Tietoarkistoon on arkistoitu useita aineistosarjoja ja yksittäisiä aineistoja, jotka sopivat teemaltaan köyhyyden tutkimukseen.

Lisäksi monien muiden teemaa käsittelevien aineistojen kysymykset ja muuttujat tarjoavat köyhyyden tutkijoillekin hyödyllistä tietoa. Tietoarkistoon tallennetut aineistot ovat maksutta ladattavissa kunkin aineiston käyttöehtojen mukaisesti palveluportaali Ailassa. Huomaathan, että tälle sivulle on koottu vain pieni näyte kaikista Tietoarkiston aineistoista. Aiheeseen liittyviä aineistoja kannattaa siis hakea Ailasta myös itse. Teemaan sopivia aineistoja voi etsiä myös muiden maiden tietoarkistoista.

Aineistojen sisältämiin kysymyksiin ja muuttujiin voi tutustua tarkemmin esimerkiksi kysymyslomakkeiden, aineisto-oppaiden ja koodikirjojen avulla. Materiaali on vapaasti luettavissa kunkin aineiston kuvailusivulla.

Tutustu näihin

FSD2413 Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailu 2006
Kirjoituskilpailussa kerätty aineisto sisältää 863 1-20 sivun mittaista tekstiä, joissa toistuvat useimmin köyhyyden, työttömyyden sekä syrjäytymisen teemat. Kilpailuun saapui kirjoituksia eri puolilta Suomea ja kirjoittajat edustavat monipuolisesti eri väestöryhmiä. Aineistoa luovutetaan erityisluvalla tutkimukseen ja pro gradu -tutkielmiin. Lisäksi opiskeluun, tutkielmiin ja menetelmäopetukseen luovutetaan 50 kirjoitusta sisältävää osa-aineistoa. Lisätietoja Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailusta on saatavissa projektin verkkosivuilta.

FSD2795 Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä: seuranta-aineisto 2012
Aineisto koostuu 'Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä' -kirjoituskilpailuun vuonna 2006 osallistuneiden henkilöiden uusista, vuonna 2012 kirjoittamista kirjoituksista. Kirjoituskutsu lähetettiin valikoidusti vuoden 2006 kirjoituskilpailuun osallistuneille henkilöille. Tarkoituksena oli selvittää, mitä köyhyyskirjoituskilpailuun osallistuneille henkilöille kuului kuusi vuotta alkuperäisen kirjoituskilpailun jälkeen.

Aineistot muualla

Köyhyyttä käsittelevistä aineistoista kiinnostuneen kannattaa tutustua myös muiden tietoarkistojen maksutta ladattavaan tarjontaan.

Suomessa Tietoarkiston lisäksi palvelee Kielipankki, joka arkistoi myös video- ja äänimateriaalia. Eurooppalaisiin yhteiskuntatieteellisiin tietoarkistoihin pääsee tutustumaan kootusti CESSDAn sivujen kautta. Iso-Britannian tietoarkistolla (UKDS) on esimerkiksi paljon tasokkaita laadullisia aineistoja. Hyvä lähde on myös Saksan tietoarkisto GESIS. Lisäksi kannattaa katsastaa ainakin maailman suurimman yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston, yhdysvaltalaisen ICPSR:n monipuolinen tarjonta.