuun asemaan. Pienyrittäjän edut voidaan turvata paremmin keskittämällä alihankintatoiminta valtioenemmistöisten yhtiöiden ympärille. Alihankintatoiminnassa tapahtuva ulkomaisen pääoman vaikutusvallan lisääntyminen ei ole kansantalouden eikä itsensä pienyrittäjienkään etujen mukaista.

Suositukset:

1) Valtiojohtoisen teollisuuden rakentamisessa tulisi pienteollisuusyritykset riittävässä määrin ottaa huomioon alihankkijoina.

2) Valtiovallan on varattava nykyistä enemmän halpakorkoisia lainoja pienteollisuuden edistämiseen.

3) Pienyrityksille on myönnettävä verohelpotuksia mm. uudistamalla liikevaihtoverotus.

4) Valtiovallan on pyrittävä avaamaan vientimahdollisuuksia pienyrityksille.

6. Teollistamisen rahoitus

Teollistamiseen tarvittavia pääomia ei saa hankkia työkansan elintason kustannuksella. Se rajoittaisi kulutusta, mm. maatalouden ja kotimarkkinateollisuuden tuotteiden menekkiä.

Sijoitustoiminnan suhteellinen osuus kansantuotteesta on Suomessa verrattain korkea. Siinä tapahtuu kuitenkin suurta tuhlausta ja pääomien virheellistä käyttöä, kuten esimerkiksi yletön pankki- ja muiden liikelaitosten rakentelu, kapitalistisen kilpailun kohtuuttomasti paisuttama mainostus, kapitalistien ylellisyyskulutus, tonttikeinottelu rakennustoiminnan yhteydessä, pääomien maastavienti, puunjalostusteollisuuden virheinvestoinnit ja niistä aiheutuva tuotantokapasiteetin vajaakäyttö. Pääomia ei näin ollen läheskään aina käytetä kansantaloudellisesti edullisimmalla tavalla, uusia työpaikkoja luovan teollisuuden kehittämiseen, asuntojen rakentamiseen jne. Näissä oloissa eivät myöskään suurkapitalisteille myönnetyt verohelpotukset edistä teollistamista oikealla tavalla.

Tuntuvimmat tulokset teollistamisessa on saavutettu valtion ohjauksella ja taloudellisella tuella. Ns. kehitysalueille on noussut pääasiassa valtion rahoituksella uutta teollisuutta kuten aikoinaan Veitsiluoto Oy:n puunjalostuslaitokset, Otanmäen kaivostoiminta, Typpi Oy, Rautaruukki ja Kemijärvi Oy. Yksityisenkin pääoman hallussa olevat voimalaitokset on rakennettu pääasiassa valtion työllisyysvaroilla ja Kansaneläkelaitoksen lainoilla.

Suositukset:

1) Sijoituksiin käytettävien varojen saamiseksi ja sijoitustoiminnan ohjaamiseksi kansan etujen mukaisesti on liikepankkien ja vakuutuslaitosten sekä suurtuotantolaitosten sijoitus- ja lainatoimintaa valvottava eduskunnan asettaman tarkastuselimen välityksellä.

2) Pääomien vienti on saatava valtion tiukempaan valvontaan niin, että pääomia ei voida sijoittaa vapaasti ulkomailla oleviin tuotanto- ja pankkilaitoksiin.

3) On peruutettava suuryhtiöille annetut vero- ym. helpotukset ja monella muulla tavoin niille annetut lahjoitukset ja avustukset.

4) Tarvittaessa voidaan turvautua halpakorkoiseen ja pitkäaikaiseen ulkomaiseen luottoon, jonka saantiin ei saa sisältyä poliittisia ehtoja eikä taloudellisesti vahingoittavia määräyksiä.

7. Maatalouselinkeinon kehittäminen

Maatalous on kansantaloudessamme tärkeä elinkeino. Sen kansantuoteosuuden suhteellisesta pienentymisestä huolimatta sitä harjoittava väestö tekee edelleenkin tärkeätä ja välttämätöntä työtä tuottaessaan väestölle elintarvikkeita ja teollisuudelle raaka-aineita. Kapitalistisen kehityksen voimistuminen maaseudulla, joka sinänsä on lainmukainen prosessi, on johtanut maatalouden kriisitilaan. Tämän kriisin aiheuttamat ongelmat ovat kymmenen viime vuoden aikana kärjistyneet. Vaikeaan asemaan ovat joutuneet pienviljelijät, joita ahdistavat sekä maatalousmonopolien riisto että porvarillinen maatalouspolitiikka.

1950-luvun puolivälistä lähtien on karjatalouden tuotanto ylittänyt kotimaisen kulutuksen, ja karjatalouden tuotteita sekä niiden jalosteita on viety ulkomaille. EFTAn ja EECn maatalouspolitiikka on kuitenkin vaikeuttanut maamme maataloustuotteiden perinteellisiä ulkomaanmarkkinoita. Vaikeuksien lisääntyessä lännessä on Neuvostoliitosta muodostunut huomattava karjataloustuotteittemme ostaja. Karjataloustuotteiden alhaisen maailmanmarkkinahintatason ja voin kotimaisen kulutuksen lisäämispyrkimyksien vuoksi käytetään markkinoinnin edistämiseen vuosittain valtion varoja hinnanalennus- ja hinnanerokorvauksina varsin merkittävästi, mikä osoittaa markkinaongelman kärkevyyttä.

Maataloutemme syvää kriisiä ilmentää myös se, että valtaosa maamme tiloista pienuutensa vuoksi ei anna niille asuville perheille riittävää toimeentuloa. Maataloustuotteitten kauppaa ja jalostusta harjoittavien monopolien riisto, raskas velkataakka sekä epäoikeudenmukainen verotus vaikeuttavat lisäksi näiden perheiden asemaa ja lisäävät välttämättömyyttä saada ansiotöitä tilan ulkopuolelta, samaan aikaan kun maa- ja metsätalouden teknistyminen vähentää työtilaisuuksia. Työn saannin puute pakottaakin monet siirtymään pois kotikonnuilta ja etsimään muualta toimeentuloa. Maaltapako ja siirtolaisuus lisääntyvät.

Tässä asiakirjassa esitetyillä toimenpiteillä, jotka tähtäävät teollisuuden ja muiden elinkeinoelämän alojen voimakkaaseen kehittämiseen, on myös pienviljelijäin kannalta erittäin suuri merkitys. Niiden kehittäminen on perusehto maaseudunkin työttömyyden lieventämisessä ja antaa nykyistä suuremman mahdollisuuden siihen halukkaille pienviljelijöille ja heidän perheenjäsenilleen siirtyä teollisuuteen tai muille aloille. Tästä huolimatta on parannettava pienviljelmien tuotantoedellytyksiä, alennettava tuotantokustannuksia ja saatava aikaan uudistuksia, jotka helpottavat pienviljelijäin työtä. Ratkaiseva merkitys tässä on valtiovallan politiikalla, jonka on puolustettava pienviljelijöitä monopolien harjoittamaa riistoa ja mielivaltaa vastaan.

Lähitulevaisuudessakin maataloustuotteiden markkinaongelman lieventäminen vaatii vakavaa huomiota. Vaikka puolet ihmiskunnasta kärsii elintarpeiden puutetta, ei maallamme kuitenkaan liene lähiaikoina edellytyksiä taloudellisista syistä lisätä maataloustuotantoa nimenomaan ulkomaanmarkkinoita varten. Sen sijaan pitää pyrkiä karjataloustuotteiden kotimaisen, erityisesti juuston, kananmunien ja lihan kulutuksen lisäämiseen. Se edellyttää laajojen kansankerrosten reaalitulojen ja maksukykyisen kysynnän suurentamista.

Suositukset:

1) Parannetaan pienviljelmien elinkelpoisuutta antamalla niille mahdollisuus saada lisämaata suuryhtiöiden ja -pankkien, säätiöiden, tilakeinottelijain, suurviljelijäin ja valtion maista. Niin olisi meneteltävä myös tapauksissa, jolloin maata vapautuu omistajan poismuuton, sairauden, vanhuuden tai kuoleman johdosta.

2) Pienviljelmien tuotantoedellytysten parantamiseksi tehostetaan salaojitusta, viljavuustutkimuksiin perustuvaa lannoitusta ja maanparannustoimintaa sekä kasvin- ja karjanjalostusta. On luotava pientiloille mahdollisuudet myös erikoistuneen tuotannon harjoittamiseen.

3) Pienviljelmien niin maa- kuin metsätaloudenkin edistämiseksi lisätään peruskuivatusta samoinkuin muita metsänhoidollisia toimenpiteitä.

4) Edistetään pienviljelmien koneellistamista. Pienviljelmien taloudellisten ja tuotantoteknisten rajoitusten poistamiseksi on rohkaistava pienviljelijöitä keskinäiseen yhteistoimintaan niin koneiden käytössä kuin muutenkin maa- ja metsätaloudessa.

5) Edellä mainittujen tavoitteiden rahoittamiseksi tarvitaan valtion toimenpiteitä, erityisesti halpakorkoisten lainojen saannin turvaamista.

6) Valtiovallan toimenpitein on pyrittävä maataloustarvikkeiden hintojen alentamiseen ja toteutettava maatalousmonopolien välitys- ja jalostuspalkkioiden alentaminen ja valvonta.

7) Markkinoimisvaikeuksien vallitessa on tarpeen maatalouden hintalaki, jota ei kuitenkaan saa käyttää maatalousmonopolien voitonsaalistamiseen eikä myöskään suurviljelijöiden erikoisetujen ajamisen välineenä. Maataloudelle tuleva valtiovallan tuki on ohjattava pääasiassa pienviljelmien tuotannon edellytyksiä parantavaksi ja tuotantoa kehittäväksi lainoitus- ja lainsäädäntötoimenpiteillä.

8) Osuustoimintalainsäädäntöä on uudistettava siihen suuntaan, että pienviljelijöiden valta palautetaan osuuskunnissa. Lainsäädännön avulla on kehitettävä pienviljelijäin oikeutta valvoa ko. välitys- ja jalostuslaitosten toimintaa, siinä yhteydessä myös niiden suorittamaa pienviljelijäin tuotteiden laatuluokitusta, punnitusta ja hinnoittelua.

8. Kalatalouden ja vesien suojelun kehittäminen

Pitkä rannikko, laajat merialueet ja ainutlaatuinen järvirunsaus tarjoavat luontaiset edellytykset kalatalouden kaikinpuoliselle kehittämiselle. Porvarillinen talouspolitiikka on kuitenkin jättänyt kalastuksen syrjittyyn asemaan ja seurauksena on ollut sekä itse kalastuksen että siihen liittyvän tutkimus- ja kokeilutyön jälkeenjääneisyys.

Yksityinen ja osittain monopolisoitumassa oleva kalakauppa ei ole riittävän ajoissa ryhtynyt kehittämään jalostusteollisuutta, minkä vuoksi ulkomainen kala on saamassa yliotteen kotimaan markkinoilla.

Vesien nopea likaantuminen ja pohjoisessa jokien patoaminen muodostavat vakavan vaaran kalakantojen luontaiselle lisääntymiselle. Asian kansantaloudellisen ja nyttemmin myös kansainvälisen merkityksen huomioonottaen ovat pikaiset toimenpiteet tarpeen.

Suositukset:

1) Kalataloutta on käsiteltävä itsenäisenä, muista elinkeinoista riippumattomana kokonaisuutena ja sen taloudellinen ja hallinnollinen johto on keskitettävä.

2) Kalanviljelyyn, vesien likaantumiseen ja kalanjalostukseen liittyvä tutkimus- ja kokeilutyö on keskitettävä sitä varten perustettavalle tutkimuslaitokselle.

3) Valtion varoista on myönnettävä ammattikalastajille halpakorkoisia lainoja kalanpyydysten, kalavesien ja erilaisten tarvikkeiden hankintaa varten.

4) Valtion on rakennettava kotimaista raaka-ainetta käyttäviä kalan keskusjalostamoja ainakin ylituotantoalueille. Nämä laitokset voisivat toimia myös puutarha- ja vihannestuotteiden jalostamoina.

5) On laadittava yhtenäinen suunnitelma kalavesien ja ranta-alueiden tarkoituksenmukaisen käytön järjestämisestä siten, että eri etupiirien näkökohdat tulevat tasasuhtaisesti huomioonotetuiksi.

6) Voimalaitosten ja vesiä likaavan teollisuuden velvoitteiden toteuttamista on joudutettava ja tästä toiminnasta aiheutuvat kustannukset on pantava k.o. teollisuuslaitosten maksettavaksi.

9. Kotimaisen kulutuksen ja ulkomaankaupan kehittäminen

Kapitalistiselle järjestelmälle on ominaista tuotantovälineiden yksityisomistus. Työläisten sekä muiden työtätekevien väestöryhmien tulot eivät kasvaessaankaan vastaa sitä kulutustavaramäärää, joka teknisesti kehittyvällä tuotantokoneistolla pystytään valmistamaan. Markkinakysymys on kapitalismin ja erityisesti monopolikapitalismin vaikein kysymys.

Tuotannon ja kulutuksen välistä ristiriitaa voidaan lievittää lisäämällä reaalisesti työläisten ja toimihenkilöiden, työtätekevän talonpoikaiston ja pienyrittäjien sekä itsenäisten ammatinharjoittajien palkka- ym. työtuloja. Samankaltainen vaikutus on myös työajan lyhentämisellä, mikäli se tapahtuu ansioita ja työläisten muita aikaisemmin saavuttamia etuja pienentämättä. (Työajan lyhentämisen mainitunlainen vaikutus ei kuitenkaan koskaan ole täydellinen, koska kapitalistit samalla aina myös lisäävät työn tuottavuutta ja voimaperäisyyttä).

Tuotteiden markkinoinnissa on ulkomaankaupalla suuri merkitys. Suomen etujen mukaista on kehittää kauppaa kaikkien maiden kanssa. Suurin osa maamme kaupasta suuntautuu kapitalististen maiden markkinoille, ja tätä kaupankäyntiä on mahdollisuus edelleenkin kehittää. Toisen maailmansodan jälkeen ovat sosialistiset maat nousseet maamme kauppatuttavien eturiviin. Tällä hetkellä alkavat myös niin kutsutut kehitysmaat olla huomioonotettava tekijä maailmankaupassa.

Suomen kauppatase on jo usean vuoden ajan ollut vahvasti passiivinen, minkä johdosta maan ulkomaiset velat ovat lisääntyneet. Tällaista kehitystä ovat vielä kiihdyttäneet inflaatio ja liittyminen EFTAan. Samaan suuntaan vaikuttaa myös eräiden tuontiliikkeiden toiminta näiden nojautuessa ulkomaisten suuryhtymien paisuttamaan mainostukseen, kilpailua rajoittaviin myyntiehtoihin tai muuten ylivoimaiseen markkinointikoneistoon. Myös suomalaisten tuotteiden markkinoinnissa ilmenee suuria heikkouksia, mistä ulkomaiset asiakkaatkin ovat valittaneet.

Päämääränä tulee olla taloudellisesti itsenäinen ja riippumaton Suomi. Tämän vuoksi ei voida suhtautua hyväksyvästi kansainvälisiin kartelli- tms. sopimuksiin, joiden tarkoituksena on lisätä Suomen talouden riippuvuutta ulkomaisesta pääomasta.

Tuontisäännöstelyyn voidaan turvautua silloin, kun vaihtotasetta ei voida muuten saada edes suurin piirteinkään tasapainoiseksi alentamatta samalla väestön elintasoa tahi jarruttamatta taloudellista kehitystä. Säännöstelytoimenpiteiden tulee kohdistua erityisesti niihin maihin, kuten Länsi-Saksaan ja Ruotsiin, joiden osalta kauppatase on voimakkaimmin passiivinen. Tällä tavoin on mahdollista ohjata tuonti tapahtuvaksi niistä maista, jotka ovat valmiit lisäämään omalta puoleltaan ostoja Suomesta. Silloin tulevat ennen kaikkea kysymykseen sosialistiset maat ja niistä erityisesti Neuvostoliitto.

Neuvostoliiton kanssa solmittavat pitkäaikaiset kauppasopimukset tekevät mahdolliseksi tuotannon suunnittelun koneiden ja raaka-aineiden hankintoineen useiksi vuosiksi eteenpäin. Ne antavat työmahdollisuuksia kymmenille tuhansille työläisille ja toimihenkilöille sekä vahvistavat ohjelmoidun työllisyyspolitiikan perusteita.

Suomi voi ostaa Neuvostoliitosta monia maan taloudelle välttämättömiä hyödykkeitä, polttoja raaka-aineita, mutta myös pitkälle jalostettuja teollisuustuotteita, kuten esim. erilaisia koneita ja laitteita. Neuvostoliitto voi edullisesti toimittaa sellaisia suurhankintoja, jotka ovat tarpeen atomivoima- ja teollisuuslaitosten sekä maanalaisten (metrojen) rakentamisessa, rautateiden sähköistämisessä, kaasunkuljetuksessa putkijohtoja pitkin jne. Tällainen tuonti vahvistaa maan kokonaiskauppatasetta ja tekee mahdolliseksi käyttää vaikeasti saatavia kapitalististen maiden valuuttoja sellaiseen tuontiin, joka muuten ei olisi mahdollista.

Neuvostoliitosta tapahtuvan tuonnin lisääminen lisää myös vientiä.

Suomi voi viedä Neuvostoliittoon aluksia ja metalliteollisuuden sekä myös pitkälle jalostettuja paperiteollisuuden tuotteita. Uusia ja entistä avarampia toimintamahdollisuuksia antaa Suomen ja Neuvostoliiton kauppa myös elintarvike-, tekstiili-, jalkine- ym. teollisuuksien viennille.

Myös muilla aloilla (turistiliikenteessä, voimansiirrossa, voima- ja muiden laitosten rakentamisessa Neuvostoliiton alueelle, tieteellis-teknillisessä tutkimustyössä jne.) voidaan edistää Suomen ja Neuvostoliiton kanssakäymistä.

Nykyistä laajempaa suunnitelmallista yhteistyötä voidaan kehittää esimerkiksi Neuvostoliiton jonkin osatarpeen tyydyttämisessä Suomen teollisuuden tuotteilla. Tämä loisi edellytyksiä suurtuotannolle, jolloin maat voisivat vastavuoroisesti tukea toistensa kehitystä. Suomella on niin ikään mahdollisuus omaksi hyödykseen osallistua siihen taloudelliseen yhteistyöhön, joka on parhaillaan kehittymässä eräiden sosialististen maiden välillä.

Suositukset:

1) On korotettava erityisesti pieni- ja keskituloisten työläisten ja toimihenkilöiden palkkoja ja kaikkien työtätekevien väestökerrosten tuloja, sillä täten voidaan nykyistä paremmin turvata tuotteiden menekki.

2) Työaikaa on lyhennettävä ansioita ja työläisten muita aikaisemmin saavuttamia etuja pienentämättä.

3) On suoritettava virallinen tutkimus Suomen EFTA:aan liittymisen seurauksista sekä siitä millä tavoin tästä liittoutumasta voidaan helpoimmin irrottautua.

4) On tehostettava sekä kotimaisten että myös sellaisten kansainvälisten kartellien valvontaa, joiden vaikutus ulottuu Suomen talouselämään.

5) On lisättävä tuontia sosialistisista maista ja erityisesti Neuvostoliitosta, sillä se tekee mahdolliseksi myös viennin lisäämisen. Samoin on kauppaa kehitysmaiden kanssa laajennettava.

6) Jotta ulkomaankauppaa voitaisiin ohjata maan etujen kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan, voidaan turvautua myös tuonnin määrällisiin rajoituksiin ja muihin erikoistoimenpiteisiin.

7) On tutkittava, mitä mahdollisuuksia on olemassa kehittää kaikin puolin Suomen ja sosialististen maiden ja erityisesti Suomen ja Neuvostoliiton taloudellisia suhteita.

10. Asuntotuotanto

Keskeisimpiä kysymyksiä on maassamme asunto-ongelma. Asumistasomme ei täytä edes kansainvälisten järjestöjen hyväksymiä vähimmäistavoitteita. Asuntotuotannon huomattava lisääminen ja suhteellisten asumiskustannusten alentaminen on asumisongelman ratkaisun avain.

Asuntotuotannon on oltava rakenteeltaan sellainen, että vuokra- ja omistusasuntoja, omakoti-, kerros- ja rivitaloja rakennetaan tarvetta vastaavasti. Sosiaalipoliittiset erityisryhmät kuten vanhukset, opiskelijat ja nuoret parit on asuntotuotantoa suunniteltaessa otettava huomioon.

Asuntotuotannon lisääminen pitkäaikaisen kokonaissuunnitelman puitteissa lisää työtilaisuuksia rakennusalalla ja kerrannaisvaikutuksina useilla muilla aloilla. Julkisen rahoituksen suuntaaminen niin, että talonrakennustoiminta jatkuisi tasaisesti ympäri vuoden, johtaisi siihen, että osa työllisyysvaroista voitaisiin siirtää asuntotuotantoon.

Suositukset:

1) Asuntotuotannon tavoitteen tulee vuosina 1966-1975 olla keskimäärin vähintään 50.000 uuden asunnon rakentaminen vuosittain, asuntojen keskikoon ollessa noin 70 m2 ja suurimman osan asunnoista 3 huonetta ja keittiön käsittäviä perheasuntoja.

2) Asuntotuotannon rahoitus on järjestettävä lainojen avulla niin, että valtion lisätyn lainoituksen ohella määritellään pankkien ja muiden luottolaitosten rahoitusosuudet.

3) Vuokria ja muita asumiskustannuksia on alennettava, mikä puolestaan vaatii yhteiskunnan tukea, lainojen, korkohyvitysten, perhekohtaisen asumistuen yms. lisäämistä, tiettyjen velvoitusten asettamista kustannuksia silmällä pitäen myös lainoja myöntäville rahalaitoksille, tonttikeinottelun lopettamista, nykyaikaisen tekniikan tehokasta hyväksikäyttämistä rakennustoiminnassa sekä aluerakentamisen laajentamista.

4) Kuntien tonttipolitiikka on kehitettävä aktiiviseksi ja niille turvattava tonttimaan pakko-lunastusoikeus kohtuullisen hintatason mukaan. Tämä oikeus ei saa koskea rakennettuja ja itse rakennettaviksi suunniteltuja omakotitontteja.

5) Yksityisessä rakennustoiminnassa voimistuvien monopolisoitumispyrkimysten vastapainoksi ja rakennuskustannusten kurissapitämiseksi on muodostettava valtiojohtoinen rakennus- ja rakennusaineteollisuuden suuryritys, jonka toimiala olisi mahdollisimman laaja ja rationaalinen. Kuntien asuntorakennus-tuotantoa, erityisesti vuokra-asuntojen rakentamista on lisättävä.

6) Asuntotuotantoa edistämään ja ohjaamaan on tarpeen perustaa nykyistä Aravaa laajemmat valtuudet omaava asuntotuotantoelin.

11. Sosiaaliturvan parantaminen

Jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus turvattuun toimeentuloon myös vanhuuden päivinä ja sairauden sattuessa. Tämä kansalaisoikeus ei ole nykyisin tyydyttävästi Suomessa toteutettu. Vuonna 1965 oli noin 525.000 kansaneläkkeen ja heistä noin 127.000 työkyvyttömyyseläkkeen saajaa. Vuonna 1970 eläkkeensaajien lukumäärä tulee ylittämään 600.000. Näin ollen riittävän eläketurvan järjestäminen kaikille vanhuksille ja työkyvyttömille vaatii suurisuuntaista, yhtenäistä eläketurvajärjestelyä. Nykyiset järjestelyt eivät ole riittäviä. Täysimääräiset kansaneläkkeet (peruseläke + tukiosa), jotka paikkakunnan kalleusryhmityksen mukaisesti vaihtelevat 136-163 mk kuukaudessa, eivät vielä ole riittäviä välttämättömänkään toimeentulon turvaamiseen. Näitä täydentävät työeläkejärjestelmät eivät myöskään takaa riittäviä eläke-etuja toistaiseksi. Sitä paitsi niiden ulottuvuus nykyisellään on erittäin vähäinen. Noin 20-25.000 palkansaajaa nauttii työeläkettä. Vastaisuudessa heidän lukumääränsä tulee nousemaan mutta hitaasti.

Eläkkeellä olevat vanhukset ja työkyvyttömät eivät voi odottaa ihmisoikeuksiensa toteuttamista kaukaisessa tulevaisuudessa. Lähitavoitteena onkin pidettävä, että jokainen eläkeläinen saisi eläkkeenä noin 60-65 % työtuloistaan.

Yhteiskunnalle kuuluu perusvastuu jokaisen ihmisen kohdalla sairauden aiheuttamasta tulojen menetyksen korvaamisesta. Sairausvakuutus-organisaatio toimikuntineen ja työpaikkakassoineen muodostaa hyvän perustan sekä kansaneläke- että työeläke- ja perhe-eläkejärjestelmän, sairausvakuutuksen, tapaturmavakuutuksen ja työttömyysvakuutuksen toteuttamiselle. Kehittämällä eläke- ja sairausvakuutusjärjestelmiä helpotetaan samalla kuntien asemaa sosiaalihuollon alalla. Sairausvakuutuksen ja eläkejärjestelmän kehittäminen yhtenäisenä järjestelmänä saattaa kaikki kansalaiset kunnista riippumatta samanlaiseen asemaan.

Suositukset:

1) On saatava aikaan yhtenäinen kokonaiseläkejärjestelmä, joka takaa jokaiselle vanhukselle ja työkyvyttömälle riittävän peruseläkkeen.

2) Peruseläkkeen lisäksi on henkilölle, jolla on ollut työtuloja, myönnettävä työeläke, jonka suuruus riippuu hänen ansaitsemiensa työtulojen vuotuisesta määrästä. Lähitavoitteena on pidettävä 60-65 %:n eläketurvan toteuttamista.

3) Sairausvakuutusta on nopeasti parannettava. Päivärahoja, äitiysrahoja ja lääkekorvauksia on korotettava. Sairausvakuutus on saatettava ensisijaiseksi muihin korvauksiin ja vakuutusmuotoihin nähden. Sen täytäntöönpanoa on yksinkertaistettava ja joudutettava. Siihen on liitettävä tapaturmavakuutus.

4) Kansaneläkevakuutus ja siihen liittyvä työeläkevakuutus, sairausvakuutus sekä aikaansaatava perhe-eläkevakuutus on yhdistettävä yhtenäiseksi sosiaaliturvajärjestelmäksi, jonka toimeenpanijana on nykyinen sairausvakuutusorganisaatio sairausvakuutustoimikuntineen ja työpaikkakassoineen. Tämä organisaatio voi myöskin toteuttaa tehokkaan työttömyysvakuutuksen.

5) Perhetukea (lapsilisiä ym.) tulee nykyisestään parantaa ja kehittää niin, että lapsen elatus ja kasvatus tulee kaikissa oloissa turvatuksi. Kasvattajan tulojen pienuus, työttömyys, sairaus tai muut senkaltaiset syyt eivät saa vaikuttaa asiaan, ja huoltajan kuoltua on perheelle maksettava riittävää perhe-eläkettä.

Perheenasuntoavustusta on suurennettava ja järjestelmää siten kehitettävä, että kaikki lapsiperheet voivat saada kunnollisen asunnon.

Erilaisia lasten päivähoitolaitoksia on tarvetta vastaavasti perustettava julkisten varojen turvin.

6) Lääkärikoulutusta on tehostettava perustamalla maahan kaksi uutta lääketieteellistä tiedekuntaa. Sairaalatilannetta on parannettava pikaisesti rakentamalla valtion tuen turvin ajanmukaisia sairaaloita.

7) Uudistukset tulee toteuttaa lisäämättä työläisten ja muiden työllään toimeentulevien rasitusta.

8) Työturvallisuuslaki sekä eri työalojen järjestyssäännöt on saatettava kehityksen vaatimalle tasolle. Työterveysviranomaisten yhdessä ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajien kanssa tulee todeta terveydelle vaaralliset työkohteet sekä määritellä toimenpiteet vaarojen torjumiseksi. Työnantajille on asetettava entistä suurempi vastuu terveydelle vaarallisten työkohteiden korjaamisesta ja työntekijäin terveydentilan valvomisesta. Kokemusten myönteiseksi osoittamia työpaikkojen työturvallisuustoimikuntia on muodostettava mahdollisimman monille työpaikoille ja annettava niille päätösvalta.

9) Työsääntölakia olisi muutettava siten, että työsäännöt laaditaan työntekijäin ja työnantajain keskinäisen neuvottelun ja sopimuksen perusteella ja että laissa kielletään sopimasta sellaisista työehdoista, joilla loukataan työntekijäin demokraattisia oikeuksia. Kun työ-säännöillä määrätään myöskin työntekijäin ottamisesta ja erottamisesta, olisi työsääntölakiin otettava määräykset, joilla turvataan työntekijäin erottamissuoja ja ne perusteet, joilla työntekijä voidaan irtisanoa, sekä määrätään työnantajalle se korvausvelvollisuus, joka seuraa työntekijän aiheettomasta irtisanomisesta.

12. Koulu-uudistuksen toteuttaminen ja tutkimustyön kehittäminen

Tieteellis-tekninen vallankumous merkitsee yhä kiihtyvää kehitystä tuotannon eri aloilla ja jyrkkiä muutoksia tuotannon rakenteessa. Tuotannonalat, jotka eilen vielä olivat kehityksen ensi riveissä, saattavat muuttua uusien tieteellisten keksintöjen seurauksena vanhoiksi, taantuviksi aloiksi. Tämä heilahtelu ja muuttuminen vaikuttaa paitsi päomien suuntautumiseen myös työvoimaan. Tulee yhä tärkeämmäksi, että työntekijä, joka on oppinut ammatin, voi nopeasti siirtyä kokonaan toisille ammattialoille, omaksua uuteen alaan liittyvän tekniikan ja tarvittavan työtaidon. Tiede puolestaan on muuttunut yhä suuremmassa määrin tuotantovoimaksi. Sen keksinnöt on nopeasti sovellettava tuotantoon, on luotava uusia tuotantomenetelmiä ja uusia tuotteita.

Koulutuksen tarve kasvaa myös lisääntyneistä kulttuurivaatimuksista. Vapaa-ajan lisääntyminen asettaa koulutukselle uusia vaatimuksia. Erityisesti on tehostettava erilaisten kulttuuripalvelusten hyväksikäyttöön valmentavaa kasvatusta.

Yhtenäiskoulujärjestelmän aikaansaaminen on tällä hetkellä maamme kulttuuripolitiikan keskeinen vaatimus.

Suositukset:

1) Yhtenäiskoulujärjestelmä on nopeasti toteutettava.

2) Yhtenäiskoulujärjestelmään siirtymisen yhteydessä on ratkaistava myös ammattikoulutuksen laajentaminen ja porrastaminen, sillä yhtenäiskoulu ja siihen liittyvä ammattikoulu muodostavat yhtenäisen kysymysryhmän, jonka ratkaisu vaatii toisiinsa niveltyviä toimenpiteitä.

3) Peruskoulun uudistus merkitsee mm. suurta opettajavoimien lisätarvetta, ja siksi korkeakoululaitosta on laajennettava ja kehitettävä. Luonnontieteiden ja tekniikan korkeakouluopetuksen lisääminen on kiireellisesti toteutettava.

4) Tieteellinen tutkimus vaatii valtion taholta tehostettuja toimenpiteitä, tieteellisen koulutuksen uudelleen järjestämistä, työn koordinoimista ja organisaation parantamista sekä aineellisten edellytysten turvaamista.

13. Verotus

Valtion ja kuntien verotuloilla on huomattava merkitys paitsi kulutuksessa myös sijoitustoiminnassa ja siten teollistamisessa.

Jo kauan on maassamme esiintynyt tarve suorittaa verotusuudistus. Laajaa kannatusta ovat saaneet sellaiset tavoitteet kuin välillisten verojen kohdistaminen pelkästään ylellisyystavaroihin sekä toimeentuloon välttämättömien tulojen ja omaisuuden, asumisen, työttömyysavustusten ja eläkkeiden vapauttaminen verotuksesta.

Nykyisessä verotusmenettelyssä esiintyy lisäksi runsaasti korjattavia epäkohtia ja epäsuhteita. Täten verorasitus kohdistuu epäyhtenäisesti muuten toimeentuloedellytyksiltään yhtäläisiin työkansan kerroksiin ja saman elinkeinon piirissä oleviin yrittäjiin.

Liikeyrityksille myönnetyt luonnottoman suuret poisto-oikeudet sekä väljyys varastojen arvostuksessa suovat suuryrityksille mahdollisuuden hankintoihin, jotka eivät tuotannon kannalta ole tarkoituksenmukaisia, jopa pakottavat ne sellaisiin. Sen sijaan tuo mahdollisuus ei hyödytä pienyrittäjiä, joiden on pakko säästää vähäisiä tuotantovälineitään ja muuta pysyvää pääomaa viimeiseen asti, ja he joutuvat siten kilpailussa entistä huonompaan asemaan.

Koska kunnallisverotus ei ole astettain jyrkkenevä eli progressiivinen, niin sen kohteeksi joutuu yhtäläisesti köyhä ja rikas. Epäkohta on muodostunut sitäkin räikeämmäksi, kun palkkatuloista koottu kunnallisveron osuus on nykyisin noin 80 %, eräissä suurissa kunnissa jopa 90 %. Niin ikään on maksuunpantujen kunnallisverojen määrä markoissa kasvanut kasvamistaan ja ohitti 1950-luvun puolivälissä valtion tulo- ja omaisuusveron maksuunpannun määrän.

Suositukset:

1) Kulutustarvikkeiden liikevaihtoverotus on poistettava.

2) Toimeentuloon välttämättömän tulon ja omaisuuden verotusta on kevennettävä siten, että verovapauden alarajaa korotetaan ja se sidotaan elinkustannusindeksiin. Huone- ja henkilöperiaatteen mukaiset asumismenot on tehtävä kokonaan vähennyskelpoisiksi sekä vapautettava verosta työttömyys- ja muut senkaltaiset avustukset. Työmatkakulut ja työkalumenot olkoot vähennyskelpoisia. Vieraan kunnan alueella suoritettujen metsä- ja uittotöiden ja työttömyystöiden johdosta saatujen tulojen verotusta lievennettäköön.

3) Kunnallisverotuksesta on tehtävä asteittain jyrkkenevä eli progressiivinen ja sen piiriin on liitettävä myös omaisuus, kuitenkin niin, ettei pien- ja keskituloisten kansalaisten kokonaisverorasitusta lisätä.

4) Yksinäisten tulonsaajien erikoisverotus on poistettava.

5) Maataloudessa on siirryttävä todellisten tulojen mukaiseen verotukseen.

6) Yhtiöiden verotus on suoritettava nykyistä tehokkaammin. Kohtuuttomat poisto- ja arvostusoikeudet on lakkautettava.

14. Hallinnolliset uudistukset

Maamme yhteiskunnalliselle kehitykselle on toisen maailmansodan jälkeen ollut ominaista valtion tehtävien laajeneminen ja monipuolistuminen talouselämän, sosiaalisen toiminnan ja kulttuurin kaikilla aloilla.

Väestörakenteen muutokset, muuttoliike, teollisuuden paikallinen sijoittuminen, liikenteen järjestelyt, uusien koulujen perustaminen, tieteellisen tutkimustyön tarpeet jne. vaativat koko maata käsittävää ohjelmointia ja suunnitelmallisuutta. Näitä kysymyksiä koskevat ratkaisut on tähän saakka suoritettu suurpääoman painostaessa, usein sen hyväksi vitkastellen ja täysin sen tahdon mukaan, joten maan ja väestön tarpeita ei ole riittävästi otettu huomioon.

Valtion tehtävien kasvaessa virkakoneisto on laajentunut. Toisaalta päätäntävalta on liian suuressa määrin keskittynyt maan keskushallintoon, lähinnä valtioneuvostoon ja ministeriöihin sekä itsenäisiin keskusvirastoihin, kun taas paikallisten valtio- ja kunnallishallintoelimien merkitys on pienentynyt. Toisaalta virkakoneiston laajentuminen on merkinnyt myös byrokratisoitumista, koska siihen on samalla liittynyt valittujen luottamushenkilöiden aseman heikentyminen.

Eräillä aloilla tarvitaan kuitenkin hallinnollista keskitystä näin esim. sairaalahallinnon osalta. Nyt saattaa saman alueellisen kokonaisuuden sairaala-asioita hoitaa useampi kuntainliitto.

Suositukset:

1) Valtakunnan suunnitteluneuvoston ja -toimiston työmahdollisuuksia on parannettava. Eduskunnan on saatava osallistua neuvoston työhön eduskunnan poliittisten voimasuhteiden mukaisesti.

2) On lisättävä eduskunnan oikeutta valvoa kaikkien valtiokoneiston tehtävien suorittamista. Itsenäisten keskusvirastojen perustamisesta on yleensä luovuttava. Keskushallinto on pyrittävä keskittämään valtioneuvostoon ja ministeriöihin.

3) Keskushallinnosta on päätösvaltaa siirrettävä mahdollisimman suuressa määrin alueellisille ja paikallisille viranomaisille. Erityisesti tämä on otettava huomioon kulttuuri-, sosiaali- ja taloushallintoa uudistettaessa.

4) Suhteellisilla vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden ja edustajien valtaa on lisättävä erityisesti valvonta- ja suunnittelutehtävissä sekä maakunnallisen ja paikallisen hallinnon organisaatiossa.

5) On luotava sellainen maakunnallinen hallintoelin, jossa suhteellisilla vaaleilla valitut edustajat ja luottamushenkilöt käyttävät päätäntävaltaa ja joka ohjaa ja valvoo talous-, kulttuuri- ja sosiaalista toimintaa. Tämän yhteyteen on perustettava tehokas maakunnan tarpeita palveleva yhdyskuntasuunnitteluelin.

6) Kunnallista itsehallintoa on voimistettava. Kunnallista jaotusta on myös uudistettava tarkoituksenmukaisella ja ajan tarpeiden sekä kehityksen edellyttämällä tavalla. Kunnat on vapautettava yleisten, valtionhallinnon piiriin kuuluvien tehtävien aiheuttamista taloudellisista rasituksista.

7) Hallinnon uudistusten yhteydessä on luotava koordinoiva kokonaissuunnitteluorganisaatio jokaiseen hallintoportaaseen; keskushallinto, maakuntahallinto sekä kunnat ja suunnitteluelimille on annettava riittävät mahdollisuudet tehtäviensä hoitamiseen. Suunnitteluelimillä pitää olla riittävät yhteydet päättäviin elimiin, ja niiden toiminnassa tulee ottaa huomioon päättävien elinten poliittiset voimasuhteet.

Seutusuunnittelutoimintaa ja kuntien yhdyskuntasuunnittelua on tehostettava ja lakisääteinen seutukaavoitus tulee ulottaa koko maata käsittäväksi.

15. Demokraattinen valvonta työpaikoilla

Työpaikkademokratian lisäämiselle luo pohjan tuotantokomiteajärjestelmän uudistaminen ja kehittäminen tuotanto- ja liikelaitoksissa. Työntekijäin ja toimihenkilöiden toimintaedellytyksiä voidaan komiteoissa parantaa voimistamalla näiden edustusta ja toimivaltaa.

Suositukset:

1) Työnantajan selostusvelvollisuutta komiteassa täsmennetään ja laajennetaan. Komitean on saatava selvä kuva laitoksen tai sen osaston koneiden ja kaluston käyttöasteesta, rakennustoiminnasta, tonttien hankinnasta ja muusta sijoitustoiminnasta, pääomien viennistä, verokuluista sekä edustus- ja mainos-kuluista.

2) On rajoitettava työnantajan yksipuolista oikeutta työntekijän erottamiseen, palkattomaan lomauttamiseen ja toiseen työhön siirtämiseen.

3) Perustuslain suoma kokoontumis-, julkaisemis- ja sananvapaus on saatettava voimaan työpaikoilla.

4) Tuotantokomiteoitten valtaa on lisättävä ja työntekijöille turvattava niissä enemmistöasema.

16. Kansallistamisesta

Talouselämän kehitys sekä sen demokraattisen valvonnan tarpeet vaativat valtion osuuden laajentamista liike-elämässä suorittamalla yksittäisiä kansallistamisia.

Kansallistamistoimenpiteet ovat kipeän tarpeen sanelemia varsinkin silloin

kun ilmenee vaara jonkin tuotantolaitoksen joutumisesta ulkomaisen pääoman valvontaan, kun tuotantolaitos toimii suurelta osalta valtion taloudellisen tuen varassa tai käy aiheettomasti osateholla,

kun liikelaitoksen pääasiallisena tehtävänä on huolehtia lakisääteisistä vakuutuksista, sosiaalisista tai muista yleisistä palveluksista ja kerätä niitä koskevia lakisääteisiä maksuja,

ja kun monopoliaseman alallaan saavuttanut yritys suorittaa virheellisiä sijoituksia tai toiminnallaan jarruttaa kansallisen teollisuuden kehittämistä.

Kansallistamistoimenpiteet antavat valtiolle mahdollisuuden lisätä teollistamiseen, tieteen ja tekniikan edistämiseen tarvittavia varoja sekä valvoa tarkemmin varojen käyttöä. Kansallistaminen, jos siihen liittyy työläisten demokraattisen valvonnan lisääntyminen, avaa mahdollisuuden työläisten aseman tuloksellisempaan parantamiseen ja näiden oikeuksien laajentamiseen. Niin ikään kansallistamistoimenpiteet heikentävät pienyrittäjien riippuvuutta monopolistisen yksityispääoman mielivallasta.

Suositukset:

Liikepankkien ja muiden luottolaitosten valvonnan lisäksi on kansallistamisen ensisijaisiksi kohteiksi otettava vakuutuslaitokset, lääketehtaat ja apteekit.

ITSENÄISEN SUOMEN JA PAREMMAN TOIMEENTULON PUOLESTA

Suomen kommunistisen puolueen päämäärä on sosialismi. Sosialistinen suunnitelmatalous voi tuoda muita paremman ratkaisun myös maamme tämän hetken vaikeimpiin kysymyksiin. Tästä huolimatta Suomen kommunistinen puolue katsoo, että jo ennen sosialismin saavuttamista on mahdollista ohjata yhteiskunnan ja kansantalouden kehitystä demokraattiseen suuntaan.

Puolueen nyt julkisuuteen saattamassa asiakirjassa esitetään sellaisia ohjelmallisia suosituksia, joiden toteuttaminen merkitsisi kansalaisten elintason kohottamista ja monopolien vallan rajoittamista. Valtiovalta on monopolien vallankäytön välikappale, mutta se voi olla myös työtätekevien väestöryhmien tahdon toteuttaja. Tämä edellyttää työväen, maanviljelijäin ja kaikkien keskikerrosten yhteistä monopolien vastaista rintamaa. On suoritettava laaja demokratisointi, joka koskee sekä valtion ja kuntien elimiä että suuryhtiöitä ja osuustoiminnallisia yrityksiä.

Suomen kommunistinen puolue kutsuu kaikkia työtätekeviä kansalaisia, näiden kannatukseen nojaavia puolueita ja muita järjestöjä

keskustelemaan yhteiskunnan ja kansantalouden demokraattisesta kehittämisestä,

sopimaan yhteisistä tavoitteista ja menettelytavoista,

yhteistoimin on mahdollista saada aikaan sekä ulkomaisista että kotimaisista monopoleista vapaa ja itsenäinen Suomi, joka voi tarjota nykyistä paremman toimeentulon kansalaisilleen.

SUOMEN KOMMUNISTINEN PUOLUE 14. EDUSTAJAKOKOUS