Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/STP/367

Suomen Työväenpuolue

STP:n EU-vaaliohjelma (luonnos)


  • Puolue: Suomen Työväenpuolue
  • Otsikko: STP:n EU-vaaliohjelma (luonnos)
  • Vuosi: 2009
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

STP:n EU-vaaliohjelma (luonnos)

EU:ta vastaan ja toisenlaisen Euroopan puolesta

STP vastustaa EU:n ajamaa pääoman ja keinottelun vapautta, jonka tuhoisat seuraukset näkyvät nykyisessä talouskriisissä ja sen laskujen maksattamisessa työntekijöillä ja vähävaraisilla. EU:n luonne näkyy eri alueiden ja jäsenmaiden eriarvoisuutena. Valtaa on keskitetty suurimmille jäsenmaille, etenkin Saksalle ja Ranskalle pienempien maiden kustannuksella. EU ei ole tuonut myöskään luvattua vakautta ja hyvinvointia, vaan lisännyt köyhyyttä, työttömyyttä, työehtosopimusturvan murentamista ja eriarvoisuutta.

Vaadimme Suomen valtiollisen itsenäisyyden ja kansanvallan palauttamista, aitoa demokratiaa ja näiden pohjalta rakentuvaa kansainvälistä yhteistyötä. EU:ssa vallitsee demokratiakriisi, jossa pääomat pyrkivät kasvattamaan voittojaan mm. kiristämällä työoloja, pienentämällä palkkoja ja nostamalla eläke-ikää. Vaadimme, että työläisten työoloja korjataan tavoitteena tulonjaon muutos pääomatuloista työtulojen hyväksi. Ongelmat ratkeavat parhaiten ja ympäristön kannalta kestävimmällä tavalla pyrkimällä johdonmukaisesti täystyöllisyyteen. Nykyinen maailmanlaajuinen finanssikriisi ja talouslama todistavat, että maassamme tarvitaan kansallinen pankkisektori, joka turvaa kotimaisen tuotannon ja rahoituksen tarpeet.

EU on aikanaan synnytetty puolustamaan Euroopan entisten siirtomaavaltojen imperialistisia etuja. Se ei ole luopunut tavoitteistaan, vaan tähyilee edelleenkin mm. Venäjän ja Lähi-idän energia- ja raaka-ainevaroja. EU:n on perustettava politiikkansa muihin maihin - ja etenkin kehitysmaihin - kaikkia hyödyttävään rakentavaan yhteistyöhön eikä näiden maiden riistoon. EU:n on irtisanouduttava USA:n harjoittamasta Kuuban kauppasaarrosta ja tuettava Etelä-Amerikassa tapahtuvia demokraattisia prosesseja. Euroopan Unioni on tarpeeton yhteenliittymä ja sen kaikki todelliset tehtävät on toteutettavissa Euroopan neuvoston kautta.

STP osallistuu EU:n parlamentin vaaliin, jotta äänestäjillä on mahdollisuus vastustaa EU:ta ja vaatia toisenlaista Eurooppaa, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi on tärkeämpää kuin liikevoitot ja pörssikurssit. Vaaleista on syytä tehdä vastalause pääoman etuja ajavaa euroeliittiä ja rasismia vastaan. STP tuo vaaleihin vaihtoehdon valtapuolueiden edustamalle EU-komentoon alistamiselle.

Euroopan militarisointia vastaan

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan on perustuttava puolueettomuuteen, mikä tarkoittaa Nato-jäsenyyden torjumista. EU:n taistelujoukkojen ja Natoon kytkemisen sijasta STP haluaa rakentaa rauhanomaista ja solidaarista Eurooppaa. Natolla ei ole mitään muuta merkitystä ja tavoitetta kuin ylivallan tavoittelu maailmassa. Sellaisessa emme halua olla mukana. Suomen liittyminen Natoon merkitsisi vain suomalaisten sotilaiden lähettämistä milloin mihinkin sotiin taistelemaan suurten valtioiden imperialististen etujen puolesta.

STP vaatii kansanäänestystä ja Lissabonin sopimuksen hylkäämistä

EU:ssa demokratia on sotkettu pääomapiirien voitontavoittelun jalkoihin. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksesta on järjestetty kansanäänestys vain viidessä maassa - niissä maissa joissa sopimuksen läpimenon piti olla varmaa. Tarkoitus oli äänestää lisäksi Englannissa, Tanskassa ja mahdollisesti Ruotsissa, joissa kansallinen lainsäädäntö sitä vaati ja äänestys oli kansalle luvattu. Perustuslaillinen sopimus hyväksyttiin aluksi Espanjan ja Luxemburgin kansanäänestyksissä, joissa kansalle annettiin "sopimus ei muuta mitään" -informaatiota, mutta hylättiin Ranskan, Hollannin ja Irlannin kansanäänestyksissä. Nyt EU-johtajat ovat mitätöineet kaikkien perustuslain häviöön päätyneiden äänestysten tulokset. Oli ilmeistä, että myös Irlannin, Puolan, Tanskan, Portugalin, Tšekin tasavallan ja Britannian kansanäänestyksissä Ei-äänet voittaisivat - jos äänestys sallitaan. Myös Suomessa perustuslaki hylättäisiin.

Ylin lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivalta ovat EU:lla

Eduskunta on luopunut keskeisimmästä tehtävästä, mikä sille kuuluu, lainsäädännöstä. Nyt keskeisin osa lainsäädännöstä tulee EU:n sanelemana direktiivinä, asetuksena tai määräyksenä. Valtion ylimmän vallan, valtiovallan, joka Suomen perustuslain mukaan "kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta" on luovutettu EU:lle. Vallan keskittyminen EU:lle on merkinnyt demokratian jyrkkää supistumista. Se on johtanut salailuun ja yhä suljetumpaan päätösten valmisteluun. Siksi päätösten valmistelussa ja niiden teossa on kansalaisten osuutta lisättävä. Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on lisättävä kansalaisten eduksi ja päätösten tekoa on hajautettava.

Ylin tuomiovalta on siirretty EY-tuomioistuimelle, joka on niin kaukana suomalaisista ja Suomen olosuhteista kuin mikään voi olla. Sen tuomio- ja päätösvalta, josta ei voi valittaa, ylittää Suomen kansallisen korkeimman tuomivallan. Kansallinen oikeuskäsitys on palautettava arvoonsa ja tuomiovalta siirrettävä takaisin suomalaisille tuomioistuimille.

EU:n määräysvallassa on myös ylin budjettivalta. Jokaisen itsenäisen valtion tunnusmerkkinä on oma raha, oma keskuspankki ja sillä valuuttavaranto. Kaikista niistä on luovuttu ja rahapolitiikka siirretty Euroopan Keskuspankille. Ne sanelevat valtion budjetin ja velkojenrajat ja ennalta sitovat eduskunnan kädet. Ylin budjettivalta ja rahapolitiikka on palautettava Suomeen.

Kansalaisten ihmisoikeuksien, yksityisyyden suojan ja kuluttajien oikeuksien puolustaminen tulee EU:ssa yhä tärkeämmäksi tehtäväksi, kun tieto- ja viestintäteknologia saa yhä suuremman roolin ihmisten arjessa. EU ei saa puuttua asioihin, jotka sille eivät kuulu.

Vapaakauppaa on rajoitettava ja sen sijaan paikallistaloutta tuettava!

Vapaakaupan, joka oli EU:hun liittymisen ennakkoehto, tilalle on kehitettävä maita ja kansoja tasavertaisesti hyödyttäviä kaupan muotoja. EU:n ennakkoehtojen toteuttaminen laski tuotannon omavaraisuuden puolesta kymmenesosaan, se merkitsi omavaraisuuden romahdusta ja työttömyyden moninkertaistumisen. Tuotannon kasvusta huolimatta kahdessakymmenessä vuodessa ei ole saavutettu sitä edeltänyttä työtuntien määrää, vaikka työvoima on lisääntynyt sadallatuhannella.

On saatava tiukka kontrolli globaalille taloudelle ja ristikkäiskaupalle - raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetus edestakaisin pitkiä matkoja rasittaa ympäristöä - maata, vesistöjä ja ilmastoa. Maamme ja maapallon resurssit eivät kestä mieletöntä tavaroiden edestakaisin kuljettamista. Keskisuurten ja pieneten yritysten rajasuojaa on parannettava ulkomaisten jättiyritysten ylijäämätuotannon tuonnin rajoittamiseksi maan tuotannon omavaraisuuden, monipuolisen tuotannon ja osaamisen laajentamiseksi sekä työllisyyden parantamiseksi.

Myös elintarviketuotannon kansallinen omavaraisuus on turvattava. Maataloustuotteiden omavaraisuus on itsenäisen kansakunnan yksi keskeinen ominaispiirre. Tärkeimmät elintarvikkeet on tuotettava ja jalostettava siellä missä ne kulutetaan. EU:ssa Suomesta ollaan tekemässä puu-raaka-aineen tuotanto aluetta. Maataloustuotantoa sen sijaan keskitetään "suotuisimmille alueille" Keski- ja Etelä Eurooppaan. Kansallisesti omavaraisuuden säilyttämiseen on EU:n puitteissa vaikea vaikuttaa. Maataloustukia säätelee EU ja viennistä ja tuonnista päättää kansainvälinen suurpääoma.

Kun tuotannon omavaraisuus on olematon ja kansa elää lähes yksinomaan viennin ja tuonnin varassa se on taloudellisesti täysin riippuvainen ulkopuolisista ja itsenäisen talouspolitiikan hoitaminen on lähes mahdotonta. Siksi päätökset omavaraisuudesta on tehtävä nyt.

EU:n kilpailutusdirektiivi purettava

Kuntatalouden, ympäristön yms. kannalta olisi välttämätöntä kuntien ja muiden julkisyhteisöjen toiminnoissa suosia paikallisia toimijoita. Tähän EU:n kilpailutusvaatimus kuitenkaan anna mahdollisuuksia, vaan johtaa monissa tapauksissa järjettömiin seurauksiin liikenteen, erilaisten kuljetusten ym. palvelujen tuottamisen osalta. Tällainen kilpailutus on väestön kannalta kielteistä ja johtaa työntekijöiden aseman ja palkkojen heikentymiseen. Yli kansallisvaltioiden tapahtuva kilpailutus kieltää lähituottajien toiminnot ja mm. lähellä tuotettujen elintarvikkeiden käytön. Kilpailutus, jossa kustannuskriteerit ovat erilaiset, on järjetön ja lähipalvelut etääntyvät, tulevat vaikeammin saataviksi ja entistä kalliimmiksi.

Julkisen sektorin purkaminen ja yksityistäminen pysäytettävä

Terveydenhuoltoa on kehittää pelkästään yhteiskunnallisena toimintana. Pyrkimys julkisten palveluiden yksityistämiseksi on osa EU-politiikkaa ja johtaa palveluilla rahastamiseen ja ihmisten eriarvostamiseen ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten laiminlyömiseen. Jos terveydenhoitopalvelut jouduttaisiin ostamaan pääsääntöisesti yksityisiltä lääkäriasemilta, se johtaisi automaattiseen hintojen korotuksiin, jolloin kansalaiset maksaisivat palveluista moninkertaisesti julkisia palveluja korkeamman hinnan eikä kukaan pystyisi valvomaan palvelujen laatua. Terveydenhoitopalveluja on kehitettävä julkisina palveluina, jolloin ne maksetaan yhteiskunnan varoista. Kansantuloa on jaettava nykyistä oikeudenmukaisemmin. Yritys- ja pääomatulojen verotus on palautettava EU-kautta edeltäneelle vuoden 1990 tasolle. Se turvaisi laajenevien julkisten palvelujen rahoituksen.

STP esittää, että maassamme tulisi rakentaa hyvin varustettu terveyskeskus, joka olisi kohtuullisen matkan päässä ja jokaisen asukkaan ulottuvilla.

Koko maassa kuluttajille samansuuruiset sähkötariffit

Energian tuotanto ja jakelu on keskitettävä yhteiskunnalliselle yritykselle. Energian tuotannon ja jakelun yksityistäminen, se on johtanut tilanteisiin, joissa harvaan asutuilla alueilla sähkön siirtohinnat saattavat olla suurempia kuin itse sähkön tuotantohinta. Tämä johtaa alueelliseen epätasa-arvoisuuteen. Siksi koko energia-ala on kansallistettava.

Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo

Vaikka STP vastustaakin EU:ta sen nykyisessä muodossaan, ei se merkitse aidon kansainvälisyyden vastustamista. Haluamme edistää kehitysyhteistyötä. Sanomme myös ei maahanmuuttajavastaisuudelle ja toivotamme Suomeen tervetulleiksi kaikki maahanmuuttajat, joiden on pakko muuttaa pois kotiseudultaan tai maastaan. Maahan muuttajien kotouttamista on parannettava. Heille on turvattava työpaikat ja kohtuullinen tasa-arvoinen asuminen kantaväestön kanssa.

Nykyinen tilanne maailmassa vaatii uusia ratkaisuja

Globalisaation ja vapaiden pääomaliikkeiden nimiin vannonut harvainvalta on saanut aikaan ympäristöongelmien ja hyvinvoinnin alasajon lisäksi ennennäkemättömän talouskriisin. Se lisää inhimillistä hätää entisestään. Sen tilalle tarvitaan uutta talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, joka asettaa työn sekä sen tekijät ja heidän etunsa suurten pääomien ja niiden omistajien etujen edelle. Ainoastaan sillä voidaan luoda perusta edessä todella suurten edessä olevien (mm. työttömyys-) ongelmien ratkaisemiseksi.

Suuria edessä olevia ongelmia ovat jatkuvasti kasvava työn puute, työttömyys, lisääntyvät osa- ja määräaikaistyöt, pienet (palkat ja eläkkeet) ansiotulot, väestön ikääntyminen ja ilmastonmuutos. Niihin tiede- ja teknologiapolitiikan tulee vastata. STP on Europarlamentissa ennen kaikkea pienituloisten puolustaja ja vastavoima teollisuuden lobbareille. STP puolustaa ilmastonsuojelua ja ympäristöä sekä lisäksi terveyttä ja kuluttajansuojelua. Haluamme vähentää todellisten saastuttajien päästöjä, lisätä energiatehokkuutta sekä parantaa kansalaisten mahdollisuuksia liikkua ja kuluttaa ympäristöystävällisesti.

EU vaalit

Suomi ei ole EU:n laillinen (de jure) jäsen, vaikka se todellisuudessa (de facto) se sitä onkin. Suomi liitettiin EU:n rikkomalla sen aikaista perustuslakia, joka vasta 1999 muutettiin vastaamaan sitä menettelyä, jolla liittymis-sopimus hyväksyttiin. Tästä johtuen STP europarlamentissa vaatii EU:n hajottamista, Suomen irrottamista EU:n valejäsenyydestä, ylimmän lainsäädäntö-, tuomio- ja budjettivallan palauttamista takaisin Suomen eduskunnalle.

STP vaatii, että Suomen tasavallan on oltava itsenäinen, suvereeni tasavalta, jossa valta kuuluu kansalle!