Pohtiva
Tulostettu Pohtiva - Poliittisten ohjelmien tietovarannosta
URL: www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/VIHR/1237

Vihreä liitto

Kohti kansalaisuutta - vihreä kotoutumispolitiikka


  • Puolue: Vihreä liitto
  • Otsikko: Kohti kansalaisuutta - vihreä kotoutumispolitiikka
  • Vuosi: 2007
  • Ohjelmatyyppi: erityisohjelma

Kohti kansalaisuutta - vihreä kotoutumispolitiikka

Hyväksytty Vihreän liiton valtuuskunnassa 25.11.2007

Johdanto

Maahanmuuttajien kotoutuminen ei tapahdu itsestään. Esimerkit muualta Euroopasta osoittavat, etteivät tulijat ajan mittaan vain itsestään sulaudu valtaväestön joukkoon. Maahanmuutto muuttaa myös kohdemaata. Kotoutuminen on kumppanuussopimus, joka vaatii kaksi osapuolta. Suurimmatkaan sopeutumis- ja kotoutumishalut eivät auta, jos tulija uudessa kotimaassa suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

Maahanmuuttopoliittinen keskustelu on pyörinyt hyvin paljon maahantulon mahdollisuuksien ympärillä. On puhuttu pakolaisista, turvapaikanhakijoista, paperittomista siirtolaisista ja viime aikoina myös työperäisistä maahanmuuttajista. Uuteen kotimaahan saapuminen on kuitenkin vasta maahanmuuton ensiaskel. Siihen, mitä maahan saapumisen jälkeen tapahtuu, on kiinnitetty vähemmän huomiota.

Vihreät ovat pyrkineet vähentämään ihmisten liikkumisen tiellä olevia esteitä. Sinivihreän hallituksen ohjelman kirjaukset maahanmuutosta ovat selkeä askel tähän suuntaan. Maahanmuuttoa helpotetaan ja maahanmuuttajien määrä tulee kasvamaan. Nyt on aika miettiä mitä, maahan saapumisen jälkeen tapahtuu.

Lisääntyvä maahanmuutto tarvitsee rinnalleen aktiivista ja kokonaisvaltaista kotouttamispolitiikkaa. Avoin maahanmuuttopolitiikka vaatii rohkeutta sekä keinoja kohdata myös ne ongelmat, joita väestön lisääntyvä etninen ja kulttuurinen kirjavuus osaltaan luovat.

Kotouttamispolitiikassa on aina otettava huomioon maahanmuuttajien keskinäinen moninaisuus ja eri maahanmuuttajaryhmien kotoutumisen erityistarpeet.

I Kotoutumiseen tarvitaan pitkäjänteistä politiikkaa

1. Monikulttuurisuus, sulautuminen vai mosaiikki?

Eri puolilla maailmaa maahanmuuttajia on pyritty kotouttamaan monin tavoin. Kotouttamista tehdään aina joidenkin arvovalintojen pohjalta, joten kysymys on ideologisesti latautunut.

Kotoutumisen suhde maahanmuuttajan omaan kulttuuriin on yksi vedenjakaja. Merkitseekö kotoutuminen omasta kulttuurista luopumista ja sulautumista uuden kotimaan elämäntapaan vai voiko maahanmuuttaja säilyttää oman kulttuurinsa?

Ranskassa lähtökohtana on ollut maahanmuuttajien sulautuminen ranskalaiseen kulttuuriin. Tulijoita on kohdeltu yksilöinä, ei etnisinä, uskonnollisina tai kansallisina ryhminä. Vastaavasti tällaisten ryhmien olemassaoloa ei ole politiikassa tunnustettu. Ajatuksena on ollut, että jokainen, joka on valmis omaksumaan ranskalaisen kielen ja kulttuurin, on ranskalainen. Sulautumisen on vaadittu tapahtuvan myös yksityisten arvojen tasolla.

Iso-Britanniassa on pyritty monikulttuurisuuteen, jossa maahanmuuttajat säilyttävät oman kulttuurinsa. Etniset, uskonnolliset ja kansalliset ryhmät on tunnustettu omiksi yhteisöikseen, joilla on tunnustettu asema. Tämä monikulttuurinen malli on tiukan syrjinnän vastaisen lainsäädännön perusta.

Kumpikin malli on kohdannut ongelmia. Ranskassa monet maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä ovat huomanneet, että sulautuminen ei tehnytkään heistä täysivaltaisia ranskalaisia. Iso-Britannian yhteisöihin pohjaavaa monikulttuurisuusmallia on puolestaan arvosteltu eristäytyneiden ghettojen luomisesta.

Kanadan mosaiikiksi kutsuttu pluralistinen malli on yhdistelmä sulautumista ja monikulttuurisuutta. Maahanmuuttajien odotetaan omaksuvan uuden kotimaan virallisesti hyväksytyt arvot. Valtio ei kuitenkaan määrittele arvoja yksityisellä tasolla, ja myös tulijoiden oman kulttuurin säilymistä tuetaan. Kotoutuminen nähdään kaksisuuntaisena prosessina, joka vaatii sopeutumista sekä tulijoilta että uudelta kotimaalta.

2. Vihreä kotoutumispolitiikka

Suomella on mahdollisuus harjoittaa toimivaa ja pitkäjänteistä kotoutumispolitiikkaa muiden maiden kokemuksia ja hyviä käytäntöjä hyödyntäen. Vihreiden kotoutumispoliittiset linjaukset perustuvat samoihin arvoihin kuin vihreä politiikka yleensä.

Vihreät korostavat elämäntapojen, identiteettien, kulttuurien ja maailmankatsomusten monimuotoisuutta. Hyvä yhteiskunta ei pakota elämää yhteen muottiin.

Vihreät kannattavat mosaiikkimallia, jonka vankka perusta on sitoutuminen demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen ja, jossa maahanmuuttajalla on oikeus oman kielensä ja kulttuurinsa vaalimiseen.

Yhdenvertaisuuden vaatimus tarkoittaa, että maahanmuuttajalle kuuluvat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin kantaväestölle. Tämä toteutuu parhaiten kansalaisuuden kautta. Kotoutumispolitiikan pidemmän tähtäimen tavoitteeksi on otettava, että Suomeen pysyvästi asettuneet maahanmuuttajat saavat kansalaisuuden. Samalla kansalaisuuden ja kaksoiskansalaisuuden saamista on helpotettava.

Useaan eri vähemmistöön kuuluvilla on moninkertainen riski joutua syrjinnän kohteeksi. On tärkeää, että maahanmuuttajien keskinäinen moninaisuus tunnistetaan ja, että edistetään maahanmuuttajien yhdenvertaisuuden toteutumista myös riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuoli-identiteetistä, iästä, vammaisuudesta tai muusta henkilöön liittyvästä syystä.

Yhdenvertaisuuden vaatimus koskee niin maahanmuuttajia itseään kuin kantaväestöä. Pohjalaisen homon, sukunsa pettäneen romanin ja uskontonsa hylänneen muslimin ihmisoikeudet ovat loukkaamattomia. Monikulttuurisuuden nimissä ei pidä hyväksyä ihmisoikeusloukkauksia.

Maahanmuuttajien kotoutuminen tapahtuu niin monella elämän alueella, ettei sitä voi käsitellä omana kapeana sektorinaan. Koko yhteiskunnan on kyettävä käsittelemään elämän kasvavaa moninaisuutta. Valtavirtaistettu kotoutuminen on itsestään selvä osa esimerkiksi työllisyys-, tasa-arvo- ja kaupunkipolitiikkaa.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Kotoutuminen huomioidaan kaikessa sen onnistumiseen vaikuttavassa päätöksenteossa.
  • Helpotetaan kansalaisuuden ja kaksoiskansalaisuuden saamista esimerkiksi lyhentämällä hakemusten käsittelyaikoja ja maassaoloehtoa.
  • Jokaisella maahanmuuttajalla tulee olla oikeus kielen opetukseen ja yhteiskunnan toimintaan osallistumiseen.
  • Lisätään maahanmuuttajien tietoisuutta ihmis- ja perusoikeuksista sekä muista yksilön, erityisesti naisten ja lasten oikeuksista ja velvollisuuksista Suomessa
  • Lisätään asennekasvatusta sekä syrjimättömyyttä koskevaa tiedotusta kaikkialla yhteiskunnassa, erityisesti päiväkodeissa, oppilaitoksissa, opettajankoulutuslaitoksissa, työpaikoilla ja mediasta vastaavilla tahoilla.

3. Mitä on kotoutuminen?

Suomen kotouttamislaissa kotoutumisella tarkoitetaan maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen.

Kotoutumista voidaan tarkastella ihmisen oman kokemuksen näkökulmasta tai ns. objektiivisten mittareiden avulla. Tunteeko ihminen olonsa tervetulleeksi? Kokeeko hän selviävänsä ympäröivän yhteiskunnan tai oman yhteisönsä asettamien vaatimusten kanssa? Mikä on eri maahanmuuttajaryhmien tilanne esimerkiksi työllisyyden, kielitaidon tai rikollisuuden suhteen?

Kotoutumisesta puhuttaessa on muistettava kantaväestön heterogeenisuus. "Suomalaiset arvot" tai "suomalainen elämäntapa" eivät ole itsestään selviä käsitteitä koska myös kantaväestön elämäntavat ovat aiempaa monimuotoisempia. Uudet maahanmuuttajat ovat muistuttaneet suomalaista yhteiskuntaa myös täällä jo pitkään eläneiden kansallisten vähemmistöjen kuten romanien, saamelaisten ja tataarien olemassaolosta.

Maahanmuuttajan kotoutumisen ensimmäinen askel on maahan saapuminen. Lupaprosessi antaa tulijalle ensimmäisen kokemuksen siitä, miten uusi kotimaa häneen suhtautuu. Tämän vuoksi on tärkeää, että uuden maahanmuuttoviraston toimintakulttuuri rakennetaan alusta lähtien kotoutumista tukevaksi eikä sitä vaikeuttavaksi, kuten ulkomaalaisviraston kohdalla on valitettavan usein ollut.

Maahan saapumiseen liittyvää problematiikkaa on käsitelty tarkemmin kahdessa aiemmin julkaistussa Vihreän eduskuntaryhmän linjapaperissa: Oikeutta ja kohtuutta turvapaikkapolitiikkaan ja Maahanmuuttajat töissä Suomessa.

Avainasemassa maahanmuuttajan kotoutumisen kannalta ovat kantaväestön asenteet, kielen osaaminen, yhdenvertaisuuspolitiikan onnistuminen ja koulutus.

Kotouttamislain mukaisten toimien piirissä ovat ne maahanmuuttajat, jotka ilmoittautuvat työttömiksi työnhakijoiksi tai hakevat toimeentulotukea. Vain heillä on oikeus kotoutumissuunnitelmaan, joka laaditaan yhteistyössä kunnan ja työvoimatoimiston kanssa. Suunnitelma voi sisältää esimerkiksi kielen opiskelua, koulutusta ja työharjoittelua. Maahanmuuttaja sitoutuu osaltaan suunnitelman toteuttamiseen.

Maahanmuuttajat suhtautuvat kotoutumissuunnitelmien merkitykseen varsin kriittisesti. Selvityksen mukaan useimmat maahanmuuttajat eivät pitäneet kotoutumissuunnitelmaa hyödyllisenä ja moni arveli, ettei suunnitelman tekeminen vaikuttanut mihinkään.

Kotouttamislaki antaa toimivan pohjan kotoutumiselle, mutta suunnitelmien seurantaa on tehostettava ja suunnitelmissa asetettujen tavoitteiden toteutumista on arvioitava nykyistä paremmin. Vaikutusten maahanmuuttajien elämään on oltava todellisia.

Kotouttamislain ulkopuolelle jää suuri joukko Suomeen tulleita ulkomaalaisia, esimerkiksi työn ja perhesiteen perusteella maahan tulleet. Myös nämä ihmiset tarvitsevat tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja keinoja kotoutumiseen. Jo tasa-arvosyistä on tärkeää, että avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen kautta maahan tulleet eivät ole täysin riippuvaisia puolisostaan. Näille ihmisille pitäisi tarjota vähintään vapaaehtoisia kotoutumispalveluita.

Kotouttamislaissa näkyy myös laman ajan ajattelu, jossa kotoutumista hahmotetaan erittäin työelämä- ja koulutuskeskeisesti. Maahanmuuttajilla pitää olla muitakin tapoja kotoutumiseen, koska kaikki maahanmuuttajat eivät ole osa työvoimaa. Suomessa ei pidä sortua kuvitelmaan "vierastyöläisistä", jotka lähtevät aikanaan pois, viimeistään silloin, kun taloudellisesti huonot ajat koittavat.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Kotouttamislain tehokkaaseen toimeenpanemiseen sekä hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman kotoutumista koskevien ehdotusten toteuttamiseen on kohdennettava riittävästi resursseja.
  • Lisätään tukitoimia ja tiedotusta kotouttamislain ulkopuolelle jääville ryhmille. Erityistä tukea suunnataan perhesiteen kautta maahan tulleille.
  • Tuetaan ensimmäisen polven maahanmuuttajia, jotka saapuivat keskelle lamaa, aikana jolloin mitään kunnollisia tukipalveluita ei ollut olemassa. Näiden ihmisten kielitaito ja kotoutuminen vaikuttaa ratkaisevasti toisen sukupolven tilanteeseen.
  • Kotoutumisen arviointiin laaditaan selkeät mittarit, joilla tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta arvioidaan. Ryhdytään systemaattisesti seuraamaan kotoutumissuunnitelmien toimeenpanoa, toteutumista ja vaikutuksia.
  • Lisätään työvoimapoliittisten koulutusten ja kotoutumiskoulutusten pitkän tähtäimen suunnittelua, jotta kotoutumispolkujen suunnittelu on mahdollista.
  • Tuetaan kolmannen sektorin kotouttamistyötä

II Syrjimättömyys, palvelut, asuminen

1. Rasismin ja syrjinnän torjunta

Etnisesti, kansallisesti, uskonnollisesti ja kielellisesti moninaisessa yhteiskunnassa yhdenvertaisuus on ainoa keino luoda hyvät suhteet eri ihmisryhmien välille. Rasismin ja syrjinnän kitkeminen on välttämätön edellytys kotoutumiselle.

Kotoutuminen on maahanmuuttajan ja uuden kotimaan välinen kumppanuussopimus. Syrjimättömyys on vastaanottavan maan sopimusvelvoite. Syrjimättömyys on myös ihmisoikeuksien toteutumisen ja tasa-arvon perusta.

Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma listaa useita hyviä toimenpiteitä syrjimättömyyden edistämiseksi. Näistä tärkeimpiä ovat:

  • Lisätään asennekasvatusta ja syrjimättömyyttä koskevaa tiedotusta.
  • Tuetaan työyhteisöjen kehittymistä monikulttuurisiksi.
  • Tuetaan vähemmistöryhmien omaa kansalaistoimintaa.
  • Madalletaan viranomaisten kynnystä puuttua syrjintään.
  • Luodaan valtakunnallisella ja paikallisella tasolla hyvät käytännöt rasismin ja syrjinnän ehkäisemiseksi sekä siihen puuttumiseksi.

Syrjintään on puututtava kaikilla yhteiskunnan tasoilla arkipäivän tilanteista viranomaistoimintaan. Rasistinen käyttäytyminen, ulos sulkeminen, hiljainen halveksunta ja etenemismahdollisuuksien epääminen ovat tehokkaita keinoja syrjäyttää ihminen jonkin ulkonaisen syyn perusteella. Tilanne on tragedia syrjinnän kohteeksi joutuneelle ihmiselle, mutta myös yhteiskunnalle, joka menettää kyseisen ihmisen osaamisen ja tietotaidon.

Suomeen tulee jonkin verran ihmisiä ihmiskaupan ja parituksen kautta. Usein he ovat naisia, joskus alaikäisiä. Ihmiskaupan uhrien tukijärjestelmä on toteutettava ja prostituutiosta irrottautumista helpotettava luomalla todellisia vaihtoehtoja haavoittuvimmassa asemassa oleville. Väkivallan kohteeksi joutuvien maahanmuuttajien suojelua ja tukijärjestelmiä on vahvistettava.

Lukuja rasismista ja syrjinnästä:

  • 2005 poliisille tehtiin 412 rikosilmoitusta, joissa oli kyse rasistisia piirteitä sisältävistä rikosepäilyistä.
  • 2006 työsuojelupiireihin tuli 60 yhteydenottoa etnisestä syrjinnästä, 21 tapausta johti jatkotoimiin.
  • 2006 julkaistussa maahanmuuttajien kotoutumista pääkaupunkiseudulla selvittäneessä tutkimuksessa 48 % vastaajista kertoi joutuneensa Suomessa syrjinnän uhriksi ulkomaalaistaustansa vuoksi. Kokemukset vaihtelivat paljon maahanmuuttajaryhmästä riippuen.
  • Vähiten syrjintäkokemuksia oli virolaisilla (32 %), eniten somaleilla (68 %) ja arabeilla (72 %).
  • Vuoden 2002 Maahanmuuttajien elinolot -tutkimuksen mukaan noin 15 % vastaajista oli kokenut väkivaltaa maahanmuuttajataustansa vuoksi. Joka neljäs vastaaja oli jäänyt vaille hakemaansa työpaikkaa ja joka kymmenes vaille hakemaansa asuntoa maahanmuuttajataustansa vuoksi.

Suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttajiin:

Eurobarometri maaliskuu 2005

  • Monimuotoisuuteen kohdistuva kielteisyys (Resistance to diversity), Suomi 44,96 %
  • Maahanmuuttoon kohdistuva kielteisyys (Resistance to immigrants), Suomi 59,24 %
  • Yhteiskunnan monikulttuurisuuteen kohdistuva kielteisyys (Resistance to multicultural society), Suomi 23,5 %

Eurobarometri loka-marraskuu 2006

  • "Maahanmuuttajilla on paljon annettavaa Suomelle": Täysin samaa tai samaa mieltä: 54 %, täysin eri mieltä 11 %.

HS Suomen Gallupilla 2007 alussa

  • "Tarvitseeko pääkaupunkiseutu lisää maahanmuuttajia ennakoidun työvoimapulan paikkaamiseksi?": 44 % kyllä, 47 % ei.

Nykyisin sekä syrjintälainsäädäntö että sen valvonta ovat hajanaisia. Esimerkiksi etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää valvoo vähemmistövaltuutettu ja syrjintälautakunta, mutta työelämässä tapahtuvan syrjinnän valvonta kuuluu työsuojeluviranomaisille. Yhdenvertaisuuslaki on uudistettava ja valvontaa selkeytettävä.

Syrjintään puuttuminen edellyttää myös monipuolista ja ajantasaista tietoa syrjinnästä. Siksi on tärkeää toteuttaa työministeriön Syrjinnän seuranta Suomessa -raportissa esitetty kansallinen seuranta- ja raportointijärjestelmä.

Työmarkkinoilla ja työhönotossa esiintyvään syrjintään on pystyttävä puuttumaan nykyistä tehokkaammin. Työsuojeluviranomaisten toimivaltaa on selkeytettävä niin, että siihen sisältyy syrjinnän uhreiksi joutuneiden henkilöiden avustaminen. Samalla syrjintälautakunnan toimivalta pitää laajentaa koskemaan myös työelämässä tapahtunut syrjintä.

Työhönotossa tapahtuvaa välitöntä syrjintää on selvitettävä. Julkisella sektorilla tulee toteuttaa kokeilu anonyymistä työhakemusmenettelystä. Monista maista on selvää näyttöä siitä, että työnhakijoita karsitaan pelkän vieraskielisen nimen perusteella. Viranomaiset ja suurimmat yritykset on velvoitettava laatimaan työnantajina toimimista koskevat yhdenvertaisuussuunnitelmat.

Työhönotossa saattaa esiintyä myös epäsuoraa syrjintää. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi rekrytoinnissa käytettyjen testien paikalliset ilmaisut tai sananlaskut, jotka asettavat maahanmuuttajat heikompaan asemaan. Kielitaidon ei pitäisi vaikuttaa testitulokseen, ellei testauksen kohteena ole nimenomaan kielitaito.

Poliisilla ja oikeuslaitoksella on keskeinen asema syrjinnän ja rasismin torjunnassa. Rajavartijat ja poliisit suhtautuvat julkisen sektorin toimijoista kaikkein varauksellisimmin maahanmuuttajiin ja maahanmuuttoon. Asenteet ovat kehittyneet myönteisemmiksi, mutta erityisesti poliisien yhdenvertaisuuskoulutusta on edelleen syytä painottaa.

Viranomaisten osaamista rasistiseen rikollisuuteen ja syrjintään puuttumisessa on parannettava nykyisestä. Samalla puuttumis- ja ilmoittamiskynnystä pitäisi laskea ja neuvontaa syrjinnän lopettamiseksi lisätä, jotta yksittäisen henkilöiden kynnys viedä asiaansa eteenpäin laskisi.

Viranomaisilla on velvollisuus laatia yhdenvertaisuussuunnitelma ja edistää yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan. Valtio ja kunnat voisivat palveluita ja muita hankintoja ostaessaan vaatia vastaavia suunnitelmia myös palveluiden ja muiden hankintojen tarjoajilta. Näin hyvät käytännöt leviäisivät laajemmin yhteiskuntaan.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman määrittelemät, monikulttuurisuutta ja syrjimättömyyttä edistävät toimenpiteet toteutetaan.
  • Toteutetaan kansallinen seuranta- ja raportointijärjestelmä syrjinnän vastaisen toiminnan tueksi.
  • Ammatissa toimiville poliiseille on järjestettävä vähemmistöjen kohtaamista ja rasismin torjuntaa edistävää koulutusta.
  • Toteutetaan kokeilu anonyymistä työhakemusmenettelystä julkisella sektorilla.
  • Vaaditaan yhdenvertaisuusohjelmaa yrityksiltä, joilta tilataan julkiset hankinnat.

2. Palveluissa tarvitaan monikulttuurista osaamista

Julkisen sektorin toiminnalla ja työntekijöillä on merkittävä rooli maahanmuuttajien kotoutumisessa. Jokainen Suomeen saapuva maahanmuuttaja on tekemisissä viranomaisten ja todennäköisesti myös erilaisten peruspalveluiden kanssa. Kulttuurisen ja etnisen monimuotoisuuden kohtaaminen aiheuttavat haasteita ja muutospaineita viranomaisille sekä palvelujärjestelmällemme.

Viranomaisten asenteet kaikkia maahanmuuttoryhmiä ja yleisesti maahanmuuttoa kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi 1990-luvun lopun jälkeen. Viranomaisten suhtautuminen on kaikkein varauksellisinta niitä kohtaan, jotka erottuvat valtaväestöstä ulkonäöltään ja kulttuuriltaan.

Viranomaiset ja palveluiden parissa työskentelevät tarvitsevat lisäkoulutusta maahanmuuttajien kohtaamiseen ja mahdollisuuksia monikulttuuriseen pätevöitymiseen. Tämä on erityisen tärkeää terveydenhuollon ammattilaisille. Sen avulla voidaan parantaa ihmisten mahdollisuuksia saada tarvitsemansa hoito niin mielenterveyden ongelmiin kuin somaattisiinkin sairauksiin. Suomalaisen ammattilaisen haasteena on usein paitsi ongelman tunnistaminen myös sen selittäminen, mistä hoidossa on kysymys ja miten hoitojärjestelmä toimii. Ketään ei saa jättää ilman hoitoa tai hätäisesti muutaman sanan perusteella tehdyn diagnoosin varaan. Ongelmat on pyrittävä tunnistamaan yli kieli- ja kulttuurirajojen.

On myönteistä, että viranomaiset kokevat kautta linjan, että heillä on aikaisempaa paremmat valmiudet ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden kohtaamiseen. Silti myös koulutustarpeita on kautta linjan. Esimerkiksi 80 % opettajista ja 87 % hoitajista katsoo tarvitsevansa lisää tietämystä etnisten vähemmistöjen kulttuurisista käytännöistä.

Peruspalvelujärjestelmän käyttämisen oppiminen on yksi kotoutumisen haaste. Kotouttamisvaiheen aikana maahanmuuttajan kykyä käyttää palveluita voidaan yrittää parantaa. Kotouttamislain rajat tulevat kuitenkin nopeasti vastaan. Osa maahanmuuttajista ei ole lain piirissä eikä ole mitenkään selvää, että kotouttamisvaiheen päätyttyä maahanmuuttaja tuntee palvelujärjestelmän. On löydettävä uusia keinoja avata palvelujärjestelmää maahanmuuttajille helpommin lähestyttäväksi, kuten omakielinen ja selkokielinen neuvonta. Joissakin kunnissa toimii jo tähän tarkoitukseen tarkoitettuja "kulttuuritulkkeja" yhdistysten voimin.

Ikääntyneille maahanmuuttajille on turvattava heidän tarvitsemansa erityispalvelut. Uuden kielen oppimiseen tarvitaan tavallista enemmän tukea ja monella vanhuksella opittu suomen tai ruotsin kieli unohtuu iän myötä. Vanhukset tarvitsevat omakielisiä palveluita, tulkkauspalveluita, omakielistä tiedottamista ja oman kulttuurin tukemista. Monet ikääntyneet tarvitsevat myös henkistä tukea. Koti-ikävä on usein suuri ja kulttuuri, ruoka ja ilmasto tuntuvat vierailta. Kaikki maahanmuuttajavanhukset eivät ole luku- ja kirjoitustaitoisia. Yksinäiset vanhukset saattavat eristäytyä, masentua ja sairastua ilman heille suunnattuja erityisiä toimia.

Kirjasto on hyvä esimerkki palvelusta, joka on aina pyrkinyt takaamaan kaikkien tasa-arvoisen pääsyn tietoon ja kirjallisuuteen. Maksuttomana ja suhteellisen helposti saavutettavana palveluna kirjastolla on mahdollisuus toimia kotoutumisen paikkana. Tämä kuitenkin edellyttää, että kirjasto muuttuu ajan mukana. Kirjasto on viime vuosina pyrkinyt vastaamaan informaatioteknologian tuomiin haasteisiin, sama on tehtävä monimuotoistuvan asiakaskunnan kanssa.

Valtakunnallinen monikielinen kirjasto, josta löytyy kirjallisuutta yli sadalla kielellä, on hyvä esimerkki, kuinka Suomen entistä monimuotoisempi kirjastojen käyttäjäkunta on huomioitu. Paikalliset kirjastot voivat vastata haasteeseen esimerkiksi tarjoamalla kirjoja ja sanomalehtiä paikkakunnalla puhutuilla maahanmuuttajakielillä tai suomi toisena kielenä -oppimateriaalia.

Valtion taidemuseo on puolestaan toteuttanut opetusministeriön tuella Kulttuuria kaikille -palvelua, joka tarjoaa esimerkkejä ja vinkkejä kulttuurikohteiden saavutettavuuden kehittämiseen. Palvelu on suunnattu etenkin kulttuurialan työntekijöiden tarpeisiin. Museo on myös palkannut erityisen kulttuurivähemmistökoordinaattorin, jonka tehtävänä on muun muassa luoda yhteyksiä maahanmuuttajajärjestöihin ja kulttuurivähemmistöjen verkostoihin.

Väestöliiton AHAA! Avaimia monikulttuuriseen kohtaamiseen (www.ahaa-avaimia.fi) tiivistää palveluissa toimilta vaadittavan monikulttuurisen pätevyyden seuraavasti:

  1. Kulttuurinen sensitiivisyys, joka käsittää tietoisuuden omasta kulttuurista ja sen vaikutuksesta omaan toimintaan, sekä "näppituntuman" asiakkaiden erilaisista kulttuuritaustoista ja kulttuurien erityispiirteistä.
  2. Kyky kohdata ja kommunikoida kielivaikeuksista, näkemysristiriidoista ja vaikeista elämäntilanteista huolimatta; tähän tarvitaan myös teoriatietoa maahanmuuttajan elämäntilanteesta.
  3. Tietoa maahanmuuttajien palvelujärjestelmästä ja omasta lähiympäristöstä, siten että osaa välittää niistä tietoa maahanmuuttajille.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Vahvistetaan palveluissa työskentelevien ammattitaitoa kohdata etnistä ja kulttuurista monimuotoisuutta.
  • Parannetaan maahanmuuttajille suunnattua palvelujärjestelmää koskevaa neuvontaa ja tiedotusta.
  • Koulutetaan ja palkataan maahanmuuttajia palvelutehtäviin.

3. Asuminen ja arjen konfliktit

Koti, asuminen ja asuinalueiden muodostuminen ovat olennaisessa roolissa kotoutumisessa. Arkiset kontaktit ja konfliktit maahanmuuttajien ja valtaväestön välillä syntyvät usein juuri kodin lähiympäristössä.

Maahanmuuttajat keskittyvät kaikkialla maailmassa suuriin kaupunkeihin. Suomessa asuvista maahanmuuttajista pääkaupunkiseudulla elää yli 40 %. Seuraavina tulevat Turku (6,2 %) ja Tampere (5,1 %). Maahanmuuttajien kotoutuminen on osa kaupunkipolitiikkaa ja kaupunkisuunnittelua.

Kaupungeissa on tärkeää toteuttaa sosiaalisesti sekoittavaa asuntopolitiikkaa. Halpojen vuokra-asuntojen keskittäminen samoille alueille johtaa helposti siihen, että myös ongelmat keskittyvät näille alueille. Ongelmien keskittyminen vain pahentaa niitä entisestään. Asuinalueiden kurjistuminen ei ole kenenkään etu.

Sosiaalisesti sekoittavalla rakentamisella voidaan vaikuttaa myös siihen, että kaikki maahanmuuttajat eivät keskity samoille alueille. Keskittyminen on erityisen ongelmallista, jos siihen yhdistyy edellä mainittu kurjistuminen. Samalla alueella asuminen voi kuitenkin myös tukea kotoutumista tukiverkostojen olemassaolon kautta.

On tärkeää, että maahanmuuttajien ja kantaväestön välillä on kanssakäymistä ja vuorovaikutusta. Sulkeutuneiden etnisten yhteisöjen syntyminen ei ole toivottavaa kehitystä. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa maahanmuuttaja puhuu ainoastaan omaa kieltään, on tekemisissä vain omaan kieli- tai kulttuuriryhmään kuuluvien ihmisten kanssa ja seuraa satelliitin kautta tarkemmin oman maansa kuin Suomen tapahtumia.

Monikulttuurisessa asumisessa erilaiset tavat elää saattavat johtaa arkipäivän konflikteihin. Esimerkiksi kerrostaloasuminen ei ole aina ongelmatonta, vaikka kaikki asukkaat kuuluisivat kantaväestöön. On pidettävä mielessä, että maahanmuuttajataustaisen henkilön käyttäytymisellä ei aina ole mitään tekemistä hänen kulttuuritaustansa kanssa.

Kulttuurista aiheutuneita arkipäivän konflikteja kuitenkin tapahtuu. On tärkeää, ettei kantaväestön kokemuksia näistä tilanteista ei kuitata rasismina vaan pyritään selvittämään, mistä konfliktissa on kyse. Usein kyse on vain siitä, ettei maahanmuuttaja tunne suomalaista asumiskulttuuria tarpeeksi hyvin.

Vantaalla kaupungin vuokra-asunnoissa asuvia 20 000 asukasta palvelee kaksi sosiaalista isännöitsijää. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä häiriöitä ja häätöjä. Suurin osa asiakkaista tulee vuokravelkojen kautta, mutta työn yksi ulottuvuus on maahanmuuttajien neuvominen asumiseen liittyvissä kysymyksissä.

III Kielitaito ja koulutus

1. Kielikoulutuksesta subjektiivinen oikeus

Kieli on kotoutumisen avain. Jokaisella maahanmuuttajalla tulee olla subjektiivinen oikeus kielikoulutukseen. Toisaalta kielenoppiminen voidaan nähdä myös maahanmuuttajan velvollisuutena.

Koulutukseen on varattava riittävästi resursseja ja sitä tulee tarjota kysynnän mukaisesti. Kursseja on monilla paikkakunnilla tarjolla aivan liian vähän ja osa hakijoista jää jatkuvasti ulkopuolelle. Kielen oppimisen kannalta ei ole järkevää, että maahanmuuttaja joutuu odottamaan niin alkeis- kuin jatkokurssille pääsyä jopa kuukausia.

Vapaan sivistystyön resursseja on käytettävä entistä enemmän maahanmuuttajien kielen opiskelun ja muun koulutuksen tukemiseen. Maahanmuuttajajärjestöt voivat järjestää yhteistyössä opintokeskusten kanssa omaehtoista koulutusta, joka tavoittaa myös työelämän tai tutkintoon tähtäävän koulutuksen ulkopuolella olevat maahanmuuttajat. Myös kansanopistot sekä kansalais- ja työväenopistot tarjoavat matalan kynnyksen väyliä monenlaisille opinnoille.

Maahantulon syyn ei pidä vaikuttaa kielenopetukseen. Opiskeluoikeutta ei tule rajata vain tietyille maahanmuuttajaryhmille tai sitoa työelämään. Esimerkiksi kotiäidille kielitaito on tärkeä niin tasa-arvon kuin oman hyvinvoinnin vuoksi. Osallistuminen opetukseen on mahdollistettava järjestämällä lastenhoitoa tuntien ajaksi sekä järjestämällä naisille omia opiskeluryhmiä. Kielitaito vaikuttaa maahanmuuttajan oman kotoutumisen lisäksi perheeseen ja muuhun lähipiiriin. Kieltä osaavat vanhemmat voivat paremmin osallistua lasten koulunkäyntiin, harrastuksiin ja terveydenhoitoon.

Kieltä tulee voida opiskella silloinkin, kun maahanmuuttaja työskentelee kansainvälisessä yrityksessä, jossa työkielenä on englanti. Myöskään se, että on syystä tai toisesta jäänyt pois kielenopetuksesta maahan tullessa, ei saa sulkea maahanmuuttajaa pois opetuksen piiristä myöhemmin. Esimerkiksi suunnitelmat Suomeen asettumisesta voivat muuttua ajan myötä.

2. Kielenopetuksen tavoite ja laatu

Kymmenen kuukautta kestävän kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on tällä hetkellä kehittyvä peruskielitaito. Tavoitteen saavuttavat käytännössä ainoastaan hyvin koulutetut ja aikaisemmin kieliä opiskelleet. Moni maahanmuuttaja tarvitsisi nykyistä pidemmän koulutusjakson.

Vaikka koulutustarjonta on monipuolista, se ei ole tarpeeksi monitasoista. Koulutuksessa ei oteta riittävästi huomioon maahanmuuttajien yksilöllisiä ja varsin kirjavia lähtökohtia. Käyttöön otettu alkukartoitus on kuitenkin parantanut kielenopetukseen osallistuvien mahdollisuutta oppia kieltä ja tehostanut opetusta.

Kielitaidon tavoitetasoa tulee korottaa sellaiseksi, että tavoitetason mukaisella kielitaidolla pärjää itsenäisesti yhteiskunnassa. Tähän kehittyvä peruskielitaito on liian matala. Peruskielitaidolla saattaa pärjätä suorittavassa työssä, mutta ei kielen aktiivista käyttöä vaativissa työtehtävissä. Keskitaso vastaisi paremmin työelämässä ja yleisesti yhteiskunnassa vaadittavaa kielitaitoa. Keskitason kielitaito on myös kansalaisuuden ehtona.

Kieltä on voitava opiskella joustavasti myös työn ohessa. Työn ja opiskelun yhdistämisessä voi yhteiskunta tulla vastaan. Työpaikoilla tapahtuva kielikoulutus ei kuitenkaan voi täysin korvata muuta kielenopetusta, sillä työspesifin kielenopetuksen lähtökohtana ovat yksilön viestintätarpeet tietyissä työtehtävissä ja työpaikalla. Samoin on järkevää yhdistää kielikoulutusta ja työmarkkinoille pääsyyn tähtäävää koulutusta. Perättäisten oppijaksojen sijasta kielikoulutus ja ammatillinen opastus tukevat näin toisiaan.

Korkeat kielitaitovaatimukset ovat monissa ammateissa epätarkoituksenmukaisia. Työelämässä kielitaito karttuu luonnollisesti ja työ puolestaan motivoi kielen opiskeluun. Toisaalta esimerkiksi terveyskeskuslääkärin ammatissa hyvä kielitaito on välttämätön, jotta työn tekeminen on ylipäänsä mahdollista.

Kielten opettajien koulutukseen ja pätevyyteen tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Maahanmuuttajalle ei voi opettaa suomea samalla tavalla kuin suomenkielisille peruskoululaisille. Suomi toisena kielenä vaatii opetukseen oman näkökulmansa. Tämän S2- pätevyyden omaavia kielten opettajia ei ole tarpeeksi. On tavallista, että kielenopetus ei vastaa maahanmuuttajan tarpeita. Opetusta kehitetään yliopiston kanssa ja tähän tutkimukseen ja koulutukseen on panostettava edelleen.

Kun tasokasta kielikoulutusta on tarjolla kaikille, on myös kohtuullista odottaa jokaisen maahanmuuttajan siihen osallistuvan.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Jokaisella maahanmuuttajalla tulee olla subjektiivinen oikeus kielikoulutukseen.
  • Kielikoulutukseen tulee voida osallistua pidemmänkin ajan päästä maahanmuutosta
  • Kielikoulutukseen tulee järjestää nykyistä enemmän tasokursseja.
  • Kielikoulutuksen lopullisena tavoitteena tulee olla kielitaidossa keskitaso. Tarjottavaa kielikoulutusta tulee pidentää tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
  • Kielikoulutukseen tulee osoittaa lisää resursseja.
  • Järjestetään maahanmuuttajanaisille erillistä kielikoulutusta.

3. Maahanmuuttajalapsen haasteellinen koulutie

Maahanmuuttajat ovat hyvin kirjava ryhmä, jota ei voi niputtaa yhteen. Maahanmuuttajalasten perhetausta vaihtelee liike-elämän huipulta pakolaisuuteen. Lapsi, joka yrittää sopeutua uuteen elämään ja ympäristöön, tarvitsee yleensä ohjausta ja apua. Erot suomalaisen kulttuurin ja lapsen oman kulttuurin suhtautumisessa aikuiseen, sukupuoleen, työhön, opiskeluun ja sääntöihin voivat olla suuria ja herättää hämmennystä.

Lapselle tulee tarjota apua ja ohjausta hänen tarpeistaan käsin. Esimerkiksi lapset, jotka ovat tulleet maahan yli 12-vuotiaina, joutuvat rakentamaan samaan aikaan sekä aikuis- että etnistä identiteettiään. Tämä ikäryhmä joutuu läpikäymään koulussa myös monia merkittäviä siirtymiä samaan aikaan kun heidän oletetaan omaksuvan suuren määrän uutta tietoa. Moni kokee yhtälön mahdottomaksi, ja heidän auttamisekseen tulee kehittää kohdennettuja välineitä.

Toisen polven maahanmuuttajalapset eli lapset, jotka ovat syntyneet Suomessa mutta joiden vanhemmat ovat maahanmuuttajia, muodostavat oman haastavan ryhmänsä. Vanhempien kulttuurin, johon heillä ei välttämättä ole omakohtaista kosketusta, ja ympäröivän suomalaisen kulttuurin erot ja ristiriidat korostuvat. Tämän ryhmän lapsilla on eniten vaikeuksia niin kotona kuin koulussa. Myös he tarvitsevat erityistä tukea ja ohjausta.

4. Monikulttuurisuuden haasteet perusopetukselle ja opettajankoulutukselle

Vaikka monikulttuurisuus on rikkaus, se on myös haaste koulutusjärjestelmällemme. Rinnakkaiset pyrkimykset kotouttamiseen, kulttuuri-identiteetin säilyttämiseen ja koulutukselliseen tasa-arvoon samalla kun lapsi ottaa haltuun kaksi kieltä ja kaksi kulttuuria, asettavat kouluille suuria haasteita. Koulut, joissa maahanmuuttajataustaisia lapsia on paljon, tekevät tärkeää pioneerityötä, joka tulisi tunnistaa ja tunnustaa.

Vuonna 2006 oli pääkaupunkiseudulla peruskouluissa yhteensä 6810 S2-oppilasta (suomi toisena kielenä), joista 3275 oli Helsingissä, 1768 Espoossa, 1753 Vantaalla ja 14 Kauniaisissa.

Äidinkieliä oli yhteensä 45. Syksyllä 2007 on opetus alkanut Helsingissä 40 kielessä, Oulussa 14 kielessä ja Joensuussa kolmessa kielessä. Vuonna 2006 Helsingissä suurimmat opetusryhmät omassa kielessä olivat somali (998), venäjä (847), viro (117) ja vietnam (100). Opetusta annetaan kaksi kertaa viikossa. Opetusryhmän muodostamiseksi vaaditaan neljä oppilasta.

Kotoutuminen vie aina aikansa. Ei voida olettaa, että jouluna tullut oppilas olisi täysin sopeutunut kevätjuhliin mennessä. Myös maahanmuuttajaoppilaat tulee nähdä yksilöinä ja taustaansa nähden kokonaisuutena. Yhteistyötä päiväkodin, koulun ja jatko-opintojen suhteen tarvitaan. Vanhemmat tulee ottaa mukaan lapsen koulunkäyntiin vanhempainiltojen ja kehityskeskustelujen kautta.

Monikulttuurisen koulun tulee voida tarjota tehokasta ja yksilöllistä suomi toisena kielenä -opetusta. Kielitaito on tärkeä avain kotoutumiseen myös lapsilla. Kielitaito on myös pohja koulumenestykselle ja jatko-opinnoille. Onkin tärkeää, että maahanmuuttajataustaisia lapsia kannustetaan jatkamaan opiskelua peruskoulun jälkeen omien kykyjensä mukaisesti.

Lukioon jatkavien monikulttuuristen oppilaiden määrä on vielä alhainen joskin hitaassa kasvussa. Monet nuoret eivät peruskoulun aikana saavuta lukiossa tarvittavaa kielitaitoa. Osa ongelmaa on koulunaikaisen arvioinnin ja päättöarvioinnin välinen kuilu, jota tulisi kuroa umpeen. Kun koulunaikaisen arvioinnin tavoitteena on tukea oppilaan edistymistä, on päättöarviointi varsin raakaa peliä.

Osaan peruskoulun jälkeisistä jatko-opinnoista liittyy kielikoe, jonka tiukat kriteerit saattavat estää maahanmuuttajanuoria pääsemästä näihin opintoihin, minkä seurauksena he saattavat syrjäytyä jatko-opinnoista, työelämästä ja yhteiskunnasta. Näiden kielikokeiden tarpeellisuutta ja kriteereitä tulee tarkastella kriittisesti.

Monikulttuurisuus vaatii koululta tavallista enemmän resursseja mm. kielen- ja uskontojen opetukseen sekä erityisopetuksen, ohjauspalveluiden ja tulkkipalveluiden järjestämiseen. Luokkakokojen kohtuullisuus nousee monikulttuurisessa ympäristössä erityisen tärkeäksi. Perusopetuksessa toteutettavat tukitoimet ovat aina halvempia kuin toimenpiteet, joilla korjataan esimerkiksi syrjäytymistä ja koulutuksen ulkopuolelle jäämistä.

Monikulttuurisen koulutuksen kehittämissuunnitelma, jossa arvioidaan tavoitteet, toimenpiteet ja niiden edellyttämä rahoitus, tulee toteuttaa nopeasti. Asuinalueille, joilla on erityistarpeita, tulee ohjata positiivisen erityiskohtelun rahaa esimerkiksi koulutukseen. Helsingissä rahaa saavat koulut, jotka sijaitsevat alueilla, joilla esimerkiksi työttömyys ja toimeentulotukiasiakkaiden määrä on suuri. Myös maahanmuuttajaoppilaiden määrä voisi olla yksi lisärahoituksen perusta.

Hyviä malleja tarvitaan. Esimerkkinä tällaisesta on Väestöliiton Kotipuussa kehitetty monikulttuuristen kouluyhteisöjen työskentelymalli ja vastaavia on tehty myös varhaiskasvatuksen puolelle. Tavoitteena on tukea vanhempia luomalla heille keinoja lapsen tukemiseen ja hyvien oppimistulosten saavuttamiseksi. Mallissa luodaan partneriajattelua kodin ja koulun välillä. Tavoitteena on myös molemminpuolisen kulttuuritietoisuuden lisääminen ja maahanmuuttajavanhempien aktivoiminen toimimaan vertaistukiryhmien ohjaajina.

Opettajankoulutus ja täydennyskoulutus eivät ole vielä riittävästi pystyneet vastaamaan monikulttuurisuuden haasteisiin. Opettajat joutuvat uusiin tilanteisiin vailla valmiuksia vasta niihin. Luokanopettaja ja aineenopettaja ovat myös suomi toisena kielenä -opettajia. Opettajien kulttuuri- ja suomi toisena kielenä -koulutusta tulee kehittää ja täydennyskoulutuksen mahdollisuutta lisätä.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Monikulttuuristen koulujen erityisasema tulee hyväksyä, ja niihin tulee ohjata erityisiä resursseja.
  • Monikulttuurisen koulutuksen kehittämissuunnitelma, jossa arvioidaan tavoitteet, toimenpiteet ja niiden edellyttämä rahoitus, tulee toteuttaa nopeasti.
  • Opettajankoulutusta ja täydennyskoulutusta tulee kehittää siten, että koulutukseen lisätään monikulttuuristuva koulumaailma huomioon ottaen kulttuuritietous ja suomi toisena kielenä.

5. Opiskelu ja ammatti ovat avain yhteiskuntaan

Opiskelujen jälkeen työelämään siirtyessään ulkomaalaiset opiskelijat tuntevat suomalaisen yhteiskunnan jo varsin hyvin. Parhaimmillaan ulkomaalaiset opiskelijat voivat toimia sillanrakentajina ja auttaa muita maahanmuuttajia viihtymään paremmin Suomessa.

Suomessa ulkomaisten korkeakouluopiskelijoiden määrä on eurooppalaisittain vielä alhainen.

Valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2003 - 2008 esitetään, että Suomessa opiskelisi vuonna 2008 yhteensä 12 000 tutkintoa suorittavaa ulkomaalaista. Tämän toteutumiseksi Suomen tulee pystyä houkuttelemaan opiskelijoita tänne nykyistä paremmin. Koulutuksen maksuttomuus on keskeinen ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen houkutteleva tekijä.

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa esitetään hyviä toimenpide-ehdotuksia ulkomaisten opiskelijoiden ja tutkijoiden työmarkkinoille pääsyn helpottamiseksi. Tällainen on muun muassa harjoittelupaikkojen lisääminen. Lisäksi on tärkeää, että jo opiskeluaikana ulkomainen opiskelija saa suomalaisen opiskelijan tavoin työskennellä ilman tuntirajoituksia. Työkokemus on tärkeää työelämään siirryttäessä ja hyvä tapa kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ulkomaisille opiskelijoille tarjottavissa koulutusohjelmissa on tärkeää huomioida nykyistä paremmin kotoutumista tukevat sisällöt, etenkin suomen tai ruotsin kielen ja kulttuurin opinnot.

Maahanmuuttajien aiemman koulutuksen ja kokemuksen tunnustaminen on myös edellytys sujuvalle kotoutumiselle. Sekä maahanmuuttajalle itselleen että yhteiskunnalle on haitallista, jos aiemmin hankittu osaaminen ei tule käyttöön. Suomalaiset työnantajat näyttävät kuitenkin arvostavan suomalaisissa oppilaitoksissa saatua koulutusta enemmän kuin ulkomailta hankittua koulutusta.

Ulkomailla hankitun osaamisen tunnustamisjärjestelmää on kehitettävä. Aina aiemman tutkinnon suora tunnustaminen ei ole mahdollista. Koulutus voi olla vanhentunut tai sitä täytyy täydentää Suomen oloihin sopivaksi. Monilla aloilla on käytäntöjä ja sääntöjä, jotka täytyy tuntea. Esimerkiksi farmaseutti tarvitsee ammattia harjoittaakseen suomalaista lainsäädäntöä ja taksikuski aluetuntemusta. Muunto- ja täydennyskoulutusta täytyy järjestää huomattavasti nykyistä järjestelmällisemmin, jotta

maahanmuuttajien mahdollisuus työllistyä paranee. Joustava täydennyskoulutus on kaikkien osapuolten kannalta järkevämpi ja tehokkaampi vaihtoehto kuin kokonaan uudelleen kouluttaminen.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Lupamenettelyä on muutettava siten, että ulkomaalaisella opiskelijalla on oikeus työntekoon kuten suomalaisella opiskelijalla.
  • Ulkomailla hankittua osaamisen tunnustamista ja täydennyskoulutusta on joustavoitettava ja mahdollisuuksia osoittaa pätevyys näyttökokeilla on lisättävä.
  • Maahanmuuttajille suunnatuille valtakunnallisille täydennyskoulutuksille on luotava toimiva rakenne.

IV Työllisyys

1. Työllisyystilanne ei houkuttele

Vaikka Suomi osittain jo kärsii työvoimapulasta, on maahanmuuttajan paikoin erittäin vaikea työllistyä, suomalaisestakin ammattitutkinnosta huolimatta. Ammattitaito ja koulutus eivät ole tähän mennessä taanneet työpaikkaa suomalaisilla työmarkkinoilla. 1990-luvulla Suomeen tulleiden epävakaa työmarkkina-asema heijastuu edelleen tämän ryhmän työllistymiseen. Maahanmuuttajien työttömyysaste on hitaasti laskenut, mutta on yhä selkeästi korkeampi kuin kantaväestön. Tätä ei voida selittää koulutuksen tai kielitaidon puutteella.

Maahanmuuttajamiesten ja -naisten työttömyysasteissa on eroa lähes 10 prosenttiyksikön verran: vuonna 2005 miehet 21 % ja naiset 31 %, vuonna 2006 miehet 19 % ja naiset 28 %.

Maahanmuuttajien työmarkkina-asemaan vaikuttavat ainakin seuraavat tekijät: maahantulovuosi, maassa asuttu aika, etninen tausta, maahantuloikä, koulutustausta (kotimaassa vai Suomessa hankittu koulutus), suomenkielen taito ja kotoutumispalveluiden toimivuus.

Vaikka työllisyystilanne paranee jonkin verran Suomessa asutun ajan kuluessa, työttömyys on edelleen maahanmuuttajien yksi suurimpia ongelmia. Maahanmuuttajan kynnys päästä työelämään on erityisen korkea. Oman aikaisemman työkokemuksen ja osaamisen hyödyntäminen on vaikeaa. Maahanmuuttajalta puuttuvat myös tarvittavat verkostot ja työnantajissa on epäluuloisuutta osaamista kohtaan. Muualla hankitun koulutuksen tunnustaminen Suomessa ei ole usein helppoa eikä täydennyskoulutukseen pääseminenkään ole itsestään selvää. Suurin osa maahanmuuttajista on joutunut vaihtamaan ammattia ja työsuhteet ovat määräaikaisia ja osa-aikaisia useammin kuin suomalaisilla. Töihin päässeiden työmarkkina-asema näyttää olevan heikompi kuin suomalaisten palkansaajien. Maahanmuuttajat ovat työllistyneet erityisesti Etelä-Suomessa palvelusektorille ja rakennus-, kuljetus- ja hoitoaloille.

Kansalaisuuden mukaan suurimmat työnhakijaryhmät ovat olleet Venäjän ja Viron kansalaiset, joita on ollut noin 43 % kaikista ulkomaalaisista työnhakijoista. Parhaiten Suomessa ovat työllistyneet hyvin koulutetut, pohjoisamerikkalaiset ja länsieurooppalaiset henkilöt. Heikosti ovat menestyneet esimerkiksi irakilaiset, afganistanilaiset ja iranilaiset. Vaikeinta suomalaisilla työmarkkinoilla on ollut kuitenkin somalialaisilla ja vietnamilaisilla. Erityisesti pakolaisina saapuneiden työllistyminen kestää pidempään. Muun muassa kielen opiskelu ja työelämävalmiuksien hankkiminen vie aikaa.

Yleisesti ottaen maahanmuuttajille keskiasteen tutkinto kasvattaa työllisyyden todennäköisyyttä 6 - 9 prosenttiyksiköllä ja korkea-aste 7 - 12 prosenttiyksiköllä. Keskiasteen tutkinnon vaikutus on maahanmuuttajilla samaa suuruusluokkaa kuin kantaväestön työttömillä ja vastavalmistuneilla. Mutta edes suomalainen koulutus ei ole olennaisesti parantanut somalialaisten ja vietnamilaisten asemaa. Vain puolet Suomessa koulutuksen hankkineista hyvää suomea osaavista on päässyt koulutustaan vastaavaan työhön. Toisaalta somalialaiset ovat varsin hyvin koulutettuja ja heitä on verrattain paljon toimihenkilöammateissa ja he työskentelevät muita maahanmuuttajaryhmiä useammin koulutustaan vastaavassa työssä.

Maahanmuuttajan heikommista työllistymismahdollisuuksista syntyy helposti kierre. Jos maahanmuuttaja ei saa koulutuksestaan huolimatta työtä, ei se kannusta muitakaan maahanmuuttajia opiskelemaan. Toisaalta myös maahanmuuttajien lapset huomaavat, että kouluttautuminen ei kannata. Syrjäytymisen ehkäiseminen ajoissa ja kierteen kääntäminen positiiviseen suuntaan on tärkeää myös maahanmuuttajilla.

Kun maahanmuuttajan työllisyysmahdollisuudet parantuvat, kasvavat ansiotulojen myötä heidän tuloistaan maksamansa verot. Keskimääräisen maahanmuuttajan saamat tulonsiirrot kääntyvät laskuun neljän vuoden jälkeen siitä, kun maahanmuuttaja on muuttanut Suomeen. Muusta syystä kuin turvallisuutensa takia Suomeen tulleiden maahanmuuttajien kohdalla välittömät verot ylittävät tulonsiirrot noin kuuden vuoden jälkeen Suomeen muuttamisesta.

Maahanmuuttajien työsuojelua on kehitettävä. Ongelmia on ollut monilla aloilla, esimerkiksi rakennusalalla ja maataloudessa. Vuonna 2005 ulkomainen työvoima teki noin kolmasosan kasvi- ja puutarhatilojen työstä. Työsuojelutarkastuksissa todettiin puutteita ulkomaalaisen työvoiman palkkauksessa, asuinoloissa ja terveydenhuollossa.

2. Tavoitteena yhtäläiset mahdollisuudet

Maahanmuuttajan mahdollisuus työllistyä on olennainen osa todellista kotoutumista yhteiskuntaan. Pääsy koulutusta ja kokemusta vastaavaan työhön on tärkeää. Töitä pystyy usein tekemään ilman täydellistä kielitaitoa ja toisaalta kielitaito karttuu luonnollisella tavalla juuri töitä tekemällä.

Yksi este maahanmuuttajien työllistymiselle erityisesti julkisella sektorilla ovat kielitaitovaatimukset. On kuitenkin tärkeää, että maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä saadaan myös julkiselle sektorille ja että se on maahanmuuttajille yksi mahdollisuus työllistyä. Eräs vaihtoehto voisi olla, että niille maahanmuuttajille, jotka tähtäävät julkisiin tehtäviin, olisi oma koulutusohjelmansa. Toisaalta myös kielitaitovaatimuksia pitää uskaltaa arvioida joiltain osin uudestaan. Esimerkiksi, löytyykö paikkakuntia ja työtehtäviä, joissa toisen kotimaisen kielen vaatimuksesta voisi luopua ilman, että palvelu huononisi. Toisen kotimaisen kielen taidon puutteen voisi korvata mahdollisesti jollakin kolmannen kielen taidolla. Venäjänkielen opetuksen lisääminen saattaisi olla hyvä vaihtoehto joillakin alueilla. Tällaista yhteistyötä on jo tehty Itä-Suomessa.

Maahanmuuttajien työllistymisen parantamiseksi on mahdollista kirjata konkreettisia tavoitteita. Kaupunkien tulisikin sitoutua maahanmuuttajien työllistämiseen ja asettaa tavoitteeksi esimerkiksi, että kaupungin työntekijöistä olisi sama osa maahanmuuttajataustaisia tai eri kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavia kuin asukkaista. Konkreettiset tavoitteet kannustavat etsimään keinoja maahanmuuttajien työllistämiseksi ja toisaalta huomaamaan työllistymisen esteitä.

3. Työvoimapalvelut ja työllisyyshankkeet jokaisen avuksi

Työvoimapalvelut ovat luonnollisesti osaltaan avainasemassa maahanmuuttajien työllistymisen edistämisessä. Onkin tärkeää, että työvoimatoimistot pystyvät tarjoamaan oikeanlaista palvelua eri maahanmuuttajaryhmille. Tällä hetkellä maahanmuuttajanaiset eivät saa yleensä töitä työvoimatoimiston kautta, vaan oman aktiivisen etsinnän jälkeen tai etnisten verkostojen kautta. Tähän vaikuttaa osaltaan myös varmasti se, että avioliiton kautta Suomeen tulleet naiset jäävät kotouttamislain mukaisen kotouttamisen ulkopuolelle. Naiset eivät aina tunne riittävästi suomalaista työllistymisjärjestelmää.

Kaupungeissa on käynnistetty erilaisia erityishankkeita ja EU-rahoitteisia projekteja, joista on saatu hyvää tietoa ja käytäntöjä maahanmuuttajien työllistämisestä. Esimerkki tällaisesta on Vantaan kaupungin Vasama-projekti. Vantaalla maahanmuuttajien työttömyys on arviolta yli 20 %, kun koko väestön työttömyys on 6,5 %.

Projektin tavoitteena on ollut vahvistaa maahanmuuttajien työnhaku- ja työllistymisvalmiuksia ja tukea heitä löytämään oma paikkansa suomalaisessa työelämässä. Vasaman luomat hyvät käytännöt ovat olleet työharjoittelupainotteinen koulutus työvoimapoliittisena koulutuksena, työnhakuryhmä ja hygieniaosaamistodistus -koulutuksen kehittäminen, työvalmentajat ja työnhakuklubi jatkuvana henkilökohtaisena työllistymisen tukena sekä yhteistyö Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa.

Työharjoittelupainotteisen koulutuksen ansiosta noin puolet työllistyi suoraan työharjoittelun jälkeen ja osalle löydettiin muita ratkaisuja. Hyvien tulosten pohjana on katsottu olevan aidot työelämäkontaktit ja sitoutunut valmennus. Työvalmentajien asiakkaina taas ovat sekä työnhakijat että työnantajat. Valmentajat antavat henkilökohtaista tukea ja ohjausta ja heihin myös työnantajat voivat olla yhteydessä esimerkiksi silloin kun on esiintynyt ongelmia työntekijän kanssa. Tällaisissa tilanteissa ovat jotkut työnantajat kokeneet, että on ollut helpompaa olla yhteydessä työvalmentajaan ja ongelmat ovat saattaneet ratketa ilman pidemmälle meneviä toimenpiteitä. Työvalmentajien kautta vuosina 2004 - 2006 134 asiakkaasta on työllistynyt avoimille markkinoille 61 henkeä. Samantapaisia hankkeita on myös muissa suuremmissa kaupungeissa, kuten Oulussa. Näiden hankkeiden hyvien käytäntöjen valtakunnallistaminen ja mahdollinen valtavirtaistaminen on tärkeää. Lisäksi työllistymiseen ja kotoutumiseen yleensä liittyvää maahanmuuttajatutkimusta ja seurantaa pitää kehittää. Tätä kautta löytyy tieto, miten eri toimenpiteet ovat vaikuttaneet.

4. Asenneilmapiirin muutos mahdollista

Maahanmuuttajien työllistyminen avoimilla työmarkkinoilla on riippuvainen pitkälti yksittäisten työnantajien asenteista. Vaikka suuret kansainväliset ja työvoimapulasta eniten kärsivien alojen yritykset ovat löytäneet myös maahanmuuttajat työvoimaksi, edelleen suuri osa työnantajista suhtautuu kielteisesti tai varauksellisesti maahanmuuttajan palkkaamiseen. Myös maahanmuuttajan muualla hankkimaan koulutukseen ja kokemukseen suhtaudutaan epäluuloisesti.

Työnantajat muuttavat kuitenkin asenteitaan myönteisempään suuntaan silloin, kun heillä on itsellään kokemusta maahanmuuttajista työntekijöinä. Työnantajia tuleekin patistaa palkkaamaan ennakkoluulottomammin maahanmuuttajia. Tähän tarvitaan asennekoulutusta ja tiedotusta. Työnantajajärjestöillä on tässä tehtävässä avainasema. Etenkin pk-sektorilla työnantajat tarvitsevat tukipalveluja suomenkieltä taitamattomien maahanmuuttajien rekrytoinnin ja työsuhdeasioiden hoidossa.

Työyhteisöillä on oma merkittävä roolinsa siinä, miten maahanmuuttaja kotoutuu. Rasismia esiintyy edelleen paljon, vaikka sitä onkin erittäin vaikea välillä todistaa. Muihin palkansaajiin verrattuna somalialaisilla on eniten kokemuksia syrjinnästä työelämässä. Työpaikkakulttuurin kehittäminen maahanmuuttajamyönteisemmäksi on mahdollista. Hyvinä esimerkkeinä onnistuneista hankkeista voidaan mainita mm. monikulttuurisuushankkeet ETMO- ja Maahanmuuttajapolku-projektit. Näihin projekteihin osallistuneet yritykset ja yhteisöt ovat sitoutuneet kehittämään työyhteisöjään kohtaamaan työpaikan monimuotoisuuden, tuloksena työpaikkojen hyviä käytäntöjä.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Maahanmuuttajien osalta arvioidaan virkojen kielitaitovaatimusten mielekkyyttä ja vaihtoehtoisia malleja.
  • Kaupungit asettavat tavoitteita maahanmuuttajien työllistämiseksi ja sitoutuvat esimerkiksi siihen, että kaupungin työntekijöistä on sama osa maahanmuuttajataustaisia tai eri kieli- ja kulttuuriryhmiä edustavia kuin asukkaistakin.
  • Työnantajille järjestetään kursseja, jotka tarjoavat perustietoa ja -taitoja maahanmuuttajan palkkaamisessa ja joiden tavoitteena on vähentää ennakkoluuloja ja auttaa selviytymään yhä monikulttuurisemmilla työmarkkinoilla.
  • Maahanmuuttajien työllistymistä ja kotoutumista tutkitaan ja seurataan pitkäjännitteisesti.
  • Maahanmuuttajien työsuojelua on kehitettävä.

V Kulttuurien vuoropuhelua ja yhteentörmäysten ennaltaehkäisyä

1. Kulttuurien vuoropuhelu ja oikeus omaan kulttuuriin

Kotouttamislain yhtenä lähtökohtana on maahanmuuttajan oman kulttuurin ja kielen säilymisen tukeminen. Myös kansainväliset sopimukset velvoittavat osaltaan tähän. Kulttuuristen oikeuksien kannalta keskeisimpiä sopimuksia ovat YK:n ihmisoikeuksien julistus, Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus sekä Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus sekä YK:n Lapsen oikeuksien sopimus. Myös useat muut sopimukset käsittelevät kulttuurisia oikeuksia. Näiden eri sopimusten perusteella valtioilla on velvollisuus kunnioittaa, suojella ja toteuttaa kulttuurisia oikeuksia.

Käytännössä esimerkiksi lapsen mahdollisuus opiskella omaa äidinkieltään on hyvä esimerkki siitä, miten Suomessa on pyritty tukemaan maahanmuuttajan oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Onnistuneita esimerkkejä hankkeista, jolla maahanmuuttajille pyritään luomaan mahdollisuuksia säilyttää omaa kulttuuria ja tuoda sitä esille valtaväestölle ja muille vähemmistöille on Helsingin kaupungin kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa, joka tarjoaa monenlaisia toiminnan mahdollisuuksia maahanmuuttajille ja pyrkii edistämään kulttuurista vuoropuhelua eri väestöryhmien välillä sekä monikulttuurinen taideyhteisö Kassandra ry, joka tuottaa taidetyöpajoja lapsille, teinitytöille ja naisille sekä esityksiä, koulutuspaketteja ja kulttuuritilaisuuksia kaikille. Eri paikkakunnilla on samantyyppisiä keskuksia, esimerkkinä Kotkan uusi Mylly, joka on nimenomaan maahanmuuttajille ja heidän kotoutumisensa tukemiseksi tarkoitettu toimintakeskus.

Uskonnon harjoittamisen vapaus kuuluu oman kulttuuri-identiteetin säilyttämiseen. On tärkeää, että uskonnon harjoittamisen mahdollistamiseksi yhteiskunta tukee soveltuvien tilojen perustamista. Tämä on yksi konkreettinen keino, jolla maahanmuuttaja voi kokea olevansa hyväksytty ja tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Uskonnon harjoittaminen ei ole yleensä este sille, että noudatetaan yhteiskunnassa yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita ja lainsäädäntöä. Hyvä kotouttaminen opastaa maahanmuuttajaa myös siinä, mitkä ovat uuden kotimaan perusarvot, joita oletetaan kunnioitettavan.

Oman kulttuurin säilyttämisen rinnalla on tärkeää lisäksi kulttuurien vuoropuhelu. Maahanmuuttajia ei tule eristää valtaväestöstä tai marginalisoida vain oman kulttuurinsa edustajaksi. Pitkäjänteinen ja hyvä kotouttamispolitiikka edellyttää toimivia rakenteita ja avointa ilmapiiriä käsitellä vaikeitakin asioita erityisesti ongelmien kärjistyessä. Erilaisten konfliktitilanteiden selvittämiseksi tulee olla erilaisia foorumeita, kuten valtiovallan kokoamia neuvostoja tai eri uskontokuntien järjestämää vuoropuhelua, jossa asioita voidaan ratkoa mahdollisimman rakentavassa hengessä.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Järjestetään maahanmuuttajien omakielistä opetusta päiväkodeissa.
  • Koulutetaan nykyistä enemmän eri äidinkielten opettajia.
  • Toteutetaan maahanmuuttajanuorten parissa nuorisotoiminnan kokeilu- ja kehittämishankkeita esimerkiksi monikulttuurisen työpajatoiminnan ja nuorisokeskusten kulttuuripainotteisen toiminnan kautta.

2. Sosiaalisten ongelmien ratkominen ja rikollisuuden ehkäisy

Maahanmuuttaja- tai ulkomaalaistaustaisten Suomessa tekemä rikollisuus nousee aika-ajoin eri tiedotusvälineissä näyttävästikin otsikoihin. Erityisesti maahanmuuttajanuorten tekemät rikokset näyttävät synnyttävän voimakkaita reaktioita. Usein keskustellaan siitä, johtuuko rikollisuus kotoutumisen epäonnistumisesta ja syrjäytymisestä sekä eri kulttuurien liian suurista eroavuuksista.

Maahanmuutto 1990-luvun alussa havahdutti yhteiskuntamme siihen, että Suomi ei enää voi olla eristyksissä muusta maailmasta. Silloin tulleiden maahanmuuttajien kotoutumista on vaikeuttanut suomalaisen yhteiskunnan kokemattomuus maahanmuuttajien vastaanottamisessa ja kotouttamisessa. Kotoutuminen on ollut paljolti kiinni hyvästä taloudellisesta suhdanteesta. Ensimmäisen polven maahanmuuttajien kotouttamisen epäonnistuminen heijastuu aina myös heidän lapsiinsa, nk. toisen polven maahanmuuttajiin. Tästä esimerkkinä voidaan mainita koulun keskeyttäminen, joka on ollut verrattain yleistä vaikkapa somalialaisilla ja inkeriläisillä. Somalialaisista suurin osa on saapunut Suomeen juuri laman aikana pakolaisina ja osittain vanhemmat ovat olleet jopa lukutaidottomia. Inkerinsuomalaisten kohdalla taas väärin oletettiin heidän osaavan suomea. Vanhemmilla ei ole ollut tarvittavia valmiuksia ohjata lastensa koulunkäyntiä.

Sosiaaliset ongelmat heijastuvat aina osittain rikollisuutena. Ulkomaan kansalaisten osuus poliisin tietoon tulleista rikoksista oli 5,6 % vuonna 2005. Suomessa vakituisesti asuvat ulkomaalaiset ovat olleet vuosittain epäiltyinä rikoksista heidän väestöosuuteensa nähden tilastollisesti noin 1,3 - 1,5 kertaa useammin kuin suomalaiset. Vuonna 2006 lähes puolet ulkomaalaistaustaisista epäillyistä oli Venäjän, Viron ja Ruotsin kansalaisia. Kansalaisuus rikollisuuden kuvaajana ei ole kuitenkaan kovin selkeätulkintainen, koska kyse voi olla pysyvästi Suomessa asuvasta, turistista, turvapaikanhakijasta jne. Kaikista rikoksista suhteellisesti suurin osa on nuorten ja nuorten aikuisten suurissa asutuskeskuksissa tekemää rikollisuutta, joka on kasautunut kohtalaisen pienelle joukolle. Yhden henkilön esiintyminen tilastoissa useampaan kertaan rikoksista epäiltynä nostaa suhdelukuja. Osittain tilastollinen ero johtuu myös siitä, että maahan muuttaneiden joukossa on enemmän nuoria kuin kantaväestössä. Maahanmuuttajat joutuvat itse väkivaltarikosten uhriksi useammin kuin suomalaiset. Erityisesti somalialaiset joutuvat rasistisen väkivallan kohteeksi. Venäläisten ja virolaisten kohtaama väkivalta on rakenteeltaan enemmän samanlaista kuin suomalaisten keskinäinen väkivalta (mm. Niemi & Honkatukia: Ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ja rikollisuus, 2007).

Viranomaisten, kuten poliisin kulttuurituntemuksen lisääminen nykyisestä esimerkiksi täydennyskoulutuksella on tärkeää. Moni rikoksesta epäiltynä ollut maahanmuuttaja on kokenut, että viranomaisten taholta hän ei ole tullut ymmärretyksi oikein tai ollenkaan. Samoin maahanmuuttajataustaisten rikosten uhrien auttamisessa on tärkeää, että viranomaisella on oikeanlaista tietoa ja ymmärrystä uhrin esimerkiksi uskonnollisesta vakaumuksesta ja asemasta perheessä tai yhteisössä.

Maahanmuuttajien sosiaalisiin ongelmiin ja tekemään rikollisuuteen voidaan puuttua ja niitä ehkäistä. Ja näin onkin tehty menestyksellisesti. Ulkomaalaiset, kuten suomalaisetkin, olivat vuonna 2005 useimmin epäiltynä liikennerikoksesta. Rikostyypeistä Suomessa asuvat ulkomaalaiset olivat suhteellisesti useimmin epäiltyinä ryöstöistä (27 %). Ulkomaalaisten tekemiin ryöstöihin epäillyistä lähes 40 % oli somalialaisia. Lähes kaikki somalialaisten tekemät ryöstöt tapahtuivat Helsingissä, somalialaisnuorten ryhmän syyllistyessä poikkeuksellisen useisiin ryöstö- ja pahoinpitelyrikoksiin. Poliisin tutkintaan tuli toistasataa ryöstöä tai ryöstön yritystä Helsingin keskustan tuntumassa, joista epäiltiin kaikkiaan kahtakymmentä alle 20-vuotiasta Somaliassa syntynyttä nuorta. Poliisi ja kaupungin sosiaali- ja nuorisotyöntekijät päättivät puuttua ongelmaan saman tien, tavoitteena katkaista alkava rikoskierre. Poliisi perusti osittain katuryöstöaallon takia usean kymmenen poliisin katuvalvontaorganisaation ja partioi kaduilla tavallista enemmän. Kaupunki taas järjesti nuorille viikonlopputoimintaa ja oleskelutiloja, kuten maahanmuuttajanuorille suunnatun Asemanseudun nuorten olohuoneen ja nuorisotyöntekijät lähtivät kaduille nuorten luokse. Poliisi on ollut hyvin tyytyväinen yhteistyöllä saatuihin tuloksiin. Vuonna 2006 tehdyistä ryöstöistä epäiltiin enää neljää Somaliassa syntynyttä nuorta ja vuonna 2007 vain yhtä.

Myös sosiaalinen sovittelu, jota on kokeiltu Vantaalla ja Itä-Helsingissä on osoittautunut hyvin toimivaksi monikulttuuriseksi malliksi. Viranomaisten järjestämällä tapauskohtaisella sovittelulla on asumisessa, koulutuksessa, terveydenhoidossa, sosiaalipalveluissa ja poliisin kanssa asioimisessa maahanmuuttajien ja valtaväestön välisiä konflikteja pystytty ratkaisemaan menestyksellisesti. Maahanmuuttajia on koulutettu sovittelijoiksi, ja he ovat toimineet rikos- ja riita-asioiden ratkaisijoina silloin, kun asiassa on mukana heidän oman etnisen ryhmänsä edustajia.

VI Yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuudet

Onnistuneesti etenevälle kotoutumiselle tärkeää on osallisuuden kokemus yhteiskunnassa. Osallisuutta syntyy ja vaikuttamista tapahtuu sekä arkielämän käänteissä että järjestäytyneemmän toiminnan puitteissa, kun ihmiset lyöttäytyvät yhteen esimerkiksi järjestöihin tai vaikuttaakseen poliittisiin päätöksiin.

1. Omat yhdistykset ja valtaväestön järjestöjen toimintaan osallistuminen

Suomessa on 1980-luvun lopulta tähän päivään perustettu ulkomaalaissyntyisten toimesta noin 700 yhdistystä, joista käytännössä kuitenkaan kaikki eivät enää toimi aktiivisesti. Suomessa on myös muutamia kansallisesti toimivia uskonnollisia tai etnisiä keskusjärjestöjä ja esimerkiksi urheilun saralla toimii Suomen monikulttuurinen liikuntaliitto. Joissakin maissa maahanmuuttajilla on oma valtakunnallinen kattojärjestö, joka tulevaisuudessa järjestörakenteen kehityttyä voisi Suomessakin tuoda painoarvoa maahanmuuttajien mielipiteille.

Yhdistykset muodostavat parhaimmillaan väylän, jota kautta maahanmuuttajat voivat osallistua yhteiskunnan toimintaan, opetella suomalaisen (kansalais)yhteiskunnan tapoja ja saada kontakteja muihin ryhmiin. Samalla ne tarjoavat mahdollisuuden kokoontua ylläpitämään omia kulttuuriperinteitä ja vahvistamaan omia identiteettejä. Yhdistykset tekevät avustustyötä, antavat vertaistukea jäsenilleen ja ovat tärkeässä asemassa erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville. Kotoutuminen on vahva teema lähes kaikille maahanmuuttajien omille yhdistyksille, osin myös sen vuoksi että viranomaisten rahoitus ohjaa kehitystä tähän suuntaan.

Ongelmaksi monissa yhdistyksissä on koettu rahoituksen hankkimisen raskaus ja byrokraattisuus sekä rahoituksen projektilähtöisyyden aiheuttama lyhytjännitteisyys. Yhdistyslain uusimisen jälkeen yhdistyksen säännöt voi rekisteröitäessä toimittaa suomen tai ruotsin lisäksi myös muilla kielillä. Suurempi ongelma kuitenkin on, että monet maahanmuuttajien yhdistykset ovat kokeneet, ettei niille viranomaisten taholta tarjota todellista vastuuta ja ettei riittävää luottamusta synny. Esimerkiksi maahanmuuttoasioita käsitteleviin neuvottelukuntiin yms. olisikin hyvä ottaa pysyväis- tai asiantuntijajäseneksi maahanmuuttajien yhdistysten edustajia.

Maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta osallistuminen myös valtaväestön järjestöjen, seurakuntien, urheiluseurojen tai poliittisten yhdistysten toimintaan olisi tärkeää, erityisesti kielen oppimisen ja suomalaisen yhteiskunnan ymmärryksen vuoksi.

Monilla yhdistyksillä, seuroilla ja järjestöillä on ollut erilaisia monikulttuurisuushankkeita. Toistaiseksi maahanmuuttajat ovat kuitenkin saaneet varsin vähän jalansijaa perinteisissä suomalaisissa yhdistyksissä, eikä monikulttuuristen nuorten parissa tehty tutkimus ole antanut asiasta juurikaan valoisampaa kuvaa. Toisaalta vain kymmenisen prosenttia nuorista osallistuu maahanmuuttajien omienkaan yhdistysten toimintaan. Sekä ensimmäisen että toisen polven maahanmuuttajanuorten erityistarpeet ja kotiutumisen edistäminen pitäisi siis järjestöissä pitää mielessä.

Tärkeimpiä osallistumisen väyliä nuorille ovat urheilujärjestöt sekä uskonnolliset yhteisöt. Monikulttuuristen nuorisojärjestöjen ja muiden yhdistysten järjestämiin tapahtumiin osallistutaan innokkaasti, samoin ilmaisiin tai halpoihin harrastusmahdollisuuksiin. Liikuntatoimintaan osallistuu monesti sellaisia nuoria, joilla ei ole varaa tai kielellisiä ja sosiaalisiin kontakteihin perustuvia resursseja osallistua "tavalliseen" urheiluseuratoimintaan. He ovat myös niitä, jotka poikkeavat valtaväestöstä eniten kulttuurisesti ja uskonnollisesti ja joiden saattaa sen vuoksi olla vaikeaa päästä mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan ylipäätään. Kynnys osallistua "samaa ryhmää" edustavien nuorten järjestämään toimintaan on matala.

Tutkimusten mukaan ongelmana valtaväestön nuorisojärjestöjen toimintaan osallistumisessa ei välttämättä ole järjestöjen asenteissa, mutta nuorisotyötä tekevien yhdistysten tärkeysjärjestyksissä monikulttuurisuus ja maahanmuuttajien saaminen mukaan toimintaan ei yleensä kuitenkaan ole ensimmäisellä sijalla. Lisäksi tiedotus järjestöjen toiminnasta ei tavoita monikulttuurisia nuoria kieliongelmien tai tiedotuksen kohdistamisen vuoksi. Muidenkin kuin nuorisojärjestöjen toiminnassa lienee samanlaisia esteitä osallistumiselle. Järjestöjen ja seurojen vetäjien tietämys erilaisista kulttuureista pitäisi varmistaa tiedottamisella ja koulutuksella.

2. Miten mukaan suomalaiseen poliittiseen ja ammatilliseen vaikuttamiseen?

Maahanmuuttajat eivät vielä juuri näy suomalaisissa poliittisissa järjestöissä ja puolueissa tai ammattijärjestöissä. Maahanmuuttajat eivät tunne suomalaista järjestelmää erityisen hyvin, ja siksi haasteena on suomalaisen järjestelmän tutuksi ja ymmärrettäväksi tekeminen.

Poliittisissa puolueissa ja mediassa maahanmuuttajat ovat yleensä esillä vaalien aikaan. Usein kysymys on siitä, kuinka monta maahanmuuttajaa puolueilla on ehdokkaina. Myös maahanmuuttajien rekrytointi puolueisiin tapahtuu lähinnä vaalien alla, eikä toiminta välttämättä ole kovin pitkäjänteistä. Esteitä onnistuneelle rekrytoinnille saattaa muodostua siitä, ettei maahanmuuttajia osata etsiä oikeista paikoista, kuten järjestöistä, ja siitä, etteivät maahanmuuttajat, kuten monet kantasuomalaisetkaan, välttämättä ole kovin kiinnostuneita perinteisestä puoluepolitiikasta. Maahanmuuttajat saatetaan puolueissa myös usein nähdä ikään kuin yhden asian -ihmisinä, joita ei voi kiinnostaa mikään muu kuin maahanmuutto-asiat, eikä heille siten ehkä edes tarjota mahdollisuutta osallistua muihin poliittisiin asiasisältöihin vaikuttamiseen.

Myös maahanmuuttajien ammatillinen järjestäytyminen on keskimääräistä vähäisempää, joka osin selittyy korkealla työttömyysasteella, osin sillä että ammattiyhdistystoiminnan asema lähtömaissa on voinut olla hyvin erilainen kuin Suomessa. Ammattiyhdistysten rekrytointia hankaloittaa myös kieliongelma - tietoa ei ole tarjolla tarpeeksi eri kielillä. Erityisesti työehtoihin liittyvistä asioista kaivattaisiin aineistoa omalla kielellä.

Ammattiliiton jäseniksi näyttävät hakeutuvan ne maahanmuuttajat, jotka ovat jo saavuttaneet hyvän aseman työmarkkinoilla. Tärkeä rooli vaikuttamistoimintaan rekrytoinnissa työpaikoilla onkin aiemmin samasta maasta Suomeen saapuneilla. Lisäksi ay-järjestöt voisivat pyrkiä aktiivisemmin tavoittamaan maahanmuuttajia heidän järjestöjensä kautta. Myös luottamushenkilöiden valmiuksia tunnistaa syrjintää pitäisi kehittää.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajanuorten kotoutuminen ei ole itsestään selvää. Nuorisojärjestöjen pitäisi entistä enemmän panostaa tiedotuksensa kohdentamiseen oikein, resurssien jakamiseen paikallistason tiedotukseen sekä eri kielisen tiedotusmateriaalin tuottamiseen.
  • Maahanmuuttajien täysivaltaisuus yhteiskunnan jäseninä edellyttää, että heidän edustajansa otetaan huomioon maahanmuuttajien asioiden hoidossa. Esimerkiksi maahanmuuttoa käsitteleviin
  • neuvottelukuntiin yms. kunnissa ja valtakunnan tasolla tulisi ottaa vakituisiksi asiantuntijajäseniksi maahanmuuttajajärjestöjen edustajia.
  • Puolueiden tulisi entistä aktiivisemmin pyrkiä tekemään toimintaansa laajasti tutuksi maahanmuuttajille. Tärkeää olisi pyrkiä rekrytoimaan maahanmuuttajia puolueiden jäseniksi ja osaksi puolueiden toimivaa kenttää eikä vain hetkellisiksi maskoteiksi vaalilistoille.
  • Ammattiliittojen haasteena on erityisen heikossa asemassa olevien työntekijöiden rekrytoiminen piiriinsä. Tarvitaan erikielistä materiaalia työntekijän oikeuksista ja työehdoista.
  • Sekä järjestöjen, puolueiden että ammattijärjestöjen tulisi tuottaa enemmän materiaalia toiminnastaan useammilla kielillä kuin vain suomeksi ja ruotsiksi.
  • Kotouttamistoimintaan ja maahanmuuttajajärjestöille pitäisi olla saatavilla myös pysyvää rahoitusta, jotta menestyksellisistä pilottihankkeista voitaisiin tehdä pysyvää toimintaa.

3. Maahanmuuttajanaiset näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaa

Maailmanlaajuisesti muuttoliikkeet naisistuvat, ja myös Suomeen suuntautuvan muuton osalta naiset ovat tärkeässä asemassa. Perheen äidin rooli on usein keskeinen koko perheen hyvinvoinnille. Sosiaalinen asema periytyy niin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkin parissa sukupolvelta toiselle. Tässä prosessissa erityisesti äidin rooli on merkittävä tyttärien kouluttautumisen ja työmarkkina-aseman muotoutumisen kannalta. Kuitenkin niinkin suuri ryhmä kuin avioliiton kautta Suomeen tulevat naiset eivät nykyisin kuulu kotoutumislain piiriin.

Naisten kontaktit ympäröivään yhteiskuntaan ja ymmärrys suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta ovat tärkeitä kotoutumisen kannalta. Kielen oppimisen ja yleisen sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi ne edistävät myös muun muassa hyvinvointipalvelujen käyttämisen sujuvuutta ja työllistymistä. Suomessa tasa-arvoajattelu edellyttää naisilta samanlaista osallistumista sekä arkisiin päätöksiin että yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kuin miehiltä. Hyvinvointiyhteiskunta mahdollistaa, mutta myös pitää itsestään selvänä lähtöoletuksena naisten työssäkäyntiä. Edellä mainitun valossa maahanmuuttajanaisten osallistuminen yhteiskuntaan on tärkeää sekä naisten itsensä että yleisempien kotoutumisprosessien kannalta.

Monissa kulttuureissa naisten osallistumisessa myös miehillä on tärkeä rooli. Uuden kotimaan tasa-arvokäsitys voi tuntua uhkaavalta, ja tältä osin tiedon levittäminen ja koulutuksen saaminen suomalaisista käytännöistä ja arvoista jo sekä ennen maahan saapumista että heti maahan saavuttua olisi olennaista. Naisten aseman vahvistaminen omassa yhteisössä ja joskus myös omassa perheessä on tärkeää - ilman sitä ei aseman vahvistuminen yhteiskunnassa ole mahdollista.

Maahanmuuttajanaisten parissa työttömyys on miehiä yleisempää (28 % / 19 %) ja vaivaa erityisesti yksinhuoltajia. Kotiäitiys on suurten perheidenkin vuoksi yleistä, vaikka monet maahanmuuttajanaiset arvostavat päivähoitojärjestelmää. Perheen merkitys on useimpien maahanmuuttajien kulttuureissa paljon suomalaista tärkeämpi. Siksi on tärkeää huomioida perheen rooli kotoutumisessa. Esimerkiksi perhesuhteet, niiden toimivuus ja useassa maassa elävien perheiden asettamat haasteet voivat kuormittaa naisten arkea huomattavasti.

Kotona olevien naisten ongelma on usein myös yksinäisyys - kotona ollessa sosiaalisia verkostoja ei synny eikä kieltä opi. Niinpä oman uuden roolin löytäminen on tärkeää myös naisten kotiutumiselle. Esimerkiksi yhdistystoiminnan kautta voi tavata muita ihmisiä ja myös kantaväestön naisia, oppia kieltä, tärkeitä asioita yhteiskunnasta tai atk-taitoja.

Maahanmuuttajanaisten yhdistyksiä on Suomessa useampia kymmeniä, ja ne voivat olla yksi- tai monietnisiä. Yhdistyksille mm. naisten kotoutuminen, naisten aseman parantaminen poliittisessa päätöksenteossa ja perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastustaminen ovat tärkeitä teemoja.

Erään tutkimuksen mukaan Jyväskylässä ja Tampereella maahanmuuttajayhdistysten hallituksissa oli 47 % naisia keväällä 2005, joten keskimäärin naiset tuntuvat olevan hyvin edustettuina yhdistyksissä. Yhdistyksissä aktiivisesti toimivat naiset olivat korkeasti koulutettuja ja Suomessakin opiskelleita, ja eniten naisia oli mukana kulttuuri- ja taideyhdistyksissä, vähiten uskonnollisissa järjestöissä.

Toimenpide-ehdotuksia:

  • Kotoutumisen kannalta tärkeää on saada tarpeeksi tietoa uuden maan tavoista ja käytännöistä. Informaatiota pitäisi antaa myös naisten asemasta ja tasa-arvon merkityksestä Suomessa sekä miehille että naisille.
  • Yksinhuoltajille tulisi kehittää erityisiä tuen malleja arjessa selviämiselle