Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/797

Vasemmistoliitto

Naispoliittinen asiakirja RITVA


  • Puolue: Vasemmistoliitto
  • Otsikko: Naispoliittinen asiakirja RITVA
  • Vuosi: 2002
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Naispoliittinen asiakirja Vasemmistonaiset

RITVA

Hyväksytty Paita & Perhe -kokouksessa 16.-17.11.2002 eduskunnassa.

Sisällysluettelo

Muna vai kana?
Erilaiset feministiset ajattelumallit johtavat erilaisiin poliittisiin toimintastrategioihin. Vasemmistonaiset yhdistävät toiminnassaan tasa-arvon ja eron politiikan. Naiset valtaan ja päättäjiksi - muuttamaan ei mukautumaan!

Sukupuolittunut maailma, sukupuolittunut valta
Useat naisliikkeen esille nostamat asiat tulevat politiikan päiväjärjestykseen vuosien viiveellä. Poliittinen taisto voidaan käydä vasta kun valtapolitiikka havahtuu niihin.
Toisaalta eteenpäin mennään vauhdilla. Naiset tekevät ja näkyvät entistä enemmän ja entistä omannäköisempinä - niin hoivaajina, työntekijöinä, seksisubjekteina, kulttuurin tekijöinä ja käyttäjinä, äiteinä, presidentteinä kuin maailmanpolitiikan vaikuttajina ja arjen ilojen ja surujen monitoimikoneina.

Naiset, globalisaatio ja demokratia
Globalisaatio ei ole seurausta luonnon laista, vaan ihmisten luoma systeemi. Ihmiset voivat siihen myös vaikuttaa.

Hyvinvointivaltio - naisen vapauden kehto
Hyvinvointivaltion puolustaminen on yhä naispolitiikan kulmakivi. Mitä parempi hyvinvointivaltio, sitä vapaammin naiset voivat hallita yksityistä ja julkista elämäänsä. Hyvinvointivaltio ei ole itsestäänselvyys, sitä on ylläpidettävä ja se on luotava aina uudestaan.

Kuka vaihtaa kroonikkovaipan?
Hoiva on politisoitava
Hoivasta on tullut monella tapaa kovan luokan yhteiskunta- ja sosiaalipoliittinen kysymys. Päätöksenteossa se kuitenkin jää edelleen marginaaliin, ja ratkaisut tehdään säästöjen, kilpailuttamisen tai rationalisointien nimellä.

Perhe, yksityiselämä ja työ
Ihmisillä on oltava mahdollisuus elämään, jossa työ ja julkinen, perhe ja yksityinen ovat tasapainossa.

Naiset leipätyössä
Samaa palkkaa samanarvoisesta työstä - ja työn arvoa mittaavat järjestelmät kuntoon!

Terve naisen mieli terveessä ruumiissa
Väärä säästäminen on epäinhimillistä ja kallista.

Taide on osa kulttuuria - kulttuuri ravitsee
Kulttuurin merkitys ihmisten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on otettava vakavasti.

Maahanmuuttajanaiset ja me: yhdessä
Naisten syrjintää tai heihin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidä ymmärtää kulttuurisiin traditioihin vedoten

Naisiin kohdistuva väkivalta
Naisiin kohdistuva väkivalta ulottuu parisuhdeväkivallasta sotatilanteissa tapahtuviin joukkoraiskauksiin ja prostituutioon.
Tuottoisinta väkivaltaa on naiskauppa, maailman kolmanneksi suurin harmaan kaupan alue.

Tytöt, pojat ja seksi
Miltä tuntuu kasvaa tytöksi tissilööppien ja kaupallisen seksin keskellä?

Luontoäiti - kaiken elämän alku
Kun ihminen riistää luontoa, hän riistää lopulta itseään.

Rauhaa maailma vaatii - ja ihmiset turvaa
Sodan ja pelon siemenet itävät rakenteellisessa väkivallassa, köyhyydessä ja näköalattomuudessa. Niitä ei poista asevarustelu eivätkä poliisit.

Muna vai kana?

Perustuuko sukupuolten tasa-arvon tavoittelu ajatukseen universaalista tasa-arvoisesta ihmisyydestä vai naisten ja miesten eron korostamiseen ja vaihtoehtoisten arvojen nostamisesta vallitsevien arvojen rinnalla? Onko tasa-arvon kannalta tärkeämpää naisten mukaanmeno "miehiseen järjen kulttuuriin" - pärjääminen nykyisenkaltaisessa työelämässä ja valtakuvioissa. Onko naisten oltava hyviä jätkiä pärjätäkseen? Vai onko tärkeämpää "naisellisten" arvojen - luonnon ykseyden, hoivan, tunteiden ja välittämisen kulttuurin - ylläpitäminen ja laajentuminen? Tämä on ollut ja on edelleen naisliikkeen ja feministisen poliittisen teorian keskeisimpiä kysymyksiä. Karkeasti erotellen voidaan sanoa, että tasa-arvofeministien mielestä naiset ja miehet ovat pohjimmiltaan samanlaisia, sukupuolten erilaisuuden korostaminen ylläpitää heidän mukaansa eriarvoisuutta. Erilaisuuden kannattajat taas varoittavat, että "olemme ennen kaikkea ihmisiä"-asenne syrjii erilaisuutta poikkeavuutena ja vähemmän arvokkaana. Naiseus sinällään, on se sitten biologista tai sosiaalista, on jo tuota erilaisuutta. He varoittavat, että normi, johon tasa-arvon nimissä tulisi pyrkiä, on miehinen, heteroseksuaalinen, valkoinen, elitistinen ja läntinen. Näistä erilaisista ajattelumalleista kumpuavat erilaiset poliittiset toimintastrategiat. - Tosiasia on, että vallitsevassa poliittisessa kulttuurissa sukupuolta ei useimmiten oteta huomioon lainkaan ja siten myös strategiat puuttuvat. Vasemmistonaiset ovat käytännön politiikassaan valinneet näkökulman, jossa yhdistetään tasa-arvon ja eron politiikka. Vaadimme tasa-arvoa ja samanaikaisesti eron kunnioittamista. Puoluepolitiikassa kutsumme sitä kaksoisstrategiaksi: vaikutamme puolueen politiikkaan, saman aikaisesti teemme omaa naispolitiikkaa, olemme osa naisliikettä ja voimaistamme naisia. Vasemmistonaiset haluavat naisia valtaan ja päättäjiksi, mutta ei mukautujiksi vaan muuttajiksi.

Sukupuolittunut maailma, sukupuolittunut valta

Sukupuoliin liitetyt tietoiset ja tiedostamattomat oletukset vaikuttavat siihen, miten elämä organisoituu, niin yksityisessä kuin julkisessa. Emme elä sukupuolisesti neutraalissa maailmassa. Tämä näkyy kaikessa; niin poliittisessa päätöksenteossa, työnjaossa, hoivavastuissa, mainonnassa, teknologiassa, seksuaalisuudessa, taiteessa ja tieteessä kuin tilaratkaisuissakin. Se näkyy suhteessa luontoon. Valta on sukupuolittunutta, vaikka siitä ei puhuta. Tasa-arvo ei toteudu, ellei sukupuolen merkitystä tunnisteta ja tunnusteta. Vasemmiston ja naisliikkeen suhdekaan ei ole ongelmaton. Sarkastisesti sen on sanottu muistuttavan sellaista onnetonta avioliittoa, jossa mies ei huomaa muuta vikaa kuin hieman pahantuulisen vaimon ja vaimo jatkuvista pettymyksistä huolimatta jaksaa uskoa ja toivoa parempaa. Vasemmistossa naisliikkeen vaatimukset upotetaan yleisen tasa-arvonimikkeen alle. Niiden esillä pitämistä sukupuolinäkökulmasta pidetään usein häiriköintinä eikä suostuta näkemään, että ne nousevat sukupuolten välistä yhteiskunnallisista suhteista ja järjestelmistä ja ovat aito poliittinen konflikti, jonka ratkaiseminen vaatii ajattelua ja toimintaa. Kuitenkin radikaali naisliike on useimmiten tuntenut vasemmiston poliittiseksi kodikseen ja tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan vasemmiston ollessa poliittisessa vallassa naisliikkeen vaatimuksilla on paremmat mahdollisuudet läpimenoon kuin oikeiston ollessa vallan kahvassa. Useat naisliikkeen esiin nostamat ongelmat tulevat, tosin vuosien viipeellä politiikan päiväjärjestykseen. Sen jälkeen, kun valtapolitiikka myöntää ne ongelmiksi, niistä tulee hyväksyttyjä ja poliittisen taistelun arvoisia.

Vasemmistonaisten mielestä Vasemmistoliitossa pitäisi pohtia, voisivatko feministiset teoriat ja toimintamallit auttaa joidenkin turhien toiminta- ja valtarakenteiden purkamisessa puolueen omassa toiminnassa. Ja voisiko niiden avulla rakentaa tilalle uutta. puoluejohdolle ja työntekijöille tulee järjestää tasa-arvokoulutusta.

Eestaas tiellä tasa-arvotaistojen

Edellinen naispoliittinen asiakirja Hyvä Naissuomi! kirjoitettiin lähes kolme vuotta sitten. Ritva-asiakirja täydentää sitä, koska siinä esitellyt ongelmat eivät ole kadonneet, ovat vain jossain määrin muuttaneet muotoaan. Sukupuolten välinen tasa-arvo tai muu demokratia eivät tänä aikana ole harpponeet eteenpäin, vaikka maahan onkin valittu sukupuolipoliittisesti orientoitunut viisas presidentti ja jonkinasteinen tasa-arvonäkökulma kuuluu lähes jokaisen puolueen ohjelmaan. Toisaalta tasa-arvonnäkökulman sinänsä tavoiteltava "läpäisyperiaate" on aiheuttanut sen, että sukupuoli läpäistään näkymättömäksi. Joitain sukupuolten tasa-arvoon liittyviä asioita on kolmen vuoden aikana nostettu yhteiskunnallisessa keskustelussa esille uudella tavalla ja vakavuudella. Käytännön toimia tarvitaan niiden toteuttamiseksi. Työn ja perheen yhteensovittamisesta puhutaan aiempaa enemmän, myös isien asemaa korostetaan. Pätkätöiden kasaantuminen naisille nähdään ongelmana. Naispalkat ovat vaatimuksena tupo-pöydässä. Tasa-arvolakia on uudistettu. YK:n naisten maailmankonferenssien sarjan jatkuminen on nähty tärkeäksi niin suomalaisissa naisjärjestöissä kuin maan hallituksessakin. Esille on otettu myös perinteisesti vaarallisia, intiimiin puolelle meneviä sukupuolipoliittisesti ratkaisevia teemoja, kuten naiskauppa ja siihen liittyvä prostituutio ja naisiin kohdistuva väkivalta. Naisten kohtalo sodissa ja konflikteissa puhututtaa, aiemmin vaietut tabut, kuten raiskaukset sotatilanteisiin kuuluvana itsestäänselvyyksinä, on nostettu päivänvaloon. Maan hallitus on selkiyttänyt tasa-arvo-organisaatioiden työnjakoa. Resurssit ovat silti riittämättömät ja jotkut keskeiset toiminnot ovat vielä ratkaisematta. Esimerkiksi tasa-arvotiedon koordinointia ei tällä hetkellä hoida kukaan.

Vasemmistonaisten mielestä

Seuraavan hallituksen on laadittava tasa-arvo-ohjelma, jonka pohjana on YK:n naisten viidennen maailmankonferenssin toimintasopimus (PFA).

Ministereille on annetta systemaattista tasa-arvokoulusta. Koulutusta on laajennettava virkamiehiin.

ulkoministeriön on tehtävä Pekingin toimintasopimuksesta uusi painos. Hallituksen on asetettava ryhmä, joka valvoo, koordinoi ja ohjaa toimintasopimuksen toteutumista Suomessa.

Seuraavan hallituksen on ajettava aktiivisesti YK:n naisten maailmankonferenssin toteuttamista vuonna 2007.

Hallituksen on tutkittava lakiehdotusten sukupuolivaikutukset (suvaus), samoin budjettiesityksen vaikutukset naisiin ja miehiin.

Hallituksen tasa-arvoyksikköä on vahvistettava, jotta se voi toimia hallituksen tasa-arvopolitiikan valmistelijana ja edistäjänä.

Naiset, globalisaatio ja demokratia

Talouden globalisaatio lisää eriarvoisuutta sekä maailman rikkaiden ja köyhien maiden välillä että myös rikkaiden maiden sisällä. Se lisää monin tavoin myös naisten ja miesten eriarvoisuutta. Pääoman vapaa liikkuvuus aiheuttaa paineita verojen laskuun ja tehokkuuden lisäämiseen kilpailukyvyn nimissä. Siitä kärsivät julkisten palvelujen taso ja työsuhteiden turvallisuus - uhka ei ole enää kaukainen vaan jo pitkälle kehittynyttä todellisuutta, myös Suomessa. Koska naiset tekevät edelleen valtaosan huonosti tuottavaksi leimatusta hoivatyöstä, kehitys heikentää erityisesti naisten asemaa. Myös kilpailun kiristyminen yksityisillä työmarkkinoilla lisää sukupuolten eriarvoisuutta: entistä individualistisemmat työmarkkinat lisäävät syrjintäriskiä ja tekevät samalla syrjinnän vaikeammin tunnistettavaksi. Eriarvoisuuden kasvaessa kasvaa myös naisten ja lasten köyhyysriski ja siten heidän riippuvuutensa miehistä.

Globalisaatio heikentää myös suoraa demokratiaa. Mitä enemmän yhteisen kehityksen päämäärät määritellään kansainvälisissä byrokraattisissa instituutioissa, sitä vähemmän demokraattisesti valituille kansallisille valtaelimille jää todellista päätösvaltaa. Käytännössä se tarkoittaa myös naisten vallan kutistumista sillä ylikansallisissa talousinstituutioissa valtaa käyttävät pääasiassa miehet. Sukupuolijaoltaan tasavertaisemmat kansalliset hallitukset ja parlamentit saavat luvan toimia talousvallan huipulla olevien miesten määrittelemien "taloudellisten väistämättömyyksien" puitteissa.

Vaikka ihmisten ja kaupan vapaa liikkuvuus toisaalta lisää kulttuurista monimuotoisuutta, globalisaatiolla on toisaalta kulttuurisesti tasapäistävä vaikutuksensa. Tehokkuuden nimissä globaali massatuotanto syrjii paikallista ja erikoista, olkoon kyseessä sitten elokuvatuotanto, tv-ohjelmat, lehdet tai vaikkapa muoti.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta ongelmallisin kulttuuri-ilmiö on pornoteollisuuden räjähdysmäinen kasvu ja sen tuotannon ylitarjonta kaikkialla lehtikioskeista internetiin.

Seksiteollisuuden, pornografian ja ihmiskaupan lisääntyminen on globalisoituvan talouden naisille esittämä keskeinen haaste. Se on suoraan taloudellisen eriarvoisuuden seurausta, ja samalla se vahvistaa eriarvoisuutta entisestään. Suurin osa naiskaupan uhreista tulee maista, joissa naisten poliittinen valta on olematon eikä lasten ja naisten köyhyyttä lievitetä sosiaalipolitiikallakaan. Seksin myynnin laillistaminen vapauttaa hallitukset velvollisuudesta puuttua naisten köyhyyden ongelmaan.

Puheet naisten tasavertaisista oikeuksista ovat pelkkiä puheita, jos naiset eivät itse ole mukana päättämässä, mitä nämä oikeudet ovat. Demokratian ei pitäisi tarkoittaa naisten kannalta vain äänioikeutta ja tasavertaisia kansalaisoikeuksia. Tasa-arvo edellyttää tasavertaista osallistumista kaikkien yhteisiä asioita koskevaan päätöksentekoon.

Globalisaatio on tosiasia, joka vaatii uusia toimintatapoja, rohkeita ratkaisuja ja muutakin kuin taloudellista yhteistyötä. Globalisaatio ei ole luonnon laki vaan ihmisten luoma systeemi. Ihmiset, ei ainoastaan talouselämän ihmiset, voivat siihen myös vaikuttaa. Globalisaatiota ei tarvitse ruokkia yhä uusilla uhreilla.

Vasemmistonaisten mielestä

Suomen on toimittava nykyistä aktiivisemmin maailman talousjärjestöissä naisten aseman edistämiseksi ja globalisaation haittavaikutusten vähentämiseksi.

Seksibisnekseen eri muotoineen on puututtava nykyistä voimallisemmin kansainvälisin sopimuksin

naisten mukanaolo päätöksenteossa lisää mahdollisuutta, että lakeja ja päätöksiä arvioidaan myös siltä kannalta, miten ne vaikuttavat kummankin sukupuolen asemaan ja tasa-arvon kehitykseen.

Naisten osallistuminen vaikuttaa poliittisen keskustelun aihepiiriin, siihen mistä puhutaan ja mistä vaietaan, myös siihen mistä näkökulmasta puhutaan.

Olemme tottuneet pitämään miehistä tehokkuusajattelua yleisenä ja puolueettomana. Tasa-arvoa vaalivasta näkökulmasta tulee helposti erityinen ja poikkeava.

Naisnäkökulman voi normalisoida ainoastaan naisten laaja yhteiskunnallinen osallistuminen.

Hyvinvointivaltio - naisen vapauden kehto

Hyvinvointivaltion puolustaminen on yhä naispolitiikan kulmakivi. Mitä parempi hyvinvointivaltio, sitä vapaammin naiset voivat hallita yksityistä ja julkista elämäänsä. Hyvinvointivaltio ei ole itsestäänselvyys, sitä on ylläpidettävä ja se on luotava aina uudestaan. Siihen kohdistuu uhkia. Talousretoriikan ja yritystalouden toimintaperiaatteita tyrkytetään kaikkialle, myös hyvinvointivaltion toimintoihin.

Hyvinvointivaltio joutui laman myötä vaikeuksiin. Lama oikeutti sen avoimen kyseenalaistamisen. Kritiikin mukaan se on pöhöttynyt, vanhanaikainen ja yhteiskunnan dynaamisuuden este. Hyvinvointivaltiota arvostellaan myös holhoavaksi, nimenomaan hoivapalvelut holhoavat. Väitetään niistä johtuvan, etteivät ihmiset enää kanna vastuuta muista kansalaisista, eivät läheisistään, eivät edes itsestään.

Uusliberalistisen markkina-ajattelun luomien mielikuvien mukaan julkinen palvelutuotanto on merkitykseltään feminiini: suljettu, tuhlaa yksityisen sektorin rahat, on pehmeä ja irrationaalinen, ei kilpaile tarpeeksi. Yksityissektori on puolestaan maskuliini: avoin, hankkii kansantalouden tarvitsemat tulot, on rationaalinen, kova, kilpaileva ja tehokas.

Hyvinvointivaltiota ei saa tappaa hivuttamalla sisältä näivettämällä. Jos näin käy, on helppoa todeta sen olevan suuri mutta sisältä ontto ja aikansa elänyt. Jos kansalaiset eivät saa korkeatasoisia ja luotettavia palveluja, he eivät myöskään halua maksaa veroja. Tähän saakka kansalaisten luottamusta on ollut, ihmiset maksavat mielellään veroja, jos saavat rahoilleen vastinetta. Veronalennukset ja toisenlaisen yhteiskuntamallin rakentaminen on itse asiassa pienen mutta vaikutusvaltaisen poliittisen ja taloudellisen eliitin projekti. Tämä eliitti haluaisi korvata kaikille yhteiset palvelut yksityisillä esimerkiksi vakuutusperusteisilla palveluilla. Kaikkein köyhimmät ja sairaimmat hoidettaisiin armeliaisuusperiaatteen mukaisesti - silloin kun varaa on.

Vasemmistonaisten mielestä

Ei riitä, että puolustamme hyvinvointivaltion palveluita, meidän on myös puolustettava sen periaatetta.

Hyvinvointivaltio perustuu ihmisten väliselle vapaudella ja tasa-arvoisuudelle. Se ei hierarkisoi ihmisiä avunantajiin ja avun tarvitsijoihin. Jokainen on oikeutettu käyttämään palveluita. Palveluiden käyttäminen ei leimaa tai eriarvoista ihmisiä, niistä ei ole tilivelvollinen kenellekään.

Palvelujen saannin ei pidä perustua armeliaisuuteen. Palvelut pitää kustantaa pääosin verovaroin ja niiden laadusta on vastattava yhdessä.

Hyvinvointivaltiomalliimme kuuluu henkilökohtainen ja työhön kannustava verotus.

Hyvinvointivaltio suojaa kansalaisia talouselämän intresseiltä näivettää ihmiset pelkästään kuluttajiksi.

Kuka vaihtaa kroonikkovaipan?

Hoiva on politisoitava

Hoivasta on tullut monella tapaa kovan luokan yhteiskunta- ja sosiaalipoliittinen kysymys. Kuitenkin se jää edelleen marginaaliin poliittisessa päätöksenteossa.

Hoivassa raja yksityisen ja julkisen välillä on jatkuvan neuvottelun kohteena. Vasta 80-luvulla hoivasta on tehty teoreettinen ja samalla poliittinen taistelukysymys. Kuitenkin hoivaa pidetään yhä itsestään selvyytenä, luonnollisena naisresurssina. Hoiva mielletään toistuviksi rutiineiksi, joka mahdollistaa arjen sujumisen. Arjen sujuminen on puolestaan kaiken muun, tärkeämmäksi mielletyn, luonnolliseksi ajateltu edellytys. Hoivan ydintä ovat rutiinitehtävät - siivous, ruuanlaitto ja kaupassakäynti ja toisaalta intiimi apu - kylvetys, syöttäminen ja vaipanvaihto. Edellisestä ei tarvitse puhua, jälkimmäisestä ei voi.

Edelleen hoiva on ensisijaisesti naisten työtä, oli sitten kyse ansiotyöstä tai palkattomasta työstä. Mutta kuka meitä hoivaa, jos naiset lopettavat ilmaisen hoivan kodeissa ja pienipalkkaisen, aliarvostetun työn hoiva-aloilla? Milloin tunnustetaan, että ilman hoivaa yhteiskunta yksinkertaisesti lakkaa toimimasta?

Jokapäiväinen elämä on opettanut, että hoivan arvostus ei nouse, mikäli vai naiset tekevät sitä. Yhteiskunta joka pohjimmiltaan ei arvosta hoivaa, haluaa naisten tekevän sitä. Ellei hoivan arvoa ja elintärkeyttä nähdä, yhteiskunta kovettuu ja näivettyy entisestään.

Palkkaa hoivatöistä on turha vaatia enemmän, kun 90 prosenttia hoivatöiden tekijöistä on naisia. Tasa-arvo työelämässä ei toteudu, jos naiset nähdään ennen kaikkea hoivatyön tekijöinä ja jos nais- ja miestytöntekijöiden "markkina-arvoa" ei tasoiteta jakamalla vanhempainvapaita isien ja äitien kesken ja niistä aiheutuvia kustannuksia molempien työnantajien kesken.

Hoivaa ei tuoda poliittiseen keskusteluun toisaalta sen rutiineista, toisaalta intiimiydestä johtuen. Hoivaan liittyviä päätöksiä tehdään kuitenkin kaiken aikaa, ne vain kulkevat säästöjen, kilpailuttamisen tai rationalisoimisen nimissä.

Lisää palkkaa hoivasta tai naiset ei enää ala

Laman jälkeen kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen pantiin uusjakoon. Valtio siirsi kunnille uusia tehtäviä ja vastuualueita. Kunnat puolestaan alkoivat ulkoistaa palveluitaan ja ostivat palveluja yksityisiltä tai kolmannelta sektorilta. Kuntien rooli on muuttumassa palvelujen tuottajasta sopimusten valvojaksi. Kehitys voimistuu koko ajan.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon liittyvää julkista sektoria ja sukupuolisopimusta onkin ilman sen kummempia pohdintoja tai seurausten analysointia muutettu: osa hoivatyötä tehneitä palkansaajanaisia on ryhtynyt hoivayrittäjiksi. Hoivayrittäjyydestä on tullut erityinen naisyrittäjyyden muoto, joka tarjosi naisille erityisesti lamavuosina ja sen jälkeisinä säästökuurivuosina tavan työllistää itse itsensä.

Valtakunnan tasolla muutokset eivät ole suuria, mutta yksittäisissä kunnissa niiden merkitys voi olla keskeinen. Voidaankin sanoa, että hyvinvointivaltio ja sen kuntasektori ovat siirtäneet hyvinvointipalvelujen järjestämiseen liittyvää riskiä naisten harteille. Tämä ei näy ainoastaan hoivayrittäjyyden kasvuna vaan ennen kaikkea lyhyinä, epäjatkuvina ja epävarmoina työsuhteina kunnan omissa toiminnoissa sekä kunnan solmimissa palvelusopimuksissa yrittäjien kanssa.

Palveluiden yksityistäminen vaarantaa usein niiden jatkuvuuden. Palvelujen laajamittainen kilpailuttaminen tuottaa vaikeuksia kriteereiden yhtenäisyydessä. Usein tilaaja-tuottaja-mallissa on kyse vain julkisen tuottajan korvaamisesta yksityisellä, mikä on puhtaasi ideologinen ratkaisu. Julkisesti hoidetut palvelut eivät minkään markkinateorian mukaan ole automaattisesti kalliimpia kuin yksityisesti tuotetut.

Hoivayrittäjyys voi olla yksittäiselle naiselle elämäntilanteeseen liittyen mieluisa tapa ansaita elantonsa ja tehdä työtä. Tämä pistää kunnan työnantajana pohtimaan, miten uudistaa toimintakulttuuria siten, että kuntiin riittää tulevaisuudessa tyytyväisiä ja ammattitaitoisia työntekijöitä, joiden kapasiteetti on täydessä, mutta ei ylikuormitetussa käytössä.

Vasemmistonaisten mielestä

Hoivapalveluihin saadaan jatkossakin motivoituneita ja sitoutuneita ihmisiä, jos työstä maksetaan kunnon palkka.

Hyvät palvelut tuotetaan eettisesti ja sosiaalisesti korkealla tavalla.

Hoivatyöntekijöillä pitää olla valta omaan työhönsä ja pääsääntöisesti vakinaiset työsuhteet.

Mummut ja papat

Kunnissa näyttää olevan yhtä aikaa kaksi vanhushoivatrendiä. Toisaalta pitkään on ollut niin, että kotona asumista tukevaa kotihoitoa saavat vain erittäin huonokuntoiset. Pölyjen pyyhkiminen ei nykykäytännöissä kuulu kunnalle. Parempikuntoiset joutuvat ostamaan palveluita yksityisiltä markkinoilta ja jos ei ole rahaa, jäävät vaille apua.

Toisaalta taas yhtä huonokuntoisempia siirretään laitoksista kotiin, koska laitoshoito maksaa enemmän kuin kotipalvelut. Sitä tosin perustellaan yksilöllisyydellä, valinnanvapaudella ja "oman kodin onnelalla". Todellisuudessa tämä on tapahtunut, koska se on merkinnyt kustannusten siirtämistä ihmisille itselleen. Jotta vanhus voisi asua täyspainoista, turvallista ja ei-yksinäistä elämää omassa kodissa, pitäisi palveluiden olla kattavat. Näin ei tällä hetkellä ole. Oma koti ei ole onnela, jos siellä ei pysty kunnolla liikkumaan, jos sieltä ei pääse pois ja jos se on epäsiisti. Oma koti voi olla myös vankila.

Perheillä, suvuilla ja lähiyhteisöillä - tarkoittaa pääsääntöisesti naisia - on aina ollut vastuu hyvinvoinnin ja hoivan tuottamisesta. Tämä vastuu ei ole hävinnyt minnekään. Nyt kuitenkin vaaditaan, että kansalaiset muuttavat työn perässä toiselle puolelle maata, joten esimerkiksi vanhemmista huolehtiminen tulee entistä vaikeammaksi. Jos läheishoiva on päämäärä, koko yhteiskuntarakenne ja sen tulevaisuus on punnittava uudestaan. Ollaanko tähän valmiita?

Omaishoitajat tekevät yksilötasolla arvokasta työtä ja säästävät yhteiskunnan varoja huomattavasti. Heidän kohdalla törmätään kuitenkin samaan ongelmaa kuin koko hoivasektorilla: valtaosa on naisia. Jälleen naiset ottavat päävastuun, kun yhteiskunta pihtaa hoivapalveluiden rahoituksessa ja asianmukaisessa järjestämisessä.

Hoivapalvelut ovat elintärkeä investointi, ilman niitä yhteiskunta ei toimi inhimillisesti - mutta ei myöskään talouden kannalta järkevästi!

Vasemmistonaisten mielestä

Kattavat hoivapalvelut ovat turvallisen arjen takuu.

Julkisen sektorin tulee olla myös vanhuksen turva.

Hoivapalveluiden saamisen oikeuttaa kansalaisuus eivät vakuutukset tai varakkuus. Palvelujen on oltava edelleen kaikille yhteisiä.

Hoivapalveluiden turvaamisessa tarvitaan valtion seurantaa ja yhteisiä laatunormituksia.

Hoivatyötä tekevien työehtoja ja palkkausta on parannettava. Tähän liittyen valtioneuvoston on päätettävä useampivuotisesta ohjelmasta.

Omaishoidon korvausperusteet on yhtenäistettävä ja turvattava riittävä korvausten taso ja omaishoitajien vapaapäivät koko maassa.

Työelämän sääntöjä on muutettava, jotta ne mahdollistavat hoivakansalaisuuden.

Asuntopolitiikassa on huomioitava väestön vanheneminen. Kodinomaisia pieniä hoitokoteja on rakennettava lisää. Vanhukset tarvitsevat myös uudenlaisia yhteisöllisiä asumismuotoja.

Perhe, yksityiselämä ja työ

Perheen ja työn yhteensovittaminen on naisten työelämään osallistumisen kannalta ikuisuuskysymys. Työllisyystilanne ja muu yhteiskunnallinen tilanne vaikuttavat siihen, miten naisten työssäkäyntiin suhtaudutaan. Sukupuolten tasa-arvoistumisesta huolimatta miesten kohdalla työn ja perheen yhteensovittamisesta on ruvettu puhumaan vasta viime aikoina eikä sitä koeta vieläkään suureksi ongelmaksi.

Ihmisillä on oltava mahdollisuus elämään, jossa työ ja perhe, yksityinen ja julkinen ovat tasapainossa ja joustavat elämäntilanteiden ja elämänkaaren mukaan. Tällä hetkellä työelämä on keskeisessä asemassa, muu elämä on sille alisteista. Jokainen ihminen tekee ratkaisunsa itse, mutta yhteiskuntapolitiikan ja työelämän päätöksillä vaikutetaan ihmisten mahdollisuuksiin tehdä aitoja valintoja.

Vaikka kaikki muut vanhempainvapaat paitsi äitiysloma ovat yhtä lailla isien ja äitien käytössä, isät eivät niitä juuri käytä. Äidit käyttävät lähes sataprosenttisesti heille tarkoitetun neljän kuukauden äitiysloman. Lähes kaksi kolmasosaa isistä pitää ainakin osan kolmen viikon isyyslomasta, mutta vanhempainvapaalle jää vain pari prosenttia isistä. Vanhempainvapaalle jää nykyään harvempi isä kuin koskaan 80-luvun puolivälin jälkeen.

Niin kauan kuin naiset pääasiassa käyttävät perhevapaat ja niin kauan kuin perheen hoitamista pidetään naisten asiana, naiset - ja miehet - ovat kolminkertaisessa ansassa. Ensiksikin perinteinen työnjako miesten ja naisten välillä ei muutu. Jos vain nainen on vanhempainvapaalla, tehtävät lankeavat kuin luonnostaan naisten harteille, niin lapsenhoito kuin kodinhoito - myös työhön palaamisen jälkeen.

Toiseksi nuoriin naisiin suhtaudutaan työmarkkinoilla vähemmän luotettavana työvoimana, koska naisten oletetaan jäävän pitkille vanhempainvapaille ja hoitamaan lasta tämän sairastuessa. Sen seurauksena monilla aloilla työnantajat tekevät nuorten naisten kanssa määräaikaisia työsopimuksia välttyäkseen äitiydestä aiheutuvista kustannuksista.

Kolmanneksi pitkät poissaolot merkitsevät, että naisten työurat ovat katkonaisia, ja siksi naisten etenemismahdollisuudet ovat heikommat. Kaikki nämä yhdessä yksipuolistavat sekä naisten että miesten elämänpiirejä.

Työn ja yksityiselämän hyvä ja tasa-arvoinen yhteensovittaminen edellyttää perhevapaaoikeuksien nykyistä yhdenvertaisempaa käyttöä ja työelämän joustoja.

Perhevapaiden käyttö perustuu pitkälti tällä hetkellä vanhentuneeseen ydinperhemalliin, vaikka yhä suurempi osa lapsista elää muussa kuin ydinperheessä. Suomalaisissa perheissä kasvaa myös lapsia, joilla on kaksi äitiä tai isää ja heillä työpaikat. Samalla kun selvitetään, miten näiden lasten oikeudet kahteen vanhempaa toteutuvat, on selvitettävä myös, miten eri perheiden välinen tasa-arvo toteutuu työelämässä.

Vasemmistonaisten mielestä

Isyysvapaiden pitäisi olla palkallisia kuten äitiysloma on monella alalla.

Vanhempainvapaaseen on sisällytettävä vain isille tarkoitettu vapaa ns. isäkuukausi

Työmarkkinaosapuolten pitää tuntea vastuunsa tasa-arvoistamisesta. Perhevapaita joustavoitetaan lainsäädännöllä vuoden 2003 alussa. Niiden käyttö riippuu kuitenkin työnantajan ja työntekijän sopimuksesta. Asenteiden pitää muuttua perheystävällisiksi. Valtiovallan on seurattava tiiviisti, aikaansaako lakien muuttaminen todellista muutosta.

Osittaisen hoitovapaan ja hoitorahan ehtoja on parannettava sellaisiksi, että ne tarjoavat todellisen vaihtoehdon työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Mahdollisuus on laajennettava alle kymmenvuotiaita lapsia koskevaksi.

Äkillisesti sairastuneen lapsen hoitokulut on tasattava kaikkien työnantajien kesken, koska niistä maksavat nyt pääasiassa naisvaltaiset alat. On selvitettävä mahdollisuus järjestelyyn, jossa työnantaja voisi anoa näitä kuluja Kelalta.

Vanhemmuudesta johtuvien kustannusten tasaamiseksi on perustettava kaikkien yritysten yhteinen rahasto. Rahaston kautta naisvaltaisten alojen äitiys- ja vanhempainlomista aiheutuviin kustannuksiin tulisivat mukaan miesvaltaiset alat sekä sellaiset alat, jotka ikärakenteensa vuoksi eivät juuri joudu äitiys- ja isyysvapaakustannuksiin osallistumaan.

Tärkeä tekijä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, on yrityskulttuuri. Se, että yritysten ilmapiiriä kehitetään suunnitelmallisesti perheystävälliseksi, luo parhaat edellytykset työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Työpaikkakohtaisilla tasa-arvosuunnitelmilla voidaan kehittää pelisäännöt, jotka ottavat huomioon työntekijöiden tarpeet joustaa tarvittaessa perheen vaatiman hoidon mukaan ja edistävät isien ja äitien yhdenvertaista osallistumista perheen hoivaan.

Työn ja perheen yhteensovittaminen liittyy myös vanhushoivaan, sillä yhä useampi vanhus asuu kotona ja tarvitsee läheisten tukea. Työn on pystyttävä joustamaan myös silloin, kun lapset ovat isoja ja työntekijän vanhemmat tarvitsevat apua.

Lasten kotihoitoa on tuettava riittävällä kotihoidontuella, ei verokikkailuilla. Kansalaisten on oltava tässäkin asiassa samanarvoisia eri puolilla maata.

Naiset ja lapset

Palkkatyötä, tasa-arvoa ja tarhahoitoa vai naiseuden ja äitiyden toteuttamista pienokaisten parhaaksi lasten kotihoitona? Tähän kysymykseen Vasemmistonaisten vastaavat: Naiset ansaitsevat molemmat!

On huolestuttavaa, että joidenkin lasten oireiluista on viime aikoina jälleen osoiteltu - ainakin epäsuorasti - naisia. Ratkaisuksi lasten hätään on löydetty äitien jääminen kotiin ja kotihoidon taloudellinen tukeminen tai erilaisten yhteisverotusmallien palauttaminen. Lasten pahaa oloa on käytetty häikäilemättä hyväksi aikansa eläneiden nais- ja miesmallien palauttamiseksi. Perheillä on oltava valinnanmahdollisuuksia, myös kotiäitiys ja -isyys, mutta ne eivät yksinään ratkaise yhteiskunnan moninaisten ongelmien lapsille ja perheille aiheuttamia vaikeuksia. Esimerkiksi vanhempien uupuminen on johtanut lasten pahoinvoinnin lisääntymiseen. Työelämä vaatii paljon, eikä lapsille ja nuorille riitä voimavaroja. Samaan aikaan lastensuojelun resursseja on vähennetty.

Siinä, että vanhemmat hoitavat lapsensa itse kotona, ei Vasemmistonaisten mielestä ole mitään arveluttavaa tai kielteistä. Arveluttavaa on, jos kotona lapsia hoitavat lähes yksinomaan naiset, kuten nyt tapahtuu. Se vahvistaa yhteiskunnan jakaantumista miesten ja naisten maailmoihin ja siten työelämän korostumista entisestään. Jos tätä kehitystä pidetään huonona, kotihoidon tukeen nykyisessä mallissa liittyy kielteisiä sivuvaikutuksia. Feministisen näkemyksen mukaan isien osuutta kotihoidossa on tuettava ja kannustettava vahvasti. Lapsenkin kannalta kaksi huolehtivaa vanhempaa on parempi kuin yksi.

Pelkkä rahallinen kotihoidon tuki ei kuitenkaan riitä, vaan kuntien tulee huolehtia siitä, että myös kotihoidossa olevat lapset pääsevät tavalla tai toisella päivähoidossa tarjottavien erityispalvelujen piiriin.

Yhteiskunnasta ja politiikasta ei ole vanhemmiksi, mutta niiden avulla luodaan edellytykset hyvälle lapsuudelle. On lyhytnäköistä säästää lapsien kohdalla. Se on paitsi lapsille julmaa myös ajan myötä todella kallista. Vanhemmuus - äitiys tai isyys - on olennainen, joillekin tärkein osa ihmisen elämästä. Vanhempana oloa on tuettava.

Lapsilla on inhimillisten vuorovaikutustarpeiden lisäksi taloudellisia, sosiaalisia, terveydellisiä, ympäristöllisiä, sivistyksellisiä ja kulttuurisia tarpeita. Aivan kuten naisillakin. Lapsi tarvitsee lämpimän kodin, hyvän hoitopaikan, asiantuntevan neuvolan, mielenkiintoisen ja turvallisen leikkiympäristön ja lapsimyönteisen koulun.

Markkinavetoisessa yhteiskunnassamme lapsen tarpeet jätetään usein viimeisiksi.

Yhteiskuntapoliittisilla ja työelämän ratkaisuilla on tuettava lasten ja heidän vanhempiensa valinnanvaihtoehtoja, mahdollisuutta hyvään lapsuuteen, vanhemmuuteen ja yhteiseen aikaan. Vaikka äitiyttä ja vanhemmuutta puheiden tasolla arvostetaan, se on käytännössä aliarvostettua. Siitä kertoo esimerkiksi minimiäitiys- ja vanhempainrahan taso. Alhainen taso osoittaa, että tällä hoivan muodolla ei ole omaa arvoa, sen arvo riippuu sitä edeltäneen "oikean työn" rahallisesta arvosta.

Epävarmuuden ja turvattomuuden aikoina perhearvot korostuvat, ja samaan aikaan sosiaalipoliittista vastuuta vieritetään yksilöille ja perheille. Tämä lisää entisestään turvattomuutta, vaikka perhe ja läheiset ovat luonnollisesti ihmisen yksityisyydessä tärkeimmät turvan lähteet.

Vasemmistonaisten mielestä

Niin lapsien kuin sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta hyvä vaihtoehto on, että vanhemmat jakavat lastenhoitovastuuta enemmän keskenään ja voivat molemmat osallistua myös työelämään vanhempainrahakauden jälkeen. Tarve kodin ulkopuoliseen hoitoon on silloin lyhytkestoisempi.

Perheitä ei hyödytä siirtyminen yhteisverotukseen. Verotus on perheelle edullisempi, jos tulot jakaantuvat kahden tulonsaajan kesken, ja näin kuuluu ollakin.

Pienten lasten isien tekemä ylityö ei edistä tasapainoista kehitystä sen paremmin yksilön kuin yhteiskunnankaan kannalta.

Yksinhuoltajilla on köyhyysriski

Yksinhuoltajat kärsivät laman seurauksista enemmän kuin muut lapsiperheet. Yksihuoltajanaisten köyhyysriski on muita väestöryhmiä suurempi. Joka kolmas yhden vanhemman perhe joutuu edelleen turvautumaan toimeentulotukeen kun kahden vanhemman perheistä vain joka kymmenes saa toimeentulotukea. Yli puolet yhden vanhemman perheiden lapsista saa kunnalta elatustukea, koska lapsen muualla asuva vanhempi ei syystä tai toisesta osallistu lapsensa elatukseen.

Monenlaisia perheitä, monenlaisia lapsia

Kansainvälisiä adoptioita tulee kohdella kuten muitakin adoptioita. Kansainväliseen adoptioon liittyviä kustannuksia on korvattava. Adoptiovanhemmilla pitää olla samanlaiset perhevapaat kuin muillakin vanhemmilla.

Myös kahden äidin tai kahden isän perheessä elävillä lapsilla tulee olla oikeus kahteen vanhempaan. Nykyään niin ei ole, kun adoptio-oikeus on evätty rekisteröidyssä parisuhteessa eläviltä. Myös työnantajilta vaaditaan joustamista, sillä esimerkiksi lapsen sairastuminen ei katso perhesuhteita. Myös ei-biologisilla vanhemmilla tulee olla oikeus hoitaa äkillisesti sairastunutta lasta tai olla mukana synnytyksessä. Myös vanhempainlomien tulisi olla molempien vanhempien käytettävissä, olivat nämä sitten äitejä tai isiä.

Avusteisen lisääntymiseen tulee olla jatkossakin oikeus myös naispareilla ja yksin elävillä naisilla. Tämän oikeuden rajoittaminen rajoittaa naisten itsemääräämisoikeutta.

Vasemmistonaisten mielestä

Vanhempainrahakautta tulee pidentää siihen saakka kun lapsi täyttää vuoden.

Minimiäitiys- ja vanhempainrahaa on korotettava.

Isillä pitää olla oma kuukausi hoitovapaakaudessa.

Vanhempainlomien käytön sukupuolivinoumaa tulee korjata erityisillä isäkannustimilla.

Avoimien päiväkotien verkostoa, leikkipuistojen palveluja ja neuvolatoimintaa on kehitettävä kotihoidon tueksi siten, että lasten yksilölliset tarpeet erityiseen tukeen tulevat huomioiduksi ja kotivanhemman uupumusta voidaan ennaltaehkäistä.

Päivähoito-oikeus kuuluu jokaiselle lapselle, myös työttömien lapsille.

Päivähoidon laatu on varmistettava riittävällä työntekijöiden määrällä, sijaistarpeen täyttämisellä ja pitämällä huoli ammattikoulutuksen saaneiden työntekijöiden jaksamisesta. Päiväkotien kunnosta on pidettävä huoli. Päivähoidossa on oltava joustavuutta ja vaihtoehtoja, kaikki eivät tarvitse esimerkiksi kokopäivähoitoa.

Laadukas päivähoito maksaa, mutta tuo säästöä lasten hyvinvoinnissa ja mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin ja tuo kunnalle verotuloja.

Päiväkotilasten sairastavuutta on vähennettävä ryhmäkokoja pienentämällä ja ottamalla käyttöön muutamia yksinkertaisia keinoja.

Perhepäivähoitajien palkkausta on parannettava. Kohtuullisempi korvaus tästä työstä voisi kannustaa myös kotona lapsiaan hoitavia vanhempia avaamaan sylinsä muillekin kuin omille lapsilleen, eivätkä kotihoidon valitsevat vanhemmat olisi riippuvaisia yksinomaan yhteiskunnan maksamasta kotihoidontuesta.

Elatustuen tuntuva korottaminen 160 euroon parantaisi yhden vanhemman perheiden tilannetta ja kohdistuisi kaikkein köyhimmille perheille.

Perheiden ongelmiin on uskallettava tarttua ajoissa - edes äitiyteen puuttuminen ei saa olla tabu, kun on kyse lapsen edusta. Lastensuojelun tarpeessa olevista lapsista on tullut yhteiskuntamme suojattomimpia.

Kahden äidin tai kahden isän perheessä kasvavalla lapselle on oikeus kahteen vanhempaan. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävillä on oltava samanlainen adoptio-oikeus kuin avioliitossa elävillä.

Nais- ja miespareilla sekä yksin elävillä pitää olla samanlainen oikeus keinoalkuiseen lisääntymiseen kuin aviopareilla.

Naiset leipätyössä

Suomessa vuodesta 1987 voimassa ollut tasa-arvolaki sisältää samapalkkaisuusperiaatteen, joka ei käytännössä toteudu vieläkään. Viimeaikainen tutkimus kertoo, että Uudellamaalla naisten palkat ovat 64 prosenttia miesten palkoista.

Työehtosopimuksen työn vaativuuteen perustuvat palkkausjärjestelmät ovat yhteisesti sovittuja ja hyväksyttyjä mittareita, jotka osoittavat töiden keskinäisen vaativuusjärjestyksen. Naisnäkökulmaa vaaditaan jo siinä vaiheessa, kun näitä mittareita tehdään. Usein niitä tekevät miehet ja sellaiset tyypilliset naisten töissä vaadittavat ominaisuudet kuten näppäryys, tarkkuus, ihmissuhdetaidot ja kärsivällisyys voivat jäädä arvostuksissa vähemmälle tai kokonaan huomiotta. Osaamistakin tarkastellaan sukupuolisidonnaisesti. Ammatillinen koulutus ei näytä tuottavan koulutetuille naisille palkanlisää, sillä korkeakoulutuksen hankkineiden naisten ja miesten välillä on suurimmat palkkaerot.

Tasa-arvolaissa on omaksuttu laaja palkankäsite. Palkkaa ovat säännönmukainen kuukausipalkka, suoritepalkka, henkilökohtaiset lisät, erilaisista työaikamuodoista johtuvat lisät ja bonukset. Palkaksi on myös katsottu työehtosopimuksiin perustuvat työntekijöiden irtisanomiskorvaukset, eroraha, sairausajan palkka, palkallisen koulutusajan palkka, luotto- ja ostoedut ja muut senkaltaiset edut. Palkaksi on myös katsottu työnantajakohtaiset eläkejärjestelmät tai työnantajan maksamat lisäeläkkeet, jotka perustuvat työehto- tai työsopimuksiin. Työnantajan on toteutettava samapalkkaisuusperiaate kunkin palkanosan kohdalla erikseen. Ammattiliittojen on vahdittava tätä.

Naisten ikuinen matalapalkkaisuus vaatisi radikaalimpia toimenpiteitä, sillä vuosikausien vatvomiset tuponeuvotteluissa eivät näytä tuottavan tulosta. Kysymys on myös asenteista, monen ay-miehenkään ei ole helppo hyväksyä sitä, että nainen saisi miestä parempaa palkkaa. "Mikä mies se on, joka ei akkaansa elätä"-asenne vaikuttaa edelleen. Hajurakoa miesten ja naisten palkkauksessa pidetään itsestään selvyytenä.

Työpaikkojen ainoa tasa-arvo-ongelma ei ole palkkaus. Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän työnjaossa, silti sitäkin tapahtuu. Työnantaja syyllistyy syrjintään, jos hän johtaa työtä, jakaa työtehtävät tai muuten järjestää työolot niin, että nainen joutuu selvästi huonompaan asemaan kuin mies, esimerkiksi saa huonomman tietokoneen. Syrjintää on työtehtävien jakaminen niin, että yksitoikkoisimmat ja ikävimmät työtehtävät annetaan vain toista sukupuolta oleville. Töiden jakamisen merkitys korostuu silloin, kun työtehtävien laatu ratkaisee mahdollisuuden edetä uusiin, paremmin palkattuihin tehtäviin.

Vasemmistonaisten mielestä samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka. Samanarvoisuuden on oltava läpinäkyvää. työmarkkinaosapuolten on tarkistettava sukupuolivaikutukset jokaisen työsuhde-edun kohdalta erikseen. työnantajien on korjattava sukupuolittavat asenteensa. Ammattiliittojen on vahdittava tätä - myös sitä ettei naisille anneta huonompia työtehtäviä. naisten työssäkäynnille ei pidä rakentaa loukkoja, erilaiset yhteisverotuksen mallit eivät siksi ole kannatettavia. pätkä- ja silpputöiden teettämien vastoin työntekijän toiveita on lopetettava. Pätkätöiden tekijöistä valtaosa on naisia. hoivavastuiden jakaminen naisten ja miesten kesken tasa-arvoistaa työelämää.

Terve naisen mieli terveessä ruumiissa

Terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat yksilön omien valintojen lisäksi elintaso, asuinympäristö ja elämäntavat. Suomalaisten naisten terveyden tilanne on kohtuullisen hyvä, parempi kuin miehillä. Tämä johtuu monista syistä, mutta voidaan sanoa, että naiset ottavat enemmän vastuuta myös omasta terveydestään.

Hyvä terveys jakaantuu kuitenkin epätasaisesti. Hyvin koulutetut ja hyvin palkatut naiset voivat paremmin. Tavoitteena pitää olla kaikkien hyvä elämänlaatu ja terveys. Kaiken ikäisillä on tasavertainen oikeus hoitoon ja hoivaan vanhuksena.

Terveyskeskukset ovat hyvän perusterveydenhuollon kivijalka. Terveyskeskukset toimivat valitettavan eritasoisesti. Naisten kannalta on tärkeää, että julkisin varoin toimivat terveyskeskukset tarjoavat terveyspalveluja elämän eri vaiheissa.

Seksuaaliterveydessä Suomessa on menty taakse päin. Koulujen sukupuoli- ja seksuaalikasvatuksen pakollisuus loppui vuonna 1994. Teiniraskaudet ja abortit ovat siitä lisääntyneet lähes puolella, 15 - 19-vuotiaitten tyttöjen klamydiat ovat kaksinkertaistuneet. Koko vastuuta tästä ei voida sälyttää kouluille, sillä myös muu yhteiskunnan kehitys on vaikuttanut hälyttävän tilanteen syntymistä.

Terveyspalvelujen toimivuuden kannalta on tärkeää huolehtia julkisissa terveyspalveluissa työskentelevän hoitohenkilöstön riittävyydestä, kunnon palkoista, jatkokoulutuksesta ja työssä jaksamisesta.

Väärä säästäminen terveydenhuollon kustannuksissa on epäinhimillistä ja se aiheuttaa yhteiskunnalle tarpeettomia kuluja. On kallista esimerkiksi jättää työkykyisen naisen lonkkaleikkaus hoitamatta tai odottaa kaihipotilaan kaatumista.

Pääsy erikoissairaanhoitoon vaihtelee eri puolilla maata. Erikoissairaanhoidon järjestämisestä on syytä käydä perusteellinen keskustelu. Kuntien ja sairaanhoitopiirien on tehtävä yhteistyötä, jotta rahat riittävät erikoissairaanhoitoon myös tulevaisuudessa.

Niin henkisen kuin ruumiillisen terveyden ylläpidossa kuntoliikunta on tärkeää. Julkisin varoin ylläpidettyjen liikuntajärjestöjen ja -tilojen on otettava huomioon tyttöjen ja naisten tarpeet.

Naiset ovat synnytyksen kuningattaria.

Naisilla pitää olla itsemääräämisoikeus myös raskauden ja synnytysten aikana.

Joissakin sairaaloissa liian medikalisoitunut synnytyskäytäntö vähentänyt tätä oikeutta. Synnyttäjää ei tule hallita vaan auttaa.

Vasemmistonaisten mielestä

Julkinen terveydenhuolto pitää turvata verovaroin. Terveyskeskusten korkeatasoinen hoito ja toimiva omalääkärijärjestelmä pitää asettaa veronalennusten edelle.

Toimiva hoitotakuu on luotava seuraavan eduskuntakauden aikana. Kiireellisissä tapauksissa hoitoon on päästävä heti ja perusterveydenhoitoon tulee päästä kolmessa päivässä. Lääkärin määräämiin tutkimuksiin on päästävä kolmessa viikossa.

Terveydenhoidosta, lääkkeistä ja sairauteen liittyvistä kuljetuskustannuksista ihmiselle itselleen aiheutuvat kustannukset on saatava yhden maksukaton alle.

Naisten ennaltaehkäisevää hoitoa on tehostettava. Papa- ja mammografiaseulontoja ei saa harventaa. Mammografiaseulontoja on tehtävä säännöllisesti 40-65 vuotiaille naisille, samoin papakokeita.

priorisointi ei saa tarkoittaa hoidon eväämistä keneltäkään.

terveyskeskuksissa tulee olla ikääntyvien naisten hoidon osaamista.

kattavat gynekologiset palvelut terveyskeskuksissa on turvattava.

terveyskeskuksissa tulee olla laaja-alainen ammattitaito pahoinpideltyjen ja raiskattujen naisien auttamiseksi.

raskauden aikana ja synnytyksessä naisen valinnanvapautta on tuettava.

Taide on osa kulttuuria - kulttuuri ravitsee

Taiteen avulla on mahdollisuus ilmaista sellaista, mikä muutoin ei ole mahdollista, ja parhaimmillaan taide luo uutta ja uusia arvoja. Taiteen avulla voidaan purkaa myös sekä yksilöiden että kansakuntien solmuja; siten taide on myös turvallisuuden ja rauhan tekijä. Lapselle taide on merkittävä keino käsitellä ja ilmaista tunteitaan. Lapsena opittu säilyy ihmisellä elinikäisenä taitona. Tunteiden ymmärtämisellä on kokonaisvaltainen vaikutus ihmisen ja kanssaihmisten hyvinvointiin.

Käynti museossa, teatterissa, näyttelyssä ja muissa taidelaitoksissa vaikuttaa myönteisesti terveyteen. Jos kulttuuri innostaa henkilöä vain harvoin, hänellä on tutkimuksen mukaan 57 prosenttia suurempi riski kuolla aiemmin kuin henkilön, joka kuluttaa taidetta.

Naiset ovat kulttuurin suurkuluttajia. Naiselle tärkeää ei usein ole yhteiskunnalle arvokasta ja euronsa ansaitsevaa. Suomessa ei ole kuntaa, jossa ei olisi jääkiekkohallia. Sen sijaan kulttuuriharrastajien ja ammattilaisten tiloja ei juuri kunnallisesti tai valtion toimesta tueta samassa suhteessa kuin miesvaltaisten urheilulajien tiloja. Miehisyys on siis valttia myös kulttuurissa: Apurahan saajista enemmistö on miehiä. Heikoimmin tuetut taidelajit kuten tanssi ovat taidelajeista naisvaltaisimpia. Harva teoksiaan julkaissut naiskirjailija elää kirjoittamisella. Naisvaltainen osa-alue yhteiskunnassamme marginalisoituu keskiöstä syrjään ja tämä pätee myös kulttuuriin.

Vasemmistonaisten mielestä

Kulttuurista on tehtävä näkyvä osa päätöksentekoa ja sille on saatava tilaa budjeteissa. Taiteilijan ammatti on turvattava ja apurahajärjestelmää on kehitettävä.

Kulttuurin merkitys ihmisten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille on otettava vakavasti.

Peruskoulun taideaineiden opetusta ei saa vähentää. Taideaineiden harrastamisen mahdollisuuksia on lisättävä valinnaisaineissa ja koulujen kerhotoiminnoissa.

Kirjastojärjestelmä Suomessa on maailmanlaajuisesti merkittävä kulttuurinen palvelu, ja sitä on kehitettävä entisestään. Palvelu ei saa muuttua maksulliseksi.

Maahanmuuttajanaiset ja me: yhdessä

Meillä on jo kauan ollut maahanmuuttajia, mutta vasta nyt systemaattinen integrointi suomalaiseen yhteiskuntaan eli kotouttamistoiminta ottaa ensi askeleitaan. Maahanmuuttajien kotouttaminen Suomeen samalla heidän omaa kulttuuritaustaansa kunnioittaen ja sille tilaa tehden on iso haaste, mutta palkitsee meidät kaikki tasa-arvoisella ja monikulttuurisella yhteiskunnalla.

Naiset on huomioitava kotouttamistoiminnassa entistä paremmin selkeänä erityisryhmänä. Eri kulttuureista tuleville naisille suomen kielen oppiminen ei ole helppoa, sillä monessa maassa naisilta on evätty koulunkäynti. Kotona voi vielä olla iso joukko pieniä lapsia, ja on yhteisöjä, joissa naisten elämää kodin ulkopuolella ei muutenkaan pidetä suotavana. Kieli on tärkeä osa kotoutumista uuteen yhteiskuntaan. Liian moni odottaa erittäin pitkiä aikoja ennen kuin pääsee kielikurssille.

Tärkeää on myös varmistaa, etteivät naiset jää kodin piiriin vaan saavat mahdollisimman paljon yhteyksiä suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Nainen kasvattajana on ensisijaisen tärkeässä roolissa myös suhteessa lasten kotoutumiseen. Lapset kotoutuvat kuin itsestään tarhassa ja koulussa, mutta suhde vanhempiin voi kärsiä, jos vanhemmat ovat lapsille tutun yhteisön ulkopuolella ja jopa lasten tulkkauksen varassa.

Vasemmistonaisten mielestä

Viranomaisten ja ammattiauttajien tiedollisia ja ammatillisia valmiuksia kohdata eri etnisiä ryhmiä tulee parantaa.

Maahanmuuttajanaisille pitäisi mahdollistaa heti Suomeen tultaessa suomen kielen opetus erikseen räätälöitynä.

Maahanmuuttajamiehille ja -naisille on kerrottava miesten ja naisten asemasta Suomessa, samoin tasa-arvopolitiikasta.

Naisten syrjintää tai heihin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidä ymmärtää kulttuurisiin traditioihin vedoten.

Naisiin kohdistuva väkivalta

Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma, jolla on monet kasvot. Se ulottuu suomalaisesta parisuhdeväkivallasta sotatilanteissa tapahtuviin joukkoraiskauksiin, prostituutioon ja naista esineellistävään pornografiaan. Suomessa naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on laaja yhteiskunnallinen ongelma, joka koskee meitä kaikkia.

Fyysinen väkivalta vaikuttaa suoraan noin 100 000 suomalaisen naisen elämään ja heikentää noin 200 000 lapsen hyvinvointia. Kaikkiaan 40 prosenttia yli 50-vuotiaista suomalaisista naisista on kokenut miesten tekemää väkivaltaa tai uhkailua. Parisuhdeväkivallalle on tyypillistä sen uusiutuminen ja raaistuminen. Vuosittain noin 30 suomalaista naista kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena. Parisuhdeväkivallan käyttäjistä yli 90 prosenttia on miehiä. Kaikki miehet eivät lyö.

Väkivallan käyttämisestä on vastuussa vain ja ainoastaan sen käyttäjä. Mikään toiminta ei oikeuta väkivallan käyttöä.

Väkivaltaa voidaan ehkäistä, tästä on olemassa hyviä kokemuksia. Ongelmasta on uskallettava puhua ja sitä on hoidettava, kuten muitakin ongelmia pyritään hoitamaan.

Vasemmistonaisten mielestä

Sosiaali- ja terveysministeriön väkivallan ja prostituution ehkäisyprojektia on jatkettava. Sen taloudellisten ja muiden resurssien on oltava riittävät.

Sukupuolitettua väkivaltaa, samoin kuin rasistista väkivaltaa, pitäisi pitää oikeudessa raskauttavana tekijänä, koska kyseessä on tiettyyn ihmisryhmään kohdistuva tarkoituksenmukainen alistaminen.

Varus- ja siviilipalvelumiehille pitää antaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista koulutusta.

Naiskauppa ja prostituutio

Rakenteellinen väkivalta naisia kohtaan näkyy räikeästi seksiteollisuudessa, naiskaupassa ja prostituutiossa. Naiset ovat raaka-ainetta talouden globalisaation myötä kasvavalle seksiteollisuudelle, joka on kolmanneksi suurin harmaan talouden alue maailmassa. Laittomassa naiskaupassa arvioidaan pyörivän noin seitsemän miljardia dollaria vuodessa. Tähän summaan ei ole laskettu niin sanottua sallittua prostituutiota.

Prostituutio liittyy useimmiten rikollisuuteen. Sen lisäksi prostituutiolla on syvä yhteys naisten asemaan. Onko nainen ostettava tavara? Missä kulkee huoran ja madonnan ero ja kuka sen määrittelee? Kenestä tulee huora, kenestä kunnon perheenäiti? On tärkeää tiedostaa, kenen vapaudesta puhutaan, silloin kun mielletään prostituutio ja kaupallinen seksi vapauden ilmentymäksi. Koska ostajat ovat valtaosin miehiä ja myytävät valtaosin naisia, kyse on sukupuolten välisen vallan epätasa-arvoisesta jakautumisesta.

Näkemys prostituutiosta luonnollisena tai välttämättömänä ilmiönä perustuu mitä kummallisimmille oletuksille. Taustalla vaikuttaa usein tiedostamaton myytti miehen seksuaalisista tarpeista, joita on oikeus tyydyttää ja naisten seksuaalisuuden toissijaisuudesta. Toisen myytin mukaan prostituoiduiksi hakeutuvat yliseksuaaliset nymfomaanit. Muita seksiteollisuutta tukevia harhaluuloja on myös kuvitelma normaalista liiketoiminnasta, jossa kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

Valtaosa maailman prostituoiduista on köyhiä naisia. Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, mitä paremmat mahdollisuudet tytöillä on koulutukseen ja taloudelliseen itsenäisyyteen, sitä vähemmän he ovat seksiteollisuuden armoilla.

Kaupallista seksiä kritisoiva naisiin kohdistuu stereotyyppisiä arvosteluja, joiden mukaan he ovat seksuaalisesti rajoittuneita, estyneitä, kateellisia tai jopa frigidejä. Tosiasiassa monet feministit arvostelevat kaupallista seksiä ja pornografiaa niiden yksipuolisuuden ja kaavamaisuuden vuoksi. Prostituutio ja pornografia piettävät naisen halun. Arvostelijoita syytetään myös moralismista. Feministinen kritiikki kohdistuu nimenomaan seksismiin ja henkiseen väkivaltaan, ei siveettömyyteen. Prostituution puolustajien lähtökohta on, että ihmisellä tulee olla oikeus haluamaansa seksiin ja vapaus valita sen muodot. Yksityisellä alueella tämä lienee mahdollista, niin kauan kuin kyse ei ole seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kaupallinen seksi toimii kuitenkin julkisella alueella.

Vasemmistonaisten mielestä

Globaali seksibisnes eri muotoineen on vakava este naisten aseman edistymiselle ja sukupuolten tasa-arvolle.

Naista esineellistävän ja alistavan pornografian arkipäiväistyminen ja tunkeutuminen jokaisen meidän arkeemme vahingoittaa ihmistä.

Valtaosa pornosta ja prostituutiosta kietoutuu muihin valtahierarkioihin, kuten rasismiin ja seksismiin.

Seksin osto tulee kriminalisoida. Parittamisen käsitettä on laajennettava.

Naiskauppa ja kaupallinen seksi eivät edusta vapautta, vaan perinteisiä ja kaavoittuneita sukupuolirooleja, jossa mies on herra ja nainen palvelija.

Väkivaltaporno on väkivaltaa.

Tytöt ja pojat ja seksi

Peruskoulujemme lähtökohta on että koulua käyvät oppilaat, eivät tytöt ja pojat. Työt menestyvät koulussa poikia paremmin. Tämä koetaan ongelmaksi ja on käytännössä johtanut siihen, että tasa-arvon edistäminen kouluissa merkitsee poikien tukemista opinnoissa. Tasa-arvon edistämisen tulee olla kokonaisvaltaista ja monipuolista arjen sukupuolistavien käytäntöjen havaitsemista ja niiden muuttamista. Pojat oireilevat useimmiten tyttöjä näkyvämmin, tyttöjen usein sisäänpäin kääntynyt oireilu jää helpommin huomaamatta tai siitä ei välitetä, koska se ei häiritse muita.

Kouluja on tasa-arvoistettava ja poikien pärjäämiseen on kiinnitettävä huomiota, mutta ei tyttöjen kustannuksella. Tyttöjen huorittelu on arkipäivää myös kouluissa. Viime vuosian on voitu todeta nuorten tietojen seksistä olevan jopa heikommat kuin kymmenen vuotta sitten. Nuoret eivät tunne kehonsa toimintoja eivätkä tunnista omia rajojaan ja oikeuksiaan seksuaalisuuden alueella. Paradoksaalista on, että samanaikaisesti seksikokeilut aloitetaan yhä nuorempina.

Koulujen seksuaalivalistus on hävinnyt "läpäisyperiaatteen" muodossa lähes olemattomiin. Käytännössä tiedon jakaminen on kiinni yksittäisten opettajien asenteista ja kapasiteeteista. Kun vanhemmatkaan eivät hallitse tätä aluetta, täyttyvät nuorten lehtien lääkäripalstat nuorten seksiin liittyvistä kysymyksistä.

Jos seksivalistus ei nuoria tavoita, kaupallinen seksi tekee sen sitäkin voimallisemmin. Viihdeteollisuus ja niin sanottu aikuisviihde normittaa nuorten - ja varsinkin tyttöjen - käsitystä omasta ruumiinkuvasta, pukeutumisesta ja seksikäyttäytymisestä yhä nuorempina. Oman ruumiin muokkaaminen ja seksikäyttäytyminen viihdeteollisuuden ja pornon antamien mallien mukaisesti on usean tytön arkea.

Kun asiatietoa ei saa vanhemmilta, ei koulusta eikä edes nettisivuilta, tietolähteinä toimivat pornovideot ja -lehdet. Ensimmäiset seksikokemukset ovat useilla sen mukaisia.

Kaupallinen seksi tunkee läpi jokaisen ihmisen elämään, halusi tai ei. Ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus myös siinä, mitä joutuu päivittäin katsomaan. Pornolehtien kannet kaupoissa ja kioskeissa, puolialastomat naiset mainostauluissa ja iltapäivien toinen toistaan seuraavat tissilööpit ärsyttävät aikuista naista. Minkä vaikutuksen ne tekevät lapsiin ja nuoriin? Nuorille pitäisi antaa tietoa seksistä heitä kiinnostavalla tavalla mutta myös rikkumaton rauha kehittyä äärimmäisen tärkeällä seksuaalisuuden alueella.

Tyttöjen tilaa ja olemista säätelevät kaupallisesti tuotetut, epärealistiset kauneusihanteet, joiden täyttäminen ei ole mahdollista eikä vähimmässäkään määrin tarpeellista. Mainosten ja musiikkivideoiden anorektiset mallit saavat tytöt tuntemaan itsensä ylipainoisiksi tai epänormaaleiksi. Kaiken maailman missikisoissa nuoria tyttöjä pannaan järjestykseen epäoleellisin perustein ja lihamarkkinat ovat brutalisoituneet entisestään. Kauneuskilpailuja perustellaan sillä, että missit ovat tärkeä esikuva pikkutytölle. Esikuva - missä asiassa? Naisten ja tyttöjen terveys on alistettu muotimaailman ja lääketieteen pyörittämälle bisnekselle. Kaikki tämä on omiaan hämärtämään naisen oikeuksia ja olemusta kokonaisvaltaisena, itseään hallitsevana yksilönä.

Vasemmistonaisten mielestä

Opettajien koultukseen on tuotava sukupuolisensitiivisyyttä.

Kauneus ja terveys eivät ole kauppatavaraa.

Tasa-arvolakia pitää soveltaa myös mainoksiin.

Kouluissa pitää olla seksuaalikasvatusta huomattavasti nykyistä enemmän.

Vanhempien tulee saada oppia seksuaalikasvatuksen antamisesta yhtä helposti kuin äitiysneuvolassa käymisestä.

Kauneuskilpailuiden eettisyydestä pitää puhua avoimemmin.

Sananvapautta ei saa käyttää tekosyynä loukkaavalle ja esineellistävälle viestinnälle

jo voimassa olevia lakeja tulisi soveltaa niin, että ihminen voisi suojautua jatkuvalta visuaaliselta häirinnältä. Se on jokaisen oikeus.

Luontoäiti - kaiken elämän alku

Ympäristömme terveys on kaiken elämän ja toiminnan elinehto. Ihminen ei ole luomakunnan kruunu, joka voi alistaa, hallita ja käyttää kaikkea mitä haluaa. Rajattoman taloudellisen kasvun ideologia perustuu luonnon uhraamiseen ja johtaa lopulta kollektiiviseen itsemurhaan. Naiset ovat kulttuuriperimänsä vuoksi ymmärtäneet aina luonnon ja ihmisen ykseyden. Kun ihminen riistää luontoa, hän riistää lopulta itseään. Puhdas vesi, ilma, vesi ja maaperä ovat puhtaitten elintarvikkeiden ehto. Siksi elintarviketuotantoa pitää kehittää kestävän kehityksen mukaisesti. Ympäristöterveydenhuollon tehtävistä on lyhytnäköistä säästää.

Punavihreä ja feministinen ympäristö- ja energiapolitiikka tarkoittaa, ettei energiaratkaisuja tehdä taloudellisen kasvun näkymätöntä kättä ruokkimalla. Ydinvoima ei edelleenkään ratkaise energian tuotantoa. Uusiutumaton luonnonvara ei uusiudu, sitä on siis säästettävä. On järkevämpää estää uusien jätteiden syntyminen kuin edistää jätteiden käsittelyä.

Suunnittelulla sujuvuutta arkeen

Yhdyskuntasuunnittelussa on otettava huomioon naisten ja lasten tarpeet. Tavoitteena on oltava turvallinen asuinalue, jossa niin julkiset kuin kaupalliset palvelut niveltyvät alueen rakenteeseen.

Palveluiden saatavuuden ehtona ei saa olla yksityisauton omistaminen. Julkisen liikenteen puutteellisuuden - joskus myös asenteiden - vuoksi useassa perheessä vanhemmat toimivat lasten osa-aikaisena autonkuljettajina. Autottomassa perheessä julkisen liikenteen puute rajoittaa elämää. Julkinen liikenne ei tarkoita välttämättä 50 hengen bussia, on olemassa järkeviä vaihtoehtoja myös haja-asutusalueille.

Liikennesuunnittelussa on suosittava joukkoliikennettä, jonka käyttäjiä varsinkin naiset ja lapset ovat. Esimerkiksi raideliikennettä ja kevyttä raideliikennettä on lisättävä. Joukkoliikenteen kustannuksia on tasattava. Yksityisautoilun suosiminen on huono vaihtoehto sekä ympäristön että aluepolitiikan kannalta. Alueet, joissa julkinen liikenne ei toimi, autioituvat.

Ihmisten arkea voidaan helpottaa pienilläkin asioilla. Esimerkiksi hissi on elintärkeä niin pienten lasten perheille kuin vanhuksille. Tällä hetkellä hissittömyys on yksi tekijä, joka pakottaa vanhuksen muuttamaan pois kotoaan.

Kaavoittamisella ja rakentamisella ei pidä myöskään ylläpitää pelon maantiedettä. On vältettävä rakentamasta alueita, joissa erityisesti naiset kokevat pelkoa ja näin ollen välttävät näitä paikkoja.

Vasemmistonaisten mielestä

Naisten äänen on kuuluttava ympäristöasioissa.

geenimanipulaatioon on syytä suhtautua varauksellisesti. Sen seurauksista ja vaikutuksista tiedetään tällä hetkellä aivan liian vähän.

Valtion pitää kannustaa ja tukea eettistä ja ekologista tuotantoa.

Mahdollisimman paljon elintarvikkeita pitää tuottaa lähituotantona.

Automarketteja ei tarvita enää lisää.

julkisen liikenteen hintoja ei voi enää korottaa. Esimerkiksi junaliikenteen hinnat ovat nousseet viimeisten vuosien aikana kohtuuttomasti.

Ihmisen elämänkaaren aikana asumistarpeet vaihtelevat. Kunnon asuminen on jokaisen kansalaisen perusoikeus. Asumisen tuki on suunnattava pieni- ja keskituloisille, ei hyvätuloisten omaisuuden kartuttamiseksi.

Rauhaa maailma vaatii - ja ihmiset turvaa

Vasemmistonaisten mielestä sotilasliitot eivät luo turvaa. Suomen ei pidä liittyä Natoon.

Kovemmat rangaistukset ja suuremmat vankimäärät tulevat kalliiksi eivätkä luo turvaa. Lapsia ei pidä laittaa vankilaan. Raakoja rikoksia tekevä lapsi on häiritty lapsi. Yhdysvalloissa ja Venäjällä vankeja on suomeen nähden lähes kymmenkertainen määrä, kansalaisten turvallisuus näissä maissa ei ole kymmenkertaisesti parempi kuin Suomessa.

Sodan siemenet ovat itävät rakenteellisessa väkivallassa, köyhyydessä ja näköalattomuudessa. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on otollinen maaperä turvattomuudelle ja siitä kumpuavalle väkivallalle. Toivottomuus johtaa järjettömiin tekoihin.

Suuret tuloerot ja köyhyyden hyväksyminen uhkaavat kaikkia. Pian kukaan ei ole turvassa, paitsi muurien, hälytyslaitteiden ja vahtikoirien ympäröimissä kotivankiloissa. Sellaista yhteiskuntaa emme halua.

Köyhyys on suurempi turvallisuuden uhka kuin epämääräinen terrorismi, jonka varjolla tällä hetkellä pistetään asevarusteluun tähtitieteellisiä summia. Nämä asevarusteluun käytetyt varat ovat pois maailman köyhiltä ja sivistykseltä ja siten maailman rauhalta.

Vasemmistonaisten mielestä

Taloudellinen väkivalta on aikamme hyväksytyin väkivallan muoto.

Siviilipalvelusmiehiä ei tule maassamme rangaista varusmiehiä pitemmällä palvelusajalla.

Rauhanjärjestöjen määrärahoja on nostettava ja maanpuolustusjärjestöjen määrärahojen kasvattaminen on lopetettava

Kansalaisaktivistien rauhanomaista toimintaa ei tule rajoittaa.

Nettisivujen ja tietokonepelien järjettömään väkivaltaan tulee puuttua, vaikka väkisin.

Vasemmistonaiset 16.-17.11.2002