Puoluehallituksen 16.4.1998 hyväksymä puoluekokoukselle esitettävä

Luonnos Vasemmistoliiton uudeksi puolueohjelmaksi

Vapauden, demokratian ja kestävän kehityksen yhteiskunta

Johdanto

Todellinen vapaus jokaiselle Demokraattiset yhteisöt

Kestävä kehitys Vasemmiston arvot ovat muovanneet Eurooppaa

Hyvinvoinnin uhkakuvat

On kolmannen vasemmiston aika

Jälkikirjoitus

Johdanto

Meidän aikaamme hallitsee muutos. Pian päättymässä olevan vuosisadan aikana Suomi, Eurooppa ja koko maailma ovat kokeneet ennennäkemättömiä mullistuksia. Mullistukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti niin ihmisten arkeen, itseymmärrykseen ja sosiaaliseen elämään kuin yhteiskuntien tuotantoon ja hallintoonkin. Muutos on ollut nopeaa ja sen vauhti on selvästi kiihtynyt edelliseen vuosisataan verrattuna. Aikamme muutoksen ydin on ollut tieteellisen ja teknologisen tiedon lisääntyminen ja sen yhä laajempi soveltaminen tuotannossa ja yritystoiminnassa.

Nopeassa tahdissa toisiaan seuranneet keksinnöt ja niitä hyödyntäneet teollisuusyritykset sysäsivät pitkään vakaana pysyneen maatalousyhteiskunnan kohti jatkuvaa muutosta. Viime vuosisadan Euroopassa maatalouden rinnalle syntyi ensin laajamittaisia teollisuusyhdyskuntia ja vähitellen myös kokonaisia teollisia yhteiskuntia. Kuluvalla vuosisadalla teknologinen kehitys ja sitä seurannut tuottavuuden nousu on asteittain vienyt kehitystä jälkiteolliseen, palvelujen tuotantoa painottavaan suuntaan. Teknologisten keksintöjen synnyttämä tuotantorakenteen muutos - ensin teollisen ja sitten jälkiteollisen yhteiskunnan esiinmarssi - mursi perinteisen maatalousyhteiskunnan sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet ja synnytti uusia yhteiskuntaluokkia ja uudenlaisia ristiriitoja. Teollinen yhteiskunta toi mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia, mutta myös uudenlaisia alistussuhteita, riistoa ja turvattomuutta. Myös jälkiteolliseen kehitykseen liittyy vakavia ristiriitoja ja uhkia, mutta myös suuria mahdollisuuksia.

Teknologinen kehitys on synnyttänyt monia ihmisten, tavaroiden ja tiedon kulkua helpottavia välineitä. Liikkumista helpottaneen teknologian kehitys joudutti yhdessä ajan poliittisten muutosten kanssa kansallisvaltioiden syntyä ja teki niistä luontevia paikallisia markkina- ja hallintoalueita. Paikalliset markkina- ja hallintoalueet muodostivat luontevat puitteet myös kansalaisten yhteistoiminnalle ja poliittiselle vaikuttamiselle.

Viime vuosikymmeninä tapahtunut kuljetusvälineiden ja tietoliikenneyhteyksien nopea kehitys on edelleen häivyttänyt ajan ja paikan rajoja. Samalla se on murtanut myös paikallisuuden ja paikallisuuteen perustuvien kansallisvaltioiden merkitystä. Moderni informaatio-, tuotanto- ja kuljetusteknologia yhdistääkin nyt huomattavasti kansallisvaltioita laajempia alueita yhdeksi tiiviiksi, koko maapallon kattavaksi markkina-alueeksi. Näillä laajoilla markkinoilla hyödykkeiden tuotanto ja monesti jopa yksittäisen tuotantoprosessin eri vaiheetkin voivat tapahtua varsin kaukana sieltä, missä tuotteet lopulta kulutetaan. Kaikkein voimallisimmin markkina-aluettaan on laajentanut pääoma, jonka siirtäminen maasta toiseen on kehittyneen informaatioteknologian avulla paitsi helppoa, myös suunnattoman nopeaa.

Markkinoiden laajentuminen ja pääomien liikkuvuuden lisääntyminen on heikentänyt kansallisvaltioiden asemaa luonnollisina markkina-alueina. Markkinoiden kansainvälistyminen on lisännyt maiden välistä keskinäistä riippuvuutta. Samalla myös alttius erilaisille maasta toiseen siirtyville häiriöille on kasvanut. Tällaiset muutokset ovat selvästi kaventaneet niin valtioiden kansallista itsemääräämisoikeutta kuin niiden kykyä oman taloudellisen kehityksensä hallintaankin. Paikallisten markkinoiden ja valtioiden välisten rajojen merkityksen supistuminen on vähentänyt myös kansalaisten vaikutusvaltaa. Globaaleilla markkinoilla kansallisvaltioiden ja kansalaisten paikallisen vallan tilalle onkin astunut yhä enemmän kansainvälisillä markkinoilla toimivien suuryritysten ja maasta toiseen liikkuvien pääomien valta.

* * *

Kansallisvaltiot ovat pyrkineet sopeutumaan markkinoiden kansainvälistymiseen lisäämällä valtioiden välistä yhteistyötä. Yhteistyötä on toteutettu solmimalla kansainvälisiä sopimuksia ja perustamalla niiden valvonnasta huolehtivia ylikansallisia instituutioita. Yhteistyötä on tehty mm. kauppapolitiikan, rahoituksen ja rauhanturvaamisen sekä rajoitetusti myös inhimillisen kehityksen ja ympäristönsuojelun kysymyksissä. Ylikansalliset instituutiot ovat kuitenkin toistaiseksi olleet suhteellisen epädemokraattisia ja ne ovat etenkin talouteen liittyvissä asioissa heijastelleet pääosin kansainvälistyvien yritysten ja sijoittajien näkemyksiä ja etuja samalla, kun kansalaisten edut ovat jääneet taka-alalle

Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen ylikansallisia yhteenliittymiäkin on jo melko paljon. Ne ovat kuitenkin vielä kovin heikkoja yritysten ja pääomien kansainvälisiin yhteenliittymiin verrattuna. Näin on huolimatta siitä, että globalisaatiokehitys uhkaa voimallisimmin nimenomaan kansalaisten taloudellista ja yhteiskunnallista asemaa. Teollisuusmaissa uhattuina ovat ihmisten ajan kuluessa saavuttamat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset oikeudet. Kehitysmaissa vaakalaudalla on puolestaan ihmisten kyky ja mahdollisuus päästä edes alkuun poliittisten oikeuksien ja sosiaalisen turvallisuuden rakentamisen tiellä. Kansalaisyhteiskunnan ylikansallisen vaikutusvallan puute on vakava asia siksi, että globaalit markkinat eivät ainoastaan uhkaa ihmisten oikeuksia vaan ne myös tekevät, jos nyt eivät aivan mahdottomaksi, niin ainakin kovin vaikeaksi sen, että oikeuksia voitaisiin tulevaisuudessa laajentaa ja kehittää pelkästään kansallisella tasolla.

Valtioiden suvereenisuuden ja kansalaisten sosiaalisten ja yhteiskunnallisten oikeuksien laajentamisen ohella globalisaatio uhkaa myös ihmiskunnan enemmistön jokapäiväistä toimeentuloa. Toimeentulon uhka muodostuu siitä, että tuotannon jatkuva tehostuminen ja kiristyvä kansainvälinen kilpailu heikentävät paikallista työllisyyttä ja sitä kautta myös paikallisten ja alueellisten yhteisöjen elinkelpoisuutta. Myös muita alueita parempien työehtojen ja tiukempien ympäristönormien ylläpitäminen on kansainvälistyvillä markkinoilla vaikeaa. Työ ja toimeentulo ovat kuitenkin kaikkialla tarpeen. Siksi kilpailun kiristyminen johtaa helposti sosiaalisen polkumyynnin kierteeseen, jossa kansainväliset yritykset kilpailuttavat valtioita ja niiden sosiaali-, työ- ja ympäristölainsäädäntöä toisiaan vastaan. Esimerkkejä sosiaalisesta ja ympäristönsuojelullisesta polkumyynnistä ja sen synnyttämästä köyhtymisen ja ympäristön tuhoutumisen noidankehästä on jo olemassa. Pian alkavan uuden vuosituhannen suuri kysymys onkin se, annetaanko polkumyynnin ja sen yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta lisäävien seurausten jatkua vai yritetäänkö asialle tehdä jotakin.

* * *

Yhteiskunnallisen toiminnan taustalla ovat aina jotkut arvot ja niiden ohjaamat pyrkimykset. Tällä hetkellä vallalla ovat keskittyneiden markkinoiden yksipuolisesti voittoa, kilpailua ja vahvemman oikeutta korostavat arvot.

Jos työehtojen, sosiaalisten oikeuksien ja ympäristöarvojen polkumyynti halutaan pysäyttää, yksipuolisten markkina-arvojen tilalle on nostettava ihmisyyden, yhteisvastuun ja tasa-arvon ihanteisiin nojaavat arvot ja toimintamallit. Yhteiskunnallista muutosta haluavien poliittisten liikkeiden -puolueiden, ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen - osalta tämä tarkoittaa sitä, että niiden on lakattava uskomasta yhteiskunnan ylätasolta ja yritysmaailmasta tarjoiltavaan vaihtoehdottomuuteen ja siihen sisältyvään yhden ainoan ratkaisun politiikkaan. Vaihtoehdottomuuden sijaan on alettava, ei vain luoda uskoa, vaan myös todella uskoa siihen, että aitoja valintamahdollisuuksia on olemassa ja että arvoilla ja niiden suuntaamalla yhteistyöllä on merkitystä. Ihmisten välisen yhteistoiminnan ohjaama poliittinen muutos on mahdollinen myös nyt, aivan niin kuin se on ollut mahdollinen viimeisen sadan ja kahdensadan vuodenkin aikana.

* * *

Vasemmistoliitto on yhteiskunnallista muutosta ja oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kehitystä haluavien ihmisten muodostama poliittinen liike. Liikkeen toiminta rakentuu kolmen keskeisen arvon - vapauden, demokratian ja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen - perustalle. Vasemmistoliitto toimii Suomessa, mutta sen arvot ja niistä kumpuavat poliittiset vaatimukset ovat yleismaailmallisia ja laajenevat siksi myös kansallisen tason ulkopuolelle. Vapautta, demokratiaa ja kestävää kehitystä edistävää muutosta tarvitaan paitsi Suomessa, myös Euroopassa ja koko maailmassa.

Todellinen vapaus jokaiselle

Vasemmiston perustavin arvo on jokaisen ihmisen todellinen vapaus - vapaus toteuttaa itseään ja omia taipumuksiaan, vapaus kasvaa ja kehittyä omaksi täydeksi itsekseen. Vapauden arvon voima ja vallankumouksellisuus on siinä, että todellisen vapauden tulee kuulua jokaiselle. Siksi todellinen vapaus ei voi toteutua ilman radikaalia ihmisten välistä tasa-arvoa ja yhteisvastuun periaatetta. Ihmisten välinen tasa-arvo ei puolestaan voi toteutua ilman laajaa sosiaalista ja sivistyksellistä tasa-arvoa. Todellisen vapauden rakennuspuihin kuuluvat myös sujuvat ja hallittavissa olevat arkielämän puitteet ja aito vastuu paitsi omasta itsestä, myös kanssaihmisistä.

Todellisen vapauden edellytyksenä on ihmisen täysivaltaisuus. Jokaisella tulee olla aito mahdollisuus ja kyky vaikuttaa omaan asemaansa ja ympäristöönsä niin kotona, työelämässä kuin koko yhteiskunnassakin. Jokaisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa toteutuu demokratian ja sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien vahvistamisen ja lisäämisen kautta. Ihmisen kyky täysivaltaisuuteen muodostuu puolestaan tasavertaisten ja kaikkia osapuolia kunnioittavien ihmissuhteiden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja tarpeellisuuden kokemusten kautta.

Oikeudet eivät perustu omistamiseen

Jotta todellinen vapaus jokaiselle voi toteutua, koko yhteiskunnan samoin kuin kaikkien siihen kuuluvien yhteisöjen tulee olla demokraattisia. Demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, että yksilön vapaus ja oikeudet eivät perustu omistamiseen tai yhteiskunnalliseen asemaan, vaan jokaisen yksilön yhtäläisen ihmisarvon tunnustamiseen. Demokraattisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä on tasavertainen ja läpi koko elämän jatkuva mahdollisuus itsensä kehittämiseen, opiskeluun, työntekoon ja vaikuttamiseen. Todellinen vapaus jokaiselle saavutetaan vain sillä, että markkinoiden ja niillä määräytyvän taloudellisen vallan vastapainona toimii kansalaisten demokraattisesti valitsemien päättäjien vahva asema ja sen kautta tuleva poliittinen ohjaus.

Markkinoiden ja niillä syntyvän vallan vapauden rajoittamisen vaatimus ei juuri nyt ole muodikas eikä monien mielestä kovin realistinenkaan, kuten ei vaatimus yhteisvastuun ja ihmisten sosiaalisten oikeuksien laajentamisestakaan. Todellisuus kulkee monessa kohdin eri suuntaan kuin vasemmiston arvot osoittavat. Se ei ole syy panna vasemmiston arvoja piiloon eikä päätä pensaaseen. Maailmaa muutetaan vain arvoihin nojaavan ajattelun ja siitä johdetun yhteistoiminnan avulla, ei olemalla hiljaa ja mukautumalla kulloinkin enemmistönä oleviin arvoihin. Myös radikaalit muutosvaatimukset voivat ajan myötä toteutua, jos ne edustavat ihmisten suuren enemmistön tasa-arvopyrkimyksiä ja jos niistä maltetaan pitää kiinni. Historia osoittaa, ettei yhteiskunnallinen muutos koskaan toteudu päivässä eikä kerralla, mutta se etenee kuitenkin, kunnes jonakin päivänä maailma lopulta on radikaalisti erilainen kuin ennen.

Kansalaiset vallan lähteenä

Hyvä esimerkki tästä oli Ranskan suuri vallankumous. Se merkitsi lopun alkua Euroopassa siihen aikaan vallinneelle sääty-yhteiskunnalle ja sen edustamalle harvainvallalle. Ranskan vallankumous nosti esiin uuden vahvan tunnuksen, ajatuksen kansasta kaiken vallan perimmäisenä lähteenä. Tunnus oli radikaali ja monien mielestä myös utopistinen, sillä vanhassa sääty-yhteiskunnassa yhteiskunnallisen ja poliittisen vallan samoin kuin ihmisten eriarvoisuudenkin ajateltiin perustuvan Jumalan säätämään - ja siis sellaisena ilman muuta hyväksyttävään ja ihmisten vallan ulkopuolella olevaan -luonnonjärjestykseen. Kahdessa sadassa vuodessa kansansuvereenisuuden ajatus samoin kuin sen ympärille rakentuneet ajatukset kansalaisten poliittisista oikeuksista ovat kuitenkin muuttuneet lähes kaikkien poliittisten suuntausten hyväksymäksi yhteiseksi lähtökohdaksi, jonka vain harva kyseenalaistaa.

Kansanvallan ajatuksen ohella Ranskan vallankumous toi eurooppalaisten poliittiseen elämään myös oikeiston ja vasemmiston käsitteet. Oikeistolla tarkoitettiin tuolloin konservatiiveja eli niitä, jotka yrittivät edelleen pitää kiinni säätyeroista ja omistavien luokkien etuoikeuksista, vasemmistolla puolestaan niitä, jotka kannattivat ihmisten tasa-arvopyrkimyksiä. Ranskan vallankumouksen luoma ensimmäinen vasemmisto muodostui kansan vapautta ajaneesta liberaalista porvaristosta. Sosialistisen työväenliikkeen muodostaman toisen vasemmiston aika tuli vasta hieman myöhemmin.

Yhteisvastuun periaate

Ranskan vallankumouksen tunnukset olivat "vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus". Kansan vapautta ajaneiden liberaalien porvarien mielestä nämä arvot voitiin saavuttaa elinkeinojen harjoittamisen ja kaupankäynnin vapauden eli markkinoiden ja niitä ohjaavan "näkymättömän käden" avulla. Teollistumisen myötä nousseen toisen, sosialistisen vasemmiston mielestä ihmisten välistä tasa-arvoa ja aitoa kansalaisuutta ei voitu saavuttaa vain vapaasti toimivien markkinoiden ehdoilla. Sosialistinen vasemmisto vaatikin markkinoiden rinnalle ihmisten keskinäisen riippuvuuden tunnustavaa sosiaalisen yhteisvastuun ja veljeyden periaatetta.

Käytännön politiikassa liberaaleja ja sosialistista vasemmistoa erotti myös käsitys valtion roolista. Liberaalit porvarit uskoivat markkinoiden kaikkivoipaisuuteen. Siksi he halusivat kehittää sellaisen "yövartijavaltion", jolla oli mahdollisimman vähän tehtäviä ja joka jätti markkinoille mahdollisimman suuren vapauden. Sosialistinen vasemmisto puolestaan kannatti ajatusta laajasta, markkinoiden toimintaa ohjaavasta valtiosta, jossa julkisen vallan tärkein tehtävä oli taata kansalaisten sosiaalinen tasa-arvoisuus. Työväenliikkeen näkemyksen mukaan kansalaisten vapaus oli -ja on edelleen -mahdollista vain, jos ihmisten aineellinen toimeentulo ja sosiaalinen turvallisuus ovat edes siedettävällä tasolla. Sosialistinen vasemmisto tavoittelikin inhimillisiä työehtoja, riittävää palkkaa ja säännöllistä vapaa-aikaa. Työehtojen parantamista koskevien vaatimusten rinnalla esitettiin voimakkaita vaatimuksia myös työntekijöiden ja heidän lastensa oikeudesta sivistykseen ja kulttuuriin.

Suomessa sosialistisen vasemmiston tavoitteet asetettiin ensimmäisen kerran vuonna 1903 hyväksytyssä Forssan ohjelmassa. Ohjelma oli eräänlainen punainen unelma, oman aikansa synnyttämä ajatus hyvästä yhteiskunnasta. Forssan ohjelman hyväksymistä seuranneiden vuosikymmenien aikana useimmat sen vaatimuksista toteutuivat. Tavoitteiden toteutumisen tahti oli toki alkuun tuskallisen hidas ja yhteiskuntakehitys meni monilta osin jopa täysin vastakkaiseen suuntaan. Etenkin toisen maailmansodan jälkeen sosialistiset ihanteet muovasivat kuitenkin vahvasti niin suomalaisen kuin mannereurooppalaisenkin hyvinvointivaltion rakentamisohjelmaa. Suomeen luotiin kattava, kaikille kuuluva sosiaaliturva, monipuoliset julkiset palvelut ja monin tavoin säädellyt ja suojatut työehdot. Myös sivistys laajeni yhtenäiskoulujärjestelmän kehittymisen myötä aiempaa selkeämmin kaiken kansan oikeudeksi.

Kansainvälinen

Vasemmiston perustavin arvo - jokaisen ihmisen todellinen vapaus - voi alkavalla uudella vuosituhannellakin toteutua vain laajamittaisen yhteisvastuun - eli yhteisön tunnustamien oikeuksien ja niiden takaaman riittävän sosiaalisen turvallisuuden - kautta. Siksi kansalaisten ajan myötä saavuttamista oikeuksista on edelleen pidettävä kiinni ja niiden piiriä on myös laajennettava. Laajenemista tarvitaan paitsi uusien, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen turvaavien oikeuksien suuntaan myös oikeuksien piiriin kuuluvien ihmisten joukon laajentamisen suuntaan. Laajat kansalaisuuteen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja sivistykseen liittyvät oikeudet ovat jokaisen ihmisen tie yksilöllistymiseen, yksilöllisyyteen ja sujuvaan arkielämään niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmassakin.

Viimeisen kahdensadan vuoden aikana kansalaisten oikeuksia on rakennettu ja laajennettu pääasiassa kansallisesti. Uusi vuosituhat on käynnistymässä talouden ja yritysten kiihtyvän kansainvälistymisen merkeissä. Siksi myös kansalaisten poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien turvaamisen ja laajentamisen on siirryttävä aiempaa enemmän myös kansainväliselle, koko maailman kattavalle tasolle.

Demokraattiset yhteisöt

Todellinen vapaus jokaiselle voi toteutua vain, jos koko yhteiskunta ja kaikki sen piiriin kuuluvat yhteisöt ovat demokraattisia. Demokraattisissa yhteisöissä ihmiset voivat olla aktiivisesti osallisia niissä tavoissa ja menettelyissä, joilla yhteisön toimintaa järjestetään ja johdetaan. Demokraattiset yhteisöt ovat moniarvoisia ja siksi ne kunnioittavat jäsentensä erilaisuutta ja yksilöllisyyttä ja niistä kumpuavia erilaisia mielipiteitä. Aidon, jokaisen ihmisen vapautta kunnioittavan demokratian tunnusmerkki on se, että enemmistön vallan ohella tunnustetaan myös vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien oikeudet ja taataan kaikille kansalaisille mielipiteen, kokoontumisen ja järjestäytymisen vapaus.

Demokratiaa eli ihmisten äänen kuulumista tarvitaan kaikissa yhteisöissä. Siksi demokraattisuus tulee asettaa kaikkien yhteiskunnan instituutioiden - kodin, koulun, yritystoiminnan, hallinnon ja työelämän -tavoitteelliseksi ominaisuudeksi. Hajautetussa, kaikki erilaiset yhteisöt kattavassa hallintokulttuurissa demokratia on ennen kaikkea niiden osallisuutta, joita päätöksenteko koskee. Demokratia merkitsee jokaisen yksilön mahdollisuutta vaikuttaa sen yhteisön sääntöihin ja päätöksiin, jossa hän toimii. Demokraattisessa yhteiskunnassa ihmisen vapaus, osallistumisoikeus ja vaikutusmahdollisuudet toteutuvat täysinä myös työelämässä.

Avoin ja julkinen päätöksenteko

Demokratian toimivuus edellyttää sitä, että asioiden käsittely ja päätöksenteko on mahdollisimman avointa ja julkista. Hajautetussa demokratiassa kaikkia päätöksentekotilanteita varten ei ole mahdollista, eikä usein tarpeellistakaan rakentaa pysyviä hallinto- tai valvontaelimiä. Demokratian kannalta olennaista on se, että kaikkea poliittista päätöksentekoa edeltää aito ja vuorovaikutteinen kansalaiskeskustelu, jossa asiaan osalliset tahot ja niitä edustavat yhteisöt, ihmiset ja ihmisten tilapäisetkin yhteenliittymät tulevat avoimesti ja tasapuolisesti kuulluiksi. Poliittisen päätöksenteon ohella myös keskeisen taloudellisen päätöksenteon tulee olla mahdollisimman julkista.

Päätöksenteon avoimuus ja julkisuus voidaan taata vain vapaan, moniarvoisen ja monipuolisen tiedonvälityksen avulla. Avoimessa yhteiskunnassa viestien on kuljettava kaikkiin suuntiin. Siksi joukkoviestinnän rinnalle tarvitaan myös vastavuoroisen kommunikaation mahdollisuuksia. Demokraattisessa yhteiskunnassa viestinnän vapaus ja medioiden monipuolistuminen edustavat periaatteessa myönteistä kehityssuuntaa, sillä medioiden ja yleisön pirstoutuminen antaa ihmisille mahdollisuuden aiempaa laajempaan vapauteen ja valintaan. Kehittynyt tietotekniikka antaa mahdollisuuksia myös aiempaa laajempaan yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen kansalaisten ja erilaisten kansalaisjärjestöjen välillä. Hyvä yhteiskunta huolehtii kuitenkin siitä, että medioiden omistus ei keskity liikaa ja että moniarvoisuutta ja monipuolisuutta samoin kuin medioiden saatavuutta ja julkisia viestintäpalvelulta tuetaan tarvittaessa verovaroin.

Perhe on tärkeä

Perhe ja siihen liittyvät tunnesiteet ovat ihmiselle tärkeitä. Perhe on paikka, jossa lapsi saa ensikosketuksensa toisiin ihmisiin ja jossa hän voi oppia toteuttamaan ja arvostamaan itseään ja omia ominaisuuksiaan. Perheen tärkeyden takia yhteiskunnan tulee toimia niin, että molemmilla sukupuolilla on riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia perhe-elämään. Hyvässä yhteiskunnassa aikuisten ei tarvitse käyttää kaikkea aikaansa elannon ansaitsemiseen tai uralla etenemiseen, vaan aikaa ja voimia jää annettavaksi myös perheenjäsenille. Tämä toteutuu esimerkiksi antamalla pienten lasten vanhemmille mahdollisuus normaalia lyhyemmän työpäivän tekemiseen ja työn jakamiseen sekä riittävään taloudelliseen tukeen.

Nykyaikaisten perhemuotojen kirjo ulottuu avio- ja avopareista ja yksinhuoltajista aina uusperheisiin, samaa sukupuolta oleviin pareihin ja asuinyhteisöihin asti. Demokraattinen yhteiskunta tukee perhekulttuuria, joka ymmärtää perhettä yhteisönä, mutta tunnustaa samalla kaikkien perheenjäsenten - ja etenkin lasten - yksilölliset oikeudet. Koska perhe on myös taloudellinen yksikkö, yhteiskunnan tulee huolehtia siitä, että kaikilla täysi-ikäisillä perheenjäsenillä on taloudellinen itsemääräämisoikeus ja että miesten ja naisten työnteon kannustimista huolehditaan tasapuolisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta puolisoiden erillisverotukseen, yksilöllisesti määräytyvään sosiaaliturvaan ja helposti satavilla oleviin hoivapalveluihin. Työnteon kannustimien ohella hyvä yhteiskunta huolehtii myös molempien sukupuolten tasavertaisesta mahdollisuudesta osallistua perhe-elämään ja lastenhoitoon.

Markkinat eivät yksin riitä

Markkinat ja niillä tapahtuva vaihto ovat olennainen ja kaikkien ihmisten elämään vaikuttava osa yhteiskuntaa. Markkinoilla vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan lait ja niiden vaikutuksesta syntyvät hinnat ovat monesti tehokas ja joustava tapa huolehtia tuotannon ja vaihdon järjestämisestä. Markkinat ottavat kuitenkin huomioon vain sellaiset tarpeet, joiden takana on ostovoimaa ja taloudellista valtaa. Koska pienituloisten ja varattomien ihmisten edut jäävät markkinoilla usein huomiotta, markkinat eivät yksin riitä.

Täysin vapaasti toimivilla ja alueellisesti laajoilla markkinoilla syntyy helposti saalistusta, jossa vahvemman oikeus voittaa. Vahvemman oikeus jättää jalkoihin niin ihmisten välisen tasa-arvon, työntekijöiden oikeudet kuin luonnonympäristön puhtauden ja monimuotoisuudenkin. Ihmisarvoa ja vapautta kunnioittavassa yhteiskunnassa markkinamekanismi tarvitseekin aina tuekseen demokraattista kontrollia, julkisia varoja ja yhdessä asetettuja pelisääntöjä ja sopimuksia.

Selkeiden pelisääntöjen asettaminen on erityisen tärkeää työmarkkinoilla, koska niillä vaihdetaan ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvää osaamista. Työstä saatava palkka on myös useimpien ihmisten tärkein tulonlähde. Työmarkkinoilla yksittäinen työntekijä on yleensä aina heikommassa asemassa kuin työnantaja. Siksi työntekijöillä tulee olla luovuttamaton oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja yhteistoimintaan sekä kollektiivisten työehtosopimusten antamaan turvaan. Sopimusten rinnalla tarvitaan myös työntekijöiden henkeä, terveyttä ja taloudellista asemaa suojaavia lakeja.

Hyvässä yhteiskunnassa sopimusten ja lakien antamat etuudet ja suoja ulottuvat kaikkiin työntekijöihin ja kaikenlaisiin työsuhteisiin. Myös kaikkein pienimmät, vain yrittäjän itsensä työllistävät yritykset tarvitsevat lakien ja selkeiden pelisääntöjen antamaa suojaa suurten yritysten mielivaltaa ja epäoikeudenmukaisia kilpailutilanteita vastaan. Hyvä yhteiskunta kannustaa ihmisiä aitoon, monipuolisiin tilauksiin ja toimeksiantoihin perustuvaan pienyrittäjyyteen, mutta torjuu mikroyrittäjyyden käytön työehtojen polkumyynnin välineenä.

Demokratia myös yritysten sisälle

Yritys on tärkeä taloudellisen toiminnan yksikkö ja ihmisten saamien palkka-, yrittäjä- ja sijoitustulojen lähde. Yrityksen muodostama työyhteisö on myös merkittävä sosiaalisen kanssakäymisen ja työn kautta tapahtuvan itsensä toteuttamisen yhteisö. Yritysten ja työyhteisöjen suuresta taloudellisesta ja sosiaalisesta merkityksestä huolimatta demokraattista hallintomallia ja kaikkien osapuolten oikeutta osallistua päätöksentekoon ei vieläkään pidetä yrityksissä itsestäänselvänä eikä aina edes hyväksyttävänä.

Yritysten hallinnon avoimuutta on viime vuosikymmeninä lisätty lakien ja työehtosopimusten avulla. Myös työntekijöiden kuulemis- ja informointivelvollisuus on laajentunut. Samaan suuntaan on vaikuttanut myös ihmisten tasa-arvoisuutta korostavan johtamiskulttuurin yleistyminen. Tasa-arvoisuutta korostava johtamiskulttuuri on kuitenkin perustunut yksipuolisuuteen ja vapaaehtoisuuteen ja siksi se on kriisitilanteissa yleensä väistynyt autoritaarisempien johtamismallien tieltä. Myös kuulemis- ja informointivelvollisuuden toteuttaminen on usein vain säädösten ja sopimusten muodollisen kirjaimen täyttämistä eikä lainkaan työntekijöiden aitoon osallistumiseen pyrkivää toimintaa.

Ihmisten laajaa osallistumisoikeutta arvostavassa yhteiskunnassa myös yritysten tulee hyväksyä ja omaksua demokraattinen hallinto- ja johtamiskulttuuri. Tämä toteutuu sellaisten lainsäädännön ja sopimustoiminnan avulla rakennettavien osallistumisjärjestelmien kautta, jotka antavat kaikille työntekijäryhmille mahdollisuuden aitoon yhteistoimintaan ja päätöksentekovaltaan yhdessä yrityksen johdon ja omistajien kanssa. Yhteistoiminnan ja aidon päätöksenteko-oikeuden kautta työntekijät voivat toteuttaa kansalaisoikeuksiaan ja omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan mahdollisimman täytenä myös työelämässä. Työntekijöiden oikeuksien laajentaminen tuo samalla yritysten käyttöön paljon sellaista aktiivisuutta, osaamista ja kehittämispotentiaalia, joka autoritäärisessä johtamiskulttuurissa jää työntekijöiden näkemysten ja kokemusten sivuuttamisen takia kokonaan hyödyntämättä.

Pääoman ylivalta pois

Nykyisissä markkinatalouksissa tuotantovälineiden omistus on usein varsin keskittynyttä ja kapitalistista. Keskittyneen omistuksen kautta muodostuva rahan ylivalta vääristää sekä markkinoiden toimintaa että demokraattista yhteiskuntaa. Omistuksen keskittymisen ohella markkinoiden toimintaa vaikeuttaa usein myös suurten yritysten määräävä markkina-asema ja siitä seuraava aidon kilpailun puute. Demokraattisessa yhteiskunnassa tarvitaan toimivat, kapitalistisista, pääoman ylivaltaa ylläpitävistä piirteistä riisutut markkinat. Markkinoiden toimivuus edellyttää sekä yrityskohtaisten pääomakeskittymien torjumista että tehokasta kilpailun edistämistä.

Demokraattisen yhteiskunnan markkinoilla on tilaa myös julkisen vallan ja erilaisten osuuskuntien kokonaan tai osittain omistamille tuotantolaitoksille ja palveluyrityksille. Myös aktiivinen työllisyys-, elinkeino- ja kilpailupolitiikka kuuluu hyvään yhteiskuntaan. Julkinen valta asettaa selvät pelisäännöt ja rajat omistuksesta kumpuavan taloudellisen vallan käytölle. Normeja laadittaessa etusijalla on aina heikommassa asemassa olevan etu. Yhteisvastuuta ja julkisen vallan panosta tarvitaan myös alueellisten kehityserojen tasoittamisessa ja alue- ja paikallistalouksien toimintakyvyn vahvistamisessa. Hajautetussa demokratiassa alue- ja paikallistalouksille ohjattavien voimavarojen lopullisesta käytöstä päättävät pääsääntöisesti alueet itse.

Monipuoliset mahdollisuudet

Hyvä yhteiskunta tarjoaa ihmisille monipuolisia osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia ja tukee ihmisten kykyä täysivaltaiseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Siksi julkinen valta tasoittaa aktiivisesti markkinoilla syntyvien tulojen ja mahdollisuuksien jakautumista verotuksen, tulonsiirtojen ja julkisten hyvinvointipalvelujen avulla. Sosiaalisia oikeuksia edistävä tulojen tasaaminen ja kattavat julkiset koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut rakentavat pohjan kaikkien ihmisten laaja-alaiselle sivistykselle, ammattitaidolle ja osaamiselle sekä molempien sukupuolten tasavertaiselle työ- ja perhe-elämään ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumiselle.

Ammattitaito, osaaminen ja tasaveroiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen muodostavat hyvän perustan myös tuotannolle ja ihmisten arkiselle tulonhankinnalle sekä tuotantoelämässä tapahtuvaan päätöksentekoon osallistumiselle. Laaja-alainen sivistys ja kattavat, julkisesti tuetut kulttuuri- ja liikuntapalvelut luovat puolestaan puitteet mielekkäälle vapaa-ajalle ja ihmisten henkiselle kasvulle.

Demokratia on osallisuutta

Demokraattisen yhteiskunnan tunnusmerkki on niiden osallisuus, joita päätöksenteko koskee. Koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluilla on suuri merkitys ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien ja yksilöllisten kehitysedellytysten turvaamisessa. Siksi ihmisillä tulee myös julkisten palvelujen käyttäjinä olla aito mahdollisuus vaikuttaa palvelujen laatuun, tuotan-totapaan ja sisältöön suoran käyttäjädemokratian kautta.

Käyttäjädemokratia on helpoin toteuttaa julkisesti tuotettujen palvelujen tapauksessa, koska silloin myös palvelutuotannon laajuus, mitoitus ja seuranta ovat kansalaisten suorassa kontrollissa. Julkisen tuotannon ohella palvelujen käyttäjien valta toteutuu hyvin myös osuustoiminnallisessa tuotannossa. Hyvinvointipalvelujen osuustoiminnallinen tuotanto edellyttää kuitenkin rinnalleen julkista subventiota ja laatunormeja, jotta myös palvelun tasapuolinen saatavuus voidaan taata. Joissakin tapauksissa myös palvelutuotannon kilpailuttaminen ja yksityinen tuottaminen voi olla perusteltua. Kilpailuttamisen ja yksityistämisen yhteydessä on kuitenkin huolehdittava siitä, että kilpailu ei tapahdu palveluja tuottavien työntekijöiden työehtojen eikä palvelujen laadun kustannuksella.

Maailmankansalaisuuteen nojaavat mallit

Kansanvaltaisten osallistumis- ja vaikutuskanavien luominen ja kehittäminen on viimeisen kahdensadan vuoden aikana tapahtunut pääosin kansallisvaltion ja siihen kuuluvien alueellisten ja paikallisten yhteisöjen puitteissa. Kansainvälisellä tasolla ihmisten suorat osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet ovat aina olleet - ja ovat edelleen - heikot.

Niin kauan, kun markkinoiden toiminta oli pääosin kansallista, kansallisvaltio ja sen demokratisointi tarjosivat hyvät mahdollisuudet ihmisten sosiaalisten oikeuksien ja aineellisen hyvinvoinnin lisäämiselle. Nyt markkinoiden voimakas kansainvälistyminen mahdollistaa kuitenkin kansallisvaltioiden hallinnon ja sen markkinoille asettamien yhteiskunnallisten velvoitteiden kiertämisen. Jos demokratiasta ja sen avulla saavutetuista ihmisten poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia koskevista sopimuksista halutaan rakentaa vastapaino myös kansainvälisille markkinoille, kansallisten osallistumis- ja vaikutuskanavien rinnalle on rakennettava myös tehokkaita ylikansallisia, maailmankansalaisuuden ajatukseen nojaavia hallintomalleja.

Kestävä kehitys

Tieteellisteknisen edistysuskonsa alkuhuumassa ihmiset erehtyivät varsin yleisesti uskomaan, että luonto oli olemassa vain taloudellista hyödyntämistä varten ja että luonnon rikkaudet olivat rajattomia. Teollistuminen ja sen myötä saavutettu tuottavuuden hurja nousu lisäsi nopeasti sekä aineellisen tuotannon että siitä aiheutuvien jätteiden ja ympäristölle haitallisten päästöjen määrää. Tuotannon voimakas kasvu on myös kuluttanut aina vain enemmän ja enemmän luonnonvaroja. Kolmen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana luonnon kestokyvyn rajat ovatkin tulleet vastaan luonnonvarojen ehtymisen uhan ja ihmisen elinympäristön pilaantumisen muodossa. Tämä on yhdessä alkuperäisluonnon tuhoutumisen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kanssa saanut useat ihmiset ymmärtämään, että ihminen ei teknisistä kyvyistään huolimatta sittenkään ole luonnon herra. Niin luonnon rikkauksilla kuin sen ekologisella kestokyvylläkin on selvät, osin jo näkyvissä olevat rajat.

Ihminen ei selviä ilman luontoa

Luonto selviää kyllä ilman ihmistä, mutta ihminen ei selviä ilman luontoa. Siksi luonnon uusiutumisesta ja säilymisestä on huolehdittava jo pelkästään ihmiskunnan fyysisten elinmahdollisuuksien turvaamisenkin tähden. Hyvässä yhteiskunnassa taloudellinen toiminta sovitetaan ympäristön ekologisen kestokyvyn asettamiin rajoihin ja luontoa kunnioitetaan ja arvostetaan myös arvona sinänsä, ei vain välineenä. Ekologisesti kestävään kehitykseen pyrkivä yhteiskunta käyttää voimavaroja myös alkuperäisluonnon suojelemiseen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Tähän yhteiskuntaa velvoittavat myös vielä syntymättömien ihmisten oikeudet.

Hyvä yhteiskunta kohtelee myös eläimiä kunnioittavasti. Se pyrkii turvaamaan luonnonvaraisten lajien elinolosuhteet ja kohtelee myös tuotanto- ja lemmikkieläimiä eettisesti korkeatasoisella tavalla.

Päästöjä ja muita ympäristöriskejä on pienennettävä

Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää uutta asennetta teollisten yhteiskuntien moottorina toimivan taloudellisen kasvun ja aineellisen elintason jatkuvan nousun ajatukseen. Luontoon laskettavat päästöt ja erilaiset ympäristöön kohdistuvat riskit kasvavat osapuilleen suorassa suhteessa aineellisen tuotannon määrän ja sen aikaansaamisessa käytettävien raaka-aineiden ja energiamäärän kanssa. Haitallisten päästöjen ja muiden ympäristöriskien pienentäminen edellyttää aineellisen tuotannon supistamista tai ainakin sen materiaali- ja energiaintensiivisyyden vähentämistä.

Aineellisen tuotannon kasvusta luopumisen ajatus herättää usein vastustusta siksi, että niin yksilöiden kuin yksittäisten maidenkin välillä vallitsee jatkuva tulojen ja elintason kilpajuoksu, josta ei haluttaisi luopua. Koska tuottavuuden jatkuva nousu vähentää työpaikkoja, taloudellista kasvua tarvitaan myös työllisyyden ylläpitämiseen.

Ekologisesti kestävä kehitys edellyttää sitä, että teollisuusmaat rajoittavat aineellisen tuotantonsa materiaali- ja energiaintensiivisyyden kasvua. Kestävän kehityksen yhteiskunnassa tuotanto onkin pikemminkin tieto- ja palveluintensiivistä kuin materiaali- ja energiaintensiivistä. Henkilökohtainen palvelutuotanto on luonteensa mukaan paikallista eikä kuluta juurikaan luonnonvaroja. Siksi se voi kasvaa. Uuden informaatioteknologian avulla erilaisia palveluja voidaan tuottaa aiempaa enemmän myös globaaleille markkinoille, jolloin teollisuuden merkitys ainoana merkittävänä valuuttatulojen lähteenä supistuu. Informaatioteknologian nopean kehityksen takia taloudellisen toiminnan painopiste on jo nyt siirtymässä aiempaa selvemmin aineettoman tuotannon suuntaan.

Elintason kilpajuoksu - ei kiitos!

Ekologisesti kestävän talouden toiminta perustuu pääosin uusiutuvien energialähteiden ja muiden uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen. Uusiutumattomien luonnonvarojen käytössä nojaudutaan pääosin kierrätykseen. Uuden, luonnonvaroja säästävän ja tavaroiden ja ihmisten edestakaista kuljetustarvetta vähentävän teknologian käyttöönotto mahdollistaa sen, että aineellista tuotantoa voidaan edelleen harjoittaa, vaikka neitseellisten raaka-aineiden ja etenkin energian käyttö vähenisikin. Tuotantoon liittyviä päästöjä vähennetään erilaisten suljettujen kiertojen, raaka-aineiden kierrätyksen ja kuljetusten minimoimisen avulla.

Kestävä kehitys edellyttää tuotantotavan muuttamisen ohella myös sitä, että taloudellisen toiminnan päämääriä tarkistetaan. Elintason kilpajuoksua ei voi jatkaa loputtomiin. Siksi kestävä kehitys tarkoittaa myös sitä, että rikkaat maat luopuvat nykyisin vallalla olevasta elintason jatkuvan nousun tavoitteesta ja pyrkivät sen sijaan vain kohtuullisen hyvän elintason ylläpitämiseen ja sen luoman hyvinvoinnin nykyistä tasaisempaan jakamiseen. Tällöin luonnonvaroja ja niiden avulla tuotettavaa vaurautta riittää maailman mittakaavassa myös kehitysmaille samalla kun luontoa ja sen rikkauksia säästyy myös tuleville sukupolville.

Maailmanlaajuiset ympäristönormit

Useimmat ympäristöön kohdistuvat uhat - kuten esimerkiksi ilman ja vesien pilaantuminen ja ilmaston pysyvän lämpenemisen uhka - ovat maailmanlaajuisia, kaikkien maiden yhteisiä ongelmia. Laajalle leviäviä ympäristöongelmia voidaan hallita vain koko maailman kattavin kansainvälisin sopimuksin. Kestävä kehitys edellyttääkin maailmanlaajuisia ympäristönormeja ja sellaisia globaaleja vero- ja maksujärjestelyjä, jotka velvoittavat kaikkia uusiutumattomia luonnonvaroja hyödyntäviä tai haitallisia päästöjä tuottavia yrityksiä muuttamaan käyttäytymistään. Yrityksiä ja niiden työntekijöitä on muutoinkin kannustettava ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseen kaikessa toiminnassa.

Ekologisen elämänhallinnan vaatimus tunkeutuu myös ihmisten arkeen - koteihin, työpaikoille, vapaa-ajan ympäristöön ja liikenteeseen. Ekologisesti kestäviä valintoja ja elämäntaparatkaisuja syntyy laajassa mitassa vain, jos niille voidaan poliittisin keinoin luoda suotuisat edellytykset. Siksi esimerkiksi kulutustavaramarkkinoiden toimintaa on ohjattava sellaiseen suuntaan, että ympäristöystävälliset valinnat ovat hinnaltaan edullisia. Ympäristön etu on jokaisen etu. Siksi ympäristöystävällisten valintojen suorittaminen ei saa olla kiinni ostajien tulotasosta.

Sosiaalinen kestävyys

Ekologisen ulottuvuuden ohella kestävän kehityksen vaatimus on tulkittava myös sosiaalisesti. Luonnon ohella ihminen on riippuvainen myös sosiaalisesta kanssakäymisestä ja sen kautta muotoutuvasta yhteisöllisyydestä. Vasta aito yhteisöllisyys ja vastavuoroiset suhteet toisiin ihmisiin tekevät ihmisestä aidosti ja täydesti ihmisen ja mahdollistavat kulttuurin ja monipuolisen sivistyksen kehittymisen. Siksi ihmiskunnan elinmahdollisuuksien ja sen kulttuurisen monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää myös yhteisöjen ja yhteiskuntien sosiaalisesta kestävyydestä huolehtimista.

Sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä on mahdollisuus aktiiviseen toimintaan, osallistumiseen, kohtuulliseen toimeentuloon ja itsensä kehittämiseen. Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kykenee myös ratkaisemaan yhteisöjen sisällä ja niiden välillä syntyviä ristiriitoja ja lieventämään yhteiskunnassa syntyviä vastakkainasetteluja ennen kuin ne puhkeavat avoimiksi konflikteiksi tai sodiksi. Siksi sosiaalisesti kestävän kehityksen tunnusmerkkejä ovat myös rauha, väkivallattomuus ja yhteisöjen aktiivinen halu ja kyky etsiä ratkaisuja eteen tuleviin uusiin ongelmiin ja yhteisöjen sisältä nouseviin yhteiskunnallisiin vaatimuksiin.

Sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa ei rakenneta asevarustelun eikä tiukan yhteiskunnallisen kontrollin avulla. Sosiaalisen kestävyyden rakennuspuut muodostuvat kontaktien, kosketuspintojen ja keskusteluyhteyksien luomisesta ja konfliktien sovittelemisen taidosta. Kestävyyttä rakennetaan myös viholliskuvien purkamisella ja sillä, että luodaan aitoja kanssakäymismahdollisuuksia toisiinsa vihamielisesti suhtautuvien ryhmien ja keskinäisiä ristiriitoja omaavien osapuolten välillä.

Sosiaalisesti syrjäyttävän kehityksen uhka

Nyt, uuden vuosituhannen kynnyksellä jälkiteollisten yhteiskuntien sosiaalista kestävyyttä koettelee eniten massiivinen työttömyys ja se, että miljoonat ihmiset ja kokonaiset väestöryhmät uhkaavat pysyvästi syrjäytyä työmarkkinoilta. Kuten ekologisesti kestämättömän, myös sosiaalisesti syrjäyttävän kehityksen uhka juontaa juurensa aikakauttamme hallitseviin teknologisiin ja tuotannollisiin muutoksiin. Työvoiman kysynnän supistuminen on kuitenkin historiallisesti uusi ongelma, sillä aivan viime vuosikymmeniin asti tuotantoelämä on hyötynyt työvoiman laajasta käytöstä. Yhteiskuntien kehitys oli pitkään varsin työvoimaintensiivistä, ja ihmisten ja yhteisöjen ongelma oli pikemminkin työn liiallisuus ja raskaus kuin työn puute. Vaikka tuottavuuden noustessa entinen tuotantomäärä voitiinkin tuottaa aina aiempaa pienemmällä työvoimalla, teollisten yhteiskuntien työvoiman tarve kasvoi, koska tuotanto ja markkinat laajenivat ja yleinen elintaso nousi voimakkaasti. Myös jälkiteollinen kehitys lisäsi aluksi työvoiman tarvetta laajenevilla palvelualoilla.

Informaatioteknologian huima kehitys ja automaation nopea lisääntyminen ovat yhdessä työn tuottavuuden jatkuvan nousun kanssa johtaneet siihen, että työvoiman kysyntä supistuu koko ajan. Työvoiman supistaminen ja tuotannon jatkuva rationalisoiminen lisäävät kovassa kansainvälisessä kilpailussa toimivien yritysten voittoja. Siksi markkinamekanismin vapaa toiminta pyrkii koko ajan pikemminkin lisäämään työttömyyttä kuin vähentämään sitä. Vaikka taloudellinen kasvu lisääkin tuloja ja tuotteiden kysyntää, seuraa tuottavuuden kasvusta se, että kohtuullisen suurikin talouskasvu ainoastaan estää työllisyyden heikkenemistä, mutta ei juurikaan paranna sitä. Ongelmaa kärjistää myös se, että kansainvälistyvillä markkinoilla yritykset pyrkivät kiertämään sosiaalisten oikeuksien ylläpitämisestä aiheutuvia työvoimakustannuksia siirtämällä tuotantoa sinne, missä normeja ja velvoitteita on vähemmän. Lisäksi ekologisesti kestävän kehityksen vaatimus on asettanut kyseenalaiseksi materiaalisen tuotannon jatkuvan laajenemisen.

Pelkkä tulojen uudelleenjako ei riitä

Pysyvän ihmisiä työmarkkinoilta syrjäyttävän mekanismin perustalle rakennetut yhteiskunnat eivät ole sosiaalisesti kestäviä, koska ne riistävät osalta ihmisiä yhden tärkeän ihmistä ja inhimillistä sivistystä määrittelevän alueen. Työn puutteesta aiheutuvia toimeentulo-ongelmia voidaan kyllä ratkaista tuloja uudelleen jakavan sosiaaliturvan avulla, mutta sosiaaliturva ei voi koskaan tarjota niitä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, tarpeellisuuden ja itsensä toteuttamisen kokemuksia, joita työ ja muu yhteisöllinen toiminta parhaimmillaan antaa. Lisäksi sosiaaliturvaa jaetaan nykyisissä hyvinvointiyhteiskunnissa usein varsin syrjäyttävällä tavalla. Sosiaaliturvan varassa elävät ihmiset eivät esimerkiksi voi vapaasti valita ajankäyttöään ja toteuttaa itseään omaehtoisen opiskelun tai pienimuotoisen yritteliäisyyden kautta ilman työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan menettämisen pelkoa. Siksi etenkin pitkäkestoinen työttömyys johtaa helposti passiivisuuteen ja siihen, että valtaosa ihmisen kyvyistä ja osaamisesta jää vaille käyttöä.

Ihmisen osaamisen ja kykyjen käytön laajamittainen laiminlyönti johtaa vieraantumiseen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden heikkenemiseen. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden heikkeneminen voi yhdessä pitkäaikaisen sosiaaliturvan varassa elämisen aiheuttaman köyhyyden kans-sa synnyttää rikollisia ja väkivaltaisiakin alakulttuureita. Siksi yhteiskunnan pysyvä ja syvä jakautuminen niihin, joilla on työtä ja mahdollisuuksia aktiiviseen elämään ja niihin, joilla sitä ei ole, tuottaa konfliktialttiin yhteiskunnan, jossa vain harvoilla, jos kenelläkään, on hyvä ja turvallinen olla.

Sosiaalisesti kestävään kehitykseen pyrkivässä yhteiskunnassa työllisyyttä ei jätetä pelkän markkinamekanismin ja sen tuottaman voiton maksimoinnin logiikan varaan. Vuosituhannen vaihtumiseen valmistautuvassa maailmassa työllisyyden hoito on yhdessä ympäristökysymysten kanssa tärkein yhteiskunnallista suunnittelua ja markkinoilla vallitsevien pelisääntöjen muuttamista vaativa poliittinen kysymys. Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävässä yhteiskunnassa riittävän aineellisen elintason ylläpitämisessä tarvittava välttämätön työ jaetaankin nykyistä oikeudenmukaisemmin ihmisten kesken.

Myös työ on jaettava

Vapaa markkinamekanismi jakaa työtä ja tuloja epätasaisesti. Siksi poliittisen mekanismin on jaettava, ei vain tuloja, kuten nyt tehdään, vaan myös itse työtä uudelleen. Työn oikeudenmukaisen jakamisen tavoitteena tulee olla täystyöllisyys ja suhteellisen tasainen tulonjako. Täystyöllisyyttä - eli jokaisen ihmisen oikeutta työhön ja aktiiviseen elämään - tarvitaan siksi, että työ, ihmisen kyky muokata ympäristöään, on yksi ihmisen henkisen kehityksen ja omaksi itsekseen tulemisen kulmakivi. Jotta täystyöllisyys on mielekästä yksilöille, se tulee yhdistää työelämän laadun kehittämiseen, työn käsitteen laajentamiseen ja elinikäisen työajan lyhentämiseen.

Hyvässä yhteiskunnassa kaikki työ on sellaista, että sitä tehdessään voi käyttää monipuolisesti taitojaan ja oppia uutta. Hyvä yhteiskunta mahdollistaa yksilöille myös elinikäisen oppimisen. Nuoruusiän koulunkäyntiä ja opiskelua seuraa aikuisiässä tapahtuva mielekkään työn ja omaehtoisen opiskelun vuorottelu. Jotta jaettu työ antaa kaikille ihmisille myös riittävän toimeentulon, työn jakamiseen on ohjattava riittävästi yhteisiä varoja. Tuki on tarpeen etenkin työaikaansa lyhentäville ja työtään jakaville pienipalkkaisille ihmisille.

Teknologian kehitys lisää tuotannosta saatavia tuloja, työn tuottavuutta ja yritysten voittoja, mutta heikentää työllisyyttä. Teknologian kehitys ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, sillä se siirtää myös yhä enemmän ikäviä, yksitoikkoisia ja raskaita työvaiheita ihmisten harteilta koneiden tehtäväksi. Jos teknologian kehityksen myötä jäljelle jäävä, määrältään vähäisempi välttämätön työ voidaan jakaa oikeudenmukaisesti, ihmiskunta voi viimein päästä tilaan, josta se jo kauan sitten haaveili, nimittäin pakollisen työn loppumisen ja työn rasittavuuden huomattavan vähenemisen tilaan. Siinä tilassa ihminen ei enää ole mekaaninen koneen osa vaan yhä enemmän ja enemmän koneiden herra. Jos niin työtä kuin tuotannosta syntyvää tuloakin voidaan jakaa oikeudenmukaisesti, työtä ja toimeentuloa riittää kaikille. Koska työn jakaminen auttaa jakamaan uudelleen myös perhevelvoitteita, työn jakaminen edistää myös miesten ja naisten välistä tasa-arvoa.

Hajautettu päätöksenteko

Yhteiskunnan kehityksen sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttää työn ja tulojen oikeudenmukaisen jakamisen ohella myös sitä, että päätökset tehdään mahdollisimman hajautetusti. Lähellä tapahtuva päätöksenteko motivoi ihmisiä osallistumaan ja ottamaan kantaa heille tärkeisiin asioihin. Hallinnon ja talouden hajauttaminen tekee päätöksenteon kohteena olevista asioista myös helpompia ymmärtää.

Hajautetun päätöksenteko-oikeuden tulee olla todellista. Siksi päätösten toteuttamisessa tarvittavat voimavarat tulee ohjata sinne, missä päätökset tehdään. Paikalliset ihmiset ovat itse parhaita asiantuntijoita omissa asioissaan. He kantavat kaikissa tapauksissa myös vastuun eli kokevat ne konkreettiset taloudelliset ja ympäristöön liittyvät seuraukset, joita päätöksillä on.

Paikallisen päätöksenteon rinnalla sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen yhteiskunnassa tarvitaan myös valtakunnan ja jopa koko maailman tasolla sitovia normeja ja säännöksiä. Niitä tarvitaan mm. työehtojen, sosiaalipolitiikan, liikenteen, yhdyskuntarakentamisen, ympäristöpolitiikan ja teollisuus- ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä, samoin kuin julkisten palvelujen tasoon ja saatavuuteen liittyvissä kysymyksissäkin.

Globaali säätely

Globaalisti säädeltäviä asioita ovat esimerkiksi kaikki laajalle leviäviä saasteita, ongelmajätteiden sijoittamista ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä koskevat päätökset. Globaalissa taloudessa myös sosiaalipolitiikasta tulee tehdä maailmanlaajuista. Vain kansainvälisesti yhtenevillä säännöillä voidaan taata se, että niin työn teettäminen kuin muukin ihmisten arkielämän puitteiden järjestäminen tapahtuu kaikkialla ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.

Kansainvälistä säätelyä ja ylikansallista väliintuloa tarvitaan myös rahoitusmarkkinoilla ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä. Vapaasti liikkuvia pääomia ja niiden omistajien ylikorostunutta voitontavoittelua voidaan hillitä vain kansainvälisin, kaikki maat kattavin keinoin. Myös pääomaliikkeiden verottaminen onnistuu vain globaalin järjestelmän kautta. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan myös ympäristöverotuksessa ja etenkin siinä, että ympäristöverojen tuottoja voitaisiin käyttää sekä yksittäisten maiden sisäisten että eri maiden välisten tuloerojen pienentämiseen.

Tuloerojen pienentäminen on tärkeää, koska maailman suurimmat ympäristöongelmat liittyvät tulonjaon suunnattomaan epätasaisuuteen. Rikkaiden maiden korkea ja jatkuvasti kasvava kulutustaso aiheuttaa saasteongelmia ja luonnonvarojen ehtymistä samalla kun köyhimpien maiden nopea väestönkasvu saa yhdessä äärimmäisen köyhyyden kanssa aikaan eroosiota ja aavikoitumista. Kestävä kehitys edellyttää sitä, että kaikkialla sanoudutaan irti ahneudesta ja kerskakulutuksesta ja että tavoitteeksi otetaan kohtuullinen, hyvän elämän perusedellytykset ja siihen liittyvän pienen mukavuuden kaikille takaava elintaso.

Valtiot voivat velkaantua

Yhteiskunnan sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttää myös sitä, että valtiot voivat taloudellisesti vaikeina aikoina velkaantua. Velat menevät perinnöksi tuleville sukupolville. Se on hyväksyttävää, mikäli perinnöksi jätetään myös se koulutustaso ja sosiaalinen turvallisuus, joita velan avulla on ylläpidetty tai ne ympäristönsuojeluinvestoinnit, joita velalla on suoritettu. Jos tulevat sukupolvet perivät velan ohella myös reaalista velanmaksukykyä - eli ammattitaitoa, osaamista ja yritteliäisyyttä - heillä on myös mahdollisuus maksaa velka aikanaan pois. Sen sijaan ympäristöongelmien, luonnonvarojen loppumisen ja yhteiskunnallisten konfliktien kärjistymisen perintö voi olla tuleville polville kohtuuttoman raskas siksi, että luonnonvarojen tuhlaus ja elinkelpoisen ympäristön ja yhteiskunnan pilaaminen estävät myös suuren osan tulevaisuudessa tapahtuvasta tulonhankinnasta.

Vasemmiston arvot ovat muovanneet Eurooppaa

Vasemmiston toimintaa ovat jo kaksi vuosisataa ohjanneet vapauden, veljeyden ja tasavertaisuuden arvot. Nämä arvot ja niihin perustuneet poliittiset ohjelmat ovat erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa saaneet erilaisia muotoja ja painotuksia. Myös vasemmiston arvoilleen saama kannatus on ollut väliin suppeampaa ja väliin laajempaa. Vasemmiston arvot ja unelmat ovat kuitenkin ajan saatossa muovanneet yhteiskunnallista kehitystä ja muuttaneet erityisesti Euroopan ja eurooppalaisten ihmisten kohtaloita.

Saavutuksia on paljon

Historian ensimmäisen vasemmiston eli porvarillisen liberalismin esiin nostama kansansuvereenisuuden ajatus ja sen synnyttämä kansallisvaltio on kiistatta edistänyt kansalaisoikeuksien ja ihmisten äänivallan lisääntymistä uuden ajan Euroopassa. Kansalaisten poliittisiin oikeuksiin nojaava ajattelu on saanut jalansijaa myös Euroopan ulkopuolella. Lähes kaikkien teollisuusmaiden yhteiskuntajärjestelmät perustuvat nykyisin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Ylin lainsäädäntövalta on kansan valitsemilla edustuslaitoksilla eli parlamenteilla ja toimeenpanovallasta vastaavat hallitukset ovat tilivelvollisia suoraan parlamentille. Kansallisvaltioiden puitteissa on kehittynyt myös erilaisia itsehallintoon perustuvia alueellisia ja paikallisia hallintojärjestelmiä. Myös paikallishallinnon järjestämisen lähtökohtana on pääsääntöisesti ollut demokratia ja kansan vaaleilla valitsemien hallintoelimien keskeinen asema.

Myös toisen, sosialistisen vasemmiston unelmat veljeydestä ja sosiaalisesta yhteisvastuusta ovat toteutuneet eurooppalaisessa ja etenkin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Työntekijöiden elintasossa, työoloissa ja sosiaalisessa turvallisuudessa samoin kuin naisten yhteiskunnallisessa asemassa on tapahtunut suurta edistystä viimeisen sadan vuoden aikana. Työelämän oikeuksien ja sosiaalisen turvallisuuden lisäämisessä ammattiyhdistysliikkeellä on ollut merkittävä rooli.

Vasemmiston toiminnan ansiosta ne arvot, joille nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu, ovat tulleet laajalti hyväksytyiksi koko poliittisessa kentässä. Siksi ilmaisen tai edullisiin käyttömaksuihin perustuvan terveyden- ja sairaanhoidon, kattavien yleisten eläkejärjestelmien ja mahdollisten työttömyysaikojen varalta luotujen tulonsiirtojärjestelmien kannattajia löytyy nykyisin muualtakin kuin vasemmalta, vaikka järjestelmiä rakennettaessa tilanne oli toinen. Myös kansalaisten laajojen sivistyksellisten oikeuksien lisääntyminen - esimerkiksi Suomen laaja ja ilmainen koulutusjärjestelmä, maksuttomat kirjastot, runsaat julkiset kulttuuri- ja liikuntalaitokset sekä ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen - voidaan pitkälti lukea vasemmiston saavutuksiksi.

Demokratiakehityksen ja hyvinvointivaltiomallien rakentamisen myötä myös valtion rooli on muuttunut. Valtioista on monissa maissa tullut yhä enemmän kansalaisyhteiskuntiin perustuvia palveluvaltioita, jotka ovat olemassa kansalaisia ja näiden hyvinvoinnin edistämistä varten samalla, kun ne ovat paljolti menettäneet aikaisempaa luonnettaan hallitsevien yhteiskuntaluokkien vallan ja kansaan kohdistuvan sorron välineinä. Valtio on monissa maissa tasannut voimakkaasti myös alueellisia kehityseroja. Pohjoismaissa valtiolla ja paikallishallinnosta vastaavilla kunnilla ja niiden palvelutehtävien laajenemisella on ollut merkittävä rooli myös naisten yhteiskunnallisen aseman paranemisessa.

Mutta myös haasteita, joihin vastata

Sekä kansalaisten poliittisten oikeuksien lisäämistä ja laajentamista aikanaan ajaneen ensimmäisen vasemmiston että palkkatyön ja pääoman välisen ristiriidan lieventämiseen keskittyneen toisen vasemmiston saavutukset ovat historian silmissä kiistattomat. Tehtävää kuitenkin riittää ja yhteiskunnan muutos synnyttää jatkuvasti uusia haasteita, joihin täytyy vastata.

Esimerkiksi työhön liittyvän vapauden ja työntekijöiden työpaikoilla omaaman vaikutusvallan ja oikeuksien kasvu on ollut paljon yhteiskunnassa toteutunutta kansalaisten vapauden ja vaikutusvallan kasvua vaatimattomampaa. Myös miesten ja naisten yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja etenkin sukupuolten eriarvoiseen työmarkkina-asemaan ja perhevelvoitteiden vinoutuneeseen jakoon liittyvät ongelmat ovat paljolti ratkaisematta. Purkamistaan odottavat myös erilaiset omistukseen, pääomien keskittymiseen, koulutukseen ja erilaisten työtehtävien arvostukseen liittyvät hierarkiat. Suureksi haasteeksi on viime vuosikymmeninä noussut myös ympäristön kestokyky ja tuottavuuden kasvun siivittämä massatyöttömyys, jotka uhkaavat sekä luonnon tasapainoa että yhteiskuntien sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Näiden kysymysten ratkaisemiseen tarvitaan uutta, kolmatta vasemmistoa.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna miljoonien ihmisten työolot ovat edelleen epäinhimillisen huonot. Myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan ja itsemääräämisoikeuden puute on monille ihmisille - ja etenkin monille naisille - edelleen todellinen ongelma. Ongelmat ovat suurimpia kehitysmaissa. Mutta myös vauraissa teollisuusmaissa on viime vuosina otettu askeleita taaksepäin. Massatyöttömyyden, köyhyyden ja yleisen turvattomuuden lisääntyminen ja markkinoiden vallan lähes kontrolloimaton kasvu ovat tästä esimerkkejä, samoin se, että työhön mennessään ja siellä ollessaan ihminen joutuu luopumaan suuresta osasta niitä oikeuksia, joita hänellä on työpaikan ulkopuolella kansalaisena toimiessaan. Siksi vasemmisto ei voi vieläkään levätä laakereillaan ja katsoa vain menneisyyteen päin. Vasemmiston on yhä uudelleen luotava nahkansa ja taisteltava omilla arvoillaan yhteiskunnallisia ongelmia ja hyvinvoinnin uusia uhkakuvia vastaan.

Hyvinvoinnin uhkakuvat

Kansallisvaltioiden puitteissa saavutettua ihmisten vapauden ja sosiaalisen turvallisuuden kannalta myönteistä kehitystä on viime vuosikymmeninä noussut uhkaamaan markkinoiden mahdollisimman vapaata toimintaa haluava uusliberalismin aate. Uusliberalistien mukaan hyvinvointivaltioiden rakentaminen on tullut tiensä päähän.

Uusliberalismi on saanut ilmaa siipiensä alle maailmantalouden ajoittain epävakaan kehityksen eurooppalaisille hyvinvointivaltioille aiheuttamista rahoitusongelmista ja Eurooppaan pesiytyneestä suurtyöttömyydestä. Uusliberalismin lentoa on vauhdittanut myös se, että teknisen kehityksen mahdollistama markkinoiden laajeneminen ja kansainvälistyminen on tarjonnut oivan väylän markkinoiden kansallisen säätelyn kiertämiselle ja markkinoiden täydellisen vapauden aatteen edistämiselle. Uusliberalismi uhkaa sekä jo saavutettuja vapauden, veljeyden ja sosiaalisen turvallisuuden arvoja että vasemmiston uutta pyrkimystä kohti kestävää kehitystä.

Uusliberalismin keskeisin argumentti hyvinvointivaltion purkamisen puolesta on se, että kansainvälistyvillä markkinoilla toimivien yritysten kilpailukyky ei kestä niin korkeaa veroastetta, jota hyvinvointivaltion ja sen tulontasausmekanismien ylläpitäminen edellyttää. Ja koska korkea veroaste vie kilpailukyvyn ja yritysten markkinat, se pitää myös yllä korkeaa työttömyyttä. Hyvinvointivaltioiden työttömyys pysyy tämän logiikan mukaan muita korkeampana myös siksi, että hyvän sosiaaliturvan omaavilla työttömillä ei ole kannustinta vastaanottaa etenkään matalapalkkaista ja vähemmän arvostettua työtä. Siksi globalisoituvassa maailmantaloudessa on uusliberalismin mukaan vain yksi vaihtoehto: hyvinvointivaltion ja sen markkinoiden vapaata toimintaa estävien turva- ja säätelyjärjestelmien purkaminen.

Yritysten näkökulma on liian kapea

Ahtaasti kansallisesta näkökulmasta tarkasteltuna uusliberalismin kansainvälisen kilpailukyvyn merkitykseen nojaava logiikka ei tietenkään ole kokonaan virheellinen. Avoimessa kansainvälisessä kilpailussa toimivan maan muita korkeampi veroaste todella syö yritysten kilpailukykyä ja sen myötä myös työpaikkoja. Uusliberalismin logiikka joutuu kuitenkin toiseen va-loon, jos kehitystä tarkastellaan kansainvälisestä näkökulmasta ja kun sitä tarkastellaan myös valtion ja kansalaisyhteiskunnan eikä vain yrityksen kannalta.

Vasemmiston mielestä hyvinvointivaltiolle, markkinoiden säätelylle ja veroille on tilaa edelleen. Markkinat eivät sitä paitsi ole koskaan olleetkaan täysin vailla säätelyä, vaan niille on aina ja kaikkina aikoina asetettu poliittisesti jotkut rakenteet ja rajat. Uusliberalistit väittävät mielellään, että talouden lait toimivat luonnonlakien tavoin ja että esimerkiksi uudet, aiempaa tehokkaammat ja enemmän voittoa tuottavat tuotanto- ja kaupankäyntitavat syrjäyttävät aina luonnonvoimien tavoin vanhat, vähemmän tehokkaat tavat. Näinkään ei ole. Esimerkiksi orjuus on loppunut - sikäli kuin se nyt on täysin loppunut - siksi, että se on kielletty, ei siksi, että se olisi yht'äkkiä muuttunut taloudellisesti vähemmän kannattavaksi kuin työvoiman palkkaaminen työmarkkinoilta. Jos orjuus on ainakin pääosin saatu loppumaan kieltämällä se, myös monia muita ihmisen kunniaa ja arvokkuutta loukkaavia samoin kuin luontoa pilaavia toimia on mahdollista kieltää ja rajoittaa.

Markkinoiden rajat ovat ihmisten asettamia rajoja...

Markkinoiden rajat ovat aina ihmisten asettamia rajoja, joita voidaan muuttaa poliittisilla päätöksillä. Se, arvostetaanko yhteiskunnassa enemmän ihmisen vai yritysten vapautta, on valintakysymys. Aito yhteiskunnallinen arvokeskustelu koskeekin sitä, millaisista arvoista käsin markkinarakenteita ja niiden puitteissa toimivaa voitontavoittelun logiikkaa rajataan ja kenen asettamilla pelisäännöillä ja sopimuksilla markkinoilla sen jälkeen toimitaan. Jos kohtuuttomia työehtoja, lapsityövoiman käyttöä, ympäristöä pilaavia päästöjä tai energian silmitöntä tuhlausta ei hyväksytä, ne voidaan kieltää. Kansainvälisillä markkinoilla kiellot ovat kuitenkin tehokkaita vain, jos ne asetetaan yhtä vahvoiksi kaikkialla ja jos niiden noudattamista myös valvotaan.

Kun pelisäännöt ja markkinoiden rajat ovat kaikkialla samat, yhden maan yritysten kilpailukyky ei suhteellisesti heikkene sen kummemmin ympäristönormien kuin sosiaalisten velvoitteidenkaan takia. Vasemmiston mielestä ihmisten ja luonnon vapautta edistävällä hyvinvointivaltiolla onkin edelleen kestävä tie kuljettavanaan. Tien kulkeminen edellyttää kuitenkin sitä, että pohjoismaisia ja eurooppalaisia hyvinvoinnin rakentamisen malleja tarjotaan ylikansallisilla foorumeilla rakennettavaksi myös muille. Talouden globalisaatio vaikeuttaa hyvinvointivaltion kehittämistä kansallisena projektina, mutta se ei estä siihen sisältyvien arvojen ja oikeuksien laajentamista ylikansallisena hankkeena.

... joita muutetaan poliittisilla päätöksillä

Globalisaatiota ja sen luomia yhden ainoan vaihtoehdon uhkakuvia käytetään yleisesti verukkeina uusliberalismin arvojen mukaisille uudistuksille. Globalisaatioon välttämättömyytenä vetoavilta poliittisilta toimijoilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta - tai ainakin julkituomatta - se, että vallan luovuttaminen maailmanlaajuisille markkinoille ja niitä hallitseville suurpääomille on pääsääntöisesti tapahtunut suvereenien valtioiden omilla poliittisilla päätöksillä. Monien pienten maiden, kuten esimerkiksi Suomen kohdalla pääomaliikkeiden vapauttaminen tapahtui toki osin aivan aidosti "markkinavoimien pakottamana", mutta tämä pakko syntyi siksi, että monet suuret maat olivat ensin aivan aidosti itse ja omasta tahdostaan - ja omassa maassaan toimivien suurten yritysten liiketoiminnalle koituvien etujen tähden - valinneet pääomaliikkeiden vapauttamisen tien.

Markkinoiden kansainvälistyminen ei sinänsä ole paha asia. Ihmiskunta saa kokonaisuudessaan suuremman hyödyn niin teknologian kuin uusien instituutioidenkin kehityksestä silloin, kun markkinat ovat kansainvälisiä ja kaupankäynti ja erilaisen tiedon välittyminen on vapaata. Mutta jos vain markkinat ja niillä toimivat yritykset kansainvälistyvät ja kaikki muu säilyy kansallisena, ajaudutaan ongelmiin. Talouden kansainvälistyminen siirtää paitsi tuotantoa ja tavaroita, myös ekologisia ongelmia maasta toiseen. Rikkaiden maiden korkea kulutustaso aiheuttaa ympäristöongelmia köyhissä maissa ja yhdestä paikasta peräisin olevat päästöt johtavat ympäristön pilaantumiseen jossain toisessa paikassa. Ekologisten ongelmien siirtymistä tapahtuu sekä spontaanisti että tietoisen toiminnan - kuten esimerkiksi ongelmajätteiden viennin - seurauksena. Globalisoituminen uhkaa myös kaventaa ihmisten kansallisella tasolla saavuttamia sosiaalisia ja poliittisia oikeuksia.

Kansainvälisen yhteisrintaman rakentaminen on vaikeaa...

Myös kansainväliset markkinavoimat jakavat voimavaroja ostovoiman mukaisesti. Siksi kansainvälisilläkin markkinoilla kaikilta niiltä, joilla ostovoimaa ei ole tai sitä on vain vähän - kuten esimerkiksi köyhiltä tai vielä syntymättömiltä ihmisiltä muista luontokappaleista puhumattakaan - puuttuu mahdollisuus vaikuttaa markkinoiden toimintaan ja siellä tapahtuvaan voimavarojen jakoon. Maailmanmittakaavassa toimivilla markkinoilla persoonattomuus on kuitenkin, jos mahdollista, vielä suurempaa kuin kansallisilla tai alueellisilla markkinoilla.

Oman kylän tai kaupungin köyhiä ihmiset ovat sentään joskus nähneet, mutta kaukaisten maiden köyhät ihmiset kohdataan vain tv-kuvissa jos niissäkään. Maailmanmittakaavassa toimivien markkinoiden persoonattomuuden ja niiden tarjoamien kosketuspintojen vähäisyyden takia köyhien ihmisten yhteisrintaman rakentaminen on vaikeampaa kansainvälisesti kuin mitä se oli tai on kansallisesti. Rintaman rakentamista vaikeuttaa myös se, että globaalilla tasolla ei ole olemassa sitä toimivaltaa omaavaa poliittista tahoa, jonka puoleen muutosvaatimusten kanssa voisi kääntyä.

... mutta ei mahdotonta

Valtioiden kansainvälisen yhteistyön ja ylikansallisten instituutioiden tämänhetkinen hampaattomuus globaalien markkinoiden ja niiden esiin nostamien ongelmien edessä on tosiasia, mutta se ei ole välttämättömyys. Jos halutaan, markkinoita sääteleviä pelisääntöjä voidaan - ja jos sosiaalinen ja ympäristöllinen polkumyynti halutaan estää, niitä myös täytyy - asettaa kansainvälisellä tasolla. Pelisääntöjen rakentamisessa tarvitaan ylikansallisten instituutioiden toimivallan vahvistamista ja kansalaisten ylikansallisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä.

Myös rasismi torjuttava

Kansainvälistyvien markkinoiden vastapainoksi tarvittavan demokratiakehityksen uhkaksi voi uusliberalismin ohella nousta myös moderni totalitarismi. Euroopan historia on kuluneen vuosisadan aikana jo kokenut sen niin fasistisen kuin kommunistisenkin totalitarismin muodossa. Niin erilaisia kuin kommunismi ja fasismi ideologioina olivatkin, niillä oli se yhteinen piirre, että ne perustuivat kansansuvereenisuuden ajatuksen näennäiseen hyväksymiseen. Kansan tahtoa ja siitä kumpuavaa valtaa kohosi kummassakin järjestelmässä kuitenkin edustamaan suljettu poliittinen luokka, joka otti oikeudekseen esiintyä koko kansan nimissä ja joka piti tiedonvälityksen tiukan hallinnan, kattavan sensuurin ja fyysisen terrorin avulla huolen siitä, että asiat voitiin nähdä vain hallitsevan ryhmän ilmoittaman "totuuden" mukaisesti.

Totalitarismi tuskin palaa Eurooppaan koetunkaltaisen fasistisen tai kommunistisen järjestelmän muodossa. Voimakkaasti kasvanut siirtolaisuus ja pakolaisuus ovat kuitenkin nostaneet Euroopassa pintaan runsain mitoin rasistisia asenteita. Yhdessä suuren työttömyyden ja yleisen toivottomuuden kanssa rasistiset asenteet ruokkivat niin uusfasismia kuin muitakin ulkomaalaisvihaan perustuvia ja demokratian vastaisia poliittisia liikkeitä. Koko eurooppalaisen vasemmiston onkin asetuttava tiukasti ja selvästi rasismia vastaan.

Rasismia vastaan taisteleminen on erityisen tärkeää siksi, että rasistiset asenteet ja niihin liittyvä suvaitsemattomuus voivat yhdessä ahtaasti kansallisia intressejä puolustavien poliittisten ääriliikkeiden kanssa hidastaa sitä aitoon kansainvälisyyteen ja maailmankansalaisuuden ajatukseen perustuvaa demokratian laajentumiskehitystä, jota tarvitaan kansainvälistyvien markkinoiden vastapainoksi. Kansalaisten sosiaalisten ja poliittisten oikeuksien puolustajien on siksi laajalla rintamalla toimittava paitsi uusliberalismia, myös rasismia ja ahtaasti kansallisia etuja painottavaa ajattelua vastaan.

On kolmannen vasemmiston aika

Euroopan kehitykselle antoi demokraattisen suunnan kaksisataa vuotta sitten ensimmäinen vasemmisto ja sen poliittinen ideologia liberalismi. Se nousi vaatimaan sääty-yhteiskunnan purkamista ja sen korvaamista elinkeinojen harjoittamisen ja kaupan vapauttamisella ja ihmisten tasa-arvoon perustuvalla demokraattisella poliittisella hallinnolla. Teollistumisen myötä kasvaneesta työväenliikkeestä nousi myöhemmin toinen, sosialistinen vasemmisto. Se vaati yhteisvastuuta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja pääoman ylivaltaan puuttumista.

Sosialistisen vasemmiston nousun myötä liberalismin alkuperäiset demokratiaa ja tasa-arvoa korostaneet tavoitteet painuivat taka-alalle. Liberaali porvaristo liittoutui konservatiivisen oikeiston kanssa ja asettui puolustamaan vapaita markkinoita ja niiden piirissä vaurastuneiden yhteiskuntaluokkien asemaa sosialistien vaatimuksia vastaan. Näin syntyneessä vastakkainasettelussa demokraattisten arvojen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen jäivät leimallisesti toisen, sosialistisen vasemmiston harteille.

Toisen vasemmiston nousun ja sen synnyttämän vastakkainasettelun myötä poliittiseen kielenkäyttöön vakiintuivat käsitteinä porvarilliset ja sosialistiset puolueet. Tämä kielenkäyttö ei enää erotellut porvaristoa konservatiiveihin ja liberaaleihin, vaikka tämä ero oli aiemmin ollut erittäin merkittävä. Kielenkäytön kehitystä ja poliittisen kentän kahtiajakautumista joudutti se, että porvariston piirissä sosialistisen vasemmiston nähtiin pyrkivän markkinatalouden täydelliseen kumoamiseen ja sen korvaamiseen valtiojohtoisella suunnitelmataloudella. Sosialistisen työväenliikkeen laajoissa piireissä kehityksen ajateltiin puolestaan ennemmin tai myöhemmin johtavan vapaan "kapitalistisen" markkinajärjestelmän kumoutumiseen. Näin ajateltiin huolimatta siitä, että monet sosialistit pitivät suunnitelmatalouden omaksunutta Neuvostoliittoa jo varhain epädemokraattisena ja totalitaarisena valtiona.

Viimeistään Neuvostoliiton totalitaarisen valtajärjestelmän sortuminen on antanut koko sosialistiselle vasemmistolle sysäyksen yhteiskuntateoreettisten visioidensa tarkistamiseen. Markkinatalouden täydellinen kumoaminen ei ole enää minkään sosialistisen vasemmiston merkittävän osan edes etäinen tavoite. Tavoitteena on sen sijaan markkinoiden kapitalististen, pääoman ja rahan ylivaltaa ylläpitävien piirteiden poistaminen ja talouden saattaminen palvelemaan yhteiskuntien demokraattisesti ohjattua kehitystä ja kaikkien kansalaisten hyvinvointia.

Vasemmiston visioiden tarkistaminen merkitsee haastetta myös porvarilliselle ajattelulle ja politiikalle. Oikeistolaisen, taloudellisesti vahvassa asemassa olevien ryhmien etuja ajavan konservatismin ja markkinoiden täydellistä vapautta ajavan taloudellisen uusliberalismin liitto voi tuntua pysyvältä koko porvarillista politiikkaa ohjaavalta hegemonialta. Kiihtyvän globalisaation kansalaisten oikeuksille ja ympäristön kestokyvylle aiheuttamien ongelmien puristuksessa se klassinen poliittinen liberalismi, joka aikanaan pyrki edistämään demokratiaa ja ihmisten välistä tasa-arvoa säätyjen etuoikeuksia vastaan, voi kuitenkin herätä uudelleen ja hakeutua nyt sosialistien liittolaiseksi.

Ryhmittyminen demokratian ympärille

Tässä tilanteessa ensimmäisen vasemmiston markkinasuuntautuneesta demokratiaperinteestä ja toisen vasemmiston sosialistisista tasa-arvopyrkimyksistä voi muodostua laaja, historiallinen kolmas vasemmisto, jonka yhdistävä arvo on demokratian, kansanvallan ja ihmisten aidon osallisuuden edistäminen. Kolmannen vasemmiston ryhmittyminen demokratian ympärille tapahtuu vuosituhannen vaihteen vedenjakajalla, jossa avautuu näkymiä niin sosiaalisesti jakautuneeseen, ihmisarvon ja luonnon jalkoihinsa jättävän syrjäyttämiskehityksen ohjaamaan yhteiskuntaan kuin sen vaihtoehtona olevaan ihmisten tasa-arvoa ja ympäristön kestokykyä korostavaan hyvinvointiyhteiskuntaankin päin.

Kolmas vasemmisto näkee kansalaisten oikeudet demokraattisen yhteiskunnan sopimuksina. Nämä sopimukset muodostavat sen perusrakenteen, josta niin talous- ja kulttuurielämän kuin yksittäisen ihmisenkin elämän aktiivisuus ja elinvoimaisuus kumpuaa. Joihinkin oikeuksia koskeviin sopimuksiin yhteiskunnassa on kypsytty asenteellisesti ja aineellisesti jo suhteellisen varhain, joihinkin vasta myöhemmin.

Kolmannen vasemmiston varhaisina airueina toimivat erilaiset 1960-luvun uusvasemmistolaisuudesta, feministisen naisliikkeen radikalisoitumisesta ja ympäristö- ja kehitysmaa-asioiden parissa toimineista kansalaisjärjestöistä nousseet poliittiset liikkeet. Nämä liikkeet vaativat niin naisten, köyhien maiden kansalaisten kuin erilaisten vähemmistöjenkin oikeuksien laajentamista ja luontoa alistavien rakenteiden purkamista. Niille oli myös hahmottumassa globaali tietoisuus. Kolmannen vasemmiston varhaisilla airueilla on ollut merkittävä vaikutus sen ylikansallisen tietoisuuden ja maailmankansalaisuuteen perustuvan ajattelun muotoutumisessa, josta on nyt tulossa kolmannen vasemmiston ydin.

Ylikansallisen demokratiakehityksen käynnistäminen

Talous on kansainvälistynyt huimaa vauhtia. Talouden globalisaatio haastaa poliittiset voimat taistoon siitä, millä edellytyksillä kansallisvaltioiden tasolla saavutettuja poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia voidaan pitää yllä vai voidaanko millään. Reilun vuosikymmenen ajan tässä taistossa on ollut niskan päällä markkinoiden säätelyn poistamista ajava ja markkinoilla vallitsevaan ahneuden logiikkaan kannustava uusliberalismi.

Tässä taistossa uusi, kolmas vasemmisto - ja sen aitona osana myös Vasemmistoliitto - asettuu demokratian, ihmisten välisen tasa-arvon ja sosiaalisen turvallisuuden puolelle uusliberalismin ajamaa markkinoiden täydellistä vapautta, vahvemman oikeutta ja pysyvää syrjäyttämiskehitystä vastaan. Kolmas vasemmisto vaatii kansainvälisen yhteistyön ja sen avulla asetettavien normien ja globaalien markkinoiden vastapainona toimivan ylikansallisen demokratiakehityksen käynnistämistä. Se vaatii myös markkinoiden rajojen ja rakenteiden piirtämistä niin, että tilaa jää niin kaikkien ihmisten arvokkuudelle kuin luonnonarvoillekin

Jälkikirjoitus

Vasemmistoliitto määrittelee itsensä omien arvojensa - vapauden, demokratian ja kestävän kehityksen - kautta. Se toimii niiden puolesta kaikilla päätöksenteon tasoilla; työpaikoilla, ay-liikkeessä, kunnissa, maakunnissa, eduskunnassa, Euroopan parlamentissa ja muissa EU:n toimielimissä sekä mahdollisuuksiensa mukaan myös maan hallituksessa.

Vasemmistoliitto tekee yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeen ja erilaisten kansalaisjärjestöjen sekä toisten puolueiden kanssa niin kotimaisissa kuin Eurooppa-politiikkaan ja ulkopolitiikkaankin liittyvissä kysymyksissä. Yhteistyö perustuu vallitsevan tilanteen realistiseen kartoittamiseen ja sen pohjalta laadittavaan konkreettiseen toimenpideohjelma. Puolueen omat konkreettiset poliittiset tavoitteet asetetaan aina puoluekokouskaudeksi kerrallaan ja niiden saavuttamista seurataan.

Vasemmistoliitto on yhtä vahva ja aktiivinen kuin sen jäsenet ja kannattajat ovat. Koska politiikan voima ja vahvuus voi nousta vain niistä ihmisistä, jotka ovat toiminnassa mukana, puolue suhtautuu jäseniinsä kunnioittavasti ja antaa heille tilaa toimia ja osallistua. Vasemmistoliiton tavoitteena on avoin ja demokraattinen puoluekulttuuri. Siksi jäsenille tarjotaan aito mahdollisuus vaikuttaa puolueen linjavalintoihin niitä edeltävien avoimien ja vapaiden keskustelujen kautta. Puolueen kulloinkin tekemät poliittiset ratkaisut perustellaan avoimesti ja selkeästi niin jäsenille kuin suurelle yleisöllekin.