Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VAS/817

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton 13 oikein kunnallisvaaleissa


  • Puolue: Vasemmistoliitto
  • Otsikko: Vasemmistoliiton 13 oikein kunnallisvaaleissa
  • Vuosi: 2004
  • Ohjelmatyyppi: vaaliohjelma

Vasemmistoliiton 13 oikein kunnallisvaaleissa

Vasemmistoliitto haluaa luoda tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa kaikilla on oikeus hyvään elämään. Peruspalvelut on järjestettävä yhteisin verovaroin niin, ettei palveluiden saaminen ole kiinni varallisuudesta. Vastuun tästä me kannamme yhdessä.

Hyvä elämänlaatu edellyttää perusturvallisuutta. Elämän peruspalat ovat kohdallaan, kun työttömällä on oikeus toimeentuloon ja sairaalla hoitoon, lapset ja nuoret saavat hyvän koulutuksen, vanhuksista huolehditaan ja voimme kaikki vaikuttaa oman asuinympäristömme kehitykseen. Se, että jokaisesta ihmisestä pidetään huolta, on kaikkien etu.

Kunnat järjestävät valtaosan tarvitsemistamme palveluista. Näitä ovat muun muassa päivähoito, peruskoulu, terveydenhoito, liikuntapalvelut, toimeentulotuki, vesihuolto, maankäyttö ja kulttuuripalvelut. Kunnilla on myös vastuu siitä, että palvelut ovat riittäviä, laadukkaita ja kaikkien saatavilla.

Sinun valintasi ratkaisee sen, ketkä päättävät oman kuntasi asioista. Tarvitsemme valtuustoihin ihmisiä, joiden arvoja ovat tasavertaisuus, suvaitsevaisuus sekä heikompien puolustaminen ja jotka haluavat turvata laadukkaat julkiset palvelut myös käytännössä.

MEILLÄ ON VARAA PAREMPIIN PALVELUIHIN

Verovaroja on ohjattava nykyistä enemmän valtionosuuksina kunnille. Kuntia kurjistavasta veronalennuspolitiikasta on luovuttava. Näin kunnat kykenevät järjestämään ihmisten tarvitsemat palvelut. Hyvin toimivat palvelut luovat arjen turvallisuutta.

KÖYHYYS POIS

Heikompiosaisten asemaa on parannettava. Parhaiten se onnistuu nostamalla työttömyysturvan ja muiden ensisijaisten etuuksien tasoa. Myös viimesijaista toimeentulotukea tarvitaan. Siitä kunnat eivät saa säästää.

HYVÄ HOITO EI SAA OLLA KIINNI KUKKAROSTA

Ihmisillä on oikeus laadukkaaseen terveydenhoitoon. Ensi vuonna voimaantulevan hoitotakuun mukaan jokaisen hoitoa tarvitsevan on saatava apua kohtuullisessa ajassa. Jotta tämä toteutuisi, terveydenhuoltoon tarvitaan lisää rahaa. Terveydestä säästäminen on liian kallista.

KUNTA KUULUU KAIKILLE

Jokaisella kuntalaisella on oikeus itsenäiseen arkeen ja mielekkääseen osallisuuteen. On tärkeää, että erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset, kuten mielenterveyskuntoutujat, päihdeongelmaiset, pitkäaikaistyöttömät ja maahanmuuttajat saavat tarvitsemansa tuen.

KOULUTUS LUO TASA-ARVOA

Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus parhaaseen koulutukseen perheen taustasta ja varallisuudesta riippumatta. Yhtenäinen peruskoulu on koulujärjestelmämme kulmakivi, jonka laatu turvataan muun muassa kohtuullisella luokkakoolla ja riittävillä tukitoimilla. Kaikille nuorille on löydyttävä peruskoulun jälkeinen jatko-opiskelupaikka.

KUNNAN TYÖ KUNNIAAN

Kannatamme julkisten palvelujen tuottamista kunnan omana työnä. Silloin palvelut ovat kaikkien saatavilla ja demokraattisesti valvottuja. Yksityiset palvelut ja kolmas sektori täydentävät julkisia palveluita. Kilpailuttamiselle on oltava selkeät pelisäännöt: hinnan lisäksi huomio on kiinnitettävä palvelun laatuun ja työntekijöiden työehtoihin.

PALVELUMAKSUT AISOIHIN

Palvelumaksut koskevat kipeimmin vähävaraisia ja palveluita paljon tarvitsevia ihmisiä. Siksi palvelumaksujen korottaminen on epäoikeudenmukainen keino rahoittaa kuntapalveluita.

YHTEISTYÖLLÄ PAREMPIA PALVELUITA

Kuntien yhteistyöllä voidaan parantaa palveluiden laatua ja turvata palvelujen saatavuus kaikille kuntalaisille. Vapaaehtoiset kuntaliitokset vähentävät turhaa byrokratiaa.

PUHDAS ELINYMPÄRISTÖ JA LIIKKUMISEN VAPAUS

Kunnallistekniikka, tonttipolitiikka ja kaavoitus ratkaisevat pitkälti sen, minkälaisessa ympäristössä me elämme. Kosketus luontoon on turvattava myös asutuskeskuksissa. Kunnissa on oltava mahdollisuus käyttää kohtuuhintaista julkista liikennettä ja kevyen liikenteen väyliin on panostettava. Liikkumisen vapaus ei saa olla kiinni omasta autosta.

KUNNASTA HYVÄ TYÖNANTAJA

Myös kuntatyön on oltava mielekästä ja palkitsevaa. Siksi kuntien osaamista ja vetovoimaisuutta työnantajana on parannettava. Tavoitteenamme on määräaikaisten työsuhteiden vakinaistaminen, työssä jaksamisen parantaminen ja ansiotason nostaminen.

KAIKILLA OIKEUS VIIHTYISÄÄN ASUMISEEN

Kunnilla on vastuu viihtyisän ja toimivan asumisen edellytyksistä ja sosiaalisesti tasavertaisesta kuntarakenteesta. Erillisten hyvä- ja huono-osaisten asuinalueiden kehittyminen on estettävä. Monipuolisten kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden on oltava kaikkien kuntalaisten saatavilla.

KUNTIEN PÄÄTÖKSET AVOIMEMMIKSI

Kuntalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä ja kansalaisia kuultava myös vaalien välillä. Asioihin on voitava vaikuttaa jo valmisteluvaiheessa. Lasten ja nuorten mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon on lisättävä. Päätöksissä on myös arvioitava, miten ne vaikuttavat naisiin ja miehiin, tyttöihin ja poikiin.

TYÖ LUO TYÖTÄ

Koulujen, terveyskeskusten, kirjastojen ja teiden rakentaminen luo uusia työpaikkoja. Tarvitsemme lisää työntekijöitä terveydenhuoltoon, vanhusten palveluihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Kuntien merkitys työllistäjänä on tunnustettava.