Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/1028

Vasemmistoliitto

Teollisuuspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Vasemmistoliitto
  • Otsikko: Teollisuuspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 2011
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Teollisuuspoliittinen ohjelma

Vasemmistoliiton teollisuuspoliittinen ohjelma on hyväksytty puoluehallituksessa 9.3.2011

Johdanto

Vasemmistoliiton teollisuuspoliittisessa ohjelmassa linjataan teollisuuden tulevaisuuden kehityssuuntia ja tähän kytkeytyvää yhteiskuntapolitiikkaa. Teollisuuspolitiikka hahmottuu osaksi elinkeinopolitiikkaa ja sillä on yhtymäkohtia ainakin ympäristöpolitiikkaan, aluepolitiikkaan, kuluttajapolitiikkaan, terveyspolitiikkaan, koulutukseen, yhteiskuntasuunnitteluun, liikennepolitiikkaan, työelämäpolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan, verotukseen, rahoitukseen, demokratiaan, EU-sisämarkkinoihin, globaaliin solidaarisuuteen ja ulkopolitiikkaan - eli lähes kaikkiin yhteiskuntaelämän lohkoihin.

Suomeen kehitettiin sotakorvausajasta 90-luvulle asti kestäneenä ajanjaksona vahva ja monipuolinen teollisuus ja teknologiaosaaminen. Uutta teollisuutta luotiin perustamalla ja kehittämällä aktiivisesti valtionyhtiöitä. Yksityiset pääomaryhmittymät vastasivat haasteeseen sijoittamalla valtaosan voitoistaan oman teollisuutensa laajentamiseen ja kehittämiseen. Erityisen voimakkaasti Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL ajoi silloisessa aluepolitiikassa uusien tehtaiden saamista kehitysalueille, koulutusjärjestelmän jatkuvaa kehittämistä, korkeakouluopetuksen laajentamista ja uusien yliopistojen perustamista eri puolille maata.

Teollisuuspolitiikassakin luotetaan tänä uusliberalismin aikakautena paljolti siihen, että markkinat ja rahoittajat hoitavat asiat parhain päin. Sellaista tavoitteellista ja määrätietoista teollisuuspolitiikkaa ei enää ole harjoitettu, joka pyrkisi erityisesti laajentamaan ja kehittämään uutta suomalaista ja Suomessa toimivaa teollisuutta.

Uusliberalismin tarkoittamat täydelliset markkinat eivät ole todellisuutta eivätkä edes realistisesti toteutettavissa. Esimerkiksi teollisuuspoliittiset investoinnit eivät voi määräytyä yksinomaan tuotettavien hyödykkeiden odotetun kysynnän perusteella. Jokaisella investoinnilla on paljon sellaisia vaikutuksia, jotka eivät ole tuotettavien hyödykkeiden kuluttajille läpinäkyviä, kuten ympäristöhaitat tai yhteiskuntarakenteen muuttuminen. Teollisuuspolitiikkaan voi kuitenkin kuulua myös markkinoiden toiminnan edistäminen esimerkiksi parantamalla kilpailun edellytyksiä, hillitsemällä yritysten keskittymistä ja lisäämällä kuluttajien tietoisuutta.

Teollisuuden rakenne muuttuu jatkuvasti ja sen osuus toimialarakenteessa pienenee palvelualojen kasvaessa. Osa teollisuuden työpaikoista siirtyy palvelualojen, esimerkiksi tietointensiivisten yrityspalveluiden työpaikoiksi. Jyrkkää rajaa teollisuusalojen ja palvelualojen välillä ei enää ole. Hyvän työllisyyden säilyttämiseksi on luonnollisesti pyrittävä luomaan uusia työpaikkoja sekä teollisuuteen että palvelualoille. Oman teollisen toiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää myös siksi, että merkittävä osa palvelutuotannosta perustuu teolliseen osaamiseen. Palveluiden, varsinkin tietointensiivisten yrityspalveluiden, osuus viennistä kasvaa koko ajan.

Vasemmiston tavoitteena teollisuuspolitiikassa on työllisyyden ja hyvinvoinnin lisääminen, ympäristön suojelu sekä tasapainoinen alueellinen kehitys. Teollisuuden tulee tuottaa hyvinvointia laajasti tulkittuna. Työpaikkojen luominen on tärkeätä, mutta se ei voi olla teollisuuspolitiikan ainoa tavoite, vaan sen avulla on pyrittävä kokonaisuudessaan tasapainoiseen yhteiskuntakehitykseen. On todettava rehellisesti, että sellainen teollinen tuotanto ei kannata, jonka synnyttämät haitat esimerkiksi ympäristövahinkojen muodossa ylittävät saavutetut hyödyt.

Toisaalta teollisuustuotannon kasvu osana yleistä talouskasvua on yhä ongelmallisempi politiikkatavoite. Ympäristökriisi on osoittanut ne tavat, joilla talouskasvu tuotetaan, ovat keskeisiä kasvun arvottamisen kannalta. Yhdellä tavalla tuotettu kasvu voi olla myönteinen asia, kun puolestaan toisella tavalla tuotettu voi olla pikemminkin haitallista. Kasvukritiikki kumpuaa myös laajemmasta inhimillisen kehityksen perspektiivistä. Tuotannon kasvu ei välttämättä lisää hyvinvointia, jos se tapahtuu esimerkiksi työn kuormittavuutta lisäämällä tai vapaa-aikatavoitteista tinkimällä.

Avainkysymykseksi nousee, millaista teollisuutta maamme kaltaisessa toimintaympäristössä kannattaa edistää. Tähän vaikuttavia tekijöitä ovat mm. väestön koulutustaso, liikenteen ja yleensä yhteiskunnan toimivuus, sekä luontoympäristön tarjoamat edellytykset ja sen asettamat rajoitteet.

Teollisuuden kehitysedellytykset ovat kaikkialla voimakkaasti sidoksissa kansainväliseen ilmastopolitiikkaan. Päästötavoitteet muuttavat teollisuuden kustannusrakennetta ja heikentävät paljon energiaa kuluttavien teollisuuslaitosten kilpailukykyä. Teollisuuden menestyksen ehto on ekotehokkuus, materiaalien ja energian tehokas käyttö yksikköä kohden. Suomen infrastruktuurin ja koulutusjärjestelmän korkea taso tarjoaa hyvät edellytykset teollisuuden monipuoliseen uudistumiseen ekotehokkuuden ja ekologisemman kulutuskäyttäytymisen vaatimusten mukaisesti.

Suomen teollisuuspolitiikka ei ole pelkästään maamme sisäinen asia. Teollisuuden tuotantoketjut ovat kansainvälisiä ja Suomessa valmistettavan tuotteen alihankkijat voivat toimia esimerkiksi globaalissa etelässä. Teollisuuden investointien sijoittumista määrää ylikansallisten yhtiöiden voitontavoittelu hyödyntämällä halpaa työvoimaa, huonoja työehtoja ja olemattomia ympäristövaatimuksia. Vasemmistoliitto korostaa globaalin sääntelyn edistämistä ja vastuullisuuden vaatimusta globaaleissa ylikansallisten yritysten tuotantoketjuissa. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n määrittämien työntekijöiden oikeuksien noudattaminen ja työntekijöiden globaali solidaarisuus ovat keskeisiä tekijöitä kunnollisten työehtojen, lakko-oikeuden, paremman työlainsäädännön ja vastuullisen ympäristöpolitiikan vakiinnuttamiseksi maailmanlaajuisesti.

Luonnonvarat, teollisuus ja ympäristövaikutukset

Teollisuus jalostaa luonnonvaroja kulutus- ja investointitavaroiksi. Osana teollisuutta ovat teolliset palvelut, joilla huolehditaan tavaroiden tuotannon tuotekehityksestä, suunnittelusta, huollosta ja käytöstä. Teollisuudeksi voidaan katsoa esim. ohjelmistotuotteiden valmistaminen tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan tuloksena.

Teollisuuden ympäristövaikutukset ilma- ja vesistöpäästöinä ja kiinteinä jätteinä ovat sidoksissa siihen, miten paljon luonnonvaroja, materiaaleja otetaan sisään tuotantoprosessiin. Ekotehokkuudella tarkoitetaan tavoitetta vähentää luonnonresurssien, materiaalien ja energian käyttöä suhteessa tuotettuun taloudelliseen arvoon.

Suomen henkeä kohden laskettu luonnonvarojen käyttö on selvästi keskimääräistä suurempaa kansainvälisessä vertailussa. Se johtuu Suomen luonnonvaroihin perustuvan materiaali- ja energiaintensiivisen metsä- ja metalliteollisuuden suuresta osuudesta teollisuuden rakenteessa, harvasta asutuksesta, kylmästä ilmastosta ja tavaraviennin suuresta vientiosuudesta.

Suomen perusteollisuuden tuotteet menevät valtaosin vientiin joko välittömästi tai välillisesti ja tuotannossa syntyvät päästöt esim. hiilidioksidipäästöt lasketaan kokonaan kotimaan päästöihin. Luonnonvarojen kokonaiskäyttö mittaamismenetelmänä kansainvälisessä vertailussa on puutteellinen, kun se ei huomioi talouden rakenne-eroja sisältäessään myös vientiin menevät luonnonvarat. Vientiteollisuuden ainevirrat ovat kuitenkin kansallisesti osa koko talouden ainevirtaa, johon kotimaan ympäristökuormitus pohjautuu.

Ekotehokkaan teollisuuden tuotanto on energia- ja materiaalitehokasta. Suomen teollisuus on kansainvälisessä vertailussa tuotettua yksikköä kohden laskettuna energia- ja materiaalitehokasta, monesti jopa tehokkainta. Metsä- ja perusmetalliteollisuuden energia- ja materiaalitehokkuus on tulosta pitkälle kehittyneestä teknologiasta ja integroituneesta tuotannosta. Teollinen jalostus samalla paikalla mahdollisimman pitkälle vähentää huomattavasti energiankäyttöä yksikköä kohden, antaa mahdollisuuden sivutuotteiden hyödyntämiseen ja tehokkaaseen jätteiden kierrätykseen. Teollisuuden ekotehokkuuden parantaminen vähentämällä luonnonvarojen käyttöä yksikköä kohden vähentää tehokkaasti kasvihuonekaasuja.

Luonnonvarojen käytön vähentämiseen teknologian kehittämisen ohella vaikuttaa palvelujen osuuden kasvu BKT:sta ja viennin jalostusasteen kasvu.

Globaalisen kestävän kehityksen kannalta viennin materiaali-intensiteetin vähentäminen ei ole ainoa kriteeri. Jos jokin maa kykenee tuottamaan materiaali-intensiteetin kannalta tehokkaammin kuin muut maat, on kestävän kehityksen mukaista, että tuo maa lisää materiaali-intensiivisten tuotteiden vientiä, vaikka se kohottaisi maan koko viennin keskimääräistä materiaali-intensiteettiä. Tämä kriteeri koskee tutkitusti Suomen metsäteollisuuden ja perusmetalliteollisuuden vientiä.

Asuminen, liikenne ja kulutustottumukset vaikuttavat osaltaan luonnonvarojen käyttöön ja siitä aiheutuviin ympäristövaikutuksiin. Luonnonvarojen käyttöä voidaan yksityisessä kulutuksessakin vähentää merkittävästi.

Tuotannon energia-, resurssi- ja hiili-intensiteettiä alentamalla turvataan teollisuuden pitkän aikavälin kilpailukyky ja saavutetaan kustannustehokkaasti kasvihuonepäästöjen alennustavoitteet. Kansainvälisellä hiiliverotuksella voidaan kysyntää ohjata kohti pienen hiilijalanjäljen tuotteita ja palveluja.

Ekotehokas rakennemuutos työllistää

Suomen teollisuuden rakenne on monipuolinen. Teollisuuden toimialoilla työskenteli vuonna 2009 noin 350 000 henkilöä, noin 15 % kaikista työllisistä. Saman verran työllistävät teollisuutta suoraan palvelevat alat, kuten metsätalous, kaivostoiminta, ohjelmistojen valmistus ja insinööripalvelut, suuri osa kuljetuksista ja energiahuollosta ja osa rakentamisesta.

Suurin työllistävä teollisuuden toimialaryhmä on koneiden, laitteiden ja kulkuneuvojen valmistus, korjaus ja huolto, lähes 80 000 työllistä. Samansuuruisia noin 50 000-60 000 henkilöä työllistäviä toimialaryhmiä ovat metsäteollisuus, metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Kemianteollisuus, kumi- ja muoviteollisuus, graafinen teollisuus ja ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus työllistävät yhdessä myös lähes 60 000 henkilöä. Elintarviketeollisuus, tekstiili, vaatetus- ja nahkateollisuus sekä muu teollisuus työllistävät vajaa 50 000 henkilöä.

Teollisuuden henkilöstön määrä väheni taantumasta ja rakennemuutoksesta johtuen vuosina 2007 - 2009 noin 40 000 henkilöllä. Vähennyksestä neljännes kohdistui metsäteollisuuteen ja toinen neljännes metallituoteteollisuuteen.

Suomessa teollisuuden osuuden supistumista hidasti tietoliikennevälineiden tuotannon räjähdysmäinen kasvu 1990-luvun laman jälkeen. Tietoliikenneteollisuuden alihankinta alkoi siirtyä voimakkaasti ulkomaille 2000-luvun alussa hävittäen tuotannollisia työpaikkoja, mutta vastaavasti tutkimus- ja tuotekehitystyöpaikat ovat lisääntyneet. ICT -ala kasvaa edelleen, kun informaatioteknologian soveltaminen laajenee uusille aloille. Henkilöstön määrä kasvaa varsinkin ohjelmistoteollisuudessa.

Metallien jalostus ja metallituotteiden valmistus säilyvät teollisuuden yhtenä tukijalkana korkeatasoiseen teknologiaan, kotimaisiin raaka-ainevaroihin ja integroituun tuotantoon sekä osaavaan henkilöstöön nojautuen. Metallituotteiden valmistus kytkeytyy alihankintaverkostoilla tiiviisti telakka-, kone- ja laiteteollisuuteen sekä rakentamiseen.

Kone-, laite- ja kuljetusvälineteollisuus tuottaa investointitavaroita mm. metsä-, metalli- ja kaivosteollisuudelle. Energiateknologia on Suomessa ollut vahva ala ja kasvaa tulevaisuudessa, kun ilmaston lämpenemistä hidastetaan paremmalla energiateknologialla. Energian säästäminen ja uusiutuvan energian, kuten bioenergian ja tuulivoiman, käytön lisääminen antavat mahdollisuuksia uusien tuotteiden valmistukseen. Ympäristöystävällisten vesi-, jätevesi- ja jäteratkaisujen kehittäminen on tärkeä kasvuala.

Telakkateollisuus ja sen laaja alihankintaverkosto ovat merkittävä työllistäjä. Projektiosaaminen, arktinen laivanrakennus, laivaterästen kotimaan tuotanto ja tehokas osaava alihankintaverkosto ovat tärkeitä tekijöitä telakkateollisuuden säilymisessä ja uusien työllistävien tilausten saamisessa. Valtion tulee toimia aktiivisesti tilauksien saamiseksi ja telakoiden omistuksen monipuolistamiseksi.

Suomen metalliteollisuuden vahvuutena on ollut osaava alihankintaverkosto. Monien alihankintayritysten tilanne vaikeutuu, elleivät ne kykene vähentämään riippuvuuttaan muutamasta harvasta päähankkijasta ja kehittämään tuottavuuttaan. Valmistustyön osuus supistuu, kun ulkomaisten komponenttien, automaation ja robottien käyttöä lisätään. Suunnittelun ja kehittämistyön osuus kasvaa.

Kotimaan metsäteollisuudessa on suljettu useita yksiköitä. Kotimaan raakapuun käyttö ei ole merkittävästi vähentynyt, vaan tuontipuun käyttö on vähentynyt. Metsäteollisuuden kasvua rajoittaa kotimaisen puun kestävät hakkuumahdollisuudet. Puun käyttö säilyy korkealla tasolla, kun puun, erityisesti metsätähteen, käyttö energiapuuna ja biojalostamoissa lisääntyy. Energiapuun käyttö lähivuosina vähintään kaksinkertaistuu sekä voimalaitoksissa että mahdollisissa biojalostamoissa.

Kotimaan paperiteollisuus on vielä tehokasta, uudenaikaista ja teknologialtaan korkeatasoista, mutta tämän kilpailuedun ylläpito edellyttää uusia korvausinvestointeja Suomeen. Pidemmällä tähtäimellä Suomen paperiteollisuus ei voi nojata tuontiselluloosan lisääntyvään käyttöön. Suomen paperiteollisuus joutuu sopeutumaan kotimaisen raaka-aineen mahdollistamalle tasolle eikä tuotannon kasvua ole nähtävissä. Paperin kysynnän väheneminen kehittyneissä maissa jatkuu, mutta alhaisella tasolla ollut kehittyvien maiden paperin kysyntä kasvaa. Suomen erikoistuneelle metsäteollisuuden tuotannolle on edelleen markkinoita lähialueilla ja globaalilla tasolla. Mekaanisen puunjalostuksen, kuten talopakettien, huonekalujen, hirsitalojen, puutuotteiden ja puurakentamisen kasvu työllistää useimmissa maakunnissa.

Kotimaiseen maatalouteen perustuvan elintarviketeollisuuden säilyttäminen ja laajentaminen on tärkeä osa omavaraisuutta, huoltovarmuutta ja maaseudun elinkeinojen turvaamista. Luomutuotanto, lähiruoka ja puhtaat elintarvikkeet voivat kehittyä kotimaisen elintarviketeollisuuden valtiksi. Suomen laajan peltoalan hyödyntäminen maailman elintarvikehuollossa saattaa tulla vaihtelevissa ilmasto-oloissa tarpeelliseksi.

Suomen runsaat mineraaliesiintymät mahdollistavat kaivosteollisuuden kasvun, kun Kiinan, Intian ja EU:n teollisuus on entistä riippuvaisempia mineraalien tuonnista. Kaivosteollisuuden kasvu lisää luonnonvarojen käyttöä ja siksi ympäristövaikutuksia. Sen vuoksi kaivoshankkeiden hyödyt ja haitat on punnittava riittävän ajoissa ja tarkoin ekologisin mittarein. Ekotehokkainta on vientiin menevien mineraalien jalostaminen mahdollisimman pitkälle kotimaassa. Metalliteollisuuden laajentamisen on oltava myös ekologisesti perusteltua. Uusien kaivosten tuotannolla voidaan osittain korvata tuontimineraaleja. Kaivostoiminta kasvaa erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa ja työllistää lisää suoraan pari- kolmetuhatta henkilöä ja välillisesti huomattavasti enemmän palveluissa ja infrastruktuurin, kuten rataverkon paranemisen antaessa sysäyksen aluekehitykseen.

Rakennustoiminta, kiinteistöjen korjausrakentaminen ja liikenneväylästön peruskorjaus ovat työllistäviä toimintoja, joita tulisi tulevaisuudessakin hyödyntää tehokkaasti suhdannevaihteluiden tasoittamiseksi. Investoinnit energiaa säästävään korjausrakentamiseen, yhdyskuntarakennetta eheyttävään täydennysrakentamiseen ja raiderakentamiseen ovat tärkeitä myös ympäristön kannalta.

Koulutettu ja osaava työvoima on teollisuuden menestymisen ehto

Peruskoulun on taattava kaikille sosio-ekonomisesta asemasta, kulttuurisesta taustasta ja asuinpaikasta riippumatta yhtäläiset laadukkaat perustiedot ja valmiudet myöhempiin opintoihin ja ammatin valintaan. Opinto-ohjauksessa tulee korostaa oppimaan oppimista, tiedonhankinnan taitoja ja elinikäisen oppimisen asennetta. Koulutuksessa tulee painottaa kunkin opiskelijan omien kykyjen ja taipumusten tukemista. Laaja-alainen ongelmanratkaisuvalmius on hyvä tavoite sekä opiskelijan itsensä että yhteiskunnan menestymisen kannalta. Mahdollisuus painottaa matemaattisluonnontieteellisten ja luovuutta korostavien aineiden riittävään määrään on tärkeä yksilöllisen opetusohjelman elementti. Koulutuksen on annettava entistä paremmat valmiudet toimia kansainvälisessä työyhteisössä. Lisätään opiskelija- ja opettajavaihtoa sekä kansainvälisiä työharjoittelujaksoja, kielten opetusta ja kulttuurien tuntemusta.

Vasemmistoliitto edellyttää, että kaikille taataan oikeus vähintään toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Tuetaan ammatillisen osaamisen tunnustamista näyttötutkintojen avulla. Kannustetaan opiskeluun ja näyttötutkintojen suorittamiseen palkkauksessa opiskelusta palkitsevalla tavalla.

Ympäristökysymysten ymmärtäminen tulee huomioida kaikilla koulutustasoilla. Ennakointia kehitetään huomioimaan koulutustarjonnassa tulevaisuuden kasvavat ammatit ja ammattitaitovaatimusten muuttuminen.

Korkea-asteelle siirtymistä helpotetaan. Parannetaan opintojen joustavuutta lisäämällä niiden yhteismitallisuutta ja välivuosina tapahtuvien opintojen hyväksi lukemista varsinaisissa opinnoissa. Kehitetään osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen menetelmiä, joilla henkilön aiempi tekeminen voidaan lukea hyväksi hänen opiskellessaan uuteen ammattiin.

Lisätään kurssitarjontaa avoimessa yliopistossa ja avoimessa ammattikorkeakoulussa. Korkeakoulut turvaavat alueellisesti ja valtakunnallisesti korkealaatuisen tieteellisen ja ammatillisen korkeakoulutuksen tarjonnan.

Työntekijöiden mahdollisuuksia ammatilliseen lisäkoulutukseen työaikana on parannettava. Työntekijöille tarjotaan mahdollisuus muutosturvan mukaiseen uudelleenkouluttautumiseen työn ohessa, jos ammatin tai työn ennakoidaan katoavan lähitulevaisuudessa. Täsmäkoulutusta yritysten työssäolevan tai lomautetun henkilöstön ammattitaidon kohottamiseksi tulee järjestää yritysten ja valtion yhteistyönä. Työnantajan tulee laatia henkilöstölleen yksilölliset koulutus- ja kehityssuunnitelmat. Yrityksille annetaan mahdollisuus koulutusvarauksen tekemiseen kirjanpidossa. Kehityskeskusteluista tehdään elinikäistä oppimista ylläpitävä työkalu.

Yrityksiä tulee velvoittaa tarjoamaan työntekijöille ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen tähtäävää koulutusta vähintään viisi työpäivää vuodessa. Yritysten tulee käynnistää mentoriohjelmia hiljaisen tiedon siirtämiseksi eläköityviltä ikäryhmiltä työelämänsä alkutaipaleella oleville.

Laajennetaan työelämässä jo olleen työttömän ja lomautetun päätäntävaltaa ja mahdollisuuksia päästä omaehtoisesti tutkintoon johtavaan koulutukseen ilman, että menettää oikeutensa ansiopäivärahaan. Työttömien pidempikestoista työvoimapoliittista koulutusta kehitetään tutkintojen ja osatutkintojen suorittamisen suuntaan yksilön tarpeiden mukaan. Ammatillisen ja työvoimapoliittisen koulutuksen opetussuunnitelmien yhteensopivuutta parannetaan, jotta opintosuorituksia voi yhdistellä joustavasti. Korkealaatuisen jatko- ja täydennyskoulutuksen ajantasaisuudesta, laadusta ja saatavuudesta huolehditaan. Luodaan asiakaslähtöiset ohjaus- ja neuvontapalvelut kattamaan koko elinikäisen oppimisen ketju peruskoulusta aikuiskoulutukseen. Opetusministeriön tulee rakentaa virallisen päivitettävän osaamisen dokumentointijärjestelmä ja sähköisen tulostettavan osaamiskirja, joihin henkilöiden opintosuoritukset ja työkokemus tulevat kirjatuksi eurooppalaisittain yhteismitallisesti.

ELY -keskuksiin kehitetään osaamisen hallintajärjestelmä. Yritykset toimittavat tiedot henkilöstön osaamisesta järjestelmään.

Ilmastopolitiikka haastaa teollisuuden

YK:n ilmastosopimuksen tavoite on kasvihuonepäästöjen vähentäminen maailmanlaajuisesti tasolle, joka ei vaaranna maailman elinolosuhteita oleellisesti. EU on sitoutunut päästöjen tuntuviin vähennyksiin ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen. Energia- ja ilmastopolitiikalla saadaan parhaimmillaan aikaan kestävää taloudellista kasvua, kilpailukykyä ja työpaikkoja ympäristöä vaarantamatta. Ilmasto-olosuhteet, pitkät etäisyydet, harva asutus sekä teollisuuden rakenne aiheuttavat sen, että energiakustannukset vaikuttavat Suomen talouteen muita maita enemmän. Suomi on riippuvainen energiaraaka-aineen tuonnista. Suomen energiaomavaraisuus on 30 prosenttia kun EU:n omavaraisuus on 50 prosenttia. Suomen kannalta tavoiteltava taso on pitkällä aikavälillä 100 prosenttia, mikä merkitsee mineraaliöljyvapaata energiataloutta. Vuoteen 2020 on syytä tavoitella 50 prosentin omavaraisuutta. Energiaverotusta tulee muuttaa niin, että se vähentää kivihiilen ja turpeen käyttöä.

Vasemmistoliitto edellyttää panostamista maalämmön ja bioenergian, aurinkoenergian, hukkaenergian sekä energiatehokkuuden tutkimukseen, kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Ekologisesti järkevää yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon perustuvaa kaukolämmitystä voidaan edelleen laajentaa. Tuulivoimakapasiteettia tulee kasvattaa nykyisestä noin 100 MW:sta 1500 MW:iin vuoteen 2020 ja 4000 MW:iin vuoteen 2050 mennessä kohdistaen hankinnat kotimaisille tuulivoimaloiden valmistajille. Samalla tulee kehittää Pohjoismaisia sähkömarkkinoita avoimempaan suuntaan ja uudistetaan sähkön pohjoismainen hinnanmääräytymismekanismi vakaammaksi. Suomen valtion on säilytettävä päätösvalta Fingrid Oyj:ssä.

Energiatehokkuutta tulee parantaa energian tuotannossa, teollisuudessa, palveluissa ja kotitalouksissa niin tarkemman ohjeistuksen kuin lainsäädännönkin kautta. Julkisia liikennepalveluita ja joukkoliikennettä tulee kehittää korottamalla sen saamaa julkista taloudellista tukea. Alue- ja yhdyskuntasuunnittelussa on otettava energia- ja ilmastokysymykset selkeästi päätöksentekokriteereiksi sekä energia- ja ilmastoanalyysi osaksi ympäristön vaikutusarviointimenettelyä. Rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseksi on käynnistettävä kohdennettu korjausrakentamisen energiaratkaisujen teknologiaohjelma.

Suomen tulee vaikuttaa siihen, että energian varmuusjärjestelmät EU:ssa luodaan toimiviksi ja että solmituista energiasopimuksista saadaan sitovampia ja läpinäkyvämpiä. Suomen tulee toimia EU:ssa aktiivisesti globaalin kattavan ja oikeudenmukaisen ilmastosopimuksen syntymiseksi. Mikäli globaalia sopimusta ei synny, Suomen tulee vaikuttaa siihen, että EU ottaa edelläkävijän roolin ilmastonmuutosta estävien ratkaisujen viejänä globaaliin käyttöön. Ilmastonmuutosta on hillittävä ja siihen sopeutumiseen on satsattava. EU:n edelläkävijän asema vaatii tuekseen hiilivuodon ehkäisemisen hiilitulleilla EU:n rajoilla.

Suomessa vähennetään kansallisia päästöjä parantamalla energiatehokkuutta, lisäämällä uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä sekä puhtaiden teknologioiden tuotekehitys- ja tutkimustyötä. Poistuva sähköntuotanto korvataan vähäpäästöisellä energialla tai energiansäästöllä. Päästökauppaa tulee kehittää siten, että se ei ohjaa teollisuutta siirtymään ympäristöarvoja polkumyyviin maihin.

Tuetaan energiakulutuksen vähentämistä älykkään ohjauksen avulla soveltuvilla tukimekanismeilla. Tuetaan verokannustimilla yritysten investointeja ympäristöystävälliseen teknologiaan ja henkilöstön koulutukseen. Energiaintensiivisyyden sijaan on tuettava työvoimaintensiivistä tuotantoa. Uusia ydinvoimalupia ei pidä jatkossa myöntää. Kehitetään uusia ohjaus- ja kannustinkeinoja energiakulutuksen vähentämiseksi.

Parannetaan materiaalitehokkuutta kehittämällä teknologiaa vähentämään nykyisten materiaalien hukkakäyttöä ja parantamaan käytettyjen materiaalien kierrätystä sekä luomalla uusia ympäristöystävällisiä materiaaleja.

Käynnistetään puurakentamisen ja muun kestävän rakentamisen edistämisohjelma, jonka puitteissa vahvistetaan ympäristöystävällisen rakentamisen kysyntää, kilpailukykyä ja siihen liittyvää osaamista sekä tuetaan yrityksiä niiden kehittäessä alan ratkaisuja. Annetaan sääntelyn avulla suosituimmuusasema ympäristöystävällisille rakennustuotteille.

Otetaan käyttöön rakentamisen hiilivero; hiilijalanjäljen ilmoittaminen pakolliseksi osaksi rakennustuotteiden CE- merkintää, ISO 14067 standardin mukaisesti (elinkaarianalyysi). Alhaisen hiili-intensiteetin rakentamisen on säilyttävä verottomana.

Päivitetään rakennusten energiatehokkuusvaatimukset elinkaariajattelun mukaisesti siten että energiatehokkuuslaskennassa huomioidaan myös rakennustuotteiden valmistus ja elinkaaren loppu. Rakentamisessa asetetaan minimivaatimuksia uusiutuvien raaka-aineiden käytölle.

Uudistetaan palomääräyksiä Ruotsin mallin mukaisesti siten että puu tulee tasavertaiseksi muihin materiaaleihin verrattuna. Kehitetään laadukasta energiatehokkuusrakentamisen ja kuntoarvioitsijan täydennyskoulutusta.

Nostetaan julkiset ja liikerakennushankkeet edelläkävijöiksi ympäristöystävällisessä kaavoituksessa, suunnittelussa ja rakentamisessa. Energiatehokkuuteen ja laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikessa rakennusalan koulutuksessa. Nopeutetaan korjausrakentamisen suunnitteluosaamiseen tähtäävän täydennyskoulutuksen kehittämistä. Lisätään rakennusten käyttö- ja kunnossapito-osaamista kaikkien toimijoiden keskuudessa. AMK-koulutukseen lisätään pakollinen alakohtainen ennakkoharjoittelu.

Toimeenpannaan Metsäalan strategisen ohjelman (MSO) puitteissa valmistellut esitykset koskien Suomen kansallisen puupohjaisten tuotteiden julkisten hankintojen politiikan kehittämistä. Jatketaan metsäalan strategista ohjelmaa (TEM) ja kansallista metsäohjelmaa (MMM) myös seuraavalla hallituskaudella.

Globaali talousjärjestelmä toimivaksi

Pääomien vapaa liikkuminen globaalissa taloudessa johti siihen, että ylikansalliset yhtiöt hankkivat valtavat voitot siirtämällä tuotantoa halvan työvoiman, huonojen työehtojen sekä verovapaan tuotannon maihin. Ylivoitot johtivat pääomien liikakasautumiseen ja finanssikeinotteluun yhä paremmin tuottavien sijoituskohteiden etsimiseen. Keinottelupääomaa luotiin rahoituslaitoksissa moninkertaisesti reaalitalouden toiminnan tarpeeseen nähden. Siitä riitti käsittämättömän suuri summa myös rahoituslaitosten johdon palkkioihin ja omistajien osinkoihin. Keinottelun seurauksena oli finanssikriisi osana laajempaa globaalin kapitalismin kriisiä.

Maailmanlaajuinen rahoituskriisi loi tarpeen säädellä tiukasti rahoitusmarkkinoiden toimintaa, jotta kansainvälisten spekulatiivisten rahoitusoperaatioiden haittavaikutukset eivät leviäisi reaalitalouteen ja aiheuttaisi ongelmia kansantaloudelle, yrityksille ja työllisyydelle. Rahoitusmarkkinoiden keinottelua hillitsevällä verotuksella ja säätelyllä valtiot saavat pääomia kaikkia hyödyttävän infrastruktuurin uudistamiseen ilmastonmuutoksen oloissa ja inhimillisen kehityksen esteiden poistamiseen.

Teollisuuden monipuolinen omistusrakenne tarjoaa vakaan pohjan teollisuuden kehitykselle. Kotimaisella omistuksella on merkitystä työpaikkojen säilymisen, päätäntävallan, kansantalouden tulokertymän, tulevaisuuden panosten ja huoltovarmuuden kannalta. Valtiolla on oltava vahva rooli Suomen elinkeinorakenteen uudistamisessa.

Valtion tulee säilyttää ehdoton enemmistö ja siten päätäntävalta strategisesti tärkeissä yrityksissä (mm. Patria, Rahapaja, Raskone, Finnair, VR, Fortum, Neste, Fingrid, Solidium ja Gasum). Säilytetään valtionomistus ja tarvittaessa lisätään sitä nykyisissä yrityksissä ja strategisesti tärkeillä aloilla teollisuuden kotimaan toiminnan säilyttämiseksi.

Valtio tehostaa toimiaan uuden teknologian ja palvelutoiminnan yrityksiin pitkäjänteisenä riskirahoittajana. Valtio aktivoituu aikaisen vaiheen pääomasijoittajaksi merkittävin pääomapanostuksin ja ilman tiukkoja tuottovaatimuksia Veraventure pääomasijoitusyhtiönsä kautta.

Valtion toimivallassa olevien rahoitusinstituutioiden (Teollisuussijoitus, Finnvera, Tekes, Sitra) on perinteisten teollisuusyritysten lisäksi tuettava myös Suomelle tärkeiden innovatiivisten kasvuyritysten alku- ja kasvuvaiheen rahoitusta.

Valtio ennakoi maamme talouteen ja työllisyyteen vaikuttavia kriisejä ja ylläpitää valmiuksia talouden elvyttämiseen ja työllisyyden turvaamiseen.

Perustetaan riittävän suuri kotimainen kaivosrahasto, joka kykenee rahoittamaan ja käynnistämään uusia kaivoshankkeita. Suomen valtio edistää kotimaisten toimijoiden saamista kaivostoimintaan. Tarvittaessa perustetaan valtion kaivosyhtiö. Suomessa on perinteisesti korkeaa osaamista geologisen tutkimuksen alalla, kaivostoiminnassa, kaivostoiminnan koneiden ja laitteiden valmistuksessa, metallien jalostuksessa ja siihen liittyvässä tutkimuksessa. Tätä kokonaisuutta tulee vahvistaa. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset selvitetään perusteellisesti ennen kuin uusille kaivoshankkeille myönnetään lupia. Myös vaikutukset esimerkiksi Lapin matkailuelinkeinolle tulee tutkia.

Verotus oikeudenmukaiseksi ja veronkierto kuriin

Vasemmistoliitto haluaa korottaa pääomaverotusta ja suurten palkkatulojen progressiota. Verotuksella tulee varmistaa julkisen sektorin rahoitus, tukea työllisyyden paranemista ja edistää ympäristön hyvinvointia. Arvonlisäverojen korotuksista on luovuttava, koska ne kohdistuvat pahiten pieni- ja keskituloisiin. Varallisuusvero on palautettava ja se on muutettava progressiiviseksi. Yrityksille tulee määrätä uudelleen Kela-maksu ja yhteisöveron taso tulee säilyttää nykyisellään. Suomen tulee olla edelläkävijä ylikansallisissa taloussopimuksissa. Hallintarekisteri tulee avata. Suomen on vaadittava hiiliveroja ja hiilitulleja, jotta eurooppalainen ja sen ulkopuolinen teollisuus ovat tasapuolisessa kilpailutilanteessa. Suomen tulee edistää rahoitusmarkkinaveroa, jolla finanssikeinottelua voidaan vähentää.

Laittamalla harmaa talous kuriin voidaan veropohjaa laajentaa. Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi toteutetaan pikaisesti työmarkkinajärjestöjen yhteisesti esittelemät uudistukset verolainsäädäntöön ja tilaajavastuulakiin. Poistetaan esteet viranomaisyhteistyöltä ja tietojen vaihdolta harmaan talouden ehkäisemiseksi. Lisätään työsuojeluviranomaisten ja talousrikostutkijoiden valvontaresursseja, varmistetaan viranomaistoiminnan reaaliaikaisuus ja pyritään järjestelmään, jossa rakennusurakoita voi tehdä vain toimintaan valtuutettu yritys. Otetaan työntekijän veronumero käyttöön. Lisätään tilaajavastuulain noudattamisen valvontaa.

Puututaan lainsäädännöllä ilmiöön, jossa työntekijän tehtäviä ulkoistetaan ja toimeentulonsa turvaamiseksi hänet käytännössä pakotetaan vastoin tahtoaan yrittäjäksi. Yrittäjäriskin siirtäminen työntekijälle ei ole missään olosuhteissa oikeudenmukaista, tosiasiallisesti on kyse epätyypillisestä työsuhteesta.

Teollisuus tarvitsee hyvin toimivan logistiikan

Suomen satamaverkosto Perämereltä Suomenlahdelle on erittäin tärkeä edellytys teollisuuden toiminnalle. Satamia tulee kehittää kunnallisina satamina, niiden läpäisykykyä tulee parantaa välttäen päällekkäisen kapasiteetin rakentamista. Kuljetustukea tulee muuttaa siten, että se kohdistetaan pääsääntöisesti lähimpään satamaan suuntautuvaan kuljetukseen eikä suosi pitkiä kumipyöräkuljetuksia, kuten nykyisin.

Suomen tulee olla aktiivinen EU:ssa edistettäessä merenkulun ympäristöllistä suojelua. Merenkulun ympäristönsuojelullisten määräysten tulee kohdistua samanlaisina kaikkiin merialueisiin ja valtioihin, jotta ne eivät vaikuta yksittäisten valtioiden kilpailukykyyn. Kansainvälisen merenkulun järjestön, IMO:n päätöstä polttoainevaatimusten kiristämisestä ei tule saattaa nykymuodossaan valmisteilla olevaan rikkidirektiiviin, koska se ei ole ekologisesti perusteltavissa, merikuljetusten siirtyessä maakuljetuksiin. Lisäksi se vääristää EU:n perusperiaatteiden mukaista vapaata kilpailua EU-alueella.

Suomen raideliikenteeseen tulee panostaa rakentamalla kaksoisraide Seinäjoelta Ouluun nopeaan tahtiin, käynnistämällä rautatieverkon lisäsähköistämisen suunnittelu, aloittamalla kannattavien henkilöliikenteen rataosuuksien rakentaminen. Rautatieliikenteen sujuvuuden varmistaminen koko maassa vaatii Helsingin ratapihan uudistusta ja Pisara-ratahankkeen selvittämistä. Vasemmistoliitto pitää rautatieliikenteen harjoittamista valtionyhtiö VR:n yksinoikeutena.

Tieverkoston kunnossapito ja kehittäminen on myös tärkeää pitkien etäisyyksien harvaan asutussa maassa, jossa välttämättä suuri osa kuljetuksista suoritetaan kumipyörillä.

Varmistetaan suorat lennot Suomesta Euroopan ja maailman keskuksiin säilyttämällä Finnair ja Suomen lentokentät kotimaisessa valtionomistuksessa. Liikenneinfrastruktuurin rakentaminen otetaan kaavoituksessa erityistarkasteluun ja asutusta sekä teollisuutta keskitetään nauhamaisesti pääliikenneväylien varteen.

Suomalaisen erityisosaamista arktisessa väylänrakentamisessa, liikennevälinerakentamisessa sekä eri liikennevälineitä yhdistävissä järjestelmissä tulee kehittää ja hyödyntää kansainvälisesti. Parannetaan logistista osaamista osallistumalla aktiivisesti kansainvälisiin ja EU-rahoitteisiin tutkimuksen, tuotekehityksen ja järjestelmäkehityksen hankkeisiin.

Tehostetaan logistiikan toimivuutta rakentamalla eri liikennemuodot toisiinsa yhdistäviä liikennekeskuksia, perustamalla väyläinvestoinnit arvioihin taloudellisten toimijoiden tulevaisuuden tarpeista ja suhteuttamalla logistiikkainvestoinnit oikeaan mittakaavaan. Nostetaan Suomi uusimpien ja tehokkaimpien tietoliikenneverkostojen käyttäjien kärkimaaksi. Lisätään tehokkaimpien tietoliikenneverkkojen kattavuutta edelleen. Suomen valtion on lainsäädännöllä ja omistusjärjestelyin varmistettava huoltovarmuus- ja kriisinhallintanäkökulmasta, että verkko pysyy jatkuvasti kattavana, tehokkaana, turvallisena ja ajanmukaisena.

Ympäristö- ja bioteknologiasta uutta työtä

Vasemmistoliiton mielestä Suomen valtion tulee panostaa tuntuvasti ympäristöteknologian ja biotalouden klustereiden syntymiseen, jotta Suomeen voidaan luoda uusia tuotteita ja osaamisintensiivisiä viherkaulustyöpaikkoja vienti- ja palvelumarkkinoille. Tavoitteena on tehdä Suomesta globaali markkinajohtaja ympäristöteknologian alueella.

Kehitetään älykkäitä rahoitusmalleja ja synnytetään toimijoita, joiden turvin ympäristö-, ilmasto- ja energiateknologiaa voidaan tutkia, kehittää, tuotteistaa, valmistaa, markkinoida, viedä ja omistaa Suomessa.

Innovaatio- ja energiapolitiikan yhteyttä tiivistetään muun muassa teknologiaohjelmalla älykkäiden verkkojen hyödyntämiseksi energian tuotannossa, jakelussa ja käytössä. Yhteiskunnan lisäpanostuksia tarvitaan alan erityiskoulutukseen. Innovaatiopolitiikan tuottavuutta on nostettava ja tutkimusrahoituksen kokonaisuuden hallintaa on parannettava. Vastuu innovaatiopolitiikan rahoituksesta, ohjauksesta sekä neuvonnasta keskitetään yhteen ministeriöön. Luodaan keskitetty tietojärjestelmä, jonka avulla tukimuodot löydetään, hakemukset jätetään ja tukien käyttöä seurataan.

T&K&I-rahoitus pidetään kansainvälisesti korkealla tasolla. Valtion osuutta kaikista tutkimus- ja tuotekehitysmenoista nostetaan 30 prosenttiin. Valtion tulee käyttää omistajaohjausta energia- ja metsäteollisuusyhtiöissä niiden T&K-panostusten moninkertaistamiseksi nykyiseltä vaatimattomalta tasolta uusien, nimenomaan Suomessa hyödynnettävien teknologioiden kehittämiseksi.

Perustutkimuksen riittävän rahoituksen turvaamisen lisäksi tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiopolitiikassa julkista rahoitusta tulee ohjata nykyistä enemmän yritysten tuotekehityksen rahoitukseen tavoitteena merkittävästi suurempien tuotekehityshankkeiden toteuttaminen sekä suurissa että pk-yrityksissä.

Tukien on mahdollistettava paitsi uusien teknologiahankkeiden käynnistyminen myös viennin syntyminen. Luodaan taloudellisia kannustimia energiapuuhun perustuvalle biojalostamotoiminnalle.

Ohjataan ammattikorkeakoulut nykyistä tehokkaampaan yhteistyöhön pk-yritysten kanssa soveltavassa tutkimuksessa. Osoitetaan riittävästi varoja yliopistojen perustutkimukseen. Otetaan innovatiivisuus hankintojen laatukriteeriksi. Tekijänoikeuksien oikeusolettamaa ei siirretä työntekijöiltä työnantajille. Aineettomien oikeuksien, Intellectual Property Rights (IPR) hallintaa on parannettava. Tehostetaan julkisia neuvontapalveluita sekä sisällytetään IPR-tietous korkeakoulutukseen.

Alueellisilla vahvuuksilla tasapainoiseen kasvuun

Useissa maakunnissa ja seutukunnissa työvoima vähenee 2010-luvulla, kun työvoimaan tuleva ikäluokka on pienempi kuin eläkkeelle siirtyvä ikäluokka. Alueiden erilaistumista voimistaa lisäksi muuttoliike. Muuttotappiosta kärsivien alueiden erityinen ongelma on nuorten, naisten ja korkeasti koulutettujen muutto. Suurten kaupunkikeskusten ulkopuolella on runsaasti vähenevän väestön alueita, joiden elinkeinotoiminnan kehittäminen ja palvelujen turvaaminen vaativat aluepolitiikan monipuolistamista.

Teollisuuden rakennemuutos aiheuttaa väistämättä myös alueellista epätasapainoa. Aluekeskuspolitiikan keinoin voidaan tasoittaa rakennemuutoksen vaikutuksia ja toisaalta myös ohjata alueellista kehitystä tasapainoisempaan suuntaan.

Laadukkaat julkiset palvelut koko maassa vahvistavat teollisuuden toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä, sekä turvaavat työntekijöille mahdollisuuksia työssäkäyntiin.

Alueiden kehittämisen tavoitteena on alueiden omiin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin perustuva monikeskuksinen aluerakenne. Keskusalueet ja ympäröivät alueet toimivat tiiviissä yhteistyössä alueen elinkeinotoiminnan ja palvelujen kehittämiseksi. Suurten kaupunkikeskusten rooli korkeatasoiseen osaamiseen perustuvan aluekehityksen vetureina perustuu laaja-alaisiin ja korkeatasoisiin yliopistoihin ja korkeakouluihin. Pienet ja keskisuuret aluekeskukset tasapainottavat aluerakennetta ja toimivat maan sisäisessä työnjaossa omiin vahvuuksiinsa erikoistuneina alueina. Maaseutualueiden kehitys perustuu paikallisiin voimavaroihin, kuten puuhun, luonnontuotteisiin, kaivannaisiin sekä ruuan-, energian- ja palvelutuotantoon.

Koulutettu työvoima ja toimiva infrastruktuuri ovat teollisuuden syntymisen perusedellytyksiä. Valtion toimin tulee taata hyvin toimiva infrastruktuuri, kuten maantiet, rautatiet, tietoliikenneverkot ja satamat. Pohjois-Suomen teollisen kehittymisen ja ympäristön kannalta on välttämätöntä toteuttaa kaksoisraide Oulun ja Seinäjoen välille. Se toisi nopean junayhteyden Pohjois-Suomeen lentoliikenteen vaihtoehtona. Rekkojen kuljettamista raiteilla voitaisiin lisätä merkittävästi.

Tarvitaan teollisuuspolitiikkaa, joka mahdollistaa uuden kotimaahan ja vientiin suuntautuvan tuotannon syntymistä alueille. Valtion tulee edistää alueiden luonnonvarojen, kuten mineraalien ja uusiutuvan energian hyödyntämistä tukemalla yrityksiä ja käynnistämällä sopivaa koulutusta.

Maakuntien kehittämistä ohjaa maakuntien liiton maakuntaohjelma ja maakuntakaava, joissa määritellään painotukset alueen teollisuuden ja palvelujen, infrastruktuurin sekä ympäristön kehittämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tulee ohjata valtion voimavaroja maakuntaohjelmassa määriteltyjen painotusten toteuttamiseen. Alueellisten osaamistiivistymien kehittämisessä tulee hyödyntää yhteistyötä kuntien ja valtion asiantuntijoiden, yritysten, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden sekä työmarkkinajärjestöjen asiantuntijoiden kesken.

Kansallisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan toteuttaminen tulee toimia saumattomasti hyödyntäen EU:n aluetuet täysimääräisesti. EU rahoitusta tulee varata edelleen äkillisten rakennemuutosten kohteeksi joutuvien alueiden työllisyyden hoitamiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen. Pohjois- ja Itä-Suomen harvaan asuttujen syrjäisten alueiden erityisasema tulee turvata neuvoteltaessa alue- ja rakennepolitiikan jatkosta vuoden 2013 jälkeen.