Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/STP/373

Suomen Työväenpuolue

Eduskuntavaaliohjelma vuoden 2007 eduskuntavaaleihin


  • Puolue: Suomen Työväenpuolue
  • Otsikko: Eduskuntavaaliohjelma vuoden 2007 eduskuntavaaleihin
  • Vuosi: 2007
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Eduskuntavaaliohjelma vuoden 2007 eduskuntavaaleihin

Suomi on vauras maa. Jokaisella meistä on oikeus työhön ja toimeentuloon
Vuoden 2007 eduskuntavaalit ovat suomalaisen kansanvallan juhlavaalit. Tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisistä eduskuntavaaleista vuonna 1907. Silloin naiset saivat ensimmäisen kerran äänioikeuden samoin kuin valtaosa miehistä.

Vuoden 1907 vaalit olivat tulosta siitä, että Suomen kansa yhdisti voimansa. Suomen kansan ja työväenliikkeen voimin olemme saavuttaneet valtiollisen itsenäisyyden ja perustan hyvinvoinnille. Tänä päivänä politiikka on kääntynyt monella tapaa kansalaisia vastaan. Jotta voimme kääntää politiikan suunnan, tarvitsemme samanlaista voimien yhdistämistä kuin 100 vuotta sitten. Tarvitaan uusjako, jolla tulot ja varallisuus jaetaan kansantaloudessa uudelleen ja oikeudenmukaisemmin, ja joka avaa uuden suunnan suomalaisen yhteiskunnan uudistamiselle paremman tulevaisuuden puolesta. Naisten äänioikeus oli tärkeä askel yhteiskunnallisen tasa-arvon puolesta. äänioikeus poliittisen vaikuttamisen mahdollisuutena tulee palauttaa, koska nykyisellään kyse on enää äänestysoikeudesta.

Kaikille tulee turvata oikeudenmukainen ja riittävä toimeentulo
Ensimmäisenä askeleena tulee korottaa 200 eurolla kuukaudessa opintotukia, pieniä eläkkeitä, työttömyyspäivärahoja ja sairausajan sekä äitiys- ja vanhempainloman alinta toimeentuloturvaa ja korvata hintojen nousu. Tällä tavoin korotettu perustulo tulee saada kokonaan verottomaksi. Kun korotuksen saa miljoona suomalaista, tähän tarkoitukseen tarvitaan 2,5 miljardia euroa. Näin samalla korjataan kansaneläkkeiden perusosan poistamisella aiheutettua vääryyttä. Vastaava korotus tulee saada lapsilisiin ja parantaa koti- ja omaishoidon tukia. Eläkkeet ja muu perusturva tulee sitoa ansioindeksiin, jotta ne eivät jää jälkeen palkkojen kehityksestä. Pieniin palkkoihin tulee saada samoin 200 euron korotus kuukaudessa yleisten palkankorotusten lisäksi. Tavoitteemme on, että kaikille taataan vähintään 1000 euron kuukausitulo verottomana, turvataan 7,5 euroa tunnissa ja 1300 euron minimipalkka kuukaudessa sekä kokoaikatyö sitä hakeville osa-aikaista työtä tekeville. Rintamaveteraaneille tulee saada ilmaiset peruspalvelut yhteiskunnallisissa laitoksissa. Tätä oikeutta tulee laajentaa erityisterveyspalveluita tarvitseville. Asumis- ja toimeentulotuen omavastuu on poistettava. Perusturvalle tulee palauttaa suoja, jolla kansanedustajien määrävähemmistö voi estää heikennykset.

On pysäytettävä hintojen ja asumiskustannusten nousu
Useat välttämättömyyshyödykkeiden hinnat ovat nousseet vuodesta 1995 30 % tai enemmän. Näin paljon ovat nousseet jokapäiväisessä elämisessä keskeiset asumiskustannukset, joukkoliikenne, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä lämmitys, sähkö ja polttoaineet. Asumiskustannuksissa ovat nousseet vuokrat ja hoitomenot. Nuoret on houkuteltu ostamaan kalliita asuntoja suurilla lainoilla ja sen jälkeen on alettu nostaa korkoa. Inflaatiomittarit ovat nykyisellään harhaanjohtavia, koska niihin vaikuttavat alentavasti alentuneet autojen, erilaisten laitteiden ja alkoholin hinnat. On hyvitettävä paljon nopeammin nousseiden todellisten elinkustannusten nousu. Asumiskustannuksia tulee alentaa soveltamalla vuokrakattoja ja karsimalla perusasumiseen kohdistuvia veroja ja palauttamalla käyttöön edulliset valtion lainat, joilla estetään koron nostamisen vaikutus.

Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet 10 % tällä vuosikymmenellä. Leivän ja monien välttämättömyyshyödykkeiden hinnat ovat nousseet useita kymmeniä prosentteja vuodesta 1995. Pienten tulojen ostovoimaa tulee parantaa poistamalla arvonlisävero kokonaan välttämättömyyselintarvikkeista ja junien, bussien, metron ja raitiovaunujen lipun hinnoista.

Oikeus toimeentulon turvaavaan mielekkääseen työhön on jokaisen perusoikeus
Lama on kaukana takanapäin eikä kelpaa selitykseksi, että työttömyys on edelleen korkea ja joukkoirtisanomiset yleisiä samoin kuin toimeentulon niukkuus, kun palkat ovat pienet. Emme voi kauemmin sietää tätä työttömyyttä. Seuraavan eduskuntavaalikauden aikana tulee huolehtia työllisyys kuntoon ja poistaa maastamme vaikea työttömyys. Täystyöllisyyteen on nyt täydet mahdollisuudet, kun se asetetaan koko vaalikauden päätavoitteeksi, jonka toteutuminen taataan teoilla. Kutsumme kaikki toimimaan tämän yhteisen asian puolesta. Työttömyys tulee painaa ensimmäisessä vaiheessa alle 100 000 henkilön askeleena kohden täystyöllisyyttä. Oikeus työhön koskee kaikkia suomalaisia ja myös Suomessa asuvia ulkomaalaisia.

Terveys- ja sosiaalipalvelut, opetus ja kirjastojen kaltaiset peruspalvelut tulee turvata kaikille yhteiskunnan toimesta
Se on osa yhteiskunnallista tasa-arvoa, joka on maamme vahvuus, kun siitä huolehditaan. Hyvä työllisyys takaa palveluiden ja sosiaaliturvan rahoituksen. Sekään ei yksin riitä, vaan tarvitaan oikeudenmukainen tulonjako, jolla turvataan hyvinvointi jokaiselle. Siksi on oikein verottaa ja leikata ylisuuria tuloja ja käyttää varoja nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseen. Tulee osoittaa varoja lisää 2,5 miljardia euroa, joka käytetään monipuolisesti työttömyyden alentamiseen ja peruspalveluiden turvaamiseen. Erityisesti on huolehdittava siitä, että ihmisille, joilla on jonkin tyyppinen fyysinen tai terveyteen liittyvä työrajoite tai joiden on muista syistä vaikeata työllistyä, avataan mahdollisuus työllistymiseen voimiensa mukaan ja mahdollisuus työskennellä ja toimia hänelle sopivan toiminnan piirissä.

Parempi toimeentulo kaikille ja toimet työllisyyden edistämiseen on mahdollista rahoittaa. Kun useammat ihmiset voivat tehdä työtä hyvinvointinsa ja yhteisen hyvinvointimme puolesta, verotulot lisääntyvät ja työttömyyden kustannukset alentuvat. Näin katetaan merkittävä osa rahoitustarpeesta. Lisääntynyt ostovoima vahvistaa edelleen kysyntää ja näitä myönteisiä vaikutuksia. Vähentämällä tuloeroja, palauttamalla varallisuusvero, verottamalla suurimpia voittoja, pääomatuloja ja rakentamisen ansiotonta arvionnousua sekä ympäristön kannalta haitallista toimintaa ja tavaroita sekä vähentämällä asemäärärahoja saadaan tarvittavaa rahoitusta.

Lapsissa ja nuorissa on maamme tulevaisuus
Lasten ja nuorten perusoikeuksia ovat huolenpito, maksuton päivähoito ja koulutus. Turvattu toimeentulo on lasten ja perheiden oikeus.

Tuloverokevennykset kohdastamme pieniin ja keskituloihin
Ne eivät ole vaihtoehto palkankorotuksille, vaan tuottavuuden noususta tulevaa hyötyä tulee jakaa palkansaajille, jottei hyöty valu pääomatuloihin, joita viedään pois maasta. Meillä on oikeus odottaa, että pääomatuloja investoidaan työpaikoiksi Suomeen. Automatisoitumisesta syntyvää tuottavuushyötyä tulee käyttää sosiaaliturvan ja muutosturvan rahoittamiseen. Suurten pääomatulojen verotuksella tulee ohjata varoja koko kansakuntaamme hyödyttäviin tarpeisiin.
Sähköisten peruspalveluiden käyttö tulee olla kaikille ilmaista.

Yhteiskunnan tulee tarvittaessa omistuksellaan ja kansallistamisella turvata, että kansakuntamme kannalta elintärkeä toiminnot pysyvät Suomessa. Energiayhtiöt tulee palauttaa yhteiskunnan hallintaan niin, ettei energian hintaa voi käyttää kansalaisten köyhdyttämiseen. Energian tulee olla eri osissa maata hinnaltaan tasa-arvoisesti saatavissa. Sähkön ja lämmön hinta ja siirtomaksut eivät saa olla keinottelun ja voiton tavoittelun kohteina..

Haluamme toteuttaa suuren velka-amnestin, jolla ylivelkaantuneet vapautetaan ylisuurista veloistaan
Velka-amnesti vastaa merkitykseltään eri vuosisatoina Suomessa toteutettuja reduktioita, joilla maa on palautettu rikkailta oikeille omistajilleen, itsenäisyyden ajan alkuvaiheen torpparivapautusta ja maan jakamista sotien jälkeen sadoille tuhansille siirtokarjalaisille ja rintamalta palanneille. Aatelisherrojen sijasta kansalaisten omaisuuden ulosmittaajia ovat olleet pankkiherrat ja velkavapautus tulee rahoittaa veronmaksajilta perityillä pankkituilla rikastuneiden pankkien kasvaneista voitoista. Velkavapautuksella, järjestämällä työttömille työtä ja nostamalla pieniä tuloja yhteiskunta maksaa kansalaisilleen sitä kunniavelkaa, jonka on aiheuttanut maatamme ja maamme hyvinvointia rakentaneiden oikeuksien laiminlyönti.

Työtätekevien yrittäjien toimintaedellytysten parantaminen kaupungeissa ja maaseudulla tuo työtä ja toimeentuloa
On korotettava rajaa, jossa arvonlisävero tulee täysimääräiseksi siten, että enintään viiden työntekijän yrityksillä vero on täysimääräistä alempi. Kotimaisten biopolttoaineiden tuotannossa valmisteveroa on alennettava ja investointi- ja energiatuilla on kannattava toiminta tehtävä mahdolliseksi.

Suomen ei tule osallistua rauhaan pakottamiseen eikä olla mukana sotilaallisessa toiminnassa kriisien hallinnan nimissä
Pienelle puolueettomalle maallemme sopii hyvin toimia rauhanturvatehtävissä, joissa on YK:n valtuutus. NATO:oon liittyminen olisi ristiriidassa puolueettomuusajattelumme kanssa ja turvatakuiden sijasta veisi meitä mukaan konflikteihin sotivana osapuolena.

Seuraavan eduskunnan tulee torjua NATO-jäsenyys ja Suomen puolustuksen integroiminen osaksi NATO:a
Suomi voi parhaiten myötävaikuttaa konfliktien ratkaisuun käyttämällä asemaansa pienenä puolueettomana maana edistämällä neuvottelu- ja sovitteluratkaisuja. Suomen tulee toimia kestävän rauhan puolesta ja sen puolesta, että tulevaisuudessa olisi ydinaseeton maailma.

Ympäristöstä huolehtiminen tukee työllisyyttä ja kansalaisten hyvinvointia
Ympäristön tilan huononeminen ja luonnon ylikuormitus on johtunut markkinavoimien toiminnasta ilman ympäristövastuuta. Tämän seurauksia ei saa jättää tulevien sukupolvien maksettavaksi.
Tämän päivän maailmassa vallitsee huoli ympäristön tilasta, huoli kansalaisoikeuksien polkemisesta Suomessa ja eri puolilla maailmaa, huoli mahdollisuuksista oikeasti vaikuttaa sekä huoli kansanvallan tilasta. Maaseudun autioituminen on pysäytettävä ja kaupunkikeskuksia kehitettävä asukkaiden ehdoilla.

Haluamme myötävaikuttaa kaikinpuoliseen kestävään kehitykseen. On monia muita epäkohtia ja kysymyksiä, joissa kansalaiset ovat halunneet vaikuttaa asioihin. Haluamme toimia näissä asioissa yhdessä kansalaisten kanssa. Peruslähtökohtamme on tällöin, että toimimme kansalaisten puolella tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteiden pohjalta etsien yhdessä ratkaisuja, joilla kansalaisten oikeuksia voidaan turvata.

Olemme huolestuneita suuntauksesta, jossa ongelmia aiheuttavia fossiilisia polttoaineita korvataan ydinvoiman lisärakentamisella unohtaen ydinvoiman riskit ja ydinjätteistä aiheutuvat ongelmat. Uraanikaivosvaltaukset tulee peruuttaa.Mahdollisuuksia kehittää vaihtoehtoisia energiaratkaisuja ja energian järkevää säästämistä ei tule laiminlyödä.

Meidän on pontevasti toimittava ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi Suomessa ja maailmassa.

Suomen tulee palauttaa oikeusvaltion periaatteet siten, että jokaisen kansalaisen tulee saada yhtäläinen kohtelu ja oikeusturva. On huolehdittava hallinnon ja oikeuslaitoksen puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta. Kansalaisten oikeutta saattaa kokemansa vääryydet ja oikeudenloukkaukset hallinto-ja oikeusviranomaisten käsiteltäväksi ei saa rajoittaa ja tuomioistuinlaitos tulee saada toimimaan kansalaisten oikeuksia edistävänä oikeuslaitoksena. On torjuttava kansalaisten vapauden ja oikeuksien loukkaaminen ja poliisin valtuuksien lisääminen tässä tarkoituksessa sekä työpaikoilla tapahtuvan työntekijöiden oikeuksia heikentävän valvonnan lisääminen.

Kansainvälisyys kansojen yhteistyön pohjalta
Euroopan Unionin perustuslaki merkitsee maamme täysvaltaisuudesta ja itsenäisyydestä luopumista. Tätä emme hyväksy. Perustuslailla ei ole Suomessa lainvoimaa, sillä siitä ei ole järjestetty kansanäänestystä eikä sen hyväksyntä ole saanut eduskunnassa 5/6:n määräenemmistöä, joka tarvitaan Suomen perustuslain muuttamiseen, jota maamme täysvaltaisuuden rajaaminen ja kumoaminen merkitsee. Emme hyväksy sitä, että keskeinen päätösvalta maamme asioissa otetaan pois Suomen kansalta ja luovutetaan maamme rajojen ulkopuolelle samalla kun omistus ja keskeisten yritysten päätöksenteko on siirretty pois Suomesta eikä Suomen kansan eduilla ole näille talouden päättäjille enää merkitystä.

Euroopan kansojen yhteistyö ja kansainvälisyys maailman laajuisesti tulee rakentaa kansojen vapaaehtoisen yhteistyön perustalle ja kaikkien kansojen oikeuksia kunnioittaen ja siten, että jokaisella kansalla on myös keskeinen taloudellinen valta huolehtia, että yritysten toiminta hyödyttää maan talouden ja elinkeinoelämän kehittämistä.

Suomen kansa ja Suomen työväenliike on pitänyt aina tärkeänä Suomen itsenäisyyttä ja täysivaltaisuutta.Se on yhtä tärkeää meille tänä päivänä. Se on keskeinen edellytys sille, että voimme vahvistaa kansanvaltaa valtakunnallisella ja paikallisella tasolla sekä työpaikka-ja asukasdemokratiaa ja torjua demokratian kaventamista. Kansanvalta on keskeistä sen kannalta, että voimme turvata, että työ, koulutus ja hyvinvointi kuuluvat kaikille. Siksi itsenäisyys, kansanvalta, kansalaisoikeudet ja taloudellinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä yhteiskunnallinen tasa-arvo ovat toistensa edellytyksiä kuten 100 vuotta sitten ja näihin kysymyksiin tarttumalla saamme aikaan talous- ja yhteiskuntapolitiikan suunnanmuutoksen, jonka puolesta meillä toimittiin 1906 ja jonka puolesta me kutsumme työtätekeviä ja Suomen kansaa toimimaan nyt, jottemme hukkaisi 100 vuoden saavutuksia, vaan voisimme rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Haastamme kaikkia mukaan konkretisoimaan näitä tavoitteita ja yhteiseen toimintaan yhteisten tavoitteiden puolesta.