Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VIHR/1096

Vihreä liitto

Meille kaikille hyvä elämä: Vihreä sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma


  • Puolue: Vihreä liitto
  • Otsikko: Meille kaikille hyvä elämä: Vihreä sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma
  • Vuosi: 2018
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Vihreät De Gröna
Hyväksytty puoluevaltuuskunnan kokouksessa 27.5.2018

Meille kaikille hyvä elämä: Vihreä sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma

Tämä ohjelma korvaa 11.5.2010 hyväksytyn sosiaali ja terveyspoliittisen ohjelman.

1 Johdanto

Vihreä sosiaali- ja terveyspolitiikka tähtää ihmisten hyvään elämään. Haluamme kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja niin alueellisesti kuin eri ihmisryhmien välillä.

Merkittävin osa terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista päätöksistä, ratkaisuista ja valinnoista tehdään sote-järjestelmien ulkopuolella. Tämä ohjelma keskittyy pääosin sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen ja järjestämisen tavoitteiden ja linjausten asettamiseen. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät kuitenkin myös monet muut vihreät tavoitteet, muun muassa korkeatasoinen varhaiskasvatus, jalankulkua, pyöräilyä ja julkista liikennettä sekä esteettömyyttä edistävä yhdyskuntasuunnittelu, tiukka saasteita vähentävä ympäristöpolitiikka tai kasvisten käytön lisääminen ruokailussa. Kaikessa päätöksenteossa tulee nähdä niiden seuraukset ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ennaltaehkäisevä työ hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on olennainen osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Sosiaali- ja terveyspalveluilla voidaan korjata vain osa muilla toimenpiteillä aiheutetuista terveyden- ja hyvinvoinnin menetyksistä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sisällä terveyttä ja hyvinvointia edistää parhaiten se, että peruspalveluihin pääsee nopeasti. Sairaus tai sosiaalinen ongelma on helpointa hoitaa sen varhaisessa vaiheessa. Kaikki hyötyvät: Asiakas saa hoidon tai avun nopeasti, eikä ongelma pääse kasvamaan. Julkinen valta säästää kustannuksissa.

Peruspalveluja tulee vahvistaa. Ne on tuotava kaikkien niitä tarvitsevien saataville nopeasti, tasa- arvoisesti ja hyvälaatuisina. Hoitoon tai muuhun palveluun pääsyä on nopeutettava ja palveluketjuista on tehtävä sujuvia ja katkeamattomia. Jokaista on hoidettava kokonaisvaltaisesti.

Ammattilaiset tietävät usein parhaiten, miten palvelut saadaan vaikuttaviksi eli millä toimenpiteillä saadaan tehokkaimmin edistettyä terveyttä ja hyvinvointia. Palveluiden käyttäjät ja potilaat on otettava nykyistä enemmän aktiivisiksi palvelujen kehittäjäksi ja heitä on kuultava koko ajan. Vain siten voidaan varmistaa palveluista saatava hyvä kokemus, joka voi olla merkittävä osa asiakkaan hyvinvointia.

Kaikille on taattava mahdollisuus saada neuvontaa, ohjausta ja tietoa tarjolla olevista palveluista; myös niiden, jotka eivät ole kykeneviä tai halukkaita tekemään aktiivisia valintoja palveluja tarvitessaan. Myös kielellisten oikeuksien on toteuduttava palvelujen käyttämisessä ja ihmisten kuulemisessa, vaikka se vaatisi joskus erityisratkaisuja. Varmistetaan kansallis- tai hallintokieliä taitamattomille pääsy palveluihin esimerkiksi takaamalla laadukkaat tulkkipalvelut. Huolehditaan myös palveluiden saatavuudesta ruotsiksi ja muilla tarvittavilla kielillä.

Ammattitaitoinen sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilökunta on keskeisin osa näiden palvelujen tuottamista. Valtiovallan on huolehdittava siitä, että osaavaa ja pätevää henkilökuntaa koulutetaan riittävästi, he saavat työstään riittävän korvauksen ja nykyiset ammattilaiset viihtyvät työssään. Ammattitaidon ylläpitoon, työhyvinvointiin ja työntekijöiden mahdollisuuteen kehittää työtään on panostettava.

2 Vihreän sosiaali- ja terveyspoliittisen ohjelman periaatteet

2.1 Ennaltaehkäisy, oikea apu oikeaan aikaan, terveyden edistäminen ja toimintakyvyn ylläpito

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kaikkien yhteiskunnallisten toimijoiden vastuulla. Niin sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin muuallakin on ajateltava laajasti ihmisten hyvinvointia: psykofyysistä ja sosiaalista toimintakykyä, terveyttä, kokemusta turvallisuudesta, vaikutusmahdollisuuksia ja onnellisuutta.

Elintavat vaikuttavat monien sairauksien syntyyn ja vaikeutumiseen. Useimmiten ihmiset voivat vaikuttaa terveyteensä ja hyvinvointiinsa elintavoillaan ja hakemalla ajoissa apua sairauksiinsa ja elämänhallinnan vaikeuksiin. Palvelujärjestelmän tulee kannustaa ja tukea tähän.

Terveysongelmiin tai sosiaalisiin ongelmiin on tärkeä puuttua heti vaikeuksien tai oireiden ilmettyä. Ihmisiä tulee myös kannustaa ja neuvoa hakeutumaan avun pariin ajoissa.

Vaikeavammaisuuden, pitkäaikaisten terveys- tai mielenterveys- ja päihdeongelmien kohdalla on tärkeää tukea pitkäjänteisesti toimintakykyä, järjestää tarvittavia tukipalveluja ja kuntoutusta asiakkaiden omia toiveita ja tarpeita kuunnellen.

  • Tehdään monipuolista yhteistyötä eri sektoreiden, kuten koulutuksen ja kasvatuksen sekä liikenteen ja rakentamisen kanssa, jotta ihmisten hyvinvointi ja terveys huomioidaan kaikilla aloilla.
  • Ohjataan ennaltaehkäisevää ja varhaista tukea ja puuttumista tehokkaasti niin, että korjaavaa työtä tarvitaan vähemmän.
  • Taataan pääsy sosiaali- ja terveyspalveluihin nopeasti ja matalalla kynnyksellä.
  • Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä eriarvoisuuden ehkäisemisessä on vahvistettava.
  • Kuntien ja maakuntien on tarjottava ja kohdennettava elintapaneuvontaa laajasti eri ryhmille ja erityisesti niille, joiden tiedetään selvästi hyötyvän ehkäisevistä toimista. Tämä tarkoittaa mm. lähiliikuntapaikkojen lisäämistä sekä terveellistä koulu- ja työpaikkaruokailua.
  • Ympäristön terveellisyydestä on huolehdittava ja ympäristöterveydenhuolto on pidettävä korkeatasoisena.
  • Vahvistetaan sosiaalista kuntoutusta ja elämänlaatua parantavia palveluita sekä tuetaan osallistavia yhteisöjä.
  • Sisäilman terveellisyydestä on huolehdittava kaikkialla, erityisesti kouluissa, päiväkodeissa ja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä.

2.2 Saavutettavat ja esteettömät palvelut

Esteettömyyden tulee olla itsestäänselvyys kaikissa yhteiskunnan palveluissa, niin sosiaali- ja terveyspalveluiden puolella kuin liikenteessä ja rakentamisessa. Palveluiden saavutettavuutta voidaan edistää muun muassa liikkuvilla ja jalkautuvilla yksiköillä. Tällaisia ovat esimerkiksi liikkuva suun hoidon yksikkö ja neuvolatoiminnan jalkautuminen päiväkoteihin. Myös etähoito ja digitaaliset palvelut voivat lisätä saavutettavuutta helpottamalla yhteydenottoja ja seurantaa.

Liikkumista tukevia palveluita, kuten liikennevälineiden käytön ohjausta, saattajapalveluja ja ryhmäkuljetuksia on tärkeä taata henkilöille, joille itsenäinen liikkuminen ja asiointi julkisilla liikennevälineillä ei onnistu sairauden tai vamman takia.

  • Huolehditaan palveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta alueellisesti.
  • Taataan esteetön pääsy eri paikkoihin, tietoon ja palveluihin riippumatta esimerkiksi liikuntarajoitteesta, aistivammasta, muistisairaudesta tai kehitysvammasta.
  • Kehitetään digihoitopolkuja, jotka mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman hoidon.
  • Saavutettavuutta voidaan lisätä myös yhteisösosiaalityöllä eli viemällä sosiaalityö erilaisiin yhteisöihin.
  • Lisätään esteettömyyttä palveluissa esimerkiksi lisäämällä selkokielen käyttöä.
  • Säilytetään palveluissa mahdollisuus asioida myös puhelimella.

2.3 Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen

Vihreät näkevät hyvinvointierojen kaventamisen yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteekseen. Tasa-arvoinen yhteiskunta on stabiilimpi ja turvallisempi kaikille. Hyvinvoinnin ja terveyden tasainen jakautuminen tukee talouskasvua ja auttaa hillitsemään sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen kasvua.

  • Kavennetaan terveys- ja hyvinvointieroja johdonmukaisesti koko maassa.
  • Otetaan eriarvoisuuden vähentäminen kaiken politiikanteon periaatteeksi ja luodaan mittarit periaatteen toteutumisen seurantaan.
  • Tehdään kokeiluja ja etsitään uusia rahoitusmalleja eriarvoisuuden torjumiseen.

3 Sosiaali- ja terveyspolitiikka painopistealueittain

3.1 Edistetään hyvinvointia ja terveyttä

Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii kykyä tunnistaa ja toteuttaa omia toiveita, tyydyttää tarpeet, muuttaa ympäristöä sekä kykyä tulla toimeen olemassa olevan ympäristön kanssa. Kun asiat toteutuvat yksilöiden kohdalla, lopputuloksena on tyytyväinen ja hyvinvoiva yhteisö.

Henkilökohtaisempia palveluita tarvitsevat ne ihmiset ja ryhmät, jotka ovat työ- ja opiskelijaterveydenhuollon ja sähköisten työpöytien tai liikunta- ja kulttuuriseteleiden ulkopuolella. Näille ihmisryhmille kasautuu usein myös muita sosiaalisia ongelmia kuten työttömyyttä, mielenterveys- ja päihdeongelmia, muita terveysongelmia sekä tulottomuutta tai pienituloisuutta.

On tärkeää tunnistaa erityisessä riskissä olevat ihmiset ja ryhmät ja suunnata ohjausta ja neuvontaa erityisesti heille. Neuvonnasta tulee huolehtia jo ennen kuin ongelmat tuovat heidät sosiaali- tai terveyspalvelujen piiriin. Puututaan peliriippuvuuteen varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on vaikuttava ja asiallinen neuvonta tupakan, nuuskan sekä huumeiden ja päihteiden käytön riskeistä, liikunnan ja ravinnon merkityksestä hyvinvoinnille sekä unettomuuden lääkkeettömistä hoidoista.

Sote-uudistuksessa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on osoitettu kuntien ja maakuntien tehtäväksi. Riippumatta tulevasta organisaatiomallista tulee terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä huolehtia sekä erityistasolla että peruspalveluissa ja tälle on osoitettava riittävä rahoitus. Myös kolmannen sektorin toimijoilla on merkittävä rooli terveyden edistämisessä. Matalan kynnyksen toiminta, vertaistuki ja kulttuuri-ja liikuntatoiminta ehkäisevät ongelmien kasaantumista ja tuovat helpotusta muun muassa yksinäisyyteen.

Vihreät katsovat, että vaikuttava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulee järjestää siten, että riskiryhmät tavoitetaan mahdollisimman tehokkaasti. Menetelmien tulee olla näyttöön perustuvia. Kokeilujen avulla tulee selvittää parhaat tavat ja keinot käytännön toteutukselle ja näihin on saatava riittävä rahoitus.

  • Harjoitetaan ns. läsnäolon politiikkaa. Läsnäolon politiikalla tarkoitetaan mm. sitä, että ihmisryhmät, jotka uhkaavat jäädä marginaaliin, ovat itse edustettuina.
  • Lisätään saumattomia ja oikea-aikaisia hoito- ja palveluketjuja sekä alueellisia yhteistyöverkostoja.
  • Panostetaan elintapaneuvonnan kehittämiseen ja arviointiin.
  • Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä tulee huolehtia sekä erityistasolla että peruspalveluissa ja tälle on osoitettava riittävä rahoitus.
  • Palveluita kehittäessä on hyödynnettävä kokemusasiantuntijoita.

3.2 Varmistetaan etteivät asiakasmaksut lisää eriarvoisuutta

Terveydenhuollon asiakasmaksut lisäävät eriarvoisuutta. Asiakasmaksujen osuus sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta on Suomessa Pohjoismaiden korkein ja terveydenhuollon julkinen rahoitus on selvästi Tanskaa, Ruotsia ja Norjaa alhaisemmalla tasolla.

  • Pienennetään lääkkeiden ja suun terveydenhuollon omavastuuosuuksia pienituloisille.
  • Julkisten saatavien perintä otetaan pois yksityisiltä perintätoimistoilta ja selkiinnytetään talous- ja velkaneuvontapalveluiden organisointia. Alennetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ja tehdään kokeiluja maksuttomuudesta.
  • Annetaan maksuttomat palvelut varattomille.
  • Varmistetaan, etteivät alueelliset erot sote-asiakasmaksuissa kasva liian suuriksi.

3.3 Tukemalla lapsiperheitä satsaamme tulevaisuuteen

Lapsuudessa kehittyvä syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat myöhemmin vaikeasti korjattavissa ja aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja hukkaan menneitä mahdollisuuksia. Näiden korjaaminen myöhemmin on sekä vaikeaa että kallista.

Äitiys- ja lastenneuvolat sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto ovat lapsiperhepalveluiden ydin. Siksi niiden toimivuudesta huolehtiminen on tärkeää. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut on hyvä keskittää perhekeskuksiin, joissa toteutetaan moniammatillista ja integroitua työtapaa yhdessä varhaiskasvatuksen ja kotien kanssa. Tämä edellyttää riittäviä resursseja ja ammattitaitoa monialaiseen työskentelyyn. Erityisesti neuvolapsykologien määrää tulee lisätä nykyisestä ja kannustaa myös isiä käyttämään neuvolan palveluita. Laaja-alainen yhteistyö eri tahojen välillä on erityisen tärkeää lastensuojelussa.

Niille alueille, joissa on paljon vähävaraisuutta, suuria määriä muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia tai esimerkiksi koulupudokkaita, on syytä suunnata lisäresursseja. Näiden resurssien käytöstä voidaan päättää mahdollisimman lähellä toimintaa.

Kun palveluja keskitetään isompiin yksiköihin, on tärkeää turvata myös lähipalveluita. Esimerkiksi alle 1-vuotiaiden neuvolatarkastukset on hyvä järjestää mahdollisimman lähellä kotia, ja isommille lapsille tämä voi toteutua päiväkodissa. Kuntoutusta ja psykologipalveluita tulee myös jalkauttaa päiväkoteihin. Varhaiskasvatuspsykologien palvelut on kirjattava lakiin, kuten perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen opiskeluhuollon psykologin palvelut.

Lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen nykyistä rajaa pitää purkaa ja huolehtia nykyistä paremmin hoidon jatkuvuudesta nuoren hankalassa nivelvaiheessa johon liittyy lisäksi murrosiän alkaminen ja siirtyminen yläkouluun. Nuorten kohdalla mielenterveys- ja päihdepalvelujen sekä -neuvonnan saavutettavuus on tärkeää.

Etsivää nuorisotyötä tulee olla kaikilla paikkakunnilla, jotta syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saadaan mukaan yhteiskuntaan.

  • Yhtenä neuvoloiden toiminnan tavoitteena on rokotekattavuuden pitäminen korkealla.
  • Rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden ottamisen on oltava lähtökohta kaikille perheille.
  • Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut keskitetään perhekeskuksiin, joihin voidaan koota monenlaisia palveluita: lastenneuvolaa, imetystukea, perheneuvolaa, lastensuojelua, vammaisten lasten tukea ja erilaista terapiaa.
  • Lastensuojelun riittävistä resursseita on huolehdittava, jotta yhdellä sosiaalityöntekijälle ei ole liikaa asiakkaita. Maksimimitoitus on 30 lasta/sosiaalityöntekijä. Samoin perheoikeudellisia sosiaalityöntekijöitä tarvitaan riittävästi.
  • Tukea ja neuvontaa tulee saada yhdeltä luukulta, ja kynnyksen hakeutua palveluihin tulee olla matala. Tätä voi tukea esimerkiksi avoin neuvola, jonne voi tulla ilman ajanvarausta.
  • Lisätutkimuksia esimerkiksi oppimisvaikeuksien tai autismin kirjon häiriöiden epäilyissä tulee järjestää viipymättä.
  • Lapsiperheiden kotipalvelua ja muuta tukea tulee tarvittaessa saada nopeasti ja myös ennaltaehkäisevästi riippumatta mahdollisten tutkimusten vaiheesta ja diagnoosista.
  • Paljon apua ja palveluita tarvitseville nimetään oma vastuutyöntekijä, joka koordinoi yhteistyötä koulun ja kasvatuksen, kuntouttajien ja terapeuttien, kodin ja tarvittaessa lastensuojelun välillä.
  • Kotiin vietäviä palveluja tulee kehittää. Raskaudenaikainen kotikäynti tulee toteuttaa kaikille siihen halukkaille ensisynnyttäjille ja synnytyksen jälkeinen kotikäynti kaikille perheille. Lisätukea tarvitseville vauvaperheille tulee voida toteuttaa useampi kotikäynti sekä perhetyön tukea kotiin.
  • Synnyttäneiden henkistä ja fyysista hyvinvointia on tuettava ja kartoitettava nykyistä tehokkaammin mm. fysioterapian avulla.
  • Kaikkien vammaisryhmien osalta on turvattava tukitoimien riittävät resurssit. Erilaisia terapioita on oltava tarjolla riittävästi ja oikea-aikaisesti, ja omaishoidon tuessa on huomioitava myös ohjauksen ja valvonnan tarve, ei vain fyysisen hoivan antaminen. Koulunkäynninohjaajien tukea tulee saada myös autismikirjon häiriöissä.
  • Hoidon, hoivan, kuntoutuksen ja kasvatuksen tulee muodostaa yksi kokonaisuus, jossa lapsi huomioidaan erityisenä itsenäisenä yksilönä. Lapsen ja nuoren itsemääräämisoikeutta on pyrittävä kunnioittamaan silloinkin, kun oman tahdon ilmaiseminen on haasteellista.
  • Harvinaissairauksien osalta luodaan valtakunnallinen tuki- ja neuvontaverkosto, jota kautta on mahdollista saada tietoa ja tukea näihin tilanteisiin.
  • Kouluterveydenhuollossa on turvattava riittävät resurssit. Perusopetuksessa tulee olla yksi terveydenhoitaja 600 koululaista kohti, samoin lääkäreiden ja psykologien riittävyys on turvattava.
  • Oppilas- ja opiskelijahuollon työntekijöiden kouluttaminen mielenterveyshäiriöiden varhaiseen tunnistamiseen ja psykologien kouluttaminen lyhytterapioiden antamiseen vähentää riskiä ongelmien kehittymistä vakaviksi.
  • Kouluissa tulee lisätä mielenterveystaitojen ja elämänhallintataitojen opettelua. Kokemusasiantuntijoiden osaamisen hyödyntämisestä palveluiden suunnittelun apuna tehdään yleinen käytäntö.
  • Organisaatioiden väliset raja-aidat eivät saa estää esimerkiksi Wilma-järjestelmän tietojen käyttöä silloin, kun se on lapsen kannalta tarpeellista. Myös 10 - 17-vuotiaiden huoltajille on mahdollistettava lapsen suostumuksella pääsy Omakanta-palveluun muissa kuin selkeästi arkaluontoisissa asioissa.
  • Tarvitaan matalan kynnyksen neuvonta- ja tukipisteitä sekä jalkautuvaa sosiaalityötä sinne missä nuoret liikkuvat: kouluihin ja oppilaitoksiin, nuorisotaloille, kirjastoihin tms.
  • Alle 25-vuotiaille tulee tarjota maksuton ehkäisy ja seksuaalineuvontaa. Laadukasta seksuaalikasvatusta on annettava kaikilla koulutusasteilla.
  • Etsivää nuorisotyötä tulee olla kaikilla paikkakunnilla.
  • Kuntien on pidettävä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmat ajan tasalla ja ne ovat kuntien strategioiden yksi keskeinen osa.
  • Taloudellisten etuuksien osalta lääkkeiden, matkakulujen ja hoitomaksujen omavastuut pitää poistaa alaikäisiltä kokonaan.
  • Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan osalta luottamustoimista saatavaa palkkiota ei pidä rinnastaa ansiotyöhön.
  • Adoptioperheillä on samat vanhempainvapaat ja muut etuudet kuin biologisilla vanhemmilla alle 18-vuotiaan lapsen perheen ulkopuolelta adoptoiville vanhemmille.

3.4 Opiskelijat tarvitsevat riittävästi tukea

Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet 2000 -luvulla. He kokevat enemmän uupumista, kuormitusta ja riittämättömyyttä kuin koskaan aikaisemmin. Niukka ja epävarma toimeentulo lisää psyykkistä oireilua.

Valtakunnallisen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) tulee tuottaa kaikkien korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palvelut. YTHS:n tuottama opiskeluterveydenhuolto on kokonaisuus, johon kuuluu opiskeluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistäminen, ongelmien ennaltaehkäisy ja terveyden edistäminen sekä sairauksien hoito. YTHS tarjoaa yleisterveyden, suunterveyden, mielenterveyden ja seksuaaliterveyden palveluita.

Oppilaitoksen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminnan on oltava helppoa ja joustavaa. Joiltain osin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon pitää toimia myös perusterveydenhuoltoa toteuttavana tahona, jotta opiskelijoiden pompottelua voidaan välttää. Myös tietosuojakäytännöt on luotava sellaisiksi, että ne eivät estä yhteistyötä asiakkaan hyväksi.

  • Toisen asteen opiskelijoilla tulee olla säännölliset terveydenhoitajan, koulukuraattorin ja koulupsykologin palvelut omissa kouluissaan. Myös säännölliset haastattelut ovat tarpeen matalan kynnyksen takaamiseksi.
  • Korkeakouluissa on lisättävä ohjausta ja opintopsykologien määrää.
  • On huolehdittava siitä, ettei opiskelijaa pompotella eri palvelujen välillä, vaan vastuu palvelujen koordinoinnista on mahdollisimman lähellä opiskelijaa.
  • Toisen asteen koulutuksen on oltava aidosti maksutonta.
  • Opiskelumotivaation vaikeuksien, väsymyksen, masennuksen tai päihdeongelmien suhteen moniammatillinen tuki ja terapia on tarjottava opiskelijoille nopeasti ja maksutta.
  • Oppimis- ja opiskeluympäristöjen tulee olla turvallisia ja edistää oppilaiden ja opiskelijoiden terveyttä.
  • Oppilaitoksissa tulee tarjota oppilaille ja opiskelijoille maksutonta ja korkeakouluopiskelijoille Kelan tukemaa ravitsevaa kouluruokaa.

3.5 Työikäisten hyvinvoinnin ja terveyden turvaaminen.

Lakisääteisen työterveyshuollon keskeisiä tehtäviä ovat työkyvyn ylläpitäminen, etenkin työperäisten terveyshaittojen ennaltaehkäisy ja terveyden seuranta. Toiminnassa on noudatettava työterveyshuoltolain ja asetuksen mukaista hyvää työterveyshuolto -käytäntöä. Työterveyshuoltoon voi kuulua myös työnantajan kustantama etenkin työperäisten sairauksien hoito, joka lisää työterveyshuollon mahdollisuuksia varhaiseen tukeen ja lyhentää työkyvyttömyysaikoja. Työnantajan, työsuojelun ja työterveyshuollon yhteistyötä lisätään. Työterveyshuollon osallistuminen työsuojelukokouksiin tehdään säännönmukaiseksi toiminnaksi.

Niin lääkinnällisen kuin ammatillisen kuntoutuksen avulla mahdollistetaan osatyökykyisen henkilön pysymistä työelämässä, joko omassa tai uudessa työssä, osa-aikaisena tai kokopäiväisenä työkyvyn mukaan. KELAn ja työeläkelaitosten ammatillisen kuntoutuksen yhteen sovittamista ja käyttöä on lisättävä.

Työntekijän työkyvyn merkittävästi heikentyessä on työterveyshuollon käynnistettävä sosiaali-ja terveydenhuollon, lääkinnällisen sekä ammatillisen kuntoutuksen palveluihin ohjaaminen ja palvelukokonaisuuden koordinoiminen yhteistyössä työnantajan kanssa.

Työhyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu työnantajille, ja esimiehet ovat avainasemassa.

Työhyvinvointia tukevaa esihenkilökoulutusta tulee toteuttaa työterveysyhteistyönä. Esihenkilöiden ja työntekijöiden välinen luottamus on sekä hyvän työilmapiirin että työhyvinvoinnin perusta. Lyhyisiin sairauslomiin riittää pääsääntöisesti työntekijän oma sairauspoissaoloilmoitus.

  • Kansalaisilla on oltava tarjolla kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut riippumatta työllisyystilanteesta.
  • Tulevien sote-keskusten on tarjottava palveluja asiakaslähtöisesti, tarvittaessa myös iltaisin.
  • Aikuis- ja perheneuvolat sekä mielenterveyspalvelut on pidettävä maksuttomina matalan kynnyksen palveluina, joista ohjataan tarvittaessa moniammatilliseen selvittelyyn.
  • Tietämystä työikäisten kuntoutuksen mahdollisuuksista pitää lisätä sekä terveydenhuollon, sosiaalitoimen että työnantajien keskuudessa.
  • Työnantajia tulee rohkaista osatyökykyisten palkkaamiseen. Luodaan kannustinjärjestelmä jossa työnantajan pelko ja riski osatyökykyisen sairauspoissaolon ja mahdollisen työeläkekustannuksien maksajaksi joutumisesta ei ole esteenä osatyökykyisen työhön ottamiseen.
  • Velvoittavan sosiaalisen työllistämisen edellytykset ja mahdollisuudet on selvitettävä.
  • Alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille annetaan ammatillisen kuntoutuksen takuu, jolla turvataan jokaisen nuoren aikuisen mahdollisuudet päästä mukaan työelämään.
  • Työpaikkaselvityksen kulujen korvaaminen laajennetaan koskemaan kaikkia yksinyrittäjiä, eikä vain maatalousyrittäjiä.
  • Työperäisten sairauksien ennaltaehkäisynä työpaikkaselvityksen kulujen korvaus 3-4 vuoden välein otetaan käyttöön myös mikrotyönantajia (<5 työntekijää) koskien.
  • Mahdollisuus työterveyshenkilöstön palveluiden käyttöön pitää turvata myös työttömyyden uhatessa ja lomautusten aikana, jos työkyky on uhattuna.
  • Oikeus tarpeen mukaiseen työkykyarvioon pitää kuulua myös työttömille, työttömäksi joutuville ja työelämään pyrkiville. Terveydenhuoltolain mukainen työttömän terveystarkastus tulee toteutua riittävän monialaisena ja tavoitteellisena.
  • Joka sairaanhoitopiirissä (/maakunnassa) tulee olla monialainen työkyvyn laajan arvioinnin yksikkö, jossa on myös työterveyshuollon ja työvalmennuksen erityisosaamista.

3.6 Suun terveydestä tulee huolehtia koko elämän ajan

Suun terveys ja yleinen terveydentila ovat kytköksissä toisiinsa. Tästä syystä suun terveydestä tulee huolehtia koko elämän ajan.

Palvelusetelien tulisi kattaa hammastoimenpiteet niin, että hoito tehdään hinnasta huolimatta suun terveyden kannalta parhaalla tavalla. Esimerkiksi hammasta ei taloudellisista syistä poisteta sen takia, että potilaalla ei ole varaa itse maksaa juurihoidosta aiheutuvia kustannuksia, kun hoitositoumus ei kata kaikkia kustannuksia.

  • Suun terveydenhuoltopalvelut voidaan toteuttaa kunnan omana palveluna, kuntayhtymän palveluna, palvelusetelillä tai ostamalla palvelun esim. yksityiseltä palveluntuottajalta.
  • Kiireelliseen hammashoitoon on päästävä heti, potilaan asuinpaikasta riippumatta. Kiireetön hoito tulee järjestää 3-6 kk kuluessa.
  • Ennaltaehkäisevään toimintaan tulee varata riittävästi resursseja. Ohjaus ja neuvonta lapsuus- ja nuoruusvaiheessa on sekä hyvinvointia lisäävää että kansantaloudellisesti kannattavaa.
  • Työikäisten suun terveyttä tulisi tutkia säännöllisten tarkastusten avulla, vaikka itse hoito voidaan järjestää muulla tavoin.
  • Vanhusväestön suun terveyttä hoidetaan samoin kuin työikäisten.
  • Huolehditaan hoitotyötä tekevien suun hoidon osaamisesta esim. koulutuksilla ja näytöillä.

3.7 Päihde-ja mielenterveysongelmien varhainen tunnistaminen ja puuttuminen varmistettava

Mielenterveyden ongelmien ilmaantuessa on ensisijaista varmistaa helppo ja nopea hoitoonpääsy.

Perustason mielenterveys- ja päihdetyö tulee valtavirtaistaa osaksi muita perustason palveluja. Tämä edistää palveluiden nopeaa saatavuutta, mahdollistaa ihmisen kokonaisvaltaisen auttamisen ja vähentää mielenterveyden ongelmiin liittyvää häpeää.

Päihdepolitiikan tavoitteena on terveydellisten ja sosiaalisten haittojen vähentäminen. Päihdeiden riskikäyttö on tunnistettava ennen päihdeongelman muodostumista. Terveyden- ja sosiaalihuollon kontakteissa tulisi aina ottaa puheeksi ja selvittää päihteiden käyttöä esim. AUDIT-kyselyllä. Päihdeongelmista kärsivien oikea-aikaiseen ja vaikuttavaan hoitoon tulee kohdistaa riittäviä resursseja, erityisesti odottavien, päihteitä käyttävien, äitien osalta tulevien lasten terveyden takaamiseksi. Moniammatillista yhteistyötä tulee lisätä julkisen sektorin, yritysten sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Sekä päihde- että mielenterveyspalveluissa tulee huolehtia hoitoketjun sujuvuudesta ja jatkuvuudesta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää nivelvaiheisiin, kuten sairaalasta tai katkaisuhoidosta kotiutumiseen. Ei riitä että kotiutuvalle määrätään lääkitys, vaan kotiuttavan tahon tulee huolehtia myös hoidon jatkuvuudesta. Lisäksi tulee selvittää millaiset olosuhteet kotona vallitsevat ja tarvitsevatko muut perheenjäsenet tukea.

Vaikka itsemurhien lukumäärä on viime vuosina laskenut, ovat luvut edelleen kansainvälisesti vertailtuna suuria. Itsemurha on merkittävä työikäisen väestön ja nuorten aikuisten kuolinsyy.

  • Panostetaan ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön
  • Moniammatillista yhteistyötä on lisättävä julkisen sektorin, yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Järjestöillä on suuri merkitys mielenterveystyössä.
  • Päihdeongelmista kärsivien hoitoon hakeutumisen kynnystä tulee madaltaa luopumalla päihteiden käytön rangaistavuudesta.
  • Psykoterapian ja lyhytpsykoterapian saatavuutta ja saavutettavuutta on parannettava. Resurssit on turvattava siinäkin tapauksessa, että psykoterapiakuntoutus siirtyy Kelalta maakuntatasolle. Myös potilaiden valitusmahdollisuudet virheellisistä hoitopäätöksistä tulee varmistaa.
  • Avohoitopoliklinikoiden lisäksi tulee tehdä jalkautuvaa työtä eli tavata potilaita/asiakkaita heidän omassa ympäristössään ja heidän omilla ehdoillaan.
  • Mielenterveys- ja päihdeongelmasta kärsivän kaksoisdiagnoosipotilaan on saatava apua kumpaankin sairauteen samanaikaisesti, eikä esimerkiksi päihdeongelma saa muodostaa estettä mielenterveysongelman hoidolle.
  • Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien somaattiset sairaudet tulee hoitaa asianmukaisesti.
  • Itsetuhoiset ajatukset tulee ottaa aina vakavasti ja apua tilanteeseen tulee olla nopeasti ja matalalla kynnyksellä saatavilla. Itsemurhaa yrittäneille tulee tarjota välitöntä, riittävää ja maksutonta apua. Myös heidän läheisilleen tulee tarjota tukea.

3.8 Ikäihmiset elävät omannäköistä ja rikasta elämää itsenäisesti ja tuetusti

Ikäihmisten palveluja voidaan keskittää monipuolisiin palvelukeskuksiin, jotka tarjoavat sekä varsinaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja (mm. asumispalveluita ja päiväkeskustoimintaa) että harrastus- ja liikuntapalveluita sekä kolmannen sektorin toimintaa. Myös muissa palveluissa kuten liikunta- ja kulttuuripalveluissa on huomioitava esteettömyys ja muut ikäihmisten tarpeet.

  • Palveluissa on varmistettava itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja oman toimijuuden tukeminen. Mikäli ihminen ei itse kykene tahtoaan ilmaisemaan, on hänen läheistään tai nimeämäänsä henkilöä kuultava.
  • Kun ikäihmisen toimintakyky alkaa laskea, on apua ja tukea oltava tarjolla. Ikäihmisten palvelut on toteutettava yhden luukun periaatteella. Alueellinen ohjaus ja neuvonta keskitetään yhteen pisteeseen, joka on helposti löydettävissä ja saavutettavissa. Siellä voidaan aloittaa palvelutarpeen arviointi ja nimetä vastuuhenkilö koordinoimaan palveluiden järjestämistä
  • Palvelujen järjestämisen tulee olla moniammatillista ja verkostomaista. Periaatteena on, että asiakas on yhteinen ja työntekijöiden panos integroituu käytännön tason yhdessä tekemiseksi. Palveluiden järjestäminen edellyttää tiivistä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.
  • Paljon palveluita tarvitseville tulee nimetä vastuuhenkilö (omatyöntekijä) joka koordinoi palveluita ja ottaa kokonaisvastuun hoidosta ja hoivasta.
  • Hoivaa tarvitseville ikäihmisille tulee tarjota heidän toimintakykynsä ja terveytensä mukainen hoivan paikka.
  • Erilaisia asumispalveluja ja -ratkaisuja on kehitettävä monipuolisesti. Yhteisöasumista ja perhehoitoa sekä erilaisia muistikylä -ideologian mukaisia ja eri ikäryhmiä yhdistäviä asumisratkaisuja tulee tukea kotihoidon ja palveluasumisen rinnalla.
  • Sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoidossa on turvattava riittävät henkilöstöresurssit ja riittävä henkilöstön koulutus.
  • Suomeen tulisi perustaa vanhuusasiavaltuutetun toimi.
  • Turvataan vanhusten seksuaalioikeudet myös laitoshoidossa.
  • Parannetaan kykyä reagoida ikäihmisen äkilliseen palvelutarpeen kasvuun.

3.9 Vammaisille ja erityisryhmille tasa-arvoista palvelua ja lisää osallisuutta päätöksentekoon

Suomi on ratifioinut YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Yksi sen keskeinen tavoite ja toteutumisen edellytys on vammaisten oma osallisuus kaikilla päätöksenteon tasoilla. Vammaisneuvostot ovat joka kunnassa virallisia neuvoa-antavia elimiä. Ne vaikuttavat uuden kuntalain mukaisesti kunnan eri toimialojen suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen tai heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

Suomessa on viime vuosina päästy lähes kokonaan eroon pitkäaikaisesta laitosasumisesta, mutta monet asumispalvelu- ja ryhmäasumisen muodot ovat käytännöiltään hyvin laitosmaisia ja suljettuja. Yhteisasuminen on hyvä ratkaisu silloin, kun ihminen voi itse valita kenen kanssa asuu - eikä valinta katso esimerkiksi diagnoosia.

Palvelunhakuprosesseja tulee selkeyttää ja yksinkertaistaa niin, että ne ovat paremmin saavutettavia. Henkilökohtainen apu turvaa monien vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen elämän. Niiden, jotka toimivat itse avustajiensa työnantajina, on saatava työnantajuuteensa koulutusta ja tukea. Muiden järjestämistapojen valitseminen ei saa johtaa siihen, että itsemääräämisoikeus ei toteudu.

Mikäli vammaisella on vaikeuksia ilmaista itseään vastavuoroisesti, tulee käyttää erilaisia vaihtoehtoisia kommunikaation tapoja ja tuettua päätöksentekoa. Vammaista edustavien ihmisen (omaiset tai viranomaiset) valinnassa on huolehdittava ihmisen oman tahdon toteutumisesta, ja edustajien tulee tehdä sellaisia valintoja, joita vammainen itsekin olisi valinnut. Toisaalta pitää pystyä puuttumaan siihen, jos vammainen henkilö palveluvalintoja tehdessään ei tunnista avun tarvettaan tai esim. ylivelkaantuu omien valintojensa vuoksi tai kieltäytyy avusta jota hän ilmiselvästi tarvitsee.

  • Parasta vammaispolitiikkaa on laaja-alainen esteettömyys ja yhdenvertaisuus.
  • Lainsäädännöllä on taattava kaikille vammaisille ihmisille tarpeelliset palvelut ja tukitoimet, jotka mahdollistavat yhdenvertaisuuden, itsemääräämisoikeuden toteutumisen, osallisuuden ja syrjimättömyyden
  • Vammaisille ihmisille on oltava tarjolla palveluneuvontaa saatavilla olevista palveluista ja oikeuksista käyttää erilaisia palveluita.
  • Virkamiesrikkeisiin ja viranhaltijapäätösten viivyttämiseen tulee puuttua nykyistä paremmin ja virkamiesrikkeiden valvontaa on tehostettava. Avustuksenhakijalle tulee olla selkeät kanavat valittaa tehdyistä päätöksistä.
  • Vammaisten oma osallisuus kaikilla päätöksenteon tasoilla vammaisneuvostojen ja -järjestöjen kautta. Vammaisneuvostojen osaamiseen panostetaan tarjoamalla heille perehdytystä ja koulutusta toimikauden aikana.
  • On välttämätöntä, että vammainen ihminen saa kaikki ne palvelut ja tukitoimet, joita hän tarvitsee kouluttautumiseen ja työllistymiseen.
  • Vammaisia tulee kohdella yhdenvertaisesti työllisyyspalveluja suunniteltaessa ja tukia myönnettäessä. He eivät kuulu vain työtoiminnan piiriin. Mm. alle 25-vuotiaita koskee nuorisotakuu ja tuettu työllistäminen mahdollistaa palkkatyöhön pääsyn.
  • Yksilöllisten palvelujen, esimerkiksi henkilökohtaisen avun, pitää seurata vammaista ihmistä sinne missä hän asuu ja liikkuu eikä päinvastoin.
  • Toimintakyvyn palauttavan kuntoutuksen lisäksi tarvitaan toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta.
  • Apuvälineiden myöntämiskriteerit on selkiytettävä kattavasti lailla ja täysin välttämättömien apuvälineiden huolto on turvattava ympärivuorokautisesti.
  • Henkilökohtainen apu turvaa monien vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen elämän.
  • Kuljetuspalvelut ovat keskeinen osa vammaisten henkilöiden liikkumista ja osallisuutta etenkin paikoissa, joissa joukkoliikenne ei ole esteetöntä.

3.10 Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille tasa-arvoiset oikeudet ja kohtelu

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kohtaavat edelleen paljon ennakkoluuloja ja syrjintää sosiaali- ja terveydenhuollossa. Siksi on tärkeää lisätä henkilökunnan tietoisuutta ja koulutusta sateenkaari-ihmisten kohtaamisessa.

Suomen lainsäädäntö rikkoo edelleen selvästi ihmisoikeuksia edellyttämällä lisääntymiskyvyttömyyttä juridisen sukupuolenkorjauksen ehtona.

  • Suomeen tarvitaan valtion toimintaohjelma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
  • Perhelainsäädäntöön jääneet puutteet (mm. perhevapaat ja tapaamisoikeus) tulee korjata.
  • Sijaissynnytys tulee laillistaa.
  • Toteutetaan translain kokonaisuudistus.
  • Ihmisen tulee voida muuttaa juridista sukupuoltaan omalla ilmoituksellaan. On siirryttävä sukupuolineutraaliin henkilötunnukseen.
  • Henkilökunnan koulutusta sukupuolen moninaisuudesta tulee lisätä sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa että koulutuksen ja kasvatuksen piirissä.
  • Intersukupuolisille lapsille ei tule tehdä kosmeettisia sukuelinkirgurgisia leikkauksia.

3.11 Omaishoidon tuessa huomioitava myös psyykkinen tuki ja valvonta

Omaishoidon tuki on yksi keino, jolla yhteiskunta tukee vammaisten ja apua tarvitsevien vanhusten asumista ja hoitoa kotona. Omaishoidon tukeen kuuluu taloudellinen tuki ja muita palveluita, ja omaishoitajille taataan myös vapaapäiviä. Moni omainen huolehtii läheistään myös ilman omaishoidon tukea. Myös omaishoidon tuen ulkopuolella olevien hyvinvoinnista ja jaksamisesta tulee huolehtia. Eniten omaishoitoa saavat ikääntyneet, yleensä muistisairaat vanhukset, mutta tämä on tärkeä tukimuoto myös vammaisten lasten perheissä.

Erityisesti vammaisten lasten kohdalla on merkittävänä ongelmana se, ettei tuki riitä kattamaan omaishoitajan työstä poisjäännistä aiheutuvaa ansionmenetystä. Tuen myöntämisen kriteerit eivät myöskään ota riittävästi huomioon hoidon psyykkistä sitovuutta vaan keskittyy enemmän fyysisen hoivan tarpeeseen. Näin erityisesti neuropsykiatrisia oireista tai mielenterveyden häiriöistä kärsivät lapset ja nuoret jäävät tuen ulkopuolelle tai sen matalimmalle tasolle.

  • Omaishoitoa on kehitettävä yhdenvertaisesti varmistamalla riittävät resurssit ja tukemalla joustavasti omaishoitajien jaksamista. Siirretään omaishoidon tuen maksaminen maakunnille tai Kelalle.
  • Omaishoidossa tulee kehittää vapaapäivien järjestämiseen riittäviä lomituspalvelua kotiin, koska moni omainen ei halua jättää sairasta omaistaan ympärivuorokautiseen hoitoon vastoin tämän tahtoa.
  • Omaishoidon rinnalla tulee kehittää myös muita kodinomaisia kaikenikäisten hoitotapoja, esimerkiksi perhehoitoa. Nuorten palvelumuotona perhehoito on jo vakiintunut, mutta ikääntyneiden perhehoitoa ollaan vasta aloittamassa.

3.12 Monitasoiseen perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan sekä seksuaaliseen häirintään puuttuminen kuuluu kaikille

Monitasoiseen perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan sekä seksuaaliseen häirintään puuttuminen kuuluu kaikille

Opetuksen, kasvatuksen ja valistuksen avulla ja laaja-alaisella eri toimialojen yhteistyöllä parannetaan seksuaalisen häirinnän, fyysisen ja henkisen väkivallan ja väkivallan uhan tunnistamista, ehkäisemistä ja torjumista kodeissa ja muualla.

Lasten kanssa työskentelevien koulutusta on lisättävä niin, että heillä on paremmat valmiudet tunnistaa ja puuttua lapseen kohdistuvaan kaltoinkohteluun, väkivaltaan ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lisäksi lasten kanssa työskenteleviltä tulee aina vaatia rikostaustaote.

Työpaikoilla on puututtava aina kaikenlaiseen häirintään. Väkivallasta on uskallettava puhua, siihen on puututtava ja tiedon pitää kulkea sujuvasti ja katkeamatta eri toimijoiden välillä. Väkivallan kierteeseen on päästävä puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Istanbulin sopimuksen 8 artiklan mukaisesti on valtion annettava käyttöön riittävät rahoitus- ja henkilövoimavarat, jotta yhtenäiset toimintaperiaatteet, toimet ja ohjelmat kaikkien Istanbulin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, mukaan lukien kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan periaatteet, toimet ja ohjelmat, voidaan toteuttaa.

  • Väkivaltaa kokeneille on tarvittaessa pystyttävä tarjoamaan myös anonyymejä asuntoja, jotta väkivaltaa käyttävä osapuoli ei pysty löytämään uhriaan.
  • Lähisuhdeväkivallan havaitsemista päivystysten yhteydessä on lisättävä koulutuksella ja kytkemällä väkivaltatyön osaajat osaksi päivystystä.
  • Turvallinen, oikea-aikainen ja laadukas tuki on saatava kaikille väkivaltaa kokeneille.
  • Turvakotien määrää on lisättävä riittävän kattavaksi koko Suomessa ja valtion on lisättävä siihen määrärahoja. Turvakotien perhepaikkoja ei ole tällä hetkellä Suomessa läheskään riittävästi. Riittävä määrä olisi 500-550.
  • Väkivallan ehkäisy kuuluu kaikille: väkivallan tunnistamista ja puheeksi ottamista on parannettava. Jo äitiys- ja lastenneuvolassa on säännönmukaisesti kysyttävä vanhemmilta mahdollisesta lähisuhdeväkivallasta.

3.13 Monikulttuuriset sosiaali- ja terveyspalvelut auttavat eri kulttuuritaustoista tulevia ihmisiä sopeutumaan uuteen kotimaahansa ja edistämään terveyttään

Suomessa yhä useampi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas tulee toisesta kulttuuriympäristöstä. Maahanmuuttajat ovat monimuotoinen ryhmä eikä ole olemassa kaikille yhtenäistä toimintamallia.

On tärkeää huolehtia asianmukaisesta tulkkauksesta sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tulkkia käytettäessä on varmistettava, että käytetty kieli ja kulttuuri ovat oikeita ja tulkkauksen hoitavat ammattilaiset. Etukäteen tilattavan tulkin lisäksi tarvitaan toisinaan nopeaa tulkkausapua kuten ns. tulkkihelplinea, "kuumaa linjaa", joka auttaa sote-ammattilaisia epäselvissä tilanteissa.

On huolehdittava siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on riittävästi eri kielisiä ja eri kulttuuritaustoista tulevia ammattilaisia. Tulkkien koulutuksessa on huolehdittava tulkkien erikoistumisesta johonkin tiettyyn ammattialan sanastoon ja myös käytänteisiin.

On tärkeää kiinnittää huomiota terveydenhuoltohenkilöstön kulttuurituntemukseen ja siihen, että yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus toteutuvat kaikkien terveydenhuollon asiakkaiden keskuudessa riippumatta kulttuuritaustasta. Panostetaan henkilökunnan koulutukseen eri kulttuureista ja uskonnoista ja niiden vaikutuksesta maahanmuuttajien terveys- ja sairauskäsityksiin ja käyttäytymiseen. Terveydenhuollon henkilöstön tulee ottaa puheeksi tyttöjen sukuelinten silpominen ennaltaehkäisevästi niiden asiakkaiden kanssa, jotka ovat lähtöisin alueilta, joissa tyttöjä perinteisesti silvotaan. Äitiys- ja lastenneuvoloissa kerrotaan toimenpiteen terveysvaikutuksista sekä rangaistavuudesta. Myös kouluterveydenhoitajat ovat mukana ennaltaehkäisyssä.

Mielenterveyden häiriöihin liittyvät erilaiset uskomukset, tabut ja niiden käyttöön liittyvä stigma estävät joitakin maahanmuuttajia hakeutumasta mielenterveyspalveluihin. Sotaa ja vainoa paenneiden maahanmuuttajien traumaperäisiin mielenterveydenhäiriöihin tulee osata kiinnittää riittävästi huomiota jo perusterveydenhuollossa.

  • Tulkkauspalveluja on kehitettävä. Kieliongelmat ja tiedonpuute eivät saa johtaa siihen, että maahanmuuttaja-asiakkaiden hoitokäytännöt ovat vaihtelevia. Maksetaan kielilisää työntekijöille, jotka käyttävät työssään eri kieliä.
  • Kehitetään monikulttuuristen sosiaali- ja terveyspalveluiden eri kanavia, jotta eri kulttuureista tulevat asiakkaat saavat tietoa omalla kielellään sosiaali- ja terveyspalveluista, terveyden edistämisestä, ennaltaehkäisystä ja sairauksien hoidosta.
  • Huolehditaan siitä, että linkit sähköisiin palveluihin on käännetty monille kielillä.
  • Kehitetään eri kielisiä digitaalisia omahoitopalveluja ja lisätään videomuotoisia ja kuvallisia selkokielisiä hoito-ohjeita.
  • Varmistetaan, että suomalaisen sosiaali- ja terveyspalveluiden käsitteet on käännetty ja selitetty riittävän selkokielisesti.
  • Edistetään maahanmuuttajien tietotaidon kehittämistä terveyden edistämisessä ja sairauksien synnyssä ja hoidossa.
  • Mielenterveyden edistäminen ja tiedon lisääminen erilaisista mielenterveyden häiriöistä on tärkeää, jotta maahanmuuttaja asiakkaat hakeutuvat mielenterveyspalveluiden piiriin eivätkä vähättele tai piilottele ongelmiaan.
  • Kehitetään kriisiapua ja traumaperäisten stressitilojen kohtaamisosaamista ja tukitoimia.
  • Huolehditaan siitä, että jokaiselle paperittomalle taataan elossa pysymisen kannalta välttämättömät perustarpeet kuten ravinto, hätämajoitus ja välttämätön terveydenhuolto.
  • Turvapaikkaa hakevien lasten säilöönotto on kiellettävä.

3.14 Toimiva kuntoutus edellyttää useiden toimijoiden oikea-aikaisia, saumattomia ja integroituja palveluja ja etuuksia

Kuntoutus on kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista lähtevä, suunnitelmallinen prosessi, jossa kuntoutuja ylläpitää ja edistää omaa toiminta- ja työkykyään sekä toimintaympäristöä ammattilaisten tuella. Kuntoutus tukee kuntoutujan ja hänen lähipiirinsä voimavaroja, itsenäistä elämää, työllistyvyyttä ja sosiaalista osallisuutta.

Kuntoutusjärjestelmän haasteita ovat hajanaisuus, rahoituksen monikanavaisuus ja kuntoutuskäsitteen vaikeaselkoisuus. Yhdenvertaisuus ei toteudu, koska järjestelmät ovat erilaisia ja kriteerit kuntoutukseen pääsylle ovat erilaisia. Kaikki eivät saa tarpeensa mukaista kuntoutusta ollenkaan tai oikea-aikaisesti.

Ongelmia on myös palvelujen integraatiossa ja yhteensovittamisessa. Kuntoutustarpeen tunnistaminen on puutteellista johtuen tiedon, osaamisen, eri ryhmille kohdennettujen kuntoutuspalvelujen ja vaikuttavuuden puutteesta.

Nykyinen kuntoutusjärjestelmä vaatii uudistamista. Tavoitteena on, että kuntoutuja saa tarvitsemansa tuen ja palvelut oikea-aikaisesti eli riittävän ajoissa ja riittävän pitkään

  • Kuntoutukseen valtakunnalliset saatavuuskriteerit ja hyvät yhtenäiset käytännöt eri sairaus- ja vammaisuusryhmille.
  • Kuntoutus on osa hyvinvointi-palvelujärjestelmää ja edellyttää useiden toimijoiden oikea- aikaisia, saumattomia ja integroituja palveluja sekä etuuksia.
  • Tarvitaan yhtenäinen, valtakunnallinen kuntoutuksen toimintamalli. jonka periaatteet ovat samat kaikilla asiakkailla ja eri ikäryhmissä.
  • Asiakasohjaus ja neuvonta on syytä keskittää ja useampaa kuntoutuspalvelua tarvitseville tulee nimittää oma vastuuhenkilö, joka huolehtii palvelutarpeen arvioinnista ja kokonaisvaltaisen asiakas- ja kuntoutussuunnitelman tekemisestä yhdessä kuntoutujan kanssa.
  • Jotta kuntoutus olisi vaikuttavaa, tarvitaan kuntoutustarpeen säännönmukaista arviointia yhtenäisillä valtakunnallisilla ICF-mittareilla. Kaikkien palveluntuottajien ja kuntoutuksen järjestäjien tulee hyödyntää valtakunnallisesti hyväksyttyjä toiminta- ja työkykymittareita. Kuntoutuksen tarvearviointi ja tavoitteellisuus eivät kuitenkaan saa johtaa siihen, että se evätään jatkuvaa, toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta tarvitsevilta.
  • Kuntoutuksen koulutus, kehittäminen ja tutkimus vaativat resursseja ja ne on varmistettava.
  • Kuntoutusjärjestelmään täytyy valmistella kannustinjärjestelmä

3.15 Säädetään laki saattohoidosta tukemaan elämän loppuvaiheen hoitoa

Jokaisella on oikeus hyvään kuolemaan. Kun ihmisen kuolema lähestyy väistämättömästi, hänen elämänlaatuaan voidaan useimmiten yhä ylläpitää ja jopa parantaa. Palliatiivisen hoidon tavoitteena on vähentää tuskaa ja hakea kivulle ja muille oireille lievitystä. Elämän hyvän loppumisen luominen edellyttää lainsäädännön lisäksi henkilökunnan koulutusta arvokkaan kuoleman ymmärtämiseen, hyvien käytäntöjen levittämistä, asennekasvatusta sekä resurssien lisäämistä erityisesti kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoivaan.

Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa kuoleman lähestyessä. Kuolevaa ihmistä ja hänen läheisiään tuetaan ja hoidetaan yksilöllisesti parhaalla mahdollisella tavalla inhimillisiä arvoja kunnioittaen. Asiantuntevan saattohoidon avulla kyetään lähes kaikki potilaat hoitamaan kivuttomiksi.

Kun kuolema on lähellä ja kärsimykset ovat sietämättömiä, tulee täysi-ikäisellä ja -valtaisella, asiasta riittävän itsenäisen ymmärryksen omaavalla ihmisellä olla oikeus päättää itse elämänsä lopettamisesta ja saada siihen ammattilaisen apua. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että kyse on ihmisen omasta tahdosta ja näkemyksestä.

Eutanasiaan liittyvät ongelmat ovat useimmiten puutteellisen saattohoidon ja kehittymättömien palliatiivisten hoitoketjujen ja käytäntöjen ongelmia. Suomeen tarvitaan saattohoitolaki. Lain tulee antaa käytännölliset ohjeet ja toimivalta lääkäreille kivun lievitykseen, arvokkaan kuoleman luomiseen, tarpeettomien ja haitallisten hoitojen lopettamiseen sekä siirtymiseen kuntouttavasta hoidosta saattohoitoon.

  • Jokaisen ainutkertaisen kuoleman hyvä laatu on turvattava tarvittaessa hyvän saattohoidon turvin tai potilaan niin halutessa viime kädessä myös avustettuna.
  • Suomeen tarvitaan saattohoitolaki.
  • Elämän hyvän loppumisen luominen edellyttää lainsäädannön lisäksi henkilökunnan koulutusta arvokkaan kuoleman ymmärtämiseen, hyvien käytäntöjen levittämistä, asennekasvatusta sekä resurssien lisäämistä erityisesti kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoivaan.

4 Hyvinvointipalvelujen järjestäminen: julkisen yksityisen ja kolmannen sektorin roolit

4.1 Maakunnat sosiaali- ja terveydehuollon järjestäjiksi

Suomessa tarvitaan sote-uudistus palvelujen tehokkuuden ja yhdenvertaisuuden varmistamiseksi sekä kustannusten hillitsemiseksi. Perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaalitoimen järjestämisvastuun tulee olla yhdellä alueellisella taholla. Näin hoitoketju eri palvelujen välillä saadaan sujuvaksi ja voidaan panostaa ennaltaehkäisyyn, kun nykyisenlainen osaoptimointi kunnan ja sairaanhoitopiirin välillä loppuu.

Sote-palveluiden järjestäjän tulee olla riittävän iso rahoittamaan laajat palvelut ja kestämään kustannusheilahtelut. Vahvat järjestäjät takaavat yhdenvertaiset palvelut koko maassa.

Vihreät kannattavat 9-12 itsehallinnollisen maakunnan mallia sote-palveluiden järjestäjiksi, mutta 18 maakunnan mallilla voidaan aloittaa. Uudistuksessa on edettävä vaiheittain. Ensin on luotava rakenteet ja niiden rahoitus sekä demokraattinen ohjaus. Sote-palvelut siirretään nykyisiltä toimijoilta hallitusti maakunnille. Maakunnille voidaan myöhemmin vaiheittain siirtää muita niiden kokoisille tahoille luontaisesti sopivia tehtäviä valtiolta, kunnilta ja kuntien yhteenliittymiltä.

  • Muodostetaan 9-12 maakuntaa, jotka vastaavat sote-palveluiden järjestämisestä, mutta 18 maakunnan mallilla voidaan aloittaa. Ensin luodaan hallinto ja maakuntavaltuusto.
  • Siirretään sote-palvelut hallitusti maakunnille.
  • Tulevassa uudistuksessa on huolehdittava, että henkilöstöön sovelletaan jatkossakin kunnallista viranhaltija- sekä työ- ja virkaehtosopimuslainsäädäntöä laajentaen se koskemaan myös myös maakuntien henkilöstöä. Siirtyvissä työsuhteissa tulee huolehtia siitä, että työehdot eivät heikkene ja työsuhteet siirtyvät maakuntien palvelukseen ilman erillisehtoja. Siirtyminen tapahtuu liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti ns. vanhoina työntekijöinä.
  • Taataan riittävät resurssit sekä sote-palveluissa että sote-alan koulutuksessa, jotta taataan riittävä ammattilaisten määrä palveluiden laadun takaamiseksi.

4.2 Maakunnille verotusoikeus sosiaali- ja terveydenhuollon rahoittamiseen

  • Sote-palveluiden monikanavarahoituksesta tulee edetä yksikanavaiseen rahoitusmalliin, jossa maakunta vastaa palveluiden rahoituksesta omalla budjetillaan. Yhdellä maksajalla on vastuu koko hoitoketjusta.
  • Maakunnille tulee antaa verotusoikeus. Tavoitteena on luoda rahoitusjärjestelmä, jolla turvataan maakuntien kyky niille lain mukaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen.
  • Maakuntien väliset erot palvelutarpeissa ja järjestämisen olosuhteissa on huomioitava rahoituksen järjestämisessä. Maakunnat eroavat toisistaan resursseiltaan ja olosuhteiltaan, joten maakuntien välille tarvitaan tasausjärjestelmä palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden varmistamiseksi.
  • Valtionosuus ei olisi korvamerkittyä, ja sen suuruus perustuisi yhtenäiseen kapitaatioon tai muihin yhtenäisiin kriteereihin perustuvaan laskutapaan, jossa on huomioitu maakunnan väestörakenne ja muut olosuhteet.
  • Valinnanvapaus ei ole itseisarvo sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tärkeämpää on turvata kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet saada sosiaali- ja terveyspalveluja. Valinnavapaus on vain väline yhdenvertaisuuden lisäämiseksi siellä, missä asiakas voi aidosti tehdä valintoja. Valinnanvapauden nimissä tehty yksityistäminen voi vaarantaa julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Poikkeuksen muodostaa YTHS, jonka rahoitus säilyy valtakunnallisena.
  • Maakunnille tulee osoittaa myös muun sote-rahoituksen hallinnointi. Tämä tarkoittaa keskeisimmin Kelan maksamia korvauksia sekä työterveys-, perusasteen ja toisen asteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa. Kaikki Kelan maksamat terveydenhuollon korvaukset, lääke- ja matkakulukorvaukset, sairauspäivärahat sekä kuntoutukseen käytettävät korvaukset tulee osoittaa maakuntien käyttöön. Näin maakunta voi aidosti rakentaa toimivan palvelukokonaisuuden.
  • Valtakunnalliset kriteerit erilaisten korvausten myöntämiselle ja suuruudelle tulee säilyttää. Esimerkiksi lääkekorvauksen taso ei saa riippua asuinpaikasta.

4.3 Sote-palvelut ovat yhteinen asia: tarvitaan monitoimijaisuutta ja integraatiota sekä julkista, yksityistä että kolmatta sektoria

  • Tulevassa sote-uudistuksessa maakunnilla on palvelujen järjestämisvastuu. Palveluntuottajina toimivat julkinen, yksityinen ja kolmas sektori. Palvelujen yhdenvertaisuuden, tasa-arvoisuuden ja integraation varmistamiseksi koordinointivastuu täytyy olla julkisella sektorilla. Yksityisen ja kolmannen sektorin sote-toimijat täydentävät julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
  • Valvontavastuu tulee olla puolueettomalla toimijalla, valtakunnallisella lupa- ja valvontaviranomaisella.
  • Sosiaali -ja terveystoimen tiivis yhteistoimijuus on välttämätöntä onnistuneen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen, ennaltaehkäisyn ja kohdennetun varhaisen tuen toteutumiseksi. Yhteistyötä ja yhteydenpitoa sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen välillä että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on parannettava.
  • Perustason palvelut tulee järjestää siten, että moniammatillinen toiminta on avopalveluissa sujuvaa. Tarvittaessa perustason palveluja täydennetään erikoissairaanhoidon konsultoivilla ja jalkautuvilla palveluilla.
  • Ihmisen tarvitsema apu, hoito ja tuki eivät saa estyä hallinnonalojen välisten raja-aitojen vuoksi. Ihmisen tulee voida asioida mahdollisimman paljon ns. yhdeltä luukulta.
  • Ammattilaisten tekemän tiedonvaihdon ja tarvittavien palvelujen suunnittelun tulee olla mahdollisimman jouhevaa. Vahvistetaan hoito - ja palveluketjujen toimivuutta siten, että kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat ovat rakentamassa hoitokokonaisuutta yhdessä.
  • Kolmannen sektorin matalan kynnyksen palveluilla sekä vertaistuella on tärkeä rooli palvelukokonaisuudessa. Keskustelu samassa tilanteessa olleen tai olevan kanssa auttaa jaksamaan ja ymmärtämään, ettei ole tilanteessa yksin.
  • Integraatiossa on tärkeää huomioida sekä vertikaalinen että horisontaalinen integraatio. Vertikaalinen integraatio sitoo erikoissairaanhoidon ja perustason yhteen. Horisontaalinen integraatio huolehtii siitä että sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut toimivat saumattomasti yhteen.
  • Kunnille jää keskeisiä ihmisten hyvinvointiin liittyviä asioita, kuten koulutus, asunnottomuuden torjunta tai kävelyn ja pyöräilyn edistäminen. Yhteistyön maakunnan ja kuntien välillä tuleekin olla saumatonta, jotta maakunnan hoitamien sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kunnan vastuulla olevan terveyden edistämisen välille ei muodostu uutta raja-aitaa.
  • Säilytetään yksilöjaostot eikä siirretä valituksia heti hallinto-oikeuksiin.

4.4 Vihreä valinnanvapaus on väline, ei itseisarvo

  • Valinnanvapaus voi lisätä ihmisten välistä eriarvoisuutta, heikentää palvelujen saatavuutta tai nostaa hallitsemattomasti kustannuksia. Toisaalta se voi nopeuttaa hoitoon pääsyä, monipuolistaa palveluja ja parantaa ihmisten kokemaa asiakastyytyväisyyttä.
  • Valinnanvapaus ei ole itseisarvo sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tärkeämpää on turvata kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet saada sosiaali- ja terveyspalveluja. Valinnanvapaus on vain väline yhdenvertaisuuden lisäämiseksi siellä, missä asiakas voi aidosti tehdä valintoja. Kaikissa tapauksissa on huolehdittava, että demokraattinen läpinäkyvä kontrolli palveluista säilyy.
  • Vihreät katsovat, että sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta nojaa julkisin varoin luotuun järjestelmään, joka käyttää hyväksi myös yksityisten toimijoiden ja kolmannen sektorin osaamista ja resursseja.
  • Julkisen terveydenhuollon ylipitkät jonot on purettava ja taattava koko maahan riittävä lääkäri- ja hoitohenkilökunta. Hoitoon pääsyn jonotuksesta johtuva työkyvyttömyys tuottaa lisäkustannuksia Kelalle, työnantajille ja potilaalle.
  • Asiakkaiden hoitopolut on rakennettava lyhyiksi ja hoitoa järjestävien yksiköiden tuottavuuden mittareissa ja taloudellisissa kannustimissa on huomioitava kokonaistaloudelliset vaikutukset, esimerkiksi työkyvyttömyyspäivien väheneminen.
  • Jos valinnanvapautta lisätään ja halutaan parantaa yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden pääsyä markkinoille, on varmistettava, että näin aidosti tapahtuu. Palvelujen keskittyminen vain muutamille toimijoille on estettävä. Kolmas sektori on huomioitava yhtenä palveluiden tarjoajana. Järjestöt, yhdistykset ja säätiöt tarjoavat paljon ennaltaehkäisevää toimintaa ja erilaisia palveluja muun muassa vapaaehtoistyön avulla ja vertaistuen kautta.
  • Siltä osin kuin palveluja hankitaan yksityisiltä tai kolmannen sektorin toimijoilta kilpailuttamalla, on varmistettava, että kilpailutetaan riittävän rajattuja toimintoja, jotta pienillä yrityksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus menestyksekkäästi osallistua kilpailutukseen ja vastuu kokonaisuudesta pysyy julkisella järjestäjä-tuottajalla. Kilpailutusten ehdoissa on etsittävä keinot suitsia aggressiivista verosuunnittelua harjoittavien yritysten toimintaa ja palkita yritysvastuun asianmukaista hoitamista.
  • Valinnanvapautta on mahdollista lisätä, mutta se tulee tehdä pienin askelin ja kokeilujen kautta, ensisijaisesti palvelusetelijärjestelmää käyttäen. Maakunnan tulee voida itse päättää palveluiden ulkoistamisesta tai erilaisten valinnanvapausmallien käyttöönotosta.
  • Äitiys- ja lastenneuvoloita ei tule ulottaa valinnanvapauden piiriin.

5 Terveysteknologia sekä informaatio- ja viestintäteknologia helpottavat asiakkaiden hoitoa ja ammattilaisten työtä

Digipalvelut vähentävät byrokratiaa ja paperityötä kaikkialla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ne helpottavat ja nopeuttavat asiointia ja vievät palveluohjauksen ja neuvonnan lähemmäs asiakasta ja potilasta.

Digitaaliset palvelut, kuten Terveyskylä sekä erilaiset oirekyselyt helpottavat ihmisten hakeutumista oikeisiin palveluihin oikeaan aikaan. Digitaalisia palveluja voidaan käyttää myös mielenterveyspalveluissa, kotihoidossa ja kotikuntoutuksessa.

Terveysteknologia ja erityisesti informaatioteknologia tulevat tulevaisuudessa muuttamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa merkittävästi. Monet uudistuksista tuovat hyvää niin asiakkaiden hoitoon ja palveluun kuin ammattilaisten työhön. Mobiilitekniikka ja helppo etäyhteys hoitaviin tahoihin nopeuttavat asioiden hoitoa. Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon on otettava uudet käytännöt ja tekniikat ennakkoluulottomasti haltuun. Esimerkiksi älyvaatteet ja älykäs koti lisäävät turvallisuutta kotihoidossa, ja mahdollistavat itsenäisen elämän.

Uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmät parantavat tiedon kulkua eri ammattilaisten välillä ja tuovat helpotusta lomakkeiden täyttöön ja muuhun rutiinityöhön. Ne myös varoittavat ja muistuttavat erilaisista riskitekijöitä, kuten lääkitysten yhteensopivuudesta. Näin ne vapauttavat ammattilaisten aikaa asiakas- ja potilastyöhön. Näiden järjestelmien käyttöönottoa tulee ohjata ja valmistella sellaisten ammattilaisten voimin, joilla on sekä vahva osaaminen sotesta että ymmärrystä teknologian hyödynnettävyydestä.

Uusien teknologioiden ja lääkkeiden käyttöönotossa on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että ne hyödyttävät ensisijaisesti potilaiden ja muiden asiakkaiden elämää, parantavat hoidon tai ohjauksen laatua sekä tuottavat tosiasiallisia hyötyjä terveydelle ja/tai elämänlaadulle. On varmistettava julkisen tarjonnan avulla, että saatavilla on aina puolueetonta ja riippumatonta tietoa päätösten ja ratkaisujen tueksi niin yksittäisille sote-työntekijöille kuin laajempien päätösten tekijöillekin.

  • Tekoälyn ja robotiikan tuomia mahdollisuuksia sairauksien hoidossa on tuettava niin, että vähävaraiset eivät jää niitä ilman.
  • Uudet diabeteksen hoidon digitaaliset mittausvälineet on taattava kaikille 1-tyypin diabeetikoille eikä sattumanvaraisesti asumispaikasta tai hoitopaikasta riippuen.
  • Kanta-järjestelmään liittyminen pitää olla helppoa ja mahdollista myös pienille toimijoille:
  • liittymiskustannukset on pidettävä edullisena ja ohjelma selkeänä.
  • Verkkoon vietävien terveystietojen osalta on huolehdittava tietoturvasta.
  • Sähköistä asiointia kehitetään sekä ajanvarauksissa että yhteydenotoissa ammattilaisiin, jolloin ihmiset voivat asioida silloin kuin heille parhaiten sopii.
  • Uusien asiakas- ja potilastietojärjestelmien käyttöönoton valmistelussa tulee olla mukana niiden tulevia käyttäjiä
  • Asiakkailla tulee olla mahdollisuus valita, keille toimijoille jaetaan mitäkin potilastietoja, ja heillä tulee myös olla mahdollisuus tarkastella omia tietojaan.
  • Asiakkaiden hoitopolkujen ohella tulee kehittää nykyisiä ja uusia digihoitopolkuja.
  • Uusia teknologioita, ohjelmistoja ja lääkkeitä tulee ottaa käyttöön huolellisen arvioinnin, ei pelkän tarjonnan pohjalta.
  • Julkisen soten uudistamistyöhön on varattava erikseen sovittava resursseja, joilla voidaan kokeilla uusia teknologioita, lääkkeitä ja ohjelmistoja.
  • Digitaalisten palveluiden saatavuus molemmilla kansalliskielillä on turvattava myös käytännössä, ja tarjontaa lisättävä myös muilla Suomessa käytetyillä kielillä.

LIITE: Vihreiden sote-malli

Tämä malli on Vihreiden esitys sote-uudistuksen toteuttamistavaksi.

Tavoitteet

Korostamme, että uudistus tulee valmistella huolellisesti, riittävästi aikaa toteutukseen varaten ja perustuslain reunaehdot tunnollisesti huomioiden. Olemme valmiit neuvottelemaan parlamentaarisesti kaikista ratkaisuista, jotka parhaiten toteuttavat tässä kuvatut uudistuksen tavoitteet.

  • Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen
  • Palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden parantaminen
  • Kustannusten hillintä, jotta ihmiset pystytään hoitamaan tulevaisuudessakin

Tärkeimmät keinot tavoitteiden toteuttamiseksi

  • Vahvistetaan julkista perusterveydenhuoltoa ja perustason sosiaalipalveluja ja siirretään näin painopistettä ennaltaehkäiseviin, matalan kynnyksen palveluihin
  • Luodaan saumattomat hoivaketjut: vastuun ihmisen hoidosta ja palveluista tulee kuulua yhdelle ja samalle taholle
  • Yhdistetään rahoitus, päätösvalta ja järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista samoille harteille
    • puretaan raja-aita perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliltä
    • puretaan raja-aita sosiaali- ja terveydenhuollon väliltä (erityisesti kun on kyse terveydenhuoltoon tiiviisti yhteydessä olevista sosiaalipalveluista, kuten vanhuspalvelut, mielenterveyspalvelut, päihdepalvelut ja vammaispalvelut)
    • puretaan nykytila, jossa palveluilla on liian monta maksajaa (kunta, sairaanhoitopiiri, Kela, asiakas, vakuutusyhtiö, työnantaja), joista kellään ei ole vastuuta kokonaisuudesta.

Vihreiden malli

  1. Siirretään vastuu perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen järjestämisestä itsehallinnollisille maakunnille.
    • Maakunnilla tulee olla suorilla vaaleilla valittu valtuusto ja verotusoikeus.
    • Maakuntien optimaalinen määrä olisi laajan asiantuntijanäkemyksen mukaan 9-12, mutta vihreiden mielestä 18 maakunnalla on mahdollista lähteä liikkeelle. Tämä edellyttää, että pienimmät maakunnat voivat vaativampien palvelujen järjestämisessä tukeutua suurempaan naapuriinsa tai järjestää ne yhteistyössä.
    • Ensi vaiheessa maakunnille siirretään vain sosiaali- ja terveyspalvelut. Seuraavassa vaiheessa niille siirretään nykyisten maakuntaliittojen tehtävät ja tarkastellaan, mitä muita, nyt valtion viranomaisten tai kuntayhtymien hoitamia tehtäviä maakunnille olisi tarkoituksenmukaista siirtää. Ensi vaihe voidaan toteuttaa aikaisintaan vuonna 2021 ja seuraava vaihe sitten, kun sosiaali- ja terveyspalveluiden siirto on saatu toimimaan.
    • Siirto toteutetaan henkilöstö mukaan ottaen ja osallistaen.
  2. Kootaan nyt useista kanavista tuleva julkinen sote-palvelujen rahoitus yhdelle taholle eli maakunnille
    • Kaikki nyt Kelalle kuuluvat terveydenhuollon korvaukset, lääke- ja matkakulukorvaukset, sairauspäivärahat sekä kuntoutukseen käytettävät korvaukset siirretään maakuntien käyttöön, jotta maakunta voi aidosti rakentaa toimivan palvelukokonaisuuden. (Poikkeuksen muodostaa Kelan rahoitus YTHS:lle, jota ei ole mielekästä hajauttaa valtakunnalliselta tasolta 18 maakunnalle.)
    • Koska maakuntien oma verotusoikeus ei riitä varmistamaan yhdenvertaisia sosiaali- ja terveyspalveluja koko maassa, tarvitaan myös maakuntien valtionrahoitusjärjestelmää.
  3. Työterveyshuollon tulee korostaa perustehtäväänsä eli ihmisten työkyvyn ylläpitämistä. Sen ei tule olla julkisen perusterveydenhuollon ohituskaista työssäkäyville, vaan työelämän tuki.
  4. Valinnanvapautta voidaan maltillisesti lisätä, mutta valinnanvapaus ei ole itseisarvo. Tärkeämpää on turvata kansalaisten yhdenvertaiset mahdollisuudet saada sosiaali- ja terveyspalveluja.
    • Palvelujen yhdenvertaisuuden ja integraation varmistamiseksi vastuun kokonaisuudesta täytyy olla julkisella järjestäjällä. Yksityisen ja kolmannen sektorin sote-toimijat täydentävät ja kirittävät julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.
    • Valinnanvapauden lisäämisessä voidaan edetä vaiheittain ja hallitusti nykyiseltä pohjalta, mm. palvelusetelijärjestelmää ja henkilökohtaista budjetointia käyttäen ja kokeilujen kautta. Maakunnilla tulee olla valta päättää, missä laajuudessa valinnanvapautta on järkevää edistää.
    • Avattaessa palveluja valinnanvapauden piiriin tulee varmistaa, että mukaan palveluntarjoajiksi pääsevät myös pienet toimijat, eivät vain muutamat isot yritykset.

Mitä on tehtävä hallituksen esityksen korjaamiseksi?

  • Uudistuksen tavoitteet romuttava, sosiaali- ja terveyspalvelut yksityisille markkinoille avaava valinnanvapauden markkinamalli poistettava.
  • Maakunnille siirrettävät muut tehtävät (muut kuin sosiaali- ja terveyspalvelut ja nykyisten maakuntaliittojen tehtävät) lykättävä uudistuksen myöhemmissä vaiheissa tarkasteltaviksi, jotta uudistus pystytään toteuttamaan vaiheittain ja hallitusti
  • Maakuntien verotusoikeutta ja siirtymistä monikanavaisesta rahoituksesta yksikanavaiseen alettava välittömästi valmistella.
  • Maakuntien valtionrahoitukseen sisäänrakennettu, palvelut vaarantava pakkoleikkuri poistettava. Valtionrahoituksen kriteerit tarkistettava sen varmistamiseksi että ne huomioivat eri alueiden väestölliset haasteet.
  • Tilaaja-tuottaja-mallin, joka nostaa hallinnollisia kustannuksia ja tekee maakunnille vaikeaksi vastata palvelujen kokonaisuudesta ja integraatiosta, edellyttämisestä luovuttava.
  • Ensimmäiset maakuntavaalit siirrettävä pidettäväksi aikaisintaan kevään 2019 eduskuntavaalien yhteydessä. Uudistuksen toimeenpanoa vastaavasti lykättävä, jotta vaaleilla valitut päättäjät ehtivät tehdä huolellisesti tarvittavat päätökset.